Vihdoinkin perjantaifiilis!

Kuudes työviikko Kuopiossa on takana ja päällimmäisin tunne on onni.

Tämä on ollut ehdottomasti paras viikko töissä tähän mennessä. Nyt vihdoin tuntuu, että olen jo ihan oma itseni, se itselleni ja sinullekin vanha tuttu tyyppi. Johtunee suurelta osin siitä, että hyppäsin tällä viikolla radiomaailman sekopäisimpään (ja siksi minulle sopivimpaan ja innostavimpaan) tehtävään aamutiimiin ja radion aamulähetyksiin. Herätykset ovat olleet aikaisia, mutta silti tuntuu, että aamut ovat minulle luontainen ja hyvä paikka. Aamun studiossa on aivan oma tunnelmansa, ja se tuntuu hyvältä. On mukava saada olla mukana herättelemässä maailmaa uuteen päivään.

Sanoinko jo, että sekopäinen 😀 Kuvakaappaus lähetysikkunastamme torstaiaamulta.

 

Onnen tunne juuri nyt syntyy minulle myös yhden aika omituisen asian takia. Siitä, että nyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, kun olen niin sanotusti toisella ja säännöllisin työajoin töissä, minulla on yhtäkkiä alkanutkin olla perjantaifiilis. Siis se, että tulee kotiin työviikon jälkeen ja istahtaa sohvalle onnellisen uupuneena viikon jälkeen. Muistan kirjoittaneeni tästä perjantaifiiliksen puuttumisesta joskus aiemmin blogiini, ja yritin tuota tekstiä kaivella äsken pitkään blogistani – nyt tuloksetta. Olisi ollut hauska muistella, mitä silloin perjantaifiiliksettömästä tunnelmasta kirjoitin

Mutta nyt minulla on rehti ja rehellinen perjantaifiilis! Se on aika hienoa! Nämä pienet, tavalliset asiat vaan tekevät minut nyt kovin onnelliseksi.

 

Viikonloppuja!

/Äm, joka taitaa nyt napata lasin viiniä ennen nukkumaan menoa. Aikaiset aamut pistävät suuntaamaan sänkyyn jo iltayhdeksän aikaan…

 

Mainokset

Liian kiire ei tarvitse olla mihinkään

Kävelin hetki sitten kaupasta kotiin. Iloitsin mielessäni, sillä ensimmäistä kertaa leikkaukseni jälkeen olin selviytynyt yksin, ilman kenenkään avustusta, kaupassa käynnistä, kun vielä ulkonakin on nyt todella liukasta. Ja totta puhuakseni, tämä kolmas kerta koko neljän kuukauden vammautumiseni aikana, kun olen käynyt kaupassa yksin! Kotini lähelle on avattu leikkaukseni aikana uusi kauppakeskus, ja siksi minä uskaltauduin yksin pienille, repussa helposti kuljetettaville ostoksille! Mikä vapauden tunne! Kulkea noin viisisataa metriä kotoaan kauppaan ja ostoskoria lattialla kepeillä tökkien hoitaa koko kauppahomma itsenäisesti.

Paluumatkallani törmäsin erääseen naiseen, joka peruutti autollaan sellaisen tiemerkintöjä varten käytettävän kumisen kartion päälle. Kartio jäi jumiin hänen autonsa renkaan alle. Minä viitoin naista pysähtymään ja hän ryntäsi autosta ulos hurjalla vauhdilla äkäisenä puhisten. Kirosanoja ei säästelty, kun hän ähki ja puhki ja manasi sattunutta. Hän valitti olevansa jo muutenkin myöhässä ja kirosi alimpaan maan lokeroon sen, joka tielle tämän kartion oli asettanut. Katsoin ympärillemme ja ymmärsin kyllä heti syyn miksi kartio hänen autonsa takana oli.

Lopulta nainen sai kartion revittyä irti ja kiittämättä avustani nainen lähti matkoihinsa puhisten vielä kerran ahdistustaan, kun muutenkin on jo myöhässä. Ja kasa kirosanoja. En ehtinyt edes toivottaa hänelle hyvää viikonloppua, kun oli jo kaahannut matkoihinsa. Mieleni olisi kyllä tehnyt kehottaa häntä muistamaan, ettei pitäisi liian kiirettä; ehkä hän ei olisikaan niin myöhässä, että koko maailma siihen kaatuisi. Liian kiire ei ole mihinkään. Etenkin, kun hänellä oli lapsi takapenkillä. Lähtiessäni köpöttämään eteenpäin jäin miettimään tajusiko hän edes, että seisoin hänen vierellään yrittäen rauhoittaa hänen ankaraa ahdistustaan tapahtuneesta.

Mitenkähän tuo nainen suhtautuisi, jos äkillisesti joutuisikin elämään sellaista arkea kuin minä juuri nyt? Miten hän sopeutuisi elämään, jossa ei voi olla kiire mihinkään. Kun keho pitää siitä huolen, että mitä tahansa mieli haluaa, on pakko hidastaa ja jättää turhat murheet tärkeämmän taa.

* * *

Paitsi, että tänään minulla on kyllä ollut vähän vauhtia. Aamulla kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen kuukauteen. Ehkä vain naiset voivat ymmärtää mitä se tarkoittaa. Mieli kohenee hetkessä.

Sitten kävin lounaalla ihan oikeassa lounasravintolassa!

Ja sitten menin fysioterapiaan.

Ja sitten vielä kauppaan. Ostin pakastepizzan!

Ja vielä Alkosta punaviiniä!!

Tämä on ollut hieno päivä. Siis ihan oikeasti tällä tasolla elämäni riemut nyt ovat. Ja minä olen kiitollinen jokaisesta.

* * *

Vaikka oli ihana saada hiuksensa taas kuntoon, niin kyllä tämän päivän ykkönen oli kuitenkin visiitti armaalla fysioterapeutillani. Venkslattiin jalkaa jummpaliikkein, hierottiin ja pistettiin koipi täyteen akupunktioneuloja. Olo on nyt aika väsynyt, mutta ihanan raukea. Pienet asiat saavat uupuneeksi. Tämä oli ensimmäinen viikko, jolla tein vähän töitäkin ja kävin muutamissa palavereissa. Tuntuu, kuin olisi juossut maratonin. Mutta hitaasti, rauhassa ja vähitellen.

Monet ihmiset ovat kyselleet kuntoutuksestani. Ihmettelevät miten usein treenaan jalkaani kotona. Osa kohtalotovereistani sanoo, ettei ole kuntouttauttanut jalkaansa leikkauksen jälkeen pakollisia fysioterapiakäyntejä lukuunottamatta lainkaan. Minusta nämä kyselyt kuulostavat kovin kummallisilta. En voisi kuvitellakaan, että jättäisin kuntoutuksen retuperälle. Vaikka olen muuten aika huithapeli enkä sääntöjä jaksa lukea, tämä polvipulma on nostanut minusta aivan uuden puolen esiin. Kuntoutus on elämäni ykkösprioriteetti, ja vaikka taloudellinenkin paine päästä takaisin töihin on suuri, työtkin ovat vielä toisella sijalla. Polvi on saatava huippuun urheilukuntoon ja töitä on tehtävä. Toki tavoitteet ja motivaatio eri ihmisillä ovat erilaisia, mutta siltikään en voi ymmärtää miten kukaan laiminlöisi kuntoutusta.

Mutta nyt juuri on pakko tunnustaa, että tuntuu aika hienolta: fysioterapeuttini määräsi minulle treenivapaan viikonlopun. Neljä kuukautta olen pieniä poikkeuksia lukuunottamatta treenannut joka päivä kolme kertaa ohjeiden mukaan. Tuntuu ihan oudolta ajatus, että nyt kaksi päivää saan vain olla ja antaa jalan levätä.

Tauko johtuu osin myös siitä, että valmistelemme jalkaa kestämään ensi viikon. Silloin minulla on kolme isoa työkeikkaa, jossa vaaditaan jalkojen kestävyyttä. Joudun tuntikausia esiintymään ihmisille. Pakko tunnustaa, että jännittää miten jaksan. Ensimmäinen kunnon työviikko neljään kuukauteen.

Tänään on siis pieni juhlapäivä! Kaiken kaikkiaan tämä vuoden toinen arkiviikko päättyy plussan puolelle. Onneksi näin, sillä viime viikko oli kovin erilainen. Nyt minä juon itse kaupasta hakemaani punaviiniä ja syön pakastepizzaa.

* * *

Koska olen mestarillinen epäonnistuja valokuvien kanssa, en suin surminkaan saa tästä tilanteesta sellaista bloggarimaista kaunista ruokakuvaa. Kokeilin, mutta koska minun silloin kun on ruokaa pöydässä, täytyy keskittyä sen syömiseen eikä kuvaamiseen, annoin olla. Tavallaan harmi, kun tässä olisi ollut kaikki elementit upealle kiiltokuvalle; kerrankin sytytin ihan kynttilöitä ja ystävän tuoma upea ruusukimppukin on tässä pöydällä. Mutta sä tiedät, elämä on usein jotain ihan muuta kuin kiiltokuvia pakastepizzasta ja alkon alimmaisen hyllyn punaviinistä…

Mutta tässä olennaiset juuri tällä hetkellä. Hieno lasinalusta minulla, eikö?

img_5021

Letkeää viikonloppua, ystäväni. Muistathan, että liian kiire ei tarvitse olla mihinkään!

/Ämmäsi

Perjantaiolo!

Chinchinblingblingnaminamipusihali! 

Tänään on merkkipäivä ja sitä juhlitaan asianmukaisin afterworkein. Ei. Ei ole syntymäpäivää, hääpäivää tai muutakaan vuosijuhlaa, vaan on yksinkertaisesti onnenpäivä. Minulla ensimmäistä kertaa moneen vuoteen PERJANTAIOLO. Se tunne, että on tehnyt rankan työviikon ja lopulta tulee perjantai-ilta! Siis se väsymyksen sekainen tyhjä olo, jota kaikki kammoavat, mutta minä rakastan juuri nyt enemmän kuin mitään muuta!

Niitä ”normaaleja” rankkoja työviikkoja minulla ei ole ollut ikuisuuksiin, ja juuri nyt olen vain kiitollinen siitä, että saan kokea tämän totaalisen takin tyhjyyden. Perspektiivejä. Niitä äärilaitoja, kokemuksia, joita arvoatan elämässäni enemmän kuin mitään muuta.

Viikonloppuja, vipeltäjät!

/Ämmänne

Aitoa elämää

20140606-091541-33341140.jpg
Salil eka salil vika! Tässä aamuni ensimmäinen kuva. Kuntosali aukesi klo 7 ja minä astuin ovesta sisään 7.01. Kun eilen kerroin asettavani aivot tietoisesti joka päivä oikeaan moodiin, niin tässä on paras tapa siihen.

20140606-091713-33433783.jpg

20140606-091729-33449750.jpg
Siin oon sit mää hikisenä ja mun palautusjuomani Hakaniemen torilla klo 8 juoksemassa kotiin suihkuun. Tein ohjelmani cirquit-osan ja se pistää hien virtaamaan!

Eiliseen blogiini tuli hyvä kommentti Tatulta (käy kurkkaamassa), joka kirvoitti minullakin paljon ajatuksia bloggaamisesta ja aidosta elämästä. Nyt en ehdi jäsentää ajatuksiani ja kirjoittaa tämän syvällisemmin, mutta koska Tatullekin vastasin lupaavani puhua elämästäni pintaa kiillottamatta, niin katso nyt näistä aamuni kuvista: tällaista se on. Ja tällä hetkellä sairaan mahtavaa epätietoisuuksustaan huolimatta.

20140606-092202-33722760.jpg
Hakaniemessä törmäsin tähän näkymään: rikkinäiseen sänkyyn ikkunan, jonka rulla verhossa lukee ”yksityistilaisuus”, edessä. Vitsit, kun kaikki ympärillä kirvoittaa mielikuvituksen. On tainnut olla käynnissä todellinen yksityistilaisuus. Sänky näytti ihan siltä kuin se olisi heitetty yläkerran parvekkeelta ulos.

20140606-092447-33887906.jpg
Sitten sain tekstarina ystävältäni tällaisen kuvan. Joo-o. Jossain se maailmalla liihottaa. Tämä kuva puolestaan kirvoitti eternaalisen kateuden…

Se on perjantai, rakkauspakkaukseni. Mitä sinä olet tehnyt ja nähnyt tänään? Minä pinkaisen nyt töihin. Adjöööö!

/Ämmä, pahoitellen endorfiinien aiheuttamaa sekavuutta

Railakas perjantai-ilta

Perjantai kääntyy iltaan, vaikka tässä valoisassa Suomen keväässä sitä ei kyllä oikeastaan uskoisi. Mutta illalta kyllä tuntuu. On ollut aika ramaiseva olo koko päivän aamun rankan salitreenin jäljiltä. Olisin jo ihan valmis nukkumaan. Mutta vielä viime hetken valmistelut huomista improkurssia varten. Olen niin innoissani, paikalle on tulossa tosi mielenkiintoinen ja innostava porukka. Kunpa vaan tietäisivät mikä heitä odottaa… Ja kunpa te, jotka ette paikalle ette ole tulossa, tietäisitte mitä menetätte… Onneksi aina on mahdollista tulla toisella kertaa. Voipi olla että järjestän toisen kurssin vielä jossain vaiheessa pian.

Herra Hermanni näyttää tosin olevan sitä mieltä, että nyt pitäisi jo lopettaa työt. Tapansa mukaan rojahti papereitteni päälle ja yritti jäystää mustekynän kappaleiksi. Mutta niin taidan tehdäkin, päättää tämän työpäivän. Kaikki on valmiina.

hermannitöissä

Tällaista railakasta perjantai-iltaa täällä. Hyvää viikonloppua sinulle!

 

 

 

Perrrrr…jannnnntai!

Se on perjantai ja minä olen ihan hirveän pahalla tuulella. Selkää särkee edelleen ihan hirveästi, en saanut yöllä kunnolla nukuttua ja joku eilinen liian mausteinen ruoka jyllää mahassa. Olo on kuin turpaanvedetyllä. Makaan työpaikan sohvalla ja kärsin. Olen kaiken lisäksi yksin työpaikalla, eikä täällä ole ketään jolta saada hyvää energiaa.

Tai on tää Herra Patsas. Tai Rouva. En ole varma kumpi.

työkaveri

Sen kanssa minä nyt kuitenkin juttelen. Ja koitan pystyä keskittymään johonkin, vaikka hartiassa nakuttaa koko ajan.

perjantai

Toivottavasti sinä olet tänään iloisempi. Aurinko paistaa ja kaikkea! Puspus perjantaihin!

/Maija, kaikkien ilopillereiden kantaäiti

Päivä pulkassa

Ohhoh sentään. Kävin ystäväni Tiinan kanssa juomassa skumpat perjantain kunniaksi. Sitten tulin ruokakaupan kautta kotiin ja söin. Nyt päälle alkaa laskeutua sellainen aikamoisen painostava perjantaiväsymys. Tämä tyttö kiittääkin tästä päivästä, laittaa tietokoneen syrjään ja rentoutuu hetken ennen nukkumaan menoa – tämä päivä saa nyt luvan olla pulkassa. Huomenna alkaa jo ensimmäinen teatterikoulupäivä ja siihen on hyvä latautua kunnolla; opiskelu on todella intensiivistä, sillä se vaatii täydellistä keskittymistä ja itsensä likoon laittamista. Palataan siis huomenissa, höpönassuseni! Nauttikaa perjantaista!

skumppaperjantai

/Maija, väsynyt, mutta kuplivan onnellinen