Savolaista räppiä Timi Lexikonin kanssa

Timi Lexikon on maailman paras savolainen rapartisti.

Maija Ilmoniemi ei. Siis ei savolainen eikä räppäri eikä niiden yhdistelmä eikä maailman paras. Kovasti kyllä koetan tulla niiksi kaikiksi.

”Huasteleppa levveemmin” on yksi Timi Lexikonin savon murteella kirjoittamista biiseistä. Hänet valitsin tietysti mentorikseni, kun työssäni meneillään olevassa Kesässä savolaiseksi -projektissa tuli aika opetella puhumaan kuin savolainen.

Annetaan näiden kahden videon puhua puolestaan…

Tällä ensimmäisellä videolla minä koetan räpätä Timin biisiä. Hitti vai huti, saat päättää. Timin reaktiot kertonevat kyllä hänen kantansa.

 

Ja tällä toisella videolla Timi avaa sanoituksiaan suomentaen tärkeitä savon murteen sanoja. Otahan sinäkin opiksesi!

 

Voe tokkiisa, sanoisi savolainen. Tällaista täällä tänään.

Naurua iltaasi!

/Äm, joka (nyt kun kuitenkin mietit) sai edelleen pitää työpaikkansa tämän kaiken jälkeen

Mainokset

Mihin sä jäit? Tämäkin laulu etsii kotia!

Pääsin tänä kesänä osalliseksi erästä hienoa prosessia. Ystäväni Meri-Maaria Kivekäs pyysi minut laulamaan säveltämänsä kappaleen ”Mihin sä jäit?” demonauhaa.

Tämä oli minulle hauska juttu. Sain tehtäväkseni tarttua tavallaan aika hurjaankin kappaleeseen, sillä sen teema ja sanoitus vaativat laulajalta vahvaa kykyä kertoa syvä tarina. Sainkin tätä demoa tehdessämme kaivaa myös näyttelijäntaitojani esiin ja ehkä juuri eräänlaisen dramatiikkakykyni takia minua tähän pyydettiin. Tässä kappaleessa erityisen hieno haaste oli pureutua äkillisesti tarinassa muuttuvan tilanteen ja tunnetilojen ilmaisemiseen. Kuinka kertoa Pikku-Liisan tarina uskottavasti laulauen, niin että kuulija ymmärtää mistä on kyse? Kuinka siirtyä alun kepeän iloisesta tunnelmasta lopun epätoivoon?

Uskomattoman tärkeää laulun uppoamisessa yleisöön on se, kuinka laulaja pystyy kiinnittämään kuulijan kappaleen tarinaan, tunnistamaan omia tunteitaan ja kokemaan laulun tarina itse, ehkä jopa unohtaen, että sitä on joku välikappale laulamassa – tätähän minä myös kirjoittajana tutkin tässä blogissani tai puhuen työssäni esiintyjänä. Laulaen tulkintamuoto on vain erilainen, mutta kaikessa kuitenkin on kyse samasta asiasta: tunteen synnyttämisestä ja koskettamisesta.

Minähän en ole loppuunviilattu ammattilaulaja, vaikka sellistinä ja laulajana olen kouluttautunut parikymmentä vuotta, mutta tästäkin näkökulmasta haaste oli mielenkiintoinen. Tiesin, että voisin oppia taas paljon tällaisen konkreettisen projektin kautta. Kappale on demottelua ja sitä olisi hauska vielä edistää tuottamalla sitä eteenpäin. Ehkä saamme siihen mahdollisuuden tällä tai jollain muulla kappaleella, sitä toki toivon.

 

vkeikka5

Kuvassa Meri-Maarian (vas) ja minun lisäkseni kolmas teatteriopiskeluystäväni Laura. Muistatko, mehän kiersimme tällä porukalla pari vuotta sitten esittämässaä lauluja ja pientä näytelmää vanhustenkodeissa ja tämä kuva on yhdeltä keikaltamme. Ja esim tässä kirjoituksessa kerron lisää tuosta jutusta.

 

Mutta erityisesti minä toivon suurta menestystä Meri-Maarialle! Teatteri yhdisti alunperin minut ja hänet vuonna 2012. Opiskelimme yhdessä Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön opinnoissa ja olemme siitä lähtien olleet hyviä ystäviä.

Meri-Maaria on upea esimerkki rohkeudesta; päivätyöltäänhän on opettaja, mutta musiikki on ollut aina yksi Meri-Maarian elämän rakkaimmksta asioista ja hän on sitä harrastanut ja opiskellut erilaisissa muodoissa. Kirjoitettuaan vuosi kaupalla musiikkia pöytälaatikkoonsa, Meri-Maaria lopulta viime keväänä ylitti ison rajan ja päätti lopultaantaa laulujensa päästä kaikkien kuuluville ja alkaa etsiä niille kotia. Koska Meri-Maaria haluaa ensisijaisesti kirjoittaa ja säveltää, hän keksi hyödyntää kymmenet vuosin varrella syntyneet laulunsa kekseliäällä tavalla. Hän perusti ”Laulu etsii kotia” -blogin, jossa hän esittelee tekemäänsä musiikkia, avaa niiden tarinaa mielenkiintoisesti  ja tarjoaa musiikkiansa kenelle tahansa käytettäväksi.

Ja tätä tarkoitusta varten myös me demottelimne myös tämän Mihin sä jäit -kappaleen, jonka löydät TÄÄLTÄ, en valitettavasti saa sitä suoraan tähän kirjoitukseen linkattua. Tästä Meri-Maarian blogista pääset kuulemaan myös muut hänen jo julkaisemansa biisit ja seuraamaan uusien syntyä!

Mitä olet tästä biisistä mieltä?

/Äm, toivottaen suuria tunteita iltaasi!

Hittibiisi somessa, osa 4: Demo

Olemme laulaja Hanna Maarian kanssa tehneet kesällä yhdessä biisiä, jonka teema on vahva nainen. Ja tässä se on: biisimme eka demoversio. Siis biisi ensimmäistä kertaa SINUN kuultavaksesi kokonaan!

Tällaistahan ei yleensä tehdä – että annettaisiin puolivalmis kappale yleisön arvioitavaksi. Se on lauluntekijälle jopa vähän pelottavaa ja iso rajan ylitys. Mutta koska musiikinteossa demo on tärkeä osa lopullisen kappaleen syntymistä ja me olemme halunneet ottaa sinut mukaiseen jokaiseen biisinteon vaiheeseen, annamme sinun tietysti kuunnella biisin jo sen demovaiheessa.

Toivomme sinun myös osallistuvan. Nyt on sinun vuorosi vaikuttaa! Olemme menossa studioon viimeistelemään biisin tuottajan kanssa keskiviikkona 14.9. ja haluamme kuulla palautettasi. Miltä tämä demo sinusta kuulostaa? Pitäisikö sanoille tai sävelelle tehdä jotain muutoksia lopulisessa versiossa? Millaisia ne voisivat olla?

 

Tämä video on kuvattu hetkellä, kun kuuntelimme biisin ekaa kertaa itsekin. Suht priceless-reaktioita! Oman käden jälkeä on huimaa kuunnella.

Oletko jo nähnyt aiemmat Hittibiisi somessa -jaksot? Katso ne Youtubessa, ja pääset kurkistamaan kuinka tämä demo on syntynyt.

 

 

Työn iloa ja hittibiisin demoja

Loppuu sinulta loma? Ihanaa! Sillä ihanaa on tehdä töitä silloin, kun nauttii siitä mitä tekee. Katsopa vaikka, kun me Hanna-Maarian kanssa demoamme, miltä työnilo näyttää parhaimmillaan.

Demotaanpa tällä videolla muuten myös hittibiisiämme, joka syntyy kovaa vauhtia (katso tästä mistä on kyse). Nyt pääset nimittäin kuulemaan ensimmäiset sävelet tulevasta biisistämme. Vetäydyimme Sipoon kauniisiin maisemiin biisintekoleirille ja aloimme siirtää paperille syntynyttä sanoitusta säveliksi ja siitä edelleen ensimmäiseksi demoversioksi.

Kerro meille mitä mieltä olet! Ja muista katsoa myös sarjan aiemmat jaksot, kun sinua kiinnostaa miten musiikkia tehdään.

Upeaa alkavaa viikkoa sinulle, ystäväni. Toivottavasti sinä olet yhtä innoissasi alkavasta syksystä kuin minä olen ja pääset ioitsemaan jokaisesta päivästä – oli kyse sitten lomasta tai työstä!

/Äm

Hittibiisi somessa, osa 2: Koskettava sanoitus antaa tilaa kuulijalle

Ilmoniemen videopajalla on työstetty viimeiset pari päivää innosta puhkuen uutta Hittibiisi somessa -sarjan jaksoa. Muistatko, kun aloitimme Hanna-Maarian kanssa tekemään biisiä?

Nyt on aika tarjoilla nähtäväksenne toisen studiosessiomme anti. Tällä kertaa jaamme opetuksia ja oivalluksia sanoitustyöstä sekä parhaat behind the scenes -matskut luovan prosessin kaavasta.

Tällä videolla näet kuinka luova prosessi etenee, mitkä ovat sen keskeiset elementit ja kuinka me sen koetamme kesyttää. Lisäksi videolla syntyy ajatuksia siihen, mikä on kuulijan rooli kappaleessa ja miten sanoittajan tulee huomioida kuulija sävellystyössään.

Prosessissamme kuljemme koko ajan kohti konkretiaa; pohdimme kuinka esittää syviä, filosofisiakin, ajatuksia ja elämänkokemuksia yhdessä lyhyessä musiikkikappaleessa. On valtavan kiehtovaa koettaa löytää oikeita sanoja ja säveliä tunteelle, jonka haluaa välittää.

Kova hommahan tämä on vielä kaiken luovan ponnistelun päälle vääntää näitä videoita koettaen löytää valtavasta materiaalimäärästä tärkeimmät oivallukset, mutta se on jokaisen sekunnin arvoista. Opin itse valtavasti luovasta prosessista käydessäni sessioistamme tallentamiamme materiaaleja läpi. Toivon, että pystyn kokoamaan sinulle kiteytetyimpiä ajatuksia ja käytännön esimerkkejä siitä, kuinka työstämme musiikkia.

Tämä prosessi on kaikkien säveltämisestä ja sanoittamisesta kiinnostuneiden lisäksi oivallinen erilaisille luovan alan ihmisille. Ja teitysti sinulle, joka haluat tirkistellä millaista on tehdä luovaa työtä – saatat saada omaan arkeesi jotain yllättävää ajateltavaa. Onneksi et pääse näkemään ihan kaikkea, sen verran sekopäistä touhua työmme välillä on 😀  Mutta hauskinta ikinä, ja minä kiitän jokaisesta sekunnista, jotka saan viettää rakastamani työn parissa. Toivotaan, että se kantaa hedelmää.

/Äm, joka painuu nyt yöksi kesämökille

 

 

Hittibiisi somessa, osa 1: Simppeli kynänkärki

Kaksi vahvaa naista. Yksi vielä syntymätön biisi ja sanoittamattomat sävelet, jotka saavat muodon sinun edessäsi somessa.

Biisintekoprosessi Hanna-Maarian kanssa on käynnistynyt ja kamerat ovat seuranneet tiiviisti työtämme! Tässä Hittibiisi somessa -sarjan ensimmäisessä jaksossa pääset seuraamaan kuinka teema ”vahva nainen” alkaa taipua sanoiksi ideointivaiheessa.

Tervetuloa mukaan tirkistelemään, oppimaan ja osallistumaan! Tämä on jo nyt ollut ihan mahtava prosessi, ja olen onnellinen, että voin jakaa kaiken kokemani ja oppimani kanssasi.

/Äm, joka päivän kotona vietetyn pitstopin jälkeen starttaa huomenna keikalle kohti Seinäjokea

Studiosessio luonnon äärellä

Tänään työntekoa jatkettiin luonnon kauneuden keskellä, mutta vähän toisenlaisissa hommissa kuin eilen. Meillä oli Hanna-Maarian kanssa koko päivän mittainen studiosetti ihanalla huvilalla Sipoossa, kaukana muun maailman melskeestä. Luovuus kyllä pääsee ihan omiin ulottuvuuksiinsa, kun saa rauhoittua upean luonnon äärellä.

IMG_2125 IMG_2134 sessio

Rauhallisuudesta muutoin en kyllä ole ihan varma. Tämä biisinteko on yksinkertaisesti niin mukaansatempaavaa ja mahtavaa työtä, että me meinattiin Hannan kanssa revetä liitoksistamme tänään. Uskomattoman nopeasti on päästy jo aika pitkälle. Tänään valmiina on jo sanoitus ja päivän keskitimme biisin demottelulle. Haimme oikeaa säveltä ja rytmiä biisiin.

Jos haluat pikanäytteen, hyppää äkkiä Snapchatiini ja hae sieltä minun (@maijailmoniemi) sekä Hanna-Maarian (@hannamaariasnap) tilit; siellä pääsee jo kuuntelemaan maistiaisia tulevasta biisistämme. Ja sitten ensi viikolla Youtubessa julkaistaan ensimmäisen sessiomme tulokset viime viikolta!

Nyt tämä mimmi suuntaa pakkaushommiin – taas. Edelliset kassit lojuvat vielä eteisen lattialla ja nyt metsäkamat vaihtuvat pyöräilyvarusteisiin. Huomenna startataan kohti Alastaroa. Huh, ei enää pitkää aikaa, kun jo pitäisi hypätä 24 tunniksi fillarille…

Kohti taivaita ja juhannusta, ystävät!

/Äm, joka on vaan niiiiin onnellinen ja innoissaan

Hittibiisi somessa

Laulaja lauluntekijä Hanna Maaria, joka on sinulle tuttu muun muassa Cheekin ”Sä huudat” -biisin feataajana, heitti minulle houkuttelevimman haasteen: hän haluaa tehdä kanssani biisin, jonka teemana on vahva nainen! Ja minä… Sanoin tietysti TAHDON, sillä koko elämäni työ on kertoa tarinoita vahvasta, rohkeasta ja inhimillisestä ihmisestä!

Me emme tietenkään halua pitää tätä itsellämme, vaan päätimme jakaa koko biisintekoprosessin kanssasi ja kertoa miten tie kulkee scratchista valmiiseen kappaleeseen. Avaamme luovan biisintekoprosessin vaihe vaiheelta somessa, jotta voisit nähdä miten musiikkia tehdään ja saada itsekin oppia. Pääset siis mukaamme sessioihin ja avaamme polkuamme sitä mukaa kun kuljemme eteenpäin. Minulle tämä on aivan uusi aluevaltaus, ja samalla kun minä opin Hanna-Maarian kanssa tekemällä, haluan jakaa oppini kanssasi.

 

Ja hei NYT mun Snapchatiin mars! Siellä tunnelmat vielä tähän iltaan asti eilisestä ekasta sessiostamme. Jos et ole Snapchatissa (etkä halua liittyä), pääset myöhemmin ekan session tunnelmiin… Odota vaan.

/Äm, joka on nyt vähän niinku, että SIIIIIIIIIIISTIIIIIIIII, sillä tänään vedettiin studiolla jo toinen setti (Snapissa matskua…)!