Kutkuttavan kummallinen uni

Huomenna on muutto ja minusta tulee kuopiolainen. Rehellisesti sanottuna, en ymmärrä yhtään mitä on tapahtumassa. Kaikki on kulkenut niin kovalla vauhdilla, etten ole vielä hetkeäkään osannut pysähytä miettimään, missä mennään: Että pian olen uudessa ihanassa kodissani Kuopiossa ja aloitan maanantaina upeassa työssä.

Uskoisin, että todellisuus iskee sunnuntai-iltana, kun muuttotohinat ovat takana. Tai sitten maananantaina, kun astun työpaikkani ovesta sisään. Mutta nyt kaikki tuntuu kuin unelta; kutkuttavalta, mutta samalla kummalliselta. Mielessä on yhtä aikaa paljon ajatuksia, mutta samalla pää on aivan tyhjä. Nyt on liian paljon tekemistä, mutta kirjoitan vielä myöhemmin enemmän tämänkertaisen elämänmuutokseni aiheuttamista ajatuksista – ne ovat välillä kovin mielenkiintoisia.

Mutta nyt pitäisi saada suurimmat muuttovamistelut tehtyä, jotta huomenna saisimme vain nostettua tavarat autoon ja asunnon siivottua. Kovin hyvin en ole hommassa onnistunut, sillä viimeiset kaksi päivää jolloin minun olisi pitänyt pakata, olen käynyt akupunktiossa fysioterapeutillani, ripsihuollossa, hierojalla ja kampaajalla…

Ja koska mitäänhän minulla ei ole tapana tehdä viime tipalla, kävin tänään vihdoin palauttamassa kyynärsauvani sairaalaan, täällä kotonani kun ne ovat jo muutaman kuukauden ehtineet lojua käyttämättöminä… Kännykkäni oli tuolla hetkellä päättänyt kädessäni otta 61 kuvan kuvasarjan tästä nostalgisesta hetkestä. Että pakkohan niistä nyt on muutama kanssasi jakaa – juuri muita kuvia kun ei ole viime päivinä juuri tullut napsittua.

Oikea, vammautunut jalkani – ilman keppejä!

Sinne minut syyskuussa kärrättiin onnettomuuden jälkeen.

Pakko tunnustaa, että hetki todella oli hieman nostalginen. Monella tapaa nyt suljetaan ovia menneille ajoille, ja toivottavasti aloitan nyt uuden ja kukoistavamman jakson elämää. Jotenkin tämä kyynärsauvojen vienti ehkä oli myös symbolisessa mielessä tehtävä juuri nyt.

/Äm, jolla seuraavana vuorossa kaappien pesua, vaikka mieli tekisi nukkumaan