Olen päästänyt sinut mukaan oppimaan ja oivaltamaan kanssani uutta myös työnhaussa ja henkilöbrändyksessä oman esimerkkini avulla. Nyt olisi taas tarjottavaa sillä saralla.
Tein uudet nettisivut, joiden toivon auttavan minua eteenpäin, kun nyt teen päätöksiä omasta jatkostani tämän nykyisen Kuopion pätkän päättyessä elokuun lopulla.
Menepä katsomaan sivut osoitteessa www.maijailmoniemi.fi Tsekkaa ne myös siinä mielessä, mitä oivalluksia voisit saada siinä, kuinka paketoida omaa osaamistasi.
Ja minä tietysti otan työtarjouksia vastaan. On tämä oman tulevaisuutensa pohtiminen aina jännää…
Olen miettinyt paljon maanantaina julkaisemiani ohjeita tarinankerronnasta tuskailen samalla sitä, etten löydä kirjoitettavaa blogiini. Haluaisin kertoa täällä tarinoita, joilla voisi olla merkitystä jollekin. Haluaisin viedä sinut maailmoihin, joihin et ehkä ole päässyt kurkistamaan – ottaa sinut kanssani kokemaan.
Tuska on ollut viime viikkojen vallitseva tunne. Minä ponnistan nyt pitkän sairauslomani pohjilta takaisin työelämään, mutta asiat eivät etene niin nopeasti kuin haluaisin. Täytyy viritellä kaikki käyntiin uudelleen, sillä poissaolo markkinoilta on painanut minut monien mielessä unholaan.
Kokemus! Siinähän se on, tajusin eilen.
”Mitä samaistuttavaa on tässä hetkessä ja kokemuksessani juuri nyt?”, pysähdyin kysymään itseltäni, ja päätin puhua kertoa sinulle tarinan periksiantamattomuudesta…
* * *
AAMUNI ALKAVAT AINA samoin. Kännykän herätyskello soi. Minä tökkään sen sormellani hiljaiseksi, vedän peiton korviini, ja painan rähmäiset silmäni tiukasti takaisin kiinni.
Makaan kohmeisena kyljelläni ja räpyttelen silmiäni. Hamuilen kännykkää käteeni uudelleen ja tökkään sormeni Facebookin kuvakkeelle. Sitten Instagram. Sitten Twitter. Sähköposti… ei, siellä ei ole kuitenkaan mitään. En minä edes näe mitään. Rähmäinen lima vetää silmät umpeen.
Tuhisen ja tsemppaan itseäni nousemaan. Sytytän lampun, ja silmiä kirvelee. Oion kankeaa ja kipeää polveani. Se on mielessä koko ajan. Aamusta iltaan.
Lopulta löydän itseni pesemässä silmiä rähmästä ja hampaita yön tunkiosta. Keitän kahvin ja paistan kananmunan. Keittön pöydällä on tietokoneeni, ja istun sen ääreen. Selailen ja surffaan. Kananmuna maistuu palaneelta kumilta, mutta kahvin tumma maku miellyttää. Tätä hetkeä en päivästäni vaihtaisi.
Näköjään myös kuvaan itseäni ruudussa… Juttupulan lisäksi kuvapula 😀
TUIJOTAN RUUTUA. On aika alkaa luoda. Joka päivä minä teen sitä. Luon itseni uudelleen. Kerta toisensa jälkeen koetan löytää uusia kulmia itseeni ja maailmaan – tehdä itseni sille tarpeelliseksi.
Se on työni nyt. Työni on olla periksiantamaton.
Nyt naputan kolmea käsikirjoitusta yhtä aikaa: videotyöhakemus, myyntivideo ja seuraavan videoblogini tarina. Sormet hakkaavat näppäimistöä napakasti.
Nyt ne rullaavat jo hiirimattoa. Selaan kuvia itsestäni. En osaa enää ajatella, että ihminen ruudulla olen minä. Se on joku ulkopuolinen, josta tuotan ulostuloja erilaisissa konteksteissa. Tuon ihmisen takia minä olen päättänyt olla periksiantamaton.
Viimeistään vammaisvuoteellani olen tehnyt päätöksen monen itseäni etsivän vuoden jälkeen; on uskallettava olla se, joka on. On olemassa tarve, johon se asettuu, ja sen minä löydän, vaikka se vielä veisi aikaa.
Havahdun siihen, ettävoimani valahtavat. Työ on temmannut mukaansa, ja jossain välissä olen nauttinut lounaankin. Nyt pää ei tunnu enää tuottavan tajuntaa. Laitan herätyskellon soimaan 15 minuutin päähän, asetun makaamaan sängylle, ja painan silmät kiinni.
Suloinen päiväuni ei tule.
Ehkä olisi aika päivän polvikuntoutuksen? Sitä en lyö laimin, sillä se on tieni pelastukseen. Konkkaan koivellani kuntosalille. Se kipuilee nyt kovasti. Kehitys kulkee vuoristorataa. Puolessa välissä treeniä iskee huimaus ja paha olo. Oksettaa ja jalat alla muuttuvat hyllyväksi makaroniksi. Yllättävä voimattomuuden puuska alkaa itkettää, ihan tuosta noin vaan. Annathan minun jaksaa!
Tämä on yksi periksiantamattomuuteni muoto; kova polvikuntoutus. Se auttaa minua luomaan itseni uudelleen päivä toisensa jälkeen.
MITÄ TAPAHTUISI, JOS antaisi periksi? Istun taas tietokoneen ääressä. Kummallinen heikko hetki on päätynyt roiskeeksi wc:n posliinille. Ruokamyrkytyskö?
Ulkopuolinen maailma yrittää horjuttaa. Kaikessa karuudessaan se on kovin kiehtovaa. Kuinka tämän haasteen hallitsen? Mietin seitsemän kuukauden takaista polvionnettomuuttani: Kun polveni pamahti rikki, kaiken kauhuni keskellä minä oikeastaan olin kovin innoissani. Nyt saisin uuden seikkailun!
Koko tämän matkan olen antanut itseni oppia. Minusta, ympäristöstäni, tunteistani. Olen heittäytynyt mielen seikkailuun sen sijaan, että olisin antanut tilanteen lannistaa loputtomiin. Välillä onnistun, välillä en. Välillä itkettää, mutten enää en jää siihen kiinni.
Sillä tavoin ihminen luo itsensä ja mahdollisuutensa uudelleen. Ei hätkähdä heikkouden hetkistä, vaan tietää, että on jotain, mitä nyt ei näe. Tuntee, että on tartuttava siihen mitä nyt on, jotta näkemätön voi avautua.
YKSI ASIA ON MINULLE vielä näkemätön: eräs yhteydenotto. Sitä minä odotan, puhelua hetkenä minä hyvänsä, jonka mahdollinen myöntävä vastaus antaisi minulle työtä ja toivoa. Tehdyn myytityön saldo on yhtä kuittausta vailla viimeistelty. Vastaus voi olla vielä mikä tahansa!
Sen merkitys on suurempi kuin sanoin osaan kertoa. Kun on ollut kovin hiljaista, pienikin askel vie suuresti eteenpäin. Minä tahtoisin talsia nyt reippain askelein. Olla siellä missä sinäkin, en täällä kammiossani.
Tuon näkymän pidän mielessäni, ja tartun tekemään uutta ulostuloa itsestäni taholle, jonka toivon kiinnostuvan taidoistani. En voi olla pysähtymättä aika ajoin miettimään: mitä muut ajattelevat, kun tuotan kerta toisensa jälkeen heidänkin nähtävilleen tarinoita itsestäni. Kyllästyvätkö jo?
Sitä on työnhaku tai palveluitten myynti kaltaiselleni itseni työllistävälle yrittäjälle. Se on minun periksiantamattomuuteni muoto juuri nyt. On hyödynnettävä kanavia, jotka hallussani on, on saatettava sanaa maailmalle. On tuotava taitonsa tehokkaasti esiin, sillä kukaan ei niitä kammiostani kaivele.
Vaikka sitä välillä toivonkin. Odotan ihmettä. Että joku auttaisi. Kovin moni ihmisistä tai tahoista, joihin otan yhteyttä tarjotakseni palvelustani tai kysyäkseni apua, ei vastaa minulle. Sitä kummastelen, mutten jää asiaan kiinni. Heillä on kai syynsä siihen, enkä minä voi pakottaa. On muistettava tämä tunteeni ja toimittava itse tulevaisuudessa toisin. Tämän painan syvään mieleeni. Periksiantamattomuus on paras opettaja.
Kävin tällä viikolla tekemässä myös vähän musiikkia.
TUIJOTAN NÄPPÄIMISTÖLLÄ LEPÄÄVIÄ sormiani, niiden kynsinauhoja, jotka ovat halkeilleet periksiantamattomuuteni perukoilla. Olen viimeisten päivien aikana tehnyt ison työn. Rakentanut kolme päivää videota, jolla autan toisia tarinankerronnassa. Tehty työ ei johda suoraan mihinkään tai maksa minulle palkkaa. Olen lopputulokseen kovin tyytyväinen. Mutta videota on katsonut kunnolla vain kourallinen ihmisiä, ja minä mietin mikä järki. Miksi annan itsestäni näin paljon saamatta suoraa vastinetta?
Mutta mahdollisuus voikin olla juuri siinä, että tarttuu asioihin, jotka tuntuvat oikeilta. Tämä saattaa olla kulma, jolla pääsen eteenpäin. Ja jos ei ole, ainakin olen kokeillut ja oppinut itse paljon. Se avaa portteja jossain, minne en nyt vielä kykene näkemään. Matka maaliin vaatii koko joukon erilaisia ulostuloja, epäonnistuneitakin.
Minä näen nyt iltahämärään kääntyneen päivääni. Pohdin periksiantamattomuutta. Mitä se on?
”Ei periksiantamattomuus ole perkelettä ja kuokka-Jussia – ei pään seinään hakkaamista, vaan kyky luoda itsensä uudelleen. Se on voima, jolla mahdollisuus avautuu. Se on rohkeus rakentua muuttuvassa hetkessä, mieli, joka ei tartu yhteen totuuteen ja osaa päästää irti. Se on energia saada itsensä kokeilemaan, innostus laittaa itsensä toimimaan. Se on myös uskallus antaa asioille aikaa. Periksiantamattomuus on erilaisia ulostuloja itsestä, joista joku johtaa lopulta maaliin.”
Näin päätän kiteyttää kokemuksen blogiin. Sillä sitä se on – periksiantamattomuus.
Katson näppäimistöllä tahtiaan hidastavia sormiani. On aika antaa olla. On aika rauhoittua ja antaa ajatusten tasaantua.
Asetan aamuksi herätyksen kelloon. Huomenna minä avaan taas rähmäiset silmäni uuteen päivään. Huomenna minä luon itseni taas uudelleen.
Paljon sitä ehtii yhden päivän aikana, kun oikein pistää tuulemaan. Sain tänä aamuna, viimeisillä hakuhetkillä kuulla ihan hullusta työpaikasta: 3rd Home -niminen amerikkalainen yritys etsii työntekijää kiertämään maailmaa kolmeksi kuukaudeksi ja majoittumaan luksusvilloissa – somettamaan siinä ohella. Palkka huimaa korvia. Työpaikka on suorastaan uskomaton.
No, eihän seikkailija voi tällaisesta mahdollisuudesta kieltäytyä. Oli tehtävä pikavauhtia minuutin mittainen hakemusvideo. Se on tässä nähtäväksesi ennen kuin lähetän sen, sillä onhan tämä nyt sinun kanssasi jaettava!
Olisi toki huippua saada tuollainen homma, ja huomenna, kun tämän lähetän, jäämme katsomaan miten siihen reagoimaan. Mutta palvelkoon tämä video myös kahta muuta tarkoitusta:
1) olkoot ESIMERKKINÄ SULLE siitä miten videotyöhakemuksen tarinan voi rakentaa ja
2) toimikoot kehotuksena sulle, joka just nyt etsit taidoillani varustettua osaajaa, tarttua minuun HETI! Free to go, eager to go – just catch me!
Muistatko, kun vuosi sitten tein vinkkivideon, jossa kyselin ammattilaisilta neuvoja videotyöhakemuksen tekemiseen? Katso myös tämä, siinä on paljon kullanarvoisia ohjeita myös sinulle!
Ehkäpä tässä on riittävästi yhdelle päivälle. Sitähän minä eilen sanoin; mitä tahansa voi tapahtua. Tänä aamuna tapahtui tämä asia aivan yllättäen, ja jos ei muuta, niin kehittyttiinpä porukalla taas videoitten tekijänä.
/Äm
//
BRIEFLY IN ENGLISH:
I decided to apply for a mind blowing job at 3rd Home. Traveling around the world for three months and living in luxurious villas.
Since I want help you to get ideas while I do my crazy stuff, I want to share this video application with you. Maybe you get some ideas to your storytelling? I only had a day to do this, so please, have mercy on me.
And if YOU have a job for me, fire on! Free to go, eager to go! Just catch me!
”Oot viime aikoina taas vaan tyrkyttänyt itseäs joka suuntaan. Sulla taitaa taas olla joku maaninen vaihe päällä. Ootko miettinyt, että jengiä saattaa ärsyttää se, että sä jatkuvasti kehut itseäs ja postailet someen. Kaikki lauluvideot, työnhakujutut. Ja sit välillä kirjotat jostain yksinäisyydestä niinku oisit joku maailman säälittävin ihminen. Ootko miettiny, että sulla vois olla kaksisuuntainen mielialahäiriö?!”
Ja niin edelleen.
Palaute tänään.
* * *
Minulla on periaate. Pyrin aina vastaamaan jokaiselle minua lähestyneelle lukijalle. Saan teiltä paljon viestejä ja kaikki toivotan tervetulleeksi arvostuksella, sillä ne antavat minulle aina jotain ajateltavaa. Joskus niin paljon, että niistä on syytä ihan kirjoittaa julkisesti.
Ja tänään, kun saan tämän palautteen, joka loppuu sanoihin: ”Vittu mitä paskaa, hae apua.”, on olo, että haluan kirjoittaa muutaman rivin.
Tai oikeastaan kirjoitan tämän siksi, että viesti oli tullut salanimellä, enkä voi kirjoittajalle itselleen tätä vastausta antaa. Julkaisin eilen työnhakuani varten tekemäni videon, mikä oli saanut tämän seuraajani mietteliääksi.
Sen, mitä olisin hänelle vastannut olisi mennyt jotakuinkin näin:
Hei blogiystäväni!
Kiitos viestistäsi ja palautteestasi. Olit selvästi laittanut siihen aikaa ja energiaa, hienoa! Olin kuitenkin hieman yllättynyt sen sävystä.
Onhan sinulla ollut mukava kesä?
Saan paljon viestejä lukijoiltani, toiset niistä minua ihmisenä enemmän mairittelevia, toiset vähän vähemmän. Suhtaudun kriittiseen palautteeseen suurella kiitollisuudella, sillä se antaa minulle usein ajateltavaa – jopa enemmän kuin kehut.
Kunnioitan toisia ihmisiä käyttäytyivätpä he minua kohtaan miten tahansa. Minulla ei hirveästi ole tarvetta provosoida tai provosoitua. Toivottavasti et siis odottanut, että vastaisin sinulle äkkipikaisesti tuohtuneisuudestani käsin ja ilkeästi, sillä niin en halua tehdä. Sen sijan rauhoitin aikaa päivästäni vastatakseni sinulle ajatuksella.
Tiedän, että kriittisessä palautteessa kyse ei yleensä ole minusta laikaan, vaan viestit heijastavat ennemminkin niiden lähettäjän tunteita ja kokemuksia. Ehkä se on kateutta, ehkä kyse on vain siitä, että lähettäjä ei ole päässyt käymään sokkotreffeillä vähään aikaan ja päätä pikkusen puristaa.
Toivottavasti sinulla on kuitenkin kaikki hyvin?
Minulla nimittäin on! En ole koskaan elämässäni ollut näin innoissani, onnellinen ja vapautunut. Se johtuu siitä, että olen vihdoin uskaltanut sanoa ääneen asiat, joita elämässäni eniten rakastan ja päättänyt mitä haluan elämässäni tehdä. Päätöksenteko on vapauttavaa. Kun tietää mitä haluaa ja mitä voi toisille antaa, uskaltaa olla oma itsensä täysin rinnoin!
Olit tehnyt hienon havainnon: minä todellakin mietin somepostauksiani strategisesti. Ilman muuta haluan jakaa asioita ja valottaa teille erilaisia kulmia itsestäni sekä osaamisestani, jotta voin näyttää kuka minä todella olen ja mihin pystyn. Mietin tarkoituksella tarkkaan kuinka haluan sosiaalista mediaa käytän myös omien ja toisten tarpeitten edistämiseen. Minulle some on työkalu ja työpaikka, jossa jaan ajatuksiani samalla yrittäen antaa myös muille.
Olen tainnut antaa sinullekin jotain ajateltavaa, kun jaksoit kirjoittaa minulle näin pitkän palautteen?
Siinäkin osut naulan kantaan, että minä todella olen aika jakomielinen. Ajattele, miten ihminen voikin olla niin monipuolinen persoonaltaan ja osaamiseltaan. Ja mikä hurjinta, en ole koskaan elämässäni ollut näin aito oma itseni ja rehellinen kuin nyt!
Entä jos jakomielisyys olisikin positiivinen asia? Entä jos se monipuolisuus olisikin onnellisuutta?
Olen tässä oman elämäni varrella huomannut, että usein suurimmat yhteentörmäykset ihmisten välillä syntyvät siitä, kun eletään eri tavoin eikä ymmärretä toisen näkökulmaa elämään. Satuitkohan lukemaan aikoinaan, kun kirjoitin oivalluksen, jonka sain käydessäni treenileirillä yhdistetyn maajoukkueen poikien kanssa. Se meni näin:
”Niin, ajattele: näinkin voi joku elää. Ja sitten samalla jossain toisaalla joku toinen hiihtää lukemattomia tunteja metsissä, hyppää kerta toisensa jälkeen mäestä ja hikoilee. Sitten joku kolmas yhdistää meidät tarjoten mahdollisuuden maailmoillemme kohdata. Ja meille jokaiselle on paikkamme. Toinen ei ole toistaan vähempi tai enempi, kyse on siitä, miten meidän kunkin parhaat kykymme pääsevät ilmaissuiksi ja palvelemaan maailmaa.”
Minä haluaisin kuulla miltä sinun maailmasi näyttää!
Maailmassa, jossa minä elän ja työskentelen, töitä etsitään tällä tavoin: avataan verkostoja, koetetaan erottautua luovilla keinoilla, uskalletaan tuoda omia valttikortteja esiin ja jaetaan työnäytteitä. Minun maailmassani ei kävellä kerran kuussa palkkatoimistoon hakemaan palkkakuittia, vaan työt ovat levällään eri paikoissa. Siksi maailmassani osaamistaan joutuu myymään rohkeasti, mielikuvitusta käyttäen ja itseensä luottaen.
Tämä voi olla yhä useamman muun tulevaisuus, kun työpaikat ja työsuhteet muuttuvat. Minä veikkaan, että moni muukin joutuu opettelemaan kommunikoimaan osaamistaan uudella tavalla, kehumaan ja tyrkyttämään itseään mielipuolisesti (jos niitä sanoja haluaa käyttää) sekä etsimään innovatiivisia tapoja myydä osaamistaan ja vakuuttamaan valitsijat. Minä olen valinnut tämän tavan elää, sillä muu ei kaltaiselleni sopisi, mutta jotkut saattavat myös joutua vasten tahtoaan etsimään töitä freelancer- ja pätkätyösuhteissa.
Millainen tapa elää sopii sinulle parhaiten?
Tiedätkö, minä todellakin aion kehua ja tyrkyttää itseäni, käyttäytyä kuin mielipuoli, jos toimintani rohkaisee edes yhtä teistä ymmärtämään, että niinkin saa tehdä. Jopa Suomessa!
Sillä, ajattele; meille jokaiselle todella on paikkamme huolimatta siitä millaisia olemme tai miten toimimme. Ja kun tuntee olevansa oikeassa paikassa, kuten minä nyt, tietää, ettei toinen ihminen erilaisine toimintamalleineen ole mahdollinen uhka, vaan potentiaalinen ystävä. Tärkeintä on kunnioittaa itseään ja toista.
Kiitos että olet löytänyt blogini! Toivon, että saan inspiroida sinua tulevaisuudessakin ja jopa tuoda hymyn kasvoillesi. Sillä tiedätkö, on tunnustettava; minä en hymyillyt ensin, kun luin viestisi.
Mutta nyt minä hymyilen. Oivalsin nimittäin juuri jotain todella suurta itsekin, ja siksi kiitän tästä lahjastasi!
Hymyilyttääkö sinua jo?
Jos ei, niin sitten ehkä sanoisin sinulle, että: ”Hei, löysää pipoa, jooko!”
Ystäväsi, Maija
Kyllä. Tämä kuva todella löytyi arkistoistani, kun etsin hetkiä elämästäni duuntraileriani varten. Vuosi taitaa olla 2010 ja tässä mennään Pori Jazzeille – karaoketaksilla tietty…
Niin, että tyrkyti-tyrk ja omakehuhaisee: näitkö jo paljon parjatun trailerini, jolla haen duunikeikkaa? Etisitkö ihmistä energisoimaan vieraasi, hurmaamaan kuulijasi tai esiintymään kamerallesi? Minä haluan auttaa!
Tein trailerin myös englanniksi, sillä osaan myös enkkua aika hyvin! Vai mitä olet mieltä?
Ja ps. nuo linkit tekstissä, katso ne, sillä niitten takaa löytyy muutama minusta ihan älyttömän hyvin onnistunut juttu. Työnäytteitä nekin!
Moni on kysynyt mitä minä oikeastaan teen työkseni tai mitä haluan tehdä, olenhan edessäsi etsinyt töitä jo monta kertaa. Pitkä prosessi on käyty sitten vuoden 2012, kun luovuin firmastani. Ja kuten minua seuranneena tiedät, se ei todellakaan ole ollut helppo tie. Mutta ei ole elämä helppo, eikä ole kai tarkoituskaan, sillä sitten ei oppisi mitään.
Minulle isoin oppi tänä vuonna on ollut päätöksenteko, asia, joka liittyy vahvasti rohkeuteen. Päätin, että sydäntään vastaan on turha taistella, ja sanoa rohkeasti ääneen, että juuri nämä videolla mainitut ovat asiat ovat niitä, joita olen aina halunnut tehdä ja joissa olen parhaimmillani. Toki osaan paljon muutakin, mutta näissä asioissa on myös osattava fokusoida, jotta pystyy viestimään itsensä selkeästi.
Minulle iso päätös on tarkoittanut sen hyväksymistä, että tämän kaltaiset töissä olen parhaimmillani. Olen päättänyt uskaltaa tehdä vain hauskoja asioita, onhan lopulta sydämen syke ainoa onnistumisen tae. Etsin syksylle keikkaa ja tein tämän esittelytrailerin – toivottavasti se ajautuu tahoille, jotka minua tarvitsevat!
Ja vaikkei sinulla olisi minulle duunia, tämä saattaa olla taas niitä juttuja, jonka jakamalla voin antaa myös sinulle ideoita omaan työnhakuusi. Anna siis palaa ja jaa tätä eteenpäin!
Ni tässä, sulassa sovussa päivän opetuksellinen ja inspirationaalinen osuus sinulle ja syksyn työkeikkojen haun päänavaus minulle.
Kaunista keskiviikkoiltaa, kultaset!
Ja hei, tein muuten saman englanniksi. Tässä ehkä opit minusta jotain uutta, nääs ihan hyvin nuo työt sujuu englanniksikin…
Olen hakemassa kesäksi työpaikkaa. Muutama päivä sitten kerroin olevani haasteen edessä. Löysin täydellisen tehtävän, jonka päätin saada. Yksi haaste asiassa on; kuinka erottautua minuutin mittaisella videohakemuksella muiden hakijoiden joukosta sekä tuoda esiin oma osaamisensa ja soveltuvuutensa.
Sharing is caring”. Tuskin olen ainoa, joka pohtii kuinka rakentaa täydellinen videotyöhakemus. Siksi haastattelin paria ammattilaista, kysyin heidän vinkkejään ja kokosin noista ohjeista tämän ensimmäisen vinkkivideon: ”Näin teet täydellisen videotyöhakemuksen, osa 1”.
Ja nyt on videosarjani osa numero 2 aika!
Tässä se nyt on! Valmis videotyöhakemukseni.
Kääk.
Nyt on sitten kaksi vaihtoehtoa: joko nolaan itseni täydellisesti, tai sitten minä todella osoitan sinulle somekuningattaruuteni.
Mutta kävi miten kävi, sen sanon, että tämä video yhdistettynä tässä alla tekemääni analyysiin hakemuksen viestinnällisistä ratkaisuista on ehkä elämäni paras työnäyte ja konsultointini kenellekään – nämä asiat kun pätevät ihan mihin tahansa tarinankerrontaan. Onnellinen olenkin siis, että levität eteenpäin tätä blogitekstiä videoineen, jotta muutkin erilaisia myyviä tarinoita rakentavat saavat siitä parhaan hyödyn.
NYT! Katso ensin tämä videoni se on MINUUTIN mittainen, ja sitten pistetään sitä tässä tekstissä yhdessä palasiksi.
TYÖNHAKUVIDEONI TEKEMISESTÄ JA VALINNOISTA:
Pyrin tässä purkamaan keskeisiä valintoja kokonaisuuksiin, jotka numeroin teeman mukaisesti. Koetan siis avata sinulle sanoin sitä, millä tavoin lähdin ratkaisemaan videon tekemistä ja millaisia valintoja tein. Toivon, että tällä tavoin voisin antaa sinulle oivalluksia oman videosi tekemiseen.
1) Kohderyhmä. Koko videon yksi tärkein määrittävä tekijä on se, kenelle tämä lopputuotos on tarkoitettu. Se määrittää kaikki valinnat ja tuon kohderyhmän mielenkiinto videolla tulisi voida herättää. Tämä hakemus on suunnattu viihteen ja elokuvan maailmaan ja luovalle alalle, joten tarinassa olen revitellyt rohkeasti. Tällaista ei tietenkään voi minne tahansa lähettää (tai no, miksi ei…!), ja korostan, että tämä on esimerkki. Koetan tämän avulla auttaa sinua oivaltamaan kuinka tarinaa voi rakentaa.
Huomaathan myös, että tätä videon ideaa ei kannata suoraan kopioida (varsinkaan jos haet tätä samaa paikkaa); minulla on oma tarinani ja sinulla omasi. Mutta teet varmasti tästä oivalluksia omiin tuotoksiisi.
Kehotan sinua miettimään, mikä sinussa on kaikista mielenkiintoisinta. Vaikket ehkä olisi seikkaillutkaan yhtä paljon kuin minä, löydät varmasti itsestäsi jotain hienoa ja yllättävää – voit vaikka kysyä kaveriltasi, kollegaltasi tai puolisoltasi mitä hän ajattelee. Ja kuten tälläkin videolla huomaat, voit myös rakentaa mielenkiintoa monella erilaisella valinalla, vaikkapa juuri ristiriidalla.
* * *
2) Työpaikkailmoitus. Sitä on tutkittava tarkkaan. Luettava kiinnostuneesti, mitä siinä sanotaan ja pyydetään. Minun tapauksessani videolle annettiin lähtökohdiksi kertoa miksi olisin tehtävään paras ja ohjeistettiin, että minun pitäisi saada vastaanottaja nauramaan. Nuo kaksi lähtökohtaa mielessä pitäen lähdin liikkeelle.
* * *
3) Tyylilaji. Työppaikkailmoitus ohjasi minut valitsemaan videon tyylilajin, se on tietysti humoristinen. Kuten TÄLLÄ ”Näin teet täydellisen työhakemusvideon, osa 1” – videollanikin totean, huumori on haasteellinen laji. Siksi lähtökohdissa pohdin myös tarkkaan miten huumori kannattaa rakentaa, ettei se mene typeräksi tai ylinäytellyksi.
Ylilyöntien lisäksi koetin välttää tässä videossa alleviivauksia, siis sitä, että osoittaisin suoraan sormella siihen mitä osaan tai tekisin listauksia taustastani. Rohkenin luottaa siihen, että tarinani puhuu puolestaan. Loppuun tein myös linkkauksia nettisivuilleni ja blogiini, josta katsoja voi halutessaan katsoa lisätietoja ja pureutua tarinaani tarkemmin. Halusin myös korostaa omien valttieni tämän ”sekoilun” ja heittäytymisen lisäksi olevan se, että olen jo aikuinen ja kokenut ihminen. Kun kyseessä on elokuva, ja työkavereina Suomen parhaat koomikot, voi olla, että joku hakijoista hakee tehtävää myös julkisuuden tai hauskanpitomahdollisuuden takia. Alleviivaamatta sitä sen enempää, halusin kertoa, että minä olen menossa töihin ja vastuullisena kantamaan tarjotun työkokonaisuuden.
Tältä osin siis pohdin valinnoissani sitä, millaista ”kilpailijoita” tässä haussa kohtaan. On kuitenkin tärkeää keskittyä vain ja ainoastaan puhumaan itsestään, ei haukkumaan muita.
Alleviivaukset olivat yksi haasteellisin asia videota rakentaessa. Jouduin pohtimaan paljon, mitkä asiat tulisi avata tarkemmin ja mitkä taas voisi jättää vähän hämäriksi, jotta ne tehokeinona tuottaisivat lisää mielenkiintoa.
Siksi jätin tarkoituksella myös jotain asioita selittämättä, kuten tuon ”kamerat seurasivat kaikkialle” -kohdan, jättääkseni katsojalle jotain kysyttävää. Mihin olin tuossa menossa?
Ja mielenkiinnosta puheenollen! Pylly, se myy aina!
4) Tavoite. Niin. Ei siitä mielenkiinnosta nyt pääse mihinkään; tämän videon ensisijainen tavoite on tietysti herättää rekrytoijan mielenkiinto. Siksi videoon ei tarvitsekaan yrittää tunkea kaikkea (luojan kiitos vielä hakemuksen lisäksi voi lähettää cv:nsä), vaan kuten Kari Nurmikin edellisessä vinkkivideossani toteaa, tarina on aina tärkein.
Appropoo 5) tarina. Minun etumatkani on tietysti vahva tarina, jota olen jo monta vuotta kertonut blogissani. Sieltä tiesin löytäväni elementit videoon. Olen seikkaillut paljon ja ollut vahvasti mukana somessa. Siksi nostin nämä asiat keskiöön. Olisin voinut tehnyt videon näkökulmaan monta muutakin valintaa, mutta päätin luottaa siihen, että oma tarinani on mielenkiintoisin. Minuutti on lyhyt aika (joskin yllätyin videota tehdessäni positiivisesti siitä kuinka paljon asiaa siihen mahtuu!), joten selkeä ja rajattu 6) näkökulma on tärkein! Sen valintaan kannattaa käyttää aikaa.
Halusin tarinassa myös tuoda esiin rosoisuutta. Aivan kuten Kirsi Laine ensimmäisellä vinkkivideolla toteaa; tarinan on oltava aito ja rehellinen. Kaikki asiat, jotka kerron, ovat totta ja siksi myös kerron kipeästä kohdasta elämässäni, joka muutti (kuten tätä blogia lukeneena tiedät) koko elämäni suunnan. Tarinallisesti tuossa kohdassa piilee videon ensimmäinen käännekohta.
* * *
7) Käsikirjoitus. Siitä lähdin liikkeelle. Otin kynän käteen ja aloin miettiä miten käytössä olevaa minuuttia ja tarinaani lähestyisin. Pohdin aloitusta tarkkaan, käännekohtia, ristiriitaa ja lopetusta. Tein käsikirjoituksen ja viilasin tekstin niin minimiin kuin pystyin, mutta improvisoin myös matkan varrella, kun aloin tekemisen kautta päästä kiinni siihen, mistä videossa lopulta olisi kyse.
Teknisesti rakensin käsikirjoituksen lähestyen sitä 10 sekunnin kokonaisuuksissa. Minuuttiin niitä mahtuu 6 kappaletta, ja jaottelin asioita näihin aikaslotteihin: 10 sekuntia yksi teema, 10 sekuntia toinen teema ja niin edelleen.
Koska olen sanataituri, halusin tuoda vahvasti myös sanat esiin, mutta päädyin heti siihen, etten kuvaa yhtään puhuva pää -pätkää, vaan käytän kuvia, joiden päälle puhun voice overina tekstini. Aloin pohtia tarinaa ristiriidan kautta. Saisinko huumorin synnytettyä ristiriidalla ja mikä se voisi olla? Päätin löytää ristiriidan sanojen ja kuvien kautta. Siis niin, että sanat olisivat ristiriidassa kuvien kanssa. Sanoilla päädyin tuomaan esiin mielen sisäisen maailman ja kuvilla todellisuuden. Lisäksi sanoilla kiteytin kaksi kuvaa, joissa kerroin hakemuksen pääpointit ja soveltuvuuteni tehtävään. Rakensin myös sloganin työnhakukampanjalleni ”#napapiirinsomesankaritar sytyttää somen sykkimään ja sankarit suosioon”
8) Rytmi ja leikkaukset ovat tärkeitä. Sanojen ja kuvien leikkaukset toisiinsa sopivaksi vaativat rytmitajua ja tarkkaa silmää. Niitä olisin voinut hioa loputtomiin ja tiedän että ammattilainen olisi tehnyt huumorin vielä tiukemmin juuri leikkausten kautta. On korostettava että olen täysi amatööri videon teon kanssa – katso nyt vaikka videot Youtube-kanavallani.
* * *
9) Tekniikka. Minulla ei liioin ole kummallisia teknisiä apuvälineitä. Kuvat on otettu muutamaa ammattikuvaajan otosta lukuunottamatta kännykällä ja editoinnin tein Mac Bookin iMovie-ohjelmalla. Sieltä löytyivät myös äänitehosteet.
Tekstiä puhuin nappikuulokkeiden mikrofoniin. Harjoittelin sitä ensin nauhoitusta ääneen lukemalla. Sitten tein erilaisia versioita. Puhuin nauhalle tekstin joitakin kertoja yhteen putkeen ja tein sitä pätkissä. Lopulta koostin omaan korvaani parhaiten sopivat palat yhteen.
Suurin jännityshetki oli se, kun puhuin tekstin ensimmäistä kertaa putkeen – jännitin sen pituutta, mutta yllätyin iloisesti kun se olikin vain reilun 30 sekuntia pitkä. Tämän jälkeen saatoin tehdä muutamia hitaampia pätkiä ja keskittyä puhe-ilmaisuun, se kun on tarinan kannalta myös tärkeää. Minun onneni on Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön sivuaineopinnnot, työt spiikkaajana sekä musiikkiopintoni. Niissä korva on harjaantunut kuulemaan äänen ja käyttämään sitä (minä muuten rakastan äänitöitä, siksi tämä oli sairaan hauskaa hommaa!). Äänellä on valtava voima.
* * *
10) Tehokeinot. Teknisinä tehokeinoina käytin ääntä, musiikia (helposti poimittavissa editointiohjelmasta), kuvaa ja tekstiä. Päävalintana omassa tarinassani käytin still-kuvaa, mutta muutaman elävän kuvankin halusin nostaa muutaman videopätkän kuten mäkihyppyni ja suosittelijani, sillä ne kytkeytyivät tarinaan ja toisiinsa täydellisesti.
Appropoo mäkihyppy, käytin tehokeinona videon sisäisiä viittauksia: ”Kyllä! Se on Mertaranta” ja ”Kyllä! Se on @pesojoonas” tarinan yhdessä pysymisen takia. Nostin tarkoituksella Antero Mertarannan nimen (mutta toin sen tekstissä vasta, kun ääni oli jo hetken kuulunut, sillä haluain saada katsojan ihmettelemään oliko ääni todella Mertarannan). Ja kyllä, kyseessä oli mäkihyppyhaasteeni, tämä juttu! Veikkaan että mielenkiintoisuuttani lisää vähän se, että itse Mertaranta on selostanut urheilusuoritukseni – sellaista ei ihan jokaisella meistä ole. Mertaranta-pätkän nostin tähän myös siksi, että puhe johdatteli niin oivallisesti seuraavaan kohtaukseen, jossa esittelen Joonas Pesosen.
Joonas Pesosen suosittelupätkän taas pyysin siksi, että, tähän Snapchatissa suosittuun hahmoon viitattiin työpaikkahakemuksessa, mikäli tämän kaltainen intertekstuaalisuus on mahdollista, sitä kannattaa hyödyntää. Hänen pyysin viittaamaan tähän asiaan ja suosittelemaan (suosittelijat voisikin olla kohta 11) minua ja näin saimme aikaan taas uuden hienon ristiriidan.
Ristiriitoja ja oman tekstini ulkoisia viittauksia loin myös muilla ulkopuolisilla hahmoilla. ”Jalkapallovaimo” Carolinen Berg Eriksen on vilahtanut blogissani jo aiemmin, tässä urheiluvaimoaikoina kirjoittamassani tarinassa, supersankarit, joiden joukossa tarkoituksella somen kuningas Sampo Kaulanen, seikkailivat tarinassani vuosi taaksepäin. Viittauksia tein siis muihin ihmisiin ja omassa blogissani kertomiin tarinoihin.
Ja viittaukset muuten! Jos käytät toisten ottamia kuvia tai viittaat heidän tuotoksiinsa, muista mainita heidän nimensä ja lähde!
* * *
Minun onneni on hyvä 12) mielikuvitus ja rohkeus sekä kyky improvisoida, niiden tuotetta tuotetta tämä video on. Anna sinäkin mielikuvituksesi lentää, katso asioita niiden äärilaidalta ja kääntöpuolelta. Mitä uutta ja yllättävää voisit löytää? Ja 10) luota siihen, että oma intosi ja energiasi kyllä välittyy tuotoksestasi sen katsojalle tai lukijalle.
Ja onnesta puheenollen, minun onneni on myös vuosia työssäni yrittäjänä tekemä myyntityö. Muista sinäkin, että työhakemus on aina myös myyntiesite ja siksi on tärkeää että se on 13) myyvä ja toimintaan ohjaava. Huomasitko, miten minä en antanut rekrytoijalle vaihtoehtoja, vaan päätin hakemuksen sanoihin ”Millos mä tuun haastatteluun?” olettaen että he ilman muuta ottavat minut haastatteluun. Sitten viimeisimpänä annoin ohjeen soittaa minulle ”NYT”. Viestinnällinen keino on jättää vastaanottaja vaille vaihtoehtoa sanoa ”ei”. Siksi en suosittele käyttämään esimerkiksi ilmaisua ”voisinko tulla haastatteluun”, se kun antaa vastaanottajalle mahdollisuuden vastata myös kieltävästi. Vastaanottojalle voi myös antaa ohjeita ja tietoisesti jopa hoputtaa sanomalla ”Soita NYT”.
Huomaatko, miten suuri valta sanoilla on, kun niitä osaa käyttää?
Hemmetti soikoon, mikä määrä 14) karsintaa, piti tehdä. Oli uskallettava karsia paljon pois, ja uskoa että tarina tulee näiden valintojen kautta oikein ulos.
* * *
Huh. Varmaan vielä joku kulma jäi analysoimatta, joten jos sinä keksit videosta vielä jonkun merkittävän tekemäni ratkaisun, jaa se kommenteissa yhteisen hyödyn nimissä.
Sharing is caring, rakkaat blogiystäväni!
Näillä resurssein ja tällä aikataululla olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Hienoa on, jos sinä löydät hakemuksestani jotain valintojani, joita olisit itse ratkaissut toisin. Se tarkoittaa, että olet saanut ideasta kiinni. Ja se tarkoittaa, että hyödynnä sinä juuri sitä omissa videoissasi! Ja minkä lahjan annatkaan minulle, jos sen lisäksi että kehut tätä hakemusta nyt vuolaasti ja jaat blogiani innokkaasti ( 😀 ), annat kommenttejasi myös siitä miten itse olisit ratkaisut tehnyt. Se kiinnostaa minua todella oppiakseni itsekin lisää. Jokaisen hakemuksen teko on oma oppimisprosessinsa.
Dumauksia en jaksa kuunnella, sillä olen tähän aikamoisen sydänveren vuodattanut ja aika alttiiksi itseni pistänyt, kun sinun kanssasi tämän kaiken jaan. Jos tämä on mielestäsi maailman paskin video, saat sen toki ilmaista, mutta minä en jaksa siitä provosoitua. Olen itse tästä jo tällaisenaan valtavan ylpeä.
Minulle tämä oli valtavan hauska itseni ylittämisen kokemus, joka nyt tietysti jatkuu vielä jännityksellä siitä mitä sinä tästä ajattelet. Mutta ympyrä sulkeutuu: kuten alussa, kohtana 1 totesin, tärkein kaiken näkökulmien, tarinan jne. määrittävä tekijä on se, kenelle ja mihin tarkoitukseen hakemusta tehdään. Näkijöitä ja mielipiteitä voi olla aina monta, mutta muista sinäkin, että se mikä kaikessa viestinnässä ratkaisee on kuinka tavoitteleemaasi kohderyhmää onnistut koskettamaan ja miten sitä liikuttamaan kohti toimintaa.
Tällä postauksella minä toivon voivani liikuttaa sinua kohti rohkeita viestinnällisiä kokeiluja mitä tahansa sisältöä oletkaan luomassa. Toivon, että saat näistä ajatuksistani ja tästä esimerkistä paljon hyötyä irti itsellesi.
No, mutta NYT: mitä mieltä sinä olet? Voiko tämän lähettää?
/Äm, jota nyt kyllä jännittää…
EDIT 1.6.2016: Kiitos palautteestanne, muokkasin ajatustenne mukaan videota vielä vähän: tässä lopullinen versio
Niinku kunnon videotyöhakemusten sankarittaren kuuluukin. Huuuuuhhu mikä meno, mutta työhakemusvideon ensimmäinen versio on valmis! Innostuin.
Tosin on kyllä muuten pieni MacBook Air tänään meinannu lentää seinään pari kertaa. Mut ite ilman apuja tai teknisiä ammattilaishärpäkkeitä olen tehnyt videon Ja siitä tulee muuten ehkä aika hyvä. Perjantaina taidat sen saada arvioitavaksesi…
Sen verran tuli paiskittua duunia tuon eilisen videotyöhakemusoppivideon kanssa, että laitahan sitä leviämään apua tarvitsevalle. Nuo ajatukset nimittäin auttoivat minua tänään valtavasti ja veikkaanpa, että niistä on hyötyä monelle muulle.
Oletko hakemassa työpaikkaa, jossa vaaditaan videohakemus? Mä oon, ja olen muuten päättänyt saada tuon paikan. Mutta videon teko mietityttää; miten kertoa oma juttunsa niin, että se huomioidaan?
* * *
Vaikka aika rennosti olenkin osannut elämän ottaa viime aikoina, onhan se totta, että takapuolessa vähän polttelee. Olen monta kuukautta etsinyt työtä kesälleni, siitähän sinulle tässä ”avoimessa työhakemuksessani” kirjoitin. Mutta ei, mitään ei ole vielä löytynyt, ja elämäni on (vaihteeks…) täysin epävarmaa. Palkkaa ei rahapussiin putoile, eikä yrittäjän statuksella nautita tukia. Tenkkapoo ja töttöröö ja miten se nyt menikään…
Mutta sitten eilen! Löytyi täydellinen tehtävä Somekuningattarelle. TÄMÄ! Lappi, elokuvanteko, somettaminen – ei parempaa minulle.
Nyt ollaan tilanteessa, että minulla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja. Minä haluan tämän työn, tarvitsen sen, mutta tietäähän sen, että hakijoita riittää. Miten ikinä voisin saada tämän paikan? Asiaa haastaa se, että vaadittava videohakemus saa olla vain MINUUTIN mittainen. Siinä sitten pitäisi perustella soveltuvuutensa.
* * *
Kell’ idea on, se idean kätkeköön: useinhan ajattellaan, että tällaisissa tilanteissa kovan kilpailun takia kannattaa kaikki hyvät ideat pitää itsellään. Ettei vaan kukaan kilpailija saa etumatkaa.
Mutta minä ajattelen ihan toisin. Nythän meillä on mahdollisuus oppia yhdessä! Somen perusperiaate on ”sharing is caring”, se, että kaikki jaetaan. Siksi päätin eilen haastatella paria rekrytoinnin ja videotuotannon ammattilaista, kysyä heidän vinkkejään. Ja noista ohjeista kokosin tämän vinkkivideon: ”Näin teet täydellisen videotyöhakemuksen, osa 1”.
Se on tässä, katso se ja poimi siitä parhaat ideat!
”Täydellinen videotyöhakemus, osa 2” (jonka teen seuraavien päivien aikana) onkin sitten minun oma esimerkkini. Seuraavaksi nimittäin teen näillä ohjeilla oman hakemusvideoni. Yritän tehdä videosta mahdollisimman täydellisen ilman lisäapuja tai hienoja teknisiä laitteita, jotten saa niistä etumatkaa. Ja ennen hakemukseni lähettämistä rekrytoijalle annan sinun katsoa sen ja sanoa siitä mielipiteesi! Kääk.
Ajattelin, että vaikkei paikka minulle lopulta aukenisikaan, tässä on meille hyvä paikka opetella yhdessä, videot kun yleistyvät rekrytoinneissa koko ajan. Ja minähän olen tässä blogissani jo aiemminkin antanut sinulle vähän erilaisesta näkökulmasta vinkkejä ja ajatuksia työnhakuun, esim. näin, näin ja näin.
* * *
Niin, useinhan sitä saattaisi ajatella, että oman häveliäisyytensä säilyttääkseen kannattaisi pitää tällainen asia vain visusti itsellään. Että jos lopputulos ei olekaan onnistunut, eipähän menetä kasvojaan. Mutta ottamalla riski, pistämällä itsensä alttiiksi ja ja jakamalla omastaan muille voi myös tapahtua ja saada jotain ennalta-arvaamatonta. Sitten jännitetään miten käy. On kaksi vaihtoehtoa: joko saan työpaikan tai sitten en. Sellaista on elämä. Ja työnhaku!
”Tulevaisuus ei kiinnosta: Suomi keskittyy siihen mitä menetämme heti”.
Tuo otsikko Helsingin Sanomissa kiinnitti huomioni. Sama vanha kaava kuin niin monta kertaa aiemminkin: aamu uusiksi, ja oman ajatuksen kiteyttäminen jatkeeksi mielenkiintoiselle koluminille.
”Valtaapitävien idea siitä, että olemme kriisissä, ei johda mihinkään. Idea ei mene läpi eikä se lupaa mitään. Sen ainoa looginen seuraus on verinen kamppailu vähenevistä resursseista ja emotionaalinen seuraus pelko. Pelokas ihmisjoukko on aina arvaamaton liikkeissään”, hän sanoo puhuen sumusta, joka Suomen on vallannut.
Syvällä harmaassa ilmamassa me nyt todella tarvomme; jaan Hyppösen näkemyksen sataprosenttisesti. Ymmärrän kirjoituksen tavoittelevan keskustelun avaamista, mutta jään myös kaipaamaan konkreettista toimintaa: Sumua ei hälvennetä muulla kuin yksittäisten ihmisten konkreettisella toiminnalla. Mitä esimerkiksi Henkka itse aikoo tehdä, jotta kriisipuheesta päästäisiin pelastaviin tekoihin? Yksi ihminen ei maailmaa muuta, mutta puhettakin enemmän nyt tarvitaan tekoja ja yksittäisen henkkahyppösten pieniä toimia.
Haastankin jokaisen asiasta kirjoittavan ja puhuvan tarjoamaan esille myös oman konkreettisen toimenpiteensä, jolla muuttaa puhe toiminnaksi ja sumuinen pelko toimeen kutsuviksi mahdollisuuksiksi.
Toiveeni on voida antaa osaamiseni ja energiani vähintäänkin kesäksi johonkin konkreettiseen työhön, jossa voin omalta osaltani vaikuttaa näköalattomuuteen. Tarkoitukseni työnhaullani kun ei ollut vain tuottaa uutta mölyä nettiin tai nostaa itseäni tarpeettomasti esiin. Minä haluan tehdä ja vaikuttaa ihmisikohtaamisissa.
Esimerkkejä mainitakseni työ, jota etsin voi olla työtä kahvilassa, jossa kohdatessani erilaisia ihmisiä, voin antaa heille ainutlaatuisen ja innostavan palvelukokemuksen. Se voi olla luonto-oppaan työtä, jossa saan viedä ihmisiä rakkaimman rauhan lähteille. Se voi olla työtä toimittajana, jossa saan jakaa kertomuksia erilaisten ihmisten yksittäisistä elämästä ja pyrkimyksistä muuttaa maailmaa teoillaan.
Tiedän, että tällaista energiaa ja kykyä toimia tarvitaan. Minä voin tehdä näin. Mitä sinä voisit tehdä?
”Muutos ei tapahdu lukemalla kirjoja, unelmoimalla tai suunnittelemalla eikä suinkaan yhdessä yössä. Se tapahtuu tekemällä ja toimimalla, erilaisissa kohtaamisissa toisten ihmisten kanssa. Tänä kesänä minulle tapahtui eräs hyvin suuri asia. Oivalsin tämän: että ohjautuminen peloista käsin vie aina väärälle tielle. Kun kulkee kohti mahdollisuuksia, luottaen, kaikki onnistuu.
Tämä mielessä pitäen: Kaunista päivää sinulle, ystäväni!
Tällä viikolla ei ole paljoa tapahtunut. Ainakaan blogissani. Maaliskuun alku, ja fiilis viittaa taas johonkin jännittävään ja uuteen. Olo on sellainen odottavan outo. Vaihteeksi. Mutta se se on:
Odottavan outo.
Kun pää ei tuota tekstiä ja viisaita ajatuksia, käännyn aina blogissani taaksepäin. Se on hauskaa, sillä samalla voi peilata aikaa ja nähdä millaisia muutoksia elämä on mukanaan tuonut. Pysähtyä, ja kiittää edistyksestä. Kiittää myös mukana pysyneistä asioista, vahvistuneista arvoista ja lisääntyneestä ymmärryksestä aiheisiin, jotka tuolloin etäisyyden takana mietityttivät.
Perspektiivi. Uudet näkökulmat. Vaihtoehtoiset tavat ratkaista ongelmia. Nämä asiat ovat pyörineet taas viime päivinä mielessäni. Ja kuinka sattuikaan, löysin tämän. Vuosi sitten kirjoitin sinulle näin:
* * *
Mäkikotkaperspektiivi
Istun ohuella teräksisellä puomilla. Kädet ja jalat tärisevät. Sydän hakkaa. Pää on innostuksesta sekaisin. Mikä mahdollisuus istua täällä! Mieletön kokemus, vaikka samalla puristan puomia rystyset valkoisina peläten, että hetkellä millä hyvänsä saatan huojataa alas.
Edessäni aukeaa sumuinen maisema. Harmaata ja valkoista. Suksiurat, joiden päässä hyppyri; paikka ponnistukselle. Pudotus, jossa pitäisi liitää. Levittää kätensä ja heittäytyä vaaka-asentoon vetäen sukset suoraan mahan alle. Tuntea kehonsa jokainen solu ja niiden sulautuminen ilmalentoon. Heittäytyä sadan kilometrin tuntivauhtiin ja katsoa kun maa lähestyy kovaa vauhtia nenää. Toivoa, että liito kantaa mahdollisimman pitkälle ja pelätä pienintäkin harhaliikettä. Kiepauttaa itsensä pystyasentoon ilman vastustaessa jokaista liikettä ja laskeutua niiaten maan pinnalle. Tuulettaa ja kuulla hurraava kansa. Olla koko maailman mestari tai kohdata karvas häviö. Onnistua tai epäonnistua. Olla juhlittu sankari tai se, jonka kaikki haluavat unohtaa. Kiivetä kerta toisensa jälkeen tuolle samalle puomille ja hypätä. Tuntea vapaus, vauhti ja virtaava adrenaliini. Onnistua tai epäonnistua. Ei koskaan luovuttaa. Olla nimensä arvoinen: mäkikotka, ilmojen kuningas.
Olen aina ajatellut, että hyppääminen on hullujen hommaa. Niinhän se onkin, mutta yhtäkkiä hullu minussa herää. Voisinko minä? Osaisinko minä? Ihan vaan pikkuruisesta mäestä? Yhtäkkiä hyppääminen tuntuu mahdolliselta ja kiehtovalta. Yhtäkkiä haluan lentää ja tuntea sen minkä mäkikotka tuntee.
Myöhemmin illalla sueratessani mäkimontussa joukkuemäkikisaa silmät tarkkana se iski. Ajatus. Minä tiedän miltä tuolla tuntuu. Minä olen nähnyt miltä maisema näyttää mäkikotkan silmin. Kuinka paljon paremmin voinkaan maailmaa hahmottaa ja ymmärtää, kun olen päässyt katsomaan sitä tämän mäen toisesta kulmasta, mäkikotkaperspektiivistä. Ylhäältä. Kuinka paljon se innosti minua kokeilemaan jotain aivan uutta. Jotain sellaista, minkä en koskaan aiemmin kokenut olevan mahdollista.
Sinulle minä toivoisin tänään yhtä asiaa; sitä, että tilaisuuden tarjoutuessa tarttuisit mahdollisuuteen tutkia maailmaa eri näkökulmista, erilaisten etäisyyksien takaa, erilaisista perspektiiveistä. Tekisit jotain outoa, hurjaa, sinulle poikkeuksellista tai yksinkertaisesti asettuisit hetkeksi toisen ihmisen maailmaan katsomaan miltä siellä voi näyttää. Mitä kaikkea voisitkaan oppia? Millaisia kokemuksia ja ajatuksia saada? Olen valtavan inspiroitunut kokemuksestani Lahdessa. Jos jotain, toivon, että tässä blogissani voisin jatkossa tarjota yhä enemmän tarinoita elämästä erilaisista näkökulmista.
Mäkikotkaperspektiivin lisäksi sain tänään aivan uuden näkökulman erääseen toiseen asiaan, joka muutti ajatteluani ja tulevaa toimintaani suuresti. Kerron siitä sinulle pian, ehkä jo huomenna…
* * *
Vuosi sitten istuin Lahden Salpausselän Suurmäen huipulla, ja näin tämän mäkikotkaperspektiivin. Kirjoitin tuon yllä olevan, ja seuraavana päivänä minä sitten esitin työharjoitteluhakemukseni, josta juontuen tällä viikolla taas oivalsin uuden tavan lähestyä yrittäjän hiljaista työkesää. Täysin totta on se, että tuossa hetkessä, kirjoittaessani tätä mäkikotka-tarinaa minä oivalsin tuon kaiken. Jännää miten nopeasti ja yllättäen uusi perspektiivi tuottaa toimintaa! Ja vuoden päästähän sitten hyppäsinkin jo mäkihypyn.
Mutta elämä, sehän se tänään mietiyttää. Elämä, joka on erilaisia perspektiivejä täynnä. Mahdollisuuksia!
MaiLife 