Eilen treenattiin Tiian kanssa. Päätös aloittaa tämä kuntoprojekti on ollut parhaimpia viime aikoina tekemiäni asioita. Joskaan ei mikään helppo nakki, sen totesin eilen. Vaikka minulla on paljon liikuntataustaa, on tämä tavoitteellisempi salitreenaaminen yllättävän paljon vaikeampaa kuin olin osannut kuvitella.

Tai ainakin rankempaa. Ei uskoisi, sillä ohjelmassani on paljon vähemän liikkeitä tehtäväksi kerralla kuin mihin olen aiemmin tottunut. Jotenkin sitä on ajatellut, että pitää tehdä hirveästi ja kaikkea, jotta lihaskunto kohenisi. Mutta ei. Ammattilaisen ottaminen treenikaveriksi on ollut ehdottoman tärkeää minulle. Muuten tekisin monta juttua ihan väärin. Tämä on tosi hyvä juttu senkin takia, että kun ei tee liikaa kerralla, niin tekee mieli mennä heti seuraavana päivänä taikaisin salille! Kummastelin myös, miten sinällään pienet asiat voivat tuntua niin uskomattoman rankoilta. Kuten tämä aivan ehdoton suosikkivatsalihasliikkeeni, jossa jalat lasketaan yhdessä penkiltä lattiaan ja nostetaan sieltä ylös – vatsalihasten voimalla. Kesä, bikinit ja sixpack: täältä tullaan! Sovittiin Tiian kanssa, että kuukauden päästä lähdetään yhdessä bikiniostoksille…

Huomasin eilen, että jotkut uudet liikkeet pelottavat minua. Siis ihan oikeasti pelottavat, kun ei ole tottunut tekemään aiemmin niin isoilla painoilla. Esimerkiksi rintaprässiä ja jalkapenkkiä tehdessäni minulla melkein tuli itku kun tein niitä viime viikolla yksin. Tiian apu onkin korvaamatonta erityisesti näin alussa, jotta saamme liikeradat ja tekniikat kohdalleen sekä lihaksiston tottumaan uusiin vastuksiin. Tiia kertoi, että hermostolta vaatii aluksi oman aikansa tottua uusiin liikkeisiin. Treenaamisen ja toistojen myötä lihaksisto ja hermosto tottuvat ja sitten tulee rohkeus ja itsevarmuus tehdä liikkeet. Sitä todella odotan, sillä eilen meinasi itku tulla rintaprässin kanssa.

Sitä paitsi Tiian kanssa treenaaminen on vaan ihan hirveän paljon hauskempaa. Taisimme saada eilen koko kuntosalin testosteronia uhkuvan energiakentän horjumaan naurullamme (vaikka minä en kyllä ihan koko aikaa nauranut, ja pahoittelen kaikille kanssatreenajilleni niitä ärräpäitä, jotka välillä suustani pärähtivät). Tuollaista ilopilleria minä tarvitsen kaverikseni ja tuekseni. Tiedän, että voin soittaa hänelle milloin tahansa ja saada tsemppiä ja ideoita treenaamiseen. Hän ei ole treenipiiskuri, vaan jotain enemmän – hän on ystäväni. Tiian avulla tästä ei tule vain sellainen parin kuukauden treenihuuma, joka lopahtaa pian motivaation puutteeseen ja vaihtuu suklaan popsimiseen television edessä. Tästä tulee elämäntapa!

/Maija, odottaen jo seuraavaa treeniä