Sillä junat ja naiset on luotuja kulkemaan – näkemiin Stø!

Sinä tiedät. Minä olen miettinyt. Viime päivinä erityisesti tätä: Miksi sellaisesta, josta on tullut tuttua ja turvallista, vaikka se ei tekisi edes hyvää, on niin vaikea päästää irti? Miksi sitä haluaa roikkua ja riippua vaikka näkee tilanteen vaikeuden? Olen miettinyt elämääni Ruotsissa; sitä kuinka riipuin ja roikuin pitkään mahdottomaksi muuttuneessa tilanteessa. Miksi en silloin myöntänyt, että tilanne vaatii muutoksia? Miksi en edes kertonut siitä sinulle? Olen miettinyt olisinko säästynyt romahdukseltani, jos olisin lähtenyt silloin kun lähteminen kävi omasa mielessäni; niinä kertoina, joina pakkasin laukkuni ja olin valmis lähtemään. 

Viime päivinä olen miettinyt sitä miten voin palvella parhaiten.

”Sinä seisot niin kuin vuori etkä muutu milloinkaan
Kiskot minua kutsuu siis hyvästellään vaan”

Tilanne Støssä on vellonut jo pitkään. Ilmassa on alakuloa. Töitä ei ole tai sitten niitä on pieniä määriä siellä täällä. Minä Støn onnekkain koukuttaja, sillä minulle on nyt töitä.

Eilen aamulla tajusin, että minä olen myös jotain muuta.

Minä taidan olla Støn kokenein hyppääjä – se, jolla on rutkasti kokemusta isojen päätösten tekemisestä ja tyhjän päälle hyppäämisestä. Se, joka on tottunut mukautumaan nopeisiin suunnanmuutoksiin.

Riittävän rohkea?

Tai riittävän hullu.

”Ovet ovat meitä varten että tullaan ja poistutaan
Koska junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan”

”Miten voin palvella parhaiten?”, olen kysynyt itseltäni kerta toisensa jälkeen viime päivinä. Kysynyt ja kysynyt kunnes ymmärsin, että minulla on avaimet tilanteen ratkaisemiseen. Edes jonkun on voitava saada tehdä täällä Støssä töitä sen verran, että tulee toimeen. Ei ole järkevää, että moni ihminen kituuttaa epävarmuudessa ja vähin töin. Odottaa, seisoo tyhjänpanttina, tylsistyy.

Siksi olen päättänyt luovuttaa työni työkaverilleni, jotta hän voisi jäädä Støhön. Kun kyseessä en ole vain minä, minun oma hyvinvointini ja selviytymiseni, tämä on ainoa oikea tapa toimia. Tapa, jolla minä voin nyt palvella parhaiten ystäviäni ja tätä kylää. Itseänikin. Voisin myös pitää kiinni tiukasti minulle luvatuista töistä, mutta tiedän sisimmässäni, että näin on oikein tehdä. Minun siipeni kantavat, niin ne ovat aina tehneet. Aiemmat hyppyni tuntemattomaan ovat opettaneet minulle sitä henkistä kanttia ja joustavuutta jota juuri tällaiset tilanteet kai joskus vaativat. Tiedän, että joku uusi suunta avautuu.

”Eikä ne oo kyyneleitä joita vuori vuodattaa
Ne on kevään tekeleitä kun se jäitä sulattaa”

En yhtään tiedä mitä nyt tapahtuu, mutta päätös on tehty ja siinä pitäydyn, vaikka kaikki on taas täysin epävarmaa. Jätän nyt hyvästit Stølle ja jatkan matkaa. Kova ikävä jää, mutta onneksi voin aina tulla takaisin. Ehkä piankin. Minulla on mahdollisuus palata tänne touko-kesäkuussa, jolloin täällä alkaa valassafari, ja minulle ehkä on siellä tarjolla töitä.

* * *

Nyt tullaan siihen jännittävimpään osaan: mitä teen seuraavaksi? Haluan jäädä Norjaan, sillä tuntuu, että täällä on vielä jokin kesken.

Onko sinulla ideoita? Mitä voisin seuraavaksi tehdä? Erityisesti sinä, jolla on jotain yhteksiä Norjaan: tiedätkö ketään joka tarvitsisi kaltaistani työntekijää?

maija_ihmettelee3

/Ämmä, ja suhteellisen hassu fiilis just nyt

Lainaukset Jenni Vartiaisen kappaleesta Junat ja naiset