Olen sinkku koska pelkään itseäni – Miksi annamme mielen vankiloiden hallita elämäämme?

ULKOPUOLINEN katse on hurja; se tuntuu näkevän itseäni tarkemmin, miksi elän elämääni kuten elän. Sinkkuuteni saa jatkuvasti arvioita ihmisiltä, jotka tietävät paremmin: 

”Olet yksin siksi, koska olet nirso ja liian valikoiva. Tavoittelet jotain, mitä et voi saada”, ne kuuluvat ykskantaan.   

Olen aika raakileena tämän asian kanssa, mutta päättänyt kuitenkin jakaa julkisesti ajatukseni aidoimmillaan ja tuoreimmillaan, jotta muutkin voisivat tehdä esimerkkini kautta löytöjä itseen.

Vaikka altistan omat ajatukseni muiden eteen, itsetuntoni parisuhteeseen liittyvissä kysymyksissä on kuitenkin melko heikko, ja siksi tällaiset kommentit raastavat usein syvältä. 

En oikeastaan enää jaksa yhtään ihmettelyjä tai viisaita tietäjiä, jotka kertovat sinkkuuteni syyt ja jakelevat anteliaasti kärkkäitä neuvojaan. Sen sijaan haluan jakaa suuren oivalluksen, jonka olen tehnyt. Haluan keskustella kanssasi mielen vankiloista – siitä, kuinka kummallisia ajattelun lukkoja ihminen itselleen rakentaa ja antaa niiden ohjata elämäänsä.


EI. En ole nirso, enkä tavoittele kuuta taivaalta; enhän luoja paratkoon viiteen vuoteen ole edes antanut mahdollisuuksia parisuhteelle. En ole treffaillut, en ole etsinyt. Olen vain koettanut parantua.

Olen kirjoittanut jo niin monta kertaa elämästä, jota elin, kun viimeksi olen ollut parisuhteessa. Siksi kertaan tarinan vain lyhyesti ja voit lukea lisää siitä tämän tekstin lopusta löytyvistä linkeistä.

Edellisessä suhteessani asuimme Ruotsissa, ja toisen elämä määritti arkemme tahdin, sillä hänen työnsä takia muutimme Suomesta. Minä jäin syrjään, yksinäiseksi koettaen rakentaa omaa elämää uuteen maahan. 

Mutta sitä en ole kertonut, mitä minulle tapahtui tuon kaiken keskellä. En siksi, että on hävettänyt, en siitä syystä, että muutuin kaiken keskellä itsellenikin tuntemattomaksi.

Minusta tuli tuossa suhteessa kaikkien vaikeuksien alla nalkuttava, roikkuva ja riiippuva – läheisriippuvainen, arvioisin näin jälkikäteen. Kaikki ilo imeytyi minusta pois, hymy karisi huuliltani. Katsoessani peiliin, näin hirviön, jota vihasin itsekin. Mutten osannut tehdä sille mitään, enkä saanut sitä pois itsestäni, olosuhteet ja osaamattomuutemme voittaa vaikeudet kiinnittivät sen minuun yhä tiukemmin.

Kaikki tämä oli osallisena siinä, että suhde päättyi eroon, vaikka sille paljon muitakin itsestäni riippumattomia syitä oli. 

Viiimeiset vuodet eron jälkeen olen rakentanut itsetuntoani uudelleen, elämääni alusta ja nollasta. Olen toipunut, vahvistunut ja tehnyt valtavan määrän töitä.

Mutta parisuhteelle en ole antanut minkäänlaista mahdollisuutta. 

Kuva: Matti Myller

 

PITKÄÄN olen ajatellut, että jaloilleen pääseminen vie aikaa, että olen vielä niin heikko, etten pysty aloittamaan uutta. Mutta yhtäkkiä havahduin; entä jos kyse ei olekaan enää toipumisesta, paranemisesta?

Entä jos olen vanginnut itseni omaan mieleeni?

Olen sinkku siksi, että pelkään itseäni, oivalsin. 

Viimeisimmäksi jääneen parisuhteeni huonoon kokemukseeni pohjaten ajattelen, että jos olen parisuhteessa, vaarana on, että ajaudun riippuvaksi jälleen. Että minusta tulee kamala ja huutava akka, hirviö, jota en missään maailman tilanteessa halua olla itselleni enkä kenellekään muulle. Pelkään valuvani taas samaan kaavaan ja että minusta tulee samanlainen kuin aiemmassa suhteessani. En usko itseeni parisuhteen kontekstissa.

Tämä mielikuva kahlitsee minua. En näe muuta totuutta.

Kuvani parisuhteesta ja itsessäni siinä on värittynyt mustaksi synkän kokemukseni seurauksena. Lukkiutunut ajatukseni itsestäni kahlitsee ja hallitsee niin voimakkaasti, että suljen kaiken parisuhteen mahdollisuuden pois. Vaikka saattaisinhan myös yllättyä positiivisesti itsestäni?


SYY sinkkuuteeni olen minä itse.

Syy sinkkuuteeni on, että pelkään itseäni.

Tuon pelon rakennan aivan itse, joka päivä uudelleen. Asioita on sattunut ja tapahtunut, ja muutkin ihmiset niiden kulkuun vaikuttaneet, mutta itse olen valinnut lukita itseni pelkoon sen sijaan, että näkisin mahdollisuuden.

Mitä pidempään annan tämän pelon rajoittaa elämääni, sitä syvemmälle itseni itseni ajan pelkoon – yksinäisyyteenkin. Sitä kauemmaksi itseni etäännytän hyvästä, joka voisi tulla.

Mitä kauemmin olen tämän pelon antanut lukita minut mieleni vankilaan, sitä varmempi olen juuri tänään, että on vain yksi ratkaisu, jolla voin päästä eteepäin – jos eteepäin haluan mennä.

Päätös. On itse tehtävä päätös siitä haluanko luopua pelostani vai jatkanko elämääni sen kanssa.


AJATELLA, millaisia mielen vankiloita ihminen itselleen rakentaa ja kuinka paljon hyvää ne voivat estää tulemasta! Tämä pätee niin moneen muuhunkin asiaan kuin vain parisuhteeseen.

Oletko sinä rakentanut itsellesi jonkin mielen vankilan? Millainen se on? Voisitko tehdä päätöksen luopua siitä?

 

Kuva: Matti Myller

 

Linkkejä aiemmin kirjoittamaani/minusta kirjoitettuun:

Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi, kun elin miehen rahoilla
Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää
Rakkaani, kahden vuoden päästä kaikki on kauniimmin – näin selvisin, vaikka mieleni romahti
”Mies jätti – nyt olen rahaton ja asunnoton” – Joululoma päättyi shokkiin, kun Maijan mies kertoi haluavansa erota

Ja luithan jo tämän uusimman vieraskynäni Hidasta elämää -sivustolle!
Olin parisuhteessa yksinäisempi kuin koskaan – Toinen ihminen ei voi poistaa tarvetta yksinäisyyden takana

Mainokset

Iso päätös on tehty

Lauantai painuu jo illan puolelle, mutta minä makaan edelleen peiton alla. Olen onneksi kertaalleen täältä jo noussut asioille, mutta patja kaverin kodin lattialla kutsuu koko ajan takaisin puoleensa. Väsymys painaa, on sen verran vauhdikas viikko takana. Ja nyt pitää kerätä voimia, sillä huomenna, oi huomenna, loppuu kiertolaisen elämä ja minä pääsen vihdoin omaan kotiin! En osaa sanoin kuvailla kuinka hienolta tuntuu, kun ystävien nurkat vaihtuvat vihdoin omaan soppeen. 

Vaikka en minä valittaa voi. On ollut upeaa, miten moni on tarjonnut minulle majapaikkaa ja apuaan viimeisten viikkojen aikana. Ja vastaanotto on ollut kuninkaallisten luokkaa; tällaisia tervetulotoivotuksia minulle on rakenneltu

 
Eilinen Ping Helsinki -tapahtuma oli järjetön menestys. Minä, joka aikoinaan olen kiertänyt paljon markkinointi- ja viestintäalan seminaareja, olen kovin kriittinen seminaarivieras ja usein tuntuu, että tapahtumien sisällöllinen anti jää heikoksi. Mutta eipä ollut se Pingin ongelma, olen nyt täynnä energiaa ja uusia ideoita. 

Itseasiassa tein eilisen aikana todella ison päätöksen. Viime aikojen kohtaamiset, keskustelut ja minuun iskenyt varmuus jotenkin sulautuivat yhteen ja minä päätin ottaa ison askeleen. Mikä se on, siitä kerron sinulle kun aika on kypsä. Pahoittelen jos seuraavien päivien kuluessa päivitykseni ovat jotenkin kryptisiä. Iso kela rullaa nyt päässä ja pistää asioita paikoilleen ja ihan pakko vielä hetken pitää tämä päätös itselläni. Mutta älä hätäile, saat kuulla kaiken mahdollisimman pian.

Tämä Hidasta elämää -sivuston Instagramista kiteyttää kaiken, mitä ajattelen nyt

 
Sillä, tiedätkö, minulla on kaikki ihan helvetin hyvin just nyt. 

/Ämmä, painuen takaisin peiton alle

Iso päätös on tehty

Lauantai painuu jo illan puolelle, mutta minä makaan edelleen peiton alla. Olen onneksi kertaalleen täältä jo noussut asioille, mutta patja kaverin kodin lattialla kutsuu koko ajan takaisin puoleensa. Väsymys painaa, on sen verran vauhdikas viikko takana. Ja nyt pitää kerätä voimia, sillä huomenna, oi huomenna, loppuu kiertolaisen elämä ja minä pääsen vihdoin omaan kotiin! En osaa sanoin kuvailla kuinka hienolta tuntuu, kun ystävien nurkat vaihtuvat vihdoin omaan soppeen. 

Vaikka en minä valittaa voi. On ollut upeaa, miten moni on tarjonnut minulle majapaikkaa ja apuaan viimeisten viikkojen aikana. Ja vastaanotto on ollut kuninkaallisten luokkaa; tällaisia tervetulotoivotuksia minulle on rakenneltu

 

Eilinen Ping Helsinki -tapahtuma oli järjetön menestys. Minä, joka aikoinaan olen kiertänyt paljon markkinointi- ja viestintäalan seminaareja, olen kovin kriittinen seminaarivieras ja usein tuntuu, että tapahtumien sisällöllinen anti jää heikoksi. Mutta eipä ollut se Pingin ongelma, olen nyt täynnä energiaa ja uusia ideoita. 

Itseasiassa tein eilisen aikana todella ison päätöksen. Viime aikojen kohtaamiset, keskustelut ja minuun iskenyt varmuus jotenkin sulautuivat yhteen ja minä päätin ottaa ison askeleen. Mikä se on, siitä kerron sinulle kun aika on kypsä. Pahoittelen jos seuraavien päivien kuluessa päivitykseni ovat jotenkin kryptisiä. Iso kela rullaa nyt päässä ja pistää asioita paikoilleen ja ihan pakko vielä hetken pitää tämä päätös itselläni. Mutta älä hätäile, saat kuulla kaiken mahdollisimman pian.

Tämä Hidasta elämää -sivuston Instagramista kiteyttää kaiken, mitä ajattelen nyt

 

Sillä, tiedätkö, minulla on kaikki ihan helvetin hyvin just nyt. 

/Ämmä, painuen takaisin peiton alle

Blogini lopettaminen

Minulla on ollut vaikea juhannus. Olen ajatellut lopettaa blogini. Niin, MaiLifen.

En kerro tätä nyt siksi, että anelisin huomiota. Enkä valita tai kerää sympatiaa. Mikään yksittäinen tapahtuma ei ole tämän pohdinnan takana. Haluan vain että tiedät, että tällä hetkellä blogini tulevaisuus on kyseenalaistettu. Tämä on elämän realismia. Sitähän te olette tottuneet minulta lukemaan.

Oli vaikea keksiä otsikkoa tälle kirjoitukselle. ”MaiLifen loppu on lähellä”, kirjoitin ensin, mutta se oli aivan liian dramaattinen. Ei tässä ole mitään draaman tarvetta. Asiat asioina. Ajatukset ajatuksina. Ja ajatukseni juuri nyt on blogini lopettaminen.

* * *

Tämän kaltainen bloggaaminen, johon olen lähtenyt, on lähes päivittäinen taistelu. Joka päivä täytyy miettiä kuinka syvälle menen, kuinka rehellinen olen – itselleni ja teille. Ja nyt tuntuu, että olen valinnut liian henkilökohtaisen linjan. En voi enkä haluakaan sitä enää muuttaa, koska sitähän te odotatte minulta, siihen olette tottuneet. Mutta saako se teidät pelkäämään minua? Se, että olen niin raadollisen avoin? Tosiasia on, että moni ystäväni on kääntänyt minulle selkänsä ja se on osaltaan blogini ”syytä”. Minusta on tullut pelottava heillekin. Se, että joku on avoin ja rehellinen, pelottaa, sillä sellainen pistää myös muut kohtaamaan oman totuudenmukaisuuden itseään kohtaan, on minulle sanottu.

Mutta sitten taas mitä raaempia juttuja kirjoitan ja enemmän heikkouksiani paljastan, sen enemmän te minua luette. Nyt kun viime aikoina minulla on hetkellisesti mennyt paremmin, lukijamäärät ovat laskeneet. Kieroa, eikö totta!

* * *

Blogini tuntuu karkoittavan monta ihmissuhdetta ja tämä on yksi isoimmista syistä miksi nyt lopettaminen on lähempänä kuin koskaan. On helppo tirkistellä etäältä kuin tulla lähelle. Pelkään, että se vaikuttaa myös parisuhteen mahdollisuuteen. En voi välttyä miettimästä kuinka blogini vaikutti edellisen parisuhteeni päättymiseen. Kuka uskaltaa elää näin ”rohkean” ja avoimen naisen rinnalla? Ei ainakaan sellainen ihminen, joka ei itse ole sinut itsensä ja omien tunteidensa kanssa.

Toinen minua vaivaava asia on se, josta olen jo aiemmin kirjoittanut. Että moni kokee tuntevansa minut täysin ja läpikotaisin blogini perusteella – paremmin kuin minä itse. Tämä on kuitenkin vain yksittäisiä kulmia elämästäni, heijastuksia siihen. Kukaan, joka ei päivittäin elä kanssani ei tiedä kokonaan kuka olen. En ole esimerkiksi missään vaiheessa kertonut tarkemmin erostani tai vaikka arjestani Ruotsissa. Mutta silti ulkopuolisten on helppo tehdä olemattomia tulkintoja esimerkiksi siitä, että olisin masentunut tai epästabiili, tehdä minusta yksin syyllinen erooni ja puhua selkäni takana totuuksia muille. What the hell, tämä on elämää!

* * *

Harva – jos kukaan – on kirjoittanut tällaista blogia Suomessa, omalla nimellään, omilla kasvoillaan, omilla tunteillaan, ja siitä olen ylpeä. Mutta sillä on veronsa. Kaikki kulminoituu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Niillä on veronsa maailmassa, jossa todellinen heikko minä pitäisi peittää, jotta tulee hyväksytyksi tai nähdyksi menestyjänä.

* * *

Koko tämä lopettamisajatus tuntuu suhteellisen jakomieliseltä, sillä muutaman päivän päästä olen julkaisemassa työnhakunettisivustoni, jossa päästän bloginikin lukijat vahvasti ääneen. Ja sitten onkin mahdollista, että koko blogia ei kohta ole! MaiLifella on upea ja uskomaton joukko lukijoita, ja teidän takianne tätä päätöstäni vielä punnitsen. Kiitos teille jokaiselle!

* * *

Blogillani on ollut hyvä tarkoitus. En suunnitellut sitä miksikään paskan elämän tirkistelykanavaksi. Sen tarkoitus on ollut olla blogi, jossa omalla esimerkilläni kannustaisin sinua kohtaamaan omat tunteesi, ilmaisemaan niitä, olemaan rehellinen itsellei ja hyppäävän rohkeasti elämään. Mutta nyt tuntuu, että kaikki tämä on kääntynyt minua vastaan. Rehellisyyteni pelottaa itseänikin, vaikka tämä blogi onkin pitänyt minut pinnalla viimeisen vuoden ajan. Viimeiset puoli vuotta (kyllä, toissa päivänä tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä kun romahdin) tämä on ollut minun pelastusrenkaani. Ilman MaiLifea en olisi tässä.

Minä haluaisin vain tehdä työtä jota rakastan ja elää elämää jota rakastan; nyt tiedän mitä se olisi. Haluaisin, että kykyni näkyisivät maailmalle, ja että se, jossa tiedän olevani parhaimmillani, saisi loistaa – haluan auttaa muita sillä mitä parhaiten osaan. Ajattelin, että blogini olisi tähän tärkeä kanava, mutta nyt tuntuu, että en enää kohta itsekään usko MaiLifeen.

Tiedättekö, että se, että uskoo vahvasti itseensä, ei riitä. Täytyy olla myös muita, jotka uskovat sinuun ja samaan juttuun sekä tukevat pyyteettömästi, että voisi päästä johonkin. Sen olen huomannut. Jos luovutankin blogini kanssa, se ei tarkoita, että luovutan itseni ja unelmieni kanssa. Mutta helpompi on elää omaa unelmaansa ja uskoa itseensä, kun niitä ei jaa koko maailman kanssa. Ei tule turhaa kateutta tai maahan lyttäämistä. Senkin olen huomannut.

* * *

En olisi kirjoittanut tätä ilman ystäväni kannustusta. Hän sanoi, että tämä on juuri sellainen hetki, jolloin pitää uskaltaa olla auki. Kiitos sinulle, rakas, tiedät kyllä kuka olet! Niin nyt minä olen auki. Taas kerran. Edessänne. Olen vähän sellaisessa tilanteessa elämässäni, että jotain isoa täytyy tapahtua, jotta jatkaisin bloggaamista. Jätän asian siis hetkeksi jollekin korkeammalle, sillä minusta ei ole tätä nyt ratkaisemaan.

En osaa juuri nyt sanoa miten blogi tästä jatkuu. Katsotaan mitä tapahtuu. Ehkä tämän ajatusten koonnin jälkeen ratkaisu kirkastuu.

linnunpesä

/Maija, joka löysi eilen tämän maahan pudonneen linnunpesän ja tuijotellen ikkunasta kuinka oman ikkunalaudan alla majailevan lintuperheen pesällä käy kuhina kun äitilintu ja isälintu kantavat pikkuisilleen ruokaa.

Ps. Voin kertoa, että pelkään suhtautumistanne ja kommenttejanne tähän asiaan, sillä tämänkin kirjoituksen (josta tuli pidempi kuin uskoin) voi varmasti tulkita niin monella eri tavalla…

Vapaus käteen jää!

Huomenta ihqut! Vai onko se ihqt? Ilman UUta? Jännä fiilis tänään. Vähän niin kuin uusi elämä alussa. Kevyt, mutta jännittävä olo. Olen kuunnellut tänään jo pariin otteeseen Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -biisiä. Se on varmasti sinullekin tuttu jos suomalaista radiota kuuntelet. Mutta miten tarkkaan olet pysähtynyt kuuntelemaan sen sanoja ja tarinaa? Minä olen kuunnellut tätä biisiä tiuhaan viimeisinä aikoina; jotenkin sen sanoma kiteyttää niin paljon tästä minun elämänkeissistäni. Että kun elämässä menettää kaiken, niin mikä jää jäljelle? Vapaus. Kun lähtee koti, rahat, rakkaus, kotimaa, terveys, mieli, niin ei ole enää mitään menetettävää. On vaan vapaus.

 

Ja vapaus on meillä kaikilla, vaikka ei olisikaan käynyt ihan yhtä pohjalla kuin vaikka minä. Jos jotain voisin toivoa sinulle tänään, se olisi se, että miettisit, mitä menetettävää sinulla oikeastaan on. Jos painit jonkin ison päätöksen tai uuden suunnan kanssa, miksi et vain rohkeasti kokeilisi tarttua toimeen? Koska minun mielestäni on aivan turhaa odottaa siihen, että elämä pakottaisi tekemään unelmista totta! Meillä kaikilla on siihen mahdollisuus juuri nyt. Ei tarvitsemenettää kaikkea, jotta voisi uskaltaa. Saatko kiinni mitä ajan takaa? Minä nimittäin olen nyt huomannut tekeväni kaikki päätökset elämässäni ajattelemalla ”Mitä menetettävää minulla on, miksi en voisi tehdä näin?”

Minulla on edessä jännä päivä. Illalla menen UIT:hen ensin Ilosofian oppitunti -esitykseen ja sen jälkeen hyppään itse lavalle ottamaan vastaan minulle heitetyn haasteen; testaamaan millaista näyttelijän työ on oikeasti. Jännittää. Ei mitään hajua mitä tuleman pitää. Mutta onneksi ei ole mitään menetettävää! 🙂

/Ämmä, vapaa kuin taivaan lintu

Elämäni skenaariot – näillä tavoin voisin toimia

Isossa elämän murrostilanteessa mielenliikahdukset ja -muutokset ovat valtavia. Yhtäkkiä voi olla yhtä mieltä ja jo heti seuraavassa tilanteessa toista. Niin kuin minä: ensin haluan tehdä yhdellä tavalla ja heti kohta toisella. Minun elämäntilanteessani asioiden pyörittely äärilaidasta toiseen on varmasti korostuneempaa, muun muassa siksi, että tunnistan itsessäni kaksi minua: Suomi-Maija ja Ruotsi-Maija. Tilanne kärjistyy ja mieli alkaa pyöriä hurrikaanin lailla erityisesti silloin, kun nämä Maijat törmäävät. Esimerkiksi juuri nyt, kun Helsingin reissun jälkeen asetan taas Suomi-Maijaa Ruotsi-Maijan muottiin. Vielä ennen matkalle lähtöä olin innoissani ajatuksesta, että löytäisin töitä Ruotsista, mutta juuri nyt en muuta halua kuin mennä takaisin ja pistää täydet paukut uusiin työsuunnitelmiin Suomessa. Ja viime viikolla pohdin lapsen saamista…

Heilahtelu äärilaidasta toiseen on ollut minulle kuitenkin välttämätöntä; se on antanut perspektiiviä. Tuntuu, että vain sillä tavalla voi löytää oikean tien. Tuon perspektiivin saamisen takia päätin tänään kokeilla tällaista: skenaarioiden kirjaamista. Kirjaan ylös kaikki näkemäni vaihtoehdot, jotka minulla on tässä elämäntilanteessani. En ota millään tavalla kantaa, mikä näistä olisi ”oikea” ratkaisu, vaan listaan vain kaikki mahdollisuudet, jotka minulla näillä raameilla olisi. Jotkut näistä vaihtoehdoista karsiutuisivat varmasti todellisessa päätöksentekotilanteessa suoraan pois. Jotkut näistä vaihtoehdoista vaatisivat toteutuessaan suurempia muutoksia, jotkut pienempiä ja toiset taas ovat karumpia, toiset pehmeämpiä – sellaisia ovat skenaariot, mahdollisia tapahtumamalleja. Loogisen ajattelun taitoni ei riitä tekemään tästä minkäänlaista kaaviota (joku toinen varmasti sellaiseenkin kykenee), joten tyydyn vain kasaamaan vaihtoehtoni kategorioihin, jotka ovat tässä elämäntilanteessani suurimmat kulmakivet: maa, työ, parisuhde ja ura versus lapsi.

skenaariot
”Maa”, jossa vaihtoehtoinani ovat:
1. Asun Ruotsissa
2. Asun Suomessa
3. Asun osaksi Ruotsissa ja osaksi Suomessa
”Työ”, jossa vaihtoehtoni ovat:
1. Teen Ruotsissa kokopäiväisesti oman alan työtä
2. Teen Ruotsissa kokopäiväisesti ei suoraan oman alan työtä
3. Teen Ruotsissa osin oman alan työtä ja osin ei oman alan työtä
4. Teen Suomessa töitä yrittäjänä
5. Teen Suomessa töitä toisen leivissä
6. Teen Suomesa töitä osin yrittäjänä ja osin toisen leivissä
7. Teen Suomessa ei oman alan töitä
8. Teen Ruotsissa osa-aikaisena oman alan töitä ja toimin osa-aikaisesti Suomessa yrittäjänä
9. Teen Ruotsissa osa-aikaisena ei oman alan töitä ja toimin osa-aikaisesti Suomessa yrittäjänä
10. Teen Ruotsissa osa-aikaisena oman alan töitä ja osa-aikaisesti Suomessa toisen leivissä
11. Teen Ruotsissa osa-aikaisena ei oman alan töitä ja osa-aikaisesti Suomessa toisen leivissä
”Parisuhde”, jossa vaihtoehtoni ovat:
1. Olen parisuhteessa
2. En ole parisuhteessa
3. Olen parisuhteessa, asun Ruotsissa
4. Olen parisuhteessa, asun Suomessa
5. Olen parisuhteessa, asun osin Suomessa, osin Ruotsissa
6. En ole parisuhteessa, asun Suomessa
7. En ole parisuhteessa, asun Ruotsissa
8. En ole parisuhteessa, asun osin Suomessa, osin Ruotsissa
”Ura vs. lapsi”, jossa vaihtoehtoni ovat:
1. Päätän satsata uraani, emme päätä saada lasta
2. Päätämme antaa lapselle mahdollisuuden, ja tämän konkretisoituessa siirrän uratavoitteeni tuonnemmaksi

whatsright

Positive Thinking

Ajatelkaa millaisessa maailmassa elämme! Meillä on niin paljon vaihtoehtoja valittavanamme (ja ehkä tässä minun esimerkissäni vielä enemmänkin sellaisia, joita en nopeasti keksinyt). Ja mitä me teemme? Valitamme, kun kaikki on niin päin prinkkalaa; että olemme uhreja, kun olemme ajautuneet johonkin epämiellyttävään tilanteeseen elämässä! Junnaamme paikallamme sekä satutamme itseämme ja läheisiämme, kun pelkäämme tai emme osaa valita mihin suuntaan kulkea.

Pitää vain valita. Pitää valita se vaihtoehto, joka eniten koskettaa sydäntä. Pitää vain päättää rohkeasti mitä polkua lähteä seuraamaan. Pitää olla pelkäämättä; vain valita ja toimia valintansa mukaisesti. Ja pitää olla valittamatta tällaisessa vaihtoehtoja pursuavassa maailmassa. On vain yksi mahdollisuus: valinta ja päätös.

/Maija, skenaarioiden äärellä – just saying…