Kutsuni yksinäiselle: tapetaan yksinäisyyshätä yhdessä!

Roskapussi on suurin viholliseni. Jokinlainen lamaannukseni mittari kai. Asuntoni haisee, enkä uskalla enää avata lavuaarin alakaappia, sillä se räjähtäisi eteeni, mutta silti minä en saa roskia vietyä ovesta ulos.

Pienistä asioista voi muodostua isoja kynnyksiä. Siksi minun on illalla nostettava tuoli ulko-oven eteen ja asetettava pussi sille. Näin aamulla ulos lähtiessäni en voi astua sen yli, vaan minun on pakko tarttua toimeen. Kulkea kymmenen ekstra-askelta roskakatokselle.

* * * 

Räpsräps, tonktonk, piippiip. Tonk.

On aamu, ja pursuava pussi kädessä seison pienen kopperon edessä. Meteli. Pieni lautaseinäinen koppero, jonka yläosaa kiertää tiheä kanaverkko, ja kamala kaaoksen ääni.

Avaan oven.

Paniikki. Räpsräps, tonktonk, piippiip. 

Lintu.

Se on jäänyt vangiksi. Kopin takaosassa se hakkaa päällään kanaverkon reikää tietäen itsekin ettei pääse siitä ulos. Mutta se ei näe muutakaan reittiä. Sen voimat ovat vaarassa ehtyä, ties kuinka kauan se on koettanut löytää tietä vapauteen. Ja kun voimat loppuvat, se tuupertuu. Kuihtuu. Kuolee… 

”Rakas, tule tänne!” huudan. Hätä sumentaa linnun pään. Mitähän se nyt ajattelee? Ajattelevatko linnut? 

* * *

Minä ajattelen. Ratkaisuja. Enhän voi jättää sitä tänne, mutten uloskaan kantaa. Miten voin auttaa? Paniikki. Keksin kiertää ulkoa kopin toiselle puolelle ja säikäytän linnun kohti ovea. Räpsräps se lehahtaa, ja silmänräpäyksessä se on poissa. Ei se ehdi jäädä kiittämään. Mutta ei se haittaa. Minä haluan vain, että se pääsee ystäviensä luo.

* * *

Alan itkeä. Olen ollut vähän herkillä.

uusipäivä

Niin. Herkillä. Kierrellyt ja kaarrellut. Koettanut väistellä ja vetäytyä, jottei tarvitse puhua ja avata sielunsa syvimpiä. Jottei tarvitse kertoa mitä todella on meneillään – se hävettää.

Sinä, joka tunnet minut jo, tiedät, että olen sinua rohkaistakseni jakanut paljon omia vaikeita kokemuksiani. Pitkään aikaan en ole kuitenkaan kokenut turvalliseksi päästää sinua kulissien taa. Jos olisikin ollut sanoja, ne olisivat liian latistavia. En halua valittaa, ruokkia maailmaa surullisin sävelin, vaan tarjota kokemuksestani kumpuavia rikastuttavia ratkaisuja.

Viime viikkoina minä en tuntenut ratkaisuja. Syvältä kaivaa lohduton yksinäisyys.

img_9229

Minä olen yksin. Olen perheetön ja parisuhteeton, mutta myös vailla muita yhteisöjä: yksinyrittäjänä hiljaisessa työtilanteessa ja ilman työkavereita sekä vuosia Suomesta poissa vailla syviä ystävyyksiä. Vanhemmat asuvat etäällä, eikä heihin voi alati turvautua.

Yksinäinen  polku jo vuosia. Moni vaiheistani on tietoisia valintojani, mutta silti elämä on yllättänyt karuudellaan. Se on ollut minulle selviytymistaistelua ja alati eteen asettuvien ongelmien ratkaisua. Nyt suurin häkki on hätä. Yksinäisyyshätä.

Yksinäisyys on kuulumattomuutta, ulkopuolisuutta, yhteisöttömyyttä. Tilanne, jossa kukaan ei tarvitse, eikä itse tunne olevansa osa mitään. Lohduttomuutta ja suunnattomuutta, itseään ruokkiva kierrekin; mitä enemmän on yksin, sitä vaikeampaa on löytää toisten ihmisten luo. Yksinäisyys lamaannuttaa. Pienistä asioista tulee isoja ja vahvinkin mieli saattaa sammua – niin on ollut minulle vaarassa käydä tänä keväänä.

Räps. Tonk. Piip.

Olen koettanut kurkottaa ulos, pyytää apuakin, mutta yllättynyt vastakaiun vähäisyydestä. Kenties kiireen keskellä moni ei ehdi pysähtymään toisen ihmisen edessä. Silloin saattavat silmät sulkeutua hänen avunpyynnöilleen.

Ja silti vain pieni sana tai kosketus saattaisi muuttaa toisen hädän helpotukseksi. Vapaudeksi.

puuttuvat sanat

Pitkään aikaan en ole kohdannut lintuja. Niillä on ollut minulle tärkeä merkitys. Linnun näyttäytyminen on aina tarkoittanut jotain: suuria oivalluksia, toimintaa.

Siunattu olkoon pursuava roskapussini, joka johdatti minut tänä aamuna linnun luo. Siinä hetkessä viime aikoina puuttuneet sanat löysivät muodon, ja ymmärsin mitä minun täytyy sanoa:

Hei yksinäinen, minä, toinen samanlainen, olen täällä, ja haluan tappaa yksinäisyyshädän kanssasi!

Siksi päätin kutsua itsensä yksinäiseksi kokevia ihmisiä viettämään hauskaa hetkeä ja heittäytymään kanssani hurjaan kokemukseen. Varasin meille 15 paikkaa Rush-trampoliinikeskuksesta Helsingistä keskiviikkona 27.4. klo 18-19.30, ja kuka tahansa voi ilmoittautua mukaani – free of charge, minä tarjoan! Haluan inspiroitua kanssasi ja kenties inspiroida sinua. Tämä voi olla meille mahdollisuus luoda yhteistä uskoa elämään, ystävystyä!

Loput on meistä kiinni. Vietetään hauska parituntinen tai perustetaan säännöllisesti tapaava ”yksinäisyydentappokerho”.

Oletko mukana?

Toivon, että sinä välität tämän viestini eteenpäin. Kenties joku sellainen, jonka et edes oleta olevan yksin, tarvitsee juuri tätä. Tai sitten itse tarvitset juuri tätä. Haluan korostaa, että tämä ei ole sinkkutapahtuma, vaan kenelle tahansa itsensä yksinäiseksi kokevaksi. Yksinäisyys voi olla monenlaista, eikä sitä voi arvottaa. Meistä moni voi kokea olevansa yksin, vaikka saattaisi näyttää, että ympärillä on paljon ihmisiä.

rush

TÄLTÄ näyttää Rushissa! Tästä voit katsoa lisää mihin olet tulossa mukaan, heittäydytkö?

 

Kun haluat mukaan, laita minulle sähköpostia maija@ilmoniemi.com, tarjoan tämän mahdollisuuden ensimmäiselle 15 ilmottautuneelle.

Tiäkkö, mä tykkään susta!

/Äm

Tämä idea on lähtenyt puhtaasti omasta kokemuksestani ja kun kuulin, että uusi hurja Rush-puisto avataan vain muutamien päivien päästä, halusin tietysti päästä sinne! Ja sitten vielä sattui niin, että puiston väki innostui tarjoamaan meille tämän elämyksen.

Äläkä pelästy tuota pomppimisasiaa; mukaan voi tulla kuka tahansa ikään, sukupuoleen, ulkonäköön, rotuun yms katsomatta. Pomppia saa kukin omalla tavallaan. Tai olla pomppimatta.