On aika antaa palaa

Kesäkuu käynnistyi valtavalla vauhdilla. Paljon asioita tapahtuu, ja välillä on vaikea pysyä niiden perässä.

Vaikea on pysyä perässä myös tässä elämän ironisessa logiikkassa. Ensin kuluu kuukausia hämärässä hiljiaisuudessa ja sitten yhtäkkiä kaikki rysähtää kerralla vauhtiin. Äänet, rytmi, syke; kaikki muuttuu kuin taikaiskusta.

Tyyntä myrskyn edellä – oi kuinka kohdallaan tuo kammottava klishee onkaan. Kärsimätön ei pysähtyneisyyden keskellä tätä tyynen ja myrskyn katkeamatonta liittoa voi käsittää. Mutta kun tyven muuttuu tyrskyiksi, sen muistaa: elämä kulkee kummallisia polkujaan äärilaitojen kautta oikeaan.

Hiljaisuuden äärilaidalla on melske. Kysymyksiä vasten vastaukset. Musta muuttuu väriliukumolla valkeaan, ja sille, joka luopuu, annetaan.

Upeaa kesää enteilevät minun tyrskyni. Ne ovat aaltoja, jotka huutavat kutsua harjalleen, kehottavat heittäytymään päälleen ja haastavat lipumaan soljuvassa liikkeessä uuteen seikkailuun. Ne vaativat ottamaan rohkeana vastaan pyynnön, johon hiljaisuudessa on päänsä päivin painanut.

Ne huomauttavat hellästi, että nyt on aika.

13336453_10153925925899457_837767648_n

/Äm, joka ei viime aikoina ole ehtinyt edes oikein ottaa kuvia. Eikä näköjään kammata tukkaansakaan.

Mieli myrskyää myrskyllä

Se sanonta ”tyyntä myrskyn edellä” ei kyllä päde tänne ollenkaan. Täällä se on ennemminkin ”myrskyä myrskyn edellä” tai ”tyyntä myrskyllä”.

Tuntuu, että katto repeytyy kohta irti. Nyt se kova tuuli on siirtynyt jo tänne mantereellekin. Aiemmat päivät myrskytuuli on näkynyt vain merellä valkoisina aaltoihin lyövinä vaahtopäivä ja laantunut tähän satamaan tullessaan. Mutta nyt se on tässä päällä ja minä mietin käykö kohta kuin Liisalle. Että talo lähtee pyörteen mukana ja paiskautuu Ihmemaahan. Sinne ehkä kaipaisinkin juuri nyt.

Mitään ei tapahdu. Merelle ei ole menoa ainakaan ennen torstaita.

Tyyntä myrskyllä.

Ja sitten kun myrsky laantuu, alkaa myrsky töissä. Silloin painetaan ja kovaa, jotta saadaan kaikki nyt mereen jääneet kalat naarattua ennen kuin seuraava myrsky taas alkaa.

Myrskyä myrskyn edellä.

Niin elää tämä kylä ja minä mietin mihin ihmeeseen tässä oikein ryhtyisi?

Pännii niinku geneerisesti. Mieli myrskyää myrskyllä. Siitäkin saisi hyvän uuden sanonnan. En oikeastaan tiedä mikä ottaa niin paljon pannuun juuri nyt mutta ottaapa vaan. Ulkoa kuuluu joku tasainen kova pauke, ja minua pännii vaan enemmän. Miehelle tämä on varmaan paljon helpompaa, kun  mielenvaihtelut eivät ole niin hurjia. Minä olen aivan liian tulisieluinen. Nyt alkoi joku nurkka natista tikuttavaan rytmiin. Voi jumaliste.

Koska ei ole mitään muuta tekemistä, minä syön. Ruokahalu on valtava. Keho tuntuu tasaavan jotain energiavajetta. Illalla menen aikaisin nukkumaan ja aamulla herään aikaisin, jotta saisin olla valveilla koko sen ajan kun aurinko koettaa kituuttaa taivaalla. Ja se aika vähenee koko ajan. Haaveilen kirkasvalolampusta, tyynestä mielestä ja siitä, että joku juttelisi minulle Facebookissa. Puhelinkaan kun ei toimi. Nyt kuuntelen Spotifysta jotain Calming music for mind and body -soittolistaa. Ei auta. Saateri.

Tältä näyttää kun katsoo minun makuuhuoneeni ikkunasta.

ikkunasta

Maanantai. Miten sulla menee?