Urheilupsykologi kannustaa asettamaan tavoitteen kuntoliikuntaankin – polkujuoksuprojektin maali kyseenalaistui

Just nyt epäilys on, että juhannuksena on edessä 23 kilometrin polkukävely. Jos sekään. Tänään kyseenalaistan kovaa koko polkujuoksuprojektini tavoitteen.

Polveni alkoi ensimmäisten juoksukokeilujen jäljiltä oireilla ja kipuilla, ja fysioterapeuttini laittoi juoksulle tauon. Jalka ei kestänyt vielä kunnolla iskua, joka juoksusta syntyy. Pari viikkoa olen joutunut olemaan juoksematta, ja täyttä lepoakin oli viikko. Nyt olen käynyt testaamassa polven kestävyyttä eikä tämä ihan kovin suurta uskoa juoksuun saati tavoitteeseni pääsemiseen ole luonut.

Juoksukunto ja -askellus ovat vielä täysin hukassa, eikä se tästä nyt kovin paljon pääse kehittymään, mikäli polvi päättää alkaa reistailla taas. Kello tikittää, kohta on jo kesäkuu! Ahdistaa, ärsyttää ja tuntuu niin riittämättömältä, kun joutuu edelleen myöntymään kehonsa kehnon tilan alla. Mutta nyt täytyy vain hitaasti koettaa ja maltillisesti mennä eteenpäin yksi askel kerrallaan. On kai vain hyväksyttävä se, että minun elämäni kaiken kokemani jälkeen on nyt siinä pisteessä, että joudun opettelemaan juoksemaankin ihan alusta alkaen.

Ja se tavoite, Tahko Trail juhannuksena, tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta juuri. Enkö olisi vain voinut opetella juoksemaan ilman tällaista tavoitetta? Miksi kaltaisellani tavallisella kuntourheilijalla pitäisi olla tavoite? Täytyykö aina olla maali, mihin pyrkiä?


MIELENI PALAUTUU KESKUSTELUUN, jonka kävin juoksuprojektissani mukana olevan urheilupsykologini Saara Grönholmin kanssa. Hänen kanssaan pohdimme tavoitteen merkitystä urheilussa – tai oikeastaan ihan millä tahansa elämän osa-alueella.

Tavoite toki voi olla se, että pitää itsestä huolta, eikä sen aina tarvitse tietenkään olla jokin kisa. Minulle tietysti pelkästään polveni kuntoon saaminen voisi olla ihan kelpo tavoite. Kuitenkin konkreettinen päivämäärä, jossa kuntoa mitataan (vaikka vain itselle), tuo suunnan tekemiseen. Joka viikko on yksi viikko vähemman aikaa, jos lykkää harjoitteluja.  Tavoite tuo suunnitelmallisuutta tekemiseen. Ja kun se on aktiivisesti läsnä arjessa, suunnittelee myös tietoisesti tekoja tavoitteeseen pääsemiseksi.

Liikuntaa on tärkeää harjoittaa huvikseen ja arkiliikunnan kannalta, mutta tavoitteellisuus luo raamia tekemiseen. Aika on kortilla, ja se tulee otettua asioille helpommin, kun niillä on joku tavoite, päämäärä kalenterissa – piste, johon treenaa.

Tavoitteen asetannassa kaikki oman elämän asiat pistetään vaakakuppeihin ja punnitaan niiden merkitystä itselle – kun tämän harkinnan tekee, osaa priorisoida tavoitteensa muiden arjen askareiden joukossa korkeammalle ja oikeaan järjestykseen.


JA NYT TÄNÄÄN tikuttaessani tipun askelilla eteenpäin, muistin erään tärkeän asian, josta Saara puhui. Hän sanoi, että hänelle on tavoitteen asetannassa yksi asia on erityisen kiinnostavaa. Se, kuinka joillakin ihmisillä tavoite voi kääntyä siihen, että siitä tulee todella joustamaton; että aletaan toteuttaa ohjelmaa, joka hajottaa paikat tai mielen.

Tavoitteessa olennaista olisikin se, että sitä kykenee ajattelemaan mielessä joustavasti ja soveltamaan tilanteen mukaan sopivasti. Saara sanoi, että tavoitteeseen liittyy se, että on joku raami, mutta myös oma joustavuus: että pystyy etenemään kohti tavoitetta, mutta myös tekemään tekoja, joilla ei hajota itseään tai ettei siitä tule suoritusta. Olennaista on, että pystyy nauttimaan itse matkastakin ja niistä yksittäisistä asioista, joita tekee päästäkseen kohti tavoitetta.

Tavoitteen tavoite onkin se, että lopussa, maaliin päästyään, voisi sanoa, että olisi tehnyt tämän ilman sitä tavoitettakin. Askeleet ovat arvokkaita itsessään, eikä pelkästään loppuhuipentuma. Ja tämän voi ymmärtää vain, kun tavoitteen on alunperin asettanut.

Ehkä siis nämä ottamattomatkin askeleet, kipuilu ja päänsisäinen kärsimys ovat merkityksellisiä minun matkallani, kävipä lopputavoitteen sitten kuinka tahansa.

Taannoisella yhteislenkillämme haastattelin Saaraa radioon tavoitteista urheilussa.

/Äm, joka ei aio luovuttaa, mutta joutuu nyt vähän tekemään ekstratyötä, erityisesti mielessään

 

Mainokset

Uusia ystäviä voi löytää mistä vaan – polkujuoksu on parasta yhdessä

Sain tänään kolme uutta ystävää! Kysyin Kuopion kaverikerholaisilta kuka lähtisi mukaan metsään ja nämä mahtavat, entuudestaan kaikki toisilleen tuntemattomat tyypit tulivat!

Ihanan virkistävä lenkki, vaikka nyt kyllä huomasimme, että metsän olosuhteet kovaa vauhtia sulavine lumineen ovat nyt vähän haasteelliset. Vettä oli ja haasteellsisia paikkoja oli paljon, mutta se ei menoa haitannut.

Polkujuoksu on parhainta yhdessä, ja tämä todella on yhteisöllinen laji se tuli testattua tänään!

Mutta mikä ehkä vielä hienompaa: tänän taas kävi toteen se, että uusia ystäviä voi löytää milloin vaan ja mistä vaan!

Välineurheilu ei ole väärin – parhaat polkujuoksukengät varmistavat juoksun laadun ja turvallisuuden

Vammani myötä olen alkanut arvostaa jalkojani aivan uudella tavalla ja huolehtia niiden hyvinvoinnista paremmin kuin koskaan aiemmin. Siksi erityisesti nyt, kun lähden ensimmäisiä kertoja treenaamaan alustalta hyvin vaihtelevaan maastoon, halusin satsata kenkiin todenteolla. En ole valmis ottamaan minkäänlaista riskiä sen suhteen, että huonolaatuisten tai poluille sopimattomien kenkien takia juoksun laatu kärsisi tai minulle sattuisi uusia vammoja.

On tärkeää, että kengät tukevat askelta ja soveltuvat maastoon. Erityisesti minun tapauksessani, kun luotto omaan juoksuaskeleeseen on polvileikkauksen ja sen kuntoutuksen johdosta vielä hutera, tarvitsen kengän johon voin luottaa ja jonka tiedän myös omalta osaltaan suojaavan minua mahdollisilta havereilta.


TAVALLAAN JÄNNÄÄ, ETTÄ näinkin aktiivinen ja paljon eri lajeja treenannut harrasteurheilija kuin itsekin olen, vasta nyt massiivisesta ja koko elämän mullistaneesta polvivammasta (lue lisää esim. tästä, tästä ja tästä) urheilukuntoon kuntouduttuani olen tajunnut varusteiden merkityksen urheiluun. Välineurheilu ei ole väärin! Toivon, että sinun ei tarvitsisi tätä asiaa tajuta vasta ison ureheiluvamman koettuasi, vaan muistaisit ilman kolhujakin satsata tärkeimpiin treenivarusteisiin.

Äärettömyyksiin ei tietenkään tarvitse mennä, ja juuri polkujuoksun aloittaminen on esimerkiksi hiihtoon (joka oli edellinen urheiluhaasteeni, katso tästä lisää) verrattuna paljon helpompaa, sillä varustemielessä kynnys aloittamiseen on matalammalla. Hiihdon aloittamista minäkin olin siirtänyt vuosikaupalla siksi, että hyvät varusteet vaativat vähän rahaa, mutta polkujuoksun voi aloittaa paljon huokeamman hinnan panostuksilla. Juoksuun sopivat ihan perus juoksuvaatteet, eikä siihen tarvita mitään erityisiä välineitä.

Tärkein ovat kengät.

Ja kyllä, olenhan minä ne jo nimennyt; ne ovat Sarvat. Sukseni olivat Karviset (karvapohjistaan johtuen nimetty). Jotenkin tämä karva- ja sarva-, toisiinsa niin kivasti rimmaava teema jatkuu välinevalinnoissani näissä urehiluhaasteissani.

 

SUURIN ONGELMA UREHILUKENKIEN valinnassa on minulle ollut aiemmin usein se, että jotenkin päädyn valitsemaan liian pienet kengät. Siksi nyt halusin kääntyä asiantuntijan puoleen, joka tietää mikä on olennaista kengissä. Valinnakseni päätyivät nämä Sarva Xero 4 W -malliset nastakengät. Minulle merkkinä ne ovat aivan uusi tuttavuus, ja siksi olenkin nyt mielenkiinnolla muutaman lenkin verran päässyt perehtymään näihin kenkiin.

Tutkimme myös kahta muuta mallia kumipohjaisista nappulakengistä.

Vasemmalla nastakengät ja kaksi oikeanpuoleista hieman erilaisia vaihtoehtoja kumipojaisista nappulakengistä.

 

Erityisesti polkujuoksussa keskeistä on se, että kenkä istuu jalkaan oikein. Poluilla jalat liikkuvat kengässä erilaisia esteitä ylitettäessä paljon enemmän kuin päällystetyllä tiellä. Kengät eivät saa hangata eivätkä painaa ja niiden tulee istua hyvin ja napakasti jalkaholvin kohdalta.

Nämä valitsemani kengät ovat suomalaiset, mikä on minulle tärkeä, myös ideologinen, kriteeri. Eipä sellainenkaan ole aiemmin tullut mieleeni, että suomalaisessa metsässä on omat erityispiirteensä, ja ainahan se on parempi, jos kenkien suunnittelun lähtökohta on juuri suomalainen metsä ja soveltuvuus sen ainutlaatuisille poluille.

Kengät täytyykin myös valita maaston mukaan ja mitä paremmin niiden valinnassa osaa arvioida tulevien reittiensä olosuhteet ja maaston muodot, sen paremmin kengät voi itselleen valita. Nyt päädyimme nastoihin, sillä aloittaessani juoksun metsissä on vielä paljon lunta ja jäätä eivätkä nappulapohjaiset kengät ole riittävät. Näillä voin juosta läpi kesänkin, mutta vähän kutkuttaa jo se, että pääsisi kokeilemaan ja vertailemaan nappulapohjaisten tuntumaa ja sopivuutta juoksuuni. Mutta liikaa en itsekään halua hifistellä, perushyvät kengät, joihin voin luottaa on kriteeristöni tärkein kohta.


ON SELVÄÄ, ETTÄ oikealla kenkävalinnalla juoksusta saa myös paljon enemmän irti. Kun satsaa kenkään, voi myös luottaa siihen, että jalka pitää ja kantaa. Itselläni on vielä vamman ja pitkän jalan käyttämättömyyden jäljiltä oikeat linjaukset hukassa, eikä askel ole ja tämä kenkä auttaa minua myös tukemaan askeleen linjausta. Ihmeitä se toki ei tee, ja valppaana täytyy olla koko ajan. Omassa juoksutreenissäni joudun keskittymään valtavasti siihen, että astun oikealla tavalla.

Tuntuma ensimmäisten testien jälkeen kenkiin tähän on erinomainen. Ensimmäisellä lenkillä tutkimme ja testasimme kenkiä Hannun kanssa tarkemmin, esimerkiksi niiden pitoa jäällä, joka oli kyllä ensiluokkaista ja sai ymmärtämään sen, miksi tavallinen lenkkikenkä ei suinkaan sovi poluille. Luulenpa, että tässä matkan varrella tulee vielä lisää ajatuksia myös kengistä ja varusteista, ja treenin edetessä kerron varmasti vielä niistä lisää.

Täällä Pohjois-Savon metsissä pääsee vielä näin huhtikuussakin kokeilemaan miten kivasti kengät toimivat, kun uppoaa lumihankeen.

Jos et muuten jo tätä juttua kuullut ”Näin liikkeelle polkujuoksussa huippusuunnistaja Hannu Airilan vinkeillä”  niin kuuntelepa se ja pääset mukaan ensimmäiseen treeniimme Hannun kanssa ja kuulet lisää hänen ajatuksiaan polkujuoksukengistä ja ensimmäisistä juoksutreeneistä.

Niin, ja tästä polkujuoksuhaasteestani lisää löydät täältä: ”Tule kanssani polkujuoksutreeniin huippuvalmennuksessa – matkalla Tahko Trailiin”

 

Juoksu jatkukoon!

 

Lähteet: Hannu Airilan haastattelu

Näin liikkeelle polkujuoksussa huippusuunnistaja Hannu Airilan vinkeillä

Koska polkujuoksu tapahtuu metsässä ja poluilla, mitään erityistä juoksutekniikkaa siinä ei tarvitse olla. Kokemuksen karttuessa askel hioutuu vähitellen polun juurakoihin ja kivikoihin, ja sitä myöten juoksusta tulee sulavampaa ja taloudellisempaa – lähes itsestään. Juostessa kannattaa katseella hakea sopivaa ajolinjaa muutaman metrin päästä ja sovittaa askelet sen pohjalta maaston mukaan.

Muun muassa näin valmentajani Hannu Airila ohjeisti minua aloittaessamme yhteisen taipaleemme polkujuoksun saloihin.

Tervetuloa mukaan ensimmäiseen polkujuoksutreeniin! Kuuntele tästä Yle Areenasta löytyvästä jutusta muun muassa se, miten aloittelijan on hyvä käynnistää polkujuoksutreeni ja millainen harjoittelu sopii ensimmäille viikoille, kun tavoitteena on 23-kilometrin juoksu. Pohdimme myös millaiset kengät on syytä laittaa jalkaan, kun metsässä on vielä lunta ja jäätä.

Juttu löytyy täältä: https://areena.yle.fi/1-4416814

Ja minulle valituista kengistä kerron vielä seuraavassa polkujuoksu-aiheisessa blogitekstissäni lisää, se luvassa pian!

Yhtä hymyä ensimmäisen treenin jälkeen! Valmentajani Hannu Airilan lisäksi mukana lenkillä oli myös Saara Grönholm, urheilupsykologini.

 

Tule kanssani polkujuoksutreeniin huippuvalmennuksessa – matkalla Tahko Trailiin

Käynnissä on identiteettisiirtymä. Yritän nimittäin nyt hyväksyä sen faktan, että hiihtokausi vetelee viimeisiään ja on aika vaihtaa lajia.

Metsästä urheiluympäristönä en kuitenkaan ole valmis luopumaan! Siksi lajivalinta on helppo: Polkujuoksu. Tai en oikeastaan tiedä valitsinko tätä lajia, sillä minut haastettiin. Mutta eipä ollut vaikea vastata haasteeseen myöntävästi, sillä sen esitti valmennustiimi, jonka kutsusta kukaan ei voi kieltäytyä!

Valmentajanani näet toimii visinkertainen Jukolan viestin voittaja ja polkujuoksuseura Puijon Mahdin isä Hannu Airila. Hän, jos kuka tuntee metsän ja sen vaatiman fyysisen kyvyn! Hannun lisäksi saan matkalle mukaan urheilupsykologi Saara Grönholmin. Jos olet seurannut haasteitani aiemmin, tiedät, että olen valtavan kiinnostunut urheilusuoritusten mentaalisesta puolesta.

Treenini suuntaa nyt kohti juhannusta. Silloin haasteenani on juosta Tahko Trail -tapahtumassa. Ja tuon 23-kilometrin matkan varrelle asettuvat muiden haasteiden muassa Tahkon haasteelliset rinteet sekä Suomen pisimmät portaat! Tarvitaan siis kovan luokan fyysistä treeniä, mutta myös urheilijan mielen tuntevan ammattilaisen apua suoritukseen valmistautumisessa. Juuri tästä kokonaisvaltaisuudestaan johtuen tästä projektista tulee varmasti hyvin mielenkiintoinen!


POLKUJUOKSU LAJINA ON minulle suhteellisen uusi tuttavuus ja erityisen mielenkiintoisen tästä haasteesta tekee se, että pääsen sen myötä opettelemaan juoksemaan ihan uudelleen: nollasta polvivammani jälkeen. Juoksukilometrejä (tai -metrejä…) on leikkauksen jälkeen takana hyvin vähän, mutta hienointa onkin, että voin ottaa juoksun haltuun yhdessä asiantuntijan kanssa – aivan alusta lähtien lähdemme hakemaan oikeaa juoksutekniikkaa metsämaastossa.

Tavoitteellinen treenaaminen kiehtoo minua. Ensisijainen tavoitteeni on toki nyt tämän projektin myötä treenata itseni juoksukuntoon polvivamman jäljiltä, mutta EHKÄPÄ tässä voisi matkan varrella heittää itselleen jonkin aikatavoitteen. Sitä tulemme varmasti pohtimaan niin Hannun kuin Saarankin kanssa.

(Jatkuu kuvan jälkeen)

Olen minä kerran polkujuoksuakin kokeillut, mutta se oli sellaista räpeltämistä, ettei sitä enää julkisesti kehtaa muistella. Jos kuitenkin olet siitä kokemuksesta kiinnostunut, lue tästä linkistä lisää miten kävi, kun tyttö lähti soitellen sotaan!

 

POLKUJUOKSU ON ENNEN MUUTA yhteisöllinen laji. Siksi haluan haastaa sinut kanssani polkujuoksuun; ihan vähintäänkin menemään vaikka edes kerran metsään! Otan sinut mukaan treeneihini sekä jaan kanssasi oppeja ja oivalluksia matkalla kohti ensimmäistä kisaetappiani Tahkolla. Jos olet täällä Pohjois-Savossa, voit tulla mukaan myös yhteislenkeille (lisää täällä) tai hakea inspiraatiota vaikka tästä blogista omaan harjoitteluusi ja lajiin tutustumiseen.

Tänään aamulla juteltuamme Hannun kanssa radion suorassa lähetyksessä projektistamme rupesin pohtimaan, että pitäisi laittaa kasaan porukka, jonka kanssa osallistuttaisiin kisaan ja sen jälkeen vietetään juhannusjuhlat Tahkolla. Jos olet innostunut, laitapa minulle viestiä, niin mietitään!

Ja sittenhän tietysti juoksemme ympäri Suomen kansallispuistot Ylen Mennään metsään -polkujuoksukiertueella! Tänä vuonna mahdollisuuksia polkujuoksuun on monia!


JOS OLET SEURANNUT elämääni ja tekemisiäni, olet nähnyt sen, miten paljon iloa elämään tuottaa, kun uskaltaa kokeilla omia rajojaan ja voittaa itsensä! Jos et tiedä, kuka olen, katsopa tästä pari esimerkkiä aiemmista haasteistani!

”Matkalla lunastetaan päätös – nöyryyttävä maratonhiihto nollakunnossa karisti tekosyyt”

”Kyläboheemien kokoontumisajot” 24 tunnin pyöräilyhaaste

 

Kaikista eniten toivon, että tämäkin projektini antaisi sinulle insipiraatiota omien haasteittesi suorittamiseen ja rajojesi kokeilemiseen!

Mutta nyt käydään matkaan! On siis kaksi kuukautta aikaa treenata Tahkolle, ja huomenna on ensimmäinen virallinen polkujuoksutreenini. Siitä raportoin heti keskiviikkoaamuna 18.4. klo 7.35 radiolähetyksessäni Radio Suomessa ja mahdollisimman pian heti täällä blogissani.

Tule mukaan! Voit esimerkiksi esittää sinua mietityttäviä kysymyksiä, ja otamme ne puheeksi valmentajani kanssa.

Täynnä intoa tänä aamuna, kun julkstimme projektin aamulähetyksessäni.

 

/Äm, kiitollinen tästä huimasta mahdollisuudesta ja toiveikkaana siitä, että saisi mahdollisimman monta kaveria matkalle mukaan!

Ylläs!

Terveiset Lapista! Olen täällä Ylläksen ja Äkäslompolon maisemissa muutaman päivän työreissulla Midnight sun swimrun -tapahtumassa.

Keskiyön aurinko on huumaava ja näkymät henkeä salpaavat, vaikka sää onkin nyt kovin poukkoileva ja välillä sataa aika rankasti. 

Huomenna taas valvotaan yö urheilutapahtumassa. Alkaa näköjään tulla tapa, nyt tällaista jo kolmatta viikonloppua peräkkäin. Mutta ei haittaa, mahtavia reissuja nämä ovat, kun saa tehdä asioita, jotka innostavat.

Hyvää viikonloppua, ystävä!

/Äm

Metsähipsterin flow-festivaalit

Tiedätkö mikä on parasta urheilussa?

Syöminen!

Fiilis on autuaan raukea. Tänään olen viettänyt oikeat metsähipsterin flow-festivaalit (terveiset vaan sinne Suvilahteen missä ne toisenlaiset hipsterit taitavat parhaillaan juhlia). Kävin vetämässä upean kolmen tunnin mittaisen treenin keskisuomalaisissa maisemissa: 25 kilometrin pyörälyn kansallispuistoon, siellä juoksulenkin metsässä ja toisen 25 kilometrin siivun takaisin mökille.

Tämä oli vähän sellainen köyhän naisen triathlon: pyöräillään mahdollisismman huonosti maantiepyöräilyyn soveltuvalla, kumit just sopivasti tyjänä olevalla äidin seitsenvaihteisella mummopyörällä, juostaan metsässä reidet sietsemän vaihteen jäljiltä täristen ja uintiosuus jätetään joidenkin muiden hoidettavaksi, sillä järven vesi on tälle tytölle liian kylmää… Jos Jäämereen vastatuuli asetti kovan vastuksen taannoin Hullun Polkasussa, on sanottava, ettei tämä Keski-Suomen tuuli vasten kasvoja yhdistettynä mummopyörään juuri jäänyt kakkoseksi. Vaikka 50-kilometriä on pyöräilypiireissä sellainen kevyt välipala, en juuri pidempään olisi tällä Crecsentillä suhia. Toivon todella, että Tour de Helsinkiin saan taas lainaan hyvän pyörän… Olisi niin ihana voida jo itse hankkia kunnon fillari, mutta se saa nyt vielä vähän aikaa odottaa. Mutta kerrassaan upea retki. Liikkuminen ulkona luonnossa tarjoaa parhaimman flow-tilan!

Vaikka urheilusuoritus itsessään on mahtavaa ja (useimmiten) palkitsevaa, olen silti sitä mieltä, että urheilussa parasta on syöminen 😀 Sitä nimittäin saa tehdä kunnolla ja suurella hartaudella.

Haukikeitto oman järven kaloista ja mustikka-vadelma-piirakka oman metsän marjoista – siinä oli tämän metsähipsterin lähiluomueväät.

Täydellinen päivä. Nyt otetaan vähän lepoa, ja loppupäivä sujuu saunoessa ja nauttiessa upeasta aurinkoisesta illasta. Ajatella, etten ole koko kesänä päässyt vielä tulemaan mökillemme. Onneksi olen nyt täällä. Ihana aivojenpurkureissu vilkkaan ja isoja mullistuksia (niistä lisää myöhemmin) sisältäneen työviikon jälkeen.

IMG_4053

 

/Äm

Minun pieni meditaatiohetkeni

Olen tänään vähän omissa maailmoissani. Niin ulapalla, että blogikin meinasi unohtua. Ulapalla olon syy selviää sinullekin pian.

Mutta luepa nyt tämä Me Naisten -juoksujuttu, jossa minäkin olin mukana. Tässä se sinulle kokonaisuudessaan.

Hauskaa muuten miten tuon toukokuussa tehdyn jutun jälkeen minun suhtautumiseni juoksemiseen on vähän muuttunut. Juuri kävin lenkillä ja pohdin tätä. Juoksemisesta on tullut helppoa ja hauskaa; keho herää juoksuun paljon nopeammin ja tämäkin meditaatiojuoksija on alkanut vähän enemmän revitellä ja testata kestävyyden rajojaan juoksussa. Hassua. Kunto se taitaa kasvaa kohisten ja itselle alkaa asettaa kovempia haasteita. Silti edelleen juoksemisen ydin on minulle päästä irti turhista ajatuksista – se on minun pieni meditaatiohetkeni revitellen tai ilman revittelyä.

Hyvää yötä!

   
   
/Äm, intoillen huomisesta, jolloin tapahtuu hurjia juttuja, jääpä vaan odottamaan uutisia

Meditaatiojuoksija Me Naiset -lehdessä

Ah. Perjantai. Mikä ihana tekosyy lähteä vaikka lenkille!

Uusimmasta MeNaiset-lehdestä löytyy tuttu tyyppi. Annoin lehdelle taannoin haastattelun siitä mikä minua inspiroi lenkkipolulle. Nyt minua tituleerataan sitten ”meditaatiojuoksijaksi”. Sen tittelin kannan mielelläni, sillä sitähän lenkkeily minulle tarkoittaa parhaimmillaan: Oman mielen ja kehon purkamista luonnossa juosten sekä… no, loput voit lukea itse lehdestä. Käypä siis hakemassa lehti omaksesi kaupasta!

menaiset

 

Haastan sinut tänä viikonloppuna lähtemään lenkille sijainnistasi riippuen jonnekin luontoon; meren tai järven rannoille, vuorille tai tuntureille tai metsän siimekseen. Sitä minä toivoisin yhä useamman ihmisen tekevän – löytävän liikunnan ilon luonnon keskeltä!

Reipasta viikonloppua, rakkaat!

/Ämmä, joka ei kyllä nyt lähde lenkille, vaan unelmoi juuri suklaasta. Tänään on Meditaatiojuoksijan lepopäivä

Me Naiset metsässä

Mä näen tämän henkilökohtaisen kehityskaareni suhteellisen nousujohteisena ja räjähdyksenomaisena. Eipä ole ensimmäisestä virallisesta juoksukisastani ehtinyt kulua kuin viisi päivää, kun minua jo haastateltiin polkujuoksu-urastani Me Naiset -lehteen.

LOL, sanoisi nuorempi väki.

No, totta puhuakseni, polkujuoksukokemukseni nyt vain sattui sopivasti kuin pisteenä iin päälle tähän jo aiemmin sovittuun haastatteluun Me Naisiin, ja tätä uutta rakkauttanihan minä tietysti hehkutin. OIen edelleen ihan fiiliksissä torstaisesta kokemuksestani! Vaikka eihän polkujuoksu sinällään ole minulle mikään uusi juttu, polkujahan minä olen tallannut aina niin juosten kuin kävellen. Ehkä vaan se uusi ja innostava havainto tähän lajiin liittyen on, että tätäkin hommaa voi tehdä isossa tapahtumassa muiden ihmisten seurassa. Jotenkin minulle niin arkinen asia sai aivan uuden sävyn viime viikkoisessa Bodom Trail -tapahtumassa.

mn

Aamulla me naiset menimme metsään ja kuvasimme kolean mutaisessa säässä juttua varten valokuvaaja Satu Kemppaisen ja toimittaja Linnea Lassilan kanssa. Jotakin tällaista on luvassa 4.6. Silloin kannattaa polkaista lähimpään kauppaan hakemaan oma lehti ja lukea lisää!

Muikeaa maanantaita, mukkulat! Menkää tällä viikolla metsään! Se on kivaa. Se virkistää.

/Ämmä, joka koettaa sulattaa itseään kuvaussession koleasta kankeudesta.