Tag Archives: työpaikka

Isoja muutoksia edessä!

Posted on by

0

Huh, miten pitkään aikaan en ole kirjoittanut! Ensin siitä syystä, että asiat, joita elämässäni nyt tapahtuu, on täytynyt pitää salassa – eikä sitten mielessä ole liikkunut mitään muutakaan kerrottavaa. En ole kyennyt kirjoittamaan mitään, sillä on täytynyt sulatella ja punnita muutosta, joka muutama viikko sitten elämään asettui. Ja sitten kirjoittaminen on jäänyt siitä syystä, että kun viime viikolla uutiseni tulivat julkisiksi, on ollut hurja härdelli päällä. Kaikenlaista järjesteltävää, ja koko joukko sulateltavaa.

Hyvänen aika; meinasin kokonaan kertoa kaiken täällä, kun pää on vähän pyörällä… Äkillisesti kaikki kävi, ja minut on kutsuttu töihin juontajaksi Radio Suomeen Helsinkiin! Mikä käsittämätön kunnia, mutta samalla myös hyvin hämmentyneen haikea fiilis, eikä kaikkea todellakaan vielä tajua.

Jotain on kai tullut tehtyä oikein, ja löydettyä oikea tehtävä elämässä, jotta tällainen tilaisuus tarjotaan yllätyksenä ja pyytämättä. Ja koska tämän ämmän käänteet ovat aina rivakat, lokakuussa alkaa uusi työ (1.10.) ja Helsinki kutsuu. Viime viikonloppu vierähti Helsingissä, ja onnekseni sain aivan käsittämättömän upean asunnon nopeasti.

Muuta en vielä osaa, voi tai halua sanoa, kolme viikkoa painetaan vielä täysillä Kuopion rakkaissa aamuissa. 

Mutta olo on juuri kuin näiss kuvissa…

Ystäväni usko itseesi ja unelmiisi, tee töitä nöyrästi ja askel kerrallaan, ja tartu rohkeasti niihin mahdollisuuksiin, jotka mahanpohjassa kutittavat; näin haluan sinulle tänään sanoa.

Palaan pian kunhan saan ajatukseni kasaan.

/Äm

Mielen leikki on karu – uusi työpaikka herätti huijarisyndrooman

Posted on by

2

Miksi olen valehdellut työhaastattelussa?

Istun uuden työpöytäni ääressä ja tuijotan tietokoneen näyttöä. Selkää särkee, ja tasaisin väliajoin on vaihdettava istuinta toimistotuolista satulatuoliin ja takaisin.

Siis, miksi olen valehdellut itselleni? Sanonut haastattelussa osaavani sitä, ja olevani hyvä tuossa?

Ja nyt tässä! Istuessani jo ties kuinka monetta päivää uuden työpöytäni ääressä, tuntuu edelleen, että pää on tyhjentynyt kaikesta tiedosta ja osaaminen valunut ulos kehosta.

Olenko huijannut itseäni? Miksi ihmeessä nuo ovat minut tänne palkanneet?

MINÄ ELÄN NYT HUIMAN upeaa aikaa elämässäni. Aloitin kaksi viikkoa sitten uudessa, mielenkiintoisssa työssä ja muutin sen perässä minulle vieraaseen kaupunkiin. Maailman pitäisi olla auki mahdollisuuksia ja jännittäviä seikkailuja.

Mutta ei. Minä olen sellaisessa kokovartalopaniikissa, etten pysty nauttimaan nyt juuri mistään.

Uuden työn aloittaminen, huh, se on hurjaa. Se on hurjan hienoa, mutta samalla hurjan kamalaa. Mielen leikki on karu.

UUDEN TYÖPÖYTÄNI ÄÄRESTÄ näkee koko toimituksen. Nyt istun satulatuolissa ja tiiraan ympäri avokonttoria.

Olen varma, että jossain piilossa katseeltani on huone, jossa istuu joku, jolla on monitori suoraan auki työpistelleeni. Siellä piilossa hän kirjaa jokaisen tekemiseni ylös paperille arvioiden sitten suoritukseni – joka tietysti on surkea!

Esimies kävelee luokseni ja minä tiedän, että se tulee ilmoittamaan potkuista. Jännä tunne, miten jokainen kohti kulkeva ihminen saa säpsähtämään. Olenko tehnyt jotain väärin, olenko unohtanut jotain?

”Kiitos, hienosti meni”, se kannustaa ja minä tuijotan sitä kuin tyhjää seinää. Eikö se tajua mitä tämän kehon sisällä tapahtuu? Eikö se näekään myllerrystäni ja epävarmuuden hetkiäni?

Siirrän silmiä hitaasti ensin oikealle ja sitten vasemmalle, ja koetan sinä aikana ehtiä miettiä: voisinko minä sittenkin osata jotain tämänhetkisistä tuntemuksistani huolimatta?

SEURAAVA TYÖTEHTÄVÄ ILMESTYY nurkan takaa. Niin ne kaikki tehtävät nyt tulevat; uusina yllätyksinä. Jokaisen edessä joutuu asettumaan uuteen asentoon. Kun ei ole rytmiä ja rutiinia, ei tuntumaa työpaikan käytäntöihin tai kykyä hahmottaa kokonaisuutta suuremmassa kuvassa, omat pikkuruisetkin jutut tuntuvat isoilta ja haasteellisilta.

Kerran päivässä meinaa tulla itku. Se tulee juuri tässä hetkessä, kun eteen lävähtää joku uusi homma ja minun pitää saada kiinni langanpäistä: mitä pitää tehdä, millaisia teknisiä aparaatteja osata käyttää ja mihin järjestelmiin tuotokset kirjata.

Ehkä tämä helpottaa kun saan kiinni rutiinista, pohdin, ja alan suunnitella uutta juttua.

Työkaveri kulkee käytävällä kohti. On selvästi aikeissa sanoa jotain, ja minä sähköistyn valmiina ottamaan vastaan kritiikkiä.

”Se oli ihan älyttömän hyvä juttu, hei!”, se huikkaa ja minä jään suu auki äimistelemään positiivista palautetta.

Palaan työpöytäni ääreen. ”Huijarisyndrooma”, kirjoitan Googleen.

Minun työpaikkani ja työteverini ovat aivan mahtavia. Mutta epävarmuus uuden alussa saa koko systeemini sekaisin ja välillä epäilemään osaamistani. Tässä tosin olen vähän ihmeissäni, kun yllätin itseni puhumasta Kuopion murretta jutellessani haastateltavani kanssa.

NAPUTAN SORMIANI UUDEN työpöytäni pintaan. Malttamaton minä olen! Vaadin itseltäni valtavia. Pitäisi osata kaikki heti, kuulua heti porukkaan, hallita kaikki välittömästi. Kriteerit oman työn jälkeä kohtaan ovat älyttömät. Entäpä jos vähempikin riittäisi?

Mutta koska en ole ihan varma riittääkö, tässä minä istun uuden työpöytäni ääressä, nyt taas toimistotuolissa selkä särkien, ja käytän valtavia määriä aikaa perehtymiseen, uuden hahmottamiseen ja oppimiseen. Ja silti olo on koko ajan epävarma.

*ANTEEKSI, MUTTA VOISIKOHAN joku auttaa…”, kysyn mahdollisimman hiljaisella ja nöyrällä äänellä pää maahan painautuneena avokonttorin äärilaidalta. Tätä vaivihkaista lähestymistapaa olen harjoitellut viimeiset 45 minuuttia. Olen yrittänyt kaivaa ja etsiä vastauksia vaikeaan asiaan ensin itse pitkään, koska en uskalla kysyä. Ehkä ne nauravat?

Mutta nyt on pakko.

”Anteeksi, mutta voisikohan joku auttaa…”. Mahdollisimman hiljaisella ja nöyrällä äänellä pää maahan painautuneena avokonttorin äärilaidalta.

Kaikki työtoverini pysähtyvät ja lähtevät jokainen ryntäämään työpisteelleeni.

Niin. Ehkä he haluavatkin auttaa ja ymmärtävät. Ehkä he kaikki ovat joskus aloittaneet uutena työssään. Ehkä he eivätkään naura.

”HEI ONKO SULLA sellainen vailinainen olo?”, kuuluu yhtäkkiä keskeltä keskittynyttä hiljaisuutta. Uuden työpäytäni viereiseltä työpöydältä. Sekin on uusi.

Työkaverini, joka on aloittanut kanssani samaan aikaan tällä työpaikalla, sanoo suloisimmat sanat, jotka olen hetkeen kuullut.

Repeän nauruun, niin helpottunut ja huvittunut äkillisestä kysymyksestä olen.

Voi on! Olen vailinaisempi kuin vuosiin! Se on outo tunne. Mutta ihaninta on kuulla, että en ole yksin tuntojeni kanssa.

Ehkä vailinaisuus ja kummalliset pelot kuuluvat tähän juttuun. Ehkä jännitys on ihan normaalia. Ehkä kokemus osaamattomuudest on iso juttu itselle, mutta ehkä sitä ei kukaan muu ulkopuolelle näe.

Ehkä juuri tästä syystä jokaisen ihmisen tulisi aloittaa joskus uusissa työtehtävissä tai uusissa paikoissa. Uuteen asettuminen tekee kauniin nöyräksi. Uuteen asettuminen opettaa kärsivälliseksi. Pienet onnistumisen kokemukset (joita tulee koko ajan!) tuntuvat myös mittasuhteissaan järisyttäviltä, ja niistä voi nauttia. Ehkä juuri tästä kaikesta myllerryksestäkin minun tulisi osata nauttia.

Nämä ensimmäiset viikot minulla on upea mahdollisuus tehdä toimituksessamme töitä eri tehtävissä, jotta tutustun taloon hyvin. Tällä viikolla olin uutistiimissä. Ja kappas, kaksi uutistani päätyi ihan valtakunnan pääuutisiin asti Oli ihan pakko ikuistaa kameralle näkymä tietokoneeni näytöltä 😀

 

JOKA PÄIVÄ MINÄ tartun uuden työpöytäni ääressä härkää sarvista uudelleen ja uudelleen. Pistän itseni likoon aina johonkin uuteen haasteesen. Totean, että eiku kimppuun vaan ja katsotaan sitten matkan varrella mitä syntyy.

Ehkä voisin suoda itselleni armon ja maltin. Ehkä minun ei tarvitsekaan osata vielä kaikkea tai kokea olevani työyhteisön täysvaltainen jäsen. Kyllä ne asiat tapahtuvat. Pala palalta asiat alkavat hahmottua ja elämä helpottaa.

Ehkä ne eivät olekaan minulle potkuja antamassa – sillä taitaa olla syynsä, että juuri minä istun juuri tässä uuden työpöytäni ääressä.

KUULOSTAAKO TUTULTA? Oletko sinä kokenut tällaista uuden alussa? Miten ja milloin pääsit yli mielen myllerryksistä?

 

 

 

Näin saat unelmiesi työpaikan – täydellinen videotyöhakemus, osa 1

Posted on by

0

Oletko hakemassa työpaikkaa, jossa vaaditaan videohakemus? Mä oon, ja olen muuten päättänyt saada tuon paikan. Mutta videon teko mietityttää; miten kertoa oma juttunsa niin, että se huomioidaan?

* * *

Vaikka aika rennosti olenkin osannut elämän ottaa viime aikoina, onhan se totta, että takapuolessa vähän polttelee. Olen monta kuukautta etsinyt työtä kesälleni, siitähän sinulle tässä ”avoimessa työhakemuksessani” kirjoitin. Mutta ei, mitään ei ole vielä löytynyt, ja elämäni on (vaihteeks…) täysin epävarmaa. Palkkaa ei rahapussiin putoile, eikä yrittäjän statuksella nautita tukia. Tenkkapoo ja töttöröö ja miten se nyt menikään…

Mutta sitten eilen! Löytyi täydellinen tehtävä Somekuningattarelle. TÄMÄ! Lappi, elokuvanteko, somettaminen – ei parempaa minulle.

Nyt ollaan tilanteessa, että minulla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja. Minä haluan tämän työn, tarvitsen sen, mutta tietäähän sen, että hakijoita riittää. Miten ikinä voisin saada tämän paikan? Asiaa haastaa se, että vaadittava videohakemus saa olla vain MINUUTIN mittainen. Siinä sitten pitäisi perustella soveltuvuutensa.

* * *

Kell’ idea on, se idean kätkeköön: useinhan ajattellaan, että tällaisissa tilanteissa kovan kilpailun takia kannattaa kaikki hyvät ideat pitää itsellään. Ettei vaan kukaan kilpailija saa etumatkaa.

Mutta minä ajattelen ihan toisin. Nythän meillä on mahdollisuus oppia yhdessä! Somen perusperiaate on ”sharing is caring”, se, että kaikki jaetaan. Siksi päätin eilen haastatella paria rekrytoinnin ja videotuotannon ammattilaista, kysyä heidän vinkkejään. Ja noista ohjeista kokosin tämän vinkkivideon: ”Näin teet täydellisen videotyöhakemuksen, osa 1”.

Se on tässä, katso se ja poimi siitä parhaat ideat!

”Täydellinen videotyöhakemus, osa 2” (jonka teen seuraavien päivien aikana) onkin sitten minun oma esimerkkini. Seuraavaksi nimittäin teen näillä ohjeilla oman hakemusvideoni. Yritän tehdä videosta mahdollisimman täydellisen ilman lisäapuja tai hienoja teknisiä laitteita, jotten saa niistä etumatkaa. Ja ennen hakemukseni lähettämistä rekrytoijalle annan sinun katsoa sen ja sanoa siitä mielipiteesi! Kääk.

Ajattelin, että vaikkei paikka minulle lopulta aukenisikaan, tässä on meille hyvä paikka opetella yhdessä, videot kun yleistyvät rekrytoinneissa koko ajan. Ja minähän olen tässä blogissani jo aiemminkin antanut sinulle vähän erilaisesta näkökulmasta vinkkejä ja ajatuksia työnhakuun, esim. näin, näin ja näin.

* * *

Niin, useinhan sitä saattaisi ajatella, että oman häveliäisyytensä säilyttääkseen kannattaisi pitää tällainen asia vain visusti itsellään. Että jos lopputulos ei olekaan onnistunut, eipähän menetä kasvojaan. Mutta ottamalla riski, pistämällä itsensä alttiiksi ja ja jakamalla omastaan muille voi myös tapahtua ja saada jotain ennalta-arvaamatonta. Sitten jännitetään miten käy. On kaksi vaihtoehtoa: joko saan työpaikan tai sitten en. Sellaista on elämä. Ja työnhaku!

/Äm, toivoen, että näillä ohjeilla nappaa

 

Uusi työpaikkani

Posted on by

0

Terveiset Jyväskylästä! Saavuin tänne hetki sitten. Edessä on pappani hautajaisviikonloppu, joten seuraavina päivinä rauhoitun täällä ja saattaa olla että blogissakin on vähän hiljaisempaa. 

  

Mutta tuossa on nyt sitten tiedote, kun olette sitä niin hirveästi udelleet. Aloitan huomenna Digimatesilla Somekuningattarena ja luovana tuottajana. Paitsi että onneksi huomenna on Vappu, työnjuhla ja vapaapäivä, niin lähtee oikeasta päästä liikkeelle tämä homma! Joka tapuksessa, kohta tuulee ja kovaa. 

Uusi työ ja alku tulee näkymään myös MaiLifessa mielenkiintoisina uusina sisältöinä ja seikkauluja, tästä tulee hauskaa.

Lämmintä vappua, ystäväiseni!

/Äm

Ota minut työharjoitteluun – tarjoan palveluksiani, free of charge!

Posted on by

15

Sinähän tiedät; minä etsin töitä. Olen nyt muutaman viikon sisällä hakenut useampaa paikkaa ja käynyt joissakin haastatteluissa. Paikkaa ei ole vielä löytynyt, mutta tuntumaa rekrytointimarkkinoille on otettu kantapään kautta. Suomen heikko taloustilanne tuntuu työnhakukentillä. Paikkoja on vähän tarjolla. Kynnys palkata on kova, sillä virherekrytoinnit on pakko välttää. Työnhakijalle tämä tarkoittaa pitkiä rekrytointiprosesseja, haastatteluja haastattelujen perään, kilpailua halutusta paikasta lukemattomien muiden hakijoiden kanssa. Jatkuvaa heilumista innostuksen ja hylätyksi tulemisen tunteen välillä. Jatkuvaa epävarmuutta ja mielen hallintaa. Turhautumista.

Erottua täytyy. Osata täytyy – ihan kaikki. Kokemusta täytyy olla laidasta laitaan ja vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan olevat superihmiset saavat paikan. Jännittää täytyy päivästä toiseen. Ja mitä tahansa on oltava valmis ottamaan vastaan, jos haluaa olla kiinni työelämässä. Jottei taantuisi. Töitä ei saa jos on liian kauan poissa. Töitä ei saa, jos ei ole juuri oikeaa osaamista.

Mutta erityisesti: omaa osamistaan joutuu heittämään hukkaan joka sekunti kun ei ole töissä. Se on turhauttavaa. Siksi minä olen päättänyt seuraavaa:

Minä etsin nyt työharjoittelupaikkaa. Työttömyys ei ole syy rapistua ja ruostua tai heittää hanskoja tiskiin. Minulla on valtava energia ja paljon osaamista. Haluan tehdä töitä ja olla hyödyksi, palvella osaamisellani. Miksi siis en tekisi jotain nyt! Työttömällä ei ole mitään menetettävää, päinvastoin, tekemällä rohkeita ratkaisuja voi saada paljon. Ehkä enemmän kuin osaa kuvitellakaan.

Kyllä, tämä on totta. Olen valmis tarjoamaan osaamistani ilmaiseksi sillä aikaa kun etsin pysyvämpää työpaikkaa.

iwantyou

Minä osaan kirjoittaa. Osaan tehdä tarinoista myyviä. Minulla on raikkaita ja rohkeita ideoita. Osaan suomea, englantia, ruotsia, norjaa ja vähän ranskaakin. Osaan tehdä strategisia suunnitelmia viestinnässä ja markkinoinnissa. Osaan olla kameran edessä ja sen takana. Luon sujuvia sisältöjä. Tiedän miten myydään. Teen tunteella ja asenteella. Osaan puhua ja vakuuttaa. Osaan perata ja suolistaa kalaa. Tajuan miten yritykset toimivat ja puhun bisnestä. Minulla on takataskussa matkan varrella rakentunut erinomainen verkosto. Somessa olen ihan sairaan hyvä. Ja luotu seikkailuihin! Olen parhaimmillani ihmisten kanssa. Olen parhaimmillani ihminen. Osaan laulaa. Osaan nauraa. Ja näytellä! Osaan sanoa ei, kun tarvitaan. Ja joku on joskus sanonut, että olen ihan hyvä tyyppi ja hassu luonnonlapsi. Ja näköjään tiukan paikan tullen kehua itseäni epäsuomalaiseen tyyliin…

Kaikista eniten minulla on virtaa. Valtavasti energiaa ja osaamista, jotka eivät nyt pääse hyödynnettäväksi. Halua oppia uutta ja kehittyä – erityisesti niillä osa-alueilla, jotka työnhauissani osoittautuvat hieman heikoiksi, ja näin estävät unelmieni työpaikan saamisen. Haluan nyt tehdä jotain jännää ja järkevää, jotta pääsisin tavoitteeseeni. Siksi tarjoan itseni työharjoitteluun johonkin paikkaan, jossa minulle on tarvetta ja käyttöä. Eniten haluaisin oppia esimerkiksi mediatalojen toiminnasta. Siitä kuinka perinteistä siirrytään digiaikaan ja kuinka luodaan koukuttavia tarinoita. Tai siitä, miten tehdään mielenkiintoista tv-ohjelmaa, rakennetaan radioshow tai rakennetaan kick ass -somekampanja. Tai sitten tehdä ihan jotain muuta – olla eräopas, urheilubrändin lähettiläs tai rakentaa kanssasi jotain tapahtumaa. Minusta on moneen, eikä mielikuvituksella ole rajoja.

Teen juuri sitä, missä voin parhaiten palvella osaamisellani.

Nyt on sinun paikkasi! Tarvitsetko kovaa tekijää, mutta palkkaaminen jännittää? Kenties tiedät millaista osaamista tarvitsisit tiimiisi lisää, mutta et ole löytänyt riskittömästi siihen oikeaa ihmistä? Haluatko kokeilla jotain ideaa? Oletko kohta palkkaamassa, mutta rekrytointiaskeleen ottaminen on nyt liian suuri – haluat kenties testata riskittä? Ehkä haluat vain yksinkertaisesti hyvän tyypin hoitamaan jonkun homman tai viemään mieltäsi askarruttavan haasteen uudelle tasolle?

Mitä haluat?

Mitä vielä odotat? Tässä minä olen. Käytettävänäsi noin kuukauden verran – free of charge. Tämä tarjous on ihan tosi. Voin olla yhdellä työnantajalla pidempään tai vaikka viikon pätkissä useammalla. Ajatus siitä, että saisin kuukaudessa pienen läpileikkauksen suomalaiseen työkulttuuriin eri työpaikoissa, kiinnostaa. Siitähän voisin vaikka kirjoittaa!

stilladream

Tältä sivulta löydät lisää minusta www.maijailmoniemi.fi . Ja jos ihmettelit tuota erityisosaamistani kalanperkauksessa, katso vaikka tämä: Kauhuleffojen kiintiöbloni kalatehtaalla ja haaste helvetistä.

Ja sitten: Call me maybe?

/Maija, jonka unelma on jonain päivänä saada oma luonto- ja seikkailuohjelma.

Ps. Tänään klo 15-16 välillä on Hour of Sisu, joka haastaa kaikki suomalaiset tekemään jotain mikä pelottaa: astumaan askeleen kohti unelmia, tarttumaan toimeen ja ottamaan rohkeitakin riskejä. Minkä rajan sinä voisit rikkoa juuri nyt? Siis just nyt! TEE! Tämä työharjoittelutarjous oli minun osallistumiseni Sisun tuntiin. 

 

 

EDIT VUONNA 2016: Tämän kampanjan tarkoitus oli löytää minulle työpaikka, ja tämän erilaisen lähestymistavan avulla sain heti palkkatyön. En suosittele hakeutumaan työttömyysaikana pitkäksi aikaa palkattomaan työharjoitteluun, sillä se saattaa vaikuttaa tukiin. Suosittelen kuitenkin etsimään itselle soveltuvia erottuvia tapoja työnhakuun. Tämä olkoon esimerkki sellaisesta.

Maanantai toimistolla

Posted on by

0

Maanantai! Uusi työviikko!

Tällä toimistolla kaikki on niinku pitääkin ja päivä lähtee käyntiin kuten millä tahansa muulla työpaikalla: pomot juo kahvia ja alaiset siivoaa niiden jättämiä sotkuja.

maanantai2 maanantai3

Ei tämä kyllä itseasiassa maanantailta tunnu. Meillä on meneillään ennemminkin perjantai. Ollaan nimittäin paiskittu töitä viime torstaista lähtien. Kroppa huutaa hoosiannaa ja väsyttää eikä päässä liiku mitään, mutta onneksi  innostuksella pötkii aika pitkälle. Tänään ajattelin lyödä enkat 400 koukulla ja 500 metrillä siimaa. Tunti viiskyt per pönttö sais mennä aikaa. Katsotaan miten onnistun!

maanantai

Miltä maanantai sinun työpaikallasi näyttää?

Iloa työviikkoonne, työläiset!

Oho, taitaa saada tämä tyttö töitä Ruotsista…

Posted on by

3

Se on kuulkaa nyt lähellä, että eilen rapsahti töitä Ruotsista! Nyt olen saanut aikaa sulatella ajatuksia eilisestä haastattelusta, ja osaan ehkä kiteyttää tapahtumat jollain lailla. Olen edelleen vähän pyörällä päästäni; en nimittäin osannut kuvitella yhtään etukäteen mitä tulisi tapahtuman ja millä vauhdilla! Olin jännittänyt tapaamista kaksi päivää. Tämä haastatteluhan siirtyi eiliselle parin viikon takaa. Silloin vielä olin menossa haastatteluun itsevarmoin ja hyvin fiiliksin. Mutta jostain syystä eilen itsetunto ja usko itseen olivat pohjalukemissa. Olin saanut pyöritettyä itseni siihen uskomukseen, että ruotsin puhumisesta ei tule mitään, eikä kukaan tässä maassa voisi antaa minulle etsimäni kaltaisia töitä tällaisella kielitaidolla – olemmehan viestintäalalla, jossa kaikki on kiinni kielestä. Jännitin valtavasti, ja olin valmis perumaan koko tapaamisen. Mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ja katsoa mitä tuleman piti.

Ja tulemanhan piti. Sen lisäksi, ettei minulla ollut mitään ongelmaa kertoa itsestäni ja taustastani ruotsiksi sekä keskustella ammattitaitoisesti viestinnästä, yrittämisestä ja kaikesta mahdollisesta, tapaaminen sai yllättävän käänteen: tapaamani toimitusjohtaja nimittäin kertoi, että tämä yritys etsii parhaillaan englanninkielisiä esiintymisen ja vuorovaikutuksen kouluttajia ja että hän haluaisi minut mukaan yhteen heidän tämän viikon lopulla Tukholmassa järjestämäänsä koulutukseen. Ja sen jälkeen tekemään ensimmäisen koeluontoisen valmennuksen.

häh

Niin, että ei tarvitsisikaan jännittää osaanko tehdä työni ruotsin kielellä, vaan saisin pehmeän laskun ja tehdä töitä ensin englanniksi. Ja että saattaisin saada töitä pian. Siis ihan niinkun melkein heti. Ja nyt sitä sitten ollaan lähdössä parin päivän varoitusajalla Tukholmaan. Ja minä kun luulin, että tapaamisen lopputulos olisi ollut se, että ”no, mä soittelen jos tässä tulee tarvetta sun tyyppisille…” ja vaivautunut hymy. Että pitäkäähän peukkuja, että tämä nyt menisi yhtä putkeen kuin miltä nyt näyttää! Voipi nimittäin olla, että kohta rytisee.

peukkuja

/Maija, joka ei pysy nyt tapahtumien perässä

Manifestini työstä ja aikuisuudesta

Posted on by

3

Nyt on näköjään sellainen aika elämässä, että kaikki mitä näen ympärilläni kirvoittaa minussa paljon ajatuksia. Kuten eilinen elokuva (lue lisää ”Arkiston helmi: Kaurismäkeläinen eat, pray, love) ja nyt tämä Hesarin juttu, jossa tutkimusprofessori Kiti Müller sanoo luovan ongelmanratkaisukyvyn jäävän työpaikoilla ”tavoitehakuisen ajatustehtailun” jalkoihin. Että aivot tarvitsevat aikaa ja lepoa voidakseen tuottaa uusia ideoita. Upeaa! Tätä samaa minä olen miettinyt paljon. Ja siitä syystä nakutin tämän tekstin näillä peruuntunutta työhaastattelua varten lakkaamilla punaisilla kynsilläni (lue lisää ”Haastattelu peruttu ja kynnetkin on jo lakattu” -postauksestani). Se on aika pitkä, mutta se on vähän niinkuin minun manifestini; kaikki mitä minä ajattelen ja mistä olen kiinnostunut; se, miten minä haluaisin muuttaa maailman.

* * *

Minulla on ollut paljon aikaa ajatella viimeisen vuoden aikana. Liikaakin. Etsiä merkitystä, syytä kaikelle. Syytä elämälle. Pohtia sitä, mikä minua vaivaa maailmassa kaikista eniten – mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys. Miksi en innostu elämästäni? Miksi tämä maailma ei toimi?

Olin asiantuntijayrityksen omistaja ja johtaja. Tehtäväni oli auttaa asiakkaitani kehittämään viestintäänsä strategisesti. Tavoittelimme yhdessä rahaa, menestystä ja valtaa, myyvempää sanomaa! Istuin satoja tunteja erilaisissa ideointityöpajoissa erilaisten ihmisten kanssa – ja tunsin hakkaavani päätäni seinään. Kun katsoin työyhteisöämme, tuntui, että meiltä puuttui jotain. Jokin energia esti meitä kehittymästä. Ja kun katsoin asiakasyrityksiäni, tuntui, että niistäkin puuttui jotain.

Stressienergia oli käsin kosketeltava. Näplättiin kännykkää, vilkuiltiin tietokonetta. Ei keskitytty olennaiseen – siihen hetkeen, jossa olimme luomassa uutta, rakentamassa tulevaisuuden menestystä. Tuntui, että edellytykset tarvittavalle luovuudelle olivat kadonneet.

Miksi? Koska oli niin kiire! Koska ei ollut aikaa istua työpajassa, johon pomo oli määrännyt tulemaan. Koska me olimme niin valtavan ahdistuneita kukin oman paineemme alla. Mielessämme raksutti jo huomisen aikataulu, ensi vuoden budjetti. Tulos, joka piti tehdä.

Koska koko ajan meidän päähämme tungetaan uusia asioita – on omaksuttava uutta tietoa valtavaa vauhtia. Ja koko ajan meidän täytyy tunkea ulos tavaraa päästämme – täytyy tuottaa uutta tietoa armottomalla vauhdilla. Meidän on oltava tuottavia, jotta menestymme.

Me suoritamme. Meillä on päämäärä, tavoitteet ja selkeä suunta. Istumme tietokonepäätteillämme ja kuormitamme aivojamme. Teemme suurimman osan ajasta työtä noin yhdellä kuudesosalla koko kehostamme; päällämme. Olemme menettäneet yhteyden kehoomme ja tunteisiimme. Nousemme ylös tuolista vain hakeaksemme kahvia automaatista. Tiuskimme työtoverillemme, kun hän tulee häiritsemään kysymyksillään. Ja samalla pyöritämme itsemme syvemmälle väsymykseen, ilottomuuteen ja haluttomuuteen. Olemme vakavia, ahdistuneita, juoksemme ympyrää. Emme näe ympärillemme, koska meillä on kiire. Emme hahmota vaihtoehtojen kirjoa, emme kykene havaitsemaan uusia mahdollisia tapoja ajatella. Emme kykene nauramaan.

Miten voimme olla tuottavia, jos olemme aivan lukossa. Miten voimme olla luovia, jos päämme ovat jumissa?

Tietotyön yhteiskunta elää sen yksilöistä – heidän osaamisestaan, hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Tietotyön yhteiskunta elää luovuudesta ja innovointikyvykkyydestä. Ja tietotyön yhteiskunnan suurin paradoksi on, että se tunkee itse tärkeintä pääomaansa yhä syvemmälle ahdingon viemäriin tarjoamalla uskomuksen aikuisuuden ja työn vakavuudesta. Syöttämällä totuudeksi sen, että on vain tungettava eteenpäin, omaksuttava uutta, tuotettava uutta. Työn kaaoksessa emme pääse ilmaisemaan todellista minäämme.

Mistä tässä kaikessa on todella kyse, kysyin? Ymmärsin, että nyt oli tosi kyseessä; että ei vain minusta, vaan koko maailmasta oli hävinnyt ilo ja leikkimielisyys. Olemme ajautuneet pois leikistä! Heittäytymisestä. Hulluttelusta. Naurusta, laulusta, pallon potkimisesta. Yhteiskunta tunkee meidät aikuisuuden muottiin, jossa leikkimielisyydellä ei ole sijaa. Leikki ei ole aikuisten hommaa, niin meille sanotaan. Me olemme vakavia! Me olemme aikuisia!

Ymmärsin, että leikki ja leikkimielisyys on luonnollinen tarve, sisäänrakennettu ihmiseen. Järkeilyn ja loputtoman aivojen ylikuormittamisen sijaan on laskeuduttava alas kehoon ja toimittava sen impulssien mukaan. Antaa voiman valua sisimmästä ja tuottaa uusia yhdistelmiä ajatteluun. Sillä se kirvoittaa luovuuden. Se yhdistää meidät kehoomme, sisäiseen luovuutemme lähteeseen, se yhdistää meidät muihin. Se saa meidät voimaan hyvin. Onnistumaan! Sillä näin ei voi jatkua. Muuten vakavoimme itsemme kohta hautaan. Leikki vapauttaa ja tekee vapaaksi. Leikki voi mullistaa työn!

 * * *

/Maija, ylpeänä jokaisesta kirjoittamastaan sanasta

web-reso-2751

Lähetin työhakemuksen ja 2 minuutin kuluttua sain kutsun haastatteluun

Posted on by

3

No nyt on tehokkuus huipussaan. Lähetin neljä minuuttia sitten avoimen työhakemukseni erääseen yritykseen. Kaksi minuuttia hakemuksen lähettämisen jälkeen sain kutsun tulla käymään tuosa yrityksessä. Niinku mitä?! Nyt voisi sanoa, että tänään on niinku mun päivä!

kaksiminuuttia1

Koska tämä fakta tekee tästä asiasta vieläkin kovemman, voin tunnustaa, että vaikka olen näitä ceeveitä ja hakemuksia kirjoitellut jo pidemmän aikaa tämä oli ENSIMMÄINEN lähettämäni hakemus! Ja sitten: kaksi minuttia ja saan kutsun haastatteluun. ?? Työnhaustani tekee haastavan se, että etsimäni kaltaisia paikkoja ei juuri avoimilla markkinoilla ole, vaan kiinnostavat firmat täytyy kaivaa itse ja olla niihin itse yhteydessä. Olin varautunut odottamaan viikkoja ja joutuvani soittamaan hakemukseni perään lukuisia kertoja. Mutta sitten sainkin kutsun haastatteluun kahdessa minuutissa (tuli nyt jo varmaan selväksi kaikille…). Niinku mitä?!

kaksiminuuttia2

/Maija, joka uskoo taas ihmeisiin

Ps. Muistathan, että voit TILATA BLOGINI SÄHKÖPOSTIISI. Tämän sivuston sivupalkissa ylhäällä on linkki, josta saat blogini sähköpostiisi helposti. Kirjoita email-osoitteesi kenttään, vahvista tilaus ja saat tiedon uusista postauksista suoraan meiliisi!