Minä sanoin TAHDON, sanoisitko sinäkin?

Muistatko Letski-projektin, jossa olen mukana? Sen, jossa kaiken muun mahtavan lisäksi minun olisi tarkoitus oppia taas hiihtämään lähes kahden vuosikymmenen tauon jälkeen? Kerroin siitä joitakin aikoja sitten sinulle esimerkiksi näin: ”Hiihtourpo but still a Queen”.

Tänään kirjoitin Letskin blogiini näin. Haluan jakaa blogini kanssasi siksi, että minulla on sinulle kutsu hiihtotreeniryhmään kanssani!

Nyt meillä olisi mahdollisuus saada aikaan vaikka ihan ikioma MaiLifen hiihtotreeniryhmä! Mitäs oisit mieltä?

* * *

Minä olen nainen, joka on kokeillut elämänsä aikana jos jonkilaisia urheilu- ja liikuntalajeja. Kuntonyrkkeilystä tennikseen, polkujuoksusta body pumpiin – kaikki on jossain vaiheessa elämää testattu ja hyväksi koettu. En ole koskaan varsinaisesti sitoutunut yhteen lajiin tai treeniin, vaan hakenut monipuolisia muotoja liikkua. Jossain vaiheessa liikuntakeskuksen ryhmäliikuntatunnit alkoivat käydä liian tutuiksi, enkä enää innostunut siitä, että minun pitäisi sitoa itseäni johonkin tiettyyn aikaan tai paikkaan. Vaihdoin kuntosalin puolelle ja juoksemaan metsään, sillä sisäliikunnan lisäksi minulle heräsi kova tarve päästä ulos urheilemaan.

Nykyisin haluan liikkua niin pajon ja juurin silloin kuin itse voin ja haluan. Janoan monipuolisia ja kokonaisvaltaisesti kehoa liikuttavia lajeja. Rakastan luontoa, ja haluan olla ulkona mahdollisimman paljon. Treenissä haluan haastaa itseäni ja pistää omat kyvyt ja kestävyyden välillä äärirajoille. Toisaalta taas haluan nauttia rennosta liikunnasta ja raittiista ilmasta ulkona. Haen erinomaista kuntoa ja hyvää mieltä; haluan jaksaa, olla energinen ja voida hyvin. Tarvitsen myös haasteita, mahdollisuutta heittäytyä uusiin kokeiluihin. Siksi jatkuvasti tutkin mikä olisi minulle parhain tapa urheilla ja pitää itseni liikkeessä.

Ja ajattele, kaikki nämä vuodet! Kaikki nämä lajit, joita olen kokeillut! Yhtä en ole sitten kouluvuosien kohdannut silmästä silmään – hiihtoa. Vaikka juuri se olisi vastaus kaikkiin liikunnalle asettamiini tavoitteisiin.

Tästä syystä, kun Toppatakkinainen Heidi ja Hiihtomutsi Hanna keväällä kysyivät haluaisinko lähteä mukaan Letski-projektiin ja oppia taas hiihtämään, en voinut muuta kuin huutaa ääneen: ”TAHDON!!” Ja monta huutomerkkiä perään!

* * *

Mitäpä jos sinäkin sanoisit “tahdon”? Nyt tulevana tiistaina 6.10. klo 19.15-20.15 Helsingin Paloheinässä starttaamme nimittäin Hiihtokoutsi-Hannan kanssa uuden Letskin hiihtokoulun treeniryhmän. Se on 2-tason ryhmä, joka on tarkoitettu jo vähän treenitaustaa ja pohjakuntoa omaaville liikkujille. Sellaisille henkilöille (siis niin naisille kuin miehille) kuten minä, jotka kaipaavat haastetta ja monipuolisuutta treeniinsä ja haluavat ensi talvena päästä hiihtämään varmistaen, että tekniikka on kunnon lisäksi kohdillaan.

Haluaisin, että sinä tulisit mukaani! Hanna valmentaa ja me treenaamme – hiki- ja hurmostakuulla! Erityisen innostunut olen siitä, että hiihtoa voi treenata myös ilman lunta ja peruskunnon hiihtoladulle voi hakea jo ennen suksien laittamista jalkaan. Tällä me myös aloitamme tiistaina. Hanna lupaa tehotreeniä esimerkiksi intervallitreenein ja sauvajuoksuin, mutta hauskalla otteella. Treenaamme toki hiki hatussa, mutta emme tiukalla pipolla. Minä toivon, että saisimme mukavan treeniryhmän kasaan, jonka kanssa voisimme vaikka yhdessä lähteä talvella hiihtoretkelle! Ja me kaikki saamme myös harjoitusohjelmat hiihtokoulun ohella tehtäväksi omatoimiseksi treeniksi, joten luvassa on upean aktiivinen treenisyksy.

* * *

On tosi helppoa sanoa tahdon, sillä sinä pääset ensimmäiselle treenikerralle täysin veloituksetta. Sen jälkeen voit päättää liitytkö mukaan treeniryhmäämme, joka jatkaa treenaamista läpi koko syksyn ja kevään. Tutustumiskerran jälkeen voit ostaa 10 kerran treenikortin hintaan 150 euroa.

Hanna ja minä odotamme ilmoittautumistasi! Laita meiliä Hannalle osoitteeseen hanna@letski.fi ja tule mukaan! Jos et pääse Paloheinään, voimme aloittaa hiihtokouluja myös muissa paikoissa 2-tasonkin treenareille. Kerro meille, mihin haluaisit treeniryhmän ja kerää pari kaveria mukaan, ja meidän valmentajamme tulee paikalle!

12053106_10153392729194457_1196716994_n

Hiihto-Urpon on brassailtava sillä mitä on. Ja kun ei ole muuta, on joka kerta brassailutarpeen syntyessä palattava 80-luvulle. Aina kun hyppään suksille, on media perässä. Tämä muisto on Petäjävesi lehdestä joskus 80-luvun alusta… Tämän kuvan taustalla on pieni tragedia. Nääs tuo nainen, jota lehti tituleeraa äidikseni, ei suinkaan ole äitini, vaan Anitta-tätini. Ja joka kerta kun minun äitini näkee tämän kuvan, jaksaa hän muistuttaa tästä traagisesta virheestä. Edelleen, 30-vuoden jälkeen. Muistoja, oi muistoja!

Kohta luodaan uusia hiihtomuistoja! Kenties yhdessä sinun kanssasi?

// Hiihto-Ämmä, niin innoissaan!

PS. Voit siis toki kysyä myös minulta lisää hiihtokoulusta!

Mainokset

Lintu olkapäällä

Päivä kääntyy iltaan. Pitkästä aikaa on ollut vähän sellainen epäuskoinen olo. Kaikenlaista, niin sanotusti. Kerron tarkemmin joidenkin päivien kuluessa.

Eilen kävin lenkkeilemässä Helsingin Paloheinässä. Testailin polveani, joka nyt tuntuu antavan periksi. Jos tämän päivän tuntemuksella pitäisi päättää, joutuisin jättämään suununtaisen kisan väliin. En usko, että polvessa on mitään pahemapaa vikana, mutta lepoa se taitaa nyt kaivata, jokin sitä vaivaa. No, kisaosallistumiseni jää seuraavan parin päivän aikana päätettäväksi, niin pitkään on toivoa.

Mutta eilen. Kävelin Paloheinässä ja epäusko iski. Olin tarkalleen – jos olet siellä käynyt, tiedät paikan – täyttömäen juurella. Tuntui, että jälleen kerran on hukassa se mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse. Onko koskaan mistään muusta kyse kuin alituisesta epäonnistumisesta? Hylkäämisistä, vääristä suunnista?

Kapusin täyttömäen laelle epätoivoisiin ajatuksiini käpertyneenä (polvi niistä vähäisin) ja käännyin katsomaan maisemaa

11948201_10153305929634457_598090386_n

Samalla hetkellä aivan äkillisesti jostain olkapäälleni lehahti lintu! Se kävi olallani ja räpytti siipiään ylläni hetken ennen kuin ehdin säpsähtää ja säikähtää. Sitten se suhahti maahan jääden vielä vierelleni seisomaan. Minä vain tärisin hämmennyksestä.

Sinähän tiedät. Lintu! Juuri sillä hetkellä, kun olin menettämässä toivoni. Edelleen tuntuu kuin tuo olisi ollut unta. Mutta se on totta, kaksi naista tapahtumapaikalla voivat todistaa. Outo hetki.

Mitä lie nyt tapahtuu? Sillä jotainhan tästä nyt seuraa…

/Ämmä, toivoen supernaisen voimia tämän viikon touhuihin

Ps Jos et aiemmin ole kuullut kohtaamisistani lintujen kanssa, ja ihmettelet, lue vaikka tämä kirjoitukseni.