Hän on täällä taas: Kaikkien nälkäisten antisankari – Epäkätevä emäntä! Salaisista kansioistani löytyi vielä yllättäen ihan kokonainen jakso ennennäkemätöntä Epsykkää!
Lupaan jatkaa tämän jo legendaariseksi kulttisarjaksi muodostuneen kokkiohjelman tekoa, mutta VAIN, jos saan sitä kanssani tekemään tuotantojoukon (saa ilmoittautua!). Aikamoinen show suhmuroida tätä yksinään… Mut enjoy nyt, kun tätä herkkua on vielä tarjolla!
Hän on täällä taas: Epäkätevä emäntä, epäkätevämpänä kuin koskaan aiemmin!
Tänään tehdään italialainen risotto. Menetelmä on kopioitu miehiltä, sillä niinhän se menee, että jos miehen haluaa saada laittamaan ruokaa, sille pitää vaan sanoa, että ota siinä samalla vähän viiniä tai olutta, niin se mieshän juoksee heti kirkuen keittiöön.
Epäkätevä emäntä tarvitsee saman motivaattorin – siis alkoholin… Siksi ruokalaji ja resepti valittiin puhtaasti sen mukaan, että ruoan valmistuksessa voi käyttää viiniä. Toisin sanoen; juoda sitä.
Risottoa tehdessä tunteet pyörivät laidasta laitaan, eikä yllätyksittä säilytä tälläkään kertaa Epäkätevän emännän keittiössä. Tämän risoton valmistusohje löytyy tämän blogin lopusta. Kokeilepa jos uskallat!
”Uusavuttomat nouskaa! ”Epäkätevän emännän keittiössä” on yritys opetella laittamaan ruokaa; olemassa kun on (luoja paratkoon) aikuisia naisia, jotka haparoivat keittiöhommissa.
Tämä sarja on kaikille meille, jotka koetamme tehdä parannuksen – ihan missä tahansa asiassa. Motivoikoon tämä sinua tielläsi! Muutos on aina mahdollinen.
Vai onko?”
Tervetuloa Epäkätevän emännän keittiöön – matkalle pilke silmäkulmassa kohti kätevää emännyyttä.
Ainekset:
1 kpl salottisipulia
4 dl carnaoli-, arborio- tai vialoneriisiä (joo, noi on vaikeita sanoja, mutta ihan perusmarketin hyllystä löytyy)
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl proseccoa (voi laittaa enemmänkin, mutta muista perusohje: viini on parempaa juotuna)
1 l liha- tai kasvislientä
1 dl parmesaania raastettuna ja riistettynä, ihan kuten ihmiselämä
3 rkl voita
musta- tai valkopippuria
Valmistusohje:
Jahas. Tiiä sitten onko tämä hyvä vai huono veto tämä uusi kokkiohjelmani, mutta nyt on sen ensimmäisen jakson aika. Näitkö jo sarjan trailerin (tässä), jonka julkaisin viime viikolla?
Ihmiskoe alkaa nyt. Ensimmäisessä jaksossa lämmitellään, ja avataan vielä tämän sarjan lähtökohtia.
Sinkkumunat ovat nyt totta! Halleluja – enää uusavuttoman ei tarvitse enää edes osata keittää munaa, kun valmiin munan voi ostaa marketista.
Epäkätevä emäntä kuitenkin kokeilee keittää munan tässä ruokaohjelmansa ensimmäisessä jaksossa. Osoittakoon tämä esimerkki sen, miksi kenenkään yksinelävän ei tulisi laittaa ruokaa.
Kumpi oli ensin – sinkkumuna vai kana? Tämä ja muita kysymyksiä elämästä sekä ruoanlaitossa tässä…
”Uusavuttomat nouskaa! ”Epäkätevän emännän keittiössä” on yritys opetella laittamaan ruokaa; olemassa kun on (luoja paratkoon) aikuisia naisia, jotka haparoivat keittiöhommissa. Tämä sarja on kaikille meille, jotka koetamme tehdä parannuksen – ihan missä tahansa asiassa. Motivoikoon tämä sinua tielläsi! Muutos on aina mahdollinen.
Vai onko? Kestävätkö hermot, vai kaatuuko epäkätevä emäntä liian suuren tavoitteen alla jo muutaman reseptin jälkeen?”
Tunnet jo ehkä kätteni jäljen keittiössä ja… no… tiedät, että se jälki on rumaa ja pahan makuista. Päätin, että on aika opetella laittamaan ruokaa! Aseet ovat järeät ja kaivamani kuppa jo nyt syvä: TIETYSTI tästä hankkeesta syntyy oma kokkiohjelma!
Tervetuloa Epäkätevän emännän keittiöön!
”Epäkätevän emännän keittiössä on yritys opetella laittamaan ruokaa; olemassa kun on (luoja paratkoon) aikuisia naisia, jotka haparoivat keittiöhommissa.
Tämä sarja on kaikille meille, jotka koetamme tehdä parannuksen – ihan missä tahansa asiassa. Motivoikoon tämä sarja sinua tielläsi ja muistuttakoon, että muutos on aina mahdollinen.
Vai onko?
Kestävätkö hermot, vai kaatuuko epäkätevä emäntä liian suuren tavoitteen alla jo muutaman reseptin jälkeen? Se, kuinka monta jaksoa tämä sarja tulee käsittämään, nähdään, kun matka pilke silmässä kohti kätevää emännyyttä alkaa.”
Tällaista luvassa pian Youtubessa…
Pilkettä silmäkulmaasi ja alkavaan viikkoon!
Hullulla on hullun hommat.
Sitä tämä aamuradio kyllä kaiken kaikkiaan on; vaatii ihan omanlaista hullua mielenlaatua taipua aamuvarhaisella kaikenlaisiin heittäytymisiin ja jutun vääntöön.
Hullun hommaa on myös tämä loistokas kesäsarjamme ”Kesässä savolaiseksi”. Mutta juuri siksi, kaikessa hulluudessaan, enpä voisi onnellisempi siitä mitä saan tehdä; hommia, jotka sopivat tälle hulluhkolle luonteelleni.
Tervetuloa mukaan savolaisille muikkujuhlille! Piäkokkina Savon suurmies Sakari Kuosmanen.
Ja viikonloppuja sulle, ystäväni!
/Äm, jolla, kyllä, on tuolla videolla päässä ihan itse askarreltu muikkuhattu.
Tiivistahtinen kaksipäiväinen kuvausputki takana. Nyt on takki tyhjä ja väsyttää, mutta en kyllä tiedä kuinka paljon julkean väsymystäni valittaa. Työni on nimittäin viimeiset kaksi päivää ollut istua ravintoloissa syömässä mahtavia aterioita ja juomassa maukkaita juomia upeiden ihmisten seurassa.
En malta odottaa, että voin esitellä sinulle lähemmin nämä kaksi naista
Ninan
ja Sarin.
He ovat olleet tärkeitä hahmoja elämässäni tänä kesänä, ja olemme päässeet tekemään mielenkiintoisia juttuja yhdessä. Kaikki selviää sinullekin kun on sen aika. Mutta jos jotain menoa kaipaat sillä välin elämääsi ja asut joko Helsingissä tai Tampereella tai olet jompaan kumpaan kaupunkiin menossa, voin suositella lämpimästi näitä kahta uutta ravintolaa:
Meksikolaista Oficinaa Helsingissä ja Frans et Marieta Tampereella. Rattoisia hetkiä vietettiin kuvausryhmän kesken näissä paikoissa. Ruoka oli hyvää ja juoma… huhhuh.
Juu, en minä valittaa voi. Kyllähän tässä aika iloinen saa olla, kun päivänsä voi viettää näin.
Oficinassa maistui ruoka, mutta erityisesti nämä mielenkiintoiset drinkit. Tämän nimi oli ihan liian vaikea muistettavaksi, mutta ihan parin siemauksen jälkeen se alkoi jo naurattaa, joten voidaan ainakin todeta, että se täytti tehtävänsä.
Tampereen Frans et Mariessa puolestaan ehdottoman voiton vei tämä tamperelainen erikoisuus kuharievä. Nam!
Ja käytiinpä vielä Tampereen taivaiden tasolla, hotelli Ilveksen 19. kerroksessa.
Jotta näillä eväin priimaa pukkaa, ootapa vaan!
Kaikki tämä massiivinen etukäteisvalmistautuminen 24 tunnin pyöräilykoetokseen (lue sarkasmi…) ja yhtä en ollut osannut ajatella etukäteen ollenkaan: palautuminen.
Hassua oli tänään klo 12 aikaan ajatella, että tasan 24 tuntia taaksepäin lopetin elämäni mielenkiintoisimman 24 tunnin ihmiskokeen. Ja siinä, elettyäni 24 tuntia elämää sairaan (siistin) pyöräilysuorituksen jälkeen totesin, että onhan se 24 tunia aika pitkä aika.
Pitkä aika, mutta muuten olen kyllä kaikissa mittasuhteissa yllättynyt, miten helpolta suoritukseni on tuntunut sen aikana ja sen jälkeen. Perspektiivi on hukkunut; nyt tuntuu, että olisihan sitä varmaan kovempaakin kilometrimäärään pystynyt. Jännä, miten jonkin ennalta isolta tuntuneen asian tehdässään ja siitä suoriutuessaan se alkaakin näyttää kovin pieneltä.
Kovin pieneltä tuntuu kyllä nyt oma pääkin ja se, että sieltä ei synny tällä hetkellä yhtään ainoaa kirkasta ajatusta (pahoittelut tavalleni poikeeavasta kovin puutteellisesta ajattelusta sekä poukkoilevasta tekstistä tässä postauksessa, mutta tämä on parasta mihin juuri nyt kykenen). Väsyttää. Palautuminen on kovaa vauhtia käynnissä, mutta se mihin en ollut valmistautunut etukäteen lainkaan on se, kuinka minun oikeastaan pitäisi palautua.
Pää ja väsymys ovat, ihmeellistä mutta totta, kuitenkin ainoita minua vaivaavia asioita. Olen todella ihmeissäni, että hiertynyttä ja herkkää alapäätä lukuunottamatta mitään paikkaa ei juuri särje. Jalat toimivat, ja voin kävellä lähes normaalisti. Reisissä ei tunnu MILTÄÄN! Olenko ollutkaan pyörän päällä koko viikonloppuna.
Siksi en oikein nyt tiedä miten suhtautua tähän palautumisvaiheeseen. Olisi kyllä pitänyt selvittää vaikka Miralta pyöräilyvinkkejä kysellessäni (luitko jo tämän ”Ex-kilpapyöräilijä Mira Kasslinin vinkit 24 tunnin pyöräilyhaasteeseen” -jutun?) mitä minun pitäisi palautuakseni tehdä. Kuinka syödä (nyt tuntuu, että voisin syödä niin paljon kuin mahdollista mitä tahansa kissoja ja koiria ja Esterin perseestä satelevia mustikkaan meneviä mummoja.. ok, en taida yrittää tuottaa nyt mitään kielikuviakaan…). Miten levätä? Milloin voin alkaa liikkumaan kunnolla uudelleen, milloin kroppa on täysin palautunut?
Jos osaat auttaa, kommentoi mielellään vinkkejäsi!
Se ainakin on varmaa, että näin 24 tuntia 24 tunnin suorituksen jälkeen ei kannata tavoitella kovin isoja. Vähän jopa ahdistaa, kun olisi monta hommaa hoidettavana ja asioita suunniteltavana, mutten yksinkertaisesti näin vähillä unilla kykene ratkaisemaan kovin suuria ongelmia. Siksi on kai nyt vain uskallettava ottaa iisiä tämä päivä.
Tältä näyttää muuten ihminen joulukuusenkoristeissaan klo 6.15 aamulla, kun takana on 14 tuntia, 100 kierrosta ja 270 kilometria ja kun hän on juuri yrittänyt nukkua (siinä onnistumatta) tunnin Alastaron ulkokatsomon penkeillä makuupussissa. Voin kertoa, että olo just nyt on ihan samanlainen.
Taidan syödä taas jotain.
/Äm
Joko nämä ovat urheilulta liikkumattoman kehoni pakkonykimisliikkeitä rintalihaksessa tai sitten minulla on rytmihäiriöitä.
Molemmat ovat mahdollisia vaihtoehtoja, mutta kelaten muistini rullaa taaksepäin tämän viimeisten päivien tapahtumiin, veikkaan, että sydämeni on pettämäisillään.
* * *
Tiedätkö mitä Amerikassa tehdään?
Täällä syödään.
Paljon.
Eikä muuten mitään turskaa, kuten vuosi takaperin Norjassa.
Vaan hiilihydraatteja.
Paljon.
Ja rasvaa ja suolaa ja sillai ja sydän sanoo poks.
Ja tiedätkö mitä minä olen siitä mieltä?
SE ON IHANAA!!!!!!
Joka päivä me lupaamme, että huomenna aletaan elää vähän terveellisemmin, mutta eihän niin käy kuitenkaan. Nyt on tultu siihen tulokseen, että koko ensimmäinen viikko on sallittu nautinnoille (suorastaan raivattu), ja nyt saa mättää mitä vaan (suorastaan on pakko). Eikä nautintojen viikolla suin surminkaan tarvitse hankkia vielä kuntosalikorttia. Minä luulen, että sunnuntaina, kun alkaa toinen viikkomme täällä, päätämme, että nautintojen viikko jatkuu vielä toisen täällä olon viikkomme ajan. Mutta minkäs teet, että kaikki maailman keittiöt ja houkutukset ovat täällä tarjolla ja perheen isä Matias on maailman paras kokki, joka loihtii meille käsittämättömiä herkkuja!
Kehä on pettämätön.
Kaksi kiloa per viikko. Plussaa. Veikkaan.
Huh.
Olen onnellinen, ettet näe mahaani juuri nyt.
Muistelen sen joskus olleen suht litteä, mutta nyt. Nyt se ei ole litteä.
Pallo se on.
Ja tiedätkö mitä minä olen siitä mieltä?
SE EI OLE IHAN NIIN IHANAA!!!!!!
Huh. Maha turpoaa ja sydän pettää.
Mutta ollaanhan nyt Amerikassa, for crying out loud! Ei täällä voi olla syömättä herkkuja.
Huomenna menen hakemaan kuntosalikortin. Vähän mahani takia, mutta oikeastaan vain siitä syystä, että meillä on pieni missio minun osaltani… Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Mutta kyllähän sinä nämä aiemmat kuntosalijuttuni muistat, jotka paljastavat myös olennaisia osasia Amerikan missiooni ja kuntosalin tärkeyteen tässä tehtävässä: Sometime, baby!, Minä, Mister Murphy ja se Komea Personal Trainer sekä Tältäkö tuntuu rakkaus? Strateginen kohtaaminen sen ihanan kanssa ?
Pettämätön kehä.
* * *
Noin. Hienoin aasinsilloin eteni tämäkin kirjoitukseni vailla päätä tai häntää. Asiasta toiseen noin vain. Mutta tämä kertonee (sen lisäksi, että olisi varmaan jo korkea aika käydä nyt nukkumaan) vain siitä, että minä olen ihan järjettömän onnellinen juuri nyt, enkä voi kontrolloida tätä tajuntani virtaa. Enkä syömistäni.
Tänään on muuten ehditty tehdä vähän muutakin syömisen lisäksi. Tuohon minun missiooni liittyen löysin unelmataloni West Sahara Lakelta (kelaa, tänne aavikon keskelle on rakennettu ihmiskäsin pari tekojärveä!)
Ja tuon talon saaminen silmäkulmassa kiiltäen ostettiin tänään minulle Barnes&Noble-kirjakaupasta inspiratiokirjallisuutta. Nyt lukulistalla Rich Bitch.
Näin. Tässä kirjoituksessa siis ei ollut mitään kovin merkityksellistä informaatiota. Elämä rullaa täällä lähtökuopissa. Mutta on olo, että kohta rokataan ja rollataan ja kovaa!
/Ämmä, joka rollaa nyt itsensä maailman ihanimman ja amerikkalaisimman sängyn (siis sellaisen, johon mahtuisi nukkumaan noin sata ihmistä) lakanoiden väliin toivottaen sinulle, ystäväni, kaunista lauantaipäivää
Tiedätkö mikä on parasta urheilussa?
Syöminen!
Fiilis on autuaan raukea. Tänään olen viettänyt oikeat metsähipsterin flow-festivaalit (terveiset vaan sinne Suvilahteen missä ne toisenlaiset hipsterit taitavat parhaillaan juhlia). Kävin vetämässä upean kolmen tunnin mittaisen treenin keskisuomalaisissa maisemissa: 25 kilometrin pyörälyn kansallispuistoon, siellä juoksulenkin metsässä ja toisen 25 kilometrin siivun takaisin mökille.
Tämä oli vähän sellainen köyhän naisen triathlon: pyöräillään mahdollisismman huonosti maantiepyöräilyyn soveltuvalla, kumit just sopivasti tyjänä olevalla äidin seitsenvaihteisella mummopyörällä, juostaan metsässä reidet sietsemän vaihteen jäljiltä täristen ja uintiosuus jätetään joidenkin muiden hoidettavaksi, sillä järven vesi on tälle tytölle liian kylmää… Jos Jäämereen vastatuuli asetti kovan vastuksen taannoin Hullun Polkasussa, on sanottava, ettei tämä Keski-Suomen tuuli vasten kasvoja yhdistettynä mummopyörään juuri jäänyt kakkoseksi. Vaikka 50-kilometriä on pyöräilypiireissä sellainen kevyt välipala, en juuri pidempään olisi tällä Crecsentillä suhia. Toivon todella, että Tour de Helsinkiin saan taas lainaan hyvän pyörän… Olisi niin ihana voida jo itse hankkia kunnon fillari, mutta se saa nyt vielä vähän aikaa odottaa. Mutta kerrassaan upea retki. Liikkuminen ulkona luonnossa tarjoaa parhaimman flow-tilan!
Vaikka urheilusuoritus itsessään on mahtavaa ja (useimmiten) palkitsevaa, olen silti sitä mieltä, että urheilussa parasta on syöminen 😀 Sitä nimittäin saa tehdä kunnolla ja suurella hartaudella.
Haukikeitto oman järven kaloista ja mustikka-vadelma-piirakka oman metsän marjoista – siinä oli tämän metsähipsterin lähiluomueväät.
Täydellinen päivä. Nyt otetaan vähän lepoa, ja loppupäivä sujuu saunoessa ja nauttiessa upeasta aurinkoisesta illasta. Ajatella, etten ole koko kesänä päässyt vielä tulemaan mökillemme. Onneksi olen nyt täällä. Ihana aivojenpurkureissu vilkkaan ja isoja mullistuksia (niistä lisää myöhemmin) sisältäneen työviikon jälkeen.
/Äm
Ei tarvinnut matkustaa kuin kolmisensataa kilometriä etelään, ja maisema muuttui talvisesta, lumikinosten täytteisestä Keski-Suomesta täyteen etelän kevääseen. Kevättä minä täällä nyt olen ihmetellyt viime päivät Helsingin kaupunkiluonnossa lenkkeillen. Kyllähän se vähän kummastuttaa, kuinka luonto voi olla jopa kuukautta aiempaa edellä kevään tulossa. Vaikka ihanaa onkin, että lupaus kesän heräämisestä on jo näin käsin kosketeltavaa, en silti voi olla kummastelematta ja kauhistelemattakin tätä myllerrystä, joka luonnossa kiihtyy vuosi vuodelta. Tuntuu kuin olisi huhtikuu, vaikka ei olla edes maaliskuussa.
Eilisen päivän pyhitin ystäville. Majailen rakkaan Katan luona, ja me keskityimme kalsarikokkailuun. Minusta on kovaa vauhtia tulossa suurtaloudenpitäjä, viisihenkisen perheen ruoat syntyvät kädenkäänteessä! Niin hyvin täällä kotitaloushommat hoituvat, että päätin jäädä vielä seuraavaksi viikoksi Helsinkiin järjestelemään asioita. Edessä on viikonloppu, joka tarkoittaa lisää ystäviä, hauskoja hetkiä kalsareissa ja luonnon kummastelua.
Tällainen meno täällä. Henkisesti ollaan vähän ihmetystilassa; paljon hyvää enteileviä merkkejä ilmassa, mutta kuten aina näissä minun keisseissäni, kaikki riippuu kaikesta, ja yhden langanpään löytyminen avaa ryminällä koko kerän. Sitä siis odotellessa.
/Äm, toivoen vilkasta viikonloppua
MaiLife 