Uusi tarina alkaa rohkeudesta aloittaa se – minä ja Se Komea Personal Trainer, jolla on nyt nimikin

Joskus suuret tarinat syntyvät silmänräpäyksessä, joskus ne kytevät pitkään, unohtuvatkin, kunnes liekki liehahtaa roihuun. Joskus suurta tarinaa ei synnykään, joskus se saakin odotetusta poikkeavan ja paremman muodon. Mutta tarinan juonta ei voi tietää, ellei anna sille mahdollisuutta kirjoittua. Jos ei kokeile ja töki tulta…

 

MUISTATKO, KUN YLI KAKSI VUOTTA sitten, kesänä ennen Norjaan lähtöäni kerroin sinulle kuntosali-ihastuksestani? Siitä Komeasta Personal Trainerista, joka viikosta toiseen samaan aikaan kanssani kävi jumppauttamassa Vanhaa Harmaata Charmanttia Herraa yhteisellä kuntosalillamme?

”Sometime, baby”, kirjoitin ensin, jatkaen sitten kertomalla strategisesta kohtaamisestani Sen Komean kanssa ja kysyen Tältäkö tuntuu rakkaus? Ja lopulta, juuri kun tämä huima jatkokertomus oli saamassa käänteen, kerroin Minusta, Mister Myrphysta ja Siitä Komeasta Personal Trainerista ja lähdöstäni kuukausiksi Norjaan.

Tarina ei koskaan päässyt loppuhuipennukseen, vaan se jäi auki ilmaan.

 

ON TUNNUSTETTAVA JOTAIN. En kertonut sinulle koskaan yhtä asiaa. Sitä, mitä tein juuri ennen lähtöäni. Olin kiitollinen Sille Komealle, sillä kohtaamisissamme syntyneet oivallukset olivat antaneet minulle paljon. Olin tehnyt hienoja havaintoja Siitä Komeasta ja Vanhasta Charmantista, itsestäni ja naisen elämän peruskysymyksistä sekä saanut aiheita hauskoille tarinoille sinun kanssasi jaettavaksi. Peilasin monille tuttuja kokemuksia hölmöstä ja utopistisesta ihastuksen tunteesta ja te innostuitte – osa jopa kyseli loppuratkaisun perään.

Halusin antaa Sille Komealle kiitoksen ajatuksista, joita hän oli auttanut tietämättään minut kiteyttämään; kertoa, että olin kirjoittanut hänestä. En tiennyt edes hänen etunimenimeään saati, että minulla olisi ollut hänen yhteystietojaan. Olisin halunnut antaa kiitokseni kasvotusten, mutta en ehtinyt enää suunnitelmieni mukaan muuttokiireessä kuntosalille. Päätin selittää tilanteen kuntosalin asiakasneuvojalle ja kysyin häneltä palvelusta. Kirjoittaisin Sille Komealle kiitoskirjeen ja pyysin asiaksneuvojaa toimittamaan sen tälle! Mitään mukisematta asiakasneuvoja lupasi auttaa.

En enää muista tarkalleen mitä kirjeeseen kirjoitin, mutta kiitin siinä Sitä Komeaa ilosta ja inspiraatiosta, jota hän oli minulle tarjonnut. Linkkasin blogini hänelle ja kerroin motivaationi olevan vilpitön kiitos vailla taka-ajatuksia, mielessäni kun siinsivät toisenlaiset suuret seikkailut pienessä kalastajakylässä Norjassa.

Lähetin kirjeen sähköpostitse asiakasneuvojalle, mutten sen koomin kuullut kuntosalista tai Siitä Komeasta enää. Joskus kalansuolia peratessani mielessäni kävähti hetken oliko hän saanut kirjeeni, lukenutkin sen, mutta se jäisi minulle nyt salaisuudeksi. Asia ja kirje unohtui, sillä norjalainen elämä vei vauhdilla suurin seikkailuihin.

img_4256

Sorry, tänään on vähän huono kuvapäivä, ei ole viime päivinä tallentunut kovin kummoista settiä kameralle…

 

SEITSEMÄN VIIKKOA SITTEN olin onnettomuudessa. Lauantaisena päivänä polveni pamahti pahasti ja elämäni kääntyi äkillisesti kummalliseen asentoon. Olin tapahtuneesta kovin sekaisin, yhtä kysymysmerkkiä kuinka nyt kävisi.

Sunnuntai-iltana asiat sen kuin kummenivat.

Sain sähköpostin.

Se oli häneltä: Siltä Komealta Personal Trainerilta!

Hän kertoi viestissään saaneensa kirjeeni, lukeneensa sen ja päättäneensä tuolloin olla vastaamatta. Sen sijaan hän oli valinnut säilyttää kirjeen ja päättänyt vastata minulle, kun aika tuntuisi oikealta.

Ja nyt yli kaksi vuotta kaiken jälkeen, juuri, kun minä olin ollut elämäni suurimmassa onnettomuudessa, käännekohdassa, hän kirjoitti. Kertoi, ettei ollut tarkoituksella seurannut minua netissä tai fyysisesti (ei siis ollut tietoinen loukaantumisestanikaan), sillä haluaa tutustua ihmisiin ilman ennakko-oletuksia. Hän myös kertoi, ettei vuosisadan suurinta rakkaustarinaa syntyisi, sillä hänellä on edelleen sama upea vaimo ja ihanat lapset kuin  kirjeeni saadessaan.

”Mutta tavataanko, sillä kaikkea muuta tästä voi kyllä syntyä”, hän kysyi.

?????????????????????????????????

Ni, sä arvaat. Yllä oleva kysymysmerkkirivistö kuvaa suoraa reaktiotani viestin luettuani.

Kuka? Miksi juuri nyt? Mitä? Onko tämä totta?

”Tilanne on sen verran omituinen, että tietysti tapaan sinut! Etpä olisi parempaan aikaan tätä piristävää viestiäsi kirjoittaa, sillä olen juuri ollut onnettomuudessa. Ja juuri siitä syystä, että et ehdota romanttisviritteisiä treffejä, olen sinut vieläkin innokkaampi tapaamaan. Vaikka sinkku olenkin, elämäntilanteeni kaikesta sekasorroista johtuen on sellainen, että romanttiseen suhteeseen minusta ei ehkä nyt olisikaan.

Haluan selvittää, miksi sinulle on juuri nyt oikea aika kirjoittaa”, minä vastasin.

 

JA TÄNÄÄN ME TAPASIMME. Takki auki molemmat. Itsekään en edes googlannut tätä tyyppiä. Niin minäkin toimin; en halua selvittää ihmisistä etukäteen, vaan luotan kohtaamisen hetkeen. Luotan ihmiseen ja kykyymme löytää oikeat sävelet keskusteltaessa, aivan kuten hänkin oli minulle viestissään kirjoittanut.

Pari tuntia istuimme ja juttelimme. Kaikki kysymykseni saivat vastaukset sillä sekunnilla, kun istuimme alas. Asiat ovat yksityisiä, ja kummatkin jakavat tapaamisemme tuottamia oivalluksiaan haluamalla tavalla läheisilleen. Tämän blogin sisältöön ne eivät kuulu, mutta en ihmettelisi, vaikka joskus esittelisin sinulle tämän uuden ystäväni.

Nyt hänellä on nimikin. Myös sen minä kuitenkin pidän nyt yksityisyyssyistä itselläni.

Mutta sen minä voin kertoa, että tapasin tänään huipputyypin, johon en olisi välttämättä ikinä tutustunut, elleivät asiat olisi menneet juuri kuten ne menivät ja juuri tällä aikataululla. Sain kohtaamisestamme paljon, ehkä enemmän kuin osaan vielä tänään kiteyttää. Luulen, että palaan niihin vielä myöhemmin.

 

NO OKEI. On vielä toinenkin asia, jonka haluan jakaa keskustelustamme.

”No mitä sä aiot kirjoittaa tästä blogiisi?”, Se Komea, jolla on nyt nimikin, kysyi minulta tehdessämme lähtöä.”En mä… ollut ajatellut… Saanko, onko se sulle ok?” ihmettelin ja suorastaan takeltelin, sillä en ollut ajatellut kertovani tästä julkisesti mitään.

”No kyllähän tämä tarina nyt täytyy loppuun kertoa ja aloittaa sitten aivan uusi”, hän vastasi.

Niin, tämä tarina täytyy kertoa viimeiseen pisteeseen asti, sillä sen loppu on kovin tärkeä.

Sen loppu on uusi alku. Ei maailmanhistorian suurimman romattisen rakkaustarinan, mutta jonkin toisen. Millaisen, silläkään ei oikeastaan ole nyt merkitystä. Tärkeintä on se, mitä haluan sinulta tämän tarinan siivittämänä kysyä ja käskeä heti perään:

Mitä itsellesikin yllätyksellistä sinä haluat juuri nyt tehdä? Tee se kummempia kelailematta heti – se näet saattaa olla jonkin jännittävän ja yllätyksiä täynnä olevan tarinan alku!

img_4258

Tämä on ollut kummallinen päivä monella tapaa. Tämä on ollut erikoinen syksy kaikenlaisista vinkkeleistä. Mutta juuri tänään minä kiitän itseäni siitä, että jaoin kirjeessäni kiitoksen Sille Komealle, jolla on nyt nimikin. Etten pitänyt pyytentötä palautetta peloissani itselläni, vaan annoin sen sille ihmiselle, jolle se kuuluikin.

Ystäväni, ole rohkea! Tämä sateentuhruinen tiistai on täydellistä toivoa täynnä!

/Äm, joka nyt miettii minkä yllättävän liikkeen itse tekee seuraavaksi

Ps. Siniset linkit johdattavat sinut tarinoihin tämän takana

Mainokset

Miksi hitossa sä pelkäät olla ihminen?

Torstaisen videoni julkistaminen oli todella vaikea paikka.

Monta viikkoa pidin videota itselläni. En halunnut julkistaa sitä, sillä se tuntui aivan liian henkilökohtaiselta. Vaikka olen jo useasti aiemmin kirjoittanut isoista elämän kysymyksistä itseni edessäsi avaten, tuntui elävän kuvan julkaiseminen monta kertaa raaemmalta.

Kuvasin pätkän alunperin vain siksi, että pettymykseni äärellä tuohon kukonlaulun aikaan tunsin tarvetta puhua jollekin. Kun ei ketään muuta ollut, sanoin ajatukseni kameralle. Vidota ei ollut editoitu, puhe kyynelineen tuli kuvaushetkessä juuri sellaisena kuin sen näit ja kuvakulmat valaistuksineen olivat epämairittelevia.

Oma kuvani hävetti. Alaston.

Koko julkaisupäivän pohdin mitä videon julkaisemisesta saattaisi seurata. Olin muutamaa päivää aiemmin kirjoittanut lapsettoman sinkun ajatuksista äitiydestä ja jopa hieman säikähtänyt palautteestanne. Itse en aina tajuakaan, kuinka vaikuttavia sanat voivat olla. Sain viestejä, joissa minun oletettiin epätoivoisesti haluavan äidiksi. Vaikka minulle tämä oli vain yhdestä näkökulmasta kirjoitettu ajatus siitä millaisia ajatuksia päässäni joskus liikkuu, moni teistä ajatteli, että äitiys on aina asia, jota elämässäni haluan.

Ja nyt videoni. Jos esittäisin itseni tällaisena, mitä muut ajattelisivat, miten he minut tulkitsisivat? Tuleeko minusta epäuskottava kaikessa heikkoudessani? Ajattelevatko muut, että olen ruma?

IMG_0681

Appropoo äitiys, eilen Ping Helsinki -tapahtumassa löysin itseni hoitamassa tuntematonta lasta, joka tyrkättiin käteeni sattumalta. ”Kato tätä hetki”, kuulin äänen ja siinä sitten oltiin. Lapsi palautui myöhemmin äidilleen hyvinvoivana.

Helsinki Real -keskusteluohjelmassa, jossa olen juontajana, kysymme jokaiselta haastateltavalta saman kysymyksen: ”Jos nyt voisit soittaa ajassa taaksepäin 20-vuotiaalle itsellesi, mitä hänelle sanoisit?”

97 % haastateltavistamme on sanonut saman asian: ”Älä välitä siitä mitä muut sinusta ajattelevat”, ja minä en voi lakata ihmettelemästä:

Jos me jokainen haluamme ohjeistaa itse itseämme olemaan välittämättä muiden mielipiteistä, miksi hitossa me silti peläkäämme toimia kuten sydän sanoo huolimatta muiden ajatuksista? Miksi hitossa me pelkäämme olla ihmisiä, sillä jos jotain muut ihmiset ajattelevat, niin sitä, että kunpa ei tarvitsisi ajatella sitä mitä muut ajattelevat. Kieroa?

IMG_0701

Käväisin eilen myös virtuaalitodellisuudessa. Huh, mikä kokemus!

Vietin eilisen päivän Ping Helsinki -bisnesfestareilla Långvikissa. Tapahtuma oli tarkoitettu sosiaalisen median sisällöntuottajille, siis muun muassa bloggareille ja yrityksille. Toisin kuin tällaisesta sometapahtumasta olisi voinut kuvitella (someseminaareissa kun usein keskitytään opettamaan kuinka otetaan täydellinen kuva, saadaan paljon lukijoita ja niin edelleen), tässä tilaisuudessa nostettiin esiin sosiaalisen median vastuullinen puoli: se, kuinka tärkeää olisi tuoda ihmisyys takaisin someen ja näyttää se, ettei elämä ole vain täydellisiä hetkiä ja kauniita kuvia.

Eihän minulla ollut videoni suhteen vaihtoehtoja. Se oli julkaistava, sillä sen sanoma on juuri se, jota tässä maailmassa eniten tarvitaan. Se oli sanottava, sillä tiedän sanojeni koskettavan oikealla tavalla, laittavan sinutkin miettimään. Oikeastaan se on koko syyni tuottaa tätä blogia ja vieläpä se asia, josta koko minun tuleva unelmien urani koostuu.

Eilisessä tapahtumassa tajusin, että olen täydellisen oikealla tiellä ja tehnyt juuri oikeat valinnat. Tämä on minun työni. Tämä on minun unelmani. Jos vielä joskus jään sinulle kiinni pohtimasta uskallanko sanoa jotain, olla edessäsi meikittä tai pelkään tekemisteni seurauksia, läpsäisethän minua poskelle!

 

kauneusmaailma

Tämän ajatuksen esitin sinulle jo joulukuussa 2014.

 

Videon julkaiseminen oli taas yksi uusi raja, joka minun piti ylittää. Kiitos kommenteistanne ja ajatuksistanne, joita olette kanssani jakaneet!

Mitä sinä muuten sanoisit parikymppiselle itsellesi?

IMG_0676

/Äm, joka festarihipsteri-hengessä sanoisi tänään parikymppiselle Maijalle, että ”take it easy, honey!”

Linkit tekstissä johtavat sinut viittaamiini aiempiin kirjoituksiini/videoihin. Käy katsomassa myös ne.

Reippaan tytön tunnustus: minäkin tarvitsen apua

Tiedätkö, mikä on maailman kamalin lause?

“Siis vitsit hei toi sun juttus on ihan sairaan hyvä, ja sä oot kyllä ihan uskomattoman kova ja rohkea mimmi – sä tuut kyllä vielä pääsemään pitkälle. Mutta hei me ootetaan ja katotaan nyt miten toi sun juttus kehittyy, niin palataan sitten asiaan. Kyl sä klaaraat ton vielä eteenpäin, kiva seurata täältä miten toi menee.”

Ni. Toi.

 

* * *

 

No surprise, kävin taas aamulla kävelemässä meren rannalla ja jostain kumpusi ajatus. Aloin puhua kameralle uskosta. Tästä aamuisen oivalluksen jakamisesta Snapchatiin on nyt tullut tapa.

Vaikka taas vähän huonolaatuisena, niin laitettakoon video nähtävillesi myös Youtubeen jos et ole vielä Snapchatissa. On pakko jakaa se kanssasi, sillä se on tunnustukseni; rehellisintä, mitä taas pitkään aikaan sinulle uskaltanut sanoa.

 

 

Yksi ajatus kävelyllä johti toiseen, ja muistin nähneeni pyskologi Maaret Kallion tämänviikkoisen kirjoituksen kilteistä tytöistä. Oli pakko mennä etsimään se, sillä en ollut ehtinyt vielä lukea sitä. Tyttönä minä saatan olla tänä päivänä seikkailuineni “kiltistä” aika kaukana, mutta oletin Maaretin pohtineen asiaa tapansa mukaan ajatuksia herättävällä tavalla. Sitä en ollut tiennyt, että ”kiltin” sijaan Maaret puhuikin “reippaasta tytöstä”.

Oho, hänhän puhuikin minusta ja samasta aiheesta, josta olin juuri videokameralle kertonut.

 

* * *

 

Minä olen Maija, reipas tyttö. Perheen vanhimmainen lapsi, joka on pärjännyt aina ja kaikessa ilman sen kummempaa tökkimistä. “Maija pärjää”, on ollut niin minun kuin muiden ympärilläni olleiden ihmisten mantra, ja uskoni itseen maailman vahvimpia. Ja kaikki sen tietävät! Kehuvat, kun aina vaan selviän ja tiukoistakin paikoista putoan jaloilleni.

Pitkälle tuolla mantralla pääsikin; sain huippukoulutuksen, oman firman ja aika kivalta ulospäin näyttävän elämän. Reipas Maija saa sen mitä haluaa!

Mutta sitten koettivat vaikeat vuodet, eikä minä enää pärjännytkään. Tapahtui iso asia: Reippaasta tytöstä tuli rehellinen tyttö.

Jos et tiedä mistä puhun, lue vaikka tämä blogini: Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää.

 

* * *

Arvaapa kuinka monta kertaa minä olen tuon kuullut tuon maailman ärsyttävimmän lauseen viime aikoina? Olen juuri aloittanut asiantuntijayrittäjänä. Täynnä intoa, uskoa, intohimoa ja osaamista. Vain yksi puuttuu; muiden tuki. Älä ymmärrä väärin, kyllä ympärilläni on paljon minuun uskovia ihmisiä, mutta, kuten tuo vihaamani lause ehkä auttaa ymmärtää, minua tykätään enemmän seurata sivusta ja kannustaa sieltä.

Olenko liian vahva? Pelottava? Hämääkö ulkokuoreni, vaikka tämänkin blogin sivuille, lukemattomiin kertomuksiini, on kiteytyy kaiken rohkeuden ja reippauden takana se todellinen nainen, joka tietää olevansa vajaa ilman muita? Nainen, joka on rehellinen ja sanoo, ettei pärjää ilman muita.

Vai onko minun todella tarkoitus vain pärjätä yksin?

12042169_10153366057034457_561700520_n

Videollani pohdin uskoa – itsevarmuutta ja -luottamusta. Onpa sitten reipas tyttö tai poika tai vaikka vähän vähemmänkin reipas, ihminen tarvitsee uskoa itseensä sekä omaa tahtoa ja kykyä selvitä asioista itsenäisesti.

Mutta sitten jossain kohtaa oma usko ei enää riitä.

Ei yksinkertaisesti riitä.

Jotta tapahtuisi ihmeitä.

Ja tässä pisteessä tämä tyttö nyt on.

 

* * *

Maaretin sanat kolahtivat syvälle rehellisen tyttöön. Onko kukaan tajunnu, että minuakin saa auttaa? En minäkään pärjää yksin. Ei kai minun tarvitsekaan? Ei, sillä tarvitsen nyt ehkä enemmän kuin koskaan sitä, että joku toinen uskoisi minuun ja osoittaisi sen myös toiminnassa.

Reipas tyttö on aika yksinäinen tyyppi. Rehellinen haluaisi olla jotain muuta, sillä kukaan ei ole mitään ilman toista. Vaikka minulla olisinkin maailman vahvin usko ja tahto, tarvitsen silti muiden apua.

Se on rehellisen tytön puhetta. Reippaan tytön tunnustus.

Oletko sinä reipas vai rehellinen ihminen? Millaisia sinun kokemuksesi yksin pärjäämisestä ovat?

Jaksatko sinä pärjätä yksin?

/Ämmäsi, kysyen tänään miten minä voisin auttaa sinua

Suurin sankari tuntee rajansa – vastaus oli ei

Torstaina kerroin uudesta MaiLife Haasteestani: mäkihypystä ensi keväänä Salpausselän kisoissa. Keskiviikkona olin matkannyt Lahteen ja tavannut valmentajani Anssi Koivurannan ensimmäistä kertaa. Olin keksinyt haastaa mukaan mäkihyppyyn somekuningas Sampo Kaulasen, olinhan hänelle ”yhden velkaa”, ja julkistaa tämän tuon haasteen samalla kertaa kertoessani omat isot uutiseni.

Torstai-iltana nyhersin haastevideoni nettiin ja hihkuin intoa; tästä tulee hauskaa. Julkaisin haasteen sormet vapisten ja siirryin muihin hommiin, odotinhan kuulevani päätöksiä vasta myöhemmin. Ja sitten vain tunti haasteen heittämisen jälkeen sain jo vastauksen: korkeat paikat ja minkään sortin hyppiminen olisivat Sampolle liikaa eikä hän ottaisi haastetta vastaan. Hänen vastauksensa oli suora ja selkeä.

Minuun iski armoton häpeän tunne: enhän minä näin suunnitellut! En ajatellut, että noin nopeasti, miettimättä ja hätäisestikin hän tyrmäisi haasteeni. Mitä kaikki ajattelisivat, olinhan raahannyt mäkihyppytorniin olympiamitalistin ja maailmanmestarin? Olin valmistellut ja suunnitellut. Ihan vähän maalaillut haavekuvia tulevaisuuteenkin tästä mahdollisuudesta, vaikka mitään ei ollut vielä sen pidemmälle suunniteltukaan ja mahdollisuus hyppykaverin osallistumisesta oli alunperinkin joko-tai.

Mutta sitten vastaus oli ei. Nopea ei.

* * *

Olen miettinyt paljon sitä missä menee uskaliaan haasteisiin heittäytymisen sekä järjettömyyden raja – milloin kannattaa katsoa vielä seuraavan nurkan taakse ja milloin taas kieltäytyä suoraan. Missä kohtaa olisi hyvä vielä ”antaa chaanssille mahdollisuus” ja katsoa mihin tie vie, vaikka ei ole ollenkaan varma kuinka lopulta käy? Milloin pelot voidaan vielä voittaa ja milloin on vain pakko todeta niiden olevan niin rajoittava, että rajan uhmaaminen olisi järjetöntä?

Nämä aiheethan ovat yksi minun blogini ja tutkimusmatkojeni ydinkysymys: miksi me niin usein tyydymme heti tyrmäykseen sen sijaan, että harkitsisimme hetken ja uskaltautuisimme kokeilemaan ja heittäytymään elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin? Missä kulkee todellinen raja, jota ei kannata ylittää? Ja miten sen voi tunnistaa? Mitä rohkeus oikeastaan on. Sitähän minä olen pohtinut jo monesti aiemminkin esimerkiksi tässä kirjoituksessani ja taas uudelleen mäkihyppyhaasteessani.

Vaikka monet meistä varmasti hyötyisivät siitä, että näkisivät oman piiloisen potentiaalinsa ja uskaltaisivat lähteä tutkimaan omia rajojaan tavanomaisen ja totutun ulkopuolelle, omasta hämmennyksen hetkestäni häpeän tunteestani selviydyttäen tajusin lopulta hyvin nopeasti, että tässä nimenomaisessa tapauksessa kieltäytyminen oli suurin lahja, jonka saatoin saada.

Olisi ollut kovin helppoa tuomita haastekumppanini typeräksi, kun hän kieltäytyi, eikä edes yrittänyt lähteä kokeilemaan olisiko haaste mahdollista suorittaa – enhän minäkään nyt tiedä vaikka pupu tulisi pöksyyn kun ensimmäisen kerran saan sukset jalkaan. Mutta ei. Tiedätkö, että minä arvostan Sampoa nyt enemmän kuin koskaan. Ei hän ole minulle nyt ”kärphänen”, vaan todellinen sankari! Paljon suurempi sankari kuin se, joka pyörittää hyvää bisnestä tai kerää sairaita määriä seuraajia someen ”hulluilla” tempaisuillaan.

Minulle todellinen sankari on se, joka tuntee rajansa ja uskaltaa myös sanoa ei. Ihminen, joka ei vain ajaudu ulkoisten virtojen mukaan tai ajattele mikä olisi päälleliimatulle maineelle tai bisnekselle hyväksi, vaan ajattelee myös itseään ja läheisiään. Todellinen sankari tuntee mikä on oikein juuri kullakin hetkellä.

Pohdintaani kunkin omien rajojen fundamentaaliudesta ei kai ole yhtä oikeaa vastausta. Oma raja on ehkä se tunne, joka tulee jostain hyvin syvältä. Sellainen tunne, jota ei ole tarpeen kyseenalaistaa ja johon vaikuttaa moni muukin asia, kuin vain halu testata omaa rohkeuttaan ja äärilaitojaan – suhteet lähimpiin ihmisiin, syvimmät arvot ja elämän muut prioriteetit.

maisema

Vietin viikonlopun näissä maisemissa. Ihana rauhoittumisen hetki hektisen viikon jälkeen Leppäveden rannalla

 

Arvaat varmaan että kannustusten lisäksi minä olen saanut lukemattomia ”sä oot ihan hullu!”-kommentteja kerrottuani tästä uudesta haasteesta. Emme me voi omasta maailmankatsomuksesta käsin arvioida mikä on toiselle hullua ja mikä ei tai mihin hänen todelliset rajansa piirtyvät. Siksi minäkin arvostan ja kunnioitan toisen päätöksiä, aina.

Minä puolestani olen päättänyt, että rohkeuteni rajoihin mahtuu se, että lähden hyppytreeniin ja kokeilen kuitenkin, sehän oli selvää alusta alkaen hyppääpä mukanani joku toinen tai ei.

Kun sain Sampon vastauksen, häpeän lisäksi ajattelin, että koko mäkihyppyni oli mennyt mönkään. Sen pienen sekunnin ajan ajattelin että kaikki oli mennyt hukkaan. Miksihän sitä aina ajattelee asiat menetyksen kautta? Tai takertuu niin helposti yhteen ratkaisuun, vaihtoehtoon tai toimintamalliin? Eihän yksi tie ole ainoa eikä sen sulkeutuessa tarvitse luovuttaa.

Tämä hyppyhaastehan saattaa lähteä seuraavaksi sellaiselle ladulle jota en olisi edes voinut kuvitella aiemmin. Nythän en voi tietää. Ja sitä paitsi, minähän olen saanut jo aivan valtavasti tähän pisteeseen mennessä. Eihän ihan kuka tahansa edes saa mahdollisuutta hypätä mäkihyppyä saati sitten istua kököttää oman olympiamitalisti-valmentansa kanssa!

* * *

Kiitos Sampo tästä lahjasta, jonka annoit kieltäytyessäsi; niin lukijani kuin sinäkin ymmärrätte varmasti, että tämä kokemus ja tapahtuma toimii esimerkkinä paljon suuremmalle viestille, jonka tässä kirjoituksessani haluan meidän kaikkien eteemme nostaa!

Ilman tätä tapahtumien kulkua ja käänteitä jo näin alkumetreillä ei näitäkään ajatuksia olisi syntynyt. Tätähän nämä haasteeni ja seikkailuni ovat parjaimmillaan. Nämä ovat kontrolloimattomien tapahtumien kulkua ja  rajojen tutkimista ei vain fyysisessä, vaan henkisessä mielessä. Ei näissä haasteissa lopulta ole juurikaan kyse siitä fyysisestä suoritteesta itsessään tai näennäisestä (uhka)rohkeudesta tehdä jotain. En minä näihin lähde vain näyttääkseni kuinka kova ämmä olen, vaan kertomaan matkasta. Sen varrella tapahtuvien asioiden kautta voin kiteyttää kokemuksia, tunteita ja ajatuksia, joita matka synnyttää. Kyse on näistä oivalluksista, joita voin kanssasi jakaa – sinä poimit näistä ajatuksista sinulle sopivat.

Tällä kirjoituksellani varmaan koetan sanoa monta eri asiaa. Rajat, toisen päätöksen kunnioittaminen, valinta lähestyykö elämässään asioita menettämisen vai mahdollisuuksien kautta. Toisen ihmisen  arvostaminen ja omien sisäisten virtojen mukaan ohjautuminen, ei ulkoisten paineiden. Minun piti kohdata tämän tapahtuman aiheuttama häpeän tunne, jotta saatoin käsittää monta olennaista asiaa. Ajattele, mikä valtava oppi yhdestä pienestä tapahtumasta, yhdestä pienestä ei-sanasta!

Yhden asian kaikki omat kokemukseni viime vuosina ovat minulle opettaneet. Sen, että jokaisen tapahtuman – onnistumisen tai epäonnistumisen – jälkeen minä tiedän: tämän piti mennä juuri näin! Sillä jotain vielä hienompaa on luvassa!

Varmaa on kuitenkin se, ettei tänä varmasti jää yhden ämmän hyppäsyksi, vaan seuraa minä haluan jakamaan kokemukset kanssani. Nythän alkaakin sitten jännin paikka: kenet voisin haastaa mukaani hyppäämään, kelle voisin tämän haasteen seuraavaksi heittää? Nyt kaipaan ideoita teiltä! Ketä sinä ehdotat? Kommentoi blogiini tai lähetä ehdokkaasi nimi vaikka sähköpostilla. Tämä mäkihyppyhaaste on tehty levitettäväksi!

Näitkö muuten jo tämän videon, jolla valmentajani Anssi Koivuranta kertoo mitä mieltä hän on mahdollisuudestani onnistua haasteessa ja millaiset ohjeet hän antaa mäkihyppytreenin aloittamiseen. Katsopa tämä, niin saat tietää, sillä nythän se rokkenroll vasta alkaa!

 

 

/Ämmä, toivottaen sinulle upeaa alkavaa viikkoa

Rohkeus on rajojen määrittämistä

Tänään oli hauska päivä Suunnolla. Onpa upea pöhinä ja mahtava posse tuon vantaalaisen yrityksen seinien sisällä! Minulla oli ilo päästä puhumaan tänään rohkeudesta Suunto Experience Dayssa.

sed2

sed

Ennen minun esitystäni tilaisuuden paneelikeskustelussa mukana oli myös mm. huippuhiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen

 

Eilen viimeistellessäni puheenvuoroani jäin pitkäksi aikaa pohtimaan ja määrittelemään sitä mitä rohkeus oikeastaan minulle tarkoittaa sekä mikä siinä on minulle kaikista olennaisinta. Taas kerran. Minua moni on kutsunut rohkeaksi. Toki se lämmittää mieltä, mutta itse en edelleenkään oikein osaa ajatella asiaa niin. En minä mikään rohkea ole, jännitän ihan samalla tavoin kuin kaikki muutkin muutosta ja uusia asioita.

En ajattele, että reissuni Ruotsiin, Norjaan tai viimeaikaiset seikkailuni olisivat olleet erityisen rohkeita tekoja. Ne ovat olleet minulle, kaikesta epätietoisuudestaan ja jännittävyydestään huolimatta, aivan luonnollisia palasia elämääni – minulle soveltuvia tapoja toimia ja olla.

Miksi yhdelle valtavan rohkea teko onkin toiselle ihan pikku pala kakkua? Miksi rohkeutta ei oikeastaan voi arvottaa?

Ja sitten yhtäkkiä eilen pystyin kiteyttämään oman määritelmäni rohkeudesta: minulle rohkeus tarkoittaa ensisijaisesti rajojen asettamista. Se ei ole rajojen rikkomista, vaan rajojen määrittämistä. Kun asettaa oman rohkeutensa rajat, on vapaa toimimaan. Kun tietää rajansa, niiden puitteissa ja sisällä mikä tahansa on mahdollista. Kun tuntee rajat, voi turvallisesti yrittää, erehtyä ja onnistua.

Rohkeus on vapautta toimia itse asettamiensa rajojen sisällä. Rohkeus on turvallisuutta, jonka nämä rajat antavat. Rohkeus on vapautta tehdä ihan mitä tahansa.

courage

Näin kiteytin asian tämän päivän puheenvuorossani.

 

 

Mitkä ovat sinun rohkeutesi rajat?

 

Mitkä ovat rohkeutesi rajat?

Huhhuh. Elämä täytyy näinä päivinä tuhdisti kahdella asialla: juoksemisella ja Somekuningattaruudella.

Polkujuoksemisella nimittäin. On treenattava Helatorstain polkujuoksutapahtumaa varten, ei nääs ihan pyhällä hengellä näytä se homma tapahtuvan. Ja sen ajan kun en juokse pitkin Helsingin polkuja, surraan ympäriinsä työkomennuksilla. Somekuningattarella riittää kysyntää. Kirjoitan pian myös tästä projektista enemmän, en vain nyt ole ehtinyt tuottaa kovin kiteytettyjä ajatuksia siitä.

Mitään kovin yllätyksellistä ei liene odotettavissa blogissani tällä viikolla. Vaikka eihän sitä tiedä mitä nurkan takaa vastaan tulee. Yllätyksethän tulevat juuri silloin kun ei odota.

Yksi ajatus minulla on. Olen huomenna menossa Suunnon tapahtumaan puhumaan. Tänään olen valmistellut esitystäni ja miettinyt paljon taas rohkeuden teemaa. Tällainen ajatus nyt esityksestäni heitettäköön sinulle illan hämärtyessä. Palaan tähän aiheeseen huomenna jahka olen räppini Suunnolla vetänyt, ettei nyt ihan kaikkea paljasteta etukäteen. Mutta tänään tein taas itselleni merkittäviä oivalluksia, ja haluan jakaa ne myös sinun kanssasi tarkemmin. Nyt se on tämä kysymys.

rohkeus

Mitkä ovat rohkeutesi rajat? Oletko koskaan miettinyt?

/Äm

Ota minut työharjoitteluun – tarjoan palveluksiani, free of charge!

Sinähän tiedät; minä etsin töitä. Olen nyt muutaman viikon sisällä hakenut useampaa paikkaa ja käynyt joissakin haastatteluissa. Paikkaa ei ole vielä löytynyt, mutta tuntumaa rekrytointimarkkinoille on otettu kantapään kautta. Suomen heikko taloustilanne tuntuu työnhakukentillä. Paikkoja on vähän tarjolla. Kynnys palkata on kova, sillä virherekrytoinnit on pakko välttää. Työnhakijalle tämä tarkoittaa pitkiä rekrytointiprosesseja, haastatteluja haastattelujen perään, kilpailua halutusta paikasta lukemattomien muiden hakijoiden kanssa. Jatkuvaa heilumista innostuksen ja hylätyksi tulemisen tunteen välillä. Jatkuvaa epävarmuutta ja mielen hallintaa. Turhautumista.

Erottua täytyy. Osata täytyy – ihan kaikki. Kokemusta täytyy olla laidasta laitaan ja vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan olevat superihmiset saavat paikan. Jännittää täytyy päivästä toiseen. Ja mitä tahansa on oltava valmis ottamaan vastaan, jos haluaa olla kiinni työelämässä. Jottei taantuisi. Töitä ei saa jos on liian kauan poissa. Töitä ei saa, jos ei ole juuri oikeaa osaamista.

Mutta erityisesti: omaa osamistaan joutuu heittämään hukkaan joka sekunti kun ei ole töissä. Se on turhauttavaa. Siksi minä olen päättänyt seuraavaa:

Minä etsin nyt työharjoittelupaikkaa. Työttömyys ei ole syy rapistua ja ruostua tai heittää hanskoja tiskiin. Minulla on valtava energia ja paljon osaamista. Haluan tehdä töitä ja olla hyödyksi, palvella osaamisellani. Miksi siis en tekisi jotain nyt! Työttömällä ei ole mitään menetettävää, päinvastoin, tekemällä rohkeita ratkaisuja voi saada paljon. Ehkä enemmän kuin osaa kuvitellakaan.

Kyllä, tämä on totta. Olen valmis tarjoamaan osaamistani ilmaiseksi sillä aikaa kun etsin pysyvämpää työpaikkaa.

iwantyou

Minä osaan kirjoittaa. Osaan tehdä tarinoista myyviä. Minulla on raikkaita ja rohkeita ideoita. Osaan suomea, englantia, ruotsia, norjaa ja vähän ranskaakin. Osaan tehdä strategisia suunnitelmia viestinnässä ja markkinoinnissa. Osaan olla kameran edessä ja sen takana. Luon sujuvia sisältöjä. Tiedän miten myydään. Teen tunteella ja asenteella. Osaan puhua ja vakuuttaa. Osaan perata ja suolistaa kalaa. Tajuan miten yritykset toimivat ja puhun bisnestä. Minulla on takataskussa matkan varrella rakentunut erinomainen verkosto. Somessa olen ihan sairaan hyvä. Ja luotu seikkailuihin! Olen parhaimmillani ihmisten kanssa. Olen parhaimmillani ihminen. Osaan laulaa. Osaan nauraa. Ja näytellä! Osaan sanoa ei, kun tarvitaan. Ja joku on joskus sanonut, että olen ihan hyvä tyyppi ja hassu luonnonlapsi. Ja näköjään tiukan paikan tullen kehua itseäni epäsuomalaiseen tyyliin…

Kaikista eniten minulla on virtaa. Valtavasti energiaa ja osaamista, jotka eivät nyt pääse hyödynnettäväksi. Halua oppia uutta ja kehittyä – erityisesti niillä osa-alueilla, jotka työnhauissani osoittautuvat hieman heikoiksi, ja näin estävät unelmieni työpaikan saamisen. Haluan nyt tehdä jotain jännää ja järkevää, jotta pääsisin tavoitteeseeni. Siksi tarjoan itseni työharjoitteluun johonkin paikkaan, jossa minulle on tarvetta ja käyttöä. Eniten haluaisin oppia esimerkiksi mediatalojen toiminnasta. Siitä kuinka perinteistä siirrytään digiaikaan ja kuinka luodaan koukuttavia tarinoita. Tai siitä, miten tehdään mielenkiintoista tv-ohjelmaa, rakennetaan radioshow tai rakennetaan kick ass -somekampanja. Tai sitten tehdä ihan jotain muuta – olla eräopas, urheilubrändin lähettiläs tai rakentaa kanssasi jotain tapahtumaa. Minusta on moneen, eikä mielikuvituksella ole rajoja.

Teen juuri sitä, missä voin parhaiten palvella osaamisellani.

Nyt on sinun paikkasi! Tarvitsetko kovaa tekijää, mutta palkkaaminen jännittää? Kenties tiedät millaista osaamista tarvitsisit tiimiisi lisää, mutta et ole löytänyt riskittömästi siihen oikeaa ihmistä? Haluatko kokeilla jotain ideaa? Oletko kohta palkkaamassa, mutta rekrytointiaskeleen ottaminen on nyt liian suuri – haluat kenties testata riskittä? Ehkä haluat vain yksinkertaisesti hyvän tyypin hoitamaan jonkun homman tai viemään mieltäsi askarruttavan haasteen uudelle tasolle?

Mitä haluat?

Mitä vielä odotat? Tässä minä olen. Käytettävänäsi noin kuukauden verran – free of charge. Tämä tarjous on ihan tosi. Voin olla yhdellä työnantajalla pidempään tai vaikka viikon pätkissä useammalla. Ajatus siitä, että saisin kuukaudessa pienen läpileikkauksen suomalaiseen työkulttuuriin eri työpaikoissa, kiinnostaa. Siitähän voisin vaikka kirjoittaa!

stilladream

Tältä sivulta löydät lisää minusta www.maijailmoniemi.fi . Ja jos ihmettelit tuota erityisosaamistani kalanperkauksessa, katso vaikka tämä: Kauhuleffojen kiintiöbloni kalatehtaalla ja haaste helvetistä.

Ja sitten: Call me maybe?

/Maija, jonka unelma on jonain päivänä saada oma luonto- ja seikkailuohjelma.

Ps. Tänään klo 15-16 välillä on Hour of Sisu, joka haastaa kaikki suomalaiset tekemään jotain mikä pelottaa: astumaan askeleen kohti unelmia, tarttumaan toimeen ja ottamaan rohkeitakin riskejä. Minkä rajan sinä voisit rikkoa juuri nyt? Siis just nyt! TEE! Tämä työharjoittelutarjous oli minun osallistumiseni Sisun tuntiin. 

 

 

EDIT VUONNA 2016: Tämän kampanjan tarkoitus oli löytää minulle työpaikka, ja tämän erilaisen lähestymistavan avulla sain heti palkkatyön. En suosittele hakeutumaan työttömyysaikana pitkäksi aikaa palkattomaan työharjoitteluun, sillä se saattaa vaikuttaa tukiin. Suosittelen kuitenkin etsimään itselle soveltuvia erottuvia tapoja työnhakuun. Tämä olkoon esimerkki sellaisesta.

Elämässä pitää oppia olemaan pelkäämättä

ressu

Sain tämän taulun äidiltäni kun olin kuusivuotias. Nyt tullessani Norjasta suoraan vanhempieni luokse oli pakko kaivaa se esiin. Tämä on tainnut kulkea ohjenuoranani kaikkien näiden vuosien läpi, vaikka inhosinkin taulua sen saadessani; ajattelin äitini pitävän minua pelkurina. Mutta ei. Vanhemmissa (ja Ressussa) on viisaus, kannaatta heitä aina silloin tällöin kuunnella.

Elämä on mahtavaa kun vaan uskaltaa antaa mennä! Välillä sitä tippuu koirankopin katolta, kun siivet eivät kanna, mutta sittenhän voi aina yrittää uudelleen. Rohkeaa viikonloppua sinulle!

Mitä ihan vähän pelottavaa voisit tänään tehdä?

/Ämmä, joka teki matkaa Norjasta Suomeen 43 tuntia, ja on nyt niin voipunut, ettei jaksa kertoa matkasta enempää. Lisää mahtavasta rekkakyydistä lähipäivinä…

 

Mitä sanoisit, jos minusta tulisi naispuolinen Arman Alizad?

Tämä on ehkä vähän hassua ja pelottavaa ja outoa, mutta aion nyt kertoa teille isoista suunnitelmistani. Ja kysyä teiltä apua. Minähän siis viime viikonloppuna kerroin, että päätin uskaltaa toteuttaa ison unelman, suunnan muutoksen urallani.

Asiaa pyörii päässäni, enkä yksinkertaisesti pääse eteenpäin. Halusin pitää kaiken salassa, kunnes on grande finalen aika, mutta screw that, näinhän minä aina teen! Toimin kun on tarve.

Minusta tulee toimittaja – sellainen maijamainen, johon olet ehkä tutustunut nyt MaiLifessa. Kirjoittava ja puhuva sekä tutkiva – siis lehteen, radioon tai televisioon, tai vaikka kaikkiin. Kriittinen ja itseeni uskomaton minä on koko viikonlopun paukuttanut minulle: ”ei sinusta ole siihen, isot on tytön kuvitelmat ja onks tää nyt vaan uusi päähänpisto?” Nyt minä vedän kriitikkoa turpaan kirjoittamalla tästä teille, jotta siitä tulee julkinen ja minun ajatukseni ohjautuvat oikeaan suuntaan.

äl3

Vierailin tänään Älä laihduta -tapahtumassa Lasipalatsissa. Tällaisista aiheista tekisin mielelläni juttuja.

Suunnittelen isompaa ”naisen elämän peruskysymyksiin” liittyvää projektia – tavoitteenani on olla naispuolinen Arman Alizad omantyyliselläni mausteella. Kerron tästä asioiden edetessä vielä myöhemmin lisää… Ehkä tämän blogini jälkeen asiat kulkevat vielä ripeämmin, juuri nyt kerron tästä mielelläni lisää erityisesti tv-tuotannon parissa toimiville!

Tämän projektin lisäksi haluan kertoa nyt maailmalle että minun elämäntehtäväni on todella kertoa tarinoita – ja että olen vapaasti käytettävissänne elokuusta eteenpäin! Koko työurani olen painunut sen kanssa, että mikään tekemäni ei ole lähtenyt ihan satasella lentoon. Elämä ei ole lähtenyt satasella lentoon. Koska en ole ollut oikeassa paikassa. Nyt ensimmäistä kertaa uskallan luottaa sydämeni ääneen, en siihen mikä olisi sosiaalisesti hyväksyttävää tai järkevää. Tehdä vielä aika villejä juttuja.

äl4

Paikalla oli ihana Tiia, jonka kuntovalmennus minulle on yksi iso syy tähän voimaan uskoa itseeni. Mieli on kirkas kun treenaa!

Alan hakea toimittajan töitä. Työnhakuani varten olen rakentamassa nettisivua, johon kokoan kaiken osaamiseni “netti-cv:ksi”. Ja tässä kohtaa te tulette kysymykseen: uskonpuutteeni onnistumisessani tulee siitä, että työ toimittajana on minulle osaltaan aivan uusi aluevaltaus. Enkä tiedä uskooko minun kykyihini kukaan muu kuin minä itse. Mutta sitten tajusin; kaikki se palaute jota olette minulle viimeisten parin vuoden aikana antaneet! Te uskotte minuun! Ja siksi haluaisin saada teidän äänenne kuulumaan.

MaiLife on ehdottomasti yksi vahvimmista käyntikorteistani ja toimittajan työhön, ja pyydän teiltä pieniä kommentteja ja suosituksia nettisivulleni. Ajatuksia siitä, mitä mieltä olette tavastani kirjoittaa, asioista joita kirjoitan, minusta ihmisenä – mitä ikinä! Sillä te olette oikeastaan minun työnantajiani, lukijoitani ja kuulijoitani.

MaiLifen lisäksi HelsinkiReal, Naisena olemisen taito -vlogi ja Sarastus-blogini Hidasta elämää –sivustolla ovat minulle tärkeämpiä kuin osaatte ajatellakaan. Niitä tehdessäni olen löytänyt ja ymmärtänyt omat todelliset vahvuuteni sekä sen, mitä minun kuuluu tehdä – kertoa tarinoita elämästä ja ihmisistä. Samalla kun rinnalla ovat kulkeneet näyttelijäntyön opinnot, olen tutustunut itseeni ihan uudella tasolla. Ne kaikki ovat minulle käyntikortteja unelmieni työhön.

äl5

Etelän SYLI ry:n hallituksen puheenjohtaja Laura Ala juonsi tapahtuman. Ja kappas, taustalla näkyy minun photoshoppaustestini!

Jos olet pitänyt tavastani puhua ja kirjoittaa, kerro miten. Jos vihaat minua ja tyyliäni, kerro siitäkin! Laita Facebook-viestiä, sähköpostia tai kommentoi suoraan blogiini. Haluan poimia teidän, rakkaiden lukijoitteni suosituksia tulevalle nettisivulleni – tehän minut parhaiten tunnette! Ja jo nyt saat toki olla minuun yhteydessä myös työmielessä!

äl6

Upea Ihana Nainen -näyttely, kuvassa ehkä joku tuttukin.

/Maija, tuntien olevansa todella alaston edessänne juuri nyt

PS. Jos tämä kirjoitukseni ajautuu nyt jollekin aiemmin MaiLifeen tai minuun tutustumattomalle, suosittelen lukemaan esimerkiksi nuo Maija Ilmoniemi -sivulle linkkaamani blogipostaukset. Ja tämän kaikkien aikojen suosituimman blogini, jolla oli yhtensä n. 7 000 lukijaa… Ja jos itse Herra Alizad tämän lukee, odota hetki, olen sinuun pian yhteydessä!