Merellä ei voi luovuttaa – maailma seikkailupurjehtijan silmin

”Keskellä Atlanttia luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Meri on kasvattanut minuun sitkeyden.”, toteaa Kari ”Ruffe” Nurmi tässä Helsinki Realin haastattelussamme.

Ruffeen minulla oli ilo tutustua viime vuonna juuri ennen hänen hurjaa purjehdustaan laiturilla Suomenlahdella. Hän seilasi Tallinasta Helsinkiin laiturilla. Vain parikymppisenä Ruffesta tuli Suomen nuorin valtameripurjehtija ja myöhemmällä iällä, laituriseilauksen lisäksi hän on kiertänyt ensimmäisenä suomalaisena Huippuvuoret lasikuituveneellä. Peloton mies, jolla on maailman positiivisin asenne ja lähetyminen elämään. Siksipä hänellä lienee ajatuksia ja kokemuksia jaettavana meille jokaiselle. Katso tästä mitä seikkailupurjehtija ajattelee mm. pelosta, ongelmanratkaisusta ja Itämeren suojelusta.

Helsinki Real, por favor.

Mainokset

Oletko pysähtynyt kuulemaan?

En voi sanoin kuvailla sitä iloa, jota tunnen, kun saan tavata erilaisia ihmisiä ja käydä heidän kanssaan mielenkiintoisia keskusteluja. Jokainen kohtaamine on kullan arvioinen, sillä toisen ihmisen kautta voi päästä tutustumaan aivan uuteen maailmaan ja inspiroitua itse ihmeisiin. Joskus ei tarvita kuin pieni katse tai puolikas sana, joskus voidaan viettää tunteja puhuen ja jakaen kokemuksia.

Minä toivon, että me pysähtyisimme vielä useammin kohtaamaan toisiamme, heittäytymään keskusteluun ja kuulemaan kenties sellaista, jota emme voisi itse osata koskaan kuulla. Jotta voisin tarjota sinullekin mahdollisuuden päästä osalliseksi upeista keskusteluista, oppia toisilta ja saada uutta ajateltavaa, työstämme Helsinki Reali -keskusteluohjelman uusia jaksoja innolla. Seuraavina viikkoina pääset kuulemaan muun muassa lauluja Hanna Maarian (tuttu mm. Cheekin ”Sä huudat” -biisistä) tarinaa periksiantamattoman työn ja tuloksista sekä seikkailupurjehtija Kari ”Ruffe” Nurmen oivalluksia itsensä voittamisesta.

hannamaaria ruffe

Tänään tärkeimmän oivalluksen ja opin minulle tarjosi Ruffe, tuo mies tuossa yllä, joka on edelleen Suomen nuorin valtameripurjehtija ja seilannut muiden seikkailujen muassa Huippuvuorten ympäri ja laiturilla Tallinnaan. Hän sanoi tänään näin:

”Tärkeintä pelkojen voittamisessa on päätös. Kun tekee selvän päätöksen päämäärästä, eivät pelot enää hallitse mieltä ja voi keskittyä olennaiseen – onnistumiseen.”

Mitä sinä olet oppinut tällä viikolla joltain toiselta ihmiseltä? Oletko pysähtynyt kuulemaan?

Minulla on suuri onni, että minut on sinut, blogiystäväni. En tiedä muistanko aina kiittää siitä riittävästi. Te opetatte minulle enemmän kuin tiedättekään. Iloa iltaasi!

/Äm

Supermiesten päivä

Tänään on ollut Supermiesten päivä. Olen tavannut neljä suomalaista huippuduudsia, jonka kunkin kanssa on pohdittu erilaisia tulevia kuvioita ja juonenkäänteitä.

Aamulla kun kalenteriini katsoessa tajusin, että tämä päivä on omistettu kokonaan miehille, päätin että päivän päätteeksi kiteyttäisin näiden kohtaamisten annin. Mitä opin tänään näiltä miehiltä?

* * *

Aamu alkoi tämän timanttisen Teräsmiehen seurassa

joonahaatainen

Hän on Joona Haatainen, Töttöröön toimitusjohtaja! Töttöröö on ensimmäinen kotimainen Youtube-verkosto, jonka leirissä ovat Suomen kovimmat Tube-tähdet. Joona taas on kundi, jolla on valtava osaaminen ja näkemys sosiaaliseen mediaan. Töttöröössä on tulevaisuus ja siksi minä siellä tietysti vierailin. Joona aloitti muuten eilen blogin, josta olen erityisen innoissani, tsekkaapa se tästä!

karinurmi

Lounasseurakseni sain Superseikkailija Kari ”Ruffe” Nurmen. Meillä oli todellinen reikäpäitten kohtaaminen. Ruffe on muun muassa purjehtinut ensimmäisenä suomalaisena pienellä lasikuituveneellä Huippuvuorten ympäri kesällä 2013. Ja nyt parin viikon päästä hän aikoo seilata LAITURILLA Suomenlahden yli Tallinnasta Helsinkiin. Ja sinä ajattelit että minä olen sekopää… Katso nyt  herranjestas tästä lisää mitä Ruffe meinaa kohta tehdä!

anttihuttunen

Iltapäivän torikahvit nautin Helsingin Kauppatorilla Retkikuningas Antti Huttusen kanssa. Antti luotsaa Suomen suosituinta outdoor- ja luontomatkailublogia Retkipaikkaa ja on tehnyt upeaa ja tuloksekasta työtä digitaalisen sisällöntuotannon maailmassa, seikkaillen tietysti! Me muuten lähdemme kohta yhdessä retkelle kaiken muun jännän lisäksi.

Ja oli siinä välissä se yksi neljäskin mies, mutta se oli niin vanha ja väsynyt ettei halunnut paljastaa henkilöllisyyttään, vaan jätti estradin näille nuorille ja vallattomille… Kiitos hänelle kuitenkin, yhdessä tuottamamme ajatukset jäivät elämään.

* * *

Nämä päiväni Supermiehet ovat kaikki ovat oman alansa ja alueensa vankkoja osaajia ja edelläkävijöitä, ja meitä kaikkia yhdistää samanlainen tapa jäsentää maailmaa sekä teräksinen innostus omiin juttuihimme ja elämään. On mahtavaa huomata miten samalla tavalla ajattelevia ihmisiä maailmasta löytyy. Ja on jotenkin kierolla tavalla hienoa tajuta, että kaikki meistä lopulta painivat aivan samanlaisten kysymysten äärellä. Ei maailma olekaan niin monimutkainen kuin joskus ehkä ajattelemme! Tälläiset kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa osoittavat käsinkosketeltavasti sen, kuinka aina pitäisi muistaa, että me olemme kaikki (vain) ihmisiä ja maailma olisi niin paljon yksinkertaisempi ja hienompi jos pystyisimme aina kohtaamaan toisemme ensisijaisesti ihmisinä titteleihin tai asemiin katsomatta.

Mitä minä sitten opin näiltä Supermiehiltä? Keskustelujamme yhdisti erityisesti yksi yhteinen aihe: se kuinka menestys ja ihmeet syntyvät. Tekipä ja tavoittelipa sitten mitä tahansa elämässään, kaikista olennaisinta on luottaa siihen, että ihmeitä syntyy ajan kanssa. Kovin moni meistä ei tule tähdeksi yhdessä yössä, vaan on uskottava itseensä, uskottava siihen, että tulokset syntyvät periksiantamattomalla työllä; sillä, että tarttuu toimeen, kokeilee, tekee, innostuu ja uskaltaa ottaa harha-askeleitakin. Kehitys tapahtuu pitkällä aikavälillä, ja joskus koetellaan kärsivällisyyttä. Tärkeintä on kestää epämukavuuden tunne. Se, että välillä ällöttää ja yököttää ja sattuu ja ketuttaa ja epäilyttää. Jossain kohtaa ihme sitten lunastetaan. Jossain kohtaa jotain tapahtuu ja kaikki on selvää. Tärkeintä on luottamus, uskallus antaa itselle löysää. Tämän kun muistaa ja tähän kun uskoo epäuskon päivinäkin, saa ihan valtavasti tilaa ja vapautta keskittyä jokaisessa päivässä ihmeen syntymistä edistävien, kaikista olennaisimpien asioiden tekemiseen. Mitä enemmän ja nopeammin tavoittelee ja yrittää puskea jotain tapahtuvaksi, sitä vaikeampaa on onnistua. Ihmeet kun tarvitsevat tilaa kehittyä. Ja ne tarvitsevat pienten, arkipäiväisten askelten ottamista.

Nämä päiväni Supermiehet antoivat minulle paljon ajateltavaa. Sen lisäksi, että minulla on taas monta uutta upeaa tuttavuutta, Supermieheni näyttivät minulle, että hienointa koko maailmassa ovat ihmiset. Yhdessä me teemme järkeä elämään – ajattelemalla yhdessä, jakamalla kokemuksia yhdessä, nauramalla, itkemällä, tukemalla, kyseenalaistamalla. Ja kaikkeen tarvitaan aikaa. Uskallusta antaa hyvien asioiden tapahtua ajallaan. Tänään oli ilmeisesti juuri oikea aika minulle tavata nämä tyypit, kaikki samana päivänä!

supermiehet

Kiitos, ihanat Supermieheni. Teitte todellakin päiväni! Hirveän kiitollinen tässä saa pieni tyttönen olla, kun päivästä toiseen pääse osalliseksi tällaisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa.

Oletko sinä muuten miettinyt, että joku päivä voisit nykäistä hihasta jotain uutta ja tuntematonta tyyppiä ja heittäytyä keskusteluun hänen kanssaan? Mitähän kaikkea voisitkaan oppia ja kokea? Mitä voisi syntyä?

❤ Ämmä