Liian kiire ei tarvitse olla mihinkään

Kävelin hetki sitten kaupasta kotiin. Iloitsin mielessäni, sillä ensimmäistä kertaa leikkaukseni jälkeen olin selviytynyt yksin, ilman kenenkään avustusta, kaupassa käynnistä, kun vielä ulkonakin on nyt todella liukasta. Ja totta puhuakseni, tämä kolmas kerta koko neljän kuukauden vammautumiseni aikana, kun olen käynyt kaupassa yksin! Kotini lähelle on avattu leikkaukseni aikana uusi kauppakeskus, ja siksi minä uskaltauduin yksin pienille, repussa helposti kuljetettaville ostoksille! Mikä vapauden tunne! Kulkea noin viisisataa metriä kotoaan kauppaan ja ostoskoria lattialla kepeillä tökkien hoitaa koko kauppahomma itsenäisesti.

Paluumatkallani törmäsin erääseen naiseen, joka peruutti autollaan sellaisen tiemerkintöjä varten käytettävän kumisen kartion päälle. Kartio jäi jumiin hänen autonsa renkaan alle. Minä viitoin naista pysähtymään ja hän ryntäsi autosta ulos hurjalla vauhdilla äkäisenä puhisten. Kirosanoja ei säästelty, kun hän ähki ja puhki ja manasi sattunutta. Hän valitti olevansa jo muutenkin myöhässä ja kirosi alimpaan maan lokeroon sen, joka tielle tämän kartion oli asettanut. Katsoin ympärillemme ja ymmärsin kyllä heti syyn miksi kartio hänen autonsa takana oli.

Lopulta nainen sai kartion revittyä irti ja kiittämättä avustani nainen lähti matkoihinsa puhisten vielä kerran ahdistustaan, kun muutenkin on jo myöhässä. Ja kasa kirosanoja. En ehtinyt edes toivottaa hänelle hyvää viikonloppua, kun oli jo kaahannut matkoihinsa. Mieleni olisi kyllä tehnyt kehottaa häntä muistamaan, ettei pitäisi liian kiirettä; ehkä hän ei olisikaan niin myöhässä, että koko maailma siihen kaatuisi. Liian kiire ei ole mihinkään. Etenkin, kun hänellä oli lapsi takapenkillä. Lähtiessäni köpöttämään eteenpäin jäin miettimään tajusiko hän edes, että seisoin hänen vierellään yrittäen rauhoittaa hänen ankaraa ahdistustaan tapahtuneesta.

Mitenkähän tuo nainen suhtautuisi, jos äkillisesti joutuisikin elämään sellaista arkea kuin minä juuri nyt? Miten hän sopeutuisi elämään, jossa ei voi olla kiire mihinkään. Kun keho pitää siitä huolen, että mitä tahansa mieli haluaa, on pakko hidastaa ja jättää turhat murheet tärkeämmän taa.

* * *

Paitsi, että tänään minulla on kyllä ollut vähän vauhtia. Aamulla kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen kuukauteen. Ehkä vain naiset voivat ymmärtää mitä se tarkoittaa. Mieli kohenee hetkessä.

Sitten kävin lounaalla ihan oikeassa lounasravintolassa!

Ja sitten menin fysioterapiaan.

Ja sitten vielä kauppaan. Ostin pakastepizzan!

Ja vielä Alkosta punaviiniä!!

Tämä on ollut hieno päivä. Siis ihan oikeasti tällä tasolla elämäni riemut nyt ovat. Ja minä olen kiitollinen jokaisesta.

* * *

Vaikka oli ihana saada hiuksensa taas kuntoon, niin kyllä tämän päivän ykkönen oli kuitenkin visiitti armaalla fysioterapeutillani. Venkslattiin jalkaa jummpaliikkein, hierottiin ja pistettiin koipi täyteen akupunktioneuloja. Olo on nyt aika väsynyt, mutta ihanan raukea. Pienet asiat saavat uupuneeksi. Tämä oli ensimmäinen viikko, jolla tein vähän töitäkin ja kävin muutamissa palavereissa. Tuntuu, kuin olisi juossut maratonin. Mutta hitaasti, rauhassa ja vähitellen.

Monet ihmiset ovat kyselleet kuntoutuksestani. Ihmettelevät miten usein treenaan jalkaani kotona. Osa kohtalotovereistani sanoo, ettei ole kuntouttauttanut jalkaansa leikkauksen jälkeen pakollisia fysioterapiakäyntejä lukuunottamatta lainkaan. Minusta nämä kyselyt kuulostavat kovin kummallisilta. En voisi kuvitellakaan, että jättäisin kuntoutuksen retuperälle. Vaikka olen muuten aika huithapeli enkä sääntöjä jaksa lukea, tämä polvipulma on nostanut minusta aivan uuden puolen esiin. Kuntoutus on elämäni ykkösprioriteetti, ja vaikka taloudellinenkin paine päästä takaisin töihin on suuri, työtkin ovat vielä toisella sijalla. Polvi on saatava huippuun urheilukuntoon ja töitä on tehtävä. Toki tavoitteet ja motivaatio eri ihmisillä ovat erilaisia, mutta siltikään en voi ymmärtää miten kukaan laiminlöisi kuntoutusta.

Mutta nyt juuri on pakko tunnustaa, että tuntuu aika hienolta: fysioterapeuttini määräsi minulle treenivapaan viikonlopun. Neljä kuukautta olen pieniä poikkeuksia lukuunottamatta treenannut joka päivä kolme kertaa ohjeiden mukaan. Tuntuu ihan oudolta ajatus, että nyt kaksi päivää saan vain olla ja antaa jalan levätä.

Tauko johtuu osin myös siitä, että valmistelemme jalkaa kestämään ensi viikon. Silloin minulla on kolme isoa työkeikkaa, jossa vaaditaan jalkojen kestävyyttä. Joudun tuntikausia esiintymään ihmisille. Pakko tunnustaa, että jännittää miten jaksan. Ensimmäinen kunnon työviikko neljään kuukauteen.

Tänään on siis pieni juhlapäivä! Kaiken kaikkiaan tämä vuoden toinen arkiviikko päättyy plussan puolelle. Onneksi näin, sillä viime viikko oli kovin erilainen. Nyt minä juon itse kaupasta hakemaani punaviiniä ja syön pakastepizzaa.

* * *

Koska olen mestarillinen epäonnistuja valokuvien kanssa, en suin surminkaan saa tästä tilanteesta sellaista bloggarimaista kaunista ruokakuvaa. Kokeilin, mutta koska minun silloin kun on ruokaa pöydässä, täytyy keskittyä sen syömiseen eikä kuvaamiseen, annoin olla. Tavallaan harmi, kun tässä olisi ollut kaikki elementit upealle kiiltokuvalle; kerrankin sytytin ihan kynttilöitä ja ystävän tuoma upea ruusukimppukin on tässä pöydällä. Mutta sä tiedät, elämä on usein jotain ihan muuta kuin kiiltokuvia pakastepizzasta ja alkon alimmaisen hyllyn punaviinistä…

Mutta tässä olennaiset juuri tällä hetkellä. Hieno lasinalusta minulla, eikö?

img_5021

Letkeää viikonloppua, ystäväni. Muistathan, että liian kiire ei tarvitse olla mihinkään!

/Ämmäsi

Mainokset

Toivo

Toivo. Riittäköön tuo sana ja kuvassa näkyvä vapauden riemu kiteytykseksi tälle vuodelle

img_4839

Fysipterapian jälkeen pääsin eilen ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen itse ruokakauppaan. Tältä se tuntuu. Ja näyttää!

 

Vuosi 2016 opetti minulle mitä toivo tarkoittaa ihmiselle; miten aina putoaa jaloilleen (hirveen huono ilmaisu tuo!!!) kun vain osaa nähdä ohi vallitsevan olosuhteen. Ikinä (poislukien tapahtumat kolme vuotta sitten) en ole elämässäni ollut näin väsynyt – ja samalla täynnä odotuksen kuplia, sillä nyt mennään kohti uutta ja parempaa. 

Jos kaipaat lukemista uuden vuoden avajaisiksi, olen rankannut vuoden TOP3 tekstini ja ajatukseni. Monta muutakin upeaa kokemusta tämä vuosi toi ja tarjosi aiheeksi hienoille tarinoille – kerro, jos sinulla on jokin erityinen suosikki!

Omat kaksi suosikkiani ovat nämä jutut (sinisen linkin takana):

Suomalainen mies, sinä olet ihana!
”Kaikki seikkailut päättyvät ennalta-arvaamattomiin löytöihin ja mielettömiin yllätyksiin. Sanoinkuvaamattoman kiitollinen on olo sillä hetkellä, kun on tehnyt jotain tuntematonta; oppinut jotain uutta ja arvaamatonta. Kokenut sellaista, jota ei voi arjessa kuvitellakaan.”


Yksilölajikin on joukkueurheilua – yhdistetyn maajoukueen opissa
”Niin, ajattele: näinkin voi joku elää. Ja sitten samalla jossain toisaalla joku toinen hiihtää lukemattomia tunteja metsissä, hyppää kerta toisensa jälkeen mäestä ja hikoilee. Sitten joku kolmas yhdistää meidät tarjoten mahdollisuuden maailmoillemme kohdata. Ja meille jokaiselle on paikkamme. Toinen ei ole toistaan vähempi tai enempi, kyse on siitä, miten meidän kunkin parhaat kykymme pääsevät ilmaissuiksi ja palvelemaan maailmaa.”

 

Ja se kolmas on yksi teidän ehdottomista suosikeistanne:

Kun sinkku lähti sokkotreffeille tunturille – Arctic Challenge 2016
”Kun on jossiteltu riittämiin, on aika toimia, katsoa mitä syntyy KUN antaa vain mennä. Ei tarvitse pelätä JOS, sillä selviää siitä huolimatta. Kun on mahdollisuus.”

 

Voin paljastaa. Minun toivoni, se voima, jolla olen mennyt läpi rankkojen aikojen, lepää tässä edessäsi. Tänään toivon vain, että ensi vuonna saan vihdoin tehdä täysillä työtä, jota eniten rakastan; olla teidän parissanne ja tuoda iloa sekä tietysti kiteyttää kertomuksia kokemuksistani. Enää en halua jäädä lukituksi neljän seinän sisään tai edes tietokoneen taa. Minun toivoni lepää siinä voimassa ja kyvyssä, jonka olen vihdoin pitkien etsikkovuosien jälkeen löytänyt itsestäni. Luulen, että se nousee esiin näissä edellä nostamissani teksteissä. Minä olen parhaimmillani, kun saan inspiroida sinua!

Mitä sä toivot tänään?

Kannat kattoon, kaiffarit! Piste ja bye bye!

/Äm, joka toivoo toivoa uuteen vuoteesi ja alkaa sytyttelemään roviota, jolla polttaa kyynärsauvat – lähellä nääs ollaan elämää ilman niitä

Jos ei heilaa helluntaina, saa seikkailla koko kesän – uusi seikkailu alkaa nyt!

”Kaikki seikkailut alkavat hurjalla hämmennyksellä.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan. Tiedät, miltä minusta tuntuu juuri nyt.

Kun olo on sanalla sanottuna hämmentynyt.

Ja pöllähtänyt.

Ja sekava.

Hurjan hämmentynyt, pöllähtänyt ja sekava on olo juuri sillä hetkellä, kun on repäissyt itsensä irti normaalista arjesta ja uomastaan. Sillä hetkellä, kun on astunut sisään tuntemattomasta ovesta tietämättä mitä sen sisäpuolella on.”

Helluntain heilattomuus on paras asia, joka voi tapahtua, sillä nyt saa seikkailla koko kesän! Onhan tässä jo koko pitkä kevät odotettu uutta seikkailua, ja NYT on sen aika!

Sekavalta tuntuu taas – tietysti. Muistatko, kun kirjoitin sinulle marraskuussa Las Vegasiin hypätessäni seikkailujen syvimmästä olemuksesta (katso koko kirjoitus tästä) nämä lainauksissa olevat asiat?

”Kaikki seikkailut päättyvät ennalta-arvaamattomiin löytöihin ja mielettömiin yllätyksiin.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan.

Sanoinkuvaamaton.

Kiitollinen.

Sanoinkuvaamattoman kiitollinen on olo sillä hetkellä, kun on tehnyt jotain ennalta tuntematonta sekä oppinut jotain uutta ja arvaamatonta. Kokenut sellaista, jota ei voisi omassa arjessaan kuvitellakaan.”

Minä istun nyt junassa, enkä tiedä mistä aamulla herään. Hurja haaste, josta tiedän vain raamit, mutten mitään muuta. En tunne ihmisiä, jotka paikan päällä tapaan, en tiedä mitä minun pitää tehdä – en voi liiemmin olla varma kuinka suoriudun tehtävästäni.

”Kaikkien seikkailujen kaava on samanlainen: ne alkavat jännittävästä tuntemattomasta ja päättyvät uskomattomiin löydöksiin – juuri siitä syystä, kun alussa mikään ei ole ollut tuttua ja hämmennys on ollut valtava.

Se on seikkailujen suola.”

Siksi Reissunaista viedään taas. Mutta minne? Arvaa!

Tällaiset kolme vinkkiä olen antanut Instagramissani tänään. Tule seuraamaan minua sinne @maijailmoniemi ja saat vielä aamulla lisää vinkkejä!

13235987_10153886113549457_740108881_n

Vinkki numero 1: Muun muuassa nämä pakattiin reissuun mukaan.

13228009_10153886113249457_271381975_n

Pakkaaminen. Pinnankiristymä. Miksi reissuun lähteminen on aina näin vaikeaa? Ai ni, vinkki numero 2 kohteestani: Karpaasikin kävi täällä…

13219641_10153886113014457_361680486_n

Jos ei heilaa helluntaina, saa seikkailla koko kesän! Matkaan siis! Paljon odotettu uusi seikkailuni alkaa nyt. Juuri tätä enempää en itsekään tiedä, mutta tässä vinkki numero 3: alkumatka taittuu täällä makuuvaunussa. Makamisesta muutoin ei tällä reissulla ole kyllä kyse, mutta arvaatko mistä huomenna herään?

Ja EKSTRAVIHJE nyt vain blogissani: Tässä haasteessa saan yhdistää kolme minulle tärkeää asiaa; luonnon, kovan treenin ja auttamisen.

/Äm, joka on aika varma, ettet kyllä vielä näillä vihjein osaa arvata…

Tästä siinä kaikessa on kyse!

Tiäks milt tuntuu, ku kello on 18 ja näyttää tältä ja sä tiedät, että sun, joka oot heränny aivan liian aikaisin aamulla, pitäis pinkaista vielä 2,5 tunniksi pilkkopimeään ja sateesta tulvivaan metsään (kuvassa parkkipaikan takana) juoksemaan mummokävelysauvojen kanssa mäkiä?

metsä

Tiäks milt tuntuu, ku sua vastassa parkkipaikalla on intoa puhkuva, ylipirteä hiihto-opettaja ja sä oot ihan sillai et miks pitää tunkea just tämän intoa puhkuavan, ylipirteän hiihto-opettajan kanssa just nyt kaikista maailman päivistä 2,5 tunniksi pilkkopimeään ja sateesta tulvivaan metsään (kuvassa parkkipaikan takana), kun ainoa mihin sä haluaisit itsesi ja tämän intoa puhkuavan ylipirteän hiihto-opettajan tunkea on alas sillalta johonkin jorpakkoon?

Tuntuu ihan hemmetin hyvältä.

SEURAAVANA PÄIVÄNÄ!

Hiihtourpolla meinasi tehdä eilen vähän tiukkaa ennen Letskin hiihtokoulun alkamista. Korvatakseni kaikki viime viikkoina polvivamman ja keuhkoputken tulehduksen takia väliin jääneet hiihtokoulukerrat, olin fiksuna tyttönä luvannut vetäväni kaksi tuntia putkeen yhdellä kertaa – niin TimmiMimmit kuin TehoTiimin treenit. Hyvä ajatus sillai kaukaa ja etäältä, mutta sitten totuuden hetkellä marraskuun synkimpänä ja kuolettavimpana päivänä idea ei enää tuntunutkaan niin innostavalta.

* * *

Huh, miten vaikeaa voikaan itsensä liikkelle saaminen olla näinä aikoina vuodesta! Pimeys painaa ja väsyttää. Voin myöntää, että jos ei olisi Letskin tiistaista hiihtokoulua Helsingin Paloheinässä, en olisi eilen saanut itseäni enää töiden jälkeen liikkeelle.

Mutta en voi sanoin kuvailla miten hyvä tuli heti, kun iskin sauvat käteen ja otin ensimmäiset askeleet. Liike iskeytyi kehoon, syke alko nousta ja iloinen jutustelu muiden koululaisten kanssa siirsi ajatukset pois pimeydestä. Energiaa niin keholle kuin mielelle. Me olimme kaikki taistelleet itsemme pimeyden ja väsymyksen yli ja nyt yhdessä toisiamme tsempaten viiletimme pitkin metsiä. Se, että ne olivat edelleen pilkkopimeitä ja sateesta tulvivia, menetti merkityksensä silla sekunnilla kun lähdimme liikkeelle.

Tuntuu ihan hemmetin hyvältä. Juuri nyt.

Edelleen hiihtokoulun jälkeisenä päivänä energia virtaa. Töissä olen ollut tuottavimmillani kuin pitkiin aikoihin – en kai vain ole vähän innostuntukin?! Uskomatonta, mitä urheilu ulkoilmassa saa aikaan. Uskomatonta, miten vähällä olin jäädä paitsi tästä tunteesta.

Letskin hiihtokouluissa – lumilla tai ilman – on kyse juuri tästä: opista, kannustuksesta ja energiasta, siitä, että pääsee liikkeelle ja tajuaa miten tärkeä voima ulkoliikunnalla on. Me hiihtokoululaiset olemme tiimi, joka toinen toistamme tsempaten hyppää sysimustaan metsään, treenaa, nauraa, juttelee syvällisiä sekä imee hiihdon iloa ja oppeja itseemme.

skiteam

Jos olen ihan rehellinen, minä tajusin vasta eilen todella, miksi me Heidin ja Hannan kanssa olemme perustaneet ihan koko Letskin. Ei kyse ole todellakaan meistä itsestämme tai ainoastaan hiihdosta lajina. Kyse on tästä jengistä, teistä! Meistä kaikista! Siitä, miten innostuneet ihmiset saadaan kokoontumaan yhteen ja lähtemään liikkeelle rakastuen siinä sivussa hiihtoon ja oppien lajin saloja. Siksi Letski on perustettu. Ja minä olen ihan järjettömän kiitollinen juuri nyt.

Minä toivoisin, että sinäkin tulisit tähän tiimiin mukaan, ja siksi tarjoan sinulle nyt mahdollisuuden tulla tutustumaan ihan ilmaiseksi. Tiistaina 24.11. Helsingin Paloheinässä klo 18 starttaavat TimmitMimmit ja 19.15 TehoTiimi. Minulla korvattavaa aiemmista kerroista riittää vielä moneksi viikoksi, joten olen itse mukana molemmissa ryhmissä. Nähdään siis jommassa kummassa, eikö vaan? Pistä vaan viesti Hiihtokoutsi-Hannalle hanna@letski.fi, niin pääset mukaan! Lisää voit sivultamme www.letski.fi

/Ämmä, kuvassa parkkipaikan takana

Minä sanoin TAHDON, sanoisitko sinäkin?

Muistatko Letski-projektin, jossa olen mukana? Sen, jossa kaiken muun mahtavan lisäksi minun olisi tarkoitus oppia taas hiihtämään lähes kahden vuosikymmenen tauon jälkeen? Kerroin siitä joitakin aikoja sitten sinulle esimerkiksi näin: ”Hiihtourpo but still a Queen”.

Tänään kirjoitin Letskin blogiini näin. Haluan jakaa blogini kanssasi siksi, että minulla on sinulle kutsu hiihtotreeniryhmään kanssani!

Nyt meillä olisi mahdollisuus saada aikaan vaikka ihan ikioma MaiLifen hiihtotreeniryhmä! Mitäs oisit mieltä?

* * *

Minä olen nainen, joka on kokeillut elämänsä aikana jos jonkilaisia urheilu- ja liikuntalajeja. Kuntonyrkkeilystä tennikseen, polkujuoksusta body pumpiin – kaikki on jossain vaiheessa elämää testattu ja hyväksi koettu. En ole koskaan varsinaisesti sitoutunut yhteen lajiin tai treeniin, vaan hakenut monipuolisia muotoja liikkua. Jossain vaiheessa liikuntakeskuksen ryhmäliikuntatunnit alkoivat käydä liian tutuiksi, enkä enää innostunut siitä, että minun pitäisi sitoa itseäni johonkin tiettyyn aikaan tai paikkaan. Vaihdoin kuntosalin puolelle ja juoksemaan metsään, sillä sisäliikunnan lisäksi minulle heräsi kova tarve päästä ulos urheilemaan.

Nykyisin haluan liikkua niin pajon ja juurin silloin kuin itse voin ja haluan. Janoan monipuolisia ja kokonaisvaltaisesti kehoa liikuttavia lajeja. Rakastan luontoa, ja haluan olla ulkona mahdollisimman paljon. Treenissä haluan haastaa itseäni ja pistää omat kyvyt ja kestävyyden välillä äärirajoille. Toisaalta taas haluan nauttia rennosta liikunnasta ja raittiista ilmasta ulkona. Haen erinomaista kuntoa ja hyvää mieltä; haluan jaksaa, olla energinen ja voida hyvin. Tarvitsen myös haasteita, mahdollisuutta heittäytyä uusiin kokeiluihin. Siksi jatkuvasti tutkin mikä olisi minulle parhain tapa urheilla ja pitää itseni liikkeessä.

Ja ajattele, kaikki nämä vuodet! Kaikki nämä lajit, joita olen kokeillut! Yhtä en ole sitten kouluvuosien kohdannut silmästä silmään – hiihtoa. Vaikka juuri se olisi vastaus kaikkiin liikunnalle asettamiini tavoitteisiin.

Tästä syystä, kun Toppatakkinainen Heidi ja Hiihtomutsi Hanna keväällä kysyivät haluaisinko lähteä mukaan Letski-projektiin ja oppia taas hiihtämään, en voinut muuta kuin huutaa ääneen: ”TAHDON!!” Ja monta huutomerkkiä perään!

* * *

Mitäpä jos sinäkin sanoisit “tahdon”? Nyt tulevana tiistaina 6.10. klo 19.15-20.15 Helsingin Paloheinässä starttaamme nimittäin Hiihtokoutsi-Hannan kanssa uuden Letskin hiihtokoulun treeniryhmän. Se on 2-tason ryhmä, joka on tarkoitettu jo vähän treenitaustaa ja pohjakuntoa omaaville liikkujille. Sellaisille henkilöille (siis niin naisille kuin miehille) kuten minä, jotka kaipaavat haastetta ja monipuolisuutta treeniinsä ja haluavat ensi talvena päästä hiihtämään varmistaen, että tekniikka on kunnon lisäksi kohdillaan.

Haluaisin, että sinä tulisit mukaani! Hanna valmentaa ja me treenaamme – hiki- ja hurmostakuulla! Erityisen innostunut olen siitä, että hiihtoa voi treenata myös ilman lunta ja peruskunnon hiihtoladulle voi hakea jo ennen suksien laittamista jalkaan. Tällä me myös aloitamme tiistaina. Hanna lupaa tehotreeniä esimerkiksi intervallitreenein ja sauvajuoksuin, mutta hauskalla otteella. Treenaamme toki hiki hatussa, mutta emme tiukalla pipolla. Minä toivon, että saisimme mukavan treeniryhmän kasaan, jonka kanssa voisimme vaikka yhdessä lähteä talvella hiihtoretkelle! Ja me kaikki saamme myös harjoitusohjelmat hiihtokoulun ohella tehtäväksi omatoimiseksi treeniksi, joten luvassa on upean aktiivinen treenisyksy.

* * *

On tosi helppoa sanoa tahdon, sillä sinä pääset ensimmäiselle treenikerralle täysin veloituksetta. Sen jälkeen voit päättää liitytkö mukaan treeniryhmäämme, joka jatkaa treenaamista läpi koko syksyn ja kevään. Tutustumiskerran jälkeen voit ostaa 10 kerran treenikortin hintaan 150 euroa.

Hanna ja minä odotamme ilmoittautumistasi! Laita meiliä Hannalle osoitteeseen hanna@letski.fi ja tule mukaan! Jos et pääse Paloheinään, voimme aloittaa hiihtokouluja myös muissa paikoissa 2-tasonkin treenareille. Kerro meille, mihin haluaisit treeniryhmän ja kerää pari kaveria mukaan, ja meidän valmentajamme tulee paikalle!

12053106_10153392729194457_1196716994_n

Hiihto-Urpon on brassailtava sillä mitä on. Ja kun ei ole muuta, on joka kerta brassailutarpeen syntyessä palattava 80-luvulle. Aina kun hyppään suksille, on media perässä. Tämä muisto on Petäjävesi lehdestä joskus 80-luvun alusta… Tämän kuvan taustalla on pieni tragedia. Nääs tuo nainen, jota lehti tituleeraa äidikseni, ei suinkaan ole äitini, vaan Anitta-tätini. Ja joka kerta kun minun äitini näkee tämän kuvan, jaksaa hän muistuttaa tästä traagisesta virheestä. Edelleen, 30-vuoden jälkeen. Muistoja, oi muistoja!

Kohta luodaan uusia hiihtomuistoja! Kenties yhdessä sinun kanssasi?

// Hiihto-Ämmä, niin innoissaan!

PS. Voit siis toki kysyä myös minulta lisää hiihtokoulusta!

Hips don’t lie

Näin kulki treeni tänäänkin; edelleen sängyn pohjalla Pähkinätapauksen kanssa. Ohjelmassa on kypärätreeniä (eli sen pitämistä päässä koko ajan), kun ei muutakaan voi tehdä. Kuumetta ei saa pois kuin lepäämällä. Keho haluaa tappaa nyt pöpön, ja sen on vain annettava tapahtua. Sykettä ei saa nostaa ja c-vitamiinia on tankattava kuin viimeistä päivää, sillä sitä kuluu flunssassa paljon. Vasta yhden terveeltä tuntuvan päivän jälkeen on lupa liikkua, jotta vältytään pahemmilta seurauksilta. Ja tänään ei ollut vielä se terve päivä. Oikeastaan tuntuu, että tänään olen ollut kipeimmilläni.

Muistathan sinäkin, että ”hips don’t lie” – kehoa on kuunneltava, vaikka pää sanoisi mitä tahansa. Terveyden kanssa ei ole leikkiminen, ja Ämmän Polkasukin on mahdollinen vain jos nyt tyydytään kypärätreeniin. Onks olemassa jotain fillarileffoja? Sellaisen voisi katsoa tänään noin niinku motivaatioksi!

Letkeää lauantaita sinulle!

FullSizeRender

 

/Ämmä, ei leiki, ei

 

Stø Boxing Club on avattu!

Vajaa viikko siinä meni kun saatiin otettua tämä kylä haltuun ja pistettyä aivan uuteen järjestykseen. Olemme tänään perustaneet Stø Boxing Clubin, jonka ensitreenit vedettiin aamupäivällä.

nyrkkeily8

Sain vähän ennen muuttoani viestin uudelta tyäkaveriltani Teemulta hankkia nyrkkeilyhanskat sillä hän oli löytänyt sopivan paikan jonne ripustaa nyrkkeilysäkki. Siitä se ajatus sitten lähti ja laajeni – nyt Støn tuore nyrkkeilyklubi ja kuntosali sijaitsee kylmän kalastusrakennuksen yläkerrassa.

Tämä mitä näet nyt on vasta alkusoittoa, sillä meidän kuntoklubillemme on vielä tulossa jos jonkinlaista laitetta. Mitäs päästivät minut ideoimaan. Mielikuvituksella ei täällä ole rajoja! Olen tänään jo roudannut salille auton renkaita, nuotan kivipainoja, puuparruja, ankkureita… Kunhan saadaan kaikki paikoilleen ja avajaiset pidettyä, otan lisää kuvia. Ja nyt päästään tietysti seuraamaan kuinka minusta tehdään Støn nyrkkeilymestari! Hyvällä mallilla sen suhteen ollaan.

nyrkkeily3

nyrkkeily1

Ihan sama mihin väriin treeneissä pukeutuu kunhan se on pinkkiä.

nyrkkeily2

Tai punaista. Everlast ei ole MaiLifen sponsori. Vielä. Pinkit nyrkkeilykengät nääs puuttuu…

Teemu toimii asiantuntevana nyrkkeilyvalmentajanamme ja minä lupasin vetää loppumeditaatiot. Klubille on valtava tunku. Tänään meitä oli treenaamassa neljä ja lisää jengiä tunkee ovista ja ikkunoista. Me nostetaan Stø vielä nyrkkeilyn maailmankartalle.

nyrkkeily7 nyrkkeily6

Huhhuh mikä energiaruiske tästä tulee. Pieniä patoutumia oli havaittavissa parin viikon treenitauon seurauksena. Mutta nyt ruumis ja sielu kiittävät kunnon treenin jäljiltä.

nyrkkeily4

nyrkkeily5

Mä en tule täältä ehkä ikinä pois! Joka päivä saan uuden syyn jäädä tänne. Tai jos tulen, niin sitten kyllä haastan pari tyyppiä otteluun. Se on nimittäin tästä edespäin vapise Rocky Balboa ja sen kaverit! Stø Boxing Club is here!

nyrkkeily10

/Ämmä, joka lähettää erityishalipusut rakkaille, jotka lahjoittivat nyrkkeilyhanskat ja siteet – työ tiiätte keitä työ ootte ja työ tiiätte kyllä mun stailin… ❤

Elämä on treeni

exercise

Näin minä ajattelen tänään. Että elämä on päivittäinen treeni.

Sellainen, jonka meistä jokainen valitsee tekevänsä tai jättävänsä teemättä.
Sellainen, joka haastaa meitä kokeilemaan rajojamme, ylittämään niitä.
Sellainen, joka pistää meidät keskittymään yhteen hetkeen – olemaan läsnä ajassa, paikassa ja omassa kehossa. Juuri siinä treenissä.

Askel ja treeni kerrallaan se kehittää meidän voimaamme.
Ja pistää pyllyn pyörimään.

Vaikka se voi tuntua aika ajoin vaikealta, jopa ylitsepääsemättömältä, elämä on treeni, joka tekee meistä vahvempia.
Se pistää meidän elämään!
Elämä.

 

Superwoman the Fitnesszilla!

Huomenta ihanat supernaiseni ja -mieheni! Ihan PIKKUISEN eri fiilis kuin eilen! Tämä kans, miehet, on jotain, mitä te vaan ette voi ymmärtää: miten nopeasti meininki voi muuttua tässä naisen hormonihärdellissä. Edellisenä päivänä tekee mieli jäädyttää itsensä pakastimeen ja seuraavana elämä on kevyttä ja ihanaa kuin pikkuperhonen. Minun mielen- ja olon muutokseen suurin syy on varmasti tämä

fitnesszilla1

Project Fintnesszilla alkoi eilen Tiian kanssa. Ja minä olen sanalla sanottuna innoissani. Eilinen väsymysangsti häipyi sen saman tien kun tapasin energisen ja iloisen Tiian kuntosalilla. Ja sitten mentiin!

Kävimme läpi kolmiosaisen ohjelmani, teimme alkukuntotestin ja juttelimme ruokapäiväkirjastani. Yllättävintä minulle tässä salitreenihommassa on se, miten yksinkertiaisia ja lyhyitä treeniohjelmat ovat. Olen tehnyt kaiken aikaisemmin aika väärin; hirveät määrät toistoja ja liikkeitä yhdellä treenikerralla. Ja nyt yhtäkkiä tajuan, että tämä oikeasti voi olla aika vaivatonta. Sitähän halusin; että voin helposti sovittaa treenin arkipäivääni ilman, että sille nousisi liian iso kynnys.

Vankka olo on juuri nyt siitä, että tästä tulee aika siisti projekti. Että saan tämän avulla aivan uutta elinvoimaa elämään ja kosketuksen kehooni. Sitä tarvitsen juuri nyt kaikista eniten!

fitnesszilla3

/Maija, Superwoman the Fitnesszilla to be

Project Fitnesszilla: Ruokapäiväkirja

Aurinkoinen huomen, te ihanat! Jahas. Nyt minä sitten aloitan tämän hyvinvointi- ja kuntoprojektini, jonka nimeän nyt ”Fitnesszillaksi”. Niinku tyyliin ”Maija the Fitnesszilla”… ”Maija the Hormonizillahan” teille onkin jo tuttu!

Tutkimme yhtenä osana tätä projektia yhdessä Tiian kanssa miten syön ja millaisilla pienillä tarkennuksilla ruokavaliooni voisimme tukea treenaamistani ja hyvinvointiani. Ja minä kirjaan nyt sitten viikon ajan ylös kaiken mitä suuhuni pistän. Aamun ensimmäiset suupalat on nyt kirjattu päiväkirjaan.

Minähän siis tavoittelen tällä projektilla sitä, että saisin treenin sulavasti osaksi arkeani ja sen avulla jaksamista, voimaa ja energiaa jokaiseen päivään. Ruokavaliota tutkimalla emme mieti miten voisin itseäni laihduttaa tai tehdä syömisestä kummallista hifistelyä, vaan sitä, kuinka ravinto, jota saan auttaa minua jaksamaan. Esimerkiksi usein kun käyn aamulla treenaamassa, väsähdän aina tietyssä kohtaa päivää, ja Tiia kertoi sen johtuvan juuri ”vääränlaisesta” syömisestä.

Nyt siis jokainen suupalani, tämäkin pelottavan vihreä vehnänorasjuomani, syynätään, jotta voisin voida paremmin. Let’s go!

ruokapäiväkirja

/Maija the Fitnesszilla