Kun Samppanjapissiksestä tuli perustulon kannattaja

On maaliskuinen harmaa sadepäivä. Ulkomaailma juoksee lounailleen nauttimaan terveellisiä viherpirtelöitään ja salaattejaan. Minä istun keskipäivällä sälekaihtimet tiukkaan suljettuina espoolaisella pientaloalueella sijaitsevan paritalon sohvalla katsoen televisiota ja syöden Kismet-patukkaa. Ostoskanava vaihtuu laihdutusrealityyn. Olen juuri tullut takaisin Suomeen Norjasta, nyt vailla kotia ja pari päivää talovahtina ystäväni kodissa hänen perheensä lomamatkan aikana. Sitten menen taas seuraavaan väliaikaiseen osoitteeseen, toisten nurkkiin majailemaan. Olen ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi kuukautta aiemmin ja tunnen itseni turhemmaksi kuin koskaan aiemmin. Pitäisi plärätä taas mollia, TE-keskuksen työpaikkailmoitussivustoa. Ei innosta. Ei kiinnosta. Siellä on tasan ne samat muutama paikkaa kuin eilenkin ja hirveä määrä hakijoita. Olen hakenut montaa työpaikkaa. Pakon sanelemana mitä tahansa. Ahdistaa ja rintaa puristaa. Tässä samassa tilanteessa moni joutuu marssimaan lääkärin pakeille hakemaan masennuslääkkeitä. Tekemättömyys tappaa. Minä en halua näivettyä hengiltä. Haluan tehdä jotain, mitä tahansa. Minulla on intoa ja osaamista, enkö halua heittää niitä hukkaan. Entisenä yrittäjänä en voi kuvitellakaan makaavani turhanpanttina.

Vedän Kismet-patukan parilla haukkauksella kitaan. Tällaiseen luksukseen minulla ei oikeasti olisi varaa. Mutta suklaallahan on todettu olevan mieltä ylentävä vaikutus. Kirjoitan blogiini tiiliseinistä.

Seuraavat päivät ovat turhauttavia. Ei innosta. Ei kiinnosta. Edelleenkään. Tuntuu, että en näe mihinkään suuntaan enkä tiedä mitä tehdä. Käyn läpi työttömyysaikani suurinta taistelua. Hoen itselleni, että tästä on nyt vain jaksettava mennä yli. Vahva mieli ei tähän saa murentua.

kismet

Hetki elämästä maaliskuisena päivänä.

Timantit muodostuvat paineessa ja niin syntyy minunkin timanttini.

Työharjoittelu.

Tasan viikon päästä turhautumiseni huipusta sen keksin. Tarjoan itseni työharjoitteluun. Saisinpahan tehdä jotain samalla kun etsin töitä. Se ken tähän tarjoukseen tarttuisi, saisi minusta apua siksi ajaksi kunnes löydän varsinaisen työpaikan. En osaa kuvitellakaan kuinka fiksu vetoni on. Saan kutsuja tapaamaan erilaisia firmoja ja organisaatioita, joilla saattaisi olla minulle töitä. Siis ihan palkallisiakin. 

Alkaa elämäni hauskin vaihe. Olen onnelisempi ja innostuneempi kuin aikoihin. Tunnen itseni tarpeellisimmaksi kuin koskaan. Olen yllättäen kääntänyt työnhaun päälaelleen, ja nyt minua kutsutaankin tapaamisiin ja haastatteluihin. Minä voin valita kenet tapaan. Tarjoan näkemyksiäni, osaamistani, annan pieniä työnäytteitä. Ilmaiseksi. Vain siksi, että haluan auttaa muita ja työllistyä. Saamme tutustua turvallisesti. Joillekin sanon ei, joidenkin kanssa tutkimme mahdollisuutta tehdä töitä yhdessä. Alkaa näyttä siltä, että minulla on pian töitä joista saan rahaa! Osaavalle ihmiselle on maksettava hänen ansaitsemallaan tavalla. Kukaanhan ei tietenkään oleta, että ilmaiseksi tehtäisiin loputtomiin. Minun ainoa tavoitteeni toiminnassani on työllistyä ja saada rahaa. Olen sen verran kova mimmi, etten anna kenenkään käyttää minua hyväksi, eikä yksikään toimija, jonka kanssa toimin ole sellaista yrittänytkään tehdä. Kaikki ymmärtävät pelin hengen.

Bisnesnainen, se ”Samppanjapissis”, josta sinulle olen aiemmin kertonut, minussa herää ja päätän että firma on laitettava pystyyn. Voisin tehdä molempia; olla palkkatöissä ja yrittää sivutoimisesti.

Vire tuntuu positiiviselta, ja teen ison päätöksen. Vuokraan kodin isolla riskillä. Uskon, että saan pian töitä, mutta pelkään saanko vuokraani maksettua. Rukoilen, että saan asumislisän työttömyystyrvaani. Sen lisäämällä päivärahaani voisin juuri ja juuri maksaa vuokrani. Laskut ja ruoka. Niitä en uskalla edes ajatella. Nyt on vain uskottava, ajattelen.

En ole enää koditon. Olen onneni kukkuloilla. Minulla on paikka, johon kiinnittyä.

Homma rullaa koko ajan paremmin, oma koti auttaa henkisesti valtavasti. Saan valtavan määrän kontakteja, kokemuksia ja näytön paikkoja. Molliakin seuraan, mutta pistän merkille, että yhtään työtarjousta minulle ei tule TE-keskukselta. Ihmettelen. Eikös se ole sen talon tehtävä? Auttaa meitä työttömiä työllistymään?

Sitten eräänä päivänä minua aletaan varoitella. Laissa on pykälä*, jonka mukaan ”työnhakijalla, joka palkatta työskentelee yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.” En saisi tehdä vapaaehtoistyötä, jonka tavoitteena vireen ylläpitäminen ja työllistyminen. En saisi toimia näin. 

Alan pelätä, että menetän tukeni.

* * *

Sitten tulee tämä päivä.

Tänään 27.4.2015.

soppari

Nyt uskallan sanoa nämä asiat ääneen. Enää ei tarvitse pelätä työttömuusturvan menetystä, sillä tänään minä allekirjoitin työsopimuksen. Minusta tulee palkansaaja. Kohta en elä enää peruspäivärahalla 32 euroa ja 80 senttiä, josta käteen jää 26 euroa ja 24 senttiä. Kohta tililleni putkahtaa säännöllinen summa rahaa. Palkkaa! Se ei ole iso, mutta palkkani kasvaminen on itsestäni ja työkavereistani kiinni. Oikeastaan minusta tulee palkansaaja ja yrittäjä, sillä tähän kylkeen pukkaan pystyyn vielä oman firman.

Toki on mahdollista, että tämän kirjoitettuani minulle tulee yhteydenotto, jossa penätään takaisin kuussa saamaani vajaata 500 euroa, laki kun on sovellettavissa niin kuin kukakin virkailija parhaaksi katsoo. Mutta tänään, tässä ja nyt toivon, että minun annetaan toimia kannustavana esimerkkinä siitä, että oma yritteliäisyys työnhaussa voisi olla edes vähän kannattavaa.

työharjoittelu

Viimeiset kuukaudet minä olen siis etsinyt töitä. Koettanut keksiä keinoja, joilla erottautua ja löytää piilotyöpaikkoja. En tiedä kuka niitä avoimia paikkoja saa. Monta yhtä hyvää ihmistä on jonossa ja siitä sitten jollain arvalla joku valitaan. Olen koettanut olla aktiivinen. Tarjosin itseäni työharjoitteluun, muistat varmaan tämän blogikirjoitukseni.

Ajattelin tämän olevan oikein. Että aktiivisuus palkitaan ja siihen yhteiskunta meitä työttömiä kannustaisi. Olen etsinyt töitä tarjoamallani itseäni avuksi, vapaaehtoistyöhön se kai rinnastettaisiin. Olen ajatellut, että antamalla jotain voisin näyttää kykyni ja lisäarvoni potentiaalisille työnantajille. Kynnys palkata on kova ja hakijoita järjettömät määrät. Osoittaakseen osaamisensa on tehtävä kaikkensa. Niin minä ajattelin.

Koko ajan olen jännittänyt saanko töitä. Nyt jännitän, oleko tehnyt väärin. Voitaisiinko työttömyyspäivärahani vetää pois, koska olen niin aktiivinen työnhakija? Se riski kai voi olla edelleen olemassa.

Mutta elämä on yksi suuri riski.

Ja järjestelmä; niin, jotain siinä on pielessä. Se ei kannusta työllistymiseen. Minunkin olisi haluttu jäävän sohvalle selailemaan mollia päivästä toiseen ja odottamaan, että jostain tärppää. Ehkä.

20140116-185546.jpg

Tämä teksti oli kalliolaisen kahvilan seinässä reilu vuosi sitten tammikuussa, ja se kiinnitti tuolloin huomioni.

 

Olen viimeisen vuoden saanut tutkia tätä järjestelmää oikein olan takaa. Kirjoitin kesän lopussa köyhyydestä näin: Kun Samppanjapissiksestä tuli köyhä. Tuon kirjoituksen jälkeen elämääni tuli vaihe, jossa lähdin ottamaan perspektiiviä Norjaan ja tekemään sinne töitä – Valtiotieteiden maisterista tuli kalastajan apulainen. Nyt tultuani reissultani takaisin suunniteltua aikaisemmin, palasin nollapisteeseen. Omia valintojani. Kuten tapani hakea töitä, oma valinta.

Ja omiin valintoihin minä toivoisin järjestelmän meitä kannustavan.

Minä olen onnekas. Sain töitä vain parin kuukauden työttömyyden jälkeen. Ja, oh, let me tell you, näin ainoastaan ja vain johtuen siitä tavasta, jolla olen toiminut: näitä työpaikkoja ja mahdollisuuksia ei mollista löytynyt. Halusin vain työllistyä ja saada palkkaa tekemällä asioita, joita rakastan. Annoin vapaaehtoisesti ilmaisia työnäytteitä, mutta kaikkien kanssa on alusta lähtein ollut selvää, että kukaan ei tee tai teetä ilmaista työtä. Ymmärrän hyvin sen, että yhteiskunta ei halua kannustaa siihen, että nautitaan tukia ja tehdään ilmaista työtä. Sitä minäkään en tarkoita enkä halua. Haluan vain, että meitä innostuneita työnhakijoita ei lannisteta järjettömillä säädöksillä. Haluan, että olisi mahdollisuus ottaa vastuu itsestään, eikä jäädä järjestelmän hampaisiin tukahduttaen intonsa tehdä töitä.

Apuni on ollut monelle työharjoitteluni puitteissa tapaamalle organisaatiolle hyvin arvokasta. Osaamiseni myynnissä, markkinoinnissa ja viestinnässä on auttanut useita heitä ison askeleen eteenpäin. Tosiasia on myös se, että monet yritykset eivät voi tai uskalla palkata taloudellisen riskin takia. Kokonaan toinen kysymys onkin, miten yrityksiä kannustetaan ja tuetaan ihmisten palkkaamisessa; erityisesti pienelle firmalle ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen on aivan liian iso kynnys. Nykyistä työsopimustani ei olisi tehty ilman, että pääsin osoittamaan ensin lisäarvoni. Järjestelmä sakkaa monesta näkökulmasta.

Mitä tarkoittaa aktiivisuus työnhakumarkkinoilla ja kuinka siihen kannustetaan? Sitä halusin vain tänään kysyä. Minusta me emme tarvitse tähän maahan enää yhtään lisää masentunutta mollia sohvalla pläräävää työtöntä.

maisema3

Minä äänestin näissä vaaleissa itselleni poikkeuksellisesti. Annoin ääneni ihmiselle, joka puhui köyhyydestä ja perustulosta. Olisiko Samppanjapissis tehnyt niin?

Tällaisiakin kuplia on.

Minusta tulee kohta palkansaaja ja yrittäjä. Varsinainen hybridi, joka alkaa tuottaa veroeuroja oikein rytinällä tähän yhteiskuntaan. Jos ikinä jään vielä työttömäksi, haluan, että se tapahtuu Suomessa, joka tukee aktiivista työnhakua. Perustulo ei ole ongelmaton eikä yksiselitteinen, mutta toivon, että jossain mittakaavassa sitä rohjettaisiin kokeilla. Sillä minä väitän, että jotain tälle järjestelmälle on tehtävä ja pian.

Railakasta vappua, työn juhlaa, sinulle ystäväni! Ja tervetuloa mukaan seuraamaan, voiko Nobodysta tulla Somekuningatar! Sillä nyt rokataan!

maijanyrkki

Rakkaudella Ämmä

 

*Työttömyysturvalaki (30.12.2002/1290)

Mainokset

Stop, sanoi ministeri – ja sitten meistä tuli työttömiä

Tämä nainen ei ole kovin suuressa suosiossa Støssä tällä hetkellä. Hän on Elisabeth Aspaker, Norjan kalastusministeri. Ministeri  on juuri ilmoittanut, että kalastus loppui nyt. Tämän vuoden kalastuskiintiöt ovat hänen mukaansa täynnä ja ensi yönä klo 0.00 siimat on nostettava merestä. Maanantain jälkeen koljaa ei enää saa nostaa merestä.

Fiskeriminister_Elisabeth_Aspaker

Kuva Wikipedia

Tieto iski yllätyksenä ja shokkina Støhön. Koko kylämme on nyt lamaannuksen vallassa. Täällä oltiin siinä tiedossa, että vuosittaista kalastuskiintiötä olisi jäljellä vielä puoli miljoonaa kiloa ja töitä aina jouluun asti. Mutta ministeri sanoi ”stop”, ja kaukana meidän arjestamme tehdyn poliittisen päätöksen johdosta Støn valot sammuvat huomenna.

Me ollaan nyt sitten työttömiä.

* * *

Rannikkolaivat, ne joilla täällä Støssä kalastetaan, luokitellaan pituuden mukaan. Jokaiselle kokoluokalle annetaan vuosittain rannikkolaivastokiintiöstä oma ryhmäkiintiö, siis vähimmäismäärä, jonka kukin alus saa kalastusvuoden aikana kalastaa. Koko kiintiötä ei kuitenkaan jaeta, vaan osa jää puskurivarastoksi. Koska aina on passiivisia aluksia ja kaikki eivät saa kiintiöitään kalastettua, alusten on ollut mahdollista kalastaa viime vuosina lähes rajoituksitta. Tätä varastoa ministeri olisi vielä voinut käyttää ja antaa meidän tehdä töitä vielä muutama viikko lisää kuten aiempina vuosina. Kalastajat luottivat puskuriin ja siksi tilanne yllätti kaikki totaalisesti. Kalastusta voidaan jatkaa vastaa uuden kiintiövuoden alkaessa tammikuussa.

Vähän liian rajua toimintaa, ajatellaan Støssä. Aspaker haluaa kovilla otteillaan ohjata rannikkolaivaston toimimaan enemmän markkinoiden mukaan. Siten, että kalastettaisiin tasaisemmin; enemmän koljaa vuoden alussa sekä keskikesällä ja että turskaa säästettäisiin myös syksyyn eikä kaikkea kalastettaisi alkuvuonna. Ongelma on se, että turskaa ei näillä alueilla ole kuin lyhyen aikaa vuodesta. Syksyllä kalastajien on siis mentävä Ruijaan jos turskaa mielivät, ja se on aina pitkä reissu. Kahden kuukauden kesälomiaan kalastajat eivät taas suostu siirtämään loppuvuodeksi.

IMG_6545

Kyllähän täälläkin ollaan sitä mieltä, että kalastuskiintiöt ovat isossa mittakaavassa hyvä juttu, mutta näin ruohonjuuritasolla arvioidaan virkaintoisen, ensimmäisen kauden ministerin toimivan nyt vähän liian vauhdikkaasti ja yrittävän puskea muutosta liian nopeaan tahtiin. Mutta ministerillä on näytön paikka kaukana Oslossa ja otetteet kiristyivät nopeammin kuin meidän elämänrytmimme ymmärtää.

Yritysmaailman lait ovat kaukana kalastajien ajattelusta. Kalastus on elämäntapa, eikä moni osaa suhtautua siihen kuten yritystoimintaan. Tulevaisuudessa rannikkolaivaston on kuitenkin sopeutettava toimintansa kalamarkkinoihin ja luovuttava osasta periteisistä oikeuksiaan. Norja pienine rannikkolaivoineen on vielä toistaiseksi ainutlaatuinen tapaus koko maailmassa ja kovan muutospaineen alla. Stø puolestaan on täysin poikkeuksellinen koko Norjassa. Siimalaivasto ja sen aikaansaama elämäntapa on ehkä mahdollista säilyttää, mutta ei ilman rajuja muutoksia.

Toinen vaihtoehto, se ministerin ideologiaa lähellä oleva, on täysin vapaa kiintiökauppa, rannikkolaivaston kuihtuminen ja valtamerilaivaston vahvistuminen. Se täällä Støssä pelottaa. Miten käy siimakalastuksen?

elias

Tällainen pikku twisti tuli nyt tähän kohtaan vuottani Norjassa. Ehdinhän minä jo kokonaista kaksi viikkoa olla töissä… Minun kalastajani Fritz pakkaa kamansa ja puksuttaa Eliaksen kanssa pois Støstä. Toinen kalastajamme Tom saa onneksi jatkaa toistaiseksi, sillä hänen toimintansa kuuluu toiseen kiintiöön. Mutta hänenkin kalastuksensa voi loppua hetkenä minä hyvänsä. On hurjaa olla mukana todistamassa sitä miltä tuntuu täällä pienen ihmisen tasolla kun poliittiset päätökset vaikuttavat näin kouriintuntuvasti. Ehkä pieni napinpainallus ministerille, mutta hemmetin iso meille.

Nyt minä, kuten koko muu kylän väki, ihmettelen, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kaikki tapahtui nopeasti vain parissa päivässä. Olo on hämmentynyt. Miten tästä eteenpäin?

Sto1

Seikkailemaanhan minä tänne tulin, ja nyt sitä seikkailua näyttää ropisevan oikein taivaan täydeltä. On asetettava taas ajatukset uuteen asentoon. Tappiomieliala ei auta, ja minulla henkilökohtaisesti on ihan varma olo siitä, että asiat järjestyvät oikein. Nyt saan aikaa jollekin muulle. En tiedä vielä mitä se on, mutta toivottavasti se lähipäivinä ilmaantuu. Nyt otetaan vastaan mitä tahansa työtä, sillä ei tämä juttu pyhällä hengellä kulje.

Varmaa on se, että Stø hiljenee nyt viikoiksi. Yhdellä sanalla saatiin yksi pieni kylä alas. Suomalaiset ovat lähdössä kotiin, ja niin tekevät kaikki muutkin tänne muualta tulleet. Sen olen oppinut näinä viikkoina, että kalastajakylän elämä on arvaamatonta. Elämme luonnon ja nyt myös politiikan armoilla.

Miten minun käy?

Se toivottavasti selviää seuraavien päivien aikana.

koukuttaja

/Ämmä, joka aikoo nyt hengitellä hetken ja toivoo, että huomenna kun menet töihin, maanantaivalituksen sijaan halaisit työkavereitasi ja pomoasi – ihan vaan siitä riemusta, että saatte tehdä töitä yhdessä

Jos kiinnostut enemmän kalastuskiintiöstä, lue tämä Laurin avustuksella rakennettu tietopaketti: Norjan kalastuskiintiöt – näin homma toimii. Myös tässä kirjoituksessa kalastusfaktat on tuotettu yhdessä Lauri Pietikäisen kanssa.