Miksi jokaisen suomalaisen pitää nauraa?

”Ei Suomea kikattamalla rakennettu”, sanoi eräs minulle studioon soittanut henkilö, kun lähetyksessämme aiheena oli nauru ja juttukaverinani koomikko Teemu Vesterinen.

Saako Suomessa nauraa, vai pitäisikö meidän vain jurottaa vakavaina, jotteivat muut häiriinny? Mitä naurusta ja sen positiivisesta voimasta ajattelee mies, joka työkseen päivittäin pohtii naurua ja iloa?

Tämän jutun pohjalta kuulijoillamme heräsi iso keskustelu siitä, onko kovaääninen nauru vain itsekkäiden ihmisten tapa viedä muiden tila vai voisiko naurulla sittenkin olla positiivinen voima – myös Suomessa?

Kuuntele tästä linkistä suorastaan naurattava keskustelumme ja syyt siihen miksi jokaisen suomalaisen pitää nauraa.

Mitä mieltä sinä olet? Mikä on parasta naurussa?

Miksi jokaisen suomalaisen pitää nauraa? Juttutuokiomme koomikko Teemu Vesterisen kanssa löytyy nyt Yle Areenasta täältä.

Mainokset

Avoin kirje lukijalleni (ja suomalainen: hei, löysää pipoa, jooko!)

”Oot viime aikoina taas vaan tyrkyttänyt itseäs joka suuntaan. Sulla taitaa taas olla joku maaninen vaihe päällä. Ootko miettinyt, että jengiä saattaa ärsyttää se, että sä jatkuvasti kehut itseäs ja postailet someen. Kaikki lauluvideot, työnhakujutut. Ja sit välillä kirjotat jostain yksinäisyydestä niinku oisit joku maailman säälittävin ihminen. Ootko miettiny, että sulla vois olla kaksisuuntainen mielialahäiriö?!”

Ja niin edelleen.

Palaute tänään.

* * *

Minulla on periaate. Pyrin aina vastaamaan jokaiselle minua lähestyneelle lukijalle. Saan teiltä paljon viestejä ja kaikki toivotan tervetulleeksi arvostuksella, sillä ne antavat minulle aina jotain ajateltavaa. Joskus niin paljon, että niistä on syytä ihan kirjoittaa julkisesti.

Ja tänään, kun saan tämän palautteen, joka loppuu sanoihin: ”Vittu mitä paskaa, hae apua.”, on olo, että haluan kirjoittaa muutaman rivin.

Tai oikeastaan kirjoitan tämän siksi, että viesti oli tullut salanimellä, enkä voi kirjoittajalle itselleen tätä vastausta antaa. Julkaisin eilen työnhakuani varten tekemäni videon, mikä oli saanut tämän seuraajani mietteliääksi. 
 

Sen, mitä olisin hänelle vastannut olisi mennyt jotakuinkin näin:

 

Hei blogiystäväni!

Kiitos viestistäsi ja palautteestasi. Olit selvästi laittanut siihen aikaa ja energiaa, hienoa! Olin kuitenkin hieman yllättynyt sen sävystä.

Onhan sinulla ollut mukava kesä?

Saan paljon viestejä lukijoiltani, toiset niistä minua ihmisenä enemmän mairittelevia, toiset vähän vähemmän. Suhtaudun kriittiseen palautteeseen suurella kiitollisuudella, sillä se antaa minulle usein ajateltavaa – jopa enemmän kuin kehut.

Kunnioitan toisia ihmisiä käyttäytyivätpä he minua kohtaan miten tahansa. Minulla ei hirveästi ole tarvetta provosoida tai provosoitua. Toivottavasti et siis odottanut, että vastaisin sinulle äkkipikaisesti tuohtuneisuudestani käsin ja ilkeästi, sillä niin en halua tehdä. Sen sijan rauhoitin aikaa päivästäni vastatakseni sinulle ajatuksella.

Tiedän, että kriittisessä palautteessa kyse ei yleensä ole minusta laikaan, vaan viestit heijastavat ennemminkin niiden lähettäjän tunteita ja kokemuksia. Ehkä se on kateutta, ehkä kyse on vain siitä, että lähettäjä ei ole päässyt käymään sokkotreffeillä vähään aikaan ja päätä pikkusen puristaa.

Toivottavasti sinulla on kuitenkin kaikki hyvin?

Minulla nimittäin on! En ole koskaan elämässäni ollut näin innoissani, onnellinen ja vapautunut. Se johtuu siitä, että olen vihdoin uskaltanut sanoa ääneen asiat, joita elämässäni eniten rakastan ja päättänyt mitä haluan elämässäni tehdä. Päätöksenteko on vapauttavaa. Kun tietää mitä haluaa ja mitä voi toisille antaa, uskaltaa olla oma itsensä täysin rinnoin!

Olit tehnyt hienon havainnon: minä todellakin mietin somepostauksiani strategisesti. Ilman muuta haluan jakaa asioita ja valottaa teille erilaisia kulmia itsestäni sekä osaamisestani, jotta voin näyttää kuka minä todella olen ja mihin pystyn. Mietin tarkoituksella tarkkaan kuinka haluan sosiaalista mediaa käytän myös omien ja toisten tarpeitten edistämiseen. Minulle some on työkalu ja työpaikka, jossa jaan ajatuksiani samalla yrittäen antaa myös muille. 

Olen tainnut antaa sinullekin jotain ajateltavaa, kun jaksoit kirjoittaa minulle näin pitkän palautteen?

Siinäkin osut naulan kantaan, että minä todella olen aika jakomielinen. Ajattele, miten ihminen voikin olla niin monipuolinen persoonaltaan ja osaamiseltaan. Ja mikä hurjinta, en ole koskaan elämässäni ollut näin aito oma itseni ja rehellinen kuin nyt!

Entä jos jakomielisyys olisikin positiivinen asia? Entä jos se monipuolisuus olisikin onnellisuutta?

Olen tässä oman elämäni varrella huomannut, että usein suurimmat yhteentörmäykset ihmisten välillä syntyvät siitä, kun eletään eri tavoin eikä ymmärretä toisen näkökulmaa elämään. Satuitkohan lukemaan aikoinaan, kun kirjoitin oivalluksen, jonka sain käydessäni treenileirillä yhdistetyn maajoukkueen poikien kanssa. Se meni näin:

”Niin, ajattele: näinkin voi joku elää. Ja sitten samalla jossain toisaalla joku toinen hiihtää lukemattomia tunteja metsissä, hyppää kerta toisensa jälkeen mäestä ja hikoilee. Sitten joku kolmas yhdistää meidät tarjoten mahdollisuuden maailmoillemme kohdata. Ja meille jokaiselle on paikkamme. Toinen ei ole toistaan vähempi tai enempi, kyse on siitä, miten meidän kunkin parhaat kykymme pääsevät ilmaissuiksi ja palvelemaan maailmaa.

Minä haluaisin kuulla miltä sinun maailmasi näyttää!

Maailmassa, jossa minä elän ja työskentelen, töitä etsitään tällä tavoin: avataan verkostoja, koetetaan erottautua luovilla keinoilla, uskalletaan tuoda omia valttikortteja esiin ja jaetaan työnäytteitä. Minun maailmassani ei kävellä kerran kuussa palkkatoimistoon hakemaan palkkakuittia, vaan työt ovat levällään eri paikoissa. Siksi maailmassani osaamistaan joutuu myymään rohkeasti, mielikuvitusta käyttäen ja itseensä luottaen.

Tämä voi olla yhä useamman muun tulevaisuus, kun työpaikat ja työsuhteet muuttuvat. Minä veikkaan, että moni muukin joutuu opettelemaan kommunikoimaan osaamistaan uudella tavalla, kehumaan ja tyrkyttämään itseään mielipuolisesti (jos niitä sanoja haluaa käyttää) sekä etsimään innovatiivisia tapoja myydä osaamistaan ja vakuuttamaan valitsijat. Minä olen valinnut tämän tavan elää, sillä muu ei kaltaiselleni sopisi, mutta jotkut saattavat myös joutua vasten tahtoaan etsimään töitä freelancer- ja pätkätyösuhteissa.

Millainen tapa elää sopii sinulle parhaiten?

Tiedätkö, minä todellakin aion kehua ja tyrkyttää itseäni, käyttäytyä kuin mielipuoli, jos toimintani rohkaisee edes yhtä teistä ymmärtämään, että niinkin saa tehdä. Jopa Suomessa!

Sillä, ajattele; meille jokaiselle todella on paikkamme huolimatta siitä millaisia olemme tai miten toimimme. Ja kun tuntee olevansa oikeassa paikassa, kuten minä nyt, tietää, ettei toinen ihminen erilaisine toimintamalleineen ole mahdollinen uhka, vaan potentiaalinen ystävä. Tärkeintä on kunnioittaa itseään ja toista.

Kiitos että olet löytänyt blogini! Toivon, että saan inspiroida sinua tulevaisuudessakin ja jopa tuoda hymyn kasvoillesi. Sillä tiedätkö, on tunnustettava; minä en hymyillyt ensin, kun luin viestisi.

Mutta nyt minä hymyilen. Oivalsin nimittäin juuri jotain todella suurta itsekin, ja siksi kiitän tästä lahjastasi!

Hymyilyttääkö sinua jo?

Jos ei, niin sitten ehkä sanoisin sinulle, että: ”Hei, löysää pipoa, jooko!”

Ystäväsi,
Maija

KaraVaanari

Kyllä. Tämä kuva todella löytyi arkistoistani, kun etsin hetkiä elämästäni duuntraileriani varten. Vuosi taitaa olla 2010 ja tässä mennään Pori Jazzeille – karaoketaksilla tietty…

Niin, että tyrkyti-tyrk ja omakehuhaisee: näitkö jo paljon parjatun trailerini, jolla haen duunikeikkaa? Etisitkö ihmistä energisoimaan vieraasi, hurmaamaan kuulijasi tai esiintymään kamerallesi? Minä haluan auttaa!

 

Tein trailerin myös englanniksi, sillä osaan myös enkkua aika hyvin! Vai mitä olet mieltä?

 

Ja ps. nuo linkit tekstissä, katso ne, sillä niitten takaa löytyy muutama minusta ihan älyttömän hyvin onnistunut juttu. Työnäytteitä nekin!

 

Kuminauha käteen ja haasteet hampaisiin: Emilia Lahti antaa sisulle äänen

”Jos haluaisin kerätä varoja jollekin teemalle, niin voisinhan mennä vaikka pesemään autoja Helsingin keskustaan. Mutta ihmiset reagoivat eri tavalla siihen, kun he näkevät, että olet valmis uhrautumaan.”

Emilia Lahti juoksee tammikuussa 2017 2000 kilometrin ultrajuoksun antaakseen perheväkivallan uhreille äänen. Oma kokemus ja pohdinta siitä miten ihminen selviää äärimmäisistä vastoinkäymisistä sysäsi hänet aikoinaan tutkimaan väitöskirjatyössään suomalaista sisua ja nyt vaativaan juoksusuoritukseen.

Uskallammeko asettaa itsellemme tarpeeksi isoja tavoitteita ja mitä kävisi, jos vetäisimme unelmissamme niin överiksi kuin vain pystymme? Mitä uhrautuminen itselle tärkeissä asioissa tarkoittaa ja vaatii? Näitä jäin pohtimaan, kun sain haastatella Emiliaa.

Jokainen, joka asettaa itselleen jonkin hullun tavoitteen huomaa, että sisu on kuin kuminauha: joka kerta kun sitä käyttää, se venyy, ja seuraavalla kerralla on paljon helpompaa”, hän analysoi tässä Helsinki Realin jaksossa.

Isot unelmat ja hullut tavoitteet. Sisu ja sinnikkyys. Niistä on puhuttava, mutta erityisesti on annettava konkreettisia esimerkkejä erilaisista poluista, joita isoja haasteita kohdaneet tai niitä itselleen asettaneet ihmiset kulkevat. On näytettävä kuinka kuminauha venyy (ja välillä katkeaa pettymysten ja epäonnistumisten keskellä) sitä käytettäessä, jotta me muut voisimme oppia ja uskaltaa itsekin.

”Ei tietenkään tarvitse juosta 2000 kilometriä todistaakseen itselleen mitään, mutta usein me rajoitamme itseämme liikaa. Nyt kun on asettanut tavoitteen tuollaiseen suureen, välietapit muuttuvat helpoiksi ja mahdollisiksi – esimerkiksi maraton tuntuu aika pikkujutulta”, pohtii Emilia, ja minä nyökytän päätäni innostuneesti.

Entä jos koko juttu onkin juuri näissä välietapeissa? Että kun asettaa ison tavoitteen, astuu helpommin suoriutumaan pienemmistä. Tulisiko joskus niitäkään askeleita otettua ilman isoa kuvaa?

Entä jos lopulta ei olekaan kyse siitä suoritutuuko, ja miten, siitä isoimmasta tavoitteesta, vaan siitä, kuinka helpoilta ja mahdollisilta siihen suhteutetut pienemmät askeleet alkavat tuntua – kuinka ne lähtevät toteutumaan lähes itsestään. Mitään ei voi saada jollei ota kuminauhaa käteen ja haastetta hampaisiinsa.

Mitä sinä ajattelet: millainen sinun kuminauhasi on? Katso keskustelumme ja kuulet lisää Emilian ajatuksia!

Emilian ”Sisu – not silence” -projektia voit seurata ja tukea täällä.

Sisu alkaa sieltä missä sinnikkyys loppuu

”Sisu alkaa sieltä missä sinnikkyys loppuu.”

Tuo lause on pyörinyt päässäni eilisillasta lähtien. Osallistuin tilaisuuteen, jossa potkaistiin käyntiin Sisun juhlavuosi 2015. Vuoden tarkoitus on herätellä henkiin suomalaisen sisun käsite ja nostaa sisu Suomen kantavaksi muutosvoimaksi. On tunnustettava, että minulle jäi vähän epäselväksi lanseeraustilaisuudessa mistä Sisun vuodessa on konkreettisesti kyse. Sille ei ole rakennettu käsin tartuttavaa tavoitetta tai päätepistettä, mutta ehkä siinä piileekin koko teemavuoden ydin: annetaan sisun lähteä lentoon omalla painollaan ja päätyä juuri niin sisukkaaseen lopputulokseen kuin tilausta on. Tälle järjestäjäporukalle toivon vilpittömästi kaikkea hyvää – ei ole epäilystäkään, etteikö tuollaisella energialla saataisi paljon keskustelua ja tärkeitä avauksia aikaan. Minä aivan varmasti omalta osaltani osallistun sisuvuoden sanansaattajaksi.

On ollut mielenkiintoista havaita Norjasta tuloni jälkeen kuinka alakuloinen tunnelma Suomessa on tällä hetkellä. Taloudellinen ahdinko ja epävarmuus nakertavat mieliä. Kun on ollut hetken poissa ja etäällä päivän polttavista tapahtumista, tunnelman aistii erityisen herkästi.

Sisua Suomi nyt varmasti eniten tarvitseekin, ja on todella tarpeen juuri nyt herätellä ajatuksia siitä mikä vaikeina aikoina on erityisen tärkeää: henkinen lujuus, periksiantamaton sitkeys, räjähtävä muutosvoima ja kyky muuttaa suuntaa silloin kun on tarpeen.

sisu2

Illan ehdottomasti koskettavin puhuja oli Pekka Hyysalo, joka kertoi oman sisutarinansa.

sisu1

Yksi todella konkreettinen ja erityisesti minua innostava tempaus Sisun vuodella on: tiistaina 10.3. kello 15-16 järjestettävä Earth hour -henkinen Hour of Sisu -tempaus, joka haastaa kaikki suomalaiset tekemään jotain mikä jännittää ja tuo onnistumisen iloa tai auttaa voittamaan pelot.

Minä osallistun tähän tempaukseen varmasti jollain tavoin, jokin raja on Hour of Sisun aikaan rikottava. Vielä en tiedä mikä ja miten, mutta ehkä sen keksin lähipäivinä. Mitä jännittävää tai rohkeaa sinä voisit tehdä tiistaina 10.3? Keksitkö jotain ehdotusta minulle?

sisu3

Päässä ei liiku enää mitään. Tämän päivän sisut taitavat nyt olla loppuun käytetyt. Palaamisiin huomenna!

/Äm, toivottaen sisukasta alkavaa viikkoa

Itsenäisyyspäivän maisema

Hyvää Itsenäisyyspäivää, rakas Suomi! Olen poissa luotasi nyt jo kolmatta Itsenäisyyspäivää peräkkäin. Näinä merkkipäivinä kaukana kotoa mielen valtaa haikeus. Ylpeys siitä että on suomalainen! Kaipuu, että voisi kunnioittaa kotimaata sen kauniissa maisemissa yhdessä rakkaiden kanssa. Mutta minun maisemani on nyt tällainen. 

ipv1

Støssä on hurja tuuli, kovin tähän mennessä. Ulos ei ole menemistä. Tai koitettiin me koiran kanssa, mutta ei siitä tullut mitäään. En tiedä tarkkoja lukemia, mutta yli 20 metriä sekunnissa tuulta on aivan varmasti. Ehkä reilustikin. Yöllä heräilin moneen otteeseen siihen kun tuuli repi kattoa ja tällä kertaa jännitin, että niin oikeasti käy. Ei ollut kaukana.

Vielä jännempää on se, että parin päivän päästä jään tänne aivan yksin kun muut kalastakylän suomalaisasukkaat lähtevät pois. Muutama paikallinen jää kylään. Mutta ennen sitä kokoontuu joukko suomalaisia juhlimassa Suomea Støn pienessä punaisessa mökissä: minun kotonani. Rauhoitan nyt loppupäivän Itsenäisyyspäivän juhlinnalle.

Millainen sinun Itsenäisyyspäivän maisemasi on? Toivottavasti kaunis ja rauhallinen!

/Äm, ikävöiden sua ja kotimaata

Ylistys ruotsalaiselle kahville!

Pasmat on vähän sekaisin. Olen rikkonut aamurytmin pitkästä aikaa, enkä oikein osaa suhtautua tähän. Aloitin aamun aamiaisella, ENKÄ viemällä koiraa ensin ulos! Yleensä aamumme alkaa lenkillä ja sitten tullaan syömään aamupalaa. Ja nyt me molemmat ollaan vähän ihmeisämme. Hermanni vinkuu, heiluttaa vimmatusti häntää ja yrittää saada minut ylös kahvikupin äärestä

ulos

Mutta minä nautin nyt tämän kahvini ihan rauhassa. Kaipasin aamukahvia jo eilen illalla. Olin todella väsynyt koko illan enkä kyennyt tekemään mitään. Mutta tieto siitä, että saa kahvia! Aah. Eikä mitä tahansa kahvia, vaan tätä ihanaa ekstratummapaahtoista ruotsalaista.

kippis3

Ruotsissa opin, mistä kahvissa on todella kysymys. Olin aina aiemmin nauranut ruotsin serkuilleni, jotka Suomeen tullessaan kantoivat käsilaukussaan Nescafen pikakahvipusseja, jotta voisivat lisätä vähän ytyä suomalaiseen kahviin. En olenkaan tajunnut, mistä oli kyse. Mutta kun itse muutin Ruotsiin ja kävin vierailuilla Suomessa, tajusin, että täällä kahvi on… LAIHAA!! Ja siksi minäkin nyt kannan Nescafen pikakahvipusseja käsilaukussa katastrofin varalta.. Ja nautin kotona tätä parasta tummaa kahvia.

kahvi

/Maija, kippistäen aamulle ja auringolle