Hyvää joulua!

Posted on 24 joulukuun, 2018 by Maija Ilmoniemi

Hyvät ystävät! Syksy on ollut kovin uuvuttavaa aikaa kaikkien muutosten keskellä, ja siksi onkin ihanaa, että nyt muutaman päivän voin levähtää toisissa maisemissa. Saavuin Budapestiin viettämään joulua, terveiset täältä! Kaunis, jouluinen kaupunki on vastaanottanut luokseen ilolla, ja tämä matkalainen tutustuu innoissaan joulunviettoon Unkarissa.

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen hiljainen blogissani, mutta päässä kehkeytyy tällä hetkellä jos jonkilaisia uusia ajatuksia ja aiheita, joihin varmasti myöhemmin ielä palaan.

Nyt haluan vielä erikseen kiittää teitä suuresta määrästä yhteydenottoja ja viestejä, joita olette minulle viime päivinä osoittaneet liittyen haastatteluuni, jonka annoin Ilta-Sanomille. Vastaan teille kaikille varmasti, mutta se vie hetken suuren viestimäärän ja joululomani takia.

Jos et vielä juttua ole lukenut, se löytyy täältä:

”Radiojuontaja turhautui Tinderiin – nämä kuvat eivät tuottaneet tulosta: ”Koin sovelluksen itsetunnon kannalta lamauttavaksi”

Olen valtavan otettu, että tämä työni yksinäisyyden ja yksin elävien äänitorvena noteerataan, ja mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä haastattelupyynnöin. Nämä ovat pienen ihmisen näkökulmasta esitettyjä, isoja ja yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, joista olen päättänyt rohkeasti puhua – tämä tuore Ilta-Sanomien juttu erinomaisena esimerkkinä. Toivon, että luet tämän jutun ihmisten kohtaamisten puolestapuhujana ja kuvana ajastamme. Mitä sinä tästä asiasta ajattelet?

Ja oli muuten juuri näitten sinkkuhommien vuosipäiväkin tänään, tajusin just. Tasan viisi vuotta sitten oli muuten, huh, vähän rankka meininki (linkin takana lisää). Onneksi elämä on kuljettanut nyt tähän pisteeseen…

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille; te olette taas tänä vuonna antameet uskoa siihen, että jotain on tullut tehtyä elämässä oikeinkin!

Lämmöllä Äm

Missä yksinäiset ikinä kohtaavat? Tinder-kokeiluni yllättävä lopputulos pysäytti

Posted on 10 joulukuun, 2018 by Maija Ilmoniemi

Jokohan minä olisin valmis? Se on kumma kysymys, jonka olen kohdannut tänä syksynä. Uskaltaisinkohan jo uuteen?

Joskus elämän tapahtumat jättävät vähän syvemmät jäljet, ja niitä täytyy kunnolla korjailla ennen kuin voi mennä eteenpäin. Vain muutaman päivän päivän päästä minulle tulee täyteen viisi vuotta sinkkuna. Näin kauan on kestänyt uskaltaa edes ajatella asiaa.

Mutta nyt! Käänne kaikessa; jospa nyt olisi aika?

MENIN Tinderiin kaksi viikkoa sitten. Päätin antaa sille uuden mahdollisuuden, sillä olin jo aiemmin testannut tätä deittisovellusta hetken ajan.

Tuolloin Tinder tuotti alussa jännittävää kutkutusta elämään. Vaihdoin viestejä ihmisten kanssa ja jopa sovin parit treffitkin. Mutta kun noiden tapaamisten aika tuli, treffikumppanit peruuttivat ne viime hetkellä. Se tuntui kovin käsittämättömältä, sillä syitä ohareille ei annettu. Lopulta päätin lopettaa homman, koska se ei tuntunut toimivan.

Siksi tällä kertaa olo oli jo alusta alkaen hyvin epäilevä. Päätin kuitenkin suhtautua positiivisesti ja tykätä vastaan tulevasta tyypistä aina silloin, kun vähänkään siltä tuntui.

Mutta enpä arvannut, kuinka hurja tunne nyt heräsi jo aivan alkumetreillä. Itsetuntoni on romahtanut näiden viikkojen aikana on melko matalaksi.

OLENKO minä vain yksi kasvo muiden joukossa, ja parin etsiminen peli, jota pitäisi osata ja jaksaa pelata oikein – tehdä hommasta tavoitteellista työtä laittaen itsensä alttiiksi kerta toisensa jälkeen vailla mitään varmuutta?

Haluanko minä toimia niin?

Sain aika vähän osumia Tinderissä, enkä tiedä mitä tein väärin. Ajatus siitä, että soveluksessa on niin monta muutakin, enkä ymmärrä millä periaattein parit muodostuvat tai mitä miehet hakevat, alkoi ahdistaa. Pelotti, että yltäkylläisyyden äärellä ihmiset alkavat kohdella toisiaan kertakäyttötavarana, sillä nurkan takana saattaakin olla vielä joku parempi.

Tuntui, että itselleni jotain hyvin olennaista jäi puuttumaan.

NÄIDEN kahden viikon aikana olen käynyt paljon keskusteluja eri ihmisten kanssa parisuhteen muodostamisesta, kumppanin löytämisen eri tavoista. Kaksi asiaa toistuu kerta toisensa jälkeen näissä keskusteluissa.

Ensinnäkin: deittiapplikaatioiden käyttämiseen on alettu todella kyllästyä. Sen sijaan kaipaammekin aitoa, kasvokkaista ensikohtaamista ilman, että taustalla on arvioiva katsetta toisen kuvasta tai takana lyhyttä keskustelua chatti-ikkunassa. Kaipaamme kosketusetäisyyttä ja mahdollisuutta aistia koko ihminen kerralla jo ihan ensimmäisellä kerralla; saada sellainen yhteys toiseen, jota kuvien tai kevyen keskustelun välityksellä ei saa, ja tehdä päätös tykkäämisestä tuon tunteen perusteella.

Ja sitten se toinen, kysymys: Mutta missä ihmeessä ihmiset nykyään kohtavaat toisiaan tuolla tavoin? Missä yksinäiset ikinä kohtaavat, jos eivät halua käyttää sovelluksia? Kukaan ei tunnu tietävän siihen vastausta, vaikka kysymys on niin monen huulilla.

OLEN kävellyt viime päivät pitkin Helsingin katuja ja seurannut ihmisiä. Siellä me kuljemme katse maassa ottamatta kontaktia kehenkään!

Päässäni on pyörinyt kysymys, jonka joku minulle esitti: Onko luonnollinen kohtaaminen ulkoistettu nykyisin näihin deittisovelluksiin ja naamojen pyyhkiminen kännykän näytöllä syrjäyttänyt silmiin katsomisen? Kenties otamme kontaktia vähän, sillä tiedämme helpomman kokonaisen maailman maukkaita vaihtoehtoja aukeavan, kun vain asettuu turvallisesti omalle sohvalle ja avaa älylaitteen.

Miksi kukaan ei katsoa toisiaan silmiin kadulla ja hymyile? Tervehdi iloisesti ja sano, jos toinen näyttää mielenkiintoiselta? Tuntuu, että ihmisten tapaamisesta ja tutustumisesta onkin tullut sovellusten myötä ihan hirveän vaikeaa ja luonnotonta – sillä tavoin itsetuntoa syövää kuin tämän kaiken itse esimerkiksi nyt koin.

Tästä asiasta on ihan turha paasata, ellei itse ole valmis toimimaan esimerkillisesti. Siksi, vaikka pelottaakin, aion itse nostaa pääni nyt maasta ja katsoa rohkeasti silmiin.

Jos teen sinulle niin kohdatessamme kadulla, uskaltaisitko katsoa takaisin?

Poistin tänään tilini Tinderistä. Mutta vaikka se ei toiminut minulle, moni muu löytää sieltä tälläkin hetkellä etsimänsä. Se on hienoa. Kenties oma silmiinkatsomiskokeiluni tuottaa vielä jotain tulosta…

Kuva: Panu Luoma

Arkistojen aarre: Apua, olenko minä se kamala Tinder-Bitch – mies, näin saat naisen sydämen Tinderissä

Posted on 14 maaliskuun, 2017 by Maija Ilmoniemi

Pakko tunnustaa: kuusi päivää olen miettinyt menisinkö Tinderiin. Sitten luin tämän reilu vuosi sitten kirjoittamani jutun edellisestä Tinder-kokeilustani – enkä nyt sitten ole taas ihan varma. Mutta jos menen, lupaan harkita jatkokertomuksen kirjoittamista.

Jengi, jeesikää meitä, jotka kelaa tätä Tinder-hommaa. Plussat ja miinukset? Tällainen oli oma Tinder-kokemukseni, jonka sitten aika pian lopetin, kun en oikein kokenut sitä itselleni toimivaksi…

Ps. tosikot älkööt vaivautuko.

* * *

Apua, olenko minä se kamala Tinder-Bitch – mies, näin saat naisen sydämen Tinderissä
(Julkaistu MaiLifessa 3.2.2016)

Rohkeimmallakin seikkailijalla on heikko kohtansa, raja, jota hänkään ei millään pysty ylittämään. Ja minulle, joka hyppään kyllä mäkihypyn, no problem, yksi raja on korkein: Parisuhteen muodostus. En vain pysty heittäytymään deittailuun ja juttuihin, joita rakkauden löyäminen kenties vaatisi. Sen sijaan, että asettaisin itseni alttiiksi ja tekisin asialle jotain, minä odotan, että prinssi tulee vastaan. Sä tiedät, se valkoinen ratsu ja auringonlasku janiinedelleen. Mutta faktat kehiin: kaksi vuotta sinkkuna, eikä tieni varrelle ole miehiä asettunut.

Vaadittiin matka tuhansien kilometrien taakse Las Vegasiin, ystävän heittämä haaste ja… noh, rikkaan amerikkalaisen miljonäärin kiilto silmissä. Käsillä olivat vuoden 2015 viimeiset tunnit ja korvissa ystävän sanat:

”Nyt sun on aika ottaa kohtalo omiin käsiisi” Mene Tinderiin. Nyt.”…

* * *

Kännykkä. Se minulla on nyt kädessäni. Määrittäisikö minun kohtaloni tämä kapula? Lataan sille liekin muotoisella logolla varustetun aplikaation. Yököttää. Ikinä en ole elämässäni ajatellut sortuvani tähän. Mielikuvissani valkoinen hevonen ravaa horisontin taakse ja kaatuu kuolleena maahan. Bye, bye prinsessaunelmat!

Tältä näyttävät ulkoistetut Tinder-joukot.

Koko juttu on minulle liikaa. Eteeni välähtää ihmisen kuva ja minun pitää valita hylkäänkö hänet painamalla punaista rastia vai valitsenko vihreän sydämen, joka ilmoittaa kiinnostukseni. Jos kuvan henkilö antaa minullekin vihreän sydämen, meistä tulee match ja voimme aloittaa tutustumisen.

Ei. Yök. Työnnän kännykän ystäväni käteen ja seuraavat päivät hän (ja hänen vaimonsa ja kaksi pientä tytärtään) hoitavat hommat. Minä kurkin suloisen etäisyyden takaa. Pelkään.

Mutta sitten jotain tapahtuu. Tulee ensimmäinen match!

Kirurgin profiiliteksti.

Joku kirurgi Las Vegasissa haluaa minut! Olen taivaissa. Sillä on varmasti rahaa! Ja niin siinä käy: otan kohtalon omiin käsiini ja vuoden 2016 ensimmäiset päivät viuhuvat suloisesti Tinderissä.

Ja nyt minä olen näin…

Sanotaan, että Tinder on naisten markkinat. Yksi asia minua vaivaa. 97 prosenttia naamoista vilahtaa minulla punaiseen ja alan pelätä: Onko minusta tullut se kamala Tinder-Bitch, nirso muija, jota ennenvanhaan kutsuttiin katkeraksi vanhaksipiiaksi?

Omat profiilikuvani ovat suurelta osin poseerattuja, jopa valokuvaajan ottamia, ja huomaan etsiväni samaa efektiä miesten kuvissa. Ei kaljatölkkejä (VOIHERRANJUMALANIITÄRIITTÄÄ), ei sormuksia kuvissa (JOO VOIHERRANJUMALANIITÄON), ei sitä ei tätä, ei kainalossa roikkuvia isotissisiä blondeja (VOIHERRANJUMALANIITÄKINON!) tai miehiä koiran kanssa (VOIHERRANJUMALANIITÄON IHAN LIIKAA) tai koala olkapäällä (HERRANJUMALAMIKÄVILLITYSSEOIKEINON).

Ei, ei, ei.

Mutta minua häiritsee; miksi minä, joka haluan kuitenkin ihan aidon, oikean miehen, kyttään Tinderissä adoniksia? Mikä tänne on oikea strategia? Miten täällä voi tuoda esiin sen mitä oikeasti on eikä vain sen miltä näyttää? Koska senhän pitäisi oikeasti ratkaista.

Valkoinen hevonen nousee kuolleista ja ratsastaa silmäkulmassani taas.

Miksi en anna mahdollisuutta? Mitä miehet voisivat tehdä toisin? Mitä minä voisin tehdä toisin?

* * *

Kirurgi on jo unohdettu. Nyt on eräs toinen. Annan puhelinnumeroni hänelle! Hän on ihana. Iik! Ei taida olla ihan miljonääri, mutta se ei ole enää kriteeristöni kärjessä. Jokin tässä tyypissä viehättää minua suuresti. Komea, kyllä, mutta myös hänen kuvauksensa profiilissa puhuttelee. Hän kertoo siinä suoraan kuka on. Viestittelemme nyt Whatsupissa. Hän kertoo vähän enemmän. Minä tiedän hänen koko nimensä, sen missä hän asuu. Sydämentykytyksiä. Iik.

Ja joka kerta kun häneltä tulee viesti, minä olen näin…

Me suunnittelemme, että tapaisimme ennen lähtöäni.

Valkoinen ratsu!!

Nyt minä olen näin… Tinderassistenttini turvallisesti rinnallani.

Tätä tarinaa kirjoittaessani ja Tinderiin mennessäni olin juuri ollut ystäväperheeni ”au pairina” Las Vegasissa ja tässä heidän tyttärensä. Lisää Amerikan seikkailustani esim. tässä.

Yksi raja ylitetty. Huomaan ettei tämä olekaan niin vakavaa. Nyt minä olen siirtynyt Suomeen pyyhkimään naamoja. Kyllä, olen yllättänyt itsenikin. Piti poistaa Tinder kännykästä, sillä Suomessa en tästä puuhasta haluaisi jäädä kiinni, jokuhan saattaa minut tunnistaa. Mutta kuuden tunnin mittainen lentokoneen vaihto Oslon kentällä murtaa kamelin selän. Jos mä nyt vaan ihan vähän kurkkaisin, kun ei tässä muutakaan…

Suomessa sama ralli jatkuu. Katsotaan nyt vaan. Että jos joku mielenkiintoinen.

Tinder on mielenkiintoinen. Ei siitä mihinkään pääse. Koukuttava, sanoisin. Peli? Hiljainen ilta yksin kotona ja kännykkä liian helposti käden ulottuvilla. Entinen loputon Instagramin rullailu televisiota katsoessa on nyt vaihtunut kasvojen pyyhkimiseen vasemmalle tai oikealle.

Minulla ei ole mitään tavoitetta. Selaan naamoja päämäärättömästi. Tinder-Bitch, edelleen? Nyt mennään ehkä 95 prosentissa punaista. Mitä minä tältä touhulta oikeastaan haluan, pysähdyn miettimään. Mitä nämä miehet tästä etsivät, kiinnostun? Tavoite. Olisiko täälläkin oltava sellainen? Tutkin eteeni nousevien profiileja, ja totean, että aika harva kertoo kertoo kuka on ja mitä haluaa. Itselläni ei edes ole kirjoitettua kuvausta. Sen sijaan annan henkilölle mahdollisuuden nähdä Instagram-kuvani. Uskon, että ne kertovat minusta aika paljon.

Jos voisin antaa miehelle jonkin ohjeen, mitä hänelle sanoisin, pohdin? Ehkä toteaisin:

Mieti mitä haluat ja anna sen tulla selvästi esiin.

* * *

Mutta mitä minä haluan?

Vaikka edelleen vailla tarkkaa tavoitetta pyyhin suuren osan kuvista pois, minullekin tykkäyksiä kertyy. Matchejäkin! Yksi minua häiritsee. Olen kai jo ehtinyt tottua Amerikassa siihen, että mies aloittaa keskustelun; sanoisinpa, että näin kävi siellä 90 % matcheistäni. Mutta Suomessa! Kaikista matcheistani VAIN YKSI tyyppi tekee aloitteen keskusteluun!

”Moi”, hän avaa, ja jättää lopun kommunikaation hoidettavaksi minulle (VOIHERRANJUMALAMITÄPITÄÄSANOAIHMISELLEJOKASANOOVAINMOIEIKÄMITÄÄNMUUTA JANÄITÄTYYPPEJÄTÄÄLLÄRIITTÄÄ).

Tästä epäinformatiivisesta ja keskusteluun innostamattomasta aloituksesta huolimatta minä hypin tasajalkaa.

”Sä niin saat nyt mun ikuiset suosiopisteet”, höyryän hänelle takaisin innostuksissani ja kummastelen miksi kukaan muu mies ei tartu toimeen ja ALOITA KESKUSTELUA ja ehkä tämä kertoo suomalaisen parisuhteen tasa-arvoisuudesta eli siitä, että NAISEN on täällä totuttu aina vastaavan kaikesta, myös aloitteenteosta ja se jotekin tässä touhussa mättää kun mä oon kuitenkin ihan perinteinen nainen, joka odottaa miehen ottavan ohjat käsiin.

Trööt. Väärä vastaus.

Näitä minä olen pelännyt. Odotan, että toinen osapuoli aloittaa keskustelun myös siksi, että en itse uskalla. En uskalla siksi, että olen saanu koko Tinder-touhuun minut usuttaneelta ystävältä kirjan ”Tinder Nightmares”, jossa kuvataan ihmiskunnan historian järkyttävimmät keskustelunavaukset Tinderissä. Ja jos minä aloittaisin keskustelun, saattaisin juuri tehdä jokin tuollaisen tuhoontuomitun feministishenkisen avauksen. Jonka olen juuri tehnyt…

Ei. Minä en aloita keskustelua. Sen sijaan googlaan nyt netissä tunteja onko olemassa jotain ohjelmaa, jolla voi kuvasta tunnistaa ihmisen kasvojen perusteella hänen nimensä. Kun en löydä vastausta, käytän lisää tunteja ihmisen etsimiseen Facebookista hänen hyvin perinteisen suomalaisen etunimensä perusteella. Minä haluan tietää kuka hän on.

Mutta ei. Minä en aloita keskustelua ja kysy mieheltä suoraan. Mikä sinun nimesi on ja kuka sinä olet?

Ei. En.

Nämä kirjat sain motivaattori-ystävältäni… Varsinainen Amerikan reissu.

Jos siis saisin jossain ohjeita miehelle antaa, sanoisin varmaan hänelle, että:

Ole aktiivinen. Aloita keskustelu rohkeasti. Kysy kysymyksiä, mutta älä unohda kertoa itsestäsi. Sinun ei tarvitse yrittää olla mielenkiintoinen. Sinä olet mielenkiintoinen. Aktiivisuutesi ja suoraselkäisyytesi on kaikista kiehtovinta. Muskeleittesi määrä tai seikkailut, joista voit minulle kertoa, eivät tee sinusta minulle houkuttelevampaa.

Sinun arkesi minua kiinnostaa, sillä sen voisin ehkä kanssasi jakaa.

Ei ole vääriä kysymyksiä tai oikeita vastauksia. Jos olet minusta kiinnostunut, niin ole sitä rohkeasti ja anna sen näkyä. Sillä vaikka meitä naisia kutsutaan monimutkaisiksi ja aivoissamme arvellaan olevan miljoona kierrettä, emme me kuitenkaan näe sinun pääsi sisälle.

* * *

Mutta oman päämme sisään me naiset kyllä osaamme kehitellä kaikenlaista. Minä olen nyt pääni sisälläni aivan varma, että kaikki vihaavat minua. Istun kännykkä kädessä olohuoneessani. Lempipuuhani nykyään. Toisella silmällä katson televisio-ohjelmaan, jonka nimi kysyy ”Liian ruma rakkauteen?” Matcheja ei enää tule. Laajennan hakua maantieteellisesti laajemmalle alueelle. Ei auta. Kukaan ei halua minua. Se ainoa keskustelun aloittanutkaan ei enää lähetä viestejä. Hän vihaa minua. Varmasti! Minä olen ruma. Varmasti! Nyt poistan Tinderin kännykästäni.

Varmasti!

No niinku EEEEEN. Vitsi. Enhän minä sitä tee, minä olen koukussa.

* * *

Valkoinen hevonen kruunupäineen on kauan sitten kadonnut mielikuvistani. Mutta Tinderissä pyörii varsinainen kuvakavalkadi. Eniten rakastan niitä miehiä, jotka ovat laittaneet kuvan itsestään koiran kanssa mutta profiilitekstissään muistavat erikseen mainita:

”Ps. Koira kuvassa ei ole minun.”

Hellyyttävän ihanaa; aivan kuten minä olen lukennut Tinderpainajais-kirjani, jossain taitaa olla Teeseitse-opaskirja miehelle, jossa sanotaan:

”Nainen tykkää koirista. Naisen saa, kun on koirakuva. Käytä koiraa.”

On myös kaloja, koala-karhuja, lehmiä, hevosia (ei valkoisia!), kissoja. Jossain lienee myös kirja, jossa opastetaan: On vitsikästä kirjata opiskelupaikakseen ”Elämän kova korkeakoulu”… Ja vaikka minut pysäyttääkin yllätyksestä vastaan tuleva Brad Pittin tai Justin Bieberin pärstä, sen kirjan, jossa kehotetaan laittamaan julkkiskomistus oman kuvan tilalle, SEN saisi polttaa. Mitä sitten tulee vaatteettomaan yläkroppaan (TAI ALAKROPPAAN VOIHERRANJUMALANIITÄKINON) vastaus on niinku ei.

Huomiota voi hakea monella tapaa.

Minä olen näin Tinderissä

Jos minä nyt neuvoisin, sanoisin, että:

Älä matki muita, vaan palauta mieleen tavoitteesi. Tule tietoiseksi miltä kuvasi ja kirjoittamasi teksti minulle kertovat, miltä ne MINUN silmissäni näyttävät. Jos elämäsi tärkeimmät asiat ovat kuntosali, selfien ottaminen peilin kautta ja vatsalihasten pullistelu, anna palaa näiden kuvien kanssa, mutta mieti olisiko sinussa kenties jotain muutakin kiinnostavaa. Sillä vaikka minä vatsasi nähdessäni pysähdynkin hetkeksi miettimään millaista lihaksesi vierestä olisi aamulla herätä, swaippaan sinut punaiselle, sillä en näe SINUA vatsalihastesi takaa. Minä etsin seurustelukumppanikseni miestä, en lihasta, kaljatölkkiä tai huvipurtta, ja vaikka muuten haluaisit kasvojasi suojella, anna minulle yksi kuva, joka kertoo sinusta. Kerro myös joku asia itsestäsi omin sanoin, äläkä käytä lainausta – varsinkaan jos se on ”Carpe diem”.

En minä halua tarttua hetkeen, minä haluan tarttua sinuun. Jos vain annat minulle tarttumapintaa.

Muista, että jokainen tekemäsi valinta on minulle viesti. Varmista, että se on haluamasi kaltainen. Sinähän haluat, että minä annan sinulle sydämeni.

Ja minun sydämeni sinä saat, kun annat oman tarinasi tulla esiin.

* * *

En minä ole Tinder-Bitch. Minä olen ollut nyt kuukauden Tinderissä, ja oma tavoitteeni on kirkastunut. Minä en stressaa. En ota tätäkään hommaa sen liian vakavasti. Minä katson. Valkoinen hevonen prinsseineen vilahtaa aika ajoin mielikuvissani. Onhan sekin mahdollista, mutta ei Tinder varmasti asiaa pahenna. Olen päättänyt ettei tätä asiaa tarvitse hävetä, kaikkihan sitä tekee, ja että kirjoitan blogiini ensimmäisen Tinder-kuukauteni kokemuksista.

Päätän, että siinä annan sinulle yhden ohjeen:

Sinä mies; sinä olet aivan ihana, juuri tuollaisena sinä olet kiinnostava! Viis välitä oppaista ja ohjeista, ole vain tietoinen ja anna minulle tarttumapintaa, ole aktiivinen ja anna oman tarinasi tulla esiin. Ole oma itsesi: se rohkea ja luottavainen mies, joka parhaimmillasi olet. Sellainen, joka varmasti löytää elämänsä rakkauden Tinderistä tai jostain muualta.

Koska sinulle minä annan sydämeni.

* * *

Jos olet minuun Tinderissä törmännyt, ehkä jopa tykännyt, muttet saanut vastinettani ja minusta matchia, älä huoli, niin on käynyt suurimmalle osalle muistakin. En ole tainnut vielä itse uskoa tuota juuri sinulle vakuuttamaani…

Rakkaudella,
Maija

Ps. Lapset kuvissa eivät ole minun.

Ja Pps. Ei, Tinder ei maksa tästä kirjoituksesta minulle. Tämä on vain jotain minkä haluan jakaa kanssasi ihan vain puhtaasta sydämestäni.

Tämä blogi englanniksi täällä.

Entä jos koskaan ei ole oikea aika rakkaudelle?

Posted on 3 elokuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

Onhan se väistämättäkin feissillä, kun sen portin menin avaamaan. Rakkaus. Tai mikälie. Mahdollisuus, ettei oliskaan elämänsä ainoa ihminen.

Toissaviikkoiset sokkotreffini saivat minut mietteliääksi.

* * *

Se on palannut.

JOS.

Minä jossittelen taas.

Jos se tulisi vastaan. Jos olisi rakkaus. Tai jos olisi se mikälie.

Jos olisi mahdollisuus, ettei oliskaan elämänsä ainoa ihminen.

Jos en olisikaan valmis?

Oli hieman vaikeaa keksiä kuvitusta tähän kirjoitukseen, mutta tässä vielä lisää upeita tunnelmia Arctic Challenge -kisasta Levillä. Kuva: Arctic Media

Tässä minä istun taas. Keittiönpäytäni äärellä. Kesän hulinoitten jälkeen on taas aikaa ajatella. Keittiöfilosofi. Maalausta isolla pensselillä, ja tämä pohdinta menee muuten wayyyyy beyond kaiken yksittäisen: senkin, kuinka nuo sokkotreffini kulkivat ja oliko niillä joku seuraus. Ne ovat yksityisiä, kahden ihmisen välisiä asioita, joita en tule tästedeskään käsittelemään muiden edessä.

Mutta omia ajatuksiani minä selvitän ja isollapa pensselillä maalaankin.

Katsos, minun elämäni on pisteessä, jossa kaiken muun etusijalle on pakko laittaa omien siipien löytäminen ja oma työura. On tutkittava tarkkaan se orastava hieno mahdollisuus, joka isojen menetysten ja romahdusten jälkeen on saatu taas hienoon alkuun. Kaikki muu, ylimääräinen, vie liikaa energiaa, vaatii liikaa likoonpistämistä kerralla. Näistä taustoistahan olet jo blogissani lukenut, ja jos et, tästä ja tästä voit katsoa lisää.

Mutta portti on nyt auki, ja minä mietin: JOS päästäisin jonkun toisen ihmisen elämääni, mitä JOS se olisikin virhe? Entä JOS nyt ei olekaan oikea aika rakkaudelle?

* * *

Ni, tässä kohtaa kaikki meneekin hankalaksi. Entä jos koskaan ei ole oikeaa aikaa rakkaudelle? Onko oikeastaan koskaan oikeaa aikaa millekään? Onko parisuhteessakaan oikeaa aikaa rakastaa?

Ja sitten tulee se vielä vaikeampi kysymys: Mistä tietää, että on oikea aika?

Kuva: Arctic Media

Ei. Älä sano, että luota tunteeseen. Tunteeseen ei voi nyt luottaa. Se vaihtelee joka toinen hetki. Välillä haluan katsoa, kurkistaa, välillä taas tuntuu, etteivät voimat riitä muuhun kuin omaan päivittäiseen taisteluun. JOS kaikki mutkistuukin, jos toinen astuu kuvioon?

Jos sitten menettääkin jotain?

Ja nyt (helvetti, tätä kysymysta yritin vältellä!!): MITÄ RAKKAUS ON? Miksi minä ajattelen, että se on menettämistä?!?

Ja mitä sitten menettää JOS ei annakaan mahdollisuutta rakkaudelle tai sille mikälielle mahdollisuudelle, ettei oliskaan elämänsä ainoa ihminen?

Ni, haluatko, että luettelen vielä lisää päässäni olevia kysymyksiä?

Ei. Siinä emme ole me, minä ja sokkotreffiparini, vaan joku muu ihana toisiinsa rakastunut pari. Näitä minä salaa seurasin kisamme varrella ja pohdin kysymyksiäni… Kuva: Arctic Media

Mietitkö sinä juuri nyt näitä asioita? Tiedätkö sinä oikean vastauksen?

* * *

Minä muistin juuri, että keväisen Tinder-kokeiluni seurauksena kirjoitin jotain oikeista kysymyksistä ja vastauksista. On pakko nostaa tuo teksti tähän uudelleen. Ihan vain siksi, että voisimme yhdessä pohtia, sillä kysymyksethän eivät kysymällä lopu….

(Tämä sama alla oleva kirjoitus löytyy myös alkuperäisenä täältä.)

MITÄ TEKISIT JOS EI OLISI OIKEITA KYSYMYKSIÄ, EI OIKEITA VASTAUKSIA?

”Trööt. Väärä vastaus.

Näitä minä olen pelännyt. Odotan, että toinen osapuoli aloittaa keskustelun siksi, että en itse uskalla. En uskalla siksi, että olen saanu koko Tinder-touhuun minut usuttaneelta ystävältä kirjan ”Tinder Nightmares”, jossa kuvataan ihmiskunnan historian järkyttävimmät keskustelunavaukset Tinderissä. Ja jos minä aloittaisin keskustelun, saattaisin juuri tehdä jonkin tuollaisen tuhoontuomitun feministishenkisen avauksen. Jonka olen juuri tehnyt…

Minä haluan tietää kuka hän on.

Mutta ei. Minä en aloita keskustelua ja kysy mieheltä suoraan. Mikä sinun nimesi on ja kuka sinä olet?

Ei. En.”

Näin minä kirjoitin eilen blogiini kokemuksestani Tinderissä ja jatkoin antamalla miehelle vinkin:

”Ei ole vääriä kysymyksiä tai oikeita vastauksia. Jos olet minusta kiinnostunut, niin ole sitä rohkeasti ja anna sen näkyä.”

Vaadin äksöniä, niinku!

* * *

Blogin julkaistuani jäin tankkaamaan ääneen tuota ajatustani. Miksi ihmeessä annan Tinderpainajaisten tulla uniini? Miksi annan niiden estää minua kenties löytämästä elämäni rakkautta? Miksi minä kaipaan ohjekirjaa ja etsin oikeita kysymyksiä? Mikä väärissä vastauksissa on väärin?

Tämä menee nyt wayyyy beyond Tinder, olkoon eilinen kirjoitukseni vain konkreettinen ja viihdyttävä esimerkki jollekin suuremmalle, kenties koko ihmiskuntaa koskevalle teemalle.

Oikeat vastaukset. Väärät kysymykset.

Väärät vastaukset. Oikeat kysymykset.

Oikea ja väärä. Yksi kiehtova äärilaita, niistähän olen sinulle paljon kirjoittanut.

Varmuus, sitä minä jäin miettimään. Estääkö se, että minun on aina oltava varma minua toimimasta? Että täytyy tietää? Onko meidät kasvatettu siihen, että uskaltaakseen viitata koulutunnilla on ensin oltava täysin varma oikeasta vastauksesta? Tai että voidakseen yrittää on viilattava insinöörikaaviot loppuun asti ja todistetusti tietää mikä on tulevaisuus?

Mutta toimiiko elämä niin?

Toimimmeko me jos ajattelemme näin? Tartummeko toimeen, kysymmekö selvittääksemme, kohtaammeko toisiamme?

Kuinka kukaan voi olla varma vastauksista jos kaikki odottavat oikeaa kysymystä; jos kukaan ei ehdota vaihtoehtoja, joista etsiä vastausta?

Pelkäänkö minä kysyä kysymyksiä, sillä epäilen niiden olevan vääriä? Mitä tapahtuu jos vastaan väärin, paljastunko?

Mitä minä pelkään?

HERRANJUMALAMITENPALJONKYSYMYKSIÄ!

Varmuus ja epävarmuus.

Kysymykset ja vastaukset.

Oikea ja väärä.

Pelko ja vapaus.

* * *

Tiedätkö mitä minä tajusin eilen julkaistuani blogini? Taidan ottaa kysymykset ja vastaukset liian vakavasti.

Otanko siis elämän liian vakavasti? TUO onkin hyvä kysymys!

Sillä sitähän elämä on lopulta vain on: sarja kysymyksiä ja vastauksia – toinen toistaan parempia ja huonompia, oikeampia ja väärempiä – sekä niiden lomassa tapahtuvaa toimintaa.

Äksöniä, niinku!

* * *

Mitä sinä tekisit juuri nyt jos ei olisi vääriä vastauksia tai oikeita kysymyksiä?

Mitä tekisit jos ei olisi oikeita kysymyksiä, ei vääriä vastauksia?

Posted on 4 helmikuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

”Trööt. Väärä vastaus.

Minä haluan tietää kuka hän on.

Mutta ei. Minä en aloita keskustelua ja kysy mieheltä suoraan. Mikä sinun nimesi on ja kuka sinä olet?

Ei. En.”

Näin minä kirjoitin eilen blogiini kokemuksestani Tinderissä ja jatkoin antamalla miehelle vinkin:

”Ei ole vääriä kysymyksiä tai oikeita vastauksia. Jos olet minusta kiinnostunut, niin ole sitä rohkeasti ja anna sen näkyä.”

Vaadin äksöniä, niinku!

* * *

Tämä menee nyt wayyyy beyond Tinder, olkoon eilinen kirjoitukseni vain konkreettinen ja viihdyttävä esimerkki jollekin suuremmalle, kenties koko ihmiskuntaa koskevalle teemalle.

Oikeat vastaukset. Väärät kysymykset.

Väärät vastaukset. Oikeat kysymykset.

Oikea ja väärä. Yksi kiehtova äärilaita, niistähän olen sinulle paljon kirjoittanut.

Mutta toimiiko elämä niin?

Toimimmeko me jos ajattelemme näin? Tartummeko toimeen, kysymmekö selvittääksemme, kohtaammeko toisiamme?

Kuinka kukaan voi olla varma vastauksista jos kaikki odottavat oikeaa kysymystä; jos kukaan ei ehdota vaihtoehtoja, joista etsiä vastausta?

Pelkäänkö minä kysyä kysymyksiä, sillä epäilen niiden olevan vääriä? Mitä tapahtuu jos vastaan väärin, paljastunko?

Mitä minä pelkään?

HERRANJUMALAMITENPALJONKYSYMYKSIÄ!

Varmuus ja epävarmuus.

Kysymykset ja vastaukset.

Oikea ja väärä.

Pelko ja vapaus.

* * *

Tiedätkö mitä minä tajusin eilen julkaistuani blogini? Taidan ottaa kysymykset ja vastaukset liian vakavasti.

Otanko siis elämän liian vakavasti? TUO onkin hyvä kysymys!

Sillä sitähän elämä on lopulta vain on: sarja kysymyksiä ja vastauksia – toinen toistaan parempia ja huonompia, oikeampia ja väärempiä – sekä niiden lomassa tapahtuvaa toimintaa.

Äksöniä, niinku!

* * *

Mitä sinä tekisit juuri nyt jos ei olisi vääriä vastauksia tai oikeita kysymyksiä?

Sinun,
Maija

Kuvat: Mirkku Merimaa

Blogi Englaniksi täällä.

OMG, am I the awful Tinder-Bitch – man, this is how you win a woman’s heart on Tinder

Posted on 3 helmikuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

Even the most courageous adventurer has their week spot, a boundary one just can’t break. To me, who will do a ski jump, no problem, one limit is the highest: starting a relationship. I just can’t easily throw myself into dating and all that jazz finding the love of your life requires. Instead of actually doing something I wait for the prince to come. You know, the white horse and riding to the sunset etcetera… But let’s face the facts: I’ve been single for two years now, and no princes have appeared to offer me a ride.

It took a journey thousands of miles away to Las Vegas, a challenge from my friend and… well, the quite tempting possibility to find a rich american millionaire.

It was the last hours of 2015 and I could hear the words of my friend in my ears:

”It’s time for you to take your destiny into your own hands. Go on Tinder. Now.”…

* * *

iphone. That’s what I’ve got in my hands right now. Would this thing define my destiny? I’m uploading an application with a little flame sign on the phone. I feel sick. Never in my life did I think I would have to fall this deep. In my mind I see the white horse trotting beyond the horizon and falling down dead. Bye, bye, my princess dreams!

It’s just too much for me. Up comes a picture of a man and I’m supposed to choose whether to reject him pressing a red cross or to choose the green heart that tells my interest. If the person in the picture would give his heart to me, we would become a match and’d be able to start getting acquainted.

No. Yuck! I hand the phone over to my friend and for the next day’s he’ll be the one (plus his wife and his two young daughters) taking care of the business. I’m lurking from a sweet distance. I’m afraid.

But then something happens. My first match!

The surgeon’s profile text… Guess how excited me, a girl, whose mother is Finnish, is to write this blog in English. Lol.

Some surgeon from Vegas wants me! I’m in heaven! He must have money! And there I go: now I’m ready to take the destiny into my own hands, and the first days of 2016 swipe by sweetly on Tinder.

And at this point, this is me…

They say Tinder’s a market for the women. One thing is bothering me. I’m giving red crosses to 97 percent of the faces and I’m getting a little afraid: Have I become the awful Tinder Bitch, the picky and bitter chick they, back in the day, used to call spinster?

My profile pictures are the posed kind, some of them taken by a good photographer, and I find myself looking for the same effect in the pictures of the men I see. No beer cans (OHMYGODTHEREAREPLENTYOFTHEM), no wedding rings on pictures (YES, OHMYGODTHEREARETHOSE), not this, not that, not a guy with pretty blondes with big boobs (OHMYGODTHEYPOSTTHOSETOO!) or men with dogs (OHMYGODTHEREARETOOMUCHOFTHOSE) or a koala bear on their shoulders (OHMYGODWHATISUPWITHTHATRISINGTREND)!

No, no, no.

But what’s wrong with me; why am I, who actually just wants to find a real, genuine man, looking for some weird hunks on Tinder? What’s the right strategy here? How can one adduce themselves for what they really are and not just how they look on Tinder? Because that’s the thing that should matter.

The white horse is risen from the death and riding in my mind again.

Why don’t I give a chance? What could men do different? What could I do different?

* * *

The surgeon is long kissed goodbye. Now there’s someone else. I give my phone number to him. He’s amazing. OMG! Probably not a millionaire, but that criterion is not on the top of my list anymore. There’s just something to this man that attracts me. He’s handsome, oh yes, but something in the way he presents himself is very appealing to me. He tells straight-forward who he is. We’re talking on Whatsapp now. He tells a little more of himself. I know his name, where he lives… My heart is bouncing. OMG!

And every time I get a text from him, this is me…

We’re planning to meet before I leave.

White horse!!!

With my little Tinder assistants beside me, this is me now…

One limit crossed. This is not that serious. I’m back to Finland to swipe. Yes, surprised myself, too. I was supposed to go off Tinder because I don’t want to get caught doing this in Finland, someone might recognize me. But it’s the six-hour layover in Norway that brakes the camel’s back. I’ll just look real fast, I mean, I don’t have anything else to do.

Same thing continues in Finland. I’ll just look. Only if someone interesting…

Tinder is interesting. No question about it. Addictive, I’d say. A game? Quiet night home alone and phone too close for the hand to reach. I’m watching TV and swiping heads to left and right.

I don’t have any kind of aim in this. I’m just swiping. Still a Tinder Bitch? Now I’m at 95 percent with the reds. What do I really want out of this, I stop to think. What do these men want, what are they looking for? A goal. Should there be one on Tinder? I examine the profiles on my Tinder feed and realize not many of the men tell who they are and what they want. Me, I don’t even have a written description of myself. Instead, I’ve chosen to show my Instagram feed to everyone on Tinder. That’ll tell a lot more about me.

If I could give an advice to a man, what could it be, I ponder. Maybe I’d say:

Think what you want and let that come out.

* * *

But what do I want?

Even though I still don’t have a specific goal and am swiping most of the men off, I do find men I like. I even get matches. One thin is bothering me. I guess in America I got used to men starting the conversation, I’d say roughly in 90 % of my matches this happened. But in Finland! Out of all my matches, only ONE guy starts talking to me!

”Hi”, he goes and leaves the rest up to me (OHMYGODHOWAREYOUSUPPOSEDTOREPLYTOHIORHELLO AND THEREAREALOTOFTHOSEWHOONLYSAYHI).

But despite the information-lacking and not very conversation-motivating opening line, I’m jumping up and down.

”Oh, you so will get my eternal love for this”, I babble to him excitedly and marvel why ”no other man has taken the action and STARTED THE CONVERSATION, and that this probably tells a lot about the equality in the Finnish relationships and of the fact that it means WOMEN are always supposed to take control of everything, also it comes to being the initiator an that bothers me because I’m a traditional girl who thinks man should be in control.”

D’oh. Wrong answer.

This is exactly what I’ve been afraid of. I wait for the man to start the conversation because I’m too afraid. And I’m afraid because I have gotten a book from the friend of mine who made me go trough this madness in the first place. The book’s called ”Tinder Nightmares” and it tells the most terrible stories of the humankind of the opening lines gone bad on Tinder. And if I was to start the conversation I would probably begin with some feministic-ish line that would totally go wrong. Like I just did…

No, I won’t start the conversation. Instead, I’m googling for hours if there would be some kind of an application that could match a face to a name just based on a picture. And when I can’t find such, I spend more hours trying to find a person on Facebook just based on his very common Finnish first name. I want to know who he is.

But no. I won’t start the conversation and ask him. Like, what’s your name and who are you?

No. Not.

Got all these books from my friend. He sure seems to be on a mission…

So, if I could give a man some advice it would probably be something like:

Be active. Be bold and start the conversation. Ask questions, but don’t forget to tell about yourself. You don’t have to try to be interesting. You are interesting. You being active and straight-forward is the most fascinating thing about you. The form of your muscles or the adventures you can tell me about don’t make you any more interesting to me.

Your every-day life interests me because I might be sharing it with you some day.

There are no wrong questions nor right answers. If you’re interested, be it bravely and let me know of your interest. Because, even though they say us women are complicated and that there are many twists and turns in our brain, we can’t see inside your head.

* * *

But inside our own heads we sure can come up with all kinds of things. Inside my head, I’m convinced that everybody hates me. I’m sitting in my living room, my phone in my hand. My favorite thing nowadays. TV’s playing a show called ”Too ugly for love?”, how convinient. There are no more matches. Nobody wants me. The one, THE ONLY ONE, whose been messaging me, is not doing that anymore. He hates me. That’s for sure! I’m ugly! That’s for sure! NOW I’ll go off Tinder.

That’s for sure!

Like. NOOOT! I’m kidding. Ain’t gonna happen because I’m addicted.

* * *

The prince riding a white horse and all that crap, no such picture in my head anymore. But on Tinder, then again, there are all kinds of pictures. The best ones are those of men with dogs who mention in their description:

”Ps. Note, the dog in the picture is not mine.”

Adorable. Like I’ve read my book of the worst Tinder nightmares, I think there has to be a DIY-book for men that teaches:

”Woman likes dogs. You get a woman if you have a dog picture. Use a dog.”

There are also fish, koala bears, cows, horses (not white, though!), cats… There must be also a book that says: It’s very funny when you say you’ve studied in the ”hard school of life”. And even though it will make me stop for a slit second, I’d say the book that advices to replace your picture with that of Brad Pitt’s or Justin Bieber’s needs to be burned. And what it comes to naked upper body (OR THE LOWER, OHMYGODTHEREARETHOSETOO), the is answer is no.

One can seek attention in many ways.

This is me on Tinder.

If I would to be giving an advice, I’d probably say:

Don’t bother copying others. Have your goal in your mind. Become aware of what your picture and written description will tell me, how do they look in MY eyes. If the most important things in your life are gym, selfies taken through a mirror and the well-trained abs, go ahead, fire on with those pictures, but also think if there’s something else that’s interesting to you. Because, even though I will stop to imagine how it would feel to wake up in the morning next to your muscle when I see a picture of it, I will swipe you to the left because I can’t see YOU behind your abs. I’m looking for a man to date with, not a muscle, a beer can or a yacht – even if you want to protect your face, please, consider giving me one picture that tells me who you are. Tell one thing about you, might be a good idea to do it in your own words, not those of someone else – especially if you’re about to say: Carpe diem.

I don’t want to seize the moment. I want to seize you. If you only give me something to seize to.

Remember, every choice you make is a message to me. Make sure, the message is something you wish me to understand. I mean, you want me to give my heart to you, right.

And you’ll have my hear if you just let your story come alive.

* * *

I’m not a Tinder-Bitch. I’ve been on Tinder for a month now and I’ve cleared my own goal. I’ve chosen not to stress out. I’ve chosen to give it a go and not take it as seriously as I would have before. The dream of the prince and the white horse and the sunset and the riding still comes alive in my head at times. I mean, that’s still possible but I don’t think Tinder’ll do any harm. I’ve decided to there’s nothing to be ashamed of and write about my experience of my first month on Tinder.

I’ve decided this is the place for me to give that one advice.

You, yes you, man, are wonderful. Just that way, the way you are, you’re the most interesting to me. Don’t care about the guides and advice, just be aware and active, give me something to grab onto and let your story come alive to me. Be just the way you are at your best: bold and confident, the kind who will most definitely find the love your life. On Tinder or somewhere else.

Because it’s you I’m giving my heart to.

* * *

If you’ve run into me on Tinder, maybe even liked but not gotten my response, don’t you worry, that’s happened to most of the others too. I guess I just haven’t believed the thing I just tried to tell to you myself yet…

Yours,
Maija

Ps. Note, the kids in the pictures are not mine.

And Pps. Tinder doesen’t pay for me for writing this post. This is something I want to share with you out of my pure heart.

This blog in Finnish here.

Apua, olenko minä se kamala Tinder-Bitch – mies, näin saat naisen sydämen Tinderissä

Posted on 3 helmikuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

”Nyt sun on aika ottaa kohtalo omiin käsiisi” Mene Tinderiin. Nyt.”…

* * *

Tältä näyttävät ulkoistetut Tinder-joukot.

Ei. Yök. Työnnän kännykän ystäväni käteen ja seuraavat päivät hän (ja hänen vaimonsa ja kaksi pientä tytärtään) hoitavat hommat. Minä kurkin suloisen etäisyyden takaa. Pelkään.

Mutta sitten jotain tapahtuu. Tulee ensimmäinen match!

Kirurgin profiiliteksti…

Ja nyt minä olen näin…

Ei, ei, ei.

Valkoinen hevonen nousee kuolleista ja ratsastaa silmäkulmassani taas.

Miksi en anna mahdollisuutta? Mitä miehet voisivat tehdä toisin? Mitä minä voisin tehdä toisin?

* * *

Ja joka kerta kun häneltä tulee viesti, minä olen näin…

Me suunnittelemme, että tapaisimme ennen lähtöäni.

Valkoinen ratsu!!

Nyt minä olen näin… Tinderassistenttini turvallisesti rinnallani.

Suomessa sama ralli jatkuu. Katsotaan nyt vaan. Että jos joku mielenkiintoinen.

Jos voisin antaa miehelle jonkin ohjeen, mitä hänelle sanoisin, pohdin? Ehkä toteaisin:

Mieti mitä haluat ja anna sen tulla selvästi esiin.

* * *

Mutta mitä minä haluan?

”Moi”, hän avaa, ja jättää lopun kommunikaation hoidettavaksi minulle (VOIHERRANJUMALAMITÄPITÄÄSANOAIHMISELLEJOKASANOOVAINMOIEIKÄMITÄÄNMUUTA JANÄITÄTYYPPEJÄTÄÄLLÄRIITTÄÄ).

Tästä epäinformatiivisesta ja keskusteluun innostamattomasta aloituksesta huolimatta minä hypin tasajalkaa.

Trööt. Väärä vastaus.

Mutta ei. Minä en aloita keskustelua ja kysy mieheltä suoraan. Mikä sinun nimesi on ja kuka sinä olet?

Ei. En.

Nämä kirjat sain motivaattori-ystävältäni… Varsinainen Amerikan reissu.

Jos siis saisin jossain ohjeita miehelle antaa, sanoisin varmaan hänelle, että:

Sinun arkesi minua kiinnostaa, sillä sen voisin ehkä kanssasi jakaa.

* * *

Varmasti!

No niinku EEEEEN. Vitsi. Enhän minä sitä tee, minä olen koukussa.

* * *

”Ps. Koira kuvassa ei ole minun.”

Hellyyttävän ihanaa; aivan kuten minä olen lukennut Tinderpainajais-kirjani, jossain taitaa olla Teeseitse-opaskirja miehelle, jossa sanotaan:

”Nainen tykkää koirista. Naisen saa, kun on koirakuva. Käytä koiraa.”

Huomiota voi hakea monella tapaa.

Minä olen näin Tinderissä

Jos minä nyt neuvoisin, sanoisin, että:

En minä halua tarttua hetkeen, minä haluan tarttua sinuun. Jos vain annat minulle tarttumapintaa.

Muista, että jokainen tekemäsi valinta on minulle viesti. Varmista, että se on haluamasi kaltainen. Sinähän haluat, että minä annan sinulle sydämeni.

Ja minun sydämeni sinä saat, kun annat oman tarinasi tulla esiin.

* * *

En minä ole Tinder-Bitch. Minä olen ollut nyt kuukauden Tinderissä, ja oma tavoitteeni on kirkastunut. Minä en stressaa. En ota tätäkään hommaa sen liian vakavasti. Minä katson. Valkoinen hevonen prinsseineen vilahtaa aika ajoin mielikuvissani. Onhan sekin mahdollista, mutta ei Tinder varmasti asiaa pahenna. Olen päättänyt ettei tätä asiaa tarvitse hävetä, kaikkihan sitä tekee ja että kirjoitan blogiini ensimmäisen Tinder-kuukauteni kokemuksista.

Päätän, että siinä annan sinulle yhden ohjeen:

Koska sinulle minä annan sydämeni.

* * *

Rakkaudella,
Maija

Ps. Lapset kuvissa eivät ole minun.

Ja Pps. Ei, Tinder ei maksa tästä kirjoituksesta minulle. Tämä on vain jotain minkä haluan jakaa kanssasi ihan vain puhtaasta sydämestäni.

Tämä blogi englanniksi täällä.

Tinder.

Posted on 2 tammikuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

En aio käännellä ja väännellä otsikkoa. Paljastakoon se totuuden siitä, kuinka minun uusi vuoteni on käynnistynyt.

Tinderissä.

Ja piste perään.

Vuoden viimeisinä tunteina sain koko 2015 hurjimman haasteen: on tehtävä jotain, mitä ei koskaan Suomessa tekisi. Perhe usutti minut Tinderiin, ja minä ajattelin, että nyt tai ei koskaan; Vegashan on paras paikka maailmassa tehdä hyppy tuntemattomaan. Sillä sitä tämä todella on, valtavan rajan ylittämistä minulle, joka ei ole koskaan perehtynyt yhteenkään netin deittipalstaan tai muihin sovelluksiin.

Jos et tiedä mikä Tinder on, älä välitä. Säästyt paljolta. Jäät tosin paitsi tästä

jännityksestä, valtavasta innostuksesta, naurusta, keskittyneisyydestä, hauskuudesta…

Olen ehkä vähän koukussa. Tai oikeastaan koko perheemme täällä on koukussa, sillä olemme yhdessä tutustuneet tähän deittimaailman supersovellukseen ja ihmetelleet sen logiikkaa. Voisinpa sanoa, että perheen vanhemmat ovat jopa minua vähän innostuneempia tästä touhusta…

Miten sinun vuotesi on alkanut? Millaisen rajan päätit tänä vuonna ylittää?

/Ämmä, ihmetellen, miksi tämä touhu piti jättää Amerikan reissun viimeiselle puolelletoista viikolle!!!

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä: