Pinsedag ja minä olen tässä

Muistako, kun tammikuun yhdeksäntenä päivänä kerroin aamustani Norjassa, näin:

”Heräsin tänään lähes parhaimmalla tavalla, jolla ihminen voi herätä. Pari vielä ihan vähän parempaa tapaa tiedän, siksi tuo ilmaisu ”lähes parhain tapa”. Mutta paras mahdollinen juuri tässä ja nyt.

Prut

Prut

Prut

Pru

Pru

Pruu-u…

u-pruuu…

Pruuuu…

uuuu…

uuuuuuuu…

Tuo ääni, se minut herätti. Kalastaja toisensa perään käynnistämässä koneita ja lähdössä merelle. Kalastuslaivojen virta lipumassa satamasta pois.

Tänään ei ole myrskyä!”

Kerroin, että pitkän tauon jälkeen kalastajat olivat päässeet vihdoin merelle kalastamaan juksalla. Se oli tärkeä päivä, sillä yli kuukauden kestäneen Norjan kalastusministeristä ja myrskyistä johtuneen kalastustauon jälkeen Støssä päästiin vihdoin ja viimein merelle kokeilemaan kalaonnea.

”Keli on sopiva juksaamiselle, mutta ei riittävän hyvä koljasiimojen laskemiselle, niille joita minä syksyllä tein. Turska puolestaan ei ole vielä tullut, jotta voisi laskea turskasiimoja. Se tarkoittaa, että meille koukuttajille ei ole töitä, mutta se ei haittaa! Tärkeintä on, että tämä kylä alkaa vähitellen herätä henkiin.”, kuvailin ja kerroin itse olevani välillä hengissä ja välillä taas vähän vähemmän sekä keksineeni innostavaa tekemistä aamuihini:

”Olen onneksi löytänyt tekemistä tähän suhteellisen virikkeettömään arkeeni ja erityisesti aamuihin (lue: ei nettiä, ei Hesaria, ei telvisiota, ei radiota, ei puhelinta, joiden parissa nauttia aamupala): minä teen nyt joka aamu ristikoita! Sain muutaman suomalaisen aikakauslehden ja olen nyt aivan koukussa ristikoihin. Ja sitten välillä, kun tulee pattitilanne, selailen postilaatikosta tipahtanutta Bøn ja Øksnesin kuntien vuoden 2015 kalenteria. Välillä aivotyötä ja välillä kalenterin selaamista, näin alkavat minun päiväni… Opinpahan nyt ainakin norjalaiset juhlapäivät ja kuninkaallisten synttärit.”

Sitten minä löysin kalenterista helluntaipäivän 24.5, josta kirjoitin:

”Ja sitten on joku pinsedag 24.5. Siitä minulla ei ole mitään hajua, että mikä päivä se on. Ja siitäkään minulla ei ole mitään hajua, missä minä olen pinsedagina. Jännää! Toivotaan, että olen siihen mennessä saanut ainakin vähän lisää ristikoita, sillä nämä alkavat kohta loppua kesken. Missä sinä olet pinsedagina? Pidetään tämä mielessä ja katsotaan, kun on pinsedag, 24.5.2015.”

Tämän jälkeen minä selvitin sanakirjasta, että pinsedag on helluntai ja että sana pinsel tarkoittaa kärsimystä.

juksa2

Tältä näytti aamiaispöydässäni tammikuussa

 

juksa3

Ja tänään on nyt sitten pinsedag, helluntai. Ja minä olen tässä. Istun kirjoittamassa blogiani Rakkauden Saarella Helsingissä, uuden ruokapöytäni ääressä nauttien rauhallisesta sunnuntaista tiukan työkeikan ja kuvausreissun jälkeen. Ajatella!

Oletko koskaan tehnyt tätä; asettanut itsellesi jonkin määräpäivän tulevaisuuteen ja sitten kun se koittaa pysähtynyt miettimään mitä kaikkea elämässäsi on tapahtunut? Mikä on muuttunut ja mitkä asiat taas ovat pysyneet?

Minun kohdallani paljon on tapahtunut ja moni asia muuttunut kun vertaa tuohon aamuun tammikuussa. Mutta se, mikä pysyy on tämä (jonka osaltaan jo eilen kiteytin): Elän elämää, jossa minulla on ihan hemmetin hauskaa joka päivä, saan tehdä järjettömän mielenkiintoisia juttuja ja viettää aikani parhaiden tyyppien seurassa mitä hulluimmissa paikoissa jauhaen mitä huonompia juttuja. Koko ajan sattuu ja tapahtuu ja minä pääsen mukaan juttuihin, joista moni voi vain unelmoida. Elämästäni ei puutu rytinää tai mielikuvitusta. Vain taivas on rajana ja ihan kaikki on mahdollista.

Tämä on imelää, mutta menköön: tänään minä tajuan, että rakastan elämääni ja olen TÖRKEÄN etuoikeutettu, onnellinen ja kiitollinen kaikesta, mitä saan nähdä ja kokea – on nääs vaatinyt vähän töitä ja uskoa päästä tähän.

helluntai

Missä sinä olet tänään, pinsedagina?

/Ämmä, joka vasta nyt saadessaan ystävältään tänään tämän hauskan kuvan, muisti, että tähän pinsedagiin liittyi myös tämä heilajuttu… juoksu jatkukoon!

Mainokset

Solmuinen parivaljakko

Turska ei ole tullut.

Kututurska, joka matkaa Støn rannoille kutemaan joka vuosi tammikuun alussa. Mutta nyt se ei ole tullut ja täällä ollaan ihmeissään. Missä se on? Milloin se tulee? Valitaan uusia kalastusmenetelmiä, jotta saataisiin kalaa.

Muutos suunnitelmiin.

Yllätys.

Muutos ja yllätys.

Yllätys ja muutos. Hieno parivaljakko.

* * *

Minulla on ollut kiire koukuttaa viime päivinä. Ja ajatella. Koukuttaminen ja ajatteleminen on hieno parivaljakko sekin. Ne on kuin luotu yhteen. Siimapöntön äärellä on aikaa ajatella.

Minulla on ollut ajatus solmussa viime päivinä. Siima pöntössä on ollut solmussa. Solmuinen parivaljakko, ajatus ja siima. Mutta kun tarpeeksi veivaa ja vääntää, solmut avautuvat ja vastaukset tulevat. Seuraavat askeleet valkenevat.

tuvalla

Kuva: Tea-Mari Brax

Kaunista lauantaita sinulle! En ole blogannut viime päivinä, sillä en ole päässyt netin äärelle. Voi olla, että seuraavina päivinä pääsen kirjoittamaan vähemmän, mutta palaan heti paremmin kun pystyn.

/Äm

Kalastajan apulaisen ankara arki: Oodi sennasiimalle

Sinä. 

Sinä saatana.

Sinä jumalan hylkäämä kasa muovista siimaa.

Minä vihaan sinua.

Sinun mahtiasi ei voi ymmärtää kuin se, ken on seisonut edessäsi koettaen taivuttaa sinua tahtoonsa. Se, joka ei ole tällä paikalla seissyt, iloitkoon, laulakoon, juokoon Reinin viiniä sekä varmistakoon ettei tällä paikalla joudu koskaan seisoman. 

Sillä se, ken edessäsi seisoo, joutuu katkeraan kadotukseen. Kivuliaaseen kidutukseen. Helvetin helotukseen. 

Minä vihaan sinua.

* * *

Tämä on tositarina erään ihmisen eräästä viiden tunnin ja viidenkymmenenviiden minuutin piinasta eräässä kalastustuvassa kaukana sivistyksestä jossain Pohjois-Norjan perukoilla. Tämä on siimankoukutuksen nurja puoli. Tämä on selviytymistarina. Tai olisi, jos siinä joku selviytyisi…

(Teksti sisältää törkeän alatyylistä ja siksi kovin pahoiteltavaa, mutta tapahtumakulkujen selostamisen kannalta välttämätöntä kielenkäyttöä sekä silmitöntä vihaa. Toimitus pyytää anteeksi ja anoo ymmärrystäsi.)

senna2

Lauantai, koukutustupa, kello 7.12; 0 tuntia, 0 minuuttia.

Kalastaja-Tomilla on tänään vapaapäivä. Minulla ei. Tom lähtee taas huomenna merelle, ja tarvitsee siimoja. On minun aikani loistaa. Tehdä taikojani. Olen pumpannut itseni täyteen taistelutahtoa. Eilen meni jo hyvin. Kolmessa tunnissa sain siiman siirrettyä pöntöstä toiseen. Meressä käyneestä, selvitettävästä, sinne uudelleen heitettävään, koukutettavaan.

Kello 7.16, 0 tuntia 4 minuuttia

Siinä se on. Sennasiimapönttö. Pöntöllinen muovista siimaa, joka minun täyryy selvittää. Se nostetaan pyörivälle telineelle, snyrrerille eli kierteenpoistajalle, jotta sitä voi pyörittää tarpeen tullen. Tarve tulee aika usein, sillä sennasiimassa on jännitteitä. Sellaisia, joita on pirullista purkaa. Pitää osata pyörittää juuri oikealla tavalla, juuri oikeaan suuntaan, juuri oikean verran, jotta sen saa kierrettyä nättiin kasaan siihen toiseen edessäni seisovaan, koukutettavaan pönttöön.

Minä en osaa.

Tämä on tuuripeliä. Jännitteet aiheuttavat jännitystä.

Kello 7.20, 0 tuntia 8 minuuttia

Olen nyt tuijottanut sitä neljä minuuttia, hokien mielessäni jokaisen menestysoppaan itsekannustuslauseen, jonka osaan.

”Sä pystyt tähän, sä oot sisäinen sankari, sä oot menestyjä, se on asenteesta kiinni, sä käännät haasteellisen tilanteen mahdollisuudeksi, sä oot sä, sä oot mä, sä oot forevä”.

Tai jotain.

Kello 7.21, 0 tuntia 9 minuuttia

Nyt tuli lähtö, sano Annikki Täht…ö. Otan siimaa suojaavan sanomalehtipaperin pois pöntöstä ja nostan siimaa ulos pöntöstä siirtäen sen toiseen pönttöön samalla siivoten siitä sotkut pois ja laittaen sen koukkuihin palat silliä syötiksi. Tämä on tehtävä rauhallisesti, ei saa vetää.

Kello 8.02, 0 tuntia 56 minuuttia

Tämä sujuu! Tämä onnistuu! Mä onnistun! Siima tulee ulos selvitettävästä pöntöstä, saan sen kieritettyä nätisti rullalle koukutettavaan pönttöön ja samalla pyöräytettyä syötin koukkuun!

Kello 8.30, 1 tunti 18 minuuttia

Sanotaan, että parhaimmat sennan koukuttajat ovat valmiita tässä vaiheessa. Alan epäillä sitä valheeksi. Minulle on tullut jo kolmas paha sotku tunnin sisällä. Koukut ovat kiinni siimassa. Kun puhdistettavaa pönttöä pyörittää liikaa, koukut kiertyvät siiman ympärille yhä tiukempaa ja tekevät valtavan sotkun. Koukut pitää ensin varovasti irrottaa ja vapauttaa siimasta, pujotella pois sen ympäriltä. Jos vetää sivulle, tulee valtava tuho. Siima sotkeutuu itseensä.

Ni, näin on käynyt. Jo kolme kertaa.

Kello 9.15, 2 tuntia 3 minuuttia

Seison liikkumatta tuijottaen pönttöjä suu auki. Katse selvitettävään pönttöön, sitten koukutettavaan. Olen tehnyt niin jo kahdeksan ja puoli minuuttia. En kuolemaksenikaan tiedä mihin suuntaan selvitettävää pönttöä pitää pyörittää, jotta jännite vapautuisi. Kokeilen. Jo valmis ja koukutettu siima koukutettavassa pöntössä alkaa kiertyä. Jokin on mennyt vikaan. Puran monta kerrosta jo syötitettyjä koukkuja lattialle. Syötit ovat sulaneet limaiseksi löllöksi. Lopulta vika löytyy. Koukutettavaan pönttöön on jäänyt jännite. Se pistää kaiken sekaisin. Jollain vippaskonstilla saan jännitteen purettua.

Katson lattialle.

Ulos nostamani siima on sotkeutunut koukkuihin. Yhtä sotkua seuraa aina toinen sotku. Niinhän se on ihmiselämässäkin. Tai ainakin minun elämässäni.

Yhtä sotkua koko touhu.

Kello 10.20, 3 tuntia 8 minuuttia

Eilen olin tässä vaiheessa valmis. Nyt en ole puolessavälissäkään. Note to self: jokin on pahasti vialla. Minun päässäni? Mietin, mitä tekisin juuri nyt jos olisin Helsingissä. Ei ehkä kannatakaan. Sennasiimashow jatkukoon!

Kello 10.30, 3 tuntia 18 minuuttia

Energia. Loppu. Aivo. Jumi. Kuolema. Ruoka. Pasta. Jauheliha. Kastike. Suuhun.

Kello 10.35, 3 tuntia 23 minuuttia

Olen kiskaissut viidessä minuutissa täysjyväpastaa kurkusta alas. En ehkä ehtinyt edes tajuta sitä itse. Tässä työssä energia loppuu kuin seinään. Olen seissyt jaloillani 3 tuntia 18 minuuttia. Olen pitänyt viiden minuutin tauon. Ei kukaan kiellä pitämästä pidempää taukoa, mutta minun sinnikkyyteni ei anna periksi. Ei tänne ole kahville tultu.

Kello 10.45, 3 tuntia 33 minuuttia

Seison jalat ristissä. Virtsarakko meinaa haljeta, mutta minä en jaksa mennä vessaan. Pitäisi mennä kalatehtaalle asti ja sinne on ainakin sataviisikymmentä metriä. Jännä, miten alati kiristyvä virtsarakko saa hermon kiristymään. Tämä on ihmiskoe!

Kello 10.46, 3 tuntia 34 minuuttia

Minä lähden nyt vessaan! Tästä ei tule ikinä mitään!!!!!

Kello 11.30, 4 tuntia 18 minuuttia

Käännän selvitettävää pönttöä millin myötäpäivään ja heti saman verran takaisin vastapäivään. Ei. MIHIN SUUNTAAN TÄTÄ PITÄÄ KÄÄNTÄÄ??? Siima selvitettävässä pöntössä on taas aivan sekaisin. Haluan heittää koko roskan seinään. Kaataa maahan. Hyppiä päällä tasajalkaa. Sylkeä. Laskea housut alas ja näyttää takapuoltani. 

Mutta ei kannata, sillä se menisi vain enemmän sotkuun. 

No, takapuolen näyttämisestä ei nyt mitään haittaa ole. Tuo kaveri tuskin pienestä hätkähtää.

Pienestä? Tai no, alati suurenevasta, sillä liiallinen itseni lääkintä suklaalla on alkanut näkyä peräpuolellanikin.

Ja sitä tekee nytkin mieli. Suklaata. Fazerin sinistä. Sitä minulla on kotona vielä kaksi ja puoli levyä, kiitos rakkaitten blogini lukijoiden, jotka ovat sitä minulle lähettäneet. Sitähän on tutkittukin. Miten suklaa kohottaa mieltä. Omalta osaltani olen koettanut tutkia asian paikkaansapitävyyttä. Tomii. Olen elävä todiste suklaan positiivisesta vaikutuksesta mielenterveydelle.

Nyt ei olisi pahitteeksi pieni positiivinen vaikutus mielenterveydelle.

Kello 11.50, 4 tuntia ja joitain minuutteja… en kykene enää laskemaan

Missä olin silloin, kun avaruudellista hahmotuskykyä on jaettu? Pyörittää pitäisi, mutta mihin suuntaan? 

Ja missä ovat kalastajat olleet, kun tätä kalastusmenetelmää on kehitetty?

Tuhannen tuiterissa varmaan.

Suklaan lisäksi tuhannen tuiteri voisi olla minullekin hyvä ratkaisu juuri nyt.

Ja näitä pönttöjä pitäisi joskus kyetä selvittämään ja koukuttamaan kuusi kappaletta päivässä. Sen verran matemaattista hahmotuskykyä minulle on jaettu, että pystyn laskemaan ettei tällä tahdilla siihen vuorokaudessa pystytä.

Tuhannen tuiteri kuulostaa koko ajan houkuttelevammalta.

Kello 12.10, jotakuinkin 5 tuntia

Kalastaja-Arto kurkistaa tuvan ovesta. Kysyy miten menee.

”Päin vittua”, puhahdan.

Kalastaja-Arto nyökkää ja painaa oven kiinni.

Kello 12.15, minuuttia vajaa 5 tuntia

Koetan keskittyä. Puhallella ilmaa ulos keuhkoista ja vetää sitä rauhassa nenästä sisään. Keskityn toistamaan kaikki vaiheet kuten minulle on opetettu: pitämään siimasta kiinni oikein, purkamaan koukkuja pois sen tieltä, soljuttamaan sitä käsieni välillä, tunnustelemaan jännitystä ja löytämään pyörittämällä oikean pisteen, jossa jännitys laukeaa, ja siima soljahtaa itsestään kerälle puhdistettavasta pöntöstä siihen, jota koukutan valmiiksi kalastajalle. Alan ymmärtää, mitä koukutuksen opettajani Lauri on todennut:

”Siimalla on oma sielu, se pitää oppia tavoittamaan.”

Minä en tiedä voinko koskaan tavoittaa tätä sielua.

Kello 12.30, jotain viiden tunnin rajapyykin jälkeen

Voimat loppuvat taas kuin seinään. Huudan erinäisen määrän kirosanoja ja paiskaan kumihanskat lattialle. Menen kalatehtaan vessaan. Kaksi kyyneltä tulee pöntöllä. 

Palaan koukutustupaan ja kaivan muovikassista Nutrilett-ateriankorvikepatukan. Löysin sen ruokakaupan poistotuotteista puoleen hintaan. Ikinä en ostaisi muuten noin kallista ja pahaa patukkaa. Vessanpöntöllä olen ehtinyt laskea tuntipalkkani tällä suoritustasolla. Sillä palkalla ei ostettaisikaan Nutrilettia.

Avaan paketin ja huomaan, että siellä onkin kaksi patukkaa. Tiedän, että tämä on koko päivän positiivisin asia. Kaksi patukkaa puoleen hintaan yhdessä paketissa. Mietin elämäntaito-oppaita ja ylistän mielessäni elämän pieniä iloja.

Ja ketut ylistän. Mieluummin polttaisin kaikki elämän pienet ilot roviossa.

Murran palan patukkaa, tungen sen suuhuni ja meinaan oksentaa. Se on todella pahaa.

Kello 12.35, 5 tuntia ja ihan liian paljon minutteja

Tuijotan pönttöjä edessäni. Alan ymmärtää miksi 98 prosenttia tässä kylässä asuvista polttaa tupakkaa.

Kello 12.50, 5 tuntia ja vieläkin enemmän ihan liian paljon minuutteja

Loppu soljuu, kunnes tulee jumi. Soljuu. Ja tulee jumi. Nyt esiin ovat astuneet alkukantaiset vaistot. Tunkijan vainu. Sen ihmistä edeltäneen villihomosapienssin, joka vain tunkee, kun on pakko. Minä tungen, kun on pakko. En ajattele. Villihomosapienssin aivot olivat paljon Maijahomosapienssia pienemmät.

Kello 13.07. VIITTÄ VAILLE KUUSI TUNTIA!

En minä tiedä itsekään miten sen tein. Miten ikinä sain sen valmiiksi? Mutta siinä se on, taivutettuna näteille kierteille pönttöön edessäni. Ei huutomerkkiä. Vain piste. Tämä show sai nyt vihdoin pisteen. En juhli. En elämän isoja enkä pieniä iloja. Jalat huutavat. Mietin vain sitä kuinka korkealle ne voin kohta nostaa ja kuinka syvälle sohvaan porautua. 

Minä mietin myös päivää, jolloin minun pitäisi pystyä tekemään tämä kuusi kertaa.

Päätän, ettei ole enää hyvä miettiä.

Nappaan tavarani ja syöksyn ovesta ulos. En ole varma palaanko tänne enää koskaan.

* * *

Minä vihaan sinua.

Sinä olet elämäni suurin opettaja. 

Kärsivällisyys.

Usko. 

Toivo.

Voitontahto.

Elämä.

Kuolema.

Menestyksen takana olevat katkerat kyyneleet.

Noi nyt näin alkajaisiksi.

Voinko koskaan rakastaa sinua?

senna1

Maijan faktaruutu: sennasiima

Sennasiima on ohutta nailonsiimaa, jolla kalastetaan pääsääntöisesti turskaa. Se on pituudeltaan 500 metriä ja siinä on syöttikoukkuja 230 kappaletta. Sennaa kutsutaan kelluvaksi siimaksi. Siinä on seitsemän kohorengasta ja kuusi narua, joihin asetetaan kivet painoksi.

Toisin kuin koljasiimassa, joka on punottua narusiimaa, sennasiiman syötit kelluvat siksakin omaisesti 1-15 metrin pohjasta siiman välivedessä pitävien kohorenkaiden avulla – siimat siis asettuvat eri korkeuksiin ja liikkuvat virtauksen ansiosta vedessä. Koljasiimassa syötit makaavat meren pohjalla. Turska nappaa vedessä heiluvaan sennasiiman syöttiin, kolja puolestaan syö imemällä pohjassa paikallaan olevan syötin.

Kiihkeitä naarattavia ja palvottuja taruolentoja – pallasonnea koettelemassa

Koko yö sitä on nyt jännitetty. Tuleeko ruijanpallasta? Ja jos tulee, niin kuinka iso? Olemme käyneet edellisenä päivänä laskemassa siimat merelle Arton kanssa ja nyt, vuorokausi myöhemmin, noustaan taas laivaan tarkistamaan kalasaalis. Arto on suomalainen, Støssä jo toistakymmentä vuotta asunut kalastaja – ainoa, jonka kalastuskiintiötä ministeri Aspaker ei ole vielä pitkillä kynsillään sorkkinut, sillä Arto kalastaa kakkosryhmän laivalla. Minä olen onnellinen. Meinasi jäädä koko kalareissu tältä syksyltä väliin politiikan takia. Mutta palataan nyt ensin vielä eiliseen…

IMG_7587 IMG_7598

On lauantaiaamu ja saavun kalastusrakennukselle. Siimapönttöjä nostetaan juuri laivaan. Vielä yksi pönttö mukaan Arton Lottas Fangst -laivaan. Minä. Todellinen kalastuspönttö, sillä minä olen tänään elämäni ensimmäistä kertaa kalastusaluksessa. Tänään lasketaan siimat mereen ja huomenna ne tullaan aamun valjetessa nostamaan. Siinä välissä jännitetään pallasonnea. Suurta vastuuta tästä myyttisestä pallasmenestyksestä on koetettu sälyttää minun harteilleni. Uskomuksen mukaan ruijanpallaksen pyyntiin mukaan lähtevällä naisella on tärkeä rooli: hänen pitäisi edellisenä yönä tehdä jotain juttuja, joihin naisen lisäksi liittyy joku random mies. Minä peitän korvat kämmenilläni ja hoen ”enkuuleenkuuleenkuule”, kun kippurassa räkättävä ukkolauma juttua minulle kertoo.

Paljon taikauskoa liittyy kalahommiin. Paljon uskoa taikoihin liityy myös minuun ja niihin mieshommiin… Ja paljon nämä navan alittavat jutut tuntuvat kalastajia naurattavan.

No okei. Naurattaa ne myös mua. Räkätän ukkojen kanssa ja mietin tulevaisuuttani; kuinka turmeltuneena ihmisenä tulenkaan täältä pois takaisin sivistyksen pariin.

* * *

Kun kysyttiin lähdenkö mukaan merelle, huusin tapani mukaan ”joo!” sen kummempia ajattelematta. Halusin nähdä miten itse väkertämäni siima toimii ja mistä tässä siimakalastuksessa oikeasti on kyse. Mutta viimeistään nyt astuessani laivaan tajuan, että edessä saattaa olla yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Nyt ei olla menossa naaraamaan mitään pikkusinttejä, vaan ruijanpallasta, joka on eittämättä merten kuningatar. Potentiaalisesti siis minustakin voi tulla merten kuningatar tällä keikalla; olenhan elämäni ensimmäisellä kalareissulla ja mahdollisuus on saada niin iso vonkale, ettei sellaisia ihan joka purosta nosteta. Olen yksimielisesti päättänyt, että se minkä Arto tänään merestä nostaa on vähän niinkuin minunkin fisuni ja se lasketaan minun saaliikseni.

IMG_7652

Suristamme merelle. Taivaalla on paksuja pilviä. Tuulta on vain 4-5 metriä sekunnissa, mutta tiukasti saa horisonttia tämä kalastajanalku tuijottaa, ettei paha olo ota valtaa. Nyt ymmärrän todella hyvin miksi 12 metriä sekunnissa on merellä ehdotan rantaan jäämisen raja. Tämä on minulle jo aivan riittävästi.

Kalamies tietää oikeat kalapaikat. Niin määrätietoisesti me ajamme oikeaan kohtaan ja hidastamme laivan kulkua. Se on perimätietoa se. Yksi kalastaja löytää hyvän kala-apajan ja muut seuraavat perässä. Tänään meitä ei seuraa kukaan, kiitos kalaministerin. Nyt on mahkuja isoon settiin, ajattelen innoissani.

kalastus2

Maisemat ovat upeat, vielä pieni kangastus aurinkoakin on nähtävissä. Auringolle saa nyt heittää hyvästit ja toivoa, että tammikuun lopussa näemme taas uudelleen. Mutta nyt auringonnousuakin tärkeämpää on toivoa sormet ristissä, että ruijanpallasta saadaan. Tätä varmistaakseen Arto surraa siimaa vähän eri syvyyksille: ensin syvemmälle ja sitten vähän matalammalle kun emme voi tietää missä kala liikkuu ja miten virtaukset pyörivät.

IMG_7627 IMG_7629

Seuratessani Arton siimanlaskua mereen ajattelen Erätulilla-ohjelman Peltsiä, Suomen myyttisintä kalamiestä, ja sitä miten sillä on jotenkin aina niin huono kalaonni siinä sen ohjelmassa. Støssä vieraillessakaan ei Norjanmeri oikein avannut hanojaan.

Naurahdan.

Mulle ei käy niin.

Kohahdan.

Hitto.

Nyt on näytön paikka.

”Peltsi, I’ll kick your white little ass!”, myhäilen päätäni hitaasti ylösalas nyökyttäen ja mietin sitä yhtä verkkokalvolleni piirtynyttä kohtausta Erätulilla-ohjelmasta, jossa Peltsi juoksee mereen Støn reissullaan.

Ni. Alasti.

Sillä hetkellä taisteluhenki nostetaan oikealle tasolle. Minä haluan, että minun elämäni ensimmäisellä kalastusreissullani saan isomman kalan kuin Peltsi koskaan! Ikinä! Sitten katsotaan kuka on kuningas näissä hommissa. Olisikohan sittenkin pitänyt kuunnella niitä räkättäviä ukkoja vähän tarkemmin? Ihan vaan siksi, että olisi voinut varmistaa että kaikki mahdollinen tämän myyttisen suomalaiskalamiehen voittamisen suhteen tulisi tehtyä. Toisaalta, eipä siihen taideta paljoa vaatia. Näytöt kilpakumppanillani ovat suht heikot…

* * *

Suht heikot ovat illan saaliit minullakin sitä pallasonnen hankintaa ajatellen. Olemme jättäneet siiman merelle, puksuttaneet takaisin rantaan ja nyt jännitämme kalasaalista porukalla ruotsalaisen Ingvorin 60-vuotissynttäreillä. Näiden synttäreiden vieraskaarti koostuu lähinnä keski-iän reilusti ylittäneistä kalastajista vaimoineen.

Taikauskotoimenpiteet sikseen, päätän, ja keskityn syömiseen. Kyllä kuuskymppisetkin voivat olla hauskat. Kuuntelen paikallisen bändin soittoa ja irtaannun taas ajatuksissani jonnekin ihan muualle. It-firman pikkujouluihin tällä kertaa. Meno juhlissa on ihan sama ja soittajat lavalla näyttävät ihan it-firman firmabändiltä: bassossa se vähän harrikkahenkinen koodari, solisitina virkaintoinen ja ihan hemmetin tosissaan homman kuin homman ottava projektipäällikkö ja kitaristina firman kovin myyntitykki, se tyyppi joka tietää aina kaiken kaikesta. Omasta mielestään.

IMG_8712

Voihan sitä pallasonnea näinkin tavoitella! Ja ainakin sitä voi tavoitella viettämällä aikaa samassa seurueessa kylän pallaskuninkaan kanssa udellen häneltä kaikki pallassalaisuudet. Istun Kyrren ja hänen vaimonsa Ingridin kanssa jälkiruualla ja meillä on hauskat jutut. Muistatko Kyrren, sen kalastajan ja leirintäaueen omistajan, jonka mökillä taannoin olimme?

Jos täs kaupungis on vaa yks sheriffi, ni se on Kyrre!

kyrrensaalis

Toi on Støn pallassheriffin 207 kiloinen lätty. Kyrre on sellainen 190-senttinen jantteri, joten ihmettelepä siitä tuon kalan kokoa. Tämän lisäksi Kyrre on saanut 185-, 145- ja 130-kiloiset lärpäkkeet. Norjassa suurin kalastettu pallas oli 315 kiloa

On se pallaksen pyynti jotain ihan muuta. Ruijanpallas kiehtoo kalamiehiä, sillä se on ihan pirskatin iso kala ja esiintynyt heille aina mystisenä ja pyhänä olentona – niin kiihkeänä pyynnin kohteena kuin kunnioitettuna ja palvottuna taruolentona.

Ihan just sopivasti kuin tehty minulle ensimmäiseksi kalasaaliiksi. Ei mitään pikkusinttejä, vaan kiihkeitä naarattavia ja palvottuja taruolentoja. Salaa toivon kuitenkin, että yli satakiloista ei tällä kertaa tule. En voi muutenkaan tajuta mihin ne merestä nostettavat kalat tässä pikkupaatissa oikein laitetaan. Entäs jos painoa tulee liikaa ja me hukutaan?

IMG_7700

Ja sitten tulee sunnuntaiaamu. Nyt lähdetään testaamaan onko it-firman pikkujoulut ja kylän pallaskuninkaan vieressä istuminen tehonneet. Haemme kalatehtaalta sammion ja se vinssataan veneeseen. Tuohon meidän saaliimme laitetaan. Olen vähän epäileväinen. Entä jos tulee iso ruijanpallas, eihän se tuohon mahdu? Arto kertoo, että jos yli 100 kilon jättipallas tänään saadaan, se köytetään laivaan ja hinataan perässä. En tiedä mitä muut ajattelevat, mutta minulla on tosi vahva fiilis siitä, että laivan hinuritoiminnot ovat tänään tarpeen.

IMG_7604

Vilkutas Stølle hyvästiksi ja puksutamme merelle. Sää on eilistä kirkkaampi ja merikin rauhallisempi, uskon sen enteilevän hyvää. Laivaa ohjaa Svein, hän on kovin hiljainen. Artokin tuijottaa merta mietteissään. Taitaa jännittää. Minäkään en uskalla puhua pukahtaa sillä tämäkin voi olla joku taika, josta minä en vaan ole kuullut. Että pallakseen mentäessä on oltava hipihiljaa.

IMG_7707

Ja sitten ollaan perillä. Merellä kelluu punainen poiju, jonka sinne merkiksi jätimme. Noilla minä muuten teen Stø Boxing Clubilla vatsoja, poiju on hyvä jumppapallo. Kiristyvän vatsalihaksen lailla tunnelma veneessä sähköistyy kuin taikaiskusta. Minäkin ryntään asemiin veneen laidalle. Arto alkaa vinssata siimaa ylös merestä. Vasta nyt huomaan, että siima on aivan erilaista kuin ne joita minä olen tehnyt. Tässä on järeitä koukkuja 15 metrin välein. Niinpä tietysti, eihän 200 kiloista millään pikkukoukuilla napatakaan.

Hiljaista pitää. Siimaa nousee merestä minuutteja. Kymmeniä minuutteja. Arto ja Svein katsahatavat toisiaan ja Svein sanoo minulle, että nyt ei oikein hyvältä näytä. Minua mietityttää. Ei kalan tulemattomuus, vaan se, että minä en tiedä kuinka iso on Peltsin isoin saama kala. Puhutaanko nyt kiloista? Kymmenistä kiloista? Sadoista tuskin. Arton isoin ruijanpallas oli 69-kiloinen. Se on minuakin paljon painavampi. Oho.

IMG_7736

Sitten kalaa alkaa tulla. No, ainakin yksi. Se on keila. Norjalaiset eivät pidä sitä oikein minään, mutta olen kuullut että se on hyvää kalakeitossa. Ja että sen maksa on hyvää. Vai oliko se hyvämaksainen molva? En ole varma. Mutta nyt merestä nousee sellainenkin. Molva.

Taas tulee pitkä hiljainen kausi.

Ei mitään.

Ei vieläkään.

No…

Ei.

JA SITTEN!!!! SITTEN!!

Turska.

”Komia lätty.”, totean videokameralle.

Ja hirveän iso sellainen. Painoa sillä on noin 17 kiloa.

IMG_7757 IMG_7758 IMG_7824

En ole eläissäni nähnyt noin isoa kalaa. Tuijotan sitä suu auki. Käännän katseeni Sveiniin yrittäen hakea hänestä sellaista veljellistä intoa isosta kalasta, mutta hän näyttää tottuneen tällaisiin lättyihin. Svein suolistaa kaloja. Minulla on hirveän hyvä fiilis. On kuin olisi kotiin tullut. Minäkin osaan tuon! Suolistamisen! Me ollaan niinku samaa jengiä ja minä olen siitä tosi ylpeä. Meinaan ehdottaa Sveinille, että suolistaisin yhden kalan, mutta en uskalla. Suolistaiskohan Peltsi?

IMG_7827IMG_7748

Kalan nosto kestää yllättävän kauan. Tai meidän tapauksessamme siiman nosto. Kalaa ei juuri tule. Turskan, molvan ja keilan lisäksi yksi ruijanpallas, mutta sen ovat ravut syöneet luurangoksi eikä siitä ole iloa kellekään. Eikä se ole edes satakiloinen. Pallashuumani alkaa laantua. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa ne ukkojen räkätykset tosissaan? Tehdä taikoja? Minähän tulin tänne voittamaan!

IMG_7813

IMG_7846

Lokit kirkuvat ympärillämme. Ne haluavat suolet ja maksat ja mahalaukut ja pernat ja nää kaikki mulle hyvin tutut kalan sisäelimet. Paha olo alkaa vallata minut. Oksettaa. Laiva on kiikkerä, sellaisiahan nämä norjalaiset kalastuspaatit ovat ja se sekoittaa tasapainoaistin. On alkanut jo hämärtää ja tuntuu, että viimeisinkin läpö pakenee. Palelee. Nyt tuo siima saisi jo loppua. Pelottaa, ettemme ehdi pois ennen pimeän tuloa. Sitten se vasta alkaakin oksettaa. Mutta en jaksa valittaa. Mitä turhista. Viime päivät ovat opettaneet minulle paljon asenteen lujuudesta.

IMG_7782

Tapitan Arton ja Sveinin työtä silmä tiukkana. Arto nostaa taas uuden kalan merestä ja Svein alkaa suolistaa sitä. Yhtäkkiä paikalle lehahtaa kotka. Sulavin liikkein se kaartaa haaskalle ja nappaa jaloillaan jonkun ison limaklöntin merestä. Meinaan kaatua takamukselleni! Se on hienointa, mitä olen koskaan nähnyt. Kun kalasaaliissa ei liiemmin ole seurattavaa, kotkat pitävät nyt meidän mielenkiintoimme yllä.

Odotan, että kotka lehahtaisi paikalle uudestaan ja nappaisi lisää sisäelimiä ja saisin napattua siitä uvan. Säästämme mehukkaimpia paloja, jotta voimme sitten heittää niitä mereen, kun kotka on taas näköpiirissä. Emme onnistu uudelleen ja valokuvat jäävät saamatta. Onneksi nyt tämä näkymä on tallentunut vahvasti verkkokalvolleni ja toivottavasti peittää nyt sen edellisen siellä pitkään pyörineen. Sen ”white little erätuli-äässin”, jota päätin nyt tällä reissulla potkia.

IMG_7860 IMG_7849

Siimat on nyt nostettu merestä ja matkatessamme kohti kotisatamaa pyydän Artoa antamaan tyhjentävän lausunnon kalasaaliista.

”Tällaista on kalastus”, hän toteaa ykskantaan.

Minä ajattelen Kimi Räikkösen tyhjentäviä lausuntoja. Aika samanlaisia Arton kanssa. Päättelen että enempiä on turha tivailla. Minun mieltäni kaihertaa riittääkö se seitsentoistakiloinen turska. Ruijanpallas jäi saamatta. Se oli lopputulos. Tällaistahan se kalastus on. Arvaamatonta. Yllätyksiä täynnä. Pallaksen sijaan meidät yllättivät kotkat, joita kaartaa näköpiirissämme seitsemän. Minulla on ollut ikimuistoisin laivamatka ikinä. Se riittää minulle.

Kunhan vain seitsentoistakiloinen turska on tarpeeksi. Nyt on vaan selvitettävä mikä kilpakumppanini isoimman saaliin paino on… Luotan itseeni. Luotan Artoon. Me on voitettu. Varmasti.

10819048_726750904090543_558816005_n 10814324_726750690757231_1530813208_n

/æm, yks onnellinen kalanainen, joka kertoo, että huomenna (ellei tuu suolistuskutsua) on luvassa vielä videota kalareissulta ja se se vasta hieno video onkin: Seittemäntoistakilon turska.

To eat -lista

Elämäni koostuu nyt erilaisista listoista. On pakkauslistaa, to do -listaa, listaa ihmisistä, jotka täytyy ehtiä tavata… kaikkia erilaisia listoja, joihin olen koonnut tärkeitä ennen lähtöä tehtäviä asioita.

Sitten on tämä ”to eat -lista”. Siis erilaiset ruoat, joita on pakko saada syödä ennen lähtöä – ennen kuin ruokavalioni muuttuu pelkäksi turskaksi.

Lista menee näin:

– Silvopleen kasvisruokabuffa (check)
– Nepalilainen ruoka (check)
– Sushi

Ja sitten tämä. Tänään, tänään oi tänään, tämä:

toeat1 toeat2

Viimeksi olen syönyt hampurilaisen vuosi sitten Ruotsissa! Ja tänään oi tänään tein sen taas enkä tiedä milloin se taas tapahtuu seuraavan kerran mutta olen haljeta onnesta. Mikä suunnaton ilo! Onni ja autuus! Hampurilainen.

toeat3

Hampurilainen!