Sinä et ole yksin!

Ai että radioihmiselle vaan tekee hyvää päästä puhumaan välillä ihan oikeiden ja fyysisesti läsnä olevien ihmisten eteen! Olin tänään puhujakeikalla eräässä tapahtumassa ja voi sentään, minkä energian se minussa saikaan taas aikaan. On ihan eri asia puhua radiossa, missä ihmisten reaktioita ei näe, eikä vuorovaikutusta synny samalla tavalla kuin lavalla ollessa. 

Nyt olenkin täynnä energiaa ja innostusta, vaikka takki on kyllä myös kovin tyhjä. Yksi parhaimmista tunteista on se, kun tietää antaneensa kaikkensa ja sitten tulee sellainen suloinen pudotus ja raukea olo.

Esiinnyimme Alexandran kanssa samassa paneelikeskustelussa kansainväliselle yleisölle.

 

MUTTA hienoa tässä päivässä oli myös se, että tein aika ison oivalluksen. Esiinnyin nimittäin samalla lavalla some- ja mediapersoona Alexandra Alexiksen (Alexalex Galaxy) kanssa.

Me puhuimme elämästämme media-alalla ja nykyajan mediapersoonina sekä kerroimme kokemuksistamme ja seikkailuistamme kansainväliselle yleisölle.

Oli kuin olisin tavannut sielunsiskoni! Kuinka voikaan toinen ihminen, vaikka hänellä on aivan erilainen elämäntarina, olla niin samankaltainen ja kokenut samoja asioita kuin itse! Tuntui, kuin olisin tuntenut hänet jo paljon pidempään.

 

ERITYISESTI aikoina, jolloin olen kokenut yksinäisyyttä ja muita vaikeita hetkiä, on usein tuntunut siltä, että on maailmassa ja omine kokemuksinensa aivan yksin. Silloin tuntuu kuin kukaan ei ymmärrä, ja tämä johtaa usein vain syvemmälle suruun. 

Ja sitten kun tapaa ihmisen, joka kertoo aivan samanlaisista ajatuksista ja kokemuksista kuin itse, tulee ihan käsittämättömän hurja ja lohdullinen fiilis:

Minä en ole yksin!

Sinä et ole yksin! Aina on muitakin, jotka ajattelevat, tuntevat ja kokevat samoin. 

Tämä tieto on mullistavaa erityisesti juuri sillä hetkellä kun itse on hyvin heikkona. Ja siksi on niin tärkeää, että omina vaikeina aikoinaan uskaltaa kertoa niistä ääneen. Siihen toivoisin myös sinun rohkenevan.

 

MINÄ olen onnekas, sillä viime aikoina tieni varrelle on asettunut yllättävän paljon myös muita tällaisia kohtaamisia, jotka ovat vahvistaneet uskoani siihen, että niin moni ihminen saattaakin ymmärtää minua, vaikka monesti tuntuisikin, että on ihan outo omine kokemuksineen.

Ja tietysti myös tämän blogini myötä huomannut tuon saman asian; miten palkitsevaa tämän matkan varrella onkaan ollut se, että kertoessani elämäni iloista ja suruista te olette laittaneet viestejä, ja jakaneet omia tarinoitanne! Koska ne kertovat, että kukaan ei ole yksin.

Inspiroituneena ja samankaltaisia kohtaamisia sinulle toivoen,

Äm

Mainokset

35. vuoden toinen päivä

Elämäni 35. vuosi on käynnistynyt onnellisissa tunnelmissa. Enkä kyllä yhtään nyt meinaa peitellä onneani ja kiitollisuuttani. Sori vaan. 

Duunikeikka Porvooseen takana. Mikään ei ole vialla. Vaikka paripäiväinen juontokeikka oli tosi rankka, asiantuntijaseminaarin lankojen pitäminen käsissä on kovaa hommaa, ei väsytä yhtään; silloin jaksaa, kun saa tehdä rakastamiaan hommia. 

Nordic Business Forum on iso johtamisen seminaaritapahtuma ja sain johtaa sen paikallistapahtumaa Porvoossa. Samassa paketissa sain siis tehdä työtä, joka innostaa minua juontaen ja johtaen keskustelua tapahtumassa ja päästä itse osalliseksi upeaa tapahtumaa, jonka huippupuhujilta sain paljon uutta inspiraatiota ja oppeja itselleni.
 

Juontajaparini Fredrik Presslerin kanssa

 

Hienon duunikeikan lisäksi sain ihanan visiitin valloittavassa Pariisin Ville -hotellissa. Aamulla käydessäni lenkillä Vanhan Porvoon kaduilla pohdin Snapchatissa sitä, miten pienet asiat voivatkaan saada minut onnelliseksi nykyisin. 

Kun takana on muutama aika karu ja ankara vuosi, on ihana kun voi saada arjessa edes jonkin pienen mahdollisuuden hemmotteluun. Tällä reissulla sellaisia olivat Pariisin Villen ihana sänky, illalla nautitut minibaarin antimet ja superherkullinen luomu- ja lähiruoka-aamiainen.
    

Tämä riittää.

Olen onnellinen. 

 
Niin se vaan on. Onnellinen, 35. vuoden toisena päivänä.

Onnellista viikonloppua sinulle, kultanen!

/Ämmä

Kiitos, rakkaat!

  
Huh, mikä määrä syntymäpäiväonnitteluja, kiitos! Niin. Tänään se on; päivä olla taas vuosi viisaampi ja vanhempi.

Tämän ihanan syntymäpäivän olen saanut viettää parhalla mahdollisella tavalla; tehden työtä, jota rakastan ja josta olen aina unelmoinut juontaen ja moderoiden NBForumin paikallistspahtumaa Porvoossa. Vaikka pääsin pitkän päivän jälkeen vasta äsken kaatumaan hotellin sängylle (skumppalasi kädessä, tietysti), on olo onnellinen ja kiitollinen, sillä elämä kulkee nyt oikeita polkuja. 

Pian painan pääni ihanan hotelli Pariisin Villen tyynyyn, ja näen unta teistä, rakkaat ystävät. Huomenna elämä jatkuu upeiden seikkailujen parissa. Kiitos, että olette ❤️
/Ämmänne

Hyvää viikonloppua!

Ystäväni, terveiset Porvoosta!

 
Kävin kaupungissa tänään työasioilla. Ihana paikka. Porvooseen olen joskus ajatellut voivani muuttaa, yhdessä vaiheessa elämää ihan tosissaan. Ja tänään kävellessäni pitkin Porvoonjoen vartta sain taas muistutuksen tuosta unelmastani. Mikä kauneus ja ihana rauha!

Onneksi ensi viikolla pääsen Porvooseen uudelleen, sillä olen siellä parin päivän juontokeikalla. Tänään kuvattiin videota tapahtumaa varten.

 
Mutta nyt on ihana, odotettu perjantai-ilta, ja on aika pienen aikalisän. Minulle viikonloppu tarkoittaa nyt somepaastoa. Huomenna aion viettää ansaittua vapaapäivää ja edessä ovat ystäväni hääjuhlat. Otathan sinäkin vähän etäisyyttä arkeen?

Palaamme asiaan ensi viikolla. Rakkautta viikonloppuusi!

/Äm