Kun blondista leivottiin rallikuski…

Ihmiseksi, jolla ei ole ollut omaa autoa puoleentoista vuoteen ja joka ei ole viimeiseen kymmeneen vuoteen ajanut kertaakaan manuaalivaihteisella autolla, koen olevani lauantaiaamuna klo 7.30 suhteellisen väärässä paikassa.

Ympärilläni kuhisee innokkaita rallikuskeja. Jonotamme rekisteröitymispisteelle Lahden Vesijärven Auto -liikkeessä. Kello 10.02 starttaa Autoliiton Eco Run Rallyssa. Ja minä, Onnellisten Ajokoululainen, olen kartturini Jaanan kanssa nyt testaamassa millainen rallitiimi meistä saadaan aikaan ja kuinka kovaa Mazdamme kulkee.

Virhe!

Ei. Tässä kisassa ei oteta mittaa vauhdissa, vaan ihan jossain muussa. Tämä ralli on taloudellisen ajon kisa ja tehtävämme on suoriutua 259 kilometrin reitistä mahdollisimman taloudellisesti ajaen ja vähän bensaa kuluttaen.

Me olemme vieraana tässä Eco Runin osakilpailussa. Toisilleen tutut koko sarjaan osallistuvat kilpakuskit moikkailevat ja toivottavat onnea. He kisaavat todenteolla. Meidän vieraiden on tarkoitus kai on olla täällä oppiaksemme jotain – olemmehan testanneet Mazdan Onnellisten Ajokoulussa ajotaitoamme pitkin kesää.

Ja on kai niin, että rallilegendojen Markku Alénin ja Minna Sillankorvankin tarkoitus on oppia jotain, sillä myös he ovat vierailevia kuskeja tässä kisassa kanssamme… Hyvässä seurassa siis ollaan!

Mutta lauantaiaamuna kello 7.30 Vesijärven Autossa rekisteröitymispistellä fiilis on silti suhteellisen epäileväinen: emme oikeastaan tiedä yhtään mihin olemme ryhtymässä. Meidän kahden naisen rallitiimimme on treenannut tasan kerran ja sääntöpuolella on syviä mustia aukkoja.

Saamme käteemme kassin, jossa ovat kartta ja tiekirja. Ja meidän kisanumeromme! 17! Toiseksi viimeisiä lähdössä! Olemme olleet maltillisia tavoitteenasetannassamme. Jospa edes maaliin pääsisimme ja viimeiseksi sijoittuisimme.

11920427_10153318618624457_79526108_n

11880137_10153318618574457_370065728_n

Aluksi autot kävivät katsastuksessa

Päivä tälle kisalle on mitä otollisin – vietetäänhän Suomen luonnon päivää. Kyllähän minä tietysti voisin olla nyt myös metsässä vaeltamassa, mutta sitten taas toisaalta… Taloudellinen ajaminen on yksi tärkeä keino vähentää autoilun haittoja luonnolle. Se voi säästää huomattavasti polttoainetta ja samalla vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Euroopan ilmastonmuutosohjelmassa laskettiin vuonna 2001, että 2010 mennessä kouluttamalla kuljettajia ajamaan taloudellisesti voitaisiin välttää vähintään 50 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä, mikä vastaa 15 miljoonan ajoneuvon vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.*

Ajotavalla on siis väliä. Ja myös sillä on väliä, että me Jaanan kanssa nappaamme ilmastoinnin pois päältä ennen lähtöä. Ilmastointi nimittäin lisää henkilöauton polttoaineenkulutusta ulkolämpötilan ja ajotilanteen mukaan 5-20 %, joka on keskivertohenkilöautossa 0,3-1,5 l/100 km. Ilmastoinnin päältä pois nappaamisella on väliä myös muulla tavoin, mutta emme onneksi sitä vielä tässä vaiheessa tiedä…

* * *

On auton numero 17 vuoro lähteä kisaan. Ajamme 100 metriä. Tulee ensimmäinen paniikki. Kartturi ei ole varma olemmeko lähteneet oikealle tielle. Odotukset kisamenestykselle ovat katossa.

Not!

11937890_10153318644079457_932789563_n

Kokeile ite näitä ohjeita!

Ei auta kuin ajaa eteenpäin. Saamme vihdoin varmuuden siitä, että olemme oikealla reitillä. Nyt on vain luotettava itseensä ja jatkettava ajoa. Kuskilla on paljon tekemistä. Seuraan vuoroin nopeusmittaria, vuoroin bensankulutusmittaria, havainnoin liikennettä ja kuuntelen kartturin ohjeita. Pää meinaa mennä sekaisin, mutta vähitellen hommasta tulee minulle kuin peli. Koko ajan yritän paremmin pitää nopeuden tasaisena ja kulutuksen mahdollisimman alhaalla.

Mittarit puhuvat karua kieltä. Ei tarvita kuin höyhenen kevyt painallus liikaa kaasupolkimella, kun kulutus saattaa räjähtää pilviin. Jatkuvasti huomaan ajavani ihan vähän alinopeutta. Tajuan, että minun täytyisi kiihdyttää nopeammin ja löysätä sitten kaasua kevyemmälle, jotta saisin pidettyä nopeuden tasaisemmin oikeassa rajoituksessa. Kiitos luojan näistä apuvälineistä autossani, muuten tästä ei tulisi mitään. Nykyautoissa todella on mietitty myös taloudellisen ajamisen helppoa toteutumista.

Edellisessä omassa autossani ei ole ollut ajotietokonetta. Nyt allani rullaava Mazda kutoseni ilmoittaa minulle helpotuksekseni hetkellisen ja keskimääräisen kulutuslukemani. Jatkuvaa kulutusta näyttävästä mittarista voin nähdä vaikka sen, kuinka paljon moottori kuluttaa noustaessa mäkiä eri vaihteilla. Näin on helppo valita mäennousuun parhaiten sopiva vaihde. Tai eihän sitä oikeastaan tarvitse edes valita, sillä Mazdani ehdottaa minulle vaihteen vaihtoa!

11911507_10153318618569457_833421458_n

Kisassa auton bensatankin luukku ja konepelti sinetöitiin. Kauan eläköön antidopingtoimikunta!

Reitti on monipuolinen ja haastava; välillä ajetaan taajamaliikenteessä, välillä maantiellä ja välillä kunnon rallipoluilla. Mitä tasaisempaa ja suorempaa maasto, sitä helpommaksi – ja tylsemmäksi – ajaminen käy. Maastoa on osattava lukea tarkkaan, sen minä opin viimeistään toisella metsäosuudellamme. Hiekkatie tekee nopeita kurveja ja nousee ylös alas äkillisestikin. Olisi niin hauska ajaa nasta laudassa, mutta nyt on todella mietittävä. Kuinka tässä maastossa ajetaan mahdollisimman tasaisesti? Vähitellen alan oppia, että edellisen alamäen vauhti täytyy osata käyttää oikealla tavalla seuraavassa ylämäessä – ylämäet kun pistävät auton aina kovemmille kierroksille.

Kisassa tärkeää on mennä nopeusrajoitusten mukaan. Aikaa ei ole tuhlattavaksi. Tarkistuspisteille saapumiselle on annettu tarkka aika, jonka niin ylittäminen kuin alittaminenkin tuo miinuspisteitä. Alittaminen on vielä pahempi juttu – ei saa ajaa liian nopeasti.

Tarkastuspisteitä on reitillämme neljä. Ennen ajoa olemme tehneet testiajon, jossa auto on ensin tankattu kertaalleen ja ajon jälkeen tankki herutetaan vielä piripintaan. Sama toistuu vielä sitten itse kisa-ajon jälkeen. Jotain laskelmia ne tankkauksen yhteydessä tekevät, mutta meidän rallitiimi ei kyllä tajua mistä siinä todella on kyse. Mutta luotamme, että tämä toiminto takaa meille oikeat loppulaskelmat ja sijoituksen.

Ajo alkaa tuntua vähän kuin tanssila. Testailen kaasua, ja alan löytää siihen sujuvaa rytmiä. Alan myös kuulla autosta milloin se kulkee enemmän kuluttaen, milloin vähemmän. Peliä ja musiointia! Sitä tämä Eco Run ralli minulle nyt on.

* * *

Kirrrrrsk.

Siinähän se ABC nyt on!

Olen tehnyt äkkijarrutuksen ja auto lähes sammuu risteykseen. Ei ennakoitu, ja meinaamme kaahata ohi seuraavan tarkastuspisteemme. Tarkastusmiehet antavat kuittia: ”Olipa näyttävä sisääntulo”, ja minä kiroan kovaa mielessäni, että juuri silloin kun muut ovat näkemässä pitää tehdä tuollainen fataali virhe – onhan matkamme sujunut yllättävänkin hyvin silloin kun kukaan muu ei ole ollut näkemässä.

Taloudellisessa ajamisessa ennakointi on kaikki kaikessa; auton omaa liike-energiaa pitäisi hyödyntää mahdollisimman paljon. Risteyksiin ja liikennevaloihin tultaessa pitäisi hidastaa niin, että voi jatkaa matkaa pysähtymättä. Katseen pitäisi olla koko ajan hieman edellä kuin juuri siinä hetkessä, jossa ajaa.

Ja nyt minä olen kirskauttanut jarrut pohjaan. Taas opitaan tärkeitä läksyjä: niin kartturilta kuin kuskilta vaaditaan tiukkaa läsnäoloa, eikä ote saa herpaantua hetkeksikään.

ABC:n tarkastuspiste tarkoittaa meille ralli-ihmisille myös kahvia ja taukoa. Virhe, huomamme heti, kun säntäämme takaisin autoon 25 minuutin kuluttua. Tätä ei saisi kutsua tauoksi eikä ajatella lepona, sillä ote herpaantuu. Niin kovasti meidän tiimillämme, ettemme tajua katsoa rauhassa karttaa ennen lähtöä, vaan säntäämme suoraan lentoon – ja täysin päinvastaiseen suuntaan kuin tiekirjassa ohjeistetaan. Ja arvaat… seuraavalla tarkastuspisteellä tämäkin aiheuttaa kuittailua. Olemme kuitenkin kirineet menetetyn lenkin aiheuttamat lisäminuutit kiinni ajamalla mutkat suoriksi just sopivasti tähän kohtaan asettuneen reitin kapeilla hiekkateillä. Jossain kohtaa jokainen rallikuski sortuu… eikö?! Tuolla pätkällä ajo on kaikkea muuta kuin taloudellista.

Hyvin menee, mutta yhtä asiaa ei ole huomioitu. Tumman auton vaikutus auringonpaisteessa. Hiki valuu. Minun jalkani paistuvat kumipohjaisissa kengissäni ja Jaanan ohimo suihuaa vettä (joo-o, ihan oikeasti…). On kuin vetäisi kovinta maratonia. Ei siihen mitään muuta syytä ole kuin paahtava kuumuus ulkona ja tumman automme pinnalla. Taloudellisen ajon kisan miinuspuoli on tämä ilmastointi-dopingimme. Tekisi mieli kääntää viilennin päälle, mutta ei, kaikki viilaukset on nyt oltava kohdillaan.

Alan päästä ajamisen makuun ja kuumuuden lisäksi taloudellinen ajattelu alkaa tuntua jo luissa – tuntuma autoon kasvaa kohisten. Alkaa tuntua myös siltä, että emme välttämättä olekaan kisan viimeisiä. Kenties vasta toiseksi viimeisiä?!

* * *

WRRRRIIIIIKS.

Päähäni on jostain syystä iskostunut ennen kisaa, että taloudellisessa ajossa pitäisi jarruttaa mahdollisimman vähän. Mutta ajettuani jo yli puolet matkastamme, alan tajuta, ettei kyse olekaan jarruttamisesta, vaan pysähtymisestä. Jos joutuu pysähtymään, on ihan valtavan tärkeää se, miten pysähdyksestä lähtee liikkeelle.

Ei näin, kuten olen olen juuri tehnyt: järjetön kiihdytys mahdollisimman nopeasti, hirveät kierrokset ja vaihteiden huudatus! Kaasua pitää painaa tasaisesti, mutta mahdollisimman nopeasti suuremmalle vaihtaen. Kiihdytettäessä moottori toimii taloudellisimmin, kun kaasupoljin on 2/3- tai 3/4-asennossa – kevyellä kaasulla kiihdyttäminen ei siis olekaan taloudellista ja liikkeelle lähdettyä pitäisi vaihtaa suuremmalle vaihteelle jo matalilla kierroksilla, sillä nykyiset moottorit on suunniteltu toimimaan hyvin jo yllättävänkin matalilla kierroksilla.  Ja vaihteita voi jättää myös jättää väliin, vaikka suoraan kolmoselta vitoselle.

Blondi autokoulussa…

* * *

Nyt blondi karttureineen istuu autossa viimeisellä tarkistuspistellä, josta siirrytään lopun testiajolle. On aika tankataan ja mittailla tuloksia. Tuijotamme hiljaa tyhjyyteen rättiväsyneinä. Tiimimme sisäinen räpätys on rauhoittunut jo aikoja sitten. Siitä on tullut ihan oikeaa rallitiimin työtä:

Kartturi-Jaana antaa ohjeen rauhallisella äänellä, minä toimin sen mukaan.

Kartturi-Jaana antaa ohjeen, minä toimin sen mukaan.

Kartturi-Jaana antaa ohjeen, minä toimin sen mukaan.

Ja niin edelleen…

Toista oli vielä 150 kilometriä sitten:

Kartturi-Jaana katsoo karttaan, minä laulan, katson karttaa Jaanan avuksi, meinaan ajaa ojaan, ”Apua, kato miten hieno maisema”, huutaa Jaana, antaa ohjeen, minä ajan eteenpin ja kysyn ”Ai niin mitä sanoitkaan, että seuraavaksi pitää tehdä?”…

Kartturi-Jaana katsoo karttaan, minä laulan, katson karttaa Jaanan avuksi, meinaan ajaa ojaan, ”Apua, kato miten hieno maisema”, huutaa Jaana, antaa ohjeen, minä ajan eteenpin ja kysyn ”Ai niin mitä sanoitkaan, että seuraavaksi pitää tehdä?”…

Ja niin edelleen.

Ei. Nyt on homma hioutunut niukkuuden periaatteelle; mitä vähempi, sen parempi. Ei enää jaksa muuta ylimääräistä. Väsymys on valtava. Taloudellinen ajo on todella väsyttävää hommaa.

Mutta me olemme nyt  maalissa!

”Huh, onneksi tämä kisa loppui, niin saa taas ajaa just niin kuin haluaa”,
olen sanomassa ääneen, mutta ehdin juuri vetää sanani takaisin.

En minä ehkä haluakaan enää ajaa just niin kuin halusin vielä eilen; miten sattuu. Olen supertyytyväinen saavutukseemme, tällä tavoin ajamallahan säästäisi oikeasti myös pitkän pennin polttoaineissa!

Eikä olisi kannattanut olla niin vaatimaton itsensä kanssa. Me ylitimme tavoitteemme kaikilla mittareilla. Olimme vasta neljänneksi viimeisiä; numero 14! Ja kyllä, muu Onnellisten Ajokoulun porukka meidän takanamme.

Emme saaneet yhtään rangaistusta ja olimme jokaisella tarkistuspisteellä ajallaan. Kulutuksemme on 4,84 litraa/100 kilometrillä. Se on ihan järjettömän hyvä suoritus huomioiden suhteellisen epävakaat lähtökohtamme. Kisan voittajan kulutus oli 3,32 l/100 km.

11912932_10153318618644457_1784371823_n

Taisi näilläkin kahdella mennä ihan hyvin; oikeat rallikuskin Markku Alén ja Minna Sillankorva ottivat Mazdoillaan toisistaan mittaa.


11948255_10153318620424457_2006796907_n

Kisan todelliset sankarit palkintopallilla

 

Koska tiimillämme ei ollut odotuksia, ja ehkä ennemminkin vain jännittyneen huolestuneita sellaisia, kisa yllättää minut suurella positiivisuudella. Kyllähän sellainen ajatus herää, että olisi päästävä testaamaan uudelleen samanlainen matka, jotta voisi nähdä millaista kehitystä voi pienen sulatteluajan jälkeen syntyä. Erityisesti paremmalla perehtymisella karttaan ja ennakoinnilla olisimme kenties välttäneet ne muutamat hiertämään jääneet tunaroinnit äkkijarrutuksineen ja pakollisine aikataulun kiinniottamisineen ja suoriutuneet ehkä vieläkin vähän pienemmällä kulutuksella.

Onnellisten Ajokoulu on saanut huiman päätöksen. Ilman tätä rallia en suinkaan olisi oppinut näin paljon ajamisesta ja itsestäni kuljettajana. Ja minulla oli huippuluokan kartturi. Markku Alénkin on varmasti kateellinen!

Ihan varmasti.

11940184_10153318618564457_1889791626_n

Meidän iloinen tiimimme! Kiitos Jaana!

/Ämmä, lähes rallikuski siis itsekin

 

 

Ps. lisää juttujani Onnellisten Ajokoulusta löydät, kun haet niitä tagilla ”Onnellisten Ajokoulu” tai kategoriasta ”liikenne”

*Lähde Motiva, uusimmat mahdolliset tiedot, joita Internetistä löytyy

Peura ajovaloissa, saimaannorppa rantakivellä ja muita tarinoita taloudellista ajamisesta Onnellisten Ajokoulussa

– Ajattelepa polkupyöräilijää: miten hän lähestyy liikennevaloja?, kysyy liikenneopettaja Jiri Kattelus minulta kun olemme ajaneet yhden kierroksen.

Taloudellisen ajamisen testiajo Helsingin kaupunkiliikenteessä. Minun kulutuksekseni normaalilla ajotyylilläni on muodostunut 8,9 litraa/100 km.

Jiri on pudistanut päätään. Ja heristänyt sormeaan.

Minä yritän piirtää mieleeni kuvaa pyöräilijästä liikennevaloissa.

Peura ajovaloissa.

Sen minä näen juuri nyt.

Nolottaa. Katson Jiriä neuvottomana. Mitä se fillaristi nyt sitten oikein tekee? En minä tiedä. Olen viimeksi ajanut fillaria pari vuotta sitten Ruotsissa kotikaupungissani, jossa oli yhdet liikennevalot…

Autoa olen ajanut taas paljon enemmän, mutta selvästikin hyvin epätaloudellisesti. Jarrutuksia, pysähdyksiä, vaihteiden venksuttamista, suhteellisen epäennakoivaa ajotapaa, ajoreittejä, joilla on valtava määrä kääntymisiä vasemmalle. Onneni on siis istua tässä uuden Mazda 2:n penkissä Onnellisten Ajokolussa juuri nyt tutkimassa tapaani ajaa.

IMG_2353

– Kun pyöräilijä huomaa edessään punaiset liikennevalot, se lopettaa polkemisen, jotta vauhti hidastuisi. Polkupyöräilijä ei halua, että vauhti pysähtyy, sillä sitten hän joutuu hyppäämään pois pyörän selästä, Jiri avaa.

Niin, niinhän minäkin teen fillarilla. Mutta miksi en autolla?

– Punaiset valot eivät tarkoita, että tarvitsee pysähtyä. Ne tarkoittavat vain, että niiden ohi ei saa mennä, opettajani jatkaa.

Kun minä näen punaisen, minä painan heti jarrun pohjaan. Ja kaikki muutkin mahdolliset polkimet. Saattaisin vetää käsijarrunkin päälle. Mutta nyt, kun Jirin analyysin ja ohjeistuksen jälkeen aloitamme toisen ajokierroksen tajuan, että liikennevaloja lähestyessä suunta onkin aivan toinen; kaikki polkimet ylös, ei alas!

– Nykyään autot ovat sellaisia, että ne eivät sammu, vaikka nostaa kaikki polkimet ylös. Ja sen tekeminen on taloudellista! Antaa auton rullata rauhassa ja valot ehtivät taas vaihtua vihreälle, Jiri kuvailee.

Edessäni valoissa on liuta autoja. Painan jarrun pohjaan ja saan Jiriltä kysyvän katseen.

– Meillä ihmisillä on joku sellainen hassu jonottamisgeeni, että kun näemme jossain jonon, haluamme mennä siihen jatkeeksi. Katsopa vasenta kaistaa, siellä ei ole ketään. Voit kaartaa sinne.

Mutta eikö aina ole ajettava oikeaa kaistaa, ihmettelen.

– Laissa sanotaan vain, että on ajettava vapaana olevaa oikeaa kaistaa. Vain kaistapää pysähtyy jonon jatkoksi.

Ja niin minä rullaan, rauhassa vasemmalle kaistalle. Perääni ehtii joku toinenkin kuski, joka painaa torven pohjaan. Säikähdän. Nainen liikenteessä.

– Mahtavaa, että tuo tyyppi tööttäsi!  Jiri intoilee. Se tarkoittaa, että kerrankin hänkin joutui ajamaan taloudellisesti!

Valot ehtivät juuri vaihtua vihreälle eikä minun tarvitse pysähtyä.

Ykkönen.

Kaasua. Kevyesti poljinta hipaisten.

Ykkönen huutaa.

Huutaa.

Kakkonen.

Kaasua.

Nirsk.

Kolmonen.

?

– Talodellinen ajaminen ei tarkoita hitaasti ajamista, se on itse asiassa hyvin reipasta menoa, Jiri kommentoi.

Hän kehottaa minua painamaan kaasua reilummin kerralla. Liikkeelle lähdettyä ykkösvaihde pitäisi vaihtaa mahdollisimman nopeasti kakkosvaihteelle. Ja kakkoselta voi vaihtaa suoraan neloselle! Vaiheita saa jättää väliin, toisin kuin olen ajatellut. Ja aina pitäisi käyttää mahdollisimman suurta vaihdetta.

Minä jyystän viittäkymppiä kolmosella, mutta opettaja kannustaa pistämään nelosta silmään. Hän hymyilee.

Minäkin hymyilen. Isoja oivalluksia. Ja nämä vain ajaessa. Auton kunnossapitoon ja huoltoon liittyy monta tärkeää asiaa, niistä sovimme keskustelevamme myöhemmin.

IMG_2351

Nyt olemme kaartaneet kakkoskierrokselta takaisin lähtöruutuun. Katsomme mittareita. Tämän kierroksen kulutus 6,9 litraa. Jiri näpyttää laskintaan.

Ensimmäisellä kierroksella keskikulutus 8,9, ajoaika 15 minuuttia. Keskimääräinen nopeus 20 km/tunnissa. Pysähdyksiä 8 kappaletta.

Toisella kierroksella keskikulutus 6,9, ajoaika 12 minuuttia. Nopeus 25 km/tunnissa. Pysähdyksiä 5 kappaletta.

Kierrosten välissä noin 10 minuuttia keskustelua, ja nopeammin perillä, reippammalla vauhdilla ja huomattavasti vähemmän autoa ja luontoa kuormittaen. Ja karkeasti minun vuosittaisilla ajokilometreilläni laskettuna tällaisessa ajossa säästäisin lähes 1 000 euroa polttoainekuluissa.

Aika nopeasti ja vaivattomasti oman ajotapansa voi muuttaa taloudellisemmaksi. Kyse on vaan, että ajattelee. Ihan vähän. Ei peuraa ajovaloissa, vaan itseään ja saimaan norppaa lekottelemassa rantakivellä Saimaan rannalla.

FullSizeRender

/Ämmä, joka seuraavaksi pohtii taloudellista ja turvallista polkupyöräliikennettä astuen parin viikon päästä fillarin selkään 345 kilometrin pyöräilyhaasteeseen

* * *

Mazdan #OnnellistenAjokoulu tekee epävarmoista kuskeista varmempia, liian varmoista mukavampia ja kaikista paljon onnellisempia liikenteessä. Ajokulttuuri muuttuu paremmaksi, kun olet itse onnellisempi ratin takana. Pienten valintojen avulla ajaminen kuormittaa vähemmän niin autoa, ympäristöä kuin kuskin hermoja. #OnnellistenAjokoulussa opitaan, että asioita uudella tavalla katsomalla voi saavuttaa paremman tulevaisuuden.

Vuoden 2015 Onnellisten Ajokoulussa on kaksi ryhmää, joista toista vetää Anna Perho ja toista Aki Linnanahde.

Itse opetuksesta vastaa Ajoakatemia ja sen pääopettaja Minna Sillankorva. Minna on naisten rallin maailmanmestari vuodelta 1991 ja kouluttanut suomalaisista parempia kuljettajia jo 20 vuoden ajan. Apuna Minnalla on yhtä kokenut ajokouluttaja Jiri Kattelus, joka toimii Ajoakatemian lisäksi myös virallisena autokoulun opettajana Parolan Autokoulussa.

Syksyllä Onnellisten Ajokolulaisten taloudellisen ajon taitoja testataan Eco Runissa

 

Yks tosi onnellinen mazdakuski

Tiätteks kuka toi on? 

 

Toi on yks tosi onnellinen (ja väsynyt) mazdakuski. 

Kova tahti meinaa vähän painaa väsymystä silmäluomeen, mutta sillä se lähtee millä on tullutkin: jostain kumman syystä uupunut olo kaikkoaa saman tien, kun tulee äksöniä. Ja tänään äksöniosastoa tarjosi Onnellisten Ajokoulun taloudellisen ajamisen kurssi. 

Toi yllä esitetty mazdakuski on onnellinen erityisesti siitä syystä, että kurssi oli käsittämättömän antoisa. Ajon lopuksi tehtyjen laskelmien mukaan selvisi, että juuri saamillaan opeillä tämä mazdakuski säästää vuodessa 990 euroa polttoainekuluissa.

Kannatti mennä kurssille. Nyt pää on vielä opeista ja oivalluksista (ja väsymyksrstä) niin sekaisin, että on annettava niiden laskeutua hieman. Mutta myöhemmin tulossa tarkempaa raporttia ja analyysiä.

Toivottavasti sinäkin olet tehnyt yhtä huomattavia säästöjä tänään! Usein säästöt eri asioissa tulevat vähän kuin itsestään, omaa asennetta ja tapoja muuttamalla.

/Ämmä, säästäen nyt hetken voimiaan ja siirtyen päivälepoasentoon

Liikenneturvallisuus on omia valintoja – Onnellisten Ajokoulun inssiajossa

Kyllähän minä vähän olen sellainen. Liikennepoliisi. Niinku virkaatekevä siviilissä. 

Missä tahansa liikenteessä kuljenkin, olen koko ajan vähän tuntosarvet pystyssä. Kiinnitän paljon huomiota siihen, kuinka muut ajavat moottoriajoneuvoilla, polkevat polkupyörällä tai miten jalankulkijat käyttäytyvät. Se on minulle luontaista. Tulee ihan automaattisesti. Liikenneopettaja-isän kyydissä lapsuuden istuneena siltä ei ole voinut välttyä. On analysoitu nopeudet, ryhmittymiset, liikennekulttuuri ja mahdolliset kolarin paikat. Ihmetelty kuinka vähän turvavälejä ihmiset jättävät autolla ajaessaan tai kuinka väärällä tavalla ohituskaistoja liikenteessä usein käytetään. Kauhisteltu ylinopeuksia. Ihan vähän heristelty sormea muille kun ne eivät osaa ajaa.

Ehkä ensi syksynä minulla on vielä kovemmat natsat siviililiikennepoliisiuteen. Silloin minä ”valmistun” Onnellisten Ajokoulusta. 

Ensimmäinen inssiajoni, se oikea, vuonna 1999 meni aika putkeen. En tiedä mikä vaikutus oli sillä, että isäni hyppäsi insinööriajooni takapenkille mukaan. Ehkä hän hämäsi riittävästi tutkinnon vastaanottajaa, ja suoriuduin koeajostani puhtain paperein.

Tai siis melkein puhtain. Yksi merkintä papereissani oli: ajoin moortoritiellä hetken liian hiljaa, 70 kilometriä tunnissa kahdeksankympin alueella. Mutta se oli vain huomautus, ja inssini meni läpi ensiyrittämällä.

inssi1

Tätä taustaa vasten on tavallaan hauskaa todeta, että kahden viikon takaisen Onnellisten Ajokoulun uusintainssiajoni papereissa on yksi merkintä: ylinopeus (ja aika kova sellainen). Kaasujalka on vuosien varrella muuttunut näemmä vähän raskaammaksi. Oikeassa inssiajossa tämä ei olisi jäänyt vain huomautukseksi. Ylinopeus oli aika hurja. 

* * *

Onnellisten Ajokoulu käynnistyi toissa viikolla toden teolla inssiajolla ja teoriakokeella. Jouduimme tosipaikan eteen heti alussa.

Minä lähdin liikenteeseen opettajamme Jiri Katteluksen valvovan silmän alla. Suoritus Helsingin kaupunkiliikenteessä oli lähes täysi kymppi, mutta se yksi kova ylinopeus romutti koko homman ja inssini olisi oikeassa tilanteessa ollut hylätty. Se oli aika kova pala. Miten en huomannut, että vedin kahtakymppiä yli nopeusrajoituksen? Se vain tapahtui huomaamattani. En edes halua ajatella mitä siitä olisi voinut seurata. Kuinka usein minulle käy näin liikenteessä ajaessani ilman että huomaan ollenkaan?

inssi2

Pohdin ylinopeuttani pitkään. Se nolotti. Kuulin, että moni muukin tiimiläisistäni oli kompastunut. Onko ylinopeus liikenteessä todella näin yleistä? 

Tiimini johtaja Aki kiteyttää omassa Onnellisten Ajokoulun blogissaan myös minun ajatukseni niin hyvin, että lainaan tässä suoraan hänen oppiansa ylinopeustilanteesta (joka meillä muuten sattui aivan samassa paikassa…):

”Ajoin merkittävää ylinopeutta paikassa, jossa kaikki muutkin samaan aikaan liikenteessä olleet autot ajoivat liian kovaa. Viidenkympin rajoitus jäi näkemättä, koska se ei ole siinä tutussa kohdassa normaalisti ollut ja siksi painoin menemään niin kuin ennenkin. Ja juuri se on vaarallista. Se, että emme enää huomioi muuttuneita liikennemerkkejä tutulla reitillämme, koska ajamisesta on tullut niin rutiininomaista. Kuinka monta kertaa olet itse ajanut tutun työmatkan niin, että et oikeastaan muista koko ajomatkasta yhtään mitään? Tuleva palaveri pyörii mielessä ja sitten oletkin jo työpaikan pihassa. Minä olen useamman kerran ja se pysäytti.”

Inssiajo oli hyvä lähtölaukaus ajo-opetuksellemme Onnellisten Ajokoulussa. Tuli kartoitettua omat vahvuudet ja heikkoudet asiantuntijan kanssa. Huomioitua, että pienikin huolimattomuus voi johtaa isoihin lopputuloksiin. Tajuttua, että liikenneturvallisuus on omia valintoja. 

”Mazdan uudet automallit tarjoavat paljon tekniikkaa avuksi turvallisuuden lisäämiseksi, mutta silti se tärkein tekijä olen minä itse. Niin olet sinäkin. Toivottavasti meidän tuottamamme sisältö saa sinutkin miettimään näitä samoja asioita joita olen itse pohtinut, vaikka et nyt ajoukoulussamme olisikaan. Niin se vain on, että mitä useampi mies tuolla liikenteessä kokee herätyksen, sitä mukavampaa meillä kaikilla on. Koskee myös joitakin naisia.”, jatkaa Aki blogissaan.

Niin. Ainakin minua koskee. Minä koin inssiajossani hyvin tarpeellisen herätyksen. On katsottava ajaessaan aina vähän kauemmaksi, ennakoitava. Oltava läsnä ajossa. Otettava vastuu ajamisestaan.

inssi3

Ehkä ensi syksynä, kun valmistun Onnellisten Ajokoulusta, olenkin ennen kaikkea itse vielä vähän osaavampi kuski liikenteessä. Sitä toivon. Ehkä se on tärkeämpää kuin toimia siviilipoliisina muille. Ehkä minunkin ajamisestani löytyy jotain korjattavaa. Ehkä on parempi lopettaa muille sormen heristely ja keskittyä siihen, kuinka minusta tulee onnellisempi kuski.

Lue Akin blogi kokonaisuudessaan täältä.  Ja mikä ihmeen Onnellisten Ajokoulu, lue tästä.

Onnellisten Ajokoulu

Olen varmaan maailmankaikkeuden ainoa ihminen, jonka inssiajoon tunki mukaan takapenkille oma isä. Meillä oli aikoinaan oma autokoulu ja isä opetti minut ajamaan – tietysti. Ajaminen on veressä ja autot lähellä sydäntä. Sksi minusta kai on tullut näin hyvä kuski, ainakin omasta mielestäni. Mutta silti aina lisäkoulutus ajamiseen on paikallaan.

Autokoulun opettajan tyttärenä en voisi parempaa paikkaa itselleni keksiä kuin Onnellisten Ajokoulu. Se alkoi nääs tänään. Pääsin mukaan Suomen kovimpaan ajokouluun, jossa tehdään onnellisempia autokuskeja liikenteeseen.

oa5

Minä otan Akin joukkueessa mittaa Anna Perhon vetämästä tiimistä. Vaikka onnellinen ajaminen ei olekaan kilpailua, onhan se nyt vähän taistelumeininkiä asetettava peliin. Seuraavien kuukausien aikana treenaamme näillä tiimeillä parempaa auton käsittelyä, taloudellisempaa ajotapaa ja parempaa liikenteen hahmottamista.

oa1

oa6

 

Opettajinamme toimivat Minna Sillankorva, joka on naisten rallin maailmanmestari ja Ajoakatemian kouluttaja sekä liikenneopettaja Jiri Kattelus.

oa4 oa3

Näillä mennään seuraavat kuukaudet. Tervetuloa mukaan kanssani oppimaan onnellisesta ajamisesta!

/Äm