Mässäilyjuttuja ja jargoninjauhantaa

PekkaSivonen

Jotenkin tämä Helsingin Sanomien juttu sai minut tänään innostumaan. Tai en tiedä onko ”innostua” oikea sana, mutta siis jotenkin se ruokki intoani alkaa paasata minulle rakkaasta ja tärkeästä teemasta – puheista ja toiminnasta.

No okei. Ihmisethän saadaan lukemaan näitä juttuja, kun kirjoitetaan tällaisia otsikoita: ”Pekka menetti konkurssissa miljoonansa, perheensä ja perheensä ja niinedelleenliibalaaba”. Mutta miksi tällaisia otsikoita halutaan lukea? Miksi halutaan mällätä menneisyydellä ja menetyksillä ja murheella ja epäonnistumisella? Erityisesti yrittäjyyskeksustelussa mediassa on vain kaksi suuntaa: joko hurja menestys tai valtava epäonnistuminen tai ihan herkullisimmillaan ne molemmat yhdessä.

Kun tämän jutun lukee, huomaa, että Pekalle jäi jäljelle epäonnistumisistaan käteen aika paljon muutakin kuin ”aavelaiva”. Esimerkiksi ajatuksia Suomen ”kollektiivisesta narkolepsiasta” sekä ihmisistä, joilla on ”korkeampi kellotaajuus” ja kyky tehdä asioita eikä vain puhua. Mutta näihin ajatuksiin jutussa ei juuri loppukaneettia enempää tartuta, vaikka juuri NÄITÄ tarinoita meidän pitäisi lukea enemmän lehdissä: MITEN korkeampaa kellotaajuutta synnytetään, MITEN tehdään muutos, MITEN uskalletaan toimia, MITEN päästään liikkeelle “lähtötelineestä”? Niinku ihan konkreettisesti. Tällä miehellä olisi paljon kerrottavaa, mutta nyt keskitytään toistamaan sitä samaa vanhaa tarinaa siitä miten epäonnistuttiin, mentiin syvälle, menetettiin kaikki ja sitten noustiin.

Tarkoitukseni ei ole kritisoida haastattelun Pekkaa. Meitä epäonnistumisistaan kertovia ihmisiä tarvitaan; enhän itsekään olisi tässä jos en olisi vetänyt kunnolla ränniin. Mutta nyt vaan kiinnitän tarkalla korvalla huomiota siihen, miten näitä mässäilyjuttuja kirjoitetaan, vaikka niin paljon mielenkiintoisempaa ja tarpeellisempaa juuri nyt olisi lukea niistä käytännön asioista, joita kovia kokeneet tyypit ovat oppineet kokemuksistaan ja voisivat jakaa muille. Ihan kaikkien ei välttämättä ehkä tarvitsisi joutua näin äärirajoille. Ja erityisesti nyt, kun elämme vaikeassa tilanteessa ja Suomi tarvitsisi malliesimerkkejä TEOISTA, joilla tämä maa nostetaan ylös suosta.

On niin helppo puhua ja päivitellä, mutta toiminta tuntuu olevan kovin vaikeaa. Siis, että ei osata tai uskalleta toimia eikä edes kertoa kuinka voitaisiin toimia. Jos jotain voisin toivoa, olisi se konkreettista toimintaa ihan jokaiselta meistä: tiedonvälitystä ja tarinoita siitä miten mennään eteenpäin, miten tulevaisuus tehdään juuri tässä ja nyt, eikä mässäilyä menneessä tai jargoninjauhantaa vailla todellista tekemistä.

En tiiä. Saitko kiinni ajatuksesta tämän tajunnanvirran keskellä?

/Ämmä ja UGH.

 

Kaaos on etappi numero yksi

Kuukausi sitten kerroin sinulle aloittavani ammatillisen prosessin, jossa tarkoitukseni on tutkia voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Kerroin aloittavani tutkimuksen, jossa selvitän voisinko tehdä blogistani ihan oikeaa, palkallista työtä ja kehittyä sisältömarkkinoinnin ja sosiaalisen median ammattilaisena. Lupasin altistaa itseni ja mediani, avata prosessin, rahan ja luvut sekä onnistumiset ja epäonnistumiset, innostumiset ja ahdistukset, mallit ja mittarit, löydökset ja ymmärryksen. Minulla ei ollut mitään suunniteltuna, vaan prosessi sysäytyi liikkeeseen tuosta pisteestä.

Kuukausi on vierähtänyt, enkä ole kyennyt vielä kiteyttämään sinulle mitä kaikkea prosessissani on tapahtunut. Onko tapahtunut mitään? Kovaa vauhtia on menty moneen suuntaan, mutta siltikin tuntuu, etten ole saanut aikaan mitään. Ja sinä, joka olet seurannut menoani vierestä, ihmettelet varmasti tunnettani. Olet nähnyt paljon tapahtumia ja tohinaa sekä eteenpäinmenoja. Voittoja?

Mutta minä en osaa sanoa mitä on tapahtunut ja missä pisteessä prosessini on nyt. Miksi? Miksi on niin vaikeaa nähdä omia saavutuksiaan? Mistä tiedän, että olen saavuttanut tavoitteeni? Mistä tiedän mitä olen saavuttanut? Miksi on vaikea hahmottaa, että onko oikeastaan mitään tapatunut vai onko kaikki ollut aivan turhaa? Miksi niin vaikea osoittaa sormella asiat, jotka ovat olennaista kehittymisen kannalta. Miksi en näe saavutuksiani? Mitkä oikeastaan ovat saavutusten mittarit? Pitääkö jotain konkreettista tapahtua, jotta voi sanoa saavuttaneensa jonkin etapin, vai voiko prosessi itsessään olla saavutus? Mitä pitää tavoitella?

Miksi minulla ei ole sinulle näinä päivinä muuta kuin valtava määrä kysymyksiä? Miksi ei ole tuloksia?

Kuluneen kuukauden aikana tunteet ovat kulkeneet laidasta laitaan. Pääasiallisesti pää on ollut koko ajan myllerryksestä sekaisin. Hämmentynyt. Olen pelännyt epäonnistuvani ja käynyt ylikierroksilla. Olen valtavan innostunut ja halukas tekemään unelmastani totta. Räiskin joka suuntaan, testaan ja kokeilen. Yritän hahmottaa. Kaikki tuntuu lähinnä isolta kaaokselta. Kaikenlaisia tapahtumia soljuu elämässäni, mutta asiat eivät yhdisty pääni sisällä saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tuntuu vaikealta löytää langan päätä. Tuntuu vaikealta löytää olennaiset asiat. Tuntuu vaikealta hahmottaa kokonaisuus. Tuntuu vaikealta sanoa ei. Tuntuu vaikealta sanoa kyllä. Tuntuu vaikealta.

Kaikki tuntuu vaikealta.

vaikeus

Kävin tänään eräässä tärkeässä tapaamisessa Somekuningattaruuteeni liittyen. Se on eräänlainen saavutus prosessissani, josta kerron sinulle pian. Näin tämän kirjoituksen tapaamispaikkani seinällä, ja tajusin, että ehkä nyt olennaisinta on antaa mennä ja jatkettava samaan malliin kuin tähänkin asti; toimittava, otettava kaikki vastaan mitä tulee, kokeiltava ja katsottava mitä syntyy.

Niinhän kaikki elämän prosessit etenevät. Kaaos on tila, joka vaaditaan, jotta pystyisi lopulta löytämään olennaisen. Kun kaaoksen seurauksena pystyy jättämään pois turhat asiat, voi sen jälkeen rauhassa luoda, kasvaa ja kypsyä. Kunnes taas tulee uusi turbulenssi, joka sysää kaaokseen… 🙂

Ensimmäinen oppi prosessissani Nobodysta Somekuningattareksi olkoonkin seuraava:

Nauti kaaoksesta, äläkä anna sen hämätä. Alussa kaikki tuntuu vaikealta ja mahdottomalta. Vastaukset tulevat vain tarttumalla toimeen ja tekemällä. Kaaos on etappi numero yksi – tärkein saavutus uuden prosessin alkaessa.