Hauska viikonloppu Tukholmassa takana. Olimme seuraamassa ystäväni Katan pojan salibandyturnausta. Kata on todellinen superäiti, mahdollistaa lapsilleen hienoja ja kehittäviä harrastuksia sekä elää niissä täysillä mukana. Hassua ajatella, että tuo voi olla myös minun elämääni joskus tulevaisuudessa. Nauroimmekin, että viikonloppumme Tukholmassa oli minulle salibandyäitiyden leirikoulu.

Minulle viikonloppu oli kuitenkin ennen kaikkea pehmeä lasku Ruotsiin paluuseen. Matkustin eilen junalla Ruotsin halki kotiin. Niin, kotihan tämä minulle on, siltä minusta tuntuu. Mutta on tunnustettava, että olo on nyt aika haikea. Viime viikko Suomessa oli niin täynnä innostusta ja uusia suunnitelmia, että todellisuus iski kasvoille aika kovaa. Täällä elämäni on kovin erilaista kuin se, mihin olen Suomessa tottunut.

Vaikka olemme asuneet täällä jo vuoden, minä en ole vielä päässyt juurtumaan toivomallani tavalla tähän maahan ja kaupunkiin; olihan tilanne se, että ensisijaisesti Ruotsiin lähdettiin avomieheni työn takia ja minulla oli käynnissä iso muutosprosessi ja uuden suunnan etsiminen. Työskentelin taskurahaa ansaitakseni eräässä ruotsalaisessa yrityksessä osa-aikaisesti kotoa käsin, mutta siinä olikin oikeastaan kaikki kytkökseni tähän maahan. Elämä oli yksinäistä. En tunne täältä vielä paljon ihmisiä, eikä minulla ole täällä ystäviä tai harrastuksia. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta ei uuden elämän rakentaminen uudessa maassa ole kovin helppoa. Siitä itsekin yllätyin kovasti. Ja siitä, että kulttuurishokki ja muutospelko iski taas päälle näin kovaa. Nyt on asetuttava taas taloksi, purettava laukut ja aloitettava uusi kausi.

Tästä syksystä tulee erilainen, olen päättänyt, että sama rata ei enää jatku, vaan alan aktiivisesti rakentaa itselleni uusia kuvioita Ruotsissa. Olen irtisanoutunut työstäni, jotta voisin mennä eteenpäin. Mielessä on jo uusia ajatuksia harrastuksista, töistä ja opiskeluista. Nyt vain pitäisi pystyä pitämään oma mieli kirkkaana ja se valtava innostus, joka viime viikkoina on puhjennyt kukkaan, yllä. Ei saisi antaa pelon ja lamaannuttavien ajatusten saada valtaa. On pidettävä Suomen lippu korkealla ja puhallettava kannustustorviin aina kun ajatus karkaa!