Kun sinkku lähti sokkotreffeille tunturiin – arkistojen aarre nyt videona!

On tämä blogi kyllä aikamoinen aarrearkku! Sen jotenkin aina välillä unohtaa, kun tuskailee tässä bloggaajan arjessa – silloin, kun ei oikein tunnu olevan mitään kirjoitettavaa.

Tiedät tyylini: huumoria, heittäytymistä ja syvällistä sanomaa, johon kaikki voivat samaistua. Ja tuolla tyylillä on syntynyt monta suosittua timanttia, jotka vaatisivat myös koostamista kirjan muotoon. Mutta luulenpa, että blogini suosituin kirjaversio voisi olla myös äänikirja. Tai joku näytelty kirja, jos sellainen muoto olemassa olisi.

Tuli vähän leikittyä, ja nyt Youtubessa tarjolla Maija-tädin satutunti aikuisille. Tänään kerron tarinan siitä, kun sinkku lähti sokkotreffeille tunturiin, Arctic Challenge estejuoksukisaan tietenkin. Tämä on yksi blogini kaikkien aikojen suosituimmista tarinoista ja yksi itseänikin edelleen inspiroivimmista kirjoituksista! Sille on syynsä…

Tässä tekemäni trailer

 

Ja tässä koko tarina Youtube-versiona. Ihan erialaisen sävyn juttu saa, kun sen tekee eri muodoissa.

 

Ja tämän linkin takaa löydät tuon heinäkuussa 2016 kirjoitetun tarinan!

Mainokset

Toivo

Toivo. Riittäköön tuo sana ja kuvassa näkyvä vapauden riemu kiteytykseksi tälle vuodelle

img_4839

Fysipterapian jälkeen pääsin eilen ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen itse ruokakauppaan. Tältä se tuntuu. Ja näyttää!

 

Vuosi 2016 opetti minulle mitä toivo tarkoittaa ihmiselle; miten aina putoaa jaloilleen (hirveen huono ilmaisu tuo!!!) kun vain osaa nähdä ohi vallitsevan olosuhteen. Ikinä (poislukien tapahtumat kolme vuotta sitten) en ole elämässäni ollut näin väsynyt – ja samalla täynnä odotuksen kuplia, sillä nyt mennään kohti uutta ja parempaa. 

Jos kaipaat lukemista uuden vuoden avajaisiksi, olen rankannut vuoden TOP3 tekstini ja ajatukseni. Monta muutakin upeaa kokemusta tämä vuosi toi ja tarjosi aiheeksi hienoille tarinoille – kerro, jos sinulla on jokin erityinen suosikki!

Omat kaksi suosikkiani ovat nämä jutut (sinisen linkin takana):

Suomalainen mies, sinä olet ihana!
”Kaikki seikkailut päättyvät ennalta-arvaamattomiin löytöihin ja mielettömiin yllätyksiin. Sanoinkuvaamattoman kiitollinen on olo sillä hetkellä, kun on tehnyt jotain tuntematonta; oppinut jotain uutta ja arvaamatonta. Kokenut sellaista, jota ei voi arjessa kuvitellakaan.”


Yksilölajikin on joukkueurheilua – yhdistetyn maajoukueen opissa
”Niin, ajattele: näinkin voi joku elää. Ja sitten samalla jossain toisaalla joku toinen hiihtää lukemattomia tunteja metsissä, hyppää kerta toisensa jälkeen mäestä ja hikoilee. Sitten joku kolmas yhdistää meidät tarjoten mahdollisuuden maailmoillemme kohdata. Ja meille jokaiselle on paikkamme. Toinen ei ole toistaan vähempi tai enempi, kyse on siitä, miten meidän kunkin parhaat kykymme pääsevät ilmaissuiksi ja palvelemaan maailmaa.”

 

Ja se kolmas on yksi teidän ehdottomista suosikeistanne:

Kun sinkku lähti sokkotreffeille tunturille – Arctic Challenge 2016
”Kun on jossiteltu riittämiin, on aika toimia, katsoa mitä syntyy KUN antaa vain mennä. Ei tarvitse pelätä JOS, sillä selviää siitä huolimatta. Kun on mahdollisuus.”

 

Voin paljastaa. Minun toivoni, se voima, jolla olen mennyt läpi rankkojen aikojen, lepää tässä edessäsi. Tänään toivon vain, että ensi vuonna saan vihdoin tehdä täysillä työtä, jota eniten rakastan; olla teidän parissanne ja tuoda iloa sekä tietysti kiteyttää kertomuksia kokemuksistani. Enää en halua jäädä lukituksi neljän seinän sisään tai edes tietokoneen taa. Minun toivoni lepää siinä voimassa ja kyvyssä, jonka olen vihdoin pitkien etsikkovuosien jälkeen löytänyt itsestäni. Luulen, että se nousee esiin näissä edellä nostamissani teksteissä. Minä olen parhaimmillani, kun saan inspiroida sinua!

Mitä sä toivot tänään?

Kannat kattoon, kaiffarit! Piste ja bye bye!

/Äm, joka toivoo toivoa uuteen vuoteesi ja alkaa sytyttelemään roviota, jolla polttaa kyynärsauvat – lähellä nääs ollaan elämää ilman niitä

Entä jos koskaan ei ole oikea aika rakkaudelle?

Onhan se väistämättäkin feissillä, kun sen portin menin avaamaan. Rakkaus. Tai mikälie. Mahdollisuus, ettei oliskaan elämänsä ainoa ihminen.

Toissaviikkoiset sokkotreffini saivat minut mietteliääksi.

* * *

Se on palannut.

JOS.

Minä jossittelen taas.

Jos se tulisi vastaan. Jos olisi rakkaus. Tai jos olisi se mikälie.

Jos olisi mahdollisuus, ettei oliskaan elämänsä ainoa ihminen.

Jos en olisikaan valmis?

ArcticChallenge2016-016

Oli hieman vaikeaa keksiä kuvitusta tähän kirjoitukseen, mutta tässä vielä lisää upeita tunnelmia Arctic Challenge -kisasta Levillä. Kuva: Arctic Media

 

Tässä minä istun taas. Keittiönpäytäni äärellä. Kesän hulinoitten jälkeen on taas aikaa ajatella. Keittiöfilosofi. Maalausta isolla pensselillä, ja tämä pohdinta menee muuten wayyyyy beyond kaiken yksittäisen: senkin, kuinka nuo sokkotreffini kulkivat ja oliko niillä joku seuraus. Ne ovat yksityisiä, kahden ihmisen välisiä asioita, joita en tule tästedeskään käsittelemään muiden edessä.

Mutta omia ajatuksiani minä selvitän ja isollapa pensselillä maalaankin.

Katsos, minun elämäni on pisteessä, jossa kaiken muun etusijalle on pakko laittaa omien siipien löytäminen ja oma työura. On tutkittava tarkkaan se orastava hieno mahdollisuus, joka isojen menetysten ja romahdusten jälkeen on saatu taas hienoon alkuun. Kaikki muu, ylimääräinen, vie liikaa energiaa, vaatii liikaa likoonpistämistä kerralla. Näistä taustoistahan olet jo blogissani lukenut, ja jos et, tästä ja tästä voit katsoa lisää.

Mutta portti on nyt auki, ja minä mietin: JOS päästäisin jonkun toisen ihmisen elämääni, mitä JOS se olisikin virhe? Entä JOS nyt ei olekaan oikea aika rakkaudelle?

* * *

Ni, tässä kohtaa kaikki meneekin hankalaksi. Entä jos koskaan ei ole oikeaa aikaa rakkaudelle? Onko oikeastaan koskaan oikeaa aikaa millekään? Onko parisuhteessakaan oikeaa aikaa rakastaa?

Ja sitten tulee se vielä vaikeampi kysymys: Mistä tietää, että on oikea aika?

ArcticChallenge2016-329

Kuva: Arctic Media

 

Ei. Älä sano, että luota tunteeseen. Tunteeseen ei voi nyt luottaa. Se vaihtelee joka toinen hetki. Välillä haluan katsoa, kurkistaa, välillä taas tuntuu, etteivät voimat riitä muuhun kuin omaan päivittäiseen taisteluun. JOS kaikki mutkistuukin, jos toinen astuu kuvioon?

Jos sitten menettääkin jotain?

Ja nyt (helvetti, tätä kysymysta yritin vältellä!!): MITÄ RAKKAUS ON? Miksi minä ajattelen, että se on menettämistä?!?

Ja mitä sitten menettää JOS ei annakaan mahdollisuutta rakkaudelle tai sille mikälielle mahdollisuudelle, ettei oliskaan elämänsä ainoa ihminen?

Ni, haluatko, että luettelen vielä lisää päässäni olevia kysymyksiä?

 

ArcticChallenge2016-363

Ei. Siinä emme ole me, minä ja sokkotreffiparini, vaan joku muu ihana toisiinsa rakastunut pari. Näitä minä salaa seurasin kisamme varrella ja pohdin kysymyksiäni… Kuva: Arctic Media

 

Mietitkö sinä juuri nyt näitä asioita? Tiedätkö sinä oikean vastauksen?

 

* * *

Minä muistin juuri, että keväisen Tinder-kokeiluni seurauksena kirjoitin jotain oikeista kysymyksistä ja vastauksista. On pakko nostaa tuo teksti tähän uudelleen. Ihan vain siksi, että voisimme yhdessä pohtia, sillä kysymyksethän eivät kysymällä lopu….

(Tämä sama alla oleva kirjoitus löytyy myös alkuperäisenä täältä.)

 

 

MITÄ TEKISIT JOS EI OLISI OIKEITA KYSYMYKSIÄ, EI OIKEITA VASTAUKSIA?

”Trööt. Väärä vastaus.

Näitä minä olen pelännyt. Odotan, että toinen osapuoli aloittaa keskustelun siksi, että en itse uskalla. En uskalla siksi, että olen saanu koko Tinder-touhuun minut usuttaneelta ystävältä kirjan ”Tinder Nightmares”, jossa kuvataan ihmiskunnan historian järkyttävimmät keskustelunavaukset Tinderissä. Ja jos minä aloittaisin keskustelun, saattaisin juuri tehdä jonkin tuollaisen tuhoontuomitun feministishenkisen avauksen. Jonka olen juuri tehnyt…

Ei. Minä en aloita keskustelua. Sen sijaan googlaan nyt netissä tunteja onko olemassa jotain ohjelmaa, jolla voi kuvasta tunnistaa ihmisen kasvojen perusteella hänen nimensä. Kun en löydä vastausta, käytän lisää tunteja ihmisen etsimiseen Facebookista hänen hyvin perinteisen suomalaisen etunimensä perusteella. 

Minä haluan tietää kuka hän on.

Mutta ei. Minä en aloita keskustelua ja kysy mieheltä suoraan. Mikä sinun nimesi on ja kuka sinä olet?

Ei. En.”

Näin minä kirjoitin eilen blogiini kokemuksestani Tinderissä ja jatkoin antamalla miehelle vinkin:

”Ei ole vääriä kysymyksiä tai oikeita vastauksia. Jos olet minusta kiinnostunut, niin ole sitä rohkeasti ja anna sen näkyä.”

Vaadin äksöniä, niinku!

* * *

Blogin julkaistuani jäin tankkaamaan ääneen tuota ajatustani. Miksi ihmeessä annan Tinderpainajaisten tulla uniini? Miksi annan niiden estää minua kenties löytämästä elämäni rakkautta? Miksi minä kaipaan ohjekirjaa ja etsin oikeita kysymyksiä? Mikä väärissä vastauksissa on väärin?

Tämä menee nyt wayyyy beyond Tinder, olkoon eilinen kirjoitukseni vain konkreettinen ja viihdyttävä esimerkki jollekin suuremmalle, kenties koko ihmiskuntaa koskevalle teemalle.

Oikeat vastaukset. Väärät kysymykset.

Väärät vastaukset. Oikeat kysymykset.

Oikea ja väärä. Yksi kiehtova äärilaita, niistähän olen sinulle paljon kirjoittanut.

Varmuus, sitä minä jäin miettimään. Estääkö se, että minun on aina oltava varma minua toimimasta? Että täytyy tietää? Onko meidät kasvatettu siihen, että uskaltaakseen viitata koulutunnilla on ensin oltava täysin varma oikeasta vastauksesta? Tai että voidakseen yrittää on viilattava insinöörikaaviot loppuun asti ja todistetusti tietää mikä on tulevaisuus?

Mutta toimiiko elämä niin?

Toimimmeko me jos ajattelemme näin? Tartummeko toimeen, kysymmekö selvittääksemme, kohtaammeko toisiamme?

Kuinka kukaan voi olla varma vastauksista jos kaikki odottavat oikeaa kysymystä; jos kukaan ei ehdota vaihtoehtoja, joista etsiä vastausta?

Pelkäänkö minä kysyä kysymyksiä, sillä epäilen niiden olevan vääriä? Mitä tapahtuu jos vastaan väärin, paljastunko?

Mitä minä pelkään?

HERRANJUMALAMITENPALJONKYSYMYKSIÄ!

Varmuus ja epävarmuus.

Kysymykset ja vastaukset.

Oikea ja väärä.

Pelko ja vapaus.

* * *

Tiedätkö mitä minä tajusin eilen julkaistuani blogini? Taidan ottaa kysymykset ja vastaukset liian vakavasti.

Otanko siis elämän liian vakavasti? TUO onkin hyvä kysymys!

Sillä sitähän elämä on lopulta vain on: sarja kysymyksiä ja vastauksia – toinen toistaan parempia ja huonompia, oikeampia ja väärempiä – sekä niiden lomassa tapahtuvaa toimintaa.

Äksöniä, niinku!

* * *

Mitä sinä tekisit juuri nyt jos ei olisi vääriä vastauksia tai oikeita kysymyksiä?

 

Levoton sielu Levillä

Kohteessa.

Takana 12 tuntia matkustamista. Vaihteeks. Johan tässä pari viikkoa onkin edellisesta Lapin reissusta. Mutta tiedätkö, jollain kieroutuneella tavalla minä pidän pitkistä matkoista. Levottomalle sielulle suurinta rauhaa on se, kun on liikkeessä. Kun maisemat vaihtuvat ja edessä odottaa tuntematon.

Ja nyt kesäinen Levi.

Seikkailu. Se on taas seuraavien päivieni teema. Haaste Arctic Challenge kisassa. Jo itsessään tämä hurja juoksun ja erilaisten esteiden yhdistelmä on jännittävä; minulla ei ole lainkaan tietoa kuinka kuntoni kestää. Saati sitten se, että kisan suoritan yhdessä minulle ennalta tuntemattoman ihmisen kanssa. Kisa ja siihen yhdistetyt sokkotreffit, Levin hyvinvintikuningatar Laura Peipon erinomainen, minulle asettama haaste.

En oikein tiedä mitä ajatella tästä haasteesta juuri nyt. Oma fyysinen kunto epäilyttää vähän, olen nähnyt kuvia aika hurjista suoritteista, joista moniin en ole treenannut juuri millään tavoin etukäteen. Minun onnistumiseni taehan näissä haasteissa on aina raudanluja pääni, joka ei petä, vaikka kropassa alkaisi heikottaa. Sokkotreffit sinällään eivät jännitä tapaanhan jatkuvasti paljon uusia ihmisiä. Ehkä eniten jännittää se, etten tunne pariani tai tiedä hänen kuntoaan ja suhtautumistaan kisaan. Entä jos hän onkin joku himotriathlonisti, joka jyystää vakavana tunturia ja sitten minä etelän vetelä menen ja tyrin hänen kisansa…

Sellaista pyörii päässä juuri nyt.

Arvaamaton. Sekin pyörii päässä. Jaoin jo aamulla Facebookissa kuvan ja sen yhteydessä tekstin:

”Kaikki seikkailut alkavat hurjalla hämmennyksellä. Nyt kauhistuttaa. Leviltä tippuu sairaita kuvia Arctic Challengen haasteista ja se suurin jännä, tuntematon sokkotreffikumppani, odottaa lauantaina tunturin juurella. 

Kaikki seikkailut päätyvät järisyttäviin löytöihin. Viimeksi 24 tunnin pyöräilyhaasteessani löysin odottamattoman onnen; ymmärsin ettei voitto synny saavutuksesta tai suuren suoritteen läpäisemisestä, vaan siitä, että avautuu arvaamattomalle. Siksi minä seikkailen.” 

 

13621784_1731010397184415_631782535_o

Kannustusjoukot Alastarolla juhannuksena tallentuivat tähän Timo Kananojan ottamaan hauskaan kuvaan.

 

Kävin äsken iltalenkillä. Kiipesin tuossa ihanan majapaikkani (tämä ansaitsee myöhemmin ihan oman postauksensa, sillä minulle on järjestetty täällä aivan mahtava hotelli) lähellä olevalle rinteelle. Yritin ottaa kuvaa sieltä, muttei se oikein onnistunut. Siksi säästetään Levin kesäiset kuvat myöhemmälle ja muistellaan vielä hetki edellistä seikkailuani. Tiedän, että tästä Arctic Challenge -haasteesta syntyy taas tärkeitä oivalluksia. Mutta mitä, sehän tässä nyt innostaakin.

Levottomalle sielulle suurinta elämän iloa ja onnea tuottaa tuntematon, arvaamattomalle antautuminen.

Iloa iltaasi! Minä alan painua kohta pehkuihin sillä hyvin aikainen aamuherätys alkaa painaa. Onneksi huomenna minulla on kokonainen vapaapäivä Levillä ja voin latautua rauhassa kohti lauantain koetoksia.

/Äm

Ai mikä Arctic Challenge? Katso tästä lisää.

Uintia tukin kanssa ja mystisen katoamisen mahdollisuus

Noni. 

Maanantai.

Sokkotreffi-haaste lauantaina. Mä:

a) ajattelin, että tää kisa vedetään ihan vasemmalla jalalla. No. Sit näin tämän videon ja tajusin että saatan mm. joutua uimaan kylmässä vedessä jonkun hiton tukin kanssa 

b) pidin viimeisenä oljenkortena sitä että kukaan ei ilmoittaudu treffikumppanikseni eikä mun tartte lähteä. No. Sit mä kuulin tänään, että mua odottaa Levillä mies. Jos katoan mystisesti tällä viikolla, on menny pupu pöksyyn. Siis pupu.

Mut tätä keissiä sä haluat olla mukana seuraamassa, koska tässä on kaikki katastrofin ainekset kasassa… Fak.

Mielenkiintoinen viikko edessä. Onhan sullakin?

/Äm

Arctic Challenge ja sokkotreffit -haaste…

Kääk.

Huomenta Seinäjoelta, jonne saavuine eilen duunikeikalle!

Herätys hotellilla oli huima. Sain nimittäin käsiini tämän:

 

Laura Peippo, Arctic Challenge -haasteottelun äiti ja (omien sanojensa mukaan) Rakkauden Suurlähettiläs haastoi minut tähän Levillä 23.7. järjestettävään kisaan. Ottelu sisältää 10 kilometrin juoksuosuuden ja 10 erilaista fyysistä haastetehtävää tunturiluonossa.

No sehän nyt ei vielä mitään minun mittaristollani, mutta se twisti! Koska Arctic Challenge on pareissa suoritettava kisa, tässä haasteessa suurin jännitys on sen lisämauste: SOKKOTREFFIT. Pari minulle kun löydettäisiin kisaan nyt käynnistyneen treffikumppanihaun kautta.

Haastepakettini on siis osallistua Arctic Challengeen, jossa kisa-aamuna 23.7. tapaisin parini, hakijoiden joukosta minulle valikoidun sokkotreffiparin. Nyt pitäisi siis kisaan osallistumisen lisäksi uskaltautua heittäytymään treffihaasteeseen.

Että mitäs… ETTÄ MITÄS!?!? Mitä mä teen? Sano!

Ja hurjintahan tässä on, että kuka tahansa riittävän kuntoinen herrasmies voi nyt ilmoittautua Lauralle hakeakseen sokkotreffiparikseni. Että vink vaan.

Ilmoniemi_Maija_DSC1713_2048px

/Äm, joka laittaa tuohon nyt strategisesti yhden parhaimmista kuvaistaan, niin mahdolliset blogiin lisätietoa minusta hakevat sokkotreffikandidaatit näkevät houkuttelevan ulkoisen kauneuteni, eikä todellisuutta…

IMG_2337

Oho.