Arkistojen aarre: Taloudellinen tasapaino on parisuhteessa yhteinen päätös – ja koskee niin naista kuin miestä

Ymmärrykseni mukaan Iltalehdelle antamani haastattelu on nyt julkaistu. En ole juttua vielä nähnyt itse, mutta blogissa virta näyttää nyt myös sähköistyneen, joten haluan tervehtiä kaikkia uusia lukijoita. Ihana, että olette täällä!

Elämässäni on nyt meneillään muutoksen vaihe: palasin pari viikkoa sitten Helsinkiin takaisin Kuopiosta, missä olin vajaat puolitoista vuotta työkeikalla. Nyt olen myös uudessa työssä, ja tämä kaikki muutos ja muutto ovat vieneet voimat ja huomioni niin, että blogi on päivittynyt hieman rauhallisemmin viime aikoina.

Iltalehden juttu käsittelee tarinaani ja elämänseikkailuani, jossa vahvassa roolissa on myös talouden teema, se miten nainen ajattelee rahasta. Tämä on minulle tärkeä läheinen, kantapään kautta opittu teema.

Siksi ajattelin nostaa esiin uudellee tämän arkistojeni aarteen, tuoreimman blogitekstini, jossa olen käsitellyt naisen rahat -teemaa. Ja näitähän tästä blogista löytyy muitaki – tervetuloa penkomaan! Ja tule seuraamaan minua somessa. Instagram päivittyy aina aktiivisesti!

 

 

Taloudellinen tasapaino on parisuhteessa yhteinen päätös – ja koskee niin naista kuin miestä

(Julkaistu MaiLifessa 24.7.2018)

 

Nostin viime perjantaina uudelleen esiin sosiaalisessa mediassa minusta Kodin Kuvalehteen kirjoitetun jutun, jossa kerron tarinaani siitä kuinka minulle kävi, kun päädyin elämään parisuhteessani miehen rahoilla ja kohtasin lopulta yllättävän eron; ja kuinka tämä kokemus auttoi minut hyvin konkreettisesti ymmärtämään miten tärkeää on, että naisella on parisuhteessa omat rahat.

Palasin tuohon juttuun juuri perjantaina siksi, että luin iltapäivälehdesttä jutun, jossa laulaja Marita Taavitsainen kertoi, kuinka hänen vasta päättyneessä avioliitossaan mies vastasi kaikesta taloudesta. Jopa Taavitsaisaisen pankkitunnukset olivat miehen hallussa.

”Eron jälkeen ei ole edes omia pankkitunnuksia”, luki lehden lööpissä isoin kirjaimin.

Ja kuinkas sitten kävikään? No, Taavitsaiselle ei ehkä ihan yhtä huonosti kuin minulle. Minulla kun eron jälkeen ei ollut omaa rahaa juuri lainkaan. Siksi tiedän hyvin tarkkaan kokemuksesta, mistä puhun.


”SYDÄMENI SAI osuman. Voi, kunpa otsikot tämän sijaan kertoisivat siitä, kuinka naiset ottavat oman taloutensa haltuun. Itse olen kokenut tuon kummallisen kääntöpuolen (paitsi, että minulla kyllä oli sentään omat pankkitunukset) ja siksi ole halunnut siitä muillekin muistuttaa”, kirjoitin somenostojeni yhteyteen.

Naisella täytyy olla omat rahat ja tuntuma talouteensa. Tämän ajatuksen takana aion seistä maailman tappiin asti. Sen verran syvä ja mullistava kokemukseni kohta jo viiden vuoden takaisen eromme jälkeen on ollut. Täältä voit lukea tarinani ”Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi kun elin miehen rahoilla”taustaksi.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Ja tässä Kodin Kuvalehdessä lokakuuss 2016 ilmestynyt juttu.

 

PERJANTAISTA SOMENOSTOANI ja kirjoitustani luettiin sekä tykättiin ja kommentoitiin suhteellisen paljon. Kävin useammankin keskustelun aiheesta, ja ne jäivät pyörimään päähäni. Erityisesti minua jäivät pohdituttamaan pari erityistä kommenttia.

”Oma kokemukseni on että toimivassa parisuhteessa on yhteiset rahat ja naisen rahat. Yhteisistä rahoista hoidetaan talousmenot, investoidaan, käydään ulkona syömässä ja matkustellaan. Naisen rahoilla nainen voi ostaa jotain kivaa itselleen. Jos miehellä sattuu kuitenkin olemaan ”omaa jemmahyvää”, se on tarkoitettu naisen lahjoihin”, kommentoi eräs mies.

Veikkaan ja toivon, että tuo kommentti on osin vitsillä kirjoitettu, mutta jos ei, niin tuolla pariskunnalla on kyllä aika paljon puhuttavaa.

Se, että naisella täytyy olla omat rahat ei ole mitenkään mieheltä pois.

Eikä se, että miehellä on rahaa, tarkoita automaattisesti, että ne ovat naisen.

Tai toisinpäin.


KYSE ON mielestäni taloudellisesta tasapainosta parisuhteessa. Tasapaino tarkoittaa, että raha- ja talousasiat ovat tasa-arvoisesti molempien osapuolien vastuulla – vähintäänkin niin, että kummallakin on ymmärrys yhteisistä, omista sekä toisen rahoista ja että jonkinlainen pohjakassa kummallakin on yllätysten varalle. Täysin ymmärrettävää on, että usein toisella osapuolella on enemmän ymmärrystä taloudenpidosta ja jopa suuremoi vastuu raha-asioista. Mutta kumpikaan ei saa olla altavastaaja.

Ja taloudellinen tasapaino on yhteinen päätös parisuhteessa. Rahasta on puhuttava heti suhteen alussa, sovittava siihen säännöt ja ymmärrettävä, että molemmilla on vastuu tasapainon ylläpitämisestä, ja valta omiin rahoihinsa, jos sellaiset päätetään yhteisesti pitää. Kukinhan luo omat sääntönsä, ja jollekin voi toimia sekin, että päävastuullinen talouden ylläpidosta ja perhee elättämisestä on vain toinen suhteen osapuolista.

Vain silloin jokin asia voi ylipäänsä toimia, jos on päätetty ottaa asiasta omistajuus; keskusteltu ja luotu pelisäännöt. Silloin voidaan myös soveltaa tilanteissa, joissa joustoa tarvitaan.


JA TÄSTÄ pääsemmekin erääseen toiseen kommentoijaan, jonka ajatus pysäytti minut miettimään pitkäksi aikaa.

”Onko sitten väärin, että mies on vastuussa taloudesta ja nainen elää hänen turvaamana?”, hän kysyi ja kertoi oman tarinansa menneisyydestä, jossa hän oli ottanut uuden suunnan uralleen, opiskelleen ja etsineen uusia töitä, millä välin mies oli ollut päävastuullinen tienaaja perheessä.

Toistan itseäni: Vain silloin jokin asia voi ylipäänsä toimia, jos on päätetty ottaa asiasta omistajuus; keskusteltu ja luotu pelisäännöt. Silloin voidaan myös soveltaa tilanteissa, joissa joustoa tarvitaan.

Sillä joustoa tarvitaan. Se lienee parisuhteen peruslogiikka. Se lienee tasapainon peruselementti.

Taloudellista tasapainoa ei olisi ilman epätasapainoa – toistensa äärilaidat määrittävät kokonaisuuden. (Äärilaidoistahan olen sinulle usein kirjoittanut, muistatko esimerkiksi tämän tarinani ”Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää”? Kun yhteinen keskustelu on käyty, asiat ymmärretään samalla tavoin ja on luotu pelisäännöt, parisuhde kestää hetkellisen heilunnan suuntaan ja toiseen.

Sitä vartenhan ihmiset toisiinsa sitoutuvat pitkällä tähtäimellä: että ollaan toisen tukena. Silloin nähdään isompaan kuvaan ja ymmärretään, että hetken epätasapaino on toisen hetken tasapaino ja kolmannessa hetkessä osat voivat myös kääntyä.

Minun tapauksessani ei näin ollut. Tämän ymmärrän nyt jällikäteen hyvin tarkkaan. Ei oltu sitouduttu riittävästi, saati käyty keskustelua tilanteesta. Kuka ties eroakaan ei olisi tullut, elleivät säännöt olleet selvät – ja kumpikin sitoutunut toiseensa.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

TALOUDELLINEN TASAPAINO on asia, johon meidän pitäisi kiinnitää huomiomme, kun puhutaan rahasta parisuhteessa. Taloudelinen tasapaino kulkee molempiin suuntiin, on parisuhteessa yhteinen päätös ja molempien vastuulla. Tässä maailmassa vain nyt vielä tuntuu, että erityisen paljon rahasta ja parisuhteen taloudesta puhuessa täytyy voimistaa naisten osaamista ja ymmärrystä rahasta; autta naisia ottamaan ote omasta taloudenpidosta.

Minä olen nyt jossain alkuvaiheessa tuota matkaa nyt koettuani aika kovan koulun.

/Ämmänne, kiittäen kaikista kommenteistanne, ne ovat suuria lahjoja, ja pistävät aina pohtimaan.

Talouttani horjutti vielä tässä eron jälkeen esimerkiksi vammani yrittäjäaikana. Siitä taustaksi lisää tässä kirjoituksessani ”Putosin pienyrittäjän kuolettavaan kierteeseen”.

Taloudellinen tasapaino on parisuhteessa yhteinen päätös – ja koskee niin naista kuin miestä

Nostin viime perjantaina uudelleen esiin sosiaalisessa mediassa minusta Kodin Kuvalehteen kirjoitetun jutun, jossa kerron tarinaani siitä kuinka minulle kävi, kun päädyin elämään parisuhteessani miehen rahoilla ja kohtasin lopulta yllättävän eron; ja kuinka tämä kokemus auttoi minut hyvin konkreettisesti ymmärtämään miten tärkeää on, että naisella on parisuhteessa omat rahat.

Palasin tuohon juttuun juuri perjantaina siksi, että luin iltapäivälehdesttä jutun, jossa laulaja Marita Taavitsainen kertoi, kuinka hänen vasta päättyneessä avioliitossaan mies vastasi kaikesta taloudesta. Jopa Taavitsaisaisen pankkitunnukset olivat miehen hallussa.

”Eron jälkeen ei ole edes omia pankkitunnuksia”, luki lehden lööpissä isoin kirjaimin.

Ja kuinkas sitten kävikään? No, Taavitsaiselle ei ehkä ihan yhtä huonosti kuin minulle. Minulla kun eron jälkeen ei ollut omaa rahaa juuri lainkaan. Siksi tiedän hyvin tarkkaan kokemuksesta, mistä puhun.


”SYDÄMENI SAI osuman. Voi, kunpa otsikot tämän sijaan kertoisivat siitä, kuinka naiset ottavat oman taloutensa haltuun. Itse olen kokenut tuon kummallisen kääntöpuolen (paitsi, että minulla kyllä oli sentään omat pankkitunukset) ja siksi ole halunnut siitä muillekin muistuttaa”, kirjoitin somenostojeni yhteyteen.

Naisella täytyy olla omat rahat ja tuntuma talouteensa. Tämän ajatuksen takana aion seistä maailman tappiin asti. Sen verran syvä ja mullistava kokemukseni kohta jo viiden vuoden takaisen eromme jälkeen on ollut. Täältä voit lukea tarinani ”Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi kun elin miehen rahoilla” taustaksi.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Ja tässä Kodin Kuvalehdessä lokakuuss 2016 ilmestynyt juttu.

 

PERJANTAISTA SOMENOSTOANI ja kirjoitustani luettiin sekä tykättiin ja kommentoitiin suhteellisen paljon. Kävin useammankin keskustelun aiheesta, ja ne jäivät pyörimään päähäni. Erityisesti minua jäivät pohdituttamaan pari erityistä kommenttia.

”Oma kokemukseni on että toimivassa parisuhteessa on yhteiset rahat ja naisen rahat. Yhteisistä rahoista hoidetaan talousmenot, investoidaan, käydään ulkona syömässä ja matkustellaan. Naisen rahoilla nainen voi ostaa jotain kivaa itselleen. Jos miehellä sattuu kuitenkin olemaan ”omaa jemmahyvää”, se on tarkoitettu naisen lahjoihin”, kommentoi eräs mies.

Veikkaan ja toivon, että tuo kommentti on osin vitsillä kirjoitettu, mutta jos ei, niin tuolla pariskunnalla on kyllä aika paljon puhuttavaa.

Se, että naisella täytyy olla omat rahat ei ole mitenkään mieheltä pois.

Eikä se, että miehellä on rahaa, tarkoita automaattisesti, että ne ovat naisen.

Tai toisinpäin.


KYSE ON mielestäni taloudellisesta tasapainosta parisuhteessa. Tasapaino tarkoittaa, että raha- ja talousasiat ovat tasa-arvoisesti molempien osapuolien vastuulla – vähintäänkin niin, että kummallakin on ymmärrys yhteisistä, omista sekä toisen rahoista ja että jonkinlainen pohjakassa kummallakin on yllätysten varalle. Täysin ymmärrettävää on, että usein toisella osapuolella on enemmän ymmärrystä taloudenpidosta ja jopa suuremoi vastuu raha-asioista. Mutta kumpikaan ei saa olla altavastaaja.

Ja taloudellinen tasapaino on yhteinen päätös parisuhteessa. Rahasta on puhuttava heti suhteen alussa, sovittava siihen säännöt ja ymmärrettävä, että molemmilla on vastuu tasapainon ylläpitämisestä, ja valta omiin rahoihinsa, jos sellaiset päätetään yhteisesti pitää. Kukinhan luo omat sääntönsä, ja jollekin voi toimia sekin, että päävastuullinen talouden ylläpidosta ja perhee elättämisestä on vain toinen suhteen osapuolista.

Vain silloin jokin asia voi ylipäänsä toimia, jos on päätetty ottaa asiasta omistajuus; keskusteltu ja luotu pelisäännöt. Silloin voidaan myös soveltaa tilanteissa, joissa joustoa tarvitaan.


JA TÄSTÄ pääsemmekin erääseen toiseen kommentoijaan, jonka ajatus pysäytti minut miettimään pitkäksi aikaa.

”Onko sitten väärin, että mies on vastuussa taloudesta ja nainen elää hänen turvaamana?”, hän kysyi ja kertoi oman tarinansa menneisyydestä, jossa hän oli ottanut uuden suunnan uralleen, opiskelleen ja etsineen uusia töitä, millä välin mies oli ollut päävastuullinen tienaaja perheessä.

Toistan itseäni: Vain silloin jokin asia voi ylipäänsä toimia, jos on päätetty ottaa asiasta omistajuus; keskusteltu ja luotu pelisäännöt. Silloin voidaan myös soveltaa tilanteissa, joissa joustoa tarvitaan.

Sillä joustoa tarvitaan. Se lienee parisuhteen peruslogiikka. Se lienee tasapainon peruselementti.

Taloudellista tasapainoa ei olisi ilman epätasapainoa – toistensa äärilaidat määrittävät kokonaisuuden. (Äärilaidoistahan olen sinulle usein kirjoittanut, muistatko esimerkiksi tämän tarinani ”Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää”? Kun yhteinen keskustelu on käyty, asiat ymmärretään samalla tavoin ja on luotu pelisäännöt, parisuhde kestää hetkellisen heilunnan suuntaan ja toiseen.

Sitä vartenhan ihmiset toisiinsa sitoutuvat pitkällä tähtäimellä: että ollaan toisen tukena. Silloin nähdään isompaan kuvaan ja ymmärretään, että hetken epätasapaino on toisen hetken tasapaino ja kolmannessa hetkessä osat voivat myös kääntyä.

Minun tapauksessani ei näin ollut. Tämän ymmärrän nyt jällikäteen hyvin tarkkaan. Ei oltu sitouduttu riittävästi, saati käyty keskustelua tilanteesta. Kuka ties eroakaan ei olisi tullut, elleivät säännöt olleet selvät – ja kumpikin sitoutunut toiseensa.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)


TALOUDELLINEN TASAPAINO
 on asia, johon meidän pitäisi kiinnitää huomiomme, kun puhutaan rahasta parisuhteessa. Taloudelinen tasapaino kulkee molempiin suuntiin, on parisuhteessa yhteinen päätös ja molempien vastuulla. Tässä maailmassa vain nyt vielä tuntuu, että erityisen paljon rahasta ja parisuhteen taloudesta puhuessa täytyy voimistaa naisten osaamista ja ymmärrystä rahasta; autta naisia ottamaan ote omasta taloudenpidosta.

Minä olen nyt jossain alkuvaiheessa tuota matkaa nyt koettuani aika kovan koulun.

/Ämmänne, kiittäen kaikista kommenteistanne, ne ovat suuria lahjoja, ja pistävät aina pohtimaan.

Talouttani horjutti vielä tässä eron jälkeen esimerkiksi vammani yrittäjäaikana. Siitä taustaksi lisää tässä kirjoituksessani ”Putosin pienyrittäjän kuolettavaan kierteeseen”.

Täällä poissa minä olen tasan

Las Vegasissa on vuoden 2015 toiseksi viimeisen päivän aamu. Yläkerrasta kuuluu Black Sabbathin Paranoid -kappale. Vähän rahisten se soi, sillä joku veivaa täällä talossamme sitä suoraan kännykän kaiuttimelta. Just sillai riittävän rouheaa tähän vuoden toiseksi viimeiseen aamuun:

Finished with my woman ’cause she couldn’t help me with my mind
People think I am insane because I’m frowning all the time
All day long I think of things but nothing seems to satisfy
Think I’ll lose my mind if I don’t find something to pacify
Can you help me, occupy my brain?
Oh yeah.

Naurattaa.

Paranoid!

Minä?

strip10

Viimeistelen aamulla aloittamaani kirjoitusta nyt ennen nukkumaan menoa. Kävimme aiemmin illalla Las Vegas Bulevardilla a mm. Wynn-hotellissa. Siellä tarjolla oli tällaista kukkaloistoa.

strip9

”Finished with my woman ’cause she couldn’t help me with my mind”

Minun ei pitänyt kirjoittaa minkäänlaista summausta tälle vuodelle. Ajattelin säästää sinua ja antaa vuoden vaihtua omaa vauhtiaan, sillä olen tainnut tehdä koonteja elämästä tälle vuodelle jo aivan riittämiin. Onhan sitä jo lätisty.

Mutta sitten kuulen Paranoidin yläkerrasta rahisevalta kännykän kaiuttimelta, ja on vain pakko kirjoittaa. Näinhän nämä aina syntyvät; jokin sysää tekstin liikkeelle, enkä minä oikeastaan tiedä mitä syntyy, mutta kenties jokin pieni ja tärkeä ajatus.

* * *

”People think I am insane because I’m frowning all the time”

Pieni ja tärkeä tapahtuma ainakin: vuosi sitten uuden vuoden aattona Norjassa kissa pissasi pipooni. Muistatko tämän? Vuosi 2015 alkoi kissan pissa päässä ja minä ennustin sen tietävän suurinta onnea.

En tiedä vielä kuinka vuosi 2015 päättyy, mutta yhden asian tiedän; voi pojat, kuinka paljon onnea voikaan tuoda se, että kissa pissaa pipoon ja kun itse vetää tuon pipon päähänsä juuri vuoden vaihtuessa. Tämä vuosi on ollut hurja. Hurja, mutta upea ja suurinta onnea täynnä. Tiukkoja tunteja ja monia sekopäisiä sekunteja, mutta täyttä elämää.

Paranoid.

strp11

strip1

Kuva: Matias Savolainen

strip5

Kuva: Matias Savolainen

”Think I’ll lose my mind if I don’t find something to pacify”

Tiedätkö miten käy, kun astun pois Suomesta isompiin ympyröihin ja etäälle?

Tiedätkö, miten käy, kun on täällä poissa?

Minä rauhoitun.

Oletko sinä kokenut saman?

Vaikken tiedä vielä millaiset vuoden 2015 viimeiset tunnit ovat, tiedän kyllä varmaksi sen, että iso maailma tekee minulle hyvää.

Voisi ajatella, että ulkomaille reissuun lähtiessä päälle iskee valtava kiire nähdä ja kokea, mutta niin ei käy minulle. Aina kun  astun isompaan maailmaan ja perspektiiviin, minä rauhoitun.

Minulla on ollut suuri onni elämässäni kokea vain yhden vuoden aikana valtava määrä asioita ja tuntea iso joukko tunteita. Täällä poissa minä ymmärrän etäisyyden, välimatkan, pienuuden, suuruuden, merkityksen ja merkityksettömyyden. Ymmärrän minut, sinut, meidät, teidät, ilon, surun, nopeuden ja hitauden – tasapainon ja tasapainottomuuden.  Tyytyäisyyden ja tyytymättömyyden!

Ymmärrän äärilaidat ja niiden välissä kulkevan keskitien. Kun minä olen täällä poissa, asetun keskitelle, äärilaitojen väliin ja olen tasan.

Täällä poissa minä olen rauhassa.

Paranoid?

strip8

Mä ja mun apinat Wynn hotelli-kasinossa

strip3

strip4

”All day long I think of things but nothing seems to satisfy.”

Olen viime päivinä useaan otteeseen ihmetellyt, miksi kirjoittaminen ei luista nyt aivan tavalliseen malliin. Ei ole ollut valtavaa tarvetta jakaa jokaista kiveä ja kantoa jotka täällä käännän. Ne eivät ole merkityksettömiä itselleni tai sinulle kertomieni kertomusten aiheina, mutta jostain syystä moni asia ei täällä purkaudu sanoiksi tietokoneen ruudulle. Luulen, että niiden aika tulee myöhemmin. Nyt olen vain halunnut lähettää sinulle välähdyksiä rauhastani käsin.

Täällä poissa tajuaa, että joidenkin asioiden aika on juuri nyt ja joidenkin toisten joskus myöhemmin. Täällä ymmärtää mitä tarkoittaa nyt ja mitä tarkoittaa myöhemmin. Täällä osaa nähdä, miten palaset yhtyvät toisiinsa ja erkanevat muista. Täällä ymmärtää miten suuri maailma on. Tajuaa, että moni omassa arjessa isolta tuntuva asia onkin jossain toisessa perspektiivissa ja mittakaavassa vain pieni juttu. Ei ole kiire, ei tarvitse näyttää. Voi vain elää.

Siksi minä rauhoitun täällä poissa.

Täällä poissa minä olen tasan.

Täällä poissa minä olen tyytyväinen.

Not a Paranoid?

* * *

”Can you help me, occupy my brain?”

Täällä poissa liian pienet ympyrät alkavat tuntua myös hieman ahdistavilta. Toissa yönä heräsin ensimmäistä kertaa ajatukseen siitä, että kohta koittaa paluu takaisin Suomeen. Minä rakastan Suomea, ja haluan olla myös siellä, mutta toivon voivani tuoda mukanani sinulle ja minulle tämän isomman ympyrän. Tilan hengittää. Kannustuksen, ilon, hymyn ja auringon. Haluaisin voida kantaa mukanani tämän rauhan ja ymmärryksen ääriaidoista.

Se tekisi meille kaikille hyvää. Haluaisin, että sinäkin voisit olla tasan. Ehkä oletkin jo?

Uuden vuoden aloittaminen täällä poissa, maailmassa, jossa tunnen olevani tasan, on suurin lahja, jonka voin saada. Olen kiitollisempi kuin aikoihin. Et ylläty, kun kerron, että minulla ei ole pienintäkään tietoa, mitä ensi vuonna tulee tapahtumaan. Mutta täällä poissa minä hyväksyn, että mitä tahansa voi tapahtua – annan itselleni luvan nauttia siitä, että kaikki on mahdollista. Sillä minulle on.

Ja niin on sinullekin, rakas ystäväni!

* * *

”Oh yeah.”

On jännä kutina. Blogini on kulkenut taas jonkinlaiseen risteyspisteeseen, ja vaikken vielä tiedä mitä nämä sueraavaksi lausumani sanat tarkoittavat, tiedän, että ne ovat tärkeät: blogissani tapahtuu jonkinlainen muutos lähiaikoina. Tuntuu siltä, että kaksi vuotta kuljettuani pois elämäni isoimmasta muutoksesta, eräs aikakausi on suljettu. Tämä ei toki koske edes blogiani, vaan koko muuta elämääni. Seikkailullani Vegasissa on merkityksellinen rooli tulevissa tapahtumissa.

Täällä poissa tiedän, että tämä puolentoista kuukauden mittainen ajanjakso on asetettu tielleni tarkoituksella. Ja tiedän, että tuleva vuosi on yksi tärkeimmistä ja suuntaa näyttävimmistä jaksoista elämässäni. Ehkä sinunkin?

NOT a Paranoid!
Anymore.

strip6

/Ämmä, toivoen sinulle ihanaa uutta vuotta 2016. Perässä tullaan!

Äärilaita jolla on vain yksi jumala

”Nousen sohvalta. Olen maannut siinä jo monta tuntia tuijottaen hitaasti tikittävää kelloa ja aistien harmaan sumuista lauantai-iltapäivää. Kuljen huoneesta toiseen; näitä seiniä olen tuijottanut monta kuukautta. Avaan sälekaihtimet, ehkä on jo aika, kello käy kahta. Päivästä toiseen ihmettelen tätä pienen kaupungin maisemaa, pilkahdusta merestä, joka avautuu ikkunastamme.

Keittiön kaapinovet ovat vihreät. Vihreät! Vuokraisäntämme on tehnyt remontin juuri ennen muuttoamme enkä voi ymmärtää miksi kukaan maalaisi vanhat 60-luvun kaapit noin kammottavaksi vielä 2010-luvulla. Saimme luvan maalata ovet uudelleen vaaleiksi, sillä en voi sietää niitä. Mutta edelleen avaan ne kammottavassa värissään ja otan esiin kahvikupin. Asiat etenevät hitaasti.”

* * *

Näin minä kirjoitin tasan kaksi vuotta sitten Ruotsissa. Oli pakko tänään penkoa blogia ajassa taaksepäin, sillä halusin muistaa ajan ja paikan, jotka juuri nyt tuntuvat kovin kaukaisilta. Ajan 180 astetta tästä, paikan vastakkaisella äärilaidalla.

Tällä äärilaidalla sälekaihtimet avataan joka aamu ennen kuutta. Syksy on tempaissut tämän tytön tahtiinsa kovalla kouralla. Jos to do -listoilla kotinsa sisustaminen olisi halutuinta designia, olisi tämä pikkuruinen pesä Rakkauden Saarella jokaisessa sisustuslehdessä mallikappaleena. Työtä, työtä, työtä, työtä. Ei muuta. Ei yhtään mitään muuta.

Asiat etenevät liian nopeasti.

* * *

”Autot ajavat talomme ohi vesisateessa. Hän soittaa työmatkaltaan Tukholmasta ja minä tiuskin kiukkuani puhelimeen. Päätän puhelun lyhyeen. Mietin miksi hänelle tapahtuu koko ajan jotain ja miksi minä tuijotan näitä samoja seiniä. Vedän hupparini hupun päähäni. Palelee.

Keitän kupin teetä. Kurkkuni on kipeä, päätä särkee. Flunssa. Katson televisiosta ohjelmaa, jossa nelikymppiset, vielä kotonaan asuvat neitsyet etsivät sitä oikeaa. Odotan amerikkalaisten tosielämän kotirouvien hyppäävän ruutuuni – mitä ihanaa draamaa! Tuijotan imuria. Siivous saa vielä hetken odottaa. Anoppi Suomesta on tulossa huomenna kylään.”

* * *

Ei ole ketään, joka soittaisi. Jos olisi joku joka soittaisi, en varmasti tiuskisi. Minulle tapahtuu koko ajan jotain. Päivät täyttävät pään. Ideoita synnytetään solkenaan. Unelmoin illallisesta ystävän kanssa mutten jaksa. Joskus on voitava tuijottaa seiniä hiljaa pimeässä. Otan pois hupparin. On kuuma. Kroppa käy ylivireessä.

* * *

”Kuinka nopeasti ihmisen aivot surkastuvat? En ole puoleen vuoteen tehnyt mitään järkevää aivotyötä. Tätä huoneesta toiseen vaeltelua arkeni on – ja vähän Facebookia siihen päälle. Katson uutta Ikean Billy-hyllyämme, ja olen aikeissa ottaa sieltä kirjan, mutta pyörrän päätökseni. En jaksa lukea elämäntaito-oppaita.

En ole kirjoittanutkaan yli kuukauteen. Aika on vain huomaamatta lipunut silmieni ohitse. Ollakseni rehellinen, olen viimeisten viikkojen ajan keskittynyt vain siihen että aika menisi eteenpäin. Että tulisi joulu, tulisi uusi vuosi. Tulisi jotain. Olen antanut itselleni luvan olla ajattelematta, analysoimatta, tulkitsematta, tuomitsematta – keskittynyt vain kuuntelemaan sillä pohtiminen ja pyörittäminen tuntuvat turhalta. Nyt on vain keskityttävä elämään jokainen päivä ja otettava vastaan jokainen tunne; kuunneltava mitä ne minulle haluavat sanoa, ja päästettävä niistä irti.”

* * *

Kuinka nopeasti aivot ylikuormittuvat ja posahtavat kappaleiksi? Aika lipuu liian lujaa, olen kahdessa kuukaudessa tehnyt enemmän kuin pieni ihminen vuodessa. En ehdi Facebookiin, en jaksa kirjoittaa blogiini.

Kuukausi. Humps.

Toinen. Meni jo.

Tulee paljon ja kovaa vauhtia. En ehdi kuunnella ajatuksia tai tuntea tunteita.

Humps. Meni jo.

* * *

”Suvantovaihe. Vihreiden keittiönkaappien tuijottamista, nelikymppisiä neitsyitä televisiossa. Tungen pölynimurin siivouskaappiin ja suljen oven. En ole oma itseni, mutta samalla en tiedä kuka olen – jännittävä ristiriita! Otan jääkaapista palan pitsaa ja jälkiruoaksi suklaakonvehdin.

Minä, joka ennen lauantaiaamunakin laitoin kellon soimaan aamuseitsemältä peläten että elämä ajaisi muuten ohitseni, menen takaisin sohvalle odottamaan amerikkalaisia kotirouvia. Ihana vapaus! Ei tarvitse ahdistua omista ajatuksista. Ei tarvitse porautua niihin, tuntea huonoa omatuntoa siitä, ettei tee mitään järkevää.

Taidan antaa itselleni armon.”

* * *

Kiire ja kiireettömyys. Vauhti ja verkkaisuus. Turbulenssi ja tyyneys. Myrsky ja tyven. Mekkala ja äänettömyys. Kaasu ja jarru.

Elämäni äärilaidat nyt ja kaksi vuotta sitten. 180 asteen päässä toisistaan.

Mitä on tasapaino ja kultainen keskitie, kysyn täältä laitojen ääreltä? Äärilaidalta, jolla ei ole nyt muuta kuin yksi jumala: työ.

Onko elämä sittenkin loputon sarja toisiaan seuraavia äärilaitoja, joilla voi palvella vain yhtä jumalaa kerrallaan? Ja tasapaino tavoittamaton illuusio?

Kuka määrittää milloin paino on tasan? Kuka päättää mistä käy keskitie?

Kuka antaa armon?

Mikä sinun äärilaitasi on?

myrsky3myrsky1

/Ämmä, katsellen näitä kuvia kahden vuoden ja 180 asteen takaa nyt suurella kiitollisuudella