Arkistojen aarre: Ei kyseenalaistusta, vaan kannustusta – Because I’m a Pikkumäkihyppääjätär

Seurasin tänään naisten normaalimäen kisaa olympialaisissa. Suomalaismäkihyppääjä Julia Kykkänen teki hienon kisasuorituksen kisassa, vaikkei kärkeen vielä kyennytkään.

Mäkikisan lopussa huomioni kiinnittyi kommentaattorin sanoihin.

”Nyt tarvitaan tukea tuleville naismäkihyppääjäsukupolville, jotta saadaan lajia eteenpäin, kun miesten mökihyppykin tuntuu vain menevän alas”, hän sanoi näin omin sanoin lainaten.

Mieleni palasi aikaan tarkalleen pari vuotta taaksepäin Lahden Salpausselälle, jossa Julia toimi valmentajani elämäni ensimmäisessä (ja näillä näkymin viimeisessä) mäkihyppykisassa. Tuolloin kirjoitin tarinan, jonka pääroolissa en suinkaan ole minä, vaan Pikkumäkihyppääjättäret – juuri ne, joita tänään kisakommentaattorit kehottivat nyt kannustamaan.

Muistatko tämän tarinan? Tässä yksi parhaista blogeistani arkistojen aarteena uudelleen:


Ei kyseenalaistusta, vaan kannustusta – Because I’m a Pikkumäkihyppääjätär

(Julkaistu MaiLifessa 22.2.2016)

 

Sellaisesta pienestä se lähti. Vuosi sitten Suurmäen huipulla. Että jos minäkin…

* * *

”Tästähän alkaa tulla tapa”, ajattelen. ”Täällä minä taas istun Lahden Hiihtoseuran pukukopissa vetämässä mäkihyppypukua päälleni.”

Minulla on ollut unelma: mäkihyppy. Tavallaan ihan älytön ajatus, joka syntyi katsoessani alas Suurmäen laelta tasan vuotta aiemmin Salpausselän kisoissa. Ajatus, että tuotahan pitäisi kokeilla. Että kyllähän minä siihen pystyn! Kaksi viikkoa sitten olen käynyt harjoittelemassa, kirjoittanut sinulle päänsisäisestä mellakastani ennen elämäni ensimmäistä hyppyä, ja nyt olen taas tässä, osallistumassa mäkihyppykisaan.

Mutta tänään ei ole kyse minusta. Tänään on kyse jostain suuremmasta.

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

”Äiti, eikö me jo voida mennä, mä haluan päästä hyppäämään!”

Pikkumäkihyppääjättäret ovat vallanneet pukuhuoneen. Nanni 5 v, Heta 7 v, Emilia 8 v ja Sofia 9 v harrastavat mäkihyppyä ja  ovat tulleet näyttämään mallia meille nyt pukuhuoneessa jännityksestä täriseville aikuisille. Osallistumme lastenoikeusjärjestö Planin ja Lahti2017 MM-kisojen mäkihyppyhaasteeseen hyväntekeväisyyden nimissä. On Salpausselän kisojen perjantainen naisten päivä, ja nyt juhlitaan tyttöjä. Pukukopissa ei tosin lisäkseni muita naisia näy. Kahdeksan miestä ja minä*…

Tytöt odottavat malttamattomina pääsyään hyppäämään leikkimielisen kisamme koehypyt ja heidän iloinen puheensorinansa kirkastaa koko pukuhuoneen. He vetävät hyppypukujensa päälle vaaleanpunaiset t-paidat, joissa lukee ”Because I am a girl” ja ”Girls can”.  

Koska olen tyttö. Tytöt pystyvät.

Oikea asenne, ajatelen.

Pikkymäkihyppääjättäret Nanni, Heta, Emilia ja Sofia.  20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

”Julia, tätä teiltä naisilta aina tivataan ja siksi minäkin sen sinulta kysyn: Voiko tyttö oikeasti hypätä mäkeä ja olla mäkihyppääjä?”, hyppykisamme selostava Antero Mertaranta kysyy tuomarina toimivalta, Suomen parhaalta naismäkihyppääjältä Julia Kykkäseltä.

Minä huokaisen.

Juliakin huokaisee.

Pikkumäkihyppääjättäret kiipeävät mäen laelle nauraen. Tsemppaavat toisiaan ja hihkuvat odottavaa intoa. Missä vaiheessa me aikuiset kadottamme tuon hengen, jään miettimään. Miksi jossain pisteessä elämästä tulee niin vakavaa, että tuo lapsekas innostus ja toisen kannustaminen unohtuvat?

Näillä tytöillä on unelma. He haluavat harrastaa mäkihyppyä, tulla esikuvansa Julian kaltaisiksi. Toivottavasti tuo halu tulla mäkihyppääjäksi voi toteutua maailmassa, jossa ei koko ajan ja joka suunnasta kysytä, voivatko tytöt tehdä sitä, tätä tai tuota.

Milloin noita kysymyksiä ei enää tarvitse esittää? Milloin kyseenalaistamiselle voidaan laittaa piste?

Julia Kykkänen valmistautumassa Salpausselän kisojen hyppysuoritukseen

 

Julia on hypännyt aiemmin päivällä oman maailmancup-kisansa kotiyleisönsä edessä. Minäkin olen tuijottanu mäen alta naisten lentoa. Julia on tehnyt hienon suorituksen, ja on ollut koskettavaa nähdä videoscreeniltä suoraan hyppytornista tulevaa kuvaa, jossa Julian valmentajat, hänen oma isänsä mukaan luettuna, riemuitsevat hienosta suorituksesta. Se ei ole nyt riittänyt kärkipaikoille, mutta sillä ei oikeastaan ole mitään väliä, sillä Julia on hypännyt henkilökohtaisesti huippuhypyn samalla kun on tehty historiaa: naiset ovat juuri kisanneet ensimmäisen maailmancup-osakilpailunsa.

Se on iso juttu. Nämä mimmit edeltäjineen ovat tehneet suuren työn raivatessaan naismäkihypyn olympialaisiin ja nyt tänne Salpausselälle. He ovat uskoneet unelmaansa, ja askel kerrallaan se alkaa tuottaa tulosta.

Ja nyt, muutamaa tuntia myöhemmin oman kisansa jälkeen, Pikkumäkihypääjättärien kiivetessä kohti Salpausselän Karpalon K6-mäkeä, Julia katsoo Mertarantaa silmiin ja toteaa:

”No ei kai tytöt hyppäisi, jos he eivät voisi.”

Minäkin olen jo mäen laella odottamassa omaa hyppyäni, mutta huudan sieltä kovaan ääneen kannustukseni alas Julialle. ”Girls can!”

Oikea vastaus!

 

”Nyt kun sä kaaduit sinne rähmällesi, niin luuletko, että puoli Lahtea vihaa sua nyt?”

Olen juuri hypännyt. Joku amatöörin tuuri. Sekä koekierros että varsinainen kisahyppyni päätyvät rähmälleen mäkimonttuun, vaikka treeneissä pari viikkoa aiemmin alastulo on ollut mallikas. Elämäni huippuhetki päätyy kaatumiseen ja sitä seuraavaan Mertarannan veistelevään kysymykseen siitä miltä uskon rähmälleenmenoni tuntuneen koko Suomen kansan silmissä.

Naurattaa. Kysyn yleisön mielipidettä, ja saan valtavat aplodit.

”Ei. Ne rakastaa mua”, vastaan.

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

Pikkumäkihyppääjättäret pinkovat eestaas yleisön joukossa. Kuvia otetaan ja kannustuksia huudellaan. Kaikki kisaajat ovat hypänneet ja fiilis on taivaissa.

Katson Pikkumäkihyppääjättäriä.

Katson Juliaa.

Katson Mertarantaa.

Katson kannustusjoukkoja.

Palautan katseeni takaisin Mertarantaan ja mietin hänen kysymystään uudelleen. Kun unelmia toteutetaan, tärkeintä on henkilökohtainen voitto ja se, että joku tukee niiden toteutumisessa, ajattelen. Yksin ei voi päästä pitkälle. Me tytöt pystymme ihan mihin vaan, kun saamme apua – kun maailma asennoituu niin, että mekin pystymme. Ettei kyseenalaisteta, vaan että kannustetaan. Tuetaan unelmia ja mahdollistetaan onnistumisia.

Katson yleisössä seisovia Pikkumäkihyppääjättärien vanhempia.

Julian isää.

Suomelippua heiluttavaa kisajärjestäjää ja tekstiä tyttöjen paidassa:

Koska olen tyttö ja tytöt pystyy.

Oikea vastaus.

Palkintojen jako Planin haastekisassa. 20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Tässä sitä taas ollaan. Pukuhuoneessa vetämässä mäkihyppypukua pois päältä. ”Tästä on pakko tulla tapa”, ajattelen. Kisavietti on herännyt, ja minä haluan oikeasti oppia hyppäämän kunnon hypyn, joka ei päädy rähmälleen.

Pikkumäkihyppääjättäret hyörivät pukuhuoneessa. Katson heitä ja hymähdän.  Toivon, että joku näistä työistä todella nähdään tulevaisuudessa Julian paikalla. Toivon, että ihan jokainen maailman tyttö saa kaiken mahdollisen tuen ja kannustuksen kotoaan, kouluistaan ja valmentajiltaan siihen, että jaksavat jatkaa unelmiensa polulla. Ja että ne, jotka eivät heikommista lähtökohdistaan tukea läheltään saa, saisivat apua muualta. Tämä vaatii meiltä aikuisilta jotain tärkeää: meidän pitää ymmärtää, että meidän asenteemme ratkaisee. Tytöilläkin on mahdollisuus tehdä ihan mitä vaan, päästä minne vaan!

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, Juulia Kykkänen, By Iida Hollmén /LAMK

 

Salpausselän kisat, MM-etkot vuoden 2017 isoille kilpailuille mahdollistivan menneenä viikonloppuna monta unelmaa: minun, Julian ja Pikkumäkihyppääjättärien lisäksi lukuisten muiden. En ole koskaan aikaisemmin osannut ajatella, että urheilukilpailu voi olla kokonainen maailma – että urheilusuoritusten lisäksi täällä tuotetaan yhteistyöllä kokonainen joukko elämyksiä ja kokemuksia.

Yhteistyöstä kun tässä tyttöasiassakin on pohjimmiltaan kyse: tekisimmekö me yhteistyössä nyt päätöksen, että lopettaisimme kyseenalaistamisen ja että sen sijaan keskittyisimme kannustamiseen? Uskomiseen siihen, että tytöt pystyvät siihen mihin pojatkin. Satsaisimme oikeanlaiseen asenteeseen.

Ei kyse ole sukupuolesta, vaan siitä, mitä pään sisällä on.

Kyse on unelmista, ja jokaisen oikeudesta toteuttaa omiaan.

* * *

Monta unelmaa on maailmassa toteutettavana; myös Lahti2017-kisaorganisaatiolla, joka haluaa rakentaa yhteistyökumppaneineen Suomen suurelle 100-vuotisjuhlavuodelle 2017 koko kansan kisat ja hienon elämyksen. Yhteistyöllä sekin tehdään: toivottavasti me suomalaiset olemme yhdessä mukana rakentamassa tätä unelmaa heidän kanssaan!

/Mäki-Ämmäsi, joka odottaa jo innokkaana seuraavia haasteita! Jos haluat haastaa minut johonkin hurjaan ja rajoja rikkovaan juttuun, katso tästä lisää

 

Tällä videolla lisää kisastani, rähmälleenmenostani ja haastattelusta Mertarannan kanssa…

 

Ja täällä tämä sama teksti englanniksi! Ja tästä jutustani voit lukea, mitä tapahtui kun hyppäsin ensikertaa mäkihypyn: Kun nössöstä tehdään mäkihyppääjä

 

*Onneksi viime metreillä kisaan mukaan porhaltaa myös toinen nainen, Salpausselän kisojen juontaja Tuija Pehkonen

Mainokset

Arkistojen aarre: ”Ei kyseenalaistusta vaan kannustusta”

Tänään on muuten tyttöjen päivä, tiesitkö? Siksipä onkin ihana palata helmikuuhun ja aikaan, jolloin minäkin pystyin vielä hyppäämään mäkihyppyä. Kirjoitin tuolloin tämän blogipostauksen otsikolla: ”Ei kyseenalaiststa, vaan kannustusta – because I’m a Pikkumäkihyppääjätär”

* * *

””Julia, tätä teiltä naisilta aina tivataan ja siksi minäkin sen sinulta kysyn: Voiko tyttö oikeasti hypätä mäkeä ja olla mäkihyppääjä?”, hyppykisamme selostava Antero Mertaranta kysyy tuomarina toimivalta, Suomen parhaalta naismäkihyppääjältä Julia Kykkäseltä.

Julia katsoo Mertarantaa silmiin ja toteaa:

”No ei kai tytöt hyppäisi, jos he eivät voisi.”…

Kun unelmia toteutetaan, tärkeintä on henkilökohtainen voitto ja se, että joku tukee niiden toteutumisessa, ajattelen. Yksin ei voi päästä pitkälle. Me tytöt pystymme ihan mihin vaan, kun saamme apua – kun maailma asennoituu niin, että mekin pystymme. Ettei kyseenalaisteta, vaan että kannustetaan. Tuetaan unelmia ja mahdollistetaan onnistumisia…

Tekisimmekö me yhteistyössä nyt päätöksen, että lopettaisimme kyseenalaistamisen ja että sen sijaan keskittyisimme kannustamiseen? Uskomiseen siihen, että tytöt pystyvät siihen mihin pojatkin. Satsaisimme oikeanlaiseen asenteeseen.

Ei kyse ole sukupuolesta, vaan siitä, mitä pään sisällä on.

Kyse on unelmista, ja jokaisen oikeudesta toteuttaa omiaan.”

(Lainaus tekstistä, lue koko juttu täältä!

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Tunnelmia helmikuisista Salpausselän kisoista. 

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

Hei sinä, tyttö tai poika: mihin sinä pystyt juuri tänään? Ketä voisit tänään kannustaa? Minä koetan tänään pystyä pystymään pystyssä, mutta sitäkin enemmän kannustan sinua – rokkaa sä tänään ja kovaa!

* * *

Henkilökohtaisella tasolla ja tästä vammaiselämäni näkökulmasta on pakko sanoa, että olipa mielenkiintoista myös lukea omia motivaatiosanojani; viime päivinä kuin omat unelmani ja tavoitteeni sekä niiden horjuminen loukkaantumiseni takia on ollut isosti pinnalla oleva aihe. Et varmasti yhtään ihmety kun sanon, että snadisti on myös ottanut päähän se voima, jolla tämä tilanne on horjuttanut omaa uskoani omiin kykyihini.

Mutta ehkä juuri siksihän meille ehkä matkan varrelle näitä asetetaan – että joutuisimme hetkittäin pysähtymään pohtimaan unelmiemme ydintä ja kirkastamaan sitä edelleen. Kun joutuu riisumaan kaiken turhan hössötyksen pois, kun ei ole voimia mihinkään ylimääräiseen tai turhaan, suuntaa täytyy punnita. Minä olen ainakin viime päivinä taas piirun verran varmempi siitä, että tie, jolla olen, on aivan oikea. Esteistä viis!

haastehyppy.jpg-large

Oi ihana helmikuu ja jalat, jotka kantavat! 

 

/Ämmä, joka rokkaa nyt itsensä polven aamujumpalle, jotta se kohta olisi taas mäkihyppykunnossa

Mäkikotkaperspektiivi

Tällä viikolla ei ole paljoa tapahtunut. Ainakaan blogissani. Maaliskuun alku, ja fiilis viittaa taas johonkin jännittävään ja uuteen. Olo on sellainen odottavan outo. Vaihteeksi. Mutta se se on:

Odottavan outo.

Kun pää ei tuota tekstiä ja viisaita ajatuksia, käännyn aina blogissani taaksepäin. Se on hauskaa, sillä samalla voi peilata aikaa ja nähdä millaisia muutoksia elämä on mukanaan tuonut. Pysähtyä, ja kiittää edistyksestä. Kiittää myös mukana pysyneistä asioista, vahvistuneista arvoista ja lisääntyneestä ymmärryksestä aiheisiin, jotka tuolloin etäisyyden takana mietityttivät.

Perspektiivi. Uudet näkökulmat. Vaihtoehtoiset tavat ratkaista ongelmia. Nämä asiat ovat pyörineet taas viime päivinä mielessäni. Ja kuinka sattuikaan, löysin tämän. Vuosi sitten kirjoitin sinulle näin:

* * *

Mäkikotkaperspektiivi

Istun ohuella teräksisellä puomilla. Kädet ja jalat tärisevät. Sydän hakkaa. Pää on innostuksesta sekaisin. Mikä mahdollisuus istua täällä! Mieletön kokemus, vaikka samalla puristan puomia rystyset valkoisina peläten, että hetkellä millä hyvänsä saatan huojataa alas.

Edessäni aukeaa sumuinen maisema. Harmaata ja valkoista. Suksiurat, joiden päässä hyppyri; paikka ponnistukselle. Pudotus, jossa pitäisi liitää. Levittää kätensä ja heittäytyä vaaka-asentoon vetäen sukset suoraan mahan alle. Tuntea kehonsa jokainen solu ja niiden sulautuminen ilmalentoon. Heittäytyä sadan kilometrin tuntivauhtiin ja katsoa kun maa lähestyy kovaa vauhtia nenää. Toivoa, että liito kantaa mahdollisimman pitkälle ja pelätä pienintäkin harhaliikettä. Kiepauttaa itsensä pystyasentoon ilman vastustaessa jokaista liikettä ja laskeutua niiaten maan pinnalle. Tuulettaa ja kuulla hurraava kansa. Olla koko maailman mestari tai kohdata karvas häviö. Onnistua tai epäonnistua. Olla juhlittu sankari tai se, jonka kaikki haluavat unohtaa. Kiivetä kerta toisensa jälkeen tuolle samalle puomille ja hypätä. Tuntea vapaus, vauhti ja virtaava adrenaliini. Onnistua tai epäonnistua. Ei koskaan luovuttaa. Olla nimensä arvoinen: mäkikotka, ilmojen kuningas.

salpuri7

Olen aina ajatellut, että hyppääminen on hullujen hommaa. Niinhän se onkin, mutta yhtäkkiä hullu minussa herää. Voisinko minä? Osaisinko minä? Ihan vaan pikkuruisesta mäestä? Yhtäkkiä hyppääminen tuntuu mahdolliselta ja kiehtovalta. Yhtäkkiä haluan lentää ja tuntea sen minkä mäkikotka tuntee.

salpuri20

Myöhemmin illalla sueratessani mäkimontussa joukkuemäkikisaa silmät tarkkana se iski. Ajatus. Minä tiedän miltä tuolla tuntuu. Minä olen nähnyt miltä maisema näyttää mäkikotkan silmin. Kuinka paljon paremmin voinkaan maailmaa hahmottaa ja ymmärtää, kun olen päässyt katsomaan sitä tämän mäen toisesta kulmasta, mäkikotkaperspektiivistä. Ylhäältä. Kuinka paljon se innosti minua kokeilemaan jotain aivan uutta. Jotain sellaista, minkä en koskaan aiemmin kokenut olevan mahdollista.

Sinulle minä toivoisin tänään yhtä asiaa; sitä, että tilaisuuden tarjoutuessa tarttuisit mahdollisuuteen tutkia maailmaa eri näkökulmista, erilaisten etäisyyksien takaa, erilaisista perspektiiveistä. Tekisit jotain outoa, hurjaa, sinulle poikkeuksellista  tai yksinkertaisesti asettuisit hetkeksi toisen ihmisen maailmaan katsomaan miltä siellä voi näyttää. Mitä kaikkea voisitkaan oppia? Millaisia kokemuksia ja ajatuksia saada? Olen valtavan inspiroitunut kokemuksestani Lahdessa. Jos jotain, toivon, että tässä blogissani voisin jatkossa tarjota yhä enemmän tarinoita elämästä erilaisista näkökulmista.

Mäkikotkaperspektiivin lisäksi sain tänään aivan uuden näkökulman erääseen toiseen asiaan, joka muutti ajatteluani ja tulevaa toimintaani suuresti. Kerron siitä sinulle pian, ehkä jo huomenna…

* * *

Vuosi sitten istuin Lahden Salpausselän Suurmäen huipulla, ja näin tämän mäkikotkaperspektiivin. Kirjoitin tuon yllä olevan, ja seuraavana päivänä minä sitten esitin työharjoitteluhakemukseni, josta juontuen tällä viikolla taas oivalsin uuden tavan lähestyä yrittäjän hiljaista työkesää. Täysin totta on se, että tuossa hetkessä, kirjoittaessani tätä mäkikotka-tarinaa minä oivalsin tuon kaiken. Jännää miten nopeasti ja yllättäen uusi perspektiivi tuottaa toimintaa! Ja vuoden päästähän sitten hyppäsinkin jo mäkihypyn.

Mutta elämä, sehän se tänään mietiyttää. Elämä, joka on erilaisia perspektiivejä täynnä. Mahdollisuuksia!

Kaunista lauantaita sinulle, ystäväni!

/Ämmä

Ei kyseenalaistusta, vaan kannustusta – Because I’m a Pikkumäkihyppääjätär

Sellaisesta pienestä se lähti. Vuosi sitten Suurmäen huipulla. Että jos minäkin…

* * *

”Tästähän alkaa tulla tapa”, ajattelen. ”Täällä minä taas istun Lahden Hiihtoseuran pukukopissa vetämässä mäkihyppypukua päälleni.”

Minulla on ollut unelma: mäkihyppy. Tavallaan ihan älytön ajatus, joka syntyi katsoessani alas Suurmäen laelta tasan vuotta aiemmin Salpausselän kisoissa. Ajatus, että tuotahan pitäisi kokeilla. Että kyllähän minä siihen pystyn! Kaksi viikkoa sitten olen käynyt harjoittelemassa, kirjoittanut sinulle päänsisäisestä mellakastani ennen elämäni ensimmäistä hyppyä, ja nyt olen taas tässä, osallistumassa mäkihyppykisaan.

Mutta tänään ei ole kyse minusta. Tänään on kyse jostain suuremmasta.

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Kuvat: Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

”Äiti, eikö me jo voida mennä, mä haluan päästä hyppäämään!”

Pikkumäkihyppääjättäret ovat vallanneet pukuhuoneen. Nanni 5 v, Heta 7 v, Emilia 8 v ja Sofia 9 v harrastavat mäkihyppyä ja  ovat tulleet näyttämään mallia meille nyt pukuhuoneessa jännityksestä täriseville aikuisille. Osallistumme lastenoikeusjärjestö Planin ja Lahti2017 MM-kisojen mäkihyppyhaasteeseen hyväntekeväisyyden nimissä. On Salpausselän kisojen perjantainen naisten päivä, ja nyt juhlitaan tyttöjä. Pukukopissa ei tosin lisäkseni muita naisia näy. Kahdeksan miestä ja minä*…

Tytöt odottavat malttamattomina pääsyään hyppäämään leikkimielisen kisamme koehypyt ja heidän iloinen puheensorinansa kirkastaa koko pukuhuoneen. He vetävät hyppypukujensa päälle vaaleanpunaiset t-paidat, joissa lukee ”Because I am a girl” ja ”Girls can”.  

Koska olen tyttö. Tytöt pystyvät.

Oikea asenne, ajatelen.

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Pikkymäkihyppääjättäret Nanni, Heta, Emilia ja Sofia. Kuva: Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

”Julia, tätä teiltä naisilta aina tivataan ja siksi minäkin sen sinulta kysyn: Voiko tyttö oikeasti hypätä mäkeä ja olla mäkihyppääjä?”, hyppykisamme selostava Antero Mertaranta kysyy tuomarina toimivalta, Suomen parhaalta naismäkihyppääjältä Julia Kykkäseltä.

Minä huokaisen.

Juliakin huokaisee.

Pikkumäkihyppääjättäret kiipeävät mäen laelle nauraen. Tsemppaavat toisiaan ja hihkuvat odottavaa intoa. Missä vaiheessa me aikuiset kadottamme tuon hengen, jään miettimään. Miksi jossain pisteessä elämästä tulee niin vakavaa, että tuo lapsekas innostus ja toisen kannustaminen unohtuvat?

Näillä tytöillä on unelma. He haluavat harrastaa mäkihyppyä, tulla esikuvansa Julian kaltaisiksi. Toivottavasti tuo halu tulla mäkihyppääjäksi voi toteutua maailmassa, jossa ei koko ajan ja joka suunnasta kysytä, voivatko tytöt tehdä sitä, tätä tai tuota.

Milloin noita kysymyksiä ei enää tarvitse esittää? Milloin kyseenalaistamiselle voidaan laittaa piste?

image1

Julia Kykkänen valmistautumassa Salpausselän kisojen hyppysuoritukseen

 

Julia on hypännyt aiemmin päivällä oman maailmancup-kisansa kotiyleisönsä edessä. Minäkin olen tuijottanu mäen alta naisten lentoa. Julia on tehnyt hienon suorituksen, ja on ollut koskettavaa nähdä videoscreeniltä suoraan hyppytornista tulevaa kuvaa, jossa Julian valmentajat, hänen oma isänsä mukaan luettuna, riemuitsevat hienosta suorituksesta. Se ei ole nyt riittänyt kärkipaikoille, mutta sillä ei oikeastaan ole mitään väliä, sillä Julia on hypännyt henkilökohtaisesti huippuhypyn samalla kun on tehty historiaa: naiset ovat juuri kisanneet ensimmäisen maailmancup-osakilpailunsa.

Se on iso juttu. Nämä mimmit edeltäjineen ovat tehneet suuren työn raivatessaan naismäkihypyn olympialaisiin ja nyt tänne Salpausselälle. He ovat uskoneet unelmaansa, ja askel kerrallaan se alkaa tuottaa tulosta.

Ja nyt, muutamaa tuntia myöhemmin oman kisansa jälkeen, Pikkumäkihypääjättärien kiivetessä kohti Salpausselän Karpalon K6-mäkeä, Julia katsoo Mertarantaa silmiin ja toteaa:

”No ei kai tytöt hyppäisi, jos he eivät voisi.”

Minäkin olen jo mäen laella odottamassa omaa hyppyäni, mutta huudan sieltä kovaan ääneen kannustukseni alas Julialle. ”Girls can!”

Oikea vastaus!

haastehyppy.jpg-large

”Nyt kun sä kaaduit sinne rähmällesi, niin luuletko, että puoli
Lahtea vihaa sua nyt?”

Olen juuri hypännyt. Joku amatöörin tuuri. Sekä koekierros että varsinainen kisahyppyni päätyvät rähmälleen mäkimonttuun, vaikka treeneissä pari viikkoa aiemmin alastulo on ollut mallikas. Elämäni huippuhetki päätyy kaatumiseen ja sitä seuraavaan Mertarannan veistelevään kysymykseen siitä miltä uskon rähmälleenmenoni tuntuneen koko Suomen kansan silmissä.

Naurattaa. Kysyn yleisön mielipidettä, ja saan valtavat aplodit.

”Ei. Ne rakastaa mua”, vastaan.

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Kuvat: Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Pikkumäkihyppääjättäret pinkovat eestaas yleisön joukossa. Kuvia otetaan ja kannustuksia huudellaan. Kaikki kisaajat ovat hypänneet ja fiilis on taivaissa.

Katson Pikkumäkihyppääjättäriä.

Katson Juliaa.

Katson Mertarantaa.

Katson kannustusjoukkoja.

Palautan katseeni takaisin Mertarantaan ja mietin hänen kysymystään uudelleen. Kun unelmia toteutetaan, tärkeintä on henkilökohtainen voitto ja se, että joku tukee niiden toteutumisessa, ajattelen. Yksin ei voi päästä pitkälle. Me tytöt pystymme ihan mihin vaan, kun saamme apua – kun maailma asennoituu niin, että mekin pystymme. Ettei kyseenalaisteta, vaan että kannustetaan. Tuetaan unelmia ja mahdollistetaan onnistumisia.

Katson yleisössä seisovia Pikkumäkihyppääjättärien vanhempia.

Julian isää.

Suomelippua heiluttavaa kisajärjestäjää ja tekstiä tyttöjen paidassa:

Koska olen tyttö ja tytöt pystyy.

Oikea vastaus.

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Palkintojen jako Planin haastekisassa Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

Tässä sitä taas ollaan. Pukuhuoneessa vetämässä mäkihyppypukua pois päältä. ”Tästä on pakko tulla tapa”, ajattelen. Kisavietti on herännyt, ja minä haluan oikeasti oppia hyppäämän kunnon hypyn, joka ei päädy rähmälleen.

Pikkumäkihyppääjättäret hyörivät pukuhuoneessa. Katson heitä ja hymähdän.  Toivon, että joku näistä työistä todella nähdään tulevaisuudessa Julian paikalla. Toivon, että ihan jokainen maailman tyttö saa kaiken mahdollisen tuen ja kannustuksen kotoaan, kouluistaan ja valmentajiltaan siihen, että jaksavat jatkaa unelmiensa polulla. Ja että ne, jotka eivät heikommista lähtökohdistaan tukea läheltään saa, saisivat apua muualta. Tämä vaatii meiltä aikuisilta jotain tärkeää: meidän pitää ymmärtää, että meidän asenteemme ratkaisee. Tytöilläkin on mahdollisuus tehdä ihan mitä vaan, päästä minne vaan!

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, Juulia Kykkänen, By Iida Hollmén /LAMK

Lahti Ski Games 2016, PLAN, Juulia Kykkänen, By Iida Hollmén /LAMK

 

Salpausselän kisat, MM-etkot vuoden 2017 isoille kilpailuille mahdollistivan menneenä viikonloppuna monta unelmaa: minun, Julian ja Pikkumäkihyppääjättärien lisäksi lukuisten muiden. En ole koskaan aikaisemmin osannut ajatella, että urheilukilpailu voi olla kokonainen maailma – että urheilusuoritusten lisäksi täällä tuotetaan yhteistyöllä kokonainen joukko elämyksiä ja kokemuksia.

Yhteistyöstä kun tässä tyttöasiassakin on pohjimmiltaan kyse: tekisimmekö me yhteistyössä nyt päätöksen, että lopettaisimme kyseenalaistamisen ja että sen sijaan keskittyisimme kannustamiseen? Uskomiseen siihen, että tytöt pystyvät siihen mihin pojatkin. Satsaisimme oikeanlaiseen asenteeseen.

Ei kyse ole sukupuolesta, vaan siitä, mitä pään sisällä on.

Kyse on unelmista, ja jokaisen oikeudesta toteuttaa omiaan.

* * *

Monta unelmaa on maailmassa toteutettavana; myös Lahti2017-kisaorganisaatiolla, joka haluaa rakentaa yhteistyökumppaneineen Suomen suurelle 100-vuotisjuhlavuodelle 2017 koko kansan kisat ja hienon elämyksen. Yhteistyöllä sekin tehdään: toivottavasti me suomalaiset olemme yhdessä mukana rakentamassa tätä unelmaa heidän kanssaan!

/Mäki-Ämmäsi, joka odottaa jo innokkaana seuraavia haasteita! Jos haluat haastaa minut johonkin hurjaan ja rajoja rikkovaan juttuun, katso tästä lisää

 

Tällä videolla lisää kisastani, rähmälleenmenostani ja haastattelusta Mertarannan kanssa… Ja täällä tämä sama teksti englanniksi!

Ja tästä jutustani voit lukea, mitä tapahtui kun hyppäsin ensikertaa mäkihypyn: Kun nössöstä tehdään mäkihyppääjä

 

*Onneksi viime metreillä kisaan mukaan porhaltaa myös toinen nainen, Salpausselän kisojen juontaja Tuija Pehkonen

 

 

 

 

Mäkihyppääjä rähmällään

”Nyt kun sä kaaduit sinne rähmällesi, niin luuletko, että puoli Lahtea vihaa sua?”

Näin kysyi minulta lengendaarinen Antero Mertaranta haastattelussa mäkihyppysuoritukseni jälkeen…

Ohhoh, mikä viikonloppu! Salpausselän kisat antoivat parastaan. Ja minäkin koetin. Kävi kuinka kävi, nyt yhden pienen ihmisen yksi pieni unelma ja suuri haaste ovat saaneet nyt täyttymyksen. Ja sinäkin pääset nauttimaan kisan parhaat palat, katso tästä ensinälkään miten Planin haastehyppy meni sekä mitä Lahti nyt ajattelee. Kerron sinulle tulevina päivinä vielä lisää.

Kurkista Youtubesta myös muut haasteesta tehdyt videoklipit! Mukana muun muassa Kaj Kunnas ja Tuija Pehkonen.

 

Iloa sunnuntai-iltaan toivoo Mäki-Ämmäsi!

Kyllä mää niin vaan mäestä hyppäsin

  
Ystävät hyvät, mäkihyppyhaaste suoritettu. Tässä Team Mielensäpahoittajat ja tunnelmia juuri ennen hyppyä. Jäikö hypystä paha mieli vai kutsu Suomen mäkihyppymaajoukkueeseen – se selviää tulevina päivinä kunhan pääsen blogini ääreen. Mutta nyt tämä sekalainen mäkihyppääjien seurakunta keskittyy mitalijuhliin. Iloa viikonloppuusi! Riko joku rajasi tänä viikonloppuna, se on nääs aika hauska! Tai sit: tuu Lahteen! Kenties törmätään huomenna Salppurissa?

Huima hullujen haaste: Salpausselällä hypätään tyttöjen hyväksi

Maanantai! Tästä on tulossa hieno viikko.

Tuosta noin, ja tuollaista

 

 

ehkä jopa vähän parempaakin, sillä nyt olisi tavoitteena kyetä jo ponnistamaan hyppyrillä. Ja mahdollisimman pitkälle, sillä tällä viikolla tällä tytöllä on chäänssit suureen mäkikisavoittoon. Muistatko, kun kävin treenaamassa?

Perjantaina 19.2. starttaavat Lahden Salpausselän kisat, ja tuolloin hypätään historian ensimmäinen naisten mäkihypyn maailmancupin osakilpailu. Vaikka naismäkihypyn historia ulottuukin yli sadan vuoden taakse, mimmit ovat joutuneet puskemaan valtavalla ennakkoluulottomuudella ja sitkeydellä lajin harrastuksesta MM- ja olympialajiksi. Siksi ensimmäistä maailmancupia on nyt syytä juhlia, ja koko Salpausselän perjantain teemana onkin ”Hypätään naisten hyväksi”!

Myöhemmin iltapäivällä tehdään sitten historiaa ainakin muutaman ihmisen elämässä. On nimittäin aika Planin ja Lahti2017 mäkihyppyhaasteen aika! Mukana on joukko suhteellisen hurjia nimiä: Tuija Pehkonen, Kaj Kunnas ja Tuomas Kyrö, jotka hyppäävät minun lisäkseni Karpalon K6-mäestä klo 17. Ja jotta tää nyt olis täydellistä, niin kisan selostaa tietysti Antero Mertaranta.

Voittojahti alkakoon, sillä kultahan se minun mielessäni kiiltää, tietysti!

Kultaa voimme auttaa myös suomalaisten tyttö- ja naismäkihyppääjien saavan tulevaisuudessa: Jokaisen Naisten päivän lipun hinnasta nimittäin lahjoitetaan viisi euroa tyttö- ja naismäkihypyn valmennukseen Suomessa. Tämän lisäksi toiset viisi viisi euroa lippujen hinnasta annetaan Planin tyttötyöhön kehitysmaissa – kultaa siis varmasti monelle!

Oisko tässä nyt sitten jännitettävää ja tekemistä yhdelle viikolle?

12626144_10153621813809457_2018057460_n

Kohta mennään, kotkat! Tule mukaan Lahteen viikonloppuna, siellä riittä menoa monelle päivälle!

/Mäki-Ämmäsi

 

Kun nössöstä tehdään mäkihyppääjä

Niin. Minähän olen ollut aina vähän aikaani edellä. Niin nytkin. Olen kolmenkymmenen ja neljänkymmenen puolivälissä ja minusta tuntuu, että minulla on viidenympinkriisi. Tiäkkö? Ostetaan moottoripyöriä tai lycrapöksyt ja lähdetään viilettämään pitkin maantietä joko moottorilla tai ilman. Vauhdin hurma. Tunne että menee, elää.

Ja se, että elämä lipuu yhtä nopeasti ohi silmien…

Kyllä, tämä on vakavaa. Viidenkympinkriisi kolmenkymmenen ja neljänkymmenen välissä.

En tiedä mikä minuun on mennyt. Yleensä ihminen vanhetessaan tulee varovaisemmaksi ja alkaa pelätä hurjia juttuja. Kun saa lapsia ja käsin kosketeltavasti tuntee elämän haurauden, se tapahtuu viimeistään, sanovat äitisihmiset.

Ni, en minä. Minulle on käynyt päinvastoin.

Minä olin nössö lapsi. Taiteilija. Tein teattereitani ja lauloin ja soitin selloa ja pelkäsin kaikkea hurjaa. Vanhetenssani elämä oli tarkkaan suunniteltua ja kontrolloitua – ah sitä varmuuden tunnetta!

Äitini antoi minulle taulun vuonna 1989, jossa sarjakuvahahmo Ressu seisoo koirankopin vieressä ja sanoo että ”elämässä pitää oppia olemaan pelkäämättä”. Minä inhosin taulua, koska ajattelin äitini ostaneen sen siksi, että hän pitäisi minua pelkurina. 

En minä pelkuri ollut. Nössö vain. Ressukka.

Mutta sitten jossain kolmenkymmenen ja neljänkymmenen välillä jokin naksahti päässäni ja tajusin, että elämähän on aivan liian lyhyt pelkäämiseen. Ja nyt minä elän viidenkympinkriisiä, mistään muustahan tässä ei voi olla kyse.

IMG_9411

Kun nyt kysyt mitä liikkuu ihmisen mielessä ennen mäkihyppyä, ni, se on toi. Aika tarkalleen ja sanasta sanaan yllä esitetyn ajatusketjun käyn läpi päässäni, kun tuijotan alas Lahden Karpalonmäen K6-mäen laelta. Koo kuusi. Se tarkoittaa mäen koon määrittävää kriittistä pistettä. K-pisteen yli kantaneista hypyistä annetaan lisäpisteitä ja sen alle jääneistä hypyistä vähennetään.

Koo kuusi. Siis kuusi metriä.

Minä olen luvannut hypätä. Mäkihypyn! Jossain kolmenkymmenen ja neljänkymmenen välillä sain päähäni mullistavan idean aloittaa blogin ja alkaa antaa haastaa itseäni erilaisiin hurjiin koetoksiin. Asuin kuukausia Pohjois-Norjassa ja työskentelin kalastajan apulaisena, kävin saatanallisessa vuoristoradassa, pyöräilin 350 kilometriä kolmessa päivässä ja edessä odottaa 250 kilometrin kävelyhaaste, josta siitäkin pitäisi suoriutua kolmessa päivässä.

Mutta hoidetaan nyt ensin alta pois tämä: mäkihyppy.

Lahden Salpausselkä, helmikuiset esikisat ensi vuonna Suomessa järjestettäville Hiihdon MM-kisoille. Vuosi takaperin seisoin Lahdessa Suurmäen huipulla ja haaveilin ääneen liusta alas mäkeä. Ja sitten minut haastettiin; hyppäämään Salpausselän vuoden 2016 naisten päivässä niin isosta mäestä kuin vain sielu sietää. Ja tapani mukaan, vaikka treeniaikaa tällä kertaa olisi ollut puoli vuotta, minä tartun ajatukseen treenaamisesta vasta kolmea viikkoa ennen itse koetosta. Pyöräilyynkin oli aikaa treenata vain kaksi viikkoa.

In Finland we have this thing called lahjattomat treenaa.

Mutta minä en ole lahjaton. Minä olen vain… Ressukka.

ressu

”Hoidetaan tämä nyt alta pois”, huokaisen hiljaa mielessäni, teen äänettömän ristinmerkin ja astun mäkihyppääjien pyhättöön, pukukoppiin. Kohta tästä menosta on äänettömyys kaukana.

Ähinä. Se on ensimmäinen ääni.

Ähinä, joka syntyy kun ahtautuu mäkihyppypukuun. Nämä ovat pieniä tyyppejä, nämä hyppääjät, havainnoin tunkiessani leveitä hartioitani kommandopukua muistuttavaan keltaiseen nakinkuoreen.

Litteä ja leveä, se olisi ideaalin mäkihyppääjän mitta, huikkaa tämän päivän valmentajani Tami Kiuru katsoessaa ahtautumisoperaatiota kevyesti huvittuneena. Ensimmäinen puku ei sovi päälleni. On vaihdettava asua. Musta.

Tami, entinen mäkihyppääjä ja nyt Lahden vuoden 2017 MM-hiihtojen kilpailunjohtaja on apunani elämäni ensimmäisessä mäkihyppytreenissä. Meillä on varsinainen mäkijoukkue; toiseksi valmentajakseni saan Suomen kovimman naismäkihyppääjän Julia Kykkäsen ja kolmantena suksieni suunnasta vastaa Lahden hiihtoseuran Kai Lahtinen.

IMG_9371 IMG_9366 IMG_9370

Salpausselällä helmikuussa juhlitaan tänä vuonna naismäkihyppääjiä, sillä luvassa on ensimmäinen naisten mäkihypyn kilpailu. Ei, siihen minä en kuitenkaan ole osallistumassa, sillä uskopa tai älä, tästä maailmasta löytyy koko joukko naisia, jotka hyppäävät mäkeä ammattimaisesti. On valtava tunnustus heille, että Lahdessa nähdään tänä vuonna naisten oma kisa. Julia on muuten ensimmäinen suomalainen nainen, joka on osallistunut mäkihypyn arvokilpailuihin. Kolmevuotiaasta lähtien hän on viettänyt elämänsä mäkiä liitäen, joten hän jos kuka osaa minua opettaa.

IMG_9384

Nyt Julia seisoo suksieni edessä estäen niiden liun kun yritän ähistä itseäni seuraavaan vaiheeseen ja laittaa suksia jalkaani. Kai kyyhöttää vieressäni ja koettaa opettaa oikeaa asentoa.

Ja nyt Julia kyyhöttää vieressäni ja tekee outoa joustavaa liikettä.

Minä kysyn kuinka paljon saa kiroilla. Reisiin sattuu, olenhan ollut suksilla jo viisi minuuttia.

Seuraa toinen toistaan epäilyttävämpiä vaiheita. Epäuskoa, pelkoa, huutoa, Tamia, Kaita, Juliaa, mössöä taivaalta, märkiä hanskoja.

Kun nyt kysyt millaista on mäkihyppytreeni, ni se on tollasta.

IMG_9380 IMG_9381

12659826_10153621825924457_1067378807_n

”Vedä läpi vaan, kyllä painovoima pitää huolen lopusta.”

Se on toinen ääni. Tamin.

Nyt seison kookutosen laella, ja minun pitäisi uskaltaa laskea koko mäki hyppyreineen. Harjoituslaskut olemme tehneet ”alustalla”, siis alastulorinteessä.

Oikeastaan tämä on aivan älytöntä; nyppylähän ei edes ole järin suuri. Mutta järin suuri on se mekkala, joka päässäni käy kun astun mäen laelle ja koetan tehdä päätösta laskuun lähtemisestä.

Mekkala.

Se on kolmas ääni.

Valtava hiljainen taisto, jossa käydään läpi syntymä ja kuolema, järki ja järjettömyys, kolmen ja neljänkympin välimaasto ja viidenkympin kriisi. Pelko ja Ressukat. Mietin pitkään vielä hypyn jälkeen miksi pää ei meinaa antaa periksi lähtötelineellä. En vain saa itseäni liikkeelle, vaikka hurjempiakin laskuja on periaatteessa laskettelusuksin aikoinaan tehty. Sen on oltava se yksi pieni lisäelementti. Hyppyri. Tieto siitä, että nyt hypätään mäkihyppy. Kun pää sanoo, että ollaan tekemässä jotain uutta ja edessä on jotain, minkä kulkua ei ole koskaan elämässään aiemmin todentanut.

Tämä on haasteiden kiehtovin osuus. Se hetki, kun pääsee tutustumaan oman päänsä sisältöön ja mekkalaan. Siihen kuinka pää toimii tilanteessa, jossa täytyy puskea itsensä äärirajalle ja pois mukavuusalueelta. Mitä enemmän mietin, sitä vauhdikkaammin haluan kääntyä takaisin. Ja sitten jossain vaiheessa on vain käännettävä hullun huuto päässä pois, ja annettava mennä jos ei aio luovuttaa.

Ei. Korjaan. Tämä on se haasteiden kiehtovin osuus: kun saa päänsä off-asentoon, hiljentää mekkalan, päästää irti, ja huomaa suoriutuvansa helposti. Siitähän sinulle kirjoitin vaikkapa pyöräilyhaasteeni yhteydessä. Kun tajuaa, että suuri osa mekkalasta on aivan turhaa.

12626144_10153621813809457_2018057460_n 12648158_10153621812649457_501423209_n

AAAAAAHHH.

Neljäs ääni.

Siirrän sukset uralle ja päästän kädet irti tukitelineestä. AAAAAAAHHH ja olen kyykyssä maassa mäen alapuolella.

Kun nyt kysyt millaista on laskea elämänsä ensimmäinen hyppyrimäki, ni tollasta.

12648002_10153621832414457_1969477924_n

Jännitys pyyhkii kaiken ajattelun pois päästä. En muista hypystä mitään. Se tuntuu vain pakottavana paineena reisissä ja kirosanoina, jotka purkautuvat suusta. Olen pysynyt pystyssä, mutta tulee valtava tarve kaatua maahan, sillä jalat eivät kestä.  kun kaikki hypyt on tehty ja treeni ohi, en muista enää edes missä olen, mihin olen menossa, mitä elämässäni seuraavaksi tulee tapahtumaan… Kaikki on pyyhkiytynyt pois päästä. Kaikki. Myös deodorantti. Hiki valuu mustan kommandopukuni alla.

Paikalle pyrähtää Heta, 6. Ei. Numero kuusi ei nyt viittaa mäkien koopisteeisiin, vaan Hetan ikään. Kuusivuotias tyttö on tulossa näyttämään mallia hyppäämiseen. Ja hän haluaa heti K15 mäkeen.

Hetan äiti kertoo, että edellisenä iltana Karpalon mäillä on ollut treenaamassa 11 lasta. Se lämmittää sydäntä. Ehkä meillä onkin uusi sukupolvi nousemassa lajin harrastajiksi, sillä niin harmillista kuin se onkin, tämä kerran Suomessa kovaa kukoistanut laji on viime vuosina joutunut vähän alakynteen. Harrastajiakin on lajille vaikea saada. Kai, Tami ja Julia harmittelevat, kun pieniä kaupunginosamäkiä on poistettu käytöstä. Ne ovat aikoinaan kannustaneet heitäkin lajin pariin. Omiakin hyppyreitä rekennettiin ja kavereitten kanssa hypittiin – näin mäkinaiseni ja -mieheni kertovat oman innostuksensa alkaneen. Nykyään hypätään virtuaalisesti kotisohvalta. Kotisohvalta mäkihyppyä myös katsotaan, mutta aiempaa vähemmän ja kisoihin paikan päällekin on nykyisin vähän vaikeampi tulla. Miksi?

Mutta nyt meillä on Heta, ja kohta Lahdessa mäkinaiset. Ehkä meissä naisissa onkin tulevaisuus? Myös lajin innokkaina seuraajina. Nyt uuteen nousuun on jo mahdollisuus! Ja mikä upea talviarvokisatapahtuma Lahdessa vuonna 2017 onkaan luvassa. Kunhan vaan mahdollisimman moni ostaa sinne liput jo heti sunnuntaina 31.1, kun lipunmyynti alkaa.

IMG_9417

Nappaamme kuvan mäkijoukkueestamme. Kelpo tiimi. Kookutonen, ihan hyvä ekaksi kerraksi ja tästä on hyvä ponnistaa. Huikkaamme hyvästit Julian kanssa, hän lähtee seuraavaksi kisoihin Saksaan.

Astun pukukoppiin pää Hetasta ja hypyistä nollaantuneena mustaan hikikommandooni hukkuneena. Seuraava treenaaja odottaa hyppypukuani. Ne täytyy jakaa, sen verran harvassa nämä tavikselle mahtuvat asut ovat. Vedän puvun pois päältäni ja mutisen pahoittelut sen hikisyydestä ja nostan katseeni veistääkseni jotain nasevia hyppyohjeita seuraavalle.

Heikki Kovalainen. Yksi maailman kovimmista F1-kuljettajista. Hän hyppää jälkeeni, sillä on juuri vastaanottanut MM-kisojen latulähettilään tittelin, ja hyppy kuuluu vähän niinku kuvaan.

Päätän nopeasti vetä sanat takaisin sisääni ja jättää ohjeet jakamatta.

IMG_9408

Ni, kun nyt kysyt, kuka on ajanut sisään Heikki Kovalaisen mäkihyppypuvun, ni mä!

Ja kun nyt kysyt, millaista on mäkihyppy, ni ihan sairaan siistiä.

Treeni on alkanut. Seuraava tavoite on K15. Kooviistoista ja sillai, katsotaan miten käy.

Viidenkympin kriisi kolmenkympin ja neljänkympin välissä on ihan kiva juttu. Pistää ihmisen hikoilemaan.

/Ämmä, Mäkikotkanne

 

Ai ni, tässä loppukevennys. Tältä näyttää pään sisäinen taisto in action ja minun elämäni ensimmäinen mäkihyppy. Nautinnollisia katseluhetkiä huolimatta siitä, että kuvaajalla on kamera kädessä ihan vinksin vonksin.

Ensimmäinen mäkihyppytreeni!

Hei, sä muistat tämän; mäkihyppyhaasteen, joka minulle heitettiin. Mahdollisimman isosta mäestä on hypättävä 19.2. Puoli vuotta oli aikaa treenata, mutta homma on nyt mennyt siihen, että Lahden Salpausselän kisat ovat KOLMEN viikon päästä ja alla on NOLLA tuntia treeniä.

Tänään alettiin kesyttää suksia ensimmäistä kertaa Suomen parhaan naismäkihyppääjä Julia Kykkäsen, ex-mäkihyppääjä Tami Kiurun ja Lahden hiihtoseuran Kai Lahtisen kanssa. Huojentavaa on tieto siitä, että LAHJATTOMAT HARJOITTELEE! Tämä yhden naisen mäkihyppyorganisaatio on nyt niin kuolemanpoikki suorituksestaan, että tänään saat nyt pienet esimaistajaiset ja HUOMENNA blogissa kuulet sitten kaiken…

Videolla mallia suoritukseen antaa Julia, Kain tukee henkisellä valmennuksella ja joukkueenjohtaja Tami kuvaa. Meillä on toimiva joukkue. Vai onko, se selviää huomenna…

 

Pahoittelut videon pystysuuntaisuudesta, olkoon katselunautinto kuitenkin erinomainen!

Mäkihyppytreeni käyntiin – Anssin näkemys onnistumisesta ja ensimmäiset ohjeet

Sellainenpa oli sitten uusin haasteeni. Joko luit eilisen blogini?

Tänään olo on ristiriitainen. Aamulla oli taas se perusolo. Se, joka tulee aina kun kertoo jonkun ison uutisen tai kirjoittaa jostain arasta aiheesta avoimesti: tekee mieli vain vetää koko blogijulkaisu pois ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kai se joku sellainen häpeän tai pelon aspekti nousee kehiin tällaisessa minun suosimassani toimintamallissa; että kun tartutaan haasteisiin pelottomasti ja sanotaan joo impusiivisesti, häpeä ja pelko tulevat ähän jälkijunassa.

Hävettää se, että olen tällainen, ja pelottaa se, että olen tällainen. Niinku noin kiteytetysti. Erityisesti tuo häpeä on jännä tunne. Miksi minun ylipäänsä pitäisi hävetä? Häpeänkö etukäteen sitä jos tämä ei onnistukaan tai jokin menee pieleen matkan varrella? Pelosta se kaikki kai kumpuaa…

Mutta onneksi häpeä ja pelko ovat vain ohimeneviä tuntemuksia. Eihän tämä ole elämää kummempaa.

Sanomattakin kuitenkin lienee selvää, että ihan hirveästi kosketuspintaa mäkihyppyyn minulla ei ole entuudestaan. Onko minun todella mahdollista hypätä mäestä helmikuussa? Katso tältä videolta mitä mieltä valmentajani Anssi Koivuranta on mahdollisuudestani onnistua haasteessa ja millaiset ohjeet hän antaa mäkihyppytreenin aloittamiseen! Näin alkoi tämän tytön mäkihyppytreeni Lahdessa….

 

Näillä siivin lennetään kohti kaunista viikonloppua, ystäväni! Minä suuntaan kohta viikonlopun mökkireissulle. Tarkoitus on aloittaa treenikausi tänä viikonloppuna pyörätreenillä – ei saa unohtaa, että parin viikon päästä on seuraava haasteeni, se 140 kilometrin Tour de Helsinki eli Tour de Ämmä -haasteeni. Siitäkin on vielä suoriuduttava. Seitsemässä tunnissa… Niin ja hei sinäkin voit vielä ilmoittautua siihen mukaan! Aikaa on 19.8. asti! Mene tuonne ja ilmoittaudu!

/Ämmä, joka edelleen yrittää keksiä mäkihyppyhaasteelle nimeä…