Yks tavallinen työpäivä vaan – merirosvo Jack Sparrown seurassa

Tällast täällä Savossa

Kuvat Yle/Sakari Partanen

 

Tekisipä mieleni jättää selitykset sikseen. Antaa sinun vaan ihmettyä näistä kuvista, ja pohtia pääsi puhki olenko noussut tikapuilla niin ylös, että olen päässyt tapaamaan Johnny Deppin ja Pirates of the Caribbean -leffojen Jack Sparrown.

No, oma pääni haluaa ajatella ainakin näin 😀

Hän on Cardiff Jack Sparrow, siis englantilainen näyttelijä Terry Cooper, jonka pääsin tapaamaan. Terry on Jack Sparrow -imitaattori ja toimi täällä Savossa huippuvalokuvaaja Antti Karppisen järjestämän digitaalisen valokuvaustaiteen kurssin mallina. Antti tekee fantasia-aiheista digivalokuvataidetta, ja opetti sitä viikonvaihteessa Kuopion lähellä reilulle kymmenelle valokuvaajalle.

Ihan uskomattoman huippuja juttuja pääsen täällä tekemään. Eleitä ja ilmeitä sekä jopa ajatuksia myöten Terry pystyi rakentamaan eteeni täydellisen imitaation Jack Sparrowista, joka on muuten on minun ehdottomia elokuvahahmosuosikkejani – tuo leffojen merirosvo on minusta yksi maailman hauskimmista komediahahmoista.

Terryn kanssa viettämäni hetki opetti minulle paljon myös näyttelemisestä ja hahmon rakentamisesta. Se oli kaikilla tavoin kovin antoisa kohtaaminen. Huomenna tuuttamme sitten ulos tarinaa hänestä televisiota myöten.

Neljä seinää ja kaksi keppiä

Nonni. Pää on lopullisessa sekoamispisteessä. Piti julkaista tämä taidepläjäys eilen, mutta en näköjään ikinä ollutkaan painanut julkiaise-nappia. Sortsit. Saattaa olla, että tänään illalla tulee vielä toinen postaus, mutta en vaan voi olla jakamatta kanssasi tätä iloa, jonka piti livahtaa julkisuuteen jo eilen….

 

Koska suhteellisen pienet kortit on nyt annettu, ni niillä on mentävä. Ja koska minulla on neljä seinää ja kaksi keppiä, niiden seinien sisällä on syntynyt tänään uusia, syvempiä ystävyyksiä.

Ni, sä tiiät sen Tom Hanksin leffan?

Castaway!

Hänksi joutuu yksin autiolle saarelle ja tekee itselleen kaverin lentopallosta.

Ni, tällä yhden naisen autiosaarella, lukittuna neljän seinän sisään yli 3 kuukaudeksi, alkaa olla vähän samoja virityksiä ilmastossa. Ja koska näistä kahdesta kainalosauvasta nyt on tullut rakkaimpia ystäviäni, puhalsin niihin sitten viime viikolla saamallani muovailuvahalla vähän vielä eloa lisää.

Paljon kivempi nyt jutella niille!

Siin o Sirpa (saattaa olla Selänne) ja Donald!

img_4783 img_4792

Onkohan niitten suut vähän liian alhaalla…?

/Äm, virallisesti hajoamassa

Luonnon muotoja ja kylähulluja

Hautajaisviikonloppu takana ja minä matkustan juuri nyt takaisin kotiin. 

Vietin pari kaunista päivää perheen parissa Keski-Suomen kevääseen heräävässä luonnossa jättäen hyvästit yhdelle rakkaalle.   Tänään kävimme perheemme kesämökillä Kalliorannassa tutkimassa kevään merkkejä.

Minulla ja veljelläni on ollut jo muutaman vuoden ajan joku kieroutunut tarve perustaa mökillemme lampola – siis tuoda erääseen tarkoitukseen hyvin sopivaan paikkaan lampaita ja pystyttää niille sinne aitaus. Tuo tarkoituksenmukainen paikka vaan sijaitsee naapurimökin tontilla, emmekä ole ollenkaan varmoja naapurin innostuksesta lampaisiin. Epäselvää on myös se, kuka niistä lampaista huolehtisi. Ja mistä niitä lampaita tulisi. Ja miksi. Mutta saahan ihmisellä unelmia olla… Sellaiseksi tämäkin hanke taitaa jäädä, mutta silti lähdimme taas tänään tapamme mukaan tarkistamaan lammastiluksia ja unelmoimaan pienestä maatilastamme. 

Olemme veljeni kanssa mitä ilmeisemmin hyvin samanlaisella impulsiivisuusvarannolla ja uteliaisuudella varustettuja, ja lampolatutkimukset keskeytyivät nopeasti, sillä huomasimme läheisen metsän hakkuualueen, jota oli pakko lähteä heti tutkimaan. Silmämme kiinnittyivät metsässä makaaviin puun kantoihin, jotka olivat muodoiltaan niin kiehtovia, että niitä oli päästävä tutkimaan lähemmin.  

 

Kyllähän meidät veljeni kanssa kylillä jo hulluina tunnetaan, joten uusin operaatiomme ei varmaan Leppäveden rantojen asukkeja yllättänyt. Löysimme metsäretkellämme taiteellisesti niin hienosti muodostuneen pöllin, että oli pakko siirtää lampolahaaveet taas yhden kesän päähän ja sen sijaan aloittaa desingnprojekti. Päätimme raahata pöllin mukaamme metsästä ja tehdä siitä kesän aikana designtuoli. Tätä pitkälle toistakymmentä kiloa painavaa puunkappaletta me sitten raahasimme hartiavoimin pitkän matkan metsästä mökille. Mahtoi olla näky! Mutta nyt pölli on nätisti kuivumassa mökillä ja nähtäväksi jää millainen jakkara tästä saadaan kesällä aikaan. 

Tehtiin muuten samalla tuosta pöllin kotiinkuljetuksesta yksi kaurismäkeläinen filkka, ”Pöllinpyörittäjän kylä. Osa 1: Tyttö hautajaistakissaan”. Se löytyy Instagram-sivultani. Tule seuraamaan minua, @maijailmoniemi – löydät Instasta tämän filmin lisäksi muuta kuvamateriaalia, joka ei kaikki päivity blogiini.

Toivottavasti sinulla on ollut yhtä mielenkiintoinen ja lapsenmielinen sunnuntai! Iloa alkavaan viikkoon!  /Äm, joka on päättänyt, että tämä lapsena oleminen on vaan niin hauskaa, ettei aikuiseksi kannata kasvaa koskaan

Sieluun, luihin ja ytimiin

Ihanaa, että mielessä voi olla jotain muutakin kuin Norja. Tai miehet… Tänään oli taas mahtava päivä hyvän tekemisen parissa. Olimme rakkaiden Merkun ja Lauran kanssa lukemassa runoja ja esittämässä näytelmäkatkelmaa parissa vanhustentalossa.

vk2 vk3

On oikeastaan todella vaikea kuvata mitä kaikkea tämä työ antaa. Niin pieni vaiva, mutta niin suuri vaikutus niin vanhuksiin kuin meille esiintyjille itsellemme. Vaikka sitten välillä yleisö osaakin olla aika suoraa. Kuten tänään eräs nainen, joka hoki tasaisin väliajoin esityksemme aikana ”paskanmarjat”. Elämän tahatonta, kaunista komiikkaa.

vk5

Ehkä se taiteen hienous kiteytyy siihen, mitä saimme kuulla tänään toisessa vierailemassamme vanhainkodissa. Siellä hoitaja kertoi, että monet vanhukset, jotka ovat menettäneet puhukykynsä muutoin, eivätkä voi enää kommunikoida sanallisesti, saattavatkin yhtäkkiä puheja lausumaan runoa tai laulamaan jotain laulua aivan kirkassanaisesti. Taide jää elämään, se jää sieluun, luihin ja ytimiin. Se koskettaa ja jättää pitkiä muistijälkiä. Niin vahvoja, että vaikka muuta kykyä kommunikoida ei enää ole, jonkun runon tai laulunpätkän kautta vanhus voi ilmaista tunteitaan. Ajattele!

Se on jotenkin hyvin pysäyttävä ajatus. Kaiken kaikkiaan on ollut hyvin pysäyttävä lauantai. Tämä on mennyt sieluun, luihin ja ytimiin.

vk4 vk1

Tänään olen ihan valtavan kiitollinen. En vain siitä, että sain viettää aikaa vanhusten kanssa, vaan ihan kaikesta. Yksinkertaisesti kaikesta olen kiitollinen. Elämästä. Ilosta. Tunteista.

Kaunista lauantaita sinulle!