Tag Archives: teatteri

Kesässä savolaiseksi?

Posted on by

0

Minulla on projekti. Töissä selvitämme kollegani, joka myös on vasta muuttanut Savoon muualta Suomesta, kanssa voiko kesän aikana muuttua savolaiseksi.

Savolaiset mentorit opastavat meidät maakunnan ihmisten salattuun elemään ja olemukseen, ja me kokeilemme voiko junan tuomat ulkopaikkakuntalaiset ikinä tavoittaa savolaisuuden sydäntä. Juttua teen projektista joka viikko radion aamuihin ja tietysti someen.

Katso tämä jakso, jossa näyttelijä Johanna Keinänen (tänä kesänä kesäteatterissa Katri Helenaa näyttelevä) opettaa minulle savolaista kehonkieltä, ja anna tuomiosi: taipuuko kehoni savolaiseen letkeyteen?

Ensi viikolla luvassa ehkä vieläkin hurjempaa heittäytymistä. Jos ei muuta, ainakin hullun maineeni alkaa olla nyt jo levinnyt kaikkialle savoon… 😀

Iloa uuteen viikkon! Kello on iltakahdeksan, ja minä painun kohta pehkuihin. Herätys ennen kello aamu neljää odottaa.

/Äm

Mihin sä jäit? Tämäkin laulu etsii kotia!

Posted on by

2

Pääsin tänä kesänä osalliseksi erästä hienoa prosessia. Ystäväni Meri-Maaria Kivekäs pyysi minut laulamaan säveltämänsä kappaleen ”Mihin sä jäit?” demonauhaa.

Tämä oli minulle hauska juttu. Sain tehtäväkseni tarttua tavallaan aika hurjaankin kappaleeseen, sillä sen teema ja sanoitus vaativat laulajalta vahvaa kykyä kertoa syvä tarina. Sainkin tätä demoa tehdessämme kaivaa myös näyttelijäntaitojani esiin ja ehkä juuri eräänlaisen dramatiikkakykyni takia minua tähän pyydettiin. Tässä kappaleessa erityisen hieno haaste oli pureutua äkillisesti tarinassa muuttuvan tilanteen ja tunnetilojen ilmaisemiseen. Kuinka kertoa Pikku-Liisan tarina uskottavasti laulauen, niin että kuulija ymmärtää mistä on kyse? Kuinka siirtyä alun kepeän iloisesta tunnelmasta lopun epätoivoon?

Uskomattoman tärkeää laulun uppoamisessa yleisöön on se, kuinka laulaja pystyy kiinnittämään kuulijan kappaleen tarinaan, tunnistamaan omia tunteitaan ja kokemaan laulun tarina itse, ehkä jopa unohtaen, että sitä on joku välikappale laulamassa – tätähän minä myös kirjoittajana tutkin tässä blogissani tai puhuen työssäni esiintyjänä. Laulaen tulkintamuoto on vain erilainen, mutta kaikessa kuitenkin on kyse samasta asiasta: tunteen synnyttämisestä ja koskettamisesta.

Minähän en ole loppuunviilattu ammattilaulaja, vaikka sellistinä ja laulajana olen kouluttautunut parikymmentä vuotta, mutta tästäkin näkökulmasta haaste oli mielenkiintoinen. Tiesin, että voisin oppia taas paljon tällaisen konkreettisen projektin kautta. Kappale on demottelua ja sitä olisi hauska vielä edistää tuottamalla sitä eteenpäin. Ehkä saamme siihen mahdollisuuden tällä tai jollain muulla kappaleella, sitä toki toivon.

 

vkeikka5

Kuvassa Meri-Maarian (vas) ja minun lisäkseni kolmas teatteriopiskeluystäväni Laura. Muistatko, mehän kiersimme tällä porukalla pari vuotta sitten esittämässaä lauluja ja pientä näytelmää vanhustenkodeissa ja tämä kuva on yhdeltä keikaltamme. Ja esim tässä kirjoituksessa kerron lisää tuosta jutusta.

 

Mutta erityisesti minä toivon suurta menestystä Meri-Maarialle! Teatteri yhdisti alunperin minut ja hänet vuonna 2012. Opiskelimme yhdessä Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön opinnoissa ja olemme siitä lähtien olleet hyviä ystäviä.

Meri-Maaria on upea esimerkki rohkeudesta; päivätyöltäänhän on opettaja, mutta musiikki on ollut aina yksi Meri-Maarian elämän rakkaimmksta asioista ja hän on sitä harrastanut ja opiskellut erilaisissa muodoissa. Kirjoitettuaan vuosi kaupalla musiikkia pöytälaatikkoonsa, Meri-Maaria lopulta viime keväänä ylitti ison rajan ja päätti lopultaantaa laulujensa päästä kaikkien kuuluville ja alkaa etsiä niille kotia. Koska Meri-Maaria haluaa ensisijaisesti kirjoittaa ja säveltää, hän keksi hyödyntää kymmenet vuosin varrella syntyneet laulunsa kekseliäällä tavalla. Hän perusti ”Laulu etsii kotia” -blogin, jossa hän esittelee tekemäänsä musiikkia, avaa niiden tarinaa mielenkiintoisesti  ja tarjoaa musiikkiansa kenelle tahansa käytettäväksi.

Ja tätä tarkoitusta varten myös me demottelimne myös tämän Mihin sä jäit -kappaleen, jonka löydät TÄÄLTÄ, en valitettavasti saa sitä suoraan tähän kirjoitukseen linkattua. Tästä Meri-Maarian blogista pääset kuulemaan myös muut hänen jo julkaisemansa biisit ja seuraamaan uusien syntyä!

Mitä olet tästä biisistä mieltä?

/Äm, toivottaen suuria tunteita iltaasi!

Sieluun, luihin ja ytimiin

Posted on by

1

Ihanaa, että mielessä voi olla jotain muutakin kuin Norja. Tai miehet… Tänään oli taas mahtava päivä hyvän tekemisen parissa. Olimme rakkaiden Merkun ja Lauran kanssa lukemassa runoja ja esittämässä näytelmäkatkelmaa parissa vanhustentalossa.

vk2 vk3

On oikeastaan todella vaikea kuvata mitä kaikkea tämä työ antaa. Niin pieni vaiva, mutta niin suuri vaikutus niin vanhuksiin kuin meille esiintyjille itsellemme. Vaikka sitten välillä yleisö osaakin olla aika suoraa. Kuten tänään eräs nainen, joka hoki tasaisin väliajoin esityksemme aikana ”paskanmarjat”. Elämän tahatonta, kaunista komiikkaa.

vk5

Ehkä se taiteen hienous kiteytyy siihen, mitä saimme kuulla tänään toisessa vierailemassamme vanhainkodissa. Siellä hoitaja kertoi, että monet vanhukset, jotka ovat menettäneet puhukykynsä muutoin, eivätkä voi enää kommunikoida sanallisesti, saattavatkin yhtäkkiä puheja lausumaan runoa tai laulamaan jotain laulua aivan kirkassanaisesti. Taide jää elämään, se jää sieluun, luihin ja ytimiin. Se koskettaa ja jättää pitkiä muistijälkiä. Niin vahvoja, että vaikka muuta kykyä kommunikoida ei enää ole, jonkun runon tai laulunpätkän kautta vanhus voi ilmaista tunteitaan. Ajattele!

Se on jotenkin hyvin pysäyttävä ajatus. Kaiken kaikkiaan on ollut hyvin pysäyttävä lauantai. Tämä on mennyt sieluun, luihin ja ytimiin.

vk4 vk1

Tänään olen ihan valtavan kiitollinen. En vain siitä, että sain viettää aikaa vanhusten kanssa, vaan ihan kaikesta. Yksinkertaisesti kaikesta olen kiitollinen. Elämästä. Ilosta. Tunteista.

Kaunista lauantaita sinulle!

 

Aarre on täällä: #häshtägvammala

Posted on by

0

huomentavammala

Huomenta Vammala! Huomenta Suomi! Tämä on näkymäni nyt. NÄIN pitäisi jokaisen ihmisen päivä alkaa. Vammalassa tai missä tahansa muualla.

Eilen oli suhteellisen hieno päivä minulle. Ehkä kesäni ainoa lomapäivä. Tänään vähän työhommiakin, mutta onneksi mukaan mahtuu teatteria, vanhuksia ja ihanat teatteriystävät.

vammala2

Oletko koskaan ollut kahden sateenkaareen päässä? Me olimme eilen. Välillä satoi vettä, välillä rakeita ja välillä paistoi aurinko – ja me pääsimme tänne kahden sateenkaaren päähän! Tajusin, että tämä reissu on todella minun aarteeni; ihminen ei juuri muuta tarvitse kuin pienen maiseman vaihdon, hetken rauhoittumisen ja hiljaisuuden. Ja ihan järjettömän maailmanparannussession.

Ja sanunan

vammala4 vammala3

Ja vähän sihijuomaa…

vammala1

Ja terveellisen kursailemattomat pöperöt Kahden Ämmän (Maijan ja Merkun) keittiöstä:

vammala5

Päätimme tehdä Merkun kanssa kokkiohjelman nimeltä Kahden Ämmän keittiö, jossa kaksi Ämmää kokka joka kerta ruokaa kahdesta ämmästä: kuten nyt makkaraa ja maissia. Ensi kerralla ehkä munaa ja mustikkaa. Sitten kenties maitoa ja meloonia.

laiturinlaitto

Aarre on täällä! Elämä on täällä. Onni on täällä. Rauha on täällä. Ja laiturin rappusetkin on nyt järvessä meidän tyttöjen toimesta.

/Ämmä, onnellinen kahden sateenkaaren päässä

 

Teatteri Elo on tour

Posted on by

0

Terveiset Vammalasta! Teatteri Elo on kiertueella 🙂 Minulla on kaksi ”lomapäivää”. Tänään mökkeillään Merkun mökillä ja huomenna mennään Vammalan vanhustentaloon keikalle. Ihanaa kiertue-elämää! Tänään Vammala, huomenna Broadway

20140616-163206-59526676.jpg
/Ämmä, sipaisee vähän skumppaa systeemiin

Vanhat tyypit rokkaa!

Posted on by

1

Tosi vaikuttava päivä! Teatteri Elolla oli tänään pari vanhustentalokeikkaa. Kävimme esittämässä runoja, näytelmäkatkelman ja lauluja ihanille vanhuksille – materiaalia heidän nuoruudestaan. Täytyy sanoa, että vanhat ihmiset ovat jotenkin tosi suora ja rehellinen yleisö – he kyllä kertovat mitä mieltä ovat. Onneksi meidän yleisömme piti tänään ”Vahva nainen” -esityksistämme. Hienoin palkinto oli se hetki, kun näki yleisön silmien syttyvän; he kenties muistivat tai tunsivat jotain menneestä, tunnistivat runojamme ja lausuivat niitä ääneen kanssamme, nauroivat Papin perhe -näytelmän Maijulle, jota minä esitin sekä lauloivat ääneen kanssamme lapsuuden lauluja.

vkeikka3

Oli ihana huomata miten paljon pienellä vaivalla voi antaa saaden samalla itselleen jotain todella tärkeää ja suurta. Olin aika väsynyt mennessäni keikalle, mutta kaikki häiritsevät ajatukset ja väsymys katosivat saman tien kun kohtasimme yleisömme. Taiteella on valtava voima. Heille se oli mukava piristyshetki arjen keskellä ja meille esiintyjinä tärkeä kokemus siitä mitä antaminen ja vastaanottaminen parhaillaan on. Nyt olo on otenkin sellainen raukean energinen ja innostunut.

vkeikka5

Myös yksi tärkeä ajatus heräsi mielessäni. En ole oikeastaan koskaan käynyt vanhainkodissa, sillä omat isovanhempani ovat asuneet ja asuvat omissa kodeissaan. Tajusin, kuinka vähän oikeastaan tulee oltua tekemisissä vanhojen kanssa. He ovat valtavan siistejä tyyppejä ja tuli kaipuu olla enemmän tekemisissä vanhusten kanssa; kuulla heidän tarinoitaan, jutella heidän elämästään ja kokemuksistaan. Saada peiliä omaan elämäänsä ja pohtia mikä elämissämme on samaa ja mikä erilaista. Olla lähellä ja aistia ihmisten välinen yhteys, iästä huolimatta. Onneksi sain viettää tämän päivän heidän kanssaan!

/Maija, jonka mielestä vanhat tyypit rokkaa

Elämäni paras koulupäivä ja oivalluksia elämästä

Posted on by

1

Elämäni paras koulupäivä! Ehdottomasti. Olimme koko päivän tänään Korkeasaaressa ja olo on teeman mukaan kovin eläimellinen. Mielenkiintoinen tutkimusmatka eläinten maailmaan ja siihen millaisia piirteitä ja käyttäytymistä voisimme eläimistä ammentaa näyttelijäntyöhön.

Meillä oli tehtävänä aamulla etsi ja havainnoida kahta eläintä: toista, jonka koimme muistuttavan eniten itseämme ja toista, joka puolestaan tuntui täysin vieraalta meille. Arvaatko mitkä minä valitsin? Nämä:

korkeasaari1

korkeasaari2

Minusta hienointa tässä näyttelijäntyön opiskelemisessa on se, että suuri osa harjoitteista, joita teemme harjoittavat ensisijaiseti meidän ”ihmisyystaitojamme”; siis sellaisia asioita, joista olisi hyötyä ihan kenelle tahansa. Esimerkiksi tämä eläintehtävä sai minut ymmärtämään sitä millaista oma toimintani on, siis millainen olen ihmisenä. Olen utelias, saatan kuopsuttaa maata pitkään sormellani löytääkseni sen kiinnostavimman madon ja saada ihan yhtäkkiä jonkun impulssin ympäriltäni, joka sysääkin minut aivan uuteen toimintaan. Olen kiinnostunut ihmisistä, kuten tuo apina – se hyökkäsi heti ikkunalle, kun ihmisiä tuli sitä ihmettelemään. Se oli ihan järjettömän ilmeikäs ja silmät kertoivat tarkalleen mitä se ajatteli.

Sitten taas tuo kameli; voi että minä en voinut ymmärtää kuinka hitaasti se siirtyi asiasta ja paikasta toiseen. Märehti vain paikallaan ilman mitään innostusta ympärillä tapahtuviin asioihin… No, anyways. Hienoja oivalluksia itsestä ja jännittävää tutkintaa siihen kuinka minä toimisin jos olisin ollut tuo eläin. Ja sitten me möyritiin pitkin Korkeasaaren maita ja mantuja ja tutkittiin eläimiämme. Niin hienosti, että Korkeasaaren vieraita alkoi yhtäkkiä kerääntyä ympärillemme seuraamaan työskentelyämme. Eräs perheenäiti sanoi hauskasti ”Onpa kiva, että ne ovat täällä Korkeasaaressa järjestäneet heti tähän alkureitille tällaisen eläinteatterin, pääsee kivasti kiinni siihen millaisia eläimiä täällä on!”

korkeasaari3

Tiedättekö mikä on kaikista tärkeintä, mitä tämä päivä ja näyttelijäntyö ovat minulle opettaneet. Sen, että ollakseen mielenkiintoinen, ihmisen on tärkeää lakata näyttelemästä, unohtaa itsensä, pönöttäminen ja ylipäänsä minkään yrittäminen. Että yrittäisi näyttää tai kuulostaa joltain, olla jotain. Kaikki feikki näkyy läpi, ja kun ei ole aito, ei ole mielenkiintoinen. Tässä on paljon viisautta myös ihan meidän tavalliseen arkeen ja elämään.

korkeasaari4

/Ämmä, I am a monkey

Feelin’ good

Posted on by

0

Hyvä, mutta hikinen päivä! On se vaan niin antoisaa tuo näyttelijäntyön opiskelu. Ihan ensisijaisesti siksi, että siitä saa valtavasti ajatuksia ihan arkiseen elämään. Koulupäivän jälkeen oli vielä Teatteri Elon treenit, joten nyt on tälle päivälle tehty ihan kiitettävästi taidetta. Fiilis on erinomainen.

Niin erinomainen, että viikonloppu kaipaa veroistansa musiikkia. Suuri paljastus; olen The Pussycat Dolls -fani. Niin siksi tämä:

 

Viikonloppuja, ihanat blogiystäväni!

/Maija

UIT-haaste: Diiva on syntynyt!

Posted on by

1

ilosofiaalku

Siinä he nyt sitten ovat edessäni, kaikki UIT:n iloiset näyttelijät. Kumartamassa lavalla onnistuneen Ilosofian oppitunti -esityksensä jälkeen. Hiki on puskenut ohimoiltani jo kauan ennen loppukumarruksia. Minua odottaa UIT-haaste. Kohta testaan miltä tuntuu olla revyynäyttelijä.

Koitan liimata takamustani penkkiin tiukemmin. Jos vaikka jotkut juuret ehtisivät kasvaa alleni ja sitoa tähän tuoliin ennen kuin noutaja tulee…

maijailo

Koitan hakata käsiäni yhteen ja saada näyttelijät palamaan vielä yhdelle kumarruskierrokselle. Ei. He eivät enää säntää lavalle. Kumarrukset on kumarrettu, aplodit hakattu. Yleisö alkaa virrata ulos katsomosta. Kaikki tämä äänekäs puheensorina ja nauru ympärilläni ja voin silti kuulla sydämeni hakkaavan ulos rinnastani.

”It’s now or never”, Elvis jyskyttää aivoissani.

Katson Mirkkua, kuvaajaani. Katseessamme on sellainen nopea, ohikiitävä yhteyden hetki:

”Mitä tahansa sinulle tapahtuu, minä tulen pelastamaan”, kuvittelen Mirkun sanovan.

Sitten. Sivuovi aukeaa, ja maailman hehkuvin näyttelijä Sari Siikander kutsuu minut lavan taakse; sä tiedät, sellainen avaruuksiin ulottuva valonsäde loistaa hänen ympärillään ja osoittaa suoraan kohti minua. Huokaisen syvään. Hiki tunkee jo läpi sormenpäistäni. Voivatko kynnet hikoilla? Sekunnit hidastuvat ja raahaan kävelykäskyjäni tottelemattomia jalkoja perässäni – matka katsomosta ovelle, jolla Sari odottaa, kestää ikuisuuden.

”Niin ohikiitävää ikäääväää jaaa rieeeemuuuu joka hetkeeeeen värääääähtääää.” – mistä tuo Juha Tapio nyt tuohon olalleni tuli laulamaan?

Tuijotan kävellessäni tiukasti maahan aivan kuin jokainen askel voisi olla viimeinen ennen maanummeniin tippumista. Juuri ennen kuin nostan katseeni kohti edessäni seisovaa Saria, saan ripustettua kasvoilleni reippaan ilmeen.

”Heiiiiiiiiih”, huokaisen viimeisillä keuhkoistani tulevilla ilmoilla.

Astun ovesta sisään, onko enää vaihtoehtoja? RÄMPS. Reipas kasvo murenee. Tärisen jännityksestä. Näyttelijät ja tanssijat kuhisevat ympärilläni. Siis Suomen upein näyttelijäkaarti tuossa noin vaan. Meinaan pyörtyä: Tällaistako täällä on? Tänne minä olen aina halunnut. Koetan moikata coolisti paria tyyppiä, vähän kuin oltaisiin vanhoja kavereita. Törmään seinään pyörähtäessäni ympäri teatraalisen kevyesti. Rämps. Vaihdamme Sarin kanssa muutaman sanan ja kiitän hätäpäissäni minuun esityksessä vaikutuksen tehnyttä tanssijaa, Suvi Salospohjaa. Lauloi kuin enkeli! Olisinpa minä hän edes yhden illan!

Sari antaa käteeni vatteen, valkoisen kaavun ja legginssit. Siirrymme syrjään vaihtamaan niitä päälleni. Orkesterin pojat huutelevat jotain sivummalta. Vastaan heille jotain käsittämätöntä mongerrusta. Juha Tapio päässäni yltyy ujeltamaan ohi kiitäviä hetkiään vielä kovemmin. Vaattet, korut pois, kaapu päälle, legginsit jalkaan. Ja tsuip. Lavalle.

diiva1

Törötän lavalla kuin talitintti talvihangessa ja tanssijoita alkaa lipua luokseni. Sari Siikander seisoo vieressäni, Mirkku räpsii kuvia. Tuossa on se enkelitanssijakin! Huokaisen uudelleen. Tässä sitä ollaan. Ohjaaja-koreografi Reija Wäre kävelee katsomon käytävää pitkin kohti minua. Jep.

Sari antaa ohjeita – jostain ulkoavaruudesta, siltä tuntuu! Koreografia. Rämps. Vaatteenvaihto. Rämps. Lavalle takaisin kun viimeinen tanssija on poistunut sieltä. Puolet ohjeista menee korvasta sisään ja saman tien toisesta ulos. Jotenkin pystyn ymmärtämään, että tanssimme ensin pätkän Ilosofian oppitunnin avauskoreografiaa ja sitten minun pitää juosta lavan taakse vaihtamaan vaatteet ensimmäistä kohtausta varten. Aikaa vaatteenvaihtoon on kymmenen sekuntia. KYMMENEN! Haasteeni on harjoittella Sarin roolit näytelmän ensimmäisissä kohtauksissa.

katsomo

Ajatus harhailee takaisin katsomoon. Niin. Istuessani vielä hetki sitten turvallisesti katsomossa yleisöstä kuului kohinaa:

”Miten ihmeessä nuo näyttelijät pystyvät tuollaisiin pikavaatteenvaihtoihin?”

Edellisessä kohtauksessa he näyttelevät yhden roolin ja muutaman sekunnin päästä ovat jo lavalla toisessa hahmossa. Minä kiinnitän huomiota myös siihen miten nopeasti näyttelijät pystyvät vaihtamaan itsensä roolista toiseen. Ei helppo juttu. Tivaan asiaa Sarilta ja hän kertoo sen olevan hyvän harjoitusprosessin tulos.

”Rooli vaihtuu automaattisesti kun hahmon vaatteet vaihtaa päälle. Kuuden viikon harjoitusprosessissa hahmot hioutuvat valmiiksi eikä niiden vaihtamista enää tarvitse erikseen miettiä.”

No, mehän nähdään kohta miten rooli vaihtuu. Mitäs me ammattilaiset inspiroitais?

lava

”Rauhassa ja housut pois napakasti”, Sari ja Reija ohjeistavat vaatteenvaihtoa ennen tanssin alkua.

Kuulen Mirkun kameran laukaisimen kolinan päässäni kovempana kuin kirkonkellon. Tanssi. Rämps. Pyörin kuin hyrrä koettaen seurata tanssijoita. Mietin enkelitanssijaa ja haluaisin olla kuin hän.  Koitan toistaa hänen liikkeitään. Jep.

Pässä raksuttaa ohje ”rauhassa ja housut pois napakasti”.

”Vaihtoooooooon”, Reija kajauttaa.

En tiedä mitä tehdä, Sari tyrkkää selästä lavan sivuun. Ai niin, hänhän näytti minulle jo poistumistien ja ohjeet kuinka toimia.

”Mitääääääää!”, huudan. Juoksen lavalta, tanssijat jatkavat koreografiaansa. ”

Lavalle takaisin, kun viimeinen tanssija on poistunut, kymmenen sekkaa”, Reija huutaa perään.

Ensimmäinen kirosana.

Tupsahdan rappuset alas, niistähän Sari varoitti, muistan. Kavan takana kaksi pukijaa odottaa minua vaatteiden kanssa. Minun pitää itse vetää paita pois päältä ja laittaa uusi tilalle. Pukija vetää housut jalastani ja laittaa uudet tilalle ja työntää kengät jalkaan. Toinen laittaa peruukin päähäni.

KYMMENEN. Kiskon paitaa pois päältäni.

YHDEKSÄN. Toinen kirosana.

KAHDEKSAN. ”Rauhassa ja housut napakasti pois.”, hoen itselleni.

SEITSEMÄN. Pukija työntää housut jalkaani

diiva5

diiva6

KUUSI. Paita on päällä.

VIISI. En saa housun sepalusta kiinni.

NELJÄ. Kolmas kirosana.

KOLME. Varpaat eivät asetu varvastossuihin oikein. Meinaa tulla neljäs kirosana.

KAKSI. Peruukki on päässäni.

diiva7

YKSI. ”Laaaaaaavaaaalllleeeeee!!!!”, kaikki huutavat yhteen ääneen.

NOLLA. Tanssija poistuu lavalta prikulleen samaan aikaan kun minä törötän siellä valmiina. Tästä lähtisi liikkeelle Ilosofian oppitunti -näytelmässä Sari Siikanderin ja Puntti Valtosen Aarrekartta-kohtaus.

diiva8

aarrekartta

Seuraavat sekunnit muuttuvat mössöksi päässäni. Kansa hurraa. Mielessäni näen koko salin täynnä yleisöä hakaten käsiään yhteen seisten ja heitellen kukkapaketteja lavalle. Enkelitanssija on selvästi vähän kateellinen minulle… Taputan häntä selkään ja kiitän hyvästä yhteistyöstä. Coolimmin kuin koskaan elämässäni. Diiva poistuu nyt lavalta. Tai ihan kohta, ensin on kysyttävä Reijalta, pääsenkö tällä koe-esiintymisellä mukaan UIT:n ensi kevään showhun. Reija katsoo Saria. Sari katsoo Mirkkua. Mirkku katsoo minua. Jotain ne siinä puhuvat, suut liikkuvat kuin mutelle laitetussa televisio-ohjelmassa, mutta minä kuulen mielessäni vain ääneen, joka sanoo:

”Maija, sinä olet tähti! Diiva on syntynyt!”

Sari halaa minua. Jos kuolema tulee nyt, niin saa tulla!

diiva9

Pieni hetki ihmiskunnalle, mutta yhden ison maailman kokoinen minulle. Ole tyytyväinen itseeni. Ja kiitollinen UIT:lle, että he haastoivat minut kokeilemaan revyynäyttelijän työtä. Pikavaihdot ovat todellakin hurjaa hommaa. Ja se tanssiminen, no, ehkä Reija vielä voisi minua vähän opettaa lisää. Kiitos UIT, kiitos Ilosofian oppitunti. Kiitos Mirkku Merimaa Photography kaikista näistä upeista kuvista!

* * *

Sano tässä nyt sitten jotain kaiken kiteyttävää elämänviisautta. No, on mulla yks:

”Rakas blogiystäväni, heittäydy! Heittäydy kaikkeen hauskaan, heittäydy elämään; pistä itsesi välillä äärirajoille, ja ota vastaan haasteet, joita maailma sinulle tarjoaa. Ja naura! Aina kun on mahdollista. Kaikkialla! Kaikelle! Kaikille! Itselle! Sillä ilman iloa ei ole elämää!

/Maija, Oman elämänsä Diiva. Isolla Deellä.

Ps. Lue tästä vielä eilinen postaukseni UIT:n Ilosofian oppitunnista

UIT-haaste, osa 1: Ilosofian oppitunti

Posted on by

1

Jes! Vihdoin sain kuvia UIT-vierailustani! Niitä on niin paljon ja niin monta hyvää, kiitos Mirkku Merimaan, että tämä tarina tulee nyt parissa osassa. Osa tänään ja osa huomenna.

Se haaste, sehän sinua kiinnostaa! Sen kanssa joudut odottamaan vielä huomiseen. Sillä ennen sitä on pohjustettava hieman mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse. Ei nimittäin ollut ihan pikkujuttu aivan pyytämättä ja yllätyksenä tulla kutsutuksi katsomaan UIT-revyyynäytelmä Ilosofian oppituntia saati sitten nousta itse lavalle testaamaan revyynäyttelijän työtä.

ilosofia1

Bloggaan viime metreillä ennen esitystä…

 

Niin kauan kuin muistan olen koko lapsuuteni jokaisena uuden vuoden päivänä tiirannut silmä kovana televisiosta taltiointia UIT:n vuosittaisesta näytelmästä. Muistatko sinä miten ne lähetettiin vuoden vaihtuessa Yleltä. Lähetetäänkö edelleen, sitä en muuten tiedä… Euroviisujen lisäksi UIT:n show oli minulle vuoden kohokohta. Marjatta Leppänen, Jaakko Salo – kaikki mahtavat näyttelijät, upea musiikki, hauskat sketsit ja näyttävät tanssiesitykset! Voi miten minä rakastin tuota showta. Mutta koskaan en päässyt sitä itse katsomaan. Ja nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen oli minun hetkeni koittanut!

maijailo

Mitä enemmän vieressa istuvat ihmiset nauroivat, sitä äänekkäämmin itsekin uskalsi höröttää ääneen.

Tiedättekö, että elämää ei ole ilman iloa! Sen minä totesin istuessani Ilosfian oppitunnilla Hakaniemen musiikkiteatterissa. Ja jokaisen tulisi pitää huolta siitä, että hankkiutuu ilon ja naurun pariin säännöllisin väliajoin. Minähän olen paasannut sinullekin niin monta kertaa siitä kuinka elämää ei saisi ottaa liian vakavasti. Ja nyt Ilosofian oppitunnin nähtyäni tajusin, että tämähän se minua on vuodesta toiseen jaksanut kiehtoa revyyteatterissa: ilo, nauru ja heittäytyminen. Niitä minä pääsin tällä kertaa kokemaan niin yleisössä kuin lavalla.

ilosofiaalku

tanssija

Musiikki, tanssi ja teatteri! Jotenkin se sellainen revyyteatterin monipuolisuus on minusta kiehtovaa. En halua paljastaa mitään, koska vaadin, että menet katsomaan shown itse – se on mahdollista Helsingissä vielä kesäkuun seitsemänteen asti ja sitten kiertueella Tampereella, Kuopiossa ja Härmässä! Niitä lippuja saat täältä! 

Mutta sen vaan sanon, että kun sellainen vajaan kymmenen suomalaista insinööriltä näyttävää suomalaismiestä tanssii lavalla flamencoa tai kun Heikki Helan Tamperelaismieshahmo esittää Kummelia lavalla tai kun Sari Siikander vetää Jutta Urpilaisen roolin uskottavammin kuin ex-SDP johtaja itse, ei voi muuta kuin ihmetellä näiden näyttelijöiden valtavia lahjoja. Yleisön nauramaan saaminen ei ole mikään helppo nakki! Mutta siellä me vaan kaikki rätkätimme katketaksemme.

ilosofia2

Mikko Rantanivan Arto Nyberg ja Sari Siikanderin Jutta Urpilainen sana-assosiaatiopelissä.

Ilosofian oppitunti ei kuitenkaan ollut vain naurunkäkätystä alusta loppuun. Se oli mielestäni yllättävän koskettava paljon laajemmalla tunneskaalalla. Koska itse elän vahvasti musiikin kautta, pari upeaa laulua (Kiitos muun muassa Heikki Helan, Sari Siikanderin ja Mikko Rantanivan) saivat minut melkein kyyneliin. Teatteri todella saa tuntemaan!

sarireja

Sari Siikanderin ja Reija Wären oppikoulussa…

Pääsin juttelemaan esityksen jälkeen näyttelijä Sari Siikanderin ja ohjaaja-koreografi Reija Wären kanssa. He kertoivat, että revyyssä heille olennaista on kaksi asiaa: monikerroksisuus ja yleisö. Reija sanoi, että hänelle ohjaajana hienointa on päästä rakentamaan esitystä, joka tarjoaa jokaiselle jotain. Toiselle se on musiikki, toiselle tanssi, kolmannelle taas teksti. Ja ohjaajan haaste on saada homma toimimaan kaikilla tasoilla. Kukaan ei takuuvarmasti lähde teatterikatsomosta tyhjin käsin, sen minäkin voin taata. ”Revyytä on helppo lähestyä ja tulla katsomaan – kaikki katsojat saavat jonkun kokemuksen ja elämyksen mukaansa teatterista poistuessaan.” , Reija kiteytti.

Kysyin Sarilta kuinka hän illasta toiseen jaksaa virittää itsensä iloon (varsinkin päivinä, jolloin ei aina itseä naurata). Hän katsoi minua, katsoi penkkiä yleisössä, taputti sitä kädellään ja totesi: ”Se on tämä. Ihminen, joka tässä penkissä istuu. Yleisö. Heille me tätä juttua teemme, he saavat minut syttymään illasta toiseen.” 

sarireja2

Minä kävelin ulos Ilosofian oppitunnilta yhtä upeaa musiikkiteatterielämystä rikkaampana; pitkäaikainen haaveeni nähdä UIT:n revyy livenä oli toteutunut. Kävelin Hakaniemen musiikkiteatterista ulos myös yksi järjettömän upea kokemus takataskussani: haaste, josta kerron sinulle lisää huomenna!

/Maija, ihan vaan kertoen, että kysyin Reija Wäreltä pääsenkö mukaan ensi vuoden showhun, ni ainakin oman tulkintani mukaan pääsen… 😉

Ps. Mirkku Merimaa Photgraphylle erityiskiitos näistä kuvista