Elämästä on uskallettava nauttia myös yksin – sinkkuus ei ole sairaus!

”No, onko löytynyt jo joku? Oliko sillä Kanarialla ketään ”pabloa”? Miten sä nyt noin hymyilet, nyt oot kyllä rakastunut!? Mistä sä kuule löytäisit äkkiä miehen, niin ei tarvitsisi matkustaa yksin? Pitäiskö sun nyt alkaa myös miettiä vaihtoehtoa, että tekisit lapsen yksin, kyllä se lapsi tuo merkityksen elämään?”

Muita kysymyksiä en enää keksi. Nuo ovat yhtään kärjistämättä ne, joita minulle aina ensimmäisenä esitetään, kun kohdataan. 

Miksi olet vielä yksin? 

 

VIETIN juuri ihanan loman Kanarialla, Gran Canarian pienessä Arinagan kylässä. Se oli kaukana turistikohteista ja seuranani olivat vain paikalliset ihmiset. Asuin suloisessa majatalossa meren rannalla. Villiinnyin vapaudesta ja iloitsin rauhasta, nautin auringosta ja tuulesta! Sillä kävinkin: kuljin oman tuuleni mukaan ja sinne minne nenä kulloinkin näytti. 

Silti ensimmäisenä reissunikin jälkeen kysyttiin: ”Onko sinulla nyt jo joku?” 

Kuva: Milo’s Surf Travels

 

Tiedän, nuo kysymykset tarkoittavat vain hyvää ja tuohon asiaan on helppoa tarttua; olenhan nainen, joka on ollut yksin jo monta vuotta, ja yksin oleminen siksi ulospäin selvä minua määrittelevä muoto.

Mutta se, minkä joku toinen kokee oikeaksi maailmanjärjestykseksi ei välttämättä ole sitä minulle. Ei ainakaan ainoa asia johon elämäni keskittyy. Minulla on mielessä niin paljon muutakin: toiveita, unelmia, tavoitteita. Niin paljon elettävää elämää ja hyvää, jota voin tehdä yksinkin.

Silti nuo kysymykset saavat minut pohtimaan: Olenko oikea ihminen tällä tavoin ollenkaan? Onko elämän päätavoite vain löytää pari? Onko minulla lupa elää täysipainoista elämää yksinäänkin ja ottaa siitä kaikki irti? 

Eihän sinkkuus ole sairaus! 

 

YKSIN oleminen ja yksinäisyys ovat aivan eri asioita. Tämän ymmärsin ensimmäistä kertaa kunnolla, kun olin puolen vuoden seikkailullani Norjassa; kun muutama vuosi sitten asuin pienessä kalastajakylässä luonnonvoimien armoilla (lue täältä lisää). Vaikka olin aivan yksin, en tuntenut itseäni koskaan yksinäiseksi. Ympärilläni oli jotain itseäni paljon suurempaa, luonto ja sen ääretön turva, jotka saivat minun kokemaan olevani osa, kuuluvani tuohon suureen kokonaisuuteen.

Tämä sama kokemus toistui kauniilla tavalla nyt Kanarialla lenkkeillessäni saaren karuilla aavikkopoluilla, kiivetessä korkealle vuorelle ihailemaan merimaisemaa tai istuessani illan pimeydessä rannassa aaltoja kuunnellen ja tähtiä tuijottaen.

Kuinka vapaa onkaan ihminen, joka uskaltaa olla yksin – miten tasapainoiseksi sielun saa, kun voi olla itsensä kanssa ja hiljaa. Mitä sydämeen kertyykään, kun vain keskittyy elämään!

Kuva: Milo’s Surf Travels

 

MUUALLA maailman eri kolkissa olen ollut välillä kovinkin yksinäinen, ja tulen varmasti vielä tuota tunnetta kokemaan, senhän olen todennut ääneen jo aiemmin. Mutta yksin eläminen tai oleminen eivät tuota yksinäisyyden kokemustani. Sen taustalla on paljon isompia elämänkulkuja, joista vielä eräänä päivänä kirjoitan, sen lupaan! Mutta ennen sitä haluan vain muistuttaa, että elämästä on uskallettava nauttia myös yksin.

Ihmisen on osattava olla yksin. On niin paljon sellaisia, jotka välttelevän yksin jäämistä viimeiseen, ihmisiä, jotka ympäröivät itsensä alati muilla tai keksivät koko ajan jotain tekemistä. Yksin ollessa joutuu kohtaamaan hiljaisuuden, itsensä ja omat ajatuksensa. Yksin ollessa pääsee kohtaamaan itsensä – myös huonoine puolineen. Ja se on pelottavaa, tiedän sen. 

Yksin on opittava olemaan.

 

TOIVOISIN, että jokainen meistä, elämäntilanteestaan riippumatta saisi kokea yksin olemisen kauneuden. Kun osaa olla itsensä kanssa, huomaa, ettei tarvitse toista täyttämään mitään. Tajuaa sen, että toisten ihmisten tehtävä on täydentää kokonaisuutta; ei paikata puuttuvaa tai täyttää tyhjyyttä.   

Jokainen vaihe elämää on ohimenevää. Siksi ajattelen, että kaikista eri aikakausista tulisi nauttia. Tulisi olla lupa nauttia! Mitä on elämä, jos vain etsii ja odottaa jotain tapahtuvaksi? 

Ehkä siitä meidän tulisi toisiltamme kohdatessamme kysyä ensimmäisenä: Olethan varmasti nauttinut elämästäsi?

 

Kuva: Milo’s Surf Travels

 

Huh, näitä Milo’s Surf Travelsin upeita kuvia (heidän majatalossaan asuin ja päädyin myös kuvattavaksi Gran Canarian Barranco de Guayadequen upeissa maisemissa)! Toivon, että ne kiteyttävät sen kauneuden, jonka voi kokea vain yksin.

 

/Ämmänne, jonka hymy hehku tulevat auringosta, hyvästä voinnista ja innostuksesta elämään!

Mainokset

Hola!

Terveiset Arinagasta Gran Canarialta! Lähdin tänne yksin lomareissulle, ja päivät ovat vain viuhuneet suloisesti ohi. Eivät sillä tavalla, että illalla olisi tajunnut, ettei ole ollenkaan edes huomannut päivän lipuneen iltaan, vaan yksinkertaisesti mieli on vetäytynyt lomatunnelmaan ja vain antanut minun olla.

Kai sitä aina näin lomalla vasta huomaa, miten arjen pyörityksessä sitä kotona onkaan, ja usein aika väsynyt. Siksi olenkin nyt yrittänyt vain keskittyä siihen, että nauttisin omasta ajasta, auringosta (mikä valtava voima sillä onkaan, sen täällä taas vaan on huomannut) ja tästä pienestä kanarialaisesta kylästä lomakeskusten ulkopuolella. Majoitu suomalaispariskunnan pitämässä majatalossa ja täällä on ihanan rauhallista. Ympärillä on vain paikallisia ihmisiä, ei turisthässäkkää ja se tekee todella hyvää.

Reissu on pistänyt mielessä liikkeelle monta kelaa erilaisista asioista, joihin ei arjen keskellä ole osannut keskittyä – ehkä juuri se on loman tarkoitus. Ei ole ollut vaikeaa päästää irti arjesta, selvästi tämä on tullut tarpeeseen. Vaikka en kyllä kiellä, etteikö irtipäästäminen olisi aika hankalaa. Huomaan jatkuvasti miettiväni sitä, miten pitäisi sitä, pitäisi tätä ja vielä tuotakin! Suorituspaineet nousevat välillä pintaan, se on hyvin kummallista. Mutta ehkä siinäkin asiassa avain on vain se, että tunnistaa tuon tunteen ja kenties tekee sille jotain.

Sanoisinpa, että rohkein on se ihminen, joka uskaltaa vain mennä ja katsoa mitä tapahtuu. Ettei rakenna liikoja odotuksia tai sunnitelmia, vaan hengittää rauhassa ja kulkee rauhassa ympärilleen katsellen, tilaisuuksiin tarttuen tai olemaan tarttumatta. Sitä mentalitettiä olen täällä yrittänyt nyt toteuttaa.

Tekee hyvää olla reissussa yksin. Tulee nähtyä asioita eri tavoin, ja keskityttyä erilaisiin juttuihin. Saa tehdä mitä itse haluaa, tai olla tekemättä mitään. Tällainen kokemus tekisi hyvää kelle tahansa, niin yksin.

Aivot ovat selvästi lomamoodissa, ja tekstikin vain tajunnanvirtaa. Mutta ehkä juuri tämän kautta sinunkin luoksesi välittyy palanen lomatunnelmaa. Kerään sitä itseeni vielä kaksi päivää täällä ja toivon, että se antaa sitten virtaa vielä monelle tarinalle täältä. Tiedän, että erityisesti noista suorituspaineista minulla vielä jotain sanottavaa on, sillä sitä teemaa olen huomannut analysoivani aika paljon.

Jos haluat nähdä enemmän, millaista täällä on, tule katsomaan Instagramiani, ja jos et seuraa minua vielä, tee se ihmeessä! Kaiken kaikkiaan, kuten olet saattanut huomata, sellaiset päivään liittyvät asiat ja kuvat postaan nykyisin mieluummin Instagramiin ja blogiin kirjoitan taas ehkä vähän harkitumpia tekstejä. Se tuntuu tällä hetkellä oikealta tavalta suhtautua blogiini.

Mutta tämän näkymän minä juuri nyt haluaisin jakaa kanssasi

Kaunis Arinagan majakka. Tässä hyvin karussa, mutta juuri siksi kauniissa maisemassa erityisesti tuo majakka saa minut pysähtymään ihailemaan ympäröivän luonnon kauneutta.