Jumalan keskisormi

Rakas päiväkirja,

ja HAHHAH! Tää oli nyt tällainen varsinainen jumalan keskisormi -keissi. Olin eilen ihan hajalla ja ahdistunut tanssikurssin alkamisesta ja siitä en yhtään yhtäkkiä uskaltaisi ja haluaisi lähteä, mutta sitten kun kirjoitin päiväkirjaan tuntojani, sainkin jotenkin kaiken purettua, ja yhtäkkiä koko homma taas alkoi tuntua ihan hyvältä.

Tänään aamulla olin jo melkein innoissani siitä, että kurssi alkaa ja saisin jotain uutta juttua elämään, mutta sitten! Sainkin kuulla, että mulle oli annettu vähän virheellistä tietoa, eikä tänään olekaan sitä tutustumiskertaa!

Ni siinä se keskisormi: JUST kun olin saanut itseni suggeroitua lähtemään ja karistettua pelkojani ja oikein odottamaan tätä iltaa ja kurssille menemistä! No en sitten mennyt ja nyt istun kotona sohvalla ja just katoin Big Brotherin eilisilla reality-jakson netistä. Jep.

No mutta yksi hyvä puoli oli kuitenkin se, että uskaltauduin myös eilisen purkauksen jälkeen päättää siitä tanssiparistani ja laitoin hänelle eilen viestin, että tervetuloa mukaani. Ja hän tulee ja oon ihan lungi nyt sen ajatuksen kanssa, että aloitan kohta intiimin tanssiharrastuksen jonkun TUNTEMATTOMAN kanssa (voi jeesus!). Nyt tämä homma vaan siirtyy yhdellä viikolla, ensi maanantaina menen tutustumaan kurssille ja sitten parin kanssa aloitetaan seuraavalla viikolla. Mä vaan toivon nyt, etten sitten uudelleen ala jänistää ja saa tuollaista kaaoskohtausta kuin eilen… OMG.

Mutta hienoa siis on se, että tää päiväkirjan kirjoittaminen ehkä toimii aika hyvin! Jos EN olisi kirjoittanut eilen ja vaan pyörittänyt ajatusta omassa päässäni tässä sohvalla, en ehkä olisikaan saanut fiilistäni paremmaksi.

Töissä oli kyllä tänään aika vauhdikas ja väsyttävä päivä. Ja huomenna on aikainen aamuvuoro, joka alkaa klo 3.00, taas on mentävä aikaisin nukkumaan että jaksaa herätä puoli kolmen aikaan. Tavallaan siis hyvä, ettei tutustumiskertaa ollutkaan tänään, koska olisin ollut sen jälkeen varmaan ihan kierroksilla. Mutta silti harmittaa. Älytöntä, miten pää voi tällä tavalla pyörähtää ajatuksesta toiseen ja tunteesta aivan päinvastaiseen yhdessä yössä.

Naiset!

Vai onkohan muillakin tällaisia kokemuksia? Että ahistaa, sit saa käännettyä  ajatuksensa ja sit ahistaa taas kun se mikä ensin ahisti ei tapahtunutkaan.

Lopetan nyt, koska ei ole muuta sanottavaa.

Ja onneks tää on päiväkirja, voin olla liittämättä tähän mitään kuvaa, koska ei mulla ole nyt oikein mitään sopivaa. Blogissa on se puoli, kun aina pitäisi olla jotain kuviakin, mut nyt ei ole väliä.

/Äm

Mainokset

Etsin miestä, tositarkoituksella! Olisitko sinä tanssiparini?

Joskus sitä miettii, että kannattaakohan ja uskaltaakohan jotain tehdä, mutta nyt kyseessä on sellainen juttu, että miettiä ei tarvitse.

Etsin miestä!

Kyllä!

Enkä ihan mitä tahansa miestä, vaan tanssikaveria opettelemaan kanssani paritanssin alkeita. (Tarkempia toimintaohjeita tekstin lopussa.)


Kyselin taannoin vinkkejä sosiaalisen median kanavissani mielenkiintoisista liikunnallisista harrastuksista, sillä haluan nyt syksyn kynnyksellä aloittaa jotain uutta ja itseäni haastavaa. Sain paljon hyviä ehdotuksia, joista jokaisen olisin periaatteessa ottaa harrastuksekseni, mutta yksi asia kiinnitti huomioni:

Kaikki minulle ehdotetut lajit olivat vähän sellaisia ”äijämäisiä”; rämäpäisyyttä ja vähän itsensä repimistäkin vaativia. Tuollaisista jutuista minut toki tunnetaan, olenhan tehnyt urheilullisesti vaikka mitä ja toinen toistaan hurjempia asioita mäkihypystä estejuoksukisoihin.

Nyt kuitenkin tuntui, että tarvitsen jotain ihan muuta, sellaista, jossa voisin haastaa itseäni aiemmin kokeilemattomalla tavalla. En haluaisikaan mitään sillä tavoin hurjaa ja rämäpäistä, vaan jotain naisellisempaa.

Kyllä, äijäilyt on äijäilty. Harrastusta puntaroidessani tajusin, että oikeastaan olisi aika ihanaa tuntea itsensä naiseksi oikein kunnolla. Millaista olisikaan olla vietävänä sen sijaan, että itse on koko ajan ohjaksissa? Miltä tuntuvat kehollisuus ja kosketus tai mitä tapahtuu, kun ollaan lähellä toista ihmistä ja liikkuen muodostetaan yhteinen tarina? En kaipaa vain teknistä puurtamista ja oikeiden kaavojen seuraamista, vaan jotain, joka laittaa kehon tuntemaan; ja tanssi se on todellista ilmaisun ja tekniikan taituruutta.

Toisen lähelle päästäminen tuolla tavoin ei ole minulle mikään helpoin juttu. Mutta haluaisin juuri siitä syystä mennä kohti tuota epämukavuusaluettani, ja katsoa, mitä voisi syntyä, kun pistää mielen rajoitteet syrjään ja antaa toisen tulla tanssissa lähelle. Niinpä päätin toteuttaa haaveen, jota olen jo useamman vuoden ajan pohtinut, mutten ole oikein uskaltanut ikinä aiemmin: haluan oppia tanssimaan, siis nimenomaan paritansseja.


Tutkin vaihtoehtoja ja paikkoja ja löysin tanssikoulun ja kurssin, jolle osallistua. Sitten tuli mieleeni, että nythän voisin tarjota jollekin toiselle mahdollisuuden tarttua kanssani tanssiin. Ihmiselle, jota juttu vähän kiehtoo, muttei ole tullut lähteneeksi tai pari juttuun puuttuu. Tässä tapauksessa kyse on tietysti mieheksi itsensä identifioivasta ihmisestä, sillä se kuuluu tähän lajiin.

Päätin siis rohjeta ottaa vielä vähän isomman askeleen ja alkaa etsiä itselleni tanssiparia.

Nyt siis – KÄÄÄÄK – etsin miestä mukaani. Tämä vaatii hieman rohkeutta, ja itsensä alttiiksi asettamista, mutta tiedän, että jossain on joku, jolla on riittävästi pokkaa ja motivaatiota. Uskon, että tämä tarjous on aika ainutlaatuinen.

Oletko sinä etsimäni? Tai tiedätkö jonkun, joka on aina halunnut opetella tanssimaan? 

Tuleeko tästä tanssia yksin peilin kanssa, vai löytyykö tanssikaveri, se selviää pian!

 

Kynnys on ihan hirmuisen matala!

Nimittäin, kun olin lapsi, äitini vei minut satubalettiin ja yhden tunnin jälkeen sanoin hänelle:

”Vie minut täältä pois, en minä halua täällä pyllistellä.” 😀

Ja tuon jälkeen en juuri ole tanssinut lukion vanhojentansseja lukuunottamatta (ja se oli kyllä hauskaa, nyt kun muistelen!)

Mutta silti ajatus on jo pitkään kiehtonut, ja jos joku kiinnostaa, miksi siihen ei tarttuisi, vaikkei takeita ole siitä, että oppiiko ja kuinka käy? Sehän on juuri seikkailuissa kiehtovinta!


Nyt olisi aika, ja alla on homman juoni:

Vaikka kynnys on matala, niin tanssipariltani odotan kuitenkin todellista motivaatiota oppia tanssimaan ja sitoutumista kanssani 15 kerran tanssikurssille tänä syksynä. Vakio- ja latinalaisten tanssien kurssi järjestetään Helsingin Herttoniemessä Tanssiklubi Masterissa, ja voimme yhdessä vielä katsoa sopivan ryhmän ja ajankohdan parista vaihtoehdosta.

Laita minulle viestiä Facebookin Messengerissä tai sähköpostiini maija(at)ilmoniemi.com ja kerro vähän itsestäsi, taustastasi ja motivaatiostasi. Kurssit alkavat 9.9.19 alkavalla viikolla, joten sitä ennen, lähiaikojen kuluessa odotan mahdollisia yhteydenottoja. 

Kyse on siis ihan puhtaasti uudesta harrastuksesta meille molemmille, ja molemmat tietysti maksamme kurssit ja toimimme tarkemmin saatujen ohjeiden mukaan. Itselläni on siis hieman liikunnallista pohjaa vähän ja rytmitajuakin, joten ihan metsään en usko meidän menevän; toivottavasti sinullakin motivaation lisäksi on tämän kaltaista taustaa.


Älä mieti, vaan toimi, jos yhtään siltä tuntuu!

Katsotaan miten tässä käy, vaihtoehtoja on se, että löydän tai että en löydä paria, se on nyt teistä kiinni. Toivon, että otatte uskaliaasti yhteyttä.

Ja pliis jaa tätä juttua eteenpäin, sillä tiedän, että jossain on joku, joka todella haluaa tarttua tähän juttuun!

 

Äm, painaen nopeasti blogin julkaisunappulaa, jottei pelko ota valtaa, sillä onhan tämä taas vähän jännä kokeilu….

 

Ps. Naiset! Ilmoittakaa toki tekin jos teitä tanssi kiinnostaa muttei ole paria (kursseillahan ei valmista paria toki vaadita), sillä jos tässä vaikka nyt muutama innostunut mies itsestään ilmoittaa, niin sitten voin muitakin kiinnostuneita yhdistää! Ja kuten sanottu, kursseilla kyllä parit järjestetään, joten se ei ole kenellekään meistä este lähteä tanssimaan.

Ja Ps, te rakkaat kyltymättömän tirkistelijät, ette tekään kylmäksi tässä jää: tuntemuksistani ja kokemuksistani tulen kertomaan niin blogissani kuin muualla, onhan tämä sen verran hieno haaste ja seikkailu!

Tule tanssimaan!

Täydellinen kuin suihkulähteiden tanssi

Olen koko päivän yrittänyt miettiä mitä kirjoittaisin.

Joka toisella kertaa, kun asiaa ajattelen, olen meinannut rustata orastavasta ahdistuksesta; siitä, miten päivä päivältä ikävämmältä alkaa tuntua lähdön lähestyessä. Kuinka rintaa puristaa ajatus siitä, että täytyy palata.

Mutta ei. Huolimatta siitä, että en suin surminkaan halua täältä pois, haluan mieluummin osoittaa sen, mitä sydämessäni aidoti ja oikeasti tunnen.

Se on jotakuinkin tällaista

 
Kauneus, kosketus, kiitollisuus, kepeys, tanssi, aurinko, riemu, räjähdykset, harmonia, onni. Lista jatkuu loputtomiin. 

Täydellisyys.

Sellainen on oloni.

Täydellinen kuin suihkulähteiden tanssi.

/Ämmä, joka katsoi tätä esitystä eilen Las Vegasissa Bellagio-hotellin pihassa

Aina joku vie

ainajokuvie

Eilinen tanssihaaste pyörii mielessä. Aamulla löysin muuttokamojen joukosta paperilapun, johon olin kauan sitten kirjoittanut tämän ajatuksen. Sopii niin hyvin tähän aamuun, että haluan jakaa kanssasi tämän. Kaunista tiistaita sinulle!

❤ Ämmä

Maija, muista satubaletti!

Haluan huomauttaa pari asiaa. Ekaks: On maanantai.

Toi oli lämmittelyä. Täällä siis ollaan.

Tokaks se, että kun olin jotain viisivuotias, äiti vei minut satubalettiin. Kun ensimmäinen tunti oli loppunut, vannotin äidilleni, ettei hän enää ikinä veisi minua tuohon paikkaan. Jos olisin tiennyt silloin mikä on kirosana, siihen kohtaan olisi tullut sellainen. Ja monta. Siihen loppui ballerinan ura. Ei ollut minun hommiani. Tanssit jatkuivat korkeintaan olohuoneen lattialla populaarimusiikin parissa. Ja sitten niiden muutaman teinidiskon verran, jossa tanssittiin päätä lyhyempien poikein kanssa hitaita kädet tanssiparin takataskuissa. Onkohan sellaista vielä nykyään?

Sitten tuli pitkä musta ja hiljainen kausi, kunnes tanssijanurani huippu kohdattiin vanhojentansseissa. Jostain käsittämättömästä syystä minut ja kavaljeerini nostettiin tanssiaisten kärkipariksi. Minun yhden kerran satubalettikerran, olohuonepopulaarijammailun ja takataskuhitaiden kokemukseni pohjalta! Näemmä rytmitajuni on hämännyt riittävästi, jotta kaikki tekninen sulavuus on jäänyt sen alle. Tämän asian kyllä muistan kuitenkin mainita usein ja eri yhteyksissä, koska olihan se nyt hienoa vetää wienervalssia niinku koko koulun kuninkaallisena. Eikä sittemmin ole juuri valsseja valssattu.

No mutta sitten tänään! TÄNÄÄÄN! Hemmetti. Tanssijanurani saa yllättävän käänteen. Perhana. Näinä aikaisina maanantaiaamuina kun ihminen herää silmät ristissä ja rähmää täyteen tungettuina sekä jokainen lihas kohmeessa, niin sitä saattaa miettiä että miksi Maija, miksi? Muista satubaletti. Se oli perseestä…

aa1

Mutta ei, minä kipaisen vielä tänään kohti yhtä MaiLife Haastetta. Eihän tuo Norjan reissu vielä riitä haasteeksi. Menen tanssimaan ammattinykytanssijoiden kanssa! Yksi Suomen kovimmista nykytanssija-koreografeista, Alpo Aaltokoski on haastanut minut osaksi tanssiteostaan ”Aina Joku Vie”. Tiedän ainoastaan, että tänään minun tehtäväni on asettua tanssitettavaksi ”nykytanssiesitykseen joka pokkaa seuratanssille”. Tämä on siis seuratanssia ja nykytanssia yhdistävä tanssiteos, jossa minun kaltaiseni seinäruusu on päätetty käännyttää sulavaliikkeiseksi parkettien prinsessaksi. Tanssii tähtien kanssa, here I come!

Maija, miksi? Muista satubaletti.

aa3

Jännittävää maanantaita, parkettien partaveitset!

/Maija, joka ei kyllä muista yhtään mitään satubaletista