Minusta tulee TV-dokumentaristi!

Syksy täyttyy nyt valtavasta vipinästä. Iloiten voin myös sinulle ilmoittaa, että taidan kohta osatakin jotain ihan oikeasti! Minut nimittäin valittiin opiskelemaan TV-dokumentaristiksi, ja puolentoista vuoden päästä saan TV-alan tutkinnon suoritettua. Jee!

Koko homma tipahti eteeni niin nopeasti ja hakuni tapahtui aivan viime metreillä suhteellisen impulsiivisesti, joten vieläkään en ole ihan täysin sisäistänyt kaikkea – etenkään sitä, että todella tulin valituksi. Mutta mitä enemmän tätä olen muutaman viimeisen päivän aikana ajatellut, sitä hienommaksi koko homma muuttuu. Olen paljon opetellut asioita oman kantapään kautta (moneen toki aiempi viestinnän yliopistotutkintoni jo antaa osaamisen) ja viime aikoina tehnyt myös harjoituksia Youtube-videoissani.

Ja nyt sinä mietit, miksi TV, eikä Youtube, vaikka sanotaan, että televisio kuolee pian somen ja muun uuden median alla. Minulla on kolme tavoitetta:

1) ALA: Haluan oppia tv-alan ammattilaiseksi sekä yhdistää tähän some- ja sisältömarkkinointiosaamiseni, jotta saadaan kentälle kokonaisvaltaisia monimediallisia ohjelmakonsepteja. Uudella tavalla ajattelevia ja kanavarajoihin kangistumattomia tarvitaan just nyt!

2) SISÄLLÖT: Tahdon päästä tekemään säväyttävää suomalaista sisältöä, vähän niinku palauttamaan omakin uskoni median tarinankerrontavoimaan ja siihen, että muukin kuin tissit myy (vaikkei tisseissäkään mitään vikaa ole).

3) OMA BRÄNDI: On vihdoin aika tehdä täysillä sitä mistä olen aina unelmoinut sekä valjastaa kaikki jo somebrändini ja MaiLifen kautta tekemäni työ isommille areenoille.

Näin. Opiskelu työn ohella tarkoittaa tietysti, että tekemistä riittää, mutta hei; jos jotain haluaa, täytyy olla valmis tekemään töitä. Tästä se lähtee! Sanoinko jo, että JEE!?!

* * *

Näillä seuraavilla kuvilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Paitsi viikonlopun. Olin nääs Tampereella yleisurheilukisoissa mäkihyppyhommissa. Loogista.

Elämä on. Loogista. Aika harvoin tosin. Mutta nämä kuvat niin mainioita, että pakkohan ne on kanssasi jakaa näin hienojen opiskelu-uutisten kunniaksi. Keikka Tampereelle oli hauska, vaikka työparini Hiltusen sairastapauksen vuoksi jouduin tällä kertaa hurmaamaan koko Suomi-Ruotsi-ottelun yleisön ihan yksikseni. Mutta sepä olikin lopulta hieno haaste. Sai taas vetäistä itsensä jännälle alueelle, kun piti olla ihmisten joukossa tämän näköisenä ilman parin turvaa.

14191915_1233586660024940_1561666384516624301_n

14232986_1234341453282794_5071952084935940167_n 14225397_1233586696691603_1815004967775378330_n 14212686_1234341389949467_4180629832649791631_n 14202639_1233586406691632_3607132990549596228_n

Mutta onneksi löysin lopulta maailman hienointa seuraa.

14045931_1233586716691601_5379500758473925228_n

Kuvat: Lahti2017

 

Niin. Olihan toi Antti Ruuskanenkin ihan ihana! Mut poliisit… no, sä tiiät!

Iloa iltaan ja keskiviikkoon!

/Äm

Maijan takapenkillä – Suomen poliisille pilotti lasten videoblogista

Sähän tiedät, että mulla on ”pieni” juttu univormuihin. Erityisesti poliisin. Noh. Kuulin, että Suomen poliisi etsii videobloggareita! Inspiroiduin, ja eilen syntyi uusi lastenohjelma – tässä on sen pilottijakso.

Entä jos Suomen poliisilla olisi lastenohjelma netissä? Tällainenhan se tietysti olisi! Täältä tulee Maijan takapenkillä – lasten ikioma videoblogi.

Nyt pitäisi sitten saada sana leviämään poliisisetille ja -täteille asti. Auttaisitko minua? Tykkää tästä videosta ja tule vielä Facebookiinikin painamaan peukkua.

Olisipa hauska tehdä uusi aluevaltaus lastenohjelmiin. Eihän sitä tiedä, vaikka ovet Pikkukakkoseenkin tästä aukeaisivat. Mutta selvää oli, kun kuulin tästä videoblogihausta, että lapsille haluaisin ohjelman tehdä, ja liikenneopettajan tyttärenä liikenneturvallisuusasiat ovat lähellä sydäntä. Luulenpä kyllä, että tässä viihdykettä ja oppia riittää myös vähän vanhemmille katsojille…

Mitä olet mieltä?

Suloista sunnuntaita, sankarit!

/Äm, kutsumusammattinsa löytäneenä

Magical Forest – joulun tunnelmaa ja hyvää sanomaa

Joulun aika Las Vegasissa on ihmeellinen. Täällä on jos jonkinlaista nähtävää ja koettavaa. Kävimme eileen koko porukalla Magical Forest -joulupuistossa. Se on las vegasilaisen Opportunity Villagen kokoama jouluvalopuisto ja hyväntekeväisyyshanke. Opportunity Village on hyväntekeväisyysrahasto, joka tarjoaa harrastus- ja työmahdollisuuksia Clark Countyn alueen kehitysvammaisille.

Puiston upeat valot on koottu lahjoitusvaroin ja jokainen siellä käytetty dollari ohjataan suoraan tähän hyväntekeväisyystyöhön. Yritykset, yhteisöt ja yksityisihmiset ovat voineet rakentaa omia hienoin valoin koristeltuja joulukuusia ja erilaisia rakennelmia ja näistä on koostunut mahtava elämyspuisto lapsille ja aikuisille. Ja erilaisia asetelmia todella oli tarjolla. On kyllä upeaa, että täällä viihteen ja rahan pääkaupungissa tehdään myös töitä hyvällä asialla.

mf12

mf3

Portilla sai ottaa kuvia koko seurueesta. Kuvassa ei kuitenkaan meidän poppoo.

mf6

Cat-koneiden Minion-asetelma.

mf5

Red Bull oli yksi puiston lahjoittajista ja esillepanijoista.

mf15 mf8 mf17

Ja minulle tietysti hienointa olivat nämä; Ambulanssikyydit sekä poliisi- ja paloautot. Ja ambulanssimiehet ja poliisimiehet ja paloautomiehet…

mf9 mf19 mf2

mf13

Tiesitkö, että amerikkailaisissa paloautoissa vesisuuttimissa on sydänkuvio!?

mf1

Näin on taas yksi uusi päivä aluillaan Amerikassa. En totea ääneen, että kahden viikon päästä olen jo lentokoneessa.

/Ämmä, jonka uudenvuodenlupaus on alkaa opetella kuvankäsittelyä ihan vähän paremmin, pimeyen vuoksi nämä kuvat ovat vähän heikkoja. Mutta tunnelmallisia!

Muistot olen minä

Tämä on ollut tunteikas päivä. Välillä olen tuntenut ihan käsittämätöntä onnea, välillä järjetöntä kaipuuta. Välillä itkeä vollotan ja välillä nauran vedet silmissä. Tämä päivä on omistettu muistoille. Olen käynyt läpi laatikkoa, jossa on jonkinlaista muistoa lapsuudesta ja nuoruudesta. Karttoja, kirjeitä, pieniä esineitä, jotka muistuttavat ensimmäisestä poikaystävästä, matkasta Grand Canyonille tai näkemästäni elokuvasta… Kaikkea, millä on valtava tunnearvo, mutta mitä en yksinkertaisesti voi enää säilyttää. Tuo laatikko on vain kulkenut mukanani muutosta toiseen ilman, että olen sitä avannutkaan. Olen kai pitänyt siitä kiinni peläten menettäväni jotain suurta jos tuo tilpehööri otetaan minulta pois. Mutta nyt on pakko heittää osa sen sisällöstä pois.

muistoja5

Äidin kanssa hattukaupassa

muistoja9

Matkalla lienee tullut vähän pissahätä ja hieno leidihän ei puskaan pissaa.

muistoja6

Sitten on pissatettu ja nukutettu paras kaveri. Vaikka sitten keskellä autotietä.

Miten sitä onkin niin vaikea luopua tavarasta? Mistä sitä pitää kiinni? Muistoista? Eletystä elämästä? Pelkääkö sitä, että se kaikki katoaa jos sitä tavaraa, joihin nuo muistot kytkeytyvät, ei ole?

muistoja1

High school, Las Vegas… Edelleen yksi elämäni hienoimmista ja tärkeimmistä vuosista.

muistoja10

Tavaroitani ja kuviani läpi käydessä olen käynyt läpi omaa elämääni ja tajunnut millaisia seikkailuja olen päässyt kokemaan. Jostain syystä olen halunnut pitää noista muistoista kiinni tavaran kautta. En ole halunnut luopua monesta asiasta, koska olen pelännyt menettäväni jotain kokemaani, elämääni.

Jokainen pieni lappunen, jonka heitin roskiin tuntui kalliimalta kuin jalokivet, sillä ne ovat osa jotain suurempaa. Jokainen, joka on käynyt läpi tällaisen tavarasta luopumisen tietää kuinka rankka, mutta lopulta puhdistava prosessi tämä on. Nyt tuntuu todella kevyeltä. 

muistoja2

Olenpa muuten käynyt Norjassakin. Kilpisjärven kaamosreissulta vuonna 1997 kävimme Skibotn’n kylässä. Minun käännökseni mukaan tässä lukee, että ”On kiellettyä lyödä kaloja ja heittää roskia yms mereen. Siisti ja järjestyksessä oleva ympäristö luo kaikennäköistä hyvää asiaa ja oloa.” Tuota kalojen lyömistä jäin vähän miettimään, mutta ihan hyvä neuvohan sekin on…

muistoja7

Se on lunta se!

muistoja3

Mullahan on tää. En tajunnutkaan, että se on alkanut jo noin nuorena. Ääretön rakkaus poliiseja kohtaan. Jokaiselta reissulta pitää saada kuvia poliiseista. Onkohan niitä Stössä?

Eivät nuo muistot menneet roskiin tavaran mukana – ne elävät minussa. Ne muistot hengittävät niissä ihmisissä joiden kanssa olen saanut kokea kunkin hetken. Minun elämäni, muistoni ei ole kiinni yhdessä tavarassa, ihmisissä tai, paikassa, vaan niissä yhdessä tai yksin jaetuissa hetkissä jotka kulkevat mukanani kaikessa mitä teen, sanon tai ajattelen. Ne muistot tulevat todeksi joka päivä. Osa vahvemmin, osa heikommin. Ne muistot olen minä.

muistoja4

Gimme a dollar and I’ll be a monkey!

/Ämmä, hyvin, hyvin nostalgisena

Parasta sunnuntaissa! Ikinä.

Oijjoi. Tätä hetkeä olen odottanut koko viikon. Kävin treenaamaassa. Siihen on vain yksi syy. Sunnuntaina salilla treenaavat myös palomiehet. Kun olin sinkku, minulla oli pienehkö fiksaatio univormumiehiin. No okei, on edelleen. Poliisit on parhaita. Mutta täällä Ruotsissa olen tajunnut, että palomiehet ovatkin parhaita, koska suomalaisen poliisin haalaripukeutumista ei voita mikään. Näillä Ruotsin poliiseilla on päässä sellaiset hölmön näköiset… en minä tiedä miksi niitä kutsutaan… knallit? Mutta palomiehet. Niin. Ne treenaavat sunnuntaisin. Minun kanssani! Ja se on ainoa syy miksi tänäänkin selkävaivaisena jaksoin raahautua salille. Niillä on hälytyspuhelimet mukanaan koko treenin ajan. Ne jättävät haalarinsa ja kenkänsä lähtövalmiiksi käytävään. Näin.

palomies
Ja niiden paloautot on parkissa kuntosalin ulkopuolella. Näin.

paloauto
Niistä palomiehistä en uskaltanut ottaa kuvaa, vaikka ne siinä hikisenä salilta lähtiessäni kaikki olivatkin vetämässä haalareitaan päälle. Mutta minä kyllä väläytin niille sen parhaimman pepsodenthymyn, johon pystyin. Ja ne hymyili takaisin! Se jokin on vielä tallessa…

Mikä sinun sunnuntaissasi on parasta?

/Maija, joka palaa nyt reaalimaailmaan ja alkaa tiirata netin välityksellä oman palomiehensä peliä kaukaa Ruotsin toiselta puolelta