Huhhuh.

Muuta en juuri tänään kykene sanomaan.

Kävin aamulla fysioterapiassa. Se oli ensimmäinen varsinainen hoitokerta leikkauksen jälkeen, vaikka jo kerran leikkauksen jälkeen Diacorissa fysioterapeutillani olenkin käynyt.

Ni HUHHUH!

Nukuin juuri kahden tunnin päiväunet. Ikinä maailmassa en ole voinut kuvitella, että näin koville tämä polvipulma voi ihmisen vetää.

On kovin vaikea selitää miltä juuri nyt tuntuu. Tunnin polven venkslauksen ja jumppaliikkeiden jälkeen tuntuu kuin jalka räjähtäisi. Kivut polvesta tietysti nousivat taas kovemmiksi treenin jälkeen ja nyt juuri ei muuta tee mieli tehdä kuin maata jalka koholla sängyssä. Mutta mikä hurjinta: tunnen ensimmäistä kertaa aikoihin miten minulla on jalassa jotain lihaksia! Joka paikkaa kolottaa reisissä, pakaroissa ja pohkeissa. Vaikka se on tavallaan kamalaa, olo on mahtava siksi että on vihdoin päässyt tekemään jotain ja tuntee elämää lihaksissaan. Ja sitten kuitenkaan emme edes juuri tehneet kovin paljoa. Pienin askelein mennään, mutta ne askeleet tuntuvat suloisilta.

Tällaista kinkunsulatusta täällä! Jotta saisit jonkin käsityksen, miten arkeni on rullannut viimeiset neljä viikkoa ja muutaman seuraavan tästä eteenpäin, tässä alla on ensimmäisten neljän viikon ”treeniohjelmani”. Ite piirsin! Ja ihan murhapaikkatutkimuskuvilta ne näyttää! Lupaan keskittyä jatkossa puhumiseen ja kirjoittamiseen… Mutta aikamoista murhapaikkatutkimusta näiden ohjeiden noudattaminen on kyllä ajoittain ollut.

Ensimmäiset neljä viikkoa mentiin näillä.

Kyllä. Liikkeet olivat minimaalisia ja suorastaan tylsiä, mutta siltikin ne ovat tuntunteet hetkittäin maailman kamalimmilta. Pieniä jalkapöydän heilutuksia, pakaran puristuksia ja kevyitä nostoja. Niitä tein sängyssä makaamisen ohella. Tänään olen todella onnellinen siitä, että sain vihdoin uusia liikkeitä – jo ihan päänkin kannalta – sillä voin kertoa, että kovempaakin kaveria alkaa jo vähän korpeamaan kun näitä vispaa monta kertaa päivässä kuukauden.

Nyt seuraavat pari viikkoa mennään sitten näillä alla olevilla ja ensi viikosta ohjelmaan lisätään vielä 1o minuuttia kuntopyörää aamuin illoin. Pakko tunnustaa, että erityisesti nuo vatsalla ja kyljellä tehtävät liikkeet jännittävät, sillä en ole ollut noissa asennoissa aikoihin!

Ja sitten seuraavat viikot mennään näillä.

Niin. Kinkunsultusta kerrassaan. On kovin vaikea selittää miten heikoksi ja väsyneeksi tämä syksy on kehoni ja mieleni vetänyt sekä miten nolliin koko liikkumiskykyni tämä pulma polvessa on vienyt. Nyt kehossani ei ole kohtaa, joka voisi hyvin. Koko kehonhallinta ja sen tuntemus ovat hämärtyneet, ja ihan perusliikkeetkin tuntuvat vaikeilta, sillä en hallitse kehoani. Kun polvi on ollut poissa pelistä, muu kroppa on kompensoinut erilaisin virheasennoin ja nyt niitäkin joudutaan harjoittelemaan ihan alkupisteistä lähtien. On tavallaan aika hurja ajatella, että lopulta niin pieni pala ihmistä voi pistää kropan aivan sekaisin ja vaatia tällaisen kuukausien kuntoutuksen. Kamalaa, mutta samalla todella mielenkiintoista!

Koska olen kovin kiinnostunut kyselin tänään fysioterapeutiltani syitä siihen miksi kuntoutus on näin pitkä, ja vastaus oli tosi mielenkiintoinen, mutta pakko tunnistaa etten nyt kuollaksenikaan muista mitä hän tarkalleen sanoi tai osaa kiteyttää hänen sanojaan tähän. Mutta onhan tässä vielä sellaiset kahdeksan kuukautta aikaa, joten enköhän senkin ehdi vielä selittää. Jep, kuulit oikein: noin yhdeksän kuukauden päästä leikkauksesta voin vihdoin palata kaikkien urheilulajien pariin. Kolmesta neljään kuukautta menee siihen, että pääsen juoksemaan muutamia askeleita ja siitä sitten oman kehityskulun mukaan eteenpäin. On tärkeä muistaa, että jokainen leikkauksesta kuntoutusprosessi on yksilöllinen, eikä mitään normaalitapauksia ole.

Minulle tämä kuntoutus on tietysti jännittävä ihmiskoe siihen, kuinka saan kehoni toimimaan taas oikein ja vahvistettua sen siihen huippukuntoon jossa se on ollut (ehkä jopa vielä parempaankin). Niin minä ajattelin nimittäin tehdä; ottaa tämän kuntoutuksen tosissaan ja tehdä hommat niin, että loppujen lopuksi nämä menetetyt kuukaudet ovatkin olleet kaiken kärsimyksen arvoisia. Nyt on mahdollisuus pistää keho aivan uuteen kuosiin ja alkaa kohdella sitä myös ehkä vähän aiempaa kunnioittavammin.

Sellaista tänään. Lasken tunteja, että tämä hullu vuosi 2016 olisi ohi.

Iloa iltaasi, ilopilleri!

/Äm