Urheilupsykologi kannustaa asettamaan tavoitteen kuntoliikuntaankin – polkujuoksuprojektin maali kyseenalaistui

Just nyt epäilys on, että juhannuksena on edessä 23 kilometrin polkukävely. Jos sekään. Tänään kyseenalaistan kovaa koko polkujuoksuprojektini tavoitteen.

Polveni alkoi ensimmäisten juoksukokeilujen jäljiltä oireilla ja kipuilla, ja fysioterapeuttini laittoi juoksulle tauon. Jalka ei kestänyt vielä kunnolla iskua, joka juoksusta syntyy. Pari viikkoa olen joutunut olemaan juoksematta, ja täyttä lepoakin oli viikko. Nyt olen käynyt testaamassa polven kestävyyttä eikä tämä ihan kovin suurta uskoa juoksuun saati tavoitteeseni pääsemiseen ole luonut.

Juoksukunto ja -askellus ovat vielä täysin hukassa, eikä se tästä nyt kovin paljon pääse kehittymään, mikäli polvi päättää alkaa reistailla taas. Kello tikittää, kohta on jo kesäkuu! Ahdistaa, ärsyttää ja tuntuu niin riittämättömältä, kun joutuu edelleen myöntymään kehonsa kehnon tilan alla. Mutta nyt täytyy vain hitaasti koettaa ja maltillisesti mennä eteenpäin yksi askel kerrallaan. On kai vain hyväksyttävä se, että minun elämäni kaiken kokemani jälkeen on nyt siinä pisteessä, että joudun opettelemaan juoksemaankin ihan alusta alkaen.

Ja se tavoite, Tahko Trail juhannuksena, tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta juuri. Enkö olisi vain voinut opetella juoksemaan ilman tällaista tavoitetta? Miksi kaltaisellani tavallisella kuntourheilijalla pitäisi olla tavoite? Täytyykö aina olla maali, mihin pyrkiä?


MIELENI PALAUTUU KESKUSTELUUN, jonka kävin juoksuprojektissani mukana olevan urheilupsykologini Saara Grönholmin kanssa. Hänen kanssaan pohdimme tavoitteen merkitystä urheilussa – tai oikeastaan ihan millä tahansa elämän osa-alueella.

Tavoite toki voi olla se, että pitää itsestä huolta, eikä sen aina tarvitse tietenkään olla jokin kisa. Minulle tietysti pelkästään polveni kuntoon saaminen voisi olla ihan kelpo tavoite. Kuitenkin konkreettinen päivämäärä, jossa kuntoa mitataan (vaikka vain itselle), tuo suunnan tekemiseen. Joka viikko on yksi viikko vähemman aikaa, jos lykkää harjoitteluja.  Tavoite tuo suunnitelmallisuutta tekemiseen. Ja kun se on aktiivisesti läsnä arjessa, suunnittelee myös tietoisesti tekoja tavoitteeseen pääsemiseksi.

Liikuntaa on tärkeää harjoittaa huvikseen ja arkiliikunnan kannalta, mutta tavoitteellisuus luo raamia tekemiseen. Aika on kortilla, ja se tulee otettua asioille helpommin, kun niillä on joku tavoite, päämäärä kalenterissa – piste, johon treenaa.

Tavoitteen asetannassa kaikki oman elämän asiat pistetään vaakakuppeihin ja punnitaan niiden merkitystä itselle – kun tämän harkinnan tekee, osaa priorisoida tavoitteensa muiden arjen askareiden joukossa korkeammalle ja oikeaan järjestykseen.


JA NYT TÄNÄÄN tikuttaessani tipun askelilla eteenpäin, muistin erään tärkeän asian, josta Saara puhui. Hän sanoi, että hänelle on tavoitteen asetannassa yksi asia on erityisen kiinnostavaa. Se, kuinka joillakin ihmisillä tavoite voi kääntyä siihen, että siitä tulee todella joustamaton; että aletaan toteuttaa ohjelmaa, joka hajottaa paikat tai mielen.

Tavoitteessa olennaista olisikin se, että sitä kykenee ajattelemaan mielessä joustavasti ja soveltamaan tilanteen mukaan sopivasti. Saara sanoi, että tavoitteeseen liittyy se, että on joku raami, mutta myös oma joustavuus: että pystyy etenemään kohti tavoitetta, mutta myös tekemään tekoja, joilla ei hajota itseään tai ettei siitä tule suoritusta. Olennaista on, että pystyy nauttimaan itse matkastakin ja niistä yksittäisistä asioista, joita tekee päästäkseen kohti tavoitetta.

Tavoitteen tavoite onkin se, että lopussa, maaliin päästyään, voisi sanoa, että olisi tehnyt tämän ilman sitä tavoitettakin. Askeleet ovat arvokkaita itsessään, eikä pelkästään loppuhuipentuma. Ja tämän voi ymmärtää vain, kun tavoitteen on alunperin asettanut.

Ehkä siis nämä ottamattomatkin askeleet, kipuilu ja päänsisäinen kärsimys ovat merkityksellisiä minun matkallani, kävipä lopputavoitteen sitten kuinka tahansa.

Taannoisella yhteislenkillämme haastattelin Saaraa radioon tavoitteista urheilussa.

/Äm, joka ei aio luovuttaa, mutta joutuu nyt vähän tekemään ekstratyötä, erityisesti mielessään

 

Mainokset

Miten mielen lihas treenataan urheilusuoritukseen?

Nyt kyllä täytyy tunnustaa, että vaikka olenkin hyvällä fiiliksellä ja rento, tämä huomenna edessä häämöttävä haaste jännittää etukäteen varmaan enemmän kuin mikään aiempi. Tai sitten olen vain onnellisesti unohtanut kaikkien edellisten seikkailujeni synnyttämän jännityksen.

Aikainen aamuherätys on edessä. Täytyy ajaa Kuopiosta reilun 50 kilomterin päähän Leppävirralle aamuseitsemäksi, jättää auto sinne ja hypätä Varkauteen lähtevään bussikuljetukseen. Kisan startti on Varkaudessa ja päätepiste Leppävirralla. Sitten kello 9.00 on yhteislähtö 42 kilometrin hiihtoon.

Jostain kumman syystä mieltä painaa mäenlasku. Tai eihän siinä mitään kummallista ole, sitähän olen niin paljon ääneen pohtinut aiemminkin. Mutta muutoin en epäile, etteikö kisa menisi hyvin. Enkä epäile mäenlaskuakaan, se vain saa nyt mielessäni pelkona liian isot mittasuhteet. Nyt keskityn vain ajattelemaan positiivisesti ja nauttimaan hiihdon tunnelmasta. Tämä on minulle merkityksellinen paalu; pääsenhän vihdoin vammani jälkeen taas testaamaan kehoni ja mieleni rajoja urheilusuoritteessa.

Pelot, mielenhallinta ja valmistautuminen isoon urheilusuoritukseen olivat puheena myös työssäni tänään aamulla. Radiossa vieraanani oli urheilupsykologi Saara Grönholm, jonka kanssa pohdimme, kuinka treenata mielen lihas urheiusuoritukseen.

Kuuntele keskustelumme tämän linkin takaa Yle Areenassa, siinä on paljon ajateltavaa kelle tahansa erilaisiin urheilusuorituksiin valmistautuvalle.

Urheilupsykologi Saara Grönholmin kanssa aamulla.

 

Hei, huomiseen! Olen koko päivän tankannut ruokaa, joten luulisi, että energiavarannot olisivat nyt kohdillaan.

/Äm