Pettämätön kehä

Joko nämä ovat urheilulta liikkumattoman kehoni pakkonykimisliikkeitä rintalihaksessa tai sitten minulla on rytmihäiriöitä.

Molemmat ovat mahdollisia vaihtoehtoja, mutta kelaten muistini rullaa taaksepäin tämän viimeisten päivien tapahtumiin, veikkaan, että sydämeni on pettämäisillään.

* * *

Tiedätkö mitä Amerikassa tehdään?

Täällä syödään.

Paljon.

Eikä muuten mitään turskaa, kuten vuosi takaperin Norjassa.

Vaan hiilihydraatteja.

Paljon.

Ja rasvaa ja suolaa ja sillai ja sydän sanoo poks.

Ja tiedätkö mitä minä olen siitä mieltä?

SE ON IHANAA!!!!!!

Joka päivä me lupaamme, että huomenna aletaan elää vähän terveellisemmin, mutta eihän niin käy kuitenkaan. Nyt on tultu siihen tulokseen, että koko ensimmäinen viikko on sallittu nautinnoille (suorastaan raivattu), ja nyt saa mättää mitä vaan (suorastaan on pakko). Eikä nautintojen viikolla suin surminkaan tarvitse hankkia vielä kuntosalikorttia. Minä luulen, että sunnuntaina, kun alkaa toinen viikkomme täällä, päätämme, että nautintojen viikko jatkuu vielä toisen täällä olon viikkomme ajan. Mutta minkäs teet, että kaikki maailman keittiöt ja houkutukset ovat täällä tarjolla ja perheen isä Matias on maailman paras kokki, joka loihtii meille käsittämättömiä herkkuja!

Kehä on pettämätön.

Kaksi kiloa per viikko. Plussaa. Veikkaan.

Huh.

hampurilaiset

syönti

Olen onnellinen, ettet näe mahaani juuri nyt.

Muistelen sen joskus olleen suht litteä, mutta nyt. Nyt se ei ole litteä.

Pallo se on.

Ja tiedätkö mitä minä olen siitä mieltä?

SE EI OLE IHAN NIIN IHANAA!!!!!!

Huh. Maha turpoaa ja sydän pettää.

Mutta ollaanhan nyt Amerikassa, for crying out loud! Ei täällä voi olla syömättä herkkuja.

Huomenna menen hakemaan kuntosalikortin. Vähän mahani takia, mutta oikeastaan vain siitä syystä, että meillä on pieni missio minun osaltani… Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Mutta kyllähän sinä nämä aiemmat kuntosalijuttuni muistat, jotka paljastavat myös olennaisia osasia Amerikan missiooni ja kuntosalin tärkeyteen tässä tehtävässä: Sometime, baby!Minä, Mister Murphy ja se Komea Personal Trainer sekä Tältäkö tuntuu rakkaus? Strateginen kohtaaminen sen ihanan kanssa ?

Pettämätön kehä.

* * *

Noin. Hienoin aasinsilloin eteni tämäkin kirjoitukseni vailla päätä tai häntää. Asiasta toiseen noin vain. Mutta tämä kertonee (sen lisäksi, että olisi varmaan jo korkea aika käydä nyt nukkumaan) vain siitä, että minä olen ihan järjettömän onnellinen juuri nyt, enkä voi kontrolloida tätä tajuntani virtaa. Enkä syömistäni.

Tänään on muuten ehditty tehdä vähän muutakin syömisen lisäksi. Tuohon minun missiooni liittyen löysin unelmataloni West Sahara Lakelta (kelaa, tänne aavikon keskelle on rakennettu ihmiskäsin pari tekojärveä!)

dreamhouse

Ja tuon talon saaminen silmäkulmassa kiiltäen ostettiin tänään minulle Barnes&Noble-kirjakaupasta inspiratiokirjallisuutta. Nyt lukulistalla Rich Bitch.

rich

Näin. Tässä kirjoituksessa siis ei ollut mitään kovin merkityksellistä informaatiota. Elämä rullaa täällä lähtökuopissa. Mutta on olo, että kohta rokataan ja rollataan ja kovaa!

/Ämmä, joka rollaa nyt itsensä maailman ihanimman ja amerikkalaisimman sängyn (siis sellaisen, johon mahtuisi nukkumaan noin sata ihmistä) lakanoiden väliin toivottaen sinulle, ystäväni, kaunista lauantaipäivää

Metsähipsterin flow-festivaalit

Tiedätkö mikä on parasta urheilussa?

Syöminen!

Fiilis on autuaan raukea. Tänään olen viettänyt oikeat metsähipsterin flow-festivaalit (terveiset vaan sinne Suvilahteen missä ne toisenlaiset hipsterit taitavat parhaillaan juhlia). Kävin vetämässä upean kolmen tunnin mittaisen treenin keskisuomalaisissa maisemissa: 25 kilometrin pyörälyn kansallispuistoon, siellä juoksulenkin metsässä ja toisen 25 kilometrin siivun takaisin mökille.

Tämä oli vähän sellainen köyhän naisen triathlon: pyöräillään mahdollisismman huonosti maantiepyöräilyyn soveltuvalla, kumit just sopivasti tyjänä olevalla äidin seitsenvaihteisella mummopyörällä, juostaan metsässä reidet sietsemän vaihteen jäljiltä täristen ja uintiosuus jätetään joidenkin muiden hoidettavaksi, sillä järven vesi on tälle tytölle liian kylmää… Jos Jäämereen vastatuuli asetti kovan vastuksen taannoin Hullun Polkasussa, on sanottava, ettei tämä Keski-Suomen tuuli vasten kasvoja yhdistettynä mummopyörään juuri jäänyt kakkoseksi. Vaikka 50-kilometriä on pyöräilypiireissä sellainen kevyt välipala, en juuri pidempään olisi tällä Crecsentillä suhia. Toivon todella, että Tour de Helsinkiin saan taas lainaan hyvän pyörän… Olisi niin ihana voida jo itse hankkia kunnon fillari, mutta se saa nyt vielä vähän aikaa odottaa. Mutta kerrassaan upea retki. Liikkuminen ulkona luonnossa tarjoaa parhaimman flow-tilan!

Vaikka urheilusuoritus itsessään on mahtavaa ja (useimmiten) palkitsevaa, olen silti sitä mieltä, että urheilussa parasta on syöminen 😀 Sitä nimittäin saa tehdä kunnolla ja suurella hartaudella.

Haukikeitto oman järven kaloista ja mustikka-vadelma-piirakka oman metsän marjoista – siinä oli tämän metsähipsterin lähiluomueväät.

Täydellinen päivä. Nyt otetaan vähän lepoa, ja loppupäivä sujuu saunoessa ja nauttiessa upeasta aurinkoisesta illasta. Ajatella, etten ole koko kesänä päässyt vielä tulemaan mökillemme. Onneksi olen nyt täällä. Ihana aivojenpurkureissu vilkkaan ja isoja mullistuksia (niistä lisää myöhemmin) sisältäneen työviikon jälkeen.

IMG_4053

 

/Äm