Ei mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa

Mulloo kyllä mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa. Mietin, kannattaako kirjoittaa jos ei ole mitään sanottavaa tai kerrottavaa. Mutta nyt kirjoitan ja kerron, ettei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa.

Oletko muuten huomannut, että tuossa blogini oikean reunan palkissa näkyy nykyisin myös Instagram-fiidini ja viimeisimmät kuvani Instagramissa? Tällaisina päivinä kun minulla ei ole mitään sanottavaa tai  kirjoitettavaa tai kerrottavaa, saattaa olla, että nappaan jonkun kuvan ja laitan sen Instagramiin. Ja silloin sinun kannattaa kurkistaa sinne. Jossain kuitenkin saattaa tapahtua jotain sellaisenakin päivänä kun minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa blogissani.

Tänään kuvani Instagramissa kertoo oikeastaan kaiken siitä mistä minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa (vaikka tämä onkin ärsyttävää toistoa kirjoitan nuo kolme sanaa koko ajan putkeen, siksi, että tänä päivänä jolloin minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa, teksti näyttäisi kuitenkin pidemmältä):

Ymmärrätkö sinä naisia?

Minä en.

Tänään, päivänä, jona minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa ja juuri tällä hetkellä, kun sanon ja kirjoitan ja kerron sinulle siitä että minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa, minä meinaan kuolla oksennuskuolemaan, sillä olen mättänyt itseni täyteen suklaata, lakritsia ja pitsaa. On vaan ollut pakko.

Koska hormonit.

Juoksin keskellä työpäivää Lidliin ja kahmin herkkuhyllyt tyhjäksi. Mene katsomaan Instagramista lisää. Minä jatkan tätä mitään sanomattomuuden ja kirjoittamattomuuden ja kertomattomuuden päivää.

/Äm, koska hormonit ja se että joskus vain ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa ja sitten se on vain hyväksyttävä – ja mentävä syömään lisää suklaata

Ilta Bridget Jonesina – kyllä jokainen nainen tarvitsee romantiikkaa

Oikeastaan tämän kertominen nolottaa ihan hirveästi, mutta samalla tää nyt on vaan niin ihanaa. Kun täällä nyt yksin juhannus kaupungissa vietetään, niin voihan sitä vähän heittäytyä Briget Jones -henkisesti sinkkunyyhkyksi, katsoa romanttisia leffoja, syödä välillä suolaista ja välillä suklaata ja juoda punaviiniä ja kamalassa ähkyssä itkeä tihruuttaa romantiikalle ruudun takana.

Eikö voikin? No, niin minä nyt ainakin olen tämän illan tehnyt. Nyt vähän oksettaa (mätetty ruoka, ei romantiikka!). Pariin otteeseen naureskelin ääneen itselleni, koska tämä minun asetelmani on kuin jostain Bridget Jones -elokuvasta.

Katsoin juuri ehkä maailman siirappisimman Suomi-filmin, mutta olihan se nyt ihana. Antaa jotenkin uskoa elämään. Että se prinssi uljasta (tai parikin ja niihin liittyviä kamalia kiemuroita) voi tulla vastaan minkä tahansa nurkan takaa. Nyyh. Ihanan komea.

nyyh1

nyyh2

Kyllä jokainen nainen tarvitsee tätä aika ajoin. Ruokaa, viiniä, ruokaa, komeita miehiä, ruokaa, suklaata, nyyhkimistä, löhöämistä sohvalla, ruokaa, koko viikoksi jonnekin unohdetun kuntosalikortin, ruokaa, ehtiihän sitä taas ensi viikollakin treenata, komeita elokuvasankareita… Mä katson vielä toisen leffan.

Tämä oli muuten katsomani elokuvan tunnusbiisi. Nyyh!

/Ämmä, ottaa ihan vähän vielä suklaata ja punaviiniä ja hakee lisää nenäliinoja

 

Ystävänpäivä parhaan ystävän kanssa

Huomenta! Olen ollut pirteänä hereillä jo aamuseitsemältä mielessäni eilinen hyvä päivä. Asiat etenevät. Aamupäivän tapaamisten jälkeen kävin ystäväni Tiinan kanssa tekemässä kunnon hikirääkkitreenin ja heräsin jotenkin henkiin.

Loppuillan vietin itsekseni. Juhlistin ystävänpäivää parhaan ystäväni kanssa: itseni! Ystävänpäivänä pitäisi myös muistaa kiittää itseään ystävyydestä. Sillä, jotta voimme olla hyviä ystäviä muille, on meidän aivan ensimmäisenä oltava itsemme parhaita kavereita. Siksi nostin eilen kuohuviinimaljan ja söin kasan suklaata kynttilän valossa Minun kanssani.

20140215-082830.jpg