Sykähdyttävää sisältöä synkkyyden sävelistä

”En pyydä mitään muuta kuin että tämä alkava viikko toisi mukanaan yhden asian, joka antaisi minulle pienen varmuuden ja uskon elämän järjestymiseen. Muuten minä en taida jaksaa.”

Näin minä lausuin ääneen viikko sitten sunnuntaina nukkumaan mennessäni.


OLIN PERJANTAINA ERÄÄSSÄ sosiaalisen median vaikuttajien ja markkinointialan seminaarissa – Ping Helsingissä, jossa olen ollut mukana jo kahtena aiempana vuonna. 

Fiilikseni seminaarin astuessa oli hieman matala, sillä viime aikoina olen tuntenut kovaa riittämättömyyden tunnetta. Monella saralla elämässä tuntuu nyt, ettei riitä, ei osaa tai ei ole enää oma itsensä, sillä vamma on sekoittanut koko pakan täysin. Tuntui, etten ansaitse ilmaista, yhteistyökumppaneiden maksamaa paikkaani tässä huipputapahtumassa, sillä panokseni alalle ja tuottamani sisältö omaan blogiini tai vlogiini on ollut niin heikkoa viime aikoina – onhan minun totuttu tekemään hurjia repäisyjä ja kirjoittavan viihdyttävää huippusisältöä niihin kytketyin mielenkiintoisin elämänopetuksin.

Eniten minä olen tuntenut riittämättömyyttä sinun edessäsi. Sinun, joka kerta toisensa jälkeen palaat lukemaan blogiani, hakemaan siitä ideoita ja saamaan kenties jotain peiliä omiin ajatuksiisi ja maailmaasi. Sinun, joka haluat tietää mitä täällä tapahtuu, ja olet tottunut vaikuttumaan lukemastasi.

Mutta ei, en ole halunnut kirjoittaa paljon viime aikoina, sillä on tuntunut, että voin tarjota päävireeltään kovin synkkiä säveliä – sellaisia kun luonnollisesti on ihmisen elämänvaihe hetkessä, jossa hän yrittää nousta ylös ison vamman aiheuttamasta kaaoksesta ja tarttua kiinni elämään (esim. tässä jutussa lisää).

Päävireeltään kovin synkkiä säveliä. 


TAPASIN PING-TAPAHTUMASSA paljon tuttujani ja koko joukon ennalta minulle tuntemattomia sosiaalisen median persoonani seuraajia. Vaihdoimme kuulumisia ja – yllätys yllätys – minun perkeleellinen polveni oli jokaisen keskustelun päähenkilö. Se on vallitseva olosuhde, halusin tai en. Se on kaikkien tarinoideni lähde tällä hetkellä, taistelenpa sitä vastaan kuinka paljon vain.

Hieman häpeissäni kerroin kaikille, etten ole kyennyt tuottamaan inspiroivaa tarinaa seuraajakunnalleni, ja mieluummin valinnut jättää kirjoittamatta kuin kuvata synkkiä fiiliksiä, joita elämäni nyt tarjoilee.

Mutta saamani vastaukset yllättivät minut. Kaikki kiittelivät minua siitä, että olen avannut tätäkin, monelle tuntematonta prosessia yleisöni edessä. Että vaikka minusta ei siltä tuntuisikaan, matkani – kaikessa synkkyydessäkin – avaaminen on ollut kiinnostavaa ja antoisaa. Ja että ihmiset osaavat lukea ohi synkkyyden. Etteivät he tuomitse minua mielipuoliseksi tai kyvyttömäksi tekemään töitäni (mitä pelkään ihan valtavasti), vaikka kerron synkkiäkin kokemuksia.

Jotain siitä, että en ole ehkä ihan oma itseni tällä hetkellä kertonee sekin, että Ping-tapahtumassa otin tasan kaksi kuvaa, eikä kumpikaan niistä ole selfie 😀 Tässä niistä toinen, master class -luennolta, johon osallsituin.


MONI HOKEE, ETTÄ malttia. Kyllä, sitä tarvitaan, mutta ei minun tilanteessani ole kyse lopulta siitä. Synkkyyden tunteen elämääni tällä hetkellä luo valtava kaaos, jossa elän sekä samanaikainen paine saada itseni vihdoinkin koko kukoistukseen; olemaan tarpeellinen ja tekemään edes pieniä merkityksellisiä asioita samalla kuin kehittymään itse edelleen. Kaaos ja tarpeettomuuden tunne meinaavat sekoittaa pään, enkä edes minä, joka olen tunnettu elämänuskostani ja siitä, että osaan aina nähdä mahdollisuuksiin, kykene aina järjestämään päätäni sellaiseen asentoon, ettei mikään masentaisi tai synkistäisi maisemaa.

Minua rasittaa, väsyttää ja kyllästyttää – mutta yhtä aikaa ja aivan yhtä paljon innostaa, kiinnostaa ja kutkuttaa – tämä kaaostila, jossa ajatukset, tavoitteet, kehon fyysiset rajoitteet, uudet mahdollisuudet, menetetyt unelmat ja tuntematon tuleva sekoittuvat kummalliseksi mössöksi, josta minun polkuni eteenpäin vähitellen muodostuu.

Kaaos on myös syy siihen, etten nyt kykene juuri kirjoittamaan. Asiat eivät jäsennyt selkeiksi sanoiksi, inspiroiviksi ajatuksiksi tai kannustaviksi tarinoiksi, joita haluaisin sinulle aina kertoa. Mutta ne kykenevät kasaantumaan sinunkin eteesi konkreettisiksi kokemuksiksi. Tunteiksi, jotka nousevat esiin tästä hetkestä, ja ovat myös varmasti jollain tasolla tunnistettavissa sinullekin. 


VAIKKA MUUTEN MINÄ olen persoonana ja ihmisena aika huithapeli ja teen paljon liikoja pohtimatta, kirjoittajana ja esiintyjänä, sisällön tuottajana olen niin vaativa itselleni että en halua tuottaa maailmaan tyhjiä sanoja, vaan aina jotain ajateltavaa. Perjantain jälkeen asiaa pohdittuani päätin, että en aseta itselleni jatkossa niin korkeaa rimaa siihen, että jokaisessa tarinassa tarvitsisi olla jokin elämää suurempi opetus tai erikoinen kokemus. Ehkä joskus ne suurimmat tarinat rakentuvatkin rivien välistä ja ovat sellaisia, jotka sinä saat ainutkertaisena vain itsellesi. Joku toinen kenties lukee jutun sitten aivan toisella tavalla. Kolmas saa jotain, neljäs ei mitään.

Siksi haluan alleviivata ihan vähän:

Bloggaaminen ja vloggaaminen on tekijälleen valtava itsetutkiskelun matka; iso osa elämää sekä suuri vastuu seuraajien edessä, että aika ajoin se pistää isojen kysymysten äärelle. Tasaisin väliajoin minä pohdin, onko blogini kulkenut tiensä päähän, ja olen sen aikeissa lopettaa (kuten viime viikkoina). Blogini putoaa johonkin kummalliseen väliin maailmassa, jonka toisaalla täyttävät kauniit kuvat ja täydellisyys sekä toisaalla vahvat asiantuntijatekstit jostain erityisalasta. Minä tuotan tarinaa edestakaisin ja ylösalaisin polveileasta elämästä, ja altistan tämän kaaoksen sinun eteesi. 

Mutta sitten taas saan jostain vahvistuksen sille, että tätäkin tarvitaan. Lopulta kuitenkin jokainen blogi valottaa kirjoittajansa elämää aina kustakin vallitsevasta kokemuksesta, näkemyksestä ja elämäntilanteesta käsin. Minun ajatukseni käyvät välillä vaikeissa asioissa ja valottavat myös hieman synkkiä tilanteita elämässä, mutta näin elämä nyt on, eikä sitä vastaan käy taisteleminen. Tämä on se polku, jota yksi ihminen kulkee, kun puitteet ovat ne mitkä minun elämässäni ovat. Olosuhde on hyväksyttävä, ja siinä, maltillisesti kaaosta parhaalla mahdollisella kyvyllään kesyttäen, koetettava löytää tie eteenpäin.

Sillä se löytyy! Ja minä toivon todella, että kaikesta tästä pohdinnasta on hyötyä sinullekin – minä kun en ole ”päiväkirjabloggari”, vaan kirjoitan tätä inspiraatioksi sinulle. 

Bloggarina selvästi pyöritän tällä hetkellä mielessäni paljon sisältöön liittyviä kysymyksiä: sitä, millaisia tarinoita jatkossa tarjoan blogini ja uuden videoblogini puolella. Minä olen onnistunut erityisesti tässä asiassa, josta markkinointiguru Ann Hadley puhui; budjettia minulla ei ole tekemisiini lainkaan, mutta kun aivot toimivat (ehkä joskus vielä vähän paremminkin kuin tällä hetkellä), voi saada aikaan paljon timanttisempia tarinoita.


VIIKKO ON VIERÄHTÄNYT sunnuntaista toiseen, ja minua vähän huvittaa. Suomi aloittaa juuri vuoden iloisimman päivän viettämistä ja minä kirjoitan aivan toiselta äärilaidalta; synkkyyden sävelistä kohti vappupillien pärinää ja värinää. Mutta se on stoorini juuri tänään, ja minä rakennan sykähdyttävää sisältöä nyt synkkyyden sävelistä.

Mutta, kuule, ei ole huolta. Kun nyt katson kulunutta viikkoa taaksepäin, voin kertoa, että sain sen mitä tilasin. Pitkän vaikean ajan jälkeen tällä viikolla eteeni on noussut sen tilaamani yhden lisäksi yllättäen useampi asia, jotka ovat tuoneet minulle pienen varmuuden ja uskoa elämän järjestymiseen. Kerron niistä sitten, kun niiden aika on. Nyt hetken selvittelen päässäni kaikkien noiden mahdollisuuksien aikaan saamaa kaaosta 😀 

Iloista vappua, ystävät!

/Äm

Mainokset

Miksi hitossa sä pelkäät olla ihminen?

Torstaisen videoni julkistaminen oli todella vaikea paikka.

Monta viikkoa pidin videota itselläni. En halunnut julkistaa sitä, sillä se tuntui aivan liian henkilökohtaiselta. Vaikka olen jo useasti aiemmin kirjoittanut isoista elämän kysymyksistä itseni edessäsi avaten, tuntui elävän kuvan julkaiseminen monta kertaa raaemmalta.

Kuvasin pätkän alunperin vain siksi, että pettymykseni äärellä tuohon kukonlaulun aikaan tunsin tarvetta puhua jollekin. Kun ei ketään muuta ollut, sanoin ajatukseni kameralle. Vidota ei ollut editoitu, puhe kyynelineen tuli kuvaushetkessä juuri sellaisena kuin sen näit ja kuvakulmat valaistuksineen olivat epämairittelevia.

Oma kuvani hävetti. Alaston.

Koko julkaisupäivän pohdin mitä videon julkaisemisesta saattaisi seurata. Olin muutamaa päivää aiemmin kirjoittanut lapsettoman sinkun ajatuksista äitiydestä ja jopa hieman säikähtänyt palautteestanne. Itse en aina tajuakaan, kuinka vaikuttavia sanat voivat olla. Sain viestejä, joissa minun oletettiin epätoivoisesti haluavan äidiksi. Vaikka minulle tämä oli vain yhdestä näkökulmasta kirjoitettu ajatus siitä millaisia ajatuksia päässäni joskus liikkuu, moni teistä ajatteli, että äitiys on aina asia, jota elämässäni haluan.

Ja nyt videoni. Jos esittäisin itseni tällaisena, mitä muut ajattelisivat, miten he minut tulkitsisivat? Tuleeko minusta epäuskottava kaikessa heikkoudessani? Ajattelevatko muut, että olen ruma?

IMG_0681

Appropoo äitiys, eilen Ping Helsinki -tapahtumassa löysin itseni hoitamassa tuntematonta lasta, joka tyrkättiin käteeni sattumalta. ”Kato tätä hetki”, kuulin äänen ja siinä sitten oltiin. Lapsi palautui myöhemmin äidilleen hyvinvoivana.

Helsinki Real -keskusteluohjelmassa, jossa olen juontajana, kysymme jokaiselta haastateltavalta saman kysymyksen: ”Jos nyt voisit soittaa ajassa taaksepäin 20-vuotiaalle itsellesi, mitä hänelle sanoisit?”

97 % haastateltavistamme on sanonut saman asian: ”Älä välitä siitä mitä muut sinusta ajattelevat”, ja minä en voi lakata ihmettelemästä:

Jos me jokainen haluamme ohjeistaa itse itseämme olemaan välittämättä muiden mielipiteistä, miksi hitossa me silti peläkäämme toimia kuten sydän sanoo huolimatta muiden ajatuksista? Miksi hitossa me pelkäämme olla ihmisiä, sillä jos jotain muut ihmiset ajattelevat, niin sitä, että kunpa ei tarvitsisi ajatella sitä mitä muut ajattelevat. Kieroa?

IMG_0701

Käväisin eilen myös virtuaalitodellisuudessa. Huh, mikä kokemus!

Vietin eilisen päivän Ping Helsinki -bisnesfestareilla Långvikissa. Tapahtuma oli tarkoitettu sosiaalisen median sisällöntuottajille, siis muun muassa bloggareille ja yrityksille. Toisin kuin tällaisesta sometapahtumasta olisi voinut kuvitella (someseminaareissa kun usein keskitytään opettamaan kuinka otetaan täydellinen kuva, saadaan paljon lukijoita ja niin edelleen), tässä tilaisuudessa nostettiin esiin sosiaalisen median vastuullinen puoli: se, kuinka tärkeää olisi tuoda ihmisyys takaisin someen ja näyttää se, ettei elämä ole vain täydellisiä hetkiä ja kauniita kuvia.

Eihän minulla ollut videoni suhteen vaihtoehtoja. Se oli julkaistava, sillä sen sanoma on juuri se, jota tässä maailmassa eniten tarvitaan. Se oli sanottava, sillä tiedän sanojeni koskettavan oikealla tavalla, laittavan sinutkin miettimään. Oikeastaan se on koko syyni tuottaa tätä blogia ja vieläpä se asia, josta koko minun tuleva unelmien urani koostuu.

Eilisessä tapahtumassa tajusin, että olen täydellisen oikealla tiellä ja tehnyt juuri oikeat valinnat. Tämä on minun työni. Tämä on minun unelmani. Jos vielä joskus jään sinulle kiinni pohtimasta uskallanko sanoa jotain, olla edessäsi meikittä tai pelkään tekemisteni seurauksia, läpsäisethän minua poskelle!

 

kauneusmaailma

Tämän ajatuksen esitin sinulle jo joulukuussa 2014.

 

Videon julkaiseminen oli taas yksi uusi raja, joka minun piti ylittää. Kiitos kommenteistanne ja ajatuksistanne, joita olette kanssani jakaneet!

Mitä sinä muuten sanoisit parikymppiselle itsellesi?

IMG_0676

/Äm, joka festarihipsteri-hengessä sanoisi tänään parikymppiselle Maijalle, että ”take it easy, honey!”

Linkit tekstissä johtavat sinut viittaamiini aiempiin kirjoituksiini/videoihin. Käy katsomassa myös ne.

Ihmiskoe: anna äppisi minun näppeihin! Digitaalisen itsensämittaamisen keinot, hyödyt ja tulevaisuus?

Äitini sai äitienpäivälahjaksi aktiivisuusrannekkeen, ja nyt se (siis äiti) on aivan sekaisin. Ja ehkä minäkin hieman, sillä yksi ikuisuusongelma on nyt ratkaistu. Äiti vastaa nykyään puhelimeen! Syy selvisi soittaessani hänelle äitienpäiväpuhelua: vaikka kännykkä olisi missä tahansa kassin pohjalla, eikä hän sitä kuule (kuten aina yleensä), nyt äidin ranne tärisee merkiksi puhelusta.

Oi siunattu digitalisaatio!

”Tarviitko sä kaikkia niitä tietoja, joita rannekkeestasi saat? Miten ajattelit hyödyntää sitä?”, tivasin häneltä puhelimessa kiinnostuneena.

”Nooohh… ennnn… oikein tiedä”, kuului vastaus.

IMG_3740

Kuva: Markus Kiili

 

AKTIIVISUUSRANNEKKEITA TAITAA TÖRÖTTÄÄ nyt joka toisen ihmisen ranteessa. Ja nämä rannemittarit ovat vain yksi tapa mitata ja selvittää omaa hyvinvointiaan tai suoritustaan.

Oi siunattu digitalisaatio!

Jos olen rehellinen, en ole itse oikein varma siitä, mitä näistä laitteista ja sovelluksista ajatella. Eikö enää riitä, että tyrkkää kaksi sormea kaulalle ja laskee näpeillään lyöntejä minuutin? Tai että puolen vuoden välein katsoo kuinka monta istumaanousua jaksaa vetää arvioiden siitä corealueensa kehityksen? Suoraan lautaseltakin voi kai tsekata, että siinä on täydellisen, ala-asteella opetetun lautasmallin kuva.

Ei. Näpit eivät enää riitä. Eikä tarvitsekaan, sillä mielenkiintoisia äppejä, siis mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja kehonsa toimintaa paremmin on tarjolla. Jos minun kuusikymppinen äitikin seuraa itseään digitaalisesti, pitäisikö minunkin kiinnostua jutusta? Vai voinko edelleen olla se, joka luottaa sydämen ääneen välikappaleista viis?

suunto

Tällä viimekesäisellä pyöräilyhaasteellani, josta tämän kirjoituksen kuvat ovat peräisin, testasin jo suhteellisen innostuneena uutta Ambit3-kelloani (luitko jo, miten kävi polkiessani kylmiltään 350 km 3 päivässä, katso tästä lisää...). Vielä pitkään reissun jälkeenkin käytin kelloa treeneissäni, mutta en osannut hyödyntää saamaani tietoa kunnolla ja siksi into laantui.

 

OI SIUNATTU DIGITALISAATIO, minä ehkä vähän angstaan koko juttua.  Digi siellä, digi täällä, huudetaan ja hypetetään ja ostetaan laitteita ja ollaan cool – noin niinku kärjistetysti kuvattuna.

Hössötys digitaalisesta tulevaisuudesta on saanut aika isot mittasuhteet, vaikka digitalisaatio on jo täällä ja tarkoittaa lopulta kaikessa yksinkertaisuudessaan teknologioita ja ajatusmalleja, viitekehystä, jonka kautta esimerkiksi tuottavuutta ja tehokkuuttaa voidaan tarkastella sekä johtaa uudelle tasolle.*) Laite laitteen takia minua ei oikein innosta, mutta entä niiden mahdollisuudet? Vaikutukset? Hyödyt? Tavisihmisen arjessa? Jotta kiinnostuisin jostain, minun on ajateltava isosti. Ja nyt isossa kuvassa minä pohdin: Millä eri tavoin yksilö voi itseään nykypäivänä mitata ja miten hän voi saamaansa tietoa käyttää?

Tuottavuuden ja kilpailukyvyn lisääntyminen on digitalisaation varmasti suurin mahdollisuus. Kun yksilö mittaa itseään erilaisin keinoin, voisi ajatella, että saadulle tiedolle olisi käyttöä myös organisaatioiden tasolla. Mitä yritykset voisivat tehdä tällaisella yksilöä koskevalla datalla, jota monet meistä jo nyt tuottavat automaattisesti päivittäin? **)

Ja sitten on tietysti tulevaisuus. Palaavatko äpit tulevaisuudessa ihmisen näppeihin? Yhdistyvätkö kaikki nyt rakennetut aparaatit joskus joksikin ihmisen ihon alaiseksi tehomuistikortiksi, joka ohjaa ihmistä analysoiden automaattisesti hänen kehonsa?

_DS35105_netti

Kuva: Stepi Sundberg

 

PITKÄLLE AJATUSMATKALLE ja isoihin kysymyksiin äidin aktiivisuusranneke minut heitti…

Oikeastaan olen pohtinut tätä asiaa jo jonkin aikaa – myös muuten kuin pyöräilyn tai muiden urheilusuoritusteni osalta. Olen nukkunut viime aikoina jotenkin kummallisesti. Vaikka saatan olla untenmailla yhdeksänkin tuntia, silti väsyttää. Nukunko laaduttomasti? Olen ollut sairaana, viime viikkoinen treenileiri yhdistetyn maajoukkuuen kanssa ei ehkä tullut ihan parhaaseen saumaan, sillä kova treeni pitkitti flunssaani. Miten olisin voinut tietää, millä tavoin voin treenata, olisiko joku sisäinen tietokone voinut ohjata suoritustani? Ruokailuni puolestaan ovat olleet jo pitkän aikaa melko yksipuolisia. Kanaa, riisiä ja salaattia. Vähän suklaata ja samppanjaa. Johtuuko väsymykseni ja voimattomuuteni ruoan laaduttomuudesta? Miten minun tulisi syödä?

Ja kuukautiset sitten! Niiden lähestyessä minusta tulee ihmiszombie. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tämä naisen kuukauden riemukkain aika vaikuttaa mieleeni ja selviytymiseeni arjessa. Ja se mieli, appropoo… Tunteita laidasta laitaan. Aivan liikaa. Miten erilaiset mielentilat vaikuttavat suorituskykyyni tai tehokkuuteni ?

Näistä monen mittaamiseen taitaa jo löytyä ratkaisu. Millaisia ne ovat? Ja millaisia ratkaisuja on juuri nyt kehitteillä?

mä ja batman

Batman ei juuri viime kesän urheilusuorituksessa mittareita tarvinnut, mutta entä me muut kuolevaiset; miten äpit voisivat auttaa meitä tuntemaan itseämme (ja toisiamme) paremmin? Kuva: Stepi Sundberg

 

MINÄ EN TIEDÄ. En ymmärrä. Mutta kiinnostaa kovasti.

Koska en ymmärrä, on pakko selvittää. Koska en tiedä, haluan hahmottaa. Koska mieli kulkee jo tulevaisuuteen, haluan luodata: miltä digitaalinen itsensämittaaminen voisi tulevaisuudessa näyttää ja kuinka paljon terveempiä, tehokkaampia ja onnelisempia meistä voisi tulla mittaamalla ja hyödyntämällä saamaamme tietoa oikein?

Siksi haluan tehdä nyt ihmiskokeen!

Haluan kokeessani perhetyä siihen, miten digitalisaatio vaikuttaa tavisihmisen elämään ja tehostaa sitä – siis sitä millaista hyötyä suoritusta ja hyvinvointia mittaavien digitaalisten sovellusten käyttö ja kenties erilaisten sovellusten käytön yhdistäminen tuottavat yksilölle? Lisäksi haluan hahmottaa millaisia mahdollisuuksia yksilön itsensämittaaminen voisi tuottaa yrityksille ihmisten johtamiseen; millä tavoin yksilön erilaiset mittaustulokset kehon ja mielen toiminnasta olisivat relevantteja esimerkiksi heidän työyhteisöilleen?

Nyt etsin mahdollisimman monta ja erilaisia digitaalisia ratkaisuja ihmiskokeeseeni. Tarjoudun koekaniksesi! 

Onko yritykselläsi jokin ihmisen hyvinvointia tai suoritusta mittaava digitaalinen ratkaisu? Valmis tuote tai vasta betavaiheen äppi? Sillä voidaan mitata treeniä, ruokailua, hyvinvointia, hormonaalista toimintaa, unta – enhän minä oikeastaan edes tiedä mitä kaikkea, sitähän minä juuri haluan tutkia! Tärkeintä on, että saisin mahdollisimman kattavan otoksen testiini, ja mikä hienointa: mukaan mahdollisimman monta ihan uutta juttua. Heitä siis omasi testiin tai pistä tämä postaukseni kiertämään edelleen sille, jonka ratkaisun kannattaa olla mukana. Laita minulle sähköpostia osoitteeseen maija@ilmoniemi.com, niin sovitaan tarkemmin testistä. Kokeen suoritan touko-kesäkuun aikana tutkien minulle tarjotut erilaiset laitteet ja aplikaatiot arjessani.

Olen tosissani. Tästä tulee hauskaa, mielenkiintoista ja erityisesti: tulevaisuutta luotaavaa, sillä sinnehän digipuheenkin pitäisi suunnata. Tässä sinunkin kannattaa olla mukana!

hauta

Siinä niitä tietoja siirretään, näpeistä äppeihin 350 kilometrin fillaroinnin jälkeen Norjan Altassa.

 

/Äm, odottaen innolla miten käy ja saadaanko ihmikoe aikaan

 

Tämä postaus ja huima ihmiskokeeni on osa Soneran ja PING Helsingin yhteistyötä, jossa tutkitaan digitalisaatiota. PING Helsinki on Pohjoismaiden suurin sisältömarkkinoinnin bisnessfestivaali, joka tuo yhteen yritysten viestintä- ja markkinointipäättäjät sekä sosiaalisen median sisällöntuottajat. Se järjestetään tämän viikon perjantaina, ja minulla on ollut suuri kunnia tulla valituksi mukaan tapahtumaan. Minun lisäkseni mukana on muuten aika komea joukko niin sisällöntuottajia kuin yrityksiä!

 

Tässä hyvää pohdintaa digitalisaatiosta: http://blogit.sonera.fi/category/uuskasvun-polut/

*) http://www.slideshare.net/Sonera/uuskasvun-polut-digitalisaation-lupaus-52535522/59

**) http://www.slideshare.net/Sonera/uuskasvun-polut-digitalisaation-lupaus-52535522/41

 

 

 

 

Voiko Nobodysta tulla Somekuningatar?

Lähes kaksi kuukautta siitä nyt jo on kun matkustin Norjasta Suomeen kalarekassa, muistatko? Harmitti. Tarkoitus oli viettää kokonainen vuosi Norjassa kalastajan apulaisena, mutta nyt seikkailuni oli kutistunut neljännesvuoden mittaiseksi.

Ei kannattanut olla.

Ei tullut kalaa.

Ei tullut rahaa.

Ilman kalaa ei pärjää.

Ilman rahaa ei pärjää.

Jos meillä kaikilla on jokin ominainen, elämäämme määrittävä tapa toimia, minun se on varmasti hassut humpsahdukset ja hurjat hypyt. Niistä olen tässä blogissani sinulle kirjoittanut ja ne ovat rakentaneet sen pohjan elämääni, jolla tänään seison. Avoin, rehellinen ja epäonnistumisia pelkäämätön otteeni elämään on se, joka on tuonut minut tähän pisteeseen.

Ground zero. Siitä on kyse. Taas. Hassu humpsahdus. Siitä oli kyse kun päädyin takaisin Suomeen. Vaikkei siinä ollut mitään hassua. Se ei ollut hauskaa aikaa. Viimeisen kuukauden Norjassa ja ensimmäisen kuukauden Suomessa olin hyvin ahdistunut: mitä hittoa on taas tapahtumassa? Tunsin olevani turhan pantti. Asuin toisten nurkissa, ei ollut mitään tekemistä enkä tiennyt mikä olisi seuraava siirtoni. Kukaan ei tarvinnut, kukaan ei soittanut. Mistä työ, mistä koti, mistä rahaa? Ground Zero, jossa seisoin, tuntui mustalta aukolta, johon olin taas kerran pudonnut ja josta minun olisi rämmittävä tieni ylös.

elämä2

Elämä muuttuu sekunnin miljoonasosassa. Yhdessä sanassa.

”Työharjoittelu.”

Eräässä keskustelussa, pitkän turhanpanttikauden uuvuttamana se tuli. Aivan yllättäen. Miksi en tarjoaisi itseäni työharjoitteluun, kun ei ole muutakaan. Paitsi järjetön määrä intoa ja osaamista sekä Norjassa kerättyjä henkisiä muskeleita! Näkökulman muutos.

Olet seurannut blogiani ja tiedät, että minun toimintamallini on tarttua impulssiin turhia jahkailematta katsoen mitä syntyy. Kirjoitin saman tien tarjoavani palveluksiani free of charge, muistatko?

Uusi maailma, tuossa vain edessäni noin vain. Sain valtavan määrän yhteydenottoja, joista monessa minulle tarjottiin ihan palkallisiakin töitä. Yhtäkkiä ovet aukenivat erilaisiin yrityksiin ja organisaatioihin, joilla kaikilla oli sama kysymys: mitä ihmettä pitää tehdä muuttuneessa maailmassa, jossa vanhat viestinnän lainalaisuudet eivät enää päde? Sain tietää, että minä olen kovin haluttua kamaa työmarkkinoilla, sillä osaan tuottaa kirkkaita ideoita, tehdä timanttista sisältöä ja myydä ajatukseni ja ideani. Minulle niin itsestään selvät asiat pääsivätkin yhtäkkiä aivan uuteen valoon.

Sitten tuli Ping Helsinki. Muistatko sen? Tapahtuman jälkeen kirjoitin siitä, miten sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin ja että nyt olisi aika puhua rahasta.

Silloin minä tajusin. Näkökulman muutos. Seison nyt hyvin mielenkiintoisessa paikassa. Entisenä yrittäjänä, markkinointiviestinnän ammattilaisena ja kovana bloggarina tönötän sopivasti bisneksen ja tarinankerronnan välimaastossa, puhuen molempia kieliä. Nollapisteeni ei olekaan huono juttu, vaan siitä voisi tulla minun menestykseni. Minulla on blogi, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä ja joka on valmis nousemaan uudelle tasolle. Minulla on halu seikkailla. Minulla on napakat aivot, jotka tuottavat välillä aika älykkäitä ajatuksia. Minulla on halu tutkia ja selvittää. Minulla on kyky olla rehellinen. Ja mikä tärkeintä ympärilläni huudettiin:

”Tarvitaan esimerkki; joku joka laittaa itsensä likoon, avaa yrityksen, erheen, kokemukset, mallit ja luvut!”

Ja niin minä päätin. Olisi aika katsoa voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Tutkia voiko sisältömarkkinoinnilla tehdä rahaa tuottaen yleisölle merkityksellisiä kertomuksia. Yritykset ja sisällöntuottajat yhdessä.

IMG_7478

Kuva puhuu puolestaan. Kauhuleffojen kiintiöblondi kalatehtaalla kalan suolet käsissään.

 

Blogini on ollut minulle uskomaton seikkailu. Se on rakkainta, mitä minulla on. Se on kamalinta mitä minulla on. Se on vienyt minut paikkoihin, joista en ole osannut unelmoidakaan ja pistänyt minut kokemaan asioita, joita en aina olisi edes halunnut kokea. Kaikesta olen kertonut sinulle. Vienyt sinut kanssani kalastamaan Norjanmerelle, kertonut miltä tuntuu kun Samppanjapissiksestä tulee köyhä tai miten joskus on pelättävä kuolevansa, jotta voi uskaltaa elää. Olet käynyt kanssani maalaamassa graffitteja, mäkihyppytornissa ja hiihtoareenoilla sekä töissä kalatehtaalla kauhuleffojen syntymaisemissa.

Kun tulin Norjasta, päätin, että seikkailun on jatkuttava. Mietin, olisiko mitään mahdollisuutta tehdä blogistani työtä. Miten se tapahtuisi?

Yhdistin osaamiseni. Tarinankerronta ja bisnes, markkinointiviestinnän laaja näkemys. Yhdistin intohimoni. Seikkailu. Ihmisten inspiroiminen. Äärirajat. Hauskuus. Yhdistin asenteeni. Rehellisyys. Heittäytyminen. Yhdistin tavoitteeni. Suomen naispuolinen Arman Alizad. Somen kuningatar.

Yhdistin sinut. Ja sinut. Ja sinut! Yleisöni. Syyni kirjoittaa blogiani. Sinun inspiroimisesi ja innostamisesi.

maanantai2

Ai niin! Muistatko kun kerroin tavallisesta maanantaista meidän ”toimistollamme” Norjassa? Inspiraatiota ja innostusta ehkä sekin?

 

Nyt palaset ovat kasassa, ja on aika toimia. Nyt kerron sinulle, että tästä päivästä alkaa prosessi, jossa minusta aletaan tehdä Somekuningatarta.

Tästä eteenpäin minä siis tutkin julkisesti, voiko sisältömarkkinoinnilla tehdä rahaa ja minusta tulla Somekuningatar. Altistan itseni ja mediani. Avaan prosessin, rahan ja luvut. Onnistumiset ja epäonnistumiset. Innostumiset ja ahdistukset. Mallit ja mittarit. Löydökset ja ymmärryksen.

Haluan, että pääset mukaan tästä nollapisteestä. Siksi minulla ei ole vielä mitään valmiina tai suunniteltuna. Maailma tällaisenaan juuri tänään, tämä piste, jossa olen nyt, on lähtökohta. Tästä pisteestä eteenpäin katsotaan yhdessä mitä tapahtuu.

Katson mitä tästä syntyy ja syntyykö. Käytän omaa blogiani alustana ja esimerkkinä tässä tutkimuksessa. Suuntia on kaksi: voi tulla tai ei voi tulla. Siis Nobodystä Somekuningatar. Vastauksia on kaksi: voi tehdä ja ei voi tehdä. Siis sisällöntuottaja ja yritys tai brändi sisältömarkkinoinnilla rahaa ja tuottaa yleisölle aidosti merkityksellisiä ja innostavia tarinoita.

Somekuningattaruus tarkoittaa toiselta puolelta myös sitä, että esimerkkini, tutkimukseni ja haastattelujeni kautta tuotan tietoa, ymmärrystä ja malleja koko sisältömarkkinoinnin kentälle. Toivon, että esimerkkejäni hyödynnetään, testataan omassa toiminnassa, kyseenalaistetaan ja kehitetään. Toivon, että voin tuottaa näkemystä ja ymmärrystä maailmaan.

peinttaus16

Tämä on minun mukaantuloni maailmaan, jossa on jo tapahtunut paljon. Tehdään yhteistöitä, kokeillaan malleja, onnistutaan ja epäonnistutaan. Paljon on jo tehty, mutta minun ensisijainen tehtäväni on nyt omalla ainutlaatuisella esimerkilläni kulkea tätä matkaa julkisesti: kertoa mitä suuntia kokeilen, kenen kanssa teen yhteistyötä, millaisia malleja testaamme, millä onnistumme ja miten minun talouteni kehittyy. Haluan auttaa sisällöntuottajia hahmottamaan kuinka omaa osaamistaan tuotteistaa ja myydä sekä yrityksiä ja brändejä näkemään millaisia mahdollisuuksia sisältömarkkinointi voi tarkoittaa, miten sen tuloksia voi mitata ja kuinka parhaiten hyödyntää. Ja mikä tärkeintä: kysyä yleisöltä, lukijoilta ja katsojilta millaisia sisältöjä te haluatte sosiaalisessa mediassa kuluttaa. Teillehän tätä tehdään, ainakin minun mielestäni. Minä teen tätä sinulle.

Minun ensisijainen pointtini on tietysti se, että saan pitää hauskaa. Tehdä työksenikin juttuja, jotka sytyttävät minut. Seikkailla ja ottaa sinut mukaan seikkailuihini. Rikkoa rajojani ja haastaa itseäni sekä samalla houkutella sinua seikkailemaan omassa elämässäsi isosti tai pienemmin. Tästä Somekuningatar-prosessista tulee yksi blogini kantava linja, mutta edelleen minun keskeisin juttuni on seikkailla. Painopiste pysyy edelleen naisessa, luonnossa ja seikkailussa, mutta jatkossa tuon yhtenä linjana mukana tämän minua kiehtovan ammatillisen näkökulman. Omalla esimerkilläni haluan tuottaa ymmärrystä, malleja ja mittareita markkinointiviestinnän kentälle. Oman totuuteni kautta yritän löytää yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa ajatellen jotain yleistä totuutta.

Tällä prosessilla on kolme tavoitetta:

  1. Sinä: sinulle haluan tuottaa mielenkiintoisia seikkailuja, kiinnostavia tarinoita ja mahdollisuuksia tehdä oivalluksia ja uusia löytöjä itsestäsi ja ympärilläsi olevasta maailmasta.
  2. Markkinointiviestinnän ala, sisällöntuottajat ja yritykset: ymmärrystä, casen, tutkimuksen ja malleja ja mittareita tilanteessa jossa kaikki haluavat ymmärtää.
  3. Minä itse: tehdä blogistani työtä, saada talouteni kuntoon, kehittyä ammatillisesti ja pitää hauskaa!

Sinä pääset kanssani jännittämään voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Yhtään en tiedä mitä tapahtuu. Mutta eikös se juuri ole se hienoin asia elämässä! Kun nurkan takaa voikin löytää jotain aivan muuta kuin juuri nyt osaa odottaa.

adventure3

Kun haluat olla mukana tässä prosessissa enemmänkin kuin seuraajana, kerro minulle ja lyödään viisaat päät yhteen! Yksin tätä ei tehdä, vaan yhdessä huippujen kanssa. Jokainen matkassani kulkeva tulee tutuksi myös blogissani ja tästä hankkeesta toivon mukaan rakentuvassa kirjassa.

TAPAHTUMAT TÄHÄN MENNESSÄ: Lukuisia tapaamisia, idean kiteytymistä lenkeillä luonnossa ja  coachguru Timo Hyvärin sparraamana, paljon puhetta rahasta ja taloudesta Suomen Vauraan Naisen Terhi Majasalmen johdolla sekä hemmetin henkeviä Aki Linnanahteen kanssa.

RAHATILANNE TÄNÄÄN: 0 €. Blogilla tai minulla.

Iloa, inspiraatiota ja innostusta sekä mielenkiintoista yhteistä seikkailua, toivoo

/Ämmä

Ps. Tekstissä olevien linkkien kautta pääset syvemmälle blogissani ja lukemaan taustaa asioihin, joista kussakin kohdassa mainitsen.

Sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin – on aika puhua rahasta!

Eckerö Linen Finlandia-laiva. Ping Helsinki -sometapahtuma. Perjantaiaamu. Aikainen herätys ja silmät puolitangossa. Matkabloggari Marinella Ruususen esitys. Otsikko. ”Miten kasvatan oman mediani arvostusta”. Tämä kuva. Ping! Herään aamukohmelostani.

ping3

Tuoreinta dataa siitä kuinka somettajille maksetaan keskimäärin tällä hetkellä sisältömarkkinointiyhteistyöstä.

Karua tietoa nykytilasta keskellä Tallinnaan matkalla olevan, innostusta pursuavan seminaariporukan pöhinää. Ping Helsinki kokosi viime perjantaina yhteen somen sisällöntuottajat ja yritykset. Ping oli ansioitunut tapahtuma, jonka tärkein anti minulle oli tämä oivallus: jotain on tehtävä!

Kun katsot noita hintoja, tajuat varmaan jo ilman se kummempia alleviivauksia: sisältömarkkinointi on vielä lapsenkengissä. Sisällöntuottajien ja erityisesti bloggareitten osaamista ei arvosteta lähellekään heidän ansaitsemallaan tavalla. Blogit ovat kovinta markkinointipotentiaalia, ja näin työstä meille maksetaan! Jos maksetaan ollenkaan. Tai jos tehdään yhteistyötä ylipäänsä lainkaan.

ping1

Kun pari viikkoa sitten esitin blogissani työharjoittelutarjoukseni (muistatko, tässä kirjoituksessa tarjosin palveluksiani free of charge?), minulle on tarjoutunut ennalta arvaamaton mahdollisuus ja suuri kunnia kiertää kenttää keskustelemassa eri yritysten ja brändien kanssa niiden markkinoinnin ja viestinnän haasteista.

”Meidän pitäisi saada osuvaa ja raikasta sisältöä; sellaista, jota emme tästä omasta arjestamme käsin välttämättä osaa nähdä ja kertoa. Pitäisi osata rakentaa koskettavia ja kiehtovia tarinoita sekä saada ne eloon erilaisissa sosiaalisen median kanavissa. Me tiedämme, että some pitäisi valjastaa käyttöömme vahvemmin ja haluaisimme tehdä sisältöyhteistyötä, sillä meillä on puute sisällöistä ja niiden tekijöistä. Emme me tarvitse vain huimaavia lukijamääriä, vaan erityisesti hyvää ja hyödynnettävää sisältöä. Olisi rahaakin, mutta… Mutta me emme osaa. Emme tiedä miten. Emme uskalla. Somen hallitsemattomuus pelottaa. Entä jos bloggari ei kirjoitakaan meistä hyvää?” 

Tämä on ollut sataprosenttisesti kaikkien käymieni keskustelujen yhteinen sisältö. Tarve on.

Ja sitten taas sisällöntuottajat! He hihkuvat intoa. He haluavat löytää oikeita yhteistyökumppaneita, jotta voisivat tehdä sydämensä työtä ja saada siitä arvoistaan korvausta. Suuri osa bloggareista, itseni mukaan lukien, rakentaa blogiaan aivan kuin päivätyönään, on ehkä sisällöntuotannon ammattilainen, jolla on oma vaikuttava media ja valtava halu tuottaa yleisölleen relevanttia sisältöä. Puitteet ovat kunnossa ja tarjonta on.

Kuinka tarve ja tarjonta kohtaavat tällä hetkellä? Mitkä ovat kohtaamisen haasteet?

ping5

Bloggarikollegoitten kanssa käytiin Tallinnassa myös balettitunnilla. Onneksi oli kokeneempia mukana korjaamassa asentoa, sillä muuten olisi mennyt suht norsu posliinikaupassa -linjalla tuo meikäläisen posaus. Kiitos tapahtuman yhteistyökumppaneille että mahdollistitte meille bloggareille ikimuistoisen päivän!

 

Ping! Ajatukseni virittäytyivät tuon aamuherätyksen jälkeen tarkkailemaan erityisesti sitä millaista keskustelua sisältömarkkinoinnista ja yhteistyöstä käytiin numeroiden tasolla. Kuvaavaa oli keskustelu, jossa eräs bloggari kysyi viestintätoimiston edustajalta siitä, millaisia lukijamääriä viestintätoimiston asiakkaat odottavat bloggarilta jotta edes harkitsisivat yhteistyöhön lähtemistä. Viestintäammattilainen kierteli ja kaarteli tarkkaa vastausta vedoten erilaisiin muuttuviin tekijöihin. Lopulta hänestä saatiin puristettua irti yksi lause:

”No, ehkä siinä mennään ainakin nelinumeroisissa luvuissa.”

Oliko puhe päivästä, viikosta tai kuukaudesta, sekin jäi epäselväksi. Mitä hittoa? Jos lukuja ei osata tai uskalleta julkisesti lyödä tiskiin, saati sitten puhua rahasta avoimesti, kuinka sisältömarkkinointi voi kehittyä mihinkään?

Toisella puolella taas tulemme me sisällöntuottajat. Karkea arvio tapahtumassa käymieni keskustelujen pohjalta on se, että 95% sosiaalisen median sisällöntuottajista on aivan kuutamolla siitä, miten työnsä arvottavat ja kuinka yhteistyömahdollisuudet paketoivat. Tuotteita otetaan vastaan, ja niitä tarjotaan, mutta purkillinen kasvorasvaa ei pitkälle lämmitä. Ja jos omia rajojaan ei osaa vetää, joku muu varmasti määrittelee ne bloggarin puolesta.

Olen itse tehnyt paljon yhteistyötä pienten yritysten ja yksinyrittäjien kanssa. Monet bloggarit eivät eroa tästä joukosta; moni meistä toimii kuin pieni yritys, vaikkei sitä virallisesti olisikaan. Haasteet ovat aivan samanlaiset. Osaaminen, into ja tekemisen meininki ovat kohdallaan, mutta puutteet tulevat liike-elämän perusasioiden puitteissa: ei osata myydä, tuotteistaa eikä määritellä omalle työlle rahallista arvoa.

Suurin osa bloggareista ei uskalla puhua rahasta tai pyytää sitä. Bloggareissa, tubettajissa ja instaajissa on valtava potentiaali yrityksille ja organisaatioille, kun yhteistyöt vain osattaisiin oikealla tavalla rakentaa. Tämä vaatii valtavaa osaamista kaupallisessa mielessä eritysesti sisällöntuottajilta: kuinka tuotteistaa oma media siten, että siitä voi rohkeasti pyytää ja saada arvonsa mukaista rahallista korvausta?

sisma5

 

Nyt on oikea aika toimia. Sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin. Tarvitaan esimerkillisiä käytäntöjä, yhteisiä malleja, mittareita ja sääntöjä. Nyt on puhuttava avoimesti myös luvuista ja rahasta. Tarvitaan molempien perspektiiviä ja yhteistä keskustelua.

Ennen kaikkea tarvitaan rohkeampaa otetta kokeilemiseen. Yritysten pitäisi nähdä somettajat voimavarana, eikä ahneina käsiojossa kinuajina. Kenttää on ammattimaistettava!

ping2

Aamulla ensimmäisenä istuessani laivan seminaarihuoneen penkkiin näin edessäni tämän.

 

Yrityksille toivoisin rohkeutta ja viisautta siirtyä puheista toimintaan. Uskallusta lähteä mukaan vuoropuheluun sosiaalisen median sisällöntuottajien kanssa. Innostusta rakentaa ja luoda yhteistyötä, vaikka vielä selvää näkemystä kaikista palikoista ja mittaamisen malleista ei ole. Kanttia kokeilla ja sitten onnistua, tai, hittovie, välillä karahtaa kiville.

Ihan vähintään toivoisin sitä, että jos sisällöntuottaja ottaa yhteyttä ja esittelee innostuneesti itse tuotteistamansa konseptin potentiaaliselle yhteistyökumppanille, tämä lukuisten yhteydenottojen ja soittopyyntöjen jälkeen edes vaivautuisi vastaamaan valtavasti työaikaa ideaansa käyttäneelle, brändiä tarkkaan tutkineelle ja sille lisäarvoa rakentaneelle bloggarille, että ”ei kiitos”.

Näin on käynyt minulle. Eikä jäänyt hyvä fiilis.

Varman päälle pelaaminen ja suomalaiseen sisuun niin syvälle isketty pelko epäonnistumisista estävät suurimmat onnistumiset sisältömarkkinointiyhteistyössä. Ja silti tänä päivänä pärjäävät vain ne, jotka osaavat joustaa, reagoida, toimia ja testata. Ne, joiden meininki on vielä vuosikausienkin toiminnan jälkeen vähän ”start up”.

* * *

Bloggareille toivoisin itsensä arvostamista. Meidän työllämme on valtava arvo ja se pitäisi nyt osata kiteyttää ja kommunikoida oikealla tavalla!

ping4

Törmäsin tapahtumassa myös Lahti2017-MM-kisojen viestintäpäällikkö Laura Lehtoseen. Muistatko kun kävin taannoin Salpausselän kisoissa, ja kirjoitin siitä näin? Otettiin Lauran yhteisselfiessä mäkihyppyilmeet, sillä näitä tullaan kohta tarvitsemaan, sen verran hauskoa juttuja yhdessä juonittiin tulevaisuuden varalle…

 

Minä tein perjantaina Pinghuumassa ison päätöksen. Aion tehdä tälle asialle jotain, ja tulen tarvitsemaan tässä sinuakin jatkossa. Pysy siis kuulolla, sillä saat tietää tästä vielä lisää. Pian!

/Ämmä, ilmoittaen myös ottavansa kaikki tästä tekstistä heränneet ajatukset vastaan, sillä niitä tarvitaan jo nyt

Iso päätös on tehty

Lauantai painuu jo illan puolelle, mutta minä makaan edelleen peiton alla. Olen onneksi kertaalleen täältä jo noussut asioille, mutta patja kaverin kodin lattialla kutsuu koko ajan takaisin puoleensa. Väsymys painaa, on sen verran vauhdikas viikko takana. Ja nyt pitää kerätä voimia, sillä huomenna, oi huomenna, loppuu kiertolaisen elämä ja minä pääsen vihdoin omaan kotiin! En osaa sanoin kuvailla kuinka hienolta tuntuu, kun ystävien nurkat vaihtuvat vihdoin omaan soppeen. 

Vaikka en minä valittaa voi. On ollut upeaa, miten moni on tarjonnut minulle majapaikkaa ja apuaan viimeisten viikkojen aikana. Ja vastaanotto on ollut kuninkaallisten luokkaa; tällaisia tervetulotoivotuksia minulle on rakenneltu

 
Eilinen Ping Helsinki -tapahtuma oli järjetön menestys. Minä, joka aikoinaan olen kiertänyt paljon markkinointi- ja viestintäalan seminaareja, olen kovin kriittinen seminaarivieras ja usein tuntuu, että tapahtumien sisällöllinen anti jää heikoksi. Mutta eipä ollut se Pingin ongelma, olen nyt täynnä energiaa ja uusia ideoita. 

Itseasiassa tein eilisen aikana todella ison päätöksen. Viime aikojen kohtaamiset, keskustelut ja minuun iskenyt varmuus jotenkin sulautuivat yhteen ja minä päätin ottaa ison askeleen. Mikä se on, siitä kerron sinulle kun aika on kypsä. Pahoittelen jos seuraavien päivien kuluessa päivitykseni ovat jotenkin kryptisiä. Iso kela rullaa nyt päässä ja pistää asioita paikoilleen ja ihan pakko vielä hetken pitää tämä päätös itselläni. Mutta älä hätäile, saat kuulla kaiken mahdollisimman pian.

Tämä Hidasta elämää -sivuston Instagramista kiteyttää kaiken, mitä ajattelen nyt

 
Sillä, tiedätkö, minulla on kaikki ihan helvetin hyvin just nyt. 

/Ämmä, painuen takaisin peiton alle

Iso päätös on tehty

Lauantai painuu jo illan puolelle, mutta minä makaan edelleen peiton alla. Olen onneksi kertaalleen täältä jo noussut asioille, mutta patja kaverin kodin lattialla kutsuu koko ajan takaisin puoleensa. Väsymys painaa, on sen verran vauhdikas viikko takana. Ja nyt pitää kerätä voimia, sillä huomenna, oi huomenna, loppuu kiertolaisen elämä ja minä pääsen vihdoin omaan kotiin! En osaa sanoin kuvailla kuinka hienolta tuntuu, kun ystävien nurkat vaihtuvat vihdoin omaan soppeen. 

Vaikka en minä valittaa voi. On ollut upeaa, miten moni on tarjonnut minulle majapaikkaa ja apuaan viimeisten viikkojen aikana. Ja vastaanotto on ollut kuninkaallisten luokkaa; tällaisia tervetulotoivotuksia minulle on rakenneltu

 

Eilinen Ping Helsinki -tapahtuma oli järjetön menestys. Minä, joka aikoinaan olen kiertänyt paljon markkinointi- ja viestintäalan seminaareja, olen kovin kriittinen seminaarivieras ja usein tuntuu, että tapahtumien sisällöllinen anti jää heikoksi. Mutta eipä ollut se Pingin ongelma, olen nyt täynnä energiaa ja uusia ideoita. 

Itseasiassa tein eilisen aikana todella ison päätöksen. Viime aikojen kohtaamiset, keskustelut ja minuun iskenyt varmuus jotenkin sulautuivat yhteen ja minä päätin ottaa ison askeleen. Mikä se on, siitä kerron sinulle kun aika on kypsä. Pahoittelen jos seuraavien päivien kuluessa päivitykseni ovat jotenkin kryptisiä. Iso kela rullaa nyt päässä ja pistää asioita paikoilleen ja ihan pakko vielä hetken pitää tämä päätös itselläni. Mutta älä hätäile, saat kuulla kaiken mahdollisimman pian.

Tämä Hidasta elämää -sivuston Instagramista kiteyttää kaiken, mitä ajattelen nyt

 

Sillä, tiedätkö, minulla on kaikki ihan helvetin hyvin just nyt. 

/Ämmä, painuen takaisin peiton alle

Ping!

Terveiset mereltä! Tänään ei kalasteta, vaan ollaan Ping Helsinki -some- ja bloggaritapahtumassa matkalla kohti Tallinnaa. Istuin penkkiin, ja eka asia, jonka näin suoraan edessäni oli tämä… Jotenkin osuvaa? 

Näillä mennään ja tämä viesti muistetaan! Tänään on luvassa inspiraatiota, painavaa asiaa ja balettitunti (!!). Seuraa Instassa päivää, kuvia tulee myös blogiini myöhemmin.



Perjantaita, pallerot!

/Ämmä