Uuden vuoden alkaminen tarkoittaa minulle taas uutta hyppyä tuntemattomaan. Määräaikainen työsopimukseni päättyi, ja tein syksyllä valinnan jatkaa seuraavaksi urallani freelancerina ja yrittäjänä. Jatkan edelleen osin edelleen nykyiseen työpaikkaani töitä tehden, mutta nyt aikaa jää myös muulle työlle.
Olisin voinut valita jääväni paikalleni, näennäisesti turvalliseen ja varmaan, mutta se ei tuntunut oikealta. Kun pistin itseni syksyllä päättämään tulevaisuudestani rehellisesti omiin arvoihini nojautuen, en tuntenut mitään muuta vaihtoehtoa. Tuntui, että minussa on niin paljon lisää potentiaalia ja innokkuutta, joka voi päästä loistamaan täysillä vain tällä tavoin. On unelmia ja toiveita, joita nyt hyvässä nosteessa urallani haluan edistää.
Toki juuri nyt myös pelottaa: kuinkahan tässä käy. Mutta vaikken tiedä tarkalleen mitä tästä päivästä eteenpäin tapahtuu, tiedän, että tein itselleni oikean ja rehellisen valinnan; mikään ei tunnu päätöksessä väärältä. Tunne on niin vahva, ettei sitä vastaan edes tarvitse taistella.
”Tuo on niin rohkeaa!”, olen taas saanut kuulla monesta eri suunnasta ihailevalla äänensävyllä. Me palvomme rohkeutta. Jokaisen pitäisi nykypäivänä olla rohkea ja repäistä rohkeasti, hypätä uskaliaasti. Mutta minua tuo jotenkin ärsyttää. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, mitä on rohkeus?
Sain taannoin viestin, jonka lähettäjä kysyi:
”Mistä sinun rohkeutesi tulee?”,
enkä voinut olla pysähtymättä tämän kysymyksen äärellä, uuden vuoden alkaessa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen aloittanut alusta neljä kertaa. Kaikissa vaiheissa olen joutunut kursimaan itseni kokoon uudelleen haastavissa olosuhteissa. Ensimmäinen näistä oli, kun koin burnoutin nuorena yrittäjänä. Vaikeiden yrittäjävuosien jälkeen, monta ihmistä työllistettyäni jouduin vastakkain todellisuuden ja omien voimieni kanssa. En voinut jatkaa taloudellisen paineen ja merkityksettömyyden tunteen ristitulessa, vaan oli pakko hypätä tyhjän päälle vailla tietoa siitä mihin matka seuraavaksi veisi.
Tuossa vaiheessa elämässäni ei ollut kiinnekohtia, joihin tarttua. Päätin alkaa kirjoittaa blogia. Se oli minulle hyvin poikkeuksellista, sillä en ollut ikinä aiemmin puhunut kenellekään mistään syvistä tunnoistani, en edes vanhemmilleni tai poikaystävilleni. Se oli kuitenkin aidointa, mitä halusin sillä hetkellä tehdä; alkaa jakaa kokemustani siitä, mitä tapahtuu kun lähtee elämässään uuteen suuntaan, täysin tuntemattomaan ja etsii kadonneita voimiaan ja merkitystä uudelleen.
Se oli rehellisintä, mitä saatoin sillä hetkellä tehdä.
Seuraavan kerran uuden alku oli edessäni tuosta parin vuoden kuluttua. Olin päätynyt Ruotsiin rakkauden perässä ja koettanut rakentaa elämääni sinne. Tämä vaihe päättyi kuitenkin raastavaan eroon, joka tuli minulle suurena yllätyksenä. Mieleni murtui täysin ja romahdin pohjalle. Jouduin palaamaan pikavauhtia Suomeen rahattomana, kodittomana ja työttömänä.
Olin kuvitellut, että yritykseni lopettaminen ja sen jälkeen jättämä henkinen ja taloudellinen ahdinko olisivat elämäni kovin kokemus, mutta tämä pohjalle putoaminen oli vieläkin dramaattisempi ja syvempi. Nyt olin menettänyt kokonaan myös itseni, hukannut oman järkeni – siltä ainakin tuolloin tuntui.
Mutta kaiken keskellä olin päättänyt selvitä. Sovin tuolloin itseni kanssa ensimmäistä kertaa tietoisesti, että kaiken minkä teen, teen rehellisesti. Päätin pysyä rehellisenä itselleni ja muille, sillä muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Vuodet todellakin veivät minut seikkailuihin ja eron jälkeen päädyin Norjaan pieneen kalastajakylään töihin. Oli tarve lähteä tekemään jotain muuta, vetäytymään vielä yksin ja hakemaan voimaa itseensä uuden perspektiivin avulla. Olin aikeissa viettää Norjassa vuoden kalastustyötä tehden ja palata sitten takaisin omin ehdoin ja vähän rahaa säästettynä taskussa.
Mutta elämä luonnon armoilla on arvaamatonta ja työt loppuivat niin, ettei ollut enää järkevää jäädä. Se oli toinen kotiinpaluu maailmalta, jota en ollut suunnitellut sillä tavoin. Nyt olin kyllä aikeissa tulla kotiin, mutta ajatellut tämän tapahtuvan vasta myöhemmin ja että mukanani olisi sitten sen verran rahaa, että voisin aloittaa elämää Suomessa vakaalta pohjalta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kotiin tulin taas vailla mitään.
Olin kuitenkin jo oppinut jotain aiemmista vaiheistani ja uuden aluista, että olin osannut olla lähtöni suhteen rehellinen. Totesin, että sen oli tapahduttava huolimatta siitä mitä olin kuvitelmissani suunnitellut. Olin ollut rehellinen itselleni, siinä, että roikkumaan ei kannata jäädä silloin, kun kaikki tuntuu mahdottomalta.
Ei rahaa, ei kotia, ei työtä, ei rakkautta. Samoilla sävelin kuin vuotta aiemmin Ruotsista romahtaneena saavuttuani aloitin taas elämääni tyhjästä.
Yllättävällä tavalla kuitenkin myös vailla kaikkea, etenkin rahaa, voi kokea vaikka mitä. Matkustin Amerikkaan au pairiksi, tein töitä ja testasin taas rajojani. Poljin 24 tuntia polkupyörällä, hyppäsin mäkihypyn ja lopulta tipuin alas urheilukisan esteeltä, jossa loukkasin jalkani pahasti – niin pahasti, että jouduin leikkaukseen ja makasin sängyssä viisi kuukautta. Olin Norjasta paluun jälkeen työllistänyt itseni yrittäjänä tehden erilaisia media-alan ja juontajan töitä, mutta nyt koko maailma ja elämäni kaatui taas kerran kun jouduin sairauslomalle ja maksamaan koko ison polvileikkauksen kuntoutuksineen omasta pussistani.
Katsoin itseäni silmiin ja totesin, että tästäkin selvitään, ei ollut vaihtoehtoja. En tiennyt mitä tehdä, mutta asia johti toiseen ja päädyin Kuopioon saatuani tavoittelemani työpaikan juontajana mielenkiintoisessa yhtiössä. Tiesin tuon olevan tärkeä valinta urallani, ja siksi olin valmis muuttamaan kaupunkiin, jota en tuntenut lainkaan. Tiesin, että tuo valinta johtaa minut oikeaan suuntaan, ja on juuri sitä mitä tarvitsen. Aika ei ollut helppoa, mutta kehityin työssäni ja satsasin siihen kaikkeni.
Toista vuotta Kuopiossa työskenneltyäni sain jatkaa samaa työtä Helsingissä, ja palasin kotiin.
Ja sitten tuli tämä syksy.
Ja nyt uusi vuosi 2020. Olen tässä, uuden tuntemattoman äärellä (tällä kertaa tosin elämä ei ole tehnyt yllättävää päätöstä puolestani, vaan ohjat tässä ovat täysin omissa käsissäni, ja pohjani tulevalle vahva).
”Mistä sinun rohkeutesi tulee?”
Eivät mäkihypyt tai hypyt uralla tuntemattomaan ole rohkeutta. Rohkeutta ovat ne hetket, joissa olen tehnyt päätöksiä sen pohjalta, mitä rehellisesti tunnen, olen ja tarvitsen, vaikken ole voinut tietää lopputulemasta mitään enkä siitä, millaisia yllätyksiä elämä polulle saattaisi asettaa.
Rohkeus tulee rehellisyydestä – se on rehellisyyttä, ei mitään muuta. Rohkeus on esiin nousemista rehellisenä itselleen ja muille. Se on kyky ja uskallus tehdä päätös toiminnasta rehellisesti.
Rohkeus on niitä hetkiä, jotka pakottavat katsomaan itseään rehellisin silmin ja jatkuvaa pelon ja toivon rajalla keikkumista. Se on kykyä nähdä toivon mahdollisuuteen ohi pelkojen. Kun uskaltaa on rehellinen ja luottaa itseensä, pystyy olemaan antamatta pelolleen valtaa.
Rehellisyyttä voi oppia vain pistämällä itsensä alttiiksi ja jatkuvasti kysymään itseltää: Mitä minä rehellisesti juuri nyt haluan ja tarvitsen?
Jokaisesta vaikeasta hetkestä ja muutoksessa elämässä olen selvinnyt eteenpäin vain rehellisyyteni takia. Kaikki päätökseni ovat perustuneet uskallukseeni olla itselleni rehellinen.
Rehellisyys on suurinta rohkeutta. Se on suurinta voimaa ja vapautta. Rehellisyys on suurinta rakkautta.
Mitä sinä, juuri nyt, rehellisesti haluat ja tarvitset? Kysy tuo itseltäsi ja toimi sitten tuon tiedon mukaan tehden päätöksesi rehellisyydestäsi käsin. Se on rohkeinta, mitä voit tehdä ja olla.
Hyvää uutta vuotta, rakkaat blogiystävät! Tästä alkaa elämäni vuosi, Mai2020Life!
Rehellisesti,
Äm
Vuonna 2019 tykkäsitte Instagramissa eniten näistä elämäntapahtumistani, jotka kuvaavat hyvin rehellistä rohkeutta:
Ylhäältä vasemalta eteenpäin:
1. Keväällä olin mallina muotinäytöksessä
2. Olin alastonkuvauksessa, ja blogissanikin kerroin tästä kokemuksesta
3. Sain kustannussopimuksen, ja kirjani julkaistaan tänä vuonna syksyllä (se onkin nyt iso osa alkuvuoden töitäni!)
4. No, alastonkuvat ne edelleen kiinnostivat
5. Keväällä matkustin Espanjaan lomalle
6. Syksyllä juonsin ison kansainvälisen gaalan Rovaniemellä (tällaisia työkeikkoja toivon tänä vuonna lisää paljon!)
7. Alastonkuvani ja haastatteluni Kauneus ja terveys -lehdessä
8. Keväällä juonsin hyväntekeväisyysgaalan
9. Kirjani promokuvat otettiin syksyllä
Tule seuraamaa nyt Instagramiani @maijailmoniemi! Vaikka blogissani on ollut nyt loppusyksystä hiljaista, Instagramia päivitän aina ja siellä tapahtumiin ja ajatuksiin pääsee käsiksi
MaiLife 