Tsehovia kesäajan kunniaksi

Huomenta unenpöpperöiset kesäihmiseni! Kesäaika on täällä ja elämä hymyilee! Vai kuinka, miten siellä voidaan? Minä tankkaan sunnuntaiaamun kunniaksi Tsehovin Lokki-näytelmää. Tänään työstetään monologipätkiä näytelmästä. Meillä oli eilen hetki aikaa koulussa myös harjoitella tätä pätkää ulkoa, ja keksin tosi hyvän tavan harjoitella. Minähän kirjoitin joskus aikaisemmin näistä Teatterikoulun vinkeistä esityksen ulkoaopetteluun; siitä miten tärkein asia mitä tahansa tekstiä opetellessa on saada se omaan kehoon. Niinpä minä eilen kaivoin nurkasta jumppapallon ja pyörin sillä ympäri harjoitussalia, tein vatsa- ja selkäliikeitä papattaen tekstiä koko ajan ääneen. Toimii. En minä tiedä osaanko tätä vielä kokonaan ulkoa, mutta ainakin hyvällä mallilla ollaan.

tsehov

Näillä lähdetään liikkeelle tänään! Toivottavasti sinulla on upea ja aurinkoinen päivä. Minä palaan taas blogin ääreen illemmalla.

/Maija, miettien miltä mahtaa kuulostaa ”turilaiden ääni, joka kantautuu lehmustiheiköstä”

 

Luuranko kävi koulussa

Jotenkin kuvaavaa, että kun astuin sisään teatteriluokkamme ovesta, törmäsin tähän

20140329-201330.jpg

20140329-202715.jpg
Luurangolta olo tuntuukin näin päivän päätteeksi ja näytän varmasti samalta kuin opiskelukaverini Maria tässä kuvassa. Silmät sojottavat päässä ja tuntuu kuin kaikki liha ja elimet olisi revitty pois päältä. Nämä tänään teatteriopinnot eivät opiskelua ihan helpoimmasta päästä. Tuntuu, että päälimmäisin ajatus suurimman osan ajasta on se, että ”mä en pysty tähän”. Opinnoissa liikutaan koko ajan oman mukavuusalueen rajoilla ja kurkotetaan kauas niiden ulkopuolelle. Pitää jatkuvasti kohdata omia pelkojaan ja voittaa ne.

Teatteriopinnot eivät ole pelkkää näyttelemistä, vaan paljon oman itsensä etsimistä, riisumista tyhjäksi kaikesta turhasta; maneereista, reaktioista. Jotta voi esittää jotain roolia, on ensin tunnettava itsensä ja osattava vetää itsensä kuin tyhjäksi tauluksi.

Olen valtavan väsynyt. Tunteet ovat pinnassa. Piti tehdä pitkä kävely äsken, sillä tuntui, että väsymyksen pintaan saamat tunteet vievät muuten vallan. Tiedän, että näistä opinnoista tulee minulle myös valtava mentaalinen matka uuden oppimisen rinnalla ja odotan mielenkiinnolla mitä tästä seuraa.

/Maija, luurankoudesta huolimatta onnellisena opiskelun jatkumisesta

Carpe diem, terveiset Teatterikorkeakoulun vessasta

Ehei, tämä kuva ei suinkaan kuvaa ollenkaan sitä miten pääsykokeeni meni.

vessanpönttö

Monologiani ei vedetty vessanpöntöstä alas, vaan päin vastoin! Olen todella tyytyväinen suoritukseeni. Tiedän, että paremmin en olisi voinut pääsykoettani suorittaa. Nyt vaan sitten jännitetään miten käy. Saamme varmasti tietää jo ensi viikolla, koska opiskelukin alkaa ihan pian.

Mutta tämä kuva, se edustaa a) minulle niin tuttua paikkaa, ihan kuin kotiin olisi tullut; pyrin aina ennen Teatterikorkeakoululla pyöriessäni käymään juuri tässä vessassa, koska tämä istuin on vaan jotenkin niin filosofinen. Ja b) tätä Carpe diem – tartu hetkeen -filosofiaa minä olen taas tänään ja tässä asiassa onnistuneesti toteuttanut. Tartuin tähän mahdollisuuteen, joka minulle tässä hetkessä oli tarjolla. Jos ei muuta, ainakin olen taas yhden onnistumiskokemuksen rikkaampi, ja tiedän, että en ole jättänyt kokeilematta unelmiani, vaan tarttunut rohkeasti saada ne toteutumaan.

Ja nyt en siis ensisijaisesti puhu toiminnastani tällä wc-pöntöllä. Vaan siis filosofoin tätä pyrkimistäni kurssille. Onnistuneesti? En tiedä. Mutta oli miten oli, nyt vedän kumpparit jalkaan, pyöräytän koiran räntäsateessa ja sen jälkeen alan valmistautua iltaan. Tämä neitokainen nimittäin lähtee ulos ensimmäistä kertaa sitten.. huh… pitkään.

20140315-105848.jpg

Maija, Peace and love!

Kohta mennään, kaverit!

Gomorron! Se on kuulkaa tänään sitten aika pääsykokeiden ja monologin. Kutkuttaa, mutta olen hyvin tyyni. Sen olen matkan varrella oppinut, että tällaisia tilaisuuksia ei kannata etukäteen kovin paljon pohtia tai suunnitella. En tiedä ollenkaan, mitä luvassa on, ja siksi voin vain mennä paikalle keskittyneenä, omana itsenäni. Pitää vain heittäytyä virran mukaan, ja katsoa mitä pääsykoetilaisuudessa tapahtuu ja toimia sen mukaan. Turhaan jännitän ta mietin liikaa mitä tuleman pitää. Entäs jos kaikki meneekin aivan toisella tavalla kuin olen suunnitellut? Nehän voivat vaikka pistää minut laulamaan monologini tai hyppimään x-hyppyjä samalla tehden esitykseni.

Että sellaiset ajatukset nyt. Tasan kahden tunnin päästä olen ”lauteilla”. Sitten tiedän.

Wish me luck!

wishmeluck

/Maija iloisena kaikista upeista jutuista, joihin uskaltaa lähteä mukaan

Lopulta sinä sanoit seis – pääsykoemonologini videolla

Hetken mietin, mutta sitten päätin, että tuupataan nyt tuubiin sitten tämä Avoimen Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön jatkokurssin lauantaisia pääsykokeita varten valmistelemani monologi. Haen uudelle kurssille viime kesänä päättyneen jatkoksi ja vielä on päivä aikaa hioa… Kunkin hakijan pitää esittää parin minuutin mittainen monologi ja minä päätin kokeilla tätä itse kirjoittamani tekstiä.

Teen tämän koska olen hullu, eikä minulla ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa tai kykyä tuntea pelkoa naurunalaiseksi joutumisesta.

Olen harjoitellut tätä kaikin mahdollisin tavoin: lenkillä, vessanpöntöllä, siivotessani ja nyt päädyin puhumaan pätkääni videolle, jotta voisin nähdä itseni ulkopuolelta. Mutta sitten huomasin, että en vaan osaa itse katsoa itseäni tekemässä tällaista. En näe enää, mitä pitäisi huomioida ja kehittää ja olen vähän epätoivoinen.

Mutta sitten tajusin, että minullahan on teidät, rakkaat blogiystäväni. Ja teiltähän voi aina kysyä apua saattaakseni tämän keskeneräisen monologini loppuun! Ehkä tältä videolta paljastuu syy, miksi minä todella tarvitsen lisäopintoja näyttelemisessä tai sitten tämä on ihan valmista kauraa ja minä Oscarin arvoinen näyttelijä… Ole vapaasti mitä mieltä tahansa!

Ihan vähän alleviivaan, jotta et vetäisi liian pitkälle meneviä jotopäätöksiä; teksti ei ole Maijan suusta, vaan 23-vuotiaan Matildan, joka on murtunut ensimmäisen tulisen rakkaussuhteensa päätyttyä niin, että suunnittelee hyppäävänsä sillalta alas. Olen pöytälaatikkoon kirjoitellut tekstejä riippuvuudesta, ja tämä on yksi niistä. Tämä on nyt enemmän tekstikeskeinen versio, lopulliseen esitykseeni tuon vähän enemmän liikettä.

Että silleen. Tässä tää on.

Teatterikoulun vinkit esityksen ulkoaopetteluun

Thank god olen opiskellut näyttelemistä! Nyt ne taidot tulevat hyödynnetyiksi. Se on tämä kaksminuuttinen, joka mielessä liikkuu. Tuntuu vaikeammalta oppia vaivaiset kaksi minuuttia puhetta ulkoa ruotsiksi kuin kokonainen näytelmä suomeksi. Kun kieli ei ole vielä täysin automaattinen, ja välillä täytyy pyöräyttää ajatukset suomen kautta ennen kuin ne voi ilmaista ruotsiksi, tuntuu esityksen oppiminen erityisen hankalalta. Tuntuu, etten pysty yksinkertaisesti tallentamaan päähäni tekstiä ruotsiksi…

teak2

Minä ja ihana Elli valmistautumassa kesäkuussa esitykseen Teatterikorkeakoulussa

Siksipä olen ottanut kovat (ja varmasti todella hullulta näyttävät ja kuulostavat) keinot käyttöön. Tetterikoulussa opin, että kaikkein tärkeintä tekstin oppimisessa on saada se kehoon. Pää ei pysty siihen mihin keho kykenee. Keho muistaa. Siksi olen nyt puhunut tekstiä pää alaspäin roikkuen, tiskatessani, polkiessani aamulla spinningpyörää ja kävellessäni ulkona. Hyvä vinkki erilaisten esitysten ulkoa opetteluun on harjoitella sitä tehden erilaisia ”häiriötä”; puhua esitys vaikka toisella murteella (okei, siihen minä en kykene ruotsiksi, vaikka voisin toki kokeilla vaikka Skånen murretta…), tehdä puhuessaan yllättäviä liikkeitä kuten suunnittelemattomia hyppyjä ylös alas, puhua teksti vaikka Shakespearen tyyliin tai laulaa se läpi. Kun näin harjoittelee, sen lisäksi, että oppii tekstin takuuvarmasti ulkoa, on myös varautunut kaikenlaisiin mahdollisiin muutoksiin esitystilanteessa – tietää, että osaa eistyksensä vaikka päällään seisten. Kokeile ensi kerralla, kun sinun pitää muistaa jotain ulkoa. Takaan, että toimii!

teak1

Sama show

/Maija, joka tekee kaksminuuttisestaan kohta oopperaesityksen