Somekuningattaren strategiasunnuntai

Tykkäätpä tai et, sanon sen kuitenkin: eikö tämä helle jo voisi loppua?! Ihan kivaahan tämä olisi jos voisi vaan maata aurinkotuolissa ja siemailla coktaileja, mutta kun täällä pitäisi pystyä ajattelemaan! Ja minä en pysty! Kun on niin kuuma!

Ni, sikskin ihan kostoksi syön nyt irtokarkkeja.

Lupasin eilen kirjoittaa taannoisesta Ahveniston keikastani, mutta enhän minä sitä kertomusta ole vielä saanut valmiiksi. Syy on helteen ja sen, että tänään on ollut Somekuningattaren strategiasunnuntai. Syksy saapuu (toivottavasti pian…), ja on aika pistää tohinaksi monellakin saralla. Muutoksia, isoja sellaisia, on luvassa. Siksi tänään olen pohtinut tulevaa ja kasannut yhteen ajatuksia. Tai ainakin yrittänyt, sillä helle todella saa aivoni hitaaksi.

nuuksio

Näkymiäni Nuuksiossa

 

Parhaat ideat ja suunnitelmat syntyvät, kun ei ajattele ollenkaan, vaan kulkee yksin metsässä ja antaa luonnon luoda sekä puhua puolestaan. Siksi minä suuntasin aamulla seikkailulle Nuuksion metsiin ja vietin siellä monta tuntia vain luonnosta nauttien. Samalla testasin polveani, joka tuntuu muuten jo hetkittäin paremmalta; toivoa siis on sen ja sunnuntaisen pyöräilyn suhteen.

Ensi viikosta tulee järjettömän hurja. Jos siitä selviän, niin varmaan taas pykälän vahvempana ihmisenä pääsen starttaamaan syyskuun. Paljon tapahtumia tulossa, ja sinä pääset niihin tietysti mukaan. Mutta nyt minä piirrän vielä pari viivaa strategiohini, syön vähän lisää irtokarkkia ja hikoilen vielä muutaman pisaran.

/Ämmä, toivottaen suloa sunnuntaihin

Vihersmoothielounas ja strategiapalaveri

Loikoilin hotellissa ja laittauduin valmiiksi golfopettaja Maitan glögijuhlia varten kello yhteen saakka. Tässä juhlen alkua odotellessa on vielä hetki aikaa, joten suuntaisin hetkeksi kaupungille. Koko maailma näyttää olevan täällä jouluostoksilla… Ja minulla flunssa senkuin pahenee. Ei ollut paras idea lähteä tänne tähän järjettömään ihmispaljouteen, mutta onneksi löysin uuden mielenkiintoisen Kippo-nimisen luomuorgaanismitämeitänyton kahvilan, ja päätin istahtaa alas testaamaan sen smoothieta. Tilasin vihersmoothien avocadola, kurkulla, pinaatilla, banaanilla ja mantelimaidolla. Tämä on todella hyvää! Ja kallista! Mutta ei haittaa. Nyt on juhlapäivä! Mutta juhlahumusta huolimatta mieleni teki tarttua tietokoneeseen ja miettiä hetki vuoden 2014 strategiaani. Ettei totuus unohdu.. Samalla kun kaikki maailman muut ihmiset shoppailevat joululahjoja.

vihersmoothiesmooothie

MaiLifen ”strategiasta”

Tätä bloggaamista harjoitellessani olen huomannut, että suurin osa lukijoista ohjautuu blogiini Facebookin (joko MaiLfe-ryhmän tai oman sivuni) kautta – kun postaan jonkun kirjoittamani blogin Facebookiin, sitä mennään lukemaan. Samalla olen huomannut, että moni Facebookiin nostamaton blogi jää lukematta; että MaiLifen lukija ei surffaile blogissani, vaan luettuaan yhden jutun jättää sivuston. Ajattelin käyttää tilaisuuden nyt hyväksi, ja kertoa hieman MaiLifen strategiasta.

MaiLife on minulle aivan uusi aluevaltaus. Se on avoin päiväkirjani elämästäni, jossa kerron kaikesta mitä ajattelen, tunnen ja teen. Se ei ole kolumnityylinen blogi, jota kirjoitan silloin tällöin (kuten esimerkiksi Sarastus-blogini enemmän oli), vaan päivitän blogiani päivittäin keskimäärin 3-4 kirjoituksen verran. Olen päättänyt, että säästääkseni MaiLife-ryhmäläisia ja Facebook-kavereitani liialta spämmiltä, Facebookin teen nostoja vain tietyistä blogeistani; en kaikista, enkä aina edes päivittäin. Facebookin nostan usein blogeja, joissa on vahvempaa sisältöä ja ajateltavaa myös lukijalle (ei siis ensisijaisesti juttuja siitä kuinka käyn kakattamassa koiraani puistossa).

Toiveeni MaiLifen osalta on, että siitä tulisi omilla siivillään lentävä ”media”; että sen lukijat tulisivat blogin ääreen poimimaan itseään kiinnostavia asioita, tapahtumia ja ajatuksia elämästäni, joihin samaistua ja peilata itseään. Se on MaiLifen strategia kaikessa yksinkertaisuudessaan. Toimiiko se ja mitä toivoisit kehittäväni? Kuulen mielelläni ajatuksiasi!

Voit myös TILATA BLOGINI SÄHKÖPOSTIISI. Tämän sivuston sivupalkissa ylhäällä on linkki, josta voit saada blogini sähköpostiisi helposti. Kirjoita email-osoitteesi kenttään, vahvista tilaus ja saat tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi!

❤ Maija