Tahto vie perille

Jos sinä juuri nyt etsit suuntaa, itseäsi, kuule tämä tarkkaan: viimeiset 7 vuotta olen yrittänyt ymmärtää kuka olen parhaimmillani ja mitä tärkeintä tarjottavaa minulla on maailmalle. Tänään ainoa pyyntöni on, että saan olla aina juuri näin! Vaikka paikat vaihtuvatkin tulevaisuudessa, tässä olen. Parhaimmillani!

Mahtava päivä: Onnistunut lähetys, vieraana studiossa kakkutaitelija, joka yllätti macaroneilla. Ja mitkä mahtavat kuulijat, joidan kanssa vuorovaikutus on kaiken suola! Tänään kerroin kuinka kuumuus ahdistaa ja eräs laittoi viestin studioon:

”Mene kuopiolaiseen rantaan. Kuuntele tuulta, ihaile aaltojen liiikkehdintää ja veden värinää. Nauti ilmasta ja maisemista! Ja kerro sitten kokemuksesta radiosssa.”

Ja niin lähdin töitten jälkeen. Ostin evääksi punajuuripiiraan, mangokakkua ja juoman. Nautin auringosta ja kävin uimassa kauniissa Kallavedessä. Matkalla pois poikkesin tervehtimään erikoislähteystä radion iltapäivälähetykseen uimarannalla tekeviä kollegoja ja suuntasin vielä rantakahvilaan lukemaan loppuun kirjan luovuudesta.

Huomenna aamulla sitten kerron kaikki oivallukseni radioon, sitten kirjoitan ne blogiinikin, joten kannattaa huomenna kuunnella ja lukea! Eivät päivät aina ole näin täydellisiä (ainakaan marraskuussa klo 4.00 herätyskellon soidessa), mutta hittovie mitään en vaihtaisi.

Usko mua, kun sanon: Hakkaa päätä seinään, etsi, kokeile, epäonnistu rohkeasti, päästä irti tarvittaessa, mutta älä ikinä lakkaa tahtomasta. Sillä se vie sinut perille. Tahto!

Kakkutaiteiija Nanna Mononen kävi haastateltavanani.

Maailman parhainta punajuuripiirasta!

Kollegani uutistoimittaja Markku Malinen sekä juontaja Petri Julkunen.

Mainokset

Aviciin tarina muistuttaa, ettei kukaan voi määrittää toisen rajoja – tähän sinunkin pitäisi herätä

En liene ainoa, jonka sai pysähtymään tieto musiikkinero Aviciin menehtymisestä. Itse kavahdin myös siitä syystä, että olin ehtinyt juuri katsoa Aviciista, siis muusikko ja säveltäjä Tim Bergling kertovan dokumentin Netflixista.

Dokumentti kertoo Timin elämästä Aviciina, mutta minulle yhdeksi sen keskeisimmistä teemoista nousi yksi pieni sana: ”Ei”. Katsottuani dokumentin ja heti sen perään kuultuani artistin menehtymisestä, aloin pohtia rajojen asettamista ja niiden kunnioittamista.


EI OLE VARMASTI ketään, joka ei viimeisten vuosien aikana olisi törmännyt Timiin. Kuollessaan 28-vuotiaasta Tim-nimisestä kaverista tuskin kovin moni oli kuullut, ja vaikkei hänen artistinimensäkään ei ole tuttu, vähintään yhden kappaleen on jokainen kuulleet tältä ruotsalaiselta konemusiikin säveltäjältä – niin suosittu hän oli.

Timin nousu maailmansuosioon tapahtui alle kaksikymmpisenä ja oli nopea. Hän rakasti musiikkia ja kaikki muu oli hänelle toissijaista. Keikkoja kertyi nopeasti päätähuimaava määrä, ja koska vauhti oli kovaa, vähitellen matkalla vastaan alkoivat nousta erilaiset terveydelliset ongelmat. Kohtasipa Tim myös yhä useammin kysymyksen siitä, onko jatkuva kiertäminen keikoilla maailman ympäri kaiken arvoista. Dokumentissa hän herää useamman kerran pohtimaan, miksi ei enää sytykään musiikista samoin kuin uransa alussa.

Haimatulehdus, paniikkikohtaukset ja umpisuolen puhkeaminen kaatoivat miehen sairaalan sänkyyn useaan kertaan kiertueiden varrella. Dokumentissa katsoja päästetään näkemään päätöksenteon hetkiä, joissa Timin täytyy päättää peruuko hän keikkansa vai ei. Hänen ympärillään kuhistaan: eikö nuori mies ymmärrä, että hänen täytyisi olla kiitollinen nopeasti huippukorkeuksiin nousseesta urastaan ja suorittaa velvollisuutensa ja vastuunsa fanejaan kohtaan.

On hurjaa nähdä, kuinka usein Tim joutuu taistelemaan siitä, että saa perua keikan, koska ei kykene sitä soittamaan.

Tämä auringonlasku on kuvattu taannoisella Madeiran matkallani.

 

OMAT RAJAT PALJASTUVAT usein hyvin yllättävästi, pitkän päänsisäisen, tiedostamattomankin prosessin tuloksena; silloin, kun jokin pieni havainto autttaa ne lopulta hahmottumaan konkreettisesti.

Hyvin koskettava on hetki dokumentissa, jossa Tim keikkabussissaan kertoo lukeneensa Karl Jungin kirjaa ja löytäneensä siitä itsensä ja vastauksen siihen, mikä häntä oli eniten elämässään ahdistanut. Hän sanoo tajunneensa olevansa Jungin määritelmien mukainen introvertti, ihminen, joka ei halua paistatella muiden edessä, vaan vain tehdä omaa juttuaan rauhassa.

Loisto nuoren miehen kasvoilla on pysäyttävä, kun hän oivataa, että hänessä ei olekaan mitään vikaa, vaikkei hän haluakaan olla tähti toisten edessä – sitä kun hän on koko uransa ihmetellyt.

Niinpä hän päättää lopettaa keikkailun ja keskittyä jatkossa vain musiikin säveltämiseen. Hän painaa symbolisesti julkaisu-nappia ja lähettää jäähyväistekstinsä Twitteriin.

Managerit, promootiopäälliköt ja muu hänen ympärillään pyörivä väki yrittää vielä viimeiseen pyörtää miehen pään. He muistuttelevat Timille kovaan ääneen, että lopettaessaan hän saattaisi menettää paljon rahaa ja vierellään olevia ystäviä. Mutta kun katsoo Timin kasvoja tuolla hetkellä, tajuaa, ettei hän välittänyt rahasta tai hännystelijöistä.

Raja oli asetettu, ”ei” sanottu – nyt sitä ei voisi enää kukaan toinen kyseenalaistaa ja perua.


TIM KÄVI DOKUMENTIN mukaan viimeisinä vuosinaan läpi isoa itsetutkskelun prosessia, ja oivallus introverttiyestä sekä omista rajoista oli hänelle hyvin merkityksellinen.

Moni meistä tunnistaa tämän saman: Kun on isossa itsensä hahmottamisen prsessissa ja tekee merkittäviä oivalluksia, mutta muut eivät olekaan kehittyneet samoin tai samaa tahtia, ristiriita itsen ja toisten välillä saattaa olla suuri.

Esimerkiksi Tim kehittyi ja kasvoi ihmisenä paljon, mutta muut hänen ympärillään eivät olleet samassa prosessissa mukana. Näin ollen he eivät tuntunee ymmärtävän mistä on kyse.Ha  katsoivat maailmaa vielä ”vanhan Timin” linssien läpi, mutta mies itse olikin jo paljon pidemmällä. Hänen rajansa olivat paljon selvemmät ja hän ymmärsi nyt itsestään huomattavasti enemmän. Mutta kukaan toinen ei hänen ympärillään ei pystynyt tähän näkemään – olihan hänen totuttu olevan toisenlainen, ja odotukset häntä kohtaan olivat entisen kaltaiset.

Kaikkea tätä Avicii-hahmosta oppimaani peilaten tuntuu kovin kohtuuttomalta, että hän menehtyi vain vähän aikaa sen jälkeen, kun oli oivaltanut omat rajansa ja alkanut toimia niiden mukaan muiden ajatuksista viis. Timin kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen, enkä minäkän väitä sen johtuvan yllä esitetyistä asioista. Nämä ovat havaintoja dokumentista, jotka saivat minut pysähtymään ja oivaltamaan jotain suurta.


TÄRKEIN ASIA, JONKA tajusin dokumentin katsottuani, oli tämä:

Jos lähelläni on ihminen, joka tosissaan ja vakavissaan sanoo ”ei”, minun täytyy kunnioittaa ja tukea häntä. Vaikka itse hyötyisin hänen tekemisistään jollain tavalla, ja hänen kieltäytymisensä tarkoittaisi menetystä minullekin, ei ole mitään niin tärkeää kuin kunnioitus toista kohtaan. Meidän on pidettävä huolta toisistamme, se on vastuumme.

Todellisen rajan tunnistaminen toisessa ei ole vaikeaa. Sen tuntee. Sen näkee hänestä. Siksi on oltava korvat tarkkana, kohdattava ihmiset. Koko ajan.

Ja sinä, joka nyt olet uupunut, ihan siinä rajalla, muista, että sinun oikeutesi on sanoa ei. Kukaan toinen ei rakenna sinun rajojasi! Kukaan toinen ei aseta sinun arvojasi. Kukaan toinen ei taivuta sinun tahtoasi.

Ja mitä tahansa voi tapahtua

Viikonloput ovat täällä minun maailmassa olleet vammani aikana suhteellisen mitäänsanomattomia. Tuntuu, että mitään ei mitään. Maailma ympärillä hiljenee, kun muut ihmiset vetäytyvät taukoon arjesta perheidensä kanssa, enkä minä huonon liikkumiskykyni takia pääse oikein lähtemään minnekään. Pää lyö ihan tyhjää kirjoittamisen suhteen. Haluaisin sanoa jotain viisasta, mutta siihen ei löydy säveliä.

Siksi päätin pelata tänään MaiLife-bingoa. Satunnaisesti selaisin silmät kiinni blogiani ja katsoisin mikä kirjoitus tulee vastaan. Siitä minä tulisin tänään kirjoittamaan: jakaisin kanssasi jonkin ajatuksen, jonka tämä teksti minussa herättäisi.

* * *

Tämä olikin aika helppo, sillä eteeni tuli kirjoitus kesäkuun 14. päivältä vuonna 2015. Olin tuolloin käymässä Tampereella veljeni luona ja jaoin kanssasi tämän kadulta löytämäni ajatuksen kuvan muodossa

IMG_2575

”Aina uuden aamun eteen luojankämmen tuutii tähkää”, on ajatus, joka juuri nyt minuun kolahti tuossa Lauri Viidan tekstissä. Se pisti minut miettimään toista blogitekstiäni, jonka muistin kirjoittaneen otsikolla ”Huomenna on uusi päivä, ja mitä tahansa voi tapahtua”. Oli etsittävä se, sillä en muistanut yhtään millaisessa yhteydessä olin sen kirjoittanut tai mitä kirjoitukseni oikeastaan käsitteli.

 

Selvisi, että olen kirjoittanut tuon tekstin helmikuun 20. vuonna 2015. Olin tuolloin palannut hieman yllättäen, suunniteltua paljon aiemmin Suomeen Norjan seikkailultani, sillä huono kalavuosi Støn kalastajakylässä pakotti palaamaan kotikonnuille. Lähtiessäni Norjaan olin luopunut asunnostani ja tavaroistani (ja vain vuotta aiemmin olin palannut Suomeen, tuolloin Ruotsista, samankaltaisessa tilanteessa), ja nyt taas uuden alun edessä.

Tuo kirjoitukseni meni näin:

 

Mistä sinä unelmoit?

Olen ollut Suomessa nyt kolme viikkoa. Olen majaillut kolmessa eri osoitteessa. Kulkenut kolmen kaupungin väliä kolme viikkoa. Olen irtolainen.

Pian siirryn neljänteen. Neljänteen osoitteeseen, neljänteen kaupunkiin. Ehkä pysähdyn siellä hetkeksi, ehkä siirryn heti seuraavana päivänä eteenpäin: Viidenteen osoitteeseen, viidenteen kaupunkiin? Tänään en voi tietää. Juuri nyt tiedän elämäni kulun seuraavien tuntien ajaksi. Huomenna on taas uusi päivä, ja mitä tahansa voi tapahtua.

Olet ehkä kuullut sanonnan ”aloittaa puhtaalta pöydältä”.

Ennen tätä päivää en ole tiennyt mitä se tarkoittaa. Yhtäkkiä tällä viikolla minun pöytäni on maailman puhtain. Ei murun murua, ei pienintäkään rasvaista tahraa: viimeisimmätkin minua menneessä pitäneet, ehkä menoani vähän jarruttaneet tutut ja turvalliset asiat on otettu pois.

Ja yhtäkkiä minulla on koko maailma! Voin valita minkä tahansa suunnan.

Olen vapaa!

Osaatko ajatella millaista elämä on kun kaikki on mahdollista? Kun huomenna on taas uusi päivä, ja mitä tahansa voi tapahtua?

Sellaista elämä on, meille ihan jokaiselle. Sitä ei vain näköjään tajua ennen kuin seisoo puhtaan pöydän ääressä. Huomenna voi tapahtua mitä tahansa. On vain osattava tehdä oikeat valinnat. Ja koska elämän ennustettavuus liikkuu vain muutamissa tunneissa, voi valita vain pienistä vastaan tulevien asioiden joukosta. Ei tarvitse valloittaa koko maailmaa. Ei tarvitse hamuta kaikkia asioita maailmasta. Ja koska ei tiedä mitä huomenna on, on sama elää täysillä juuri nyt – tarttua niihin hetkiin, jotka vastaan tulevat. Sellaista elämäni on juuri nyt.

Osaatko ajatella millaisia unelmat ovat kun seisoo puhtaan pöydän ääressä?

Mistä sinä unelmoit?

Minä unelmoin siitä, että minulla olisi pikkuruinen koti, jonne voin tilata aamun postiin Helsingin Sanomat. Sellaiset ovat unelmat, kun seisoo puhtaan pöydän ääressä. Kun huomenna on uusi päivä, ja mitä tahansa voi tapahtua.

uusipäivä

Jännällä tavalla minun elämäni kokemukset ja ajatukset joita kanssasi jaan, pyörivät usein samanlaisten teemojen ympärillä. Tästä aiheestahan kirjoitin aivan vasta otsikolla ”Mahdollisuutta ei voi menettää”. Ehkä minun ei nyt tarvitse alleviivata asiaa enempää.

Ystävä, annathan huomisen aamun olla uusi mahdollisuus; että heräät uuteen päivään, kuin se olisi elämäsi ensimmäinen ja mitä tahansa voisi tapahtua!

Sillä niin todella voi olla. Vaikka tuntuu, ettei mitään tapahdu, niin todellisuudessa milloin tahansa voikin tapahtua mitä tahansa. Kun vaan uskoo ja tahtoo.

/Äm

 

Taklaustahto

Mikä oli sinun suurin haasteesi tänään?

Tässä minun: ekaa kertaa kuntopyörällä loukkaantumiseni jälkeen. Kelasin ensin, että että polkisi putkeen 24 tuntia, niinhän nämä fillarihaasteet on meikäläisellä ollut meikäläisellä tapana suorittaa. Ajettuani minuutin ja poltettuani 1,4 kaloria päätin, että kuntoilu riittäköön tälle päivää. Huh. Oli pelottavaa touhua, pakko tunnustaa.

img_4217

Haasteet muuttuvat menon mukana, mutta tiedätkö mikä on pysyvää, jos vain niin itse haluaa? Tahto taklata ne! Sitä se haasteiden selättäminen vaatii. Viitseliäisyyttä ja lujaa tahtoa.

Huomenna on taas uusi päivä. Onneksi.

Villiä viikkoa, sankarit! Jotta sen vire olisi oikea, käypä kertaamassa täältä millaisin ajatuksin taklasin edellisen pyöräilyhaasteeni!

/Äm, kaiholla 24 tunnin Ratareisi-pyräilyhaastetta muistellen

”Ei maailman vahvin tahto laukkuja pakkaa; se valitsee hyväksynnän”

Nyt on pakko avautua. Tunnustaa. Tätä asiaa en ole halunnut tai pystynyt kertomaan aiemmin. En oikein tiedä kummasta on kyse. Pystymisestä ehkä. En ole pystynyt kertomaan mitä on tapahtunut tänä syksynä. Parikin kertaa. Jotta minua ei pidettäisi… luovuttajana. Jotta ei vedettäisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta nyt on pakko tunnustaa, koska koin eilen ison kolauksen ja tajusin jotain olennaista. Tahdosta.

Olen tänä syksynä pakannut pari kertaa kassini ja ollut valmis lähtemään. No, siinä se tuli. Siis ihan konkreettisesti olen repinyt kaapista vaatteita ja muita tärkeitä tavaroita ja sullonut ne pikku nyssäkkääni. Ollut varaamassa lentolippuja ja sanonut hakevani loput perästä. Nukkunut pari yötä sohvalla vähän kuin harjoitellakseni matkaa yksin nyssäkkäni kanssa. Olen ollut luovuttamassa.

* * *

Minun tahtoni on vahva. Minun tahtoni on maailman vahvin! Se on tulipunainen ja piikikäs; sillä on kivenkova sydän. Jos jotain tahdon, niin olen tottunut sen saamaan. Aina. Ja tänä syksynä tahtoni on ollut tulistunut. Asiat eivät olekaan menneet sen mukaan ja yhtä nopeasti kuin se haluaa – ja sehän ei maailman vahvimmalle tahdolle sovi!

tahto

Tuo on minun tahtoni. Piirsin sen eilen Bli den du är -kurssillani. Keskustelimme tahdon voimasta ja siitä, kuinka ilmaisemme tahtoamme tänä päivänä. Kun tuli minun vuoroni, avauduin suurieleisesti:

”MINUN tahtoni on AINA ollut kivenkova. Olen AINA aikaisemmin elämässäni voinut luottaa, että MINÄ jos kuka saan sen mitä tahdon. Mutta nyt olen ihan uudessa tilanteessa; tuntuu, että MIKÄÄN ei kulje MINUN tahtoni mukaan. MIKÄÄN ei mene niin kuin MINÄ haluan. Vaikka minulla ON maailman kovin tahto!”, surkuttelin.

Opettajamme katsoi minua suoraan silmiini ja kysyi:

”Jos sinulla muka on maailman kovin tahto, niin miksi sitten et tahdo valita tahtoa?”

Tuijotin opettajaa kysymysmerkkinä.

”Miksi et tahdo valita hyväksyntää? Miksi kiukuttelet, kamppailet ja pakkaat laukkujasi? Miksi et tahdo valita hyväksyntää, suostumusta siihen, että asiat ovat nyt näin.”, hän jatkoi.

”Sinun tahtosi on niin voimakas, että voit tehdä tuon valinnan. Rakkautesi on suurin tahtosi! Luota siihen, että kun uskallat tahtoa rakkautta ja hyväksyntää, niin kaikki järjestyy. Ei sinun tahtosi niitä laukkuja pakkaa, se on pelko. Et sinä tahdo luovuttaa – koska sinulla ON maailman vahvin tahto”.

Kyynel vierähti silmästäni.

”Minulla on maailman vahvin tahto.”, ajattelin.