Koiramaijapoppasen maanantairakkautta

Tuulet ovat kääntyneet ja puhaltavat erityisen kovaa. On maanantai, ja minulla on alkanut suhteellisen outo viikko. Kaikin puolin erityinen ja erikoinen tulee tästä ja sitä seuraavistakin viikoista. Tuulet ovat kääntyneet, ja on kutkuttava tunne, että jotain tapahtuu…

Oletko nähnyt Julie Andrewsin tähdittämän 60-luvun elokuvan Maija Poppanen? Siinä Bankin perheen lastenhoitajaksi lennähtää tuulten kääntyessä sateenvarjollaan erikoislaatuinen ja hieman poukkoileva lastenhoitaja Poppanen. Elokuva on edelleen yksi ehdottomista suosikeistani. Maija Poppasta olen jo pitkään miettinyt mielessäni monestakin syystä, jotka paljastuvat sinulle vähitellen.

 

heman

Mutta nyt sinun on olennaista tietää, että olen lennähtänyt Vantaalle; tässä tuulessa olisin voinut hyvinkin saapua tänne sateenvarjolla lentäen idolini Poppasen lailla.

Minä en ole Bankin perheessä, vaan ystäväni perheen luona hoitamassa tätä komistusta, Hemania, joka on täyttänyt maanantaini rakkaudellaan! Tämän alkuviikon ajan olen Koiramaijapoppanen. Tämä on etappi numero 1 viikolla, jolla tuulet ovat kääntyneet ja jotain kutkuttavaa tapahtuu…

Rakkauden täyteistä maanantai-iltaa sinulle ystäväni! Antaa tuulla vaan, sillä tuuli tietää aina yllättäviä muutoksia!

/Ämmä

 

Kultaisen sateenvarjon filosofia

Oho. Muuta en nyt oikein osaa sanoa. No, todetaan nyt sekin, että täällä vielä ollaan. Jotenkin hassun tiiviisti tämä pirkuleen blogi kuuluu minun päivärytmiini. Hyvä kai niin. Mutta tänään otan kuitenkin vähän etäisyyttä ja jätän teidät nauttimaan päivästä kahden ajatuksen kanssa.

Ensinnä: kiitos. Eiku. KIIIIITOS! Viestejä, palautetta, ajatuksia! Niitä on sadellut eilisen kirjoitukseni jälkeen. Niin paljon, että pahoittelen jos en ehdi heti juuri sinulle vastata. Vastaan kyllä jokaiselle! Olen häkeltynyt, sillä palautteenne on ollut ravisuttavaa. Kiitos.

Ja toiseksi: eilinen satenvaarjokeissi herätti minussa tällaisen ajatuksen. Että vaikka me etsisimme sitä omaa kultaista sateenvarjoamme kissojen ja koirien kanssa, koettaisimme hallita elämää ja yrittää sen antaa kaiken heti mulle nyt, niin joskus sitä tajuaa, että… No, tämän:

kontrollointi

Sitten se kultainen sateenvarjo löytyy. Kun vähiten odottaa ja paikasta josta ei ikinä olisi sen uskonut löytyvän. Tämä olkoon minun ”Kultaisen sateenvarjon filosofiani”. Bonks, sanoisi Esa Saarinen. Piste tähän nyt tänään. Jatketaan myöhemmin!

/Ämmä, rakastan ja kiittäen teistä jokaista

 

Kultainen sateenvarjo

Vein aamulla roskat. Tämä näkymä odotti minua roskiskatoksessa. Kultainen sateenvarjo. Kartonkijäteroskiksen päällä.

kultainensateenvarjo

Kauniit, rypytetyt reunat, siro kahva, kestävä ja erikoiselta tuntuva materiaali sekä ja todella vahva ja erikoinen mekaniikka. Ei mikään halvin mahdollinen sateensuoja.

Hassua. Minun entinen yritykseni oli nimeltään Paraply – sateenvarjo ruotsiksi. Ja sen tunnus, logo, oli kultainen sateenvarjo. Etsin aikanaan kissojen ja koirien kanssa kultaista sateenvarjoa, jonka olisin voinut laittaa toimistomme näyteikkunalle. Sitä ei koskaan löytynyt. Kerran Italiassa seitsemän vuotta sitten (itse asiassa aivan tarkalleen seitsemän vuotta, olin silloin reilua kuukautta aiemmin perustanut Paraplyn!) näin erään kaunottaren, mutta kuten arvata saattaa, se oli way out of my budget…

Ja nyt sitten kaunis, kultainen sateenvarjo tuijottaa minua silmästä silmään kotitaloni kartonkiroskiksen päällä. Täysin käyttäkelpoisena. Joku on sen siihen jättänyt auki levitettynä, jotta sen kauneuden voisi huomata. No, tiedät minut. Tästäkin tietysti revin jotain symboliikkaa… Siitä on kai tullut tapani selvitä elämässä. Nauttia pienistä merkeistä, joita erityisen herästi näen juuri niinä hetkinä, kun asiat tuntuvat mahdottomilta.

Mutta onhan se nyt jännä. Seitsemän vuotta etsin ja nyt sen löysin – Kultaisen sateenvarjon.