Iivo Niskasen hiihtovalmennus

Aika onnellista tyttöä olen ollut tällä viikolla. Tiistaina sain nimittäin hyvin ainutlaatuisen tilaisuuden ja pääsin osallistumaan olympiavoittaja Iivo Niskasen hiihtovalmennukseen. Noin parin tunnin ajan hiihdimme Puijon maisemissa ja opettelimme hiihdon tekniikkaa Iivon ja hänen henkilökohtaisen suksihuoltajansa Mika Venäläisen kanssa.

Sain ihan valtavasti oppia näiltä mestareilta. Ja kyllä se hiihto oikeasti sujui välillä aika hyvinkin, vaikkei tästä heti ehkä uskoisi… Tällaisen hiihtovinkin Iivo jakaa meidän kaikkien kanssa.

 

Jututin Iivoa hiihdon jälkeen ja kyselin hänen ajatuksiaan valmentamisesta. Mitä Iivo Niskasen valmentaja sanoi miehelle juuri ennen 50 kilometrin olympiamatkalle lähtöä? Millainen on urheilijan ja valmentajan suhde?

Kuuntele tämä Yle Areenasta löytyvä juttu: ”Iivo Niskanen: ”Olympialaisten kultahiihdolla en kuunnellut valmentajaa.”

 

 

Mainokset

377 x 4 x 4

Ah! Parhainta näissä parissa kuluneessa viikossa on se, että olen vihdoin ja viimein saanut jalat maitohapoille.

Viime viikolla vedin ensimmäistä kertaa rappustreenin, siihen kun polvi on vihdoin antanut myötä ja sen on voinut lisätä treeniohjelmaan. Täällä Kuopiossa rappustreenille on mahtavat puitteet, sillä Puijon mäkihyppymäkien vieressä olevat portaat ovat täydelliset tähän hommaan. Pitkät ja vaihtelevat. Välillä vähän kevyempää nousua ja välillä tiukempaa.

Viime viikolla vedin treenin ensimmäistä kertaa. Ja tänään taas uudelleen: 377 rappusta ylös-alas neljästi, siis yhteensä lähes parituhatta askelmaa, kun lasketaan niin ylösnousut kuin laskut alas. Siis 377 x 4 x 4! On pakko purkaa tämä tällä tavoin auki, jotta se kuulostaisi mahdollisimman kovalta suoritukselta – niin kovalta ja suurelta suorituksesta kuin se minusta tuntuu 😀 On myös mahtavaa saada vihdoin laajentaa kuntoutusohjelmaa, sillä yksipuolinen salitreeni alkoi jo kyllästyttää. Nyt siis käyn salilla, vesijuoksemassa, kävelemässä ja vihdoin myös rappusilla.

Erityisen suurelta saavutus tuntuu siksi, että tätä olen kaivannut niin pitkään maatessani polvi paketissa. On niin upean hyvä olo, kun saa sykkeen koholle, hien kunnolla pintaan ja jalat huutamaan armoa, ei sitä osaakaan arvostaa ennen kuin on joutunut pitkään kärvistelemään ilman.

Pienestä tulee näinä aikoina hyvä olo – voittajatunne! Se on nyt!

Tässä ovat onneni lähteet! Joskin juuri tässä kohdassa koen myös joka kerta suurimmat kauhun hetket: portaat ovat niin jyrkät ja niiden alla niin paljon tyhjää, että mieli palaa vuoden takaiseen putoamiseen – se pistää mielen pelkäämään, vaikka en ole ikinä aiemmin pelännyt korkeita paikkoja tai putoamista. Aika hiljaista menoni vielä onkin niin ylös kuin alaspäin mennessä. Johtuu toki myös siitä, että kunto on vuoden tauon aikana laskenut paljon. Mutta hiljaa hyvää tulee.

Tänään oli uskomattoman kaunis ilma. Tämä kuva tosin viime viikolta, mutta aivan samalta näytti tänään.

 

/Äm, täynnä energiaa