”Kato, pyhimys on palannut. Sunkin kannattais vaan olla hiljaa ja tyytyä. Luuletko olevas nyt jotenki parempi ihminen kun oot tehny tollasen raportin? Sä yrität vaan käyttää muita päästäkses esille. Aika surkee yritys ratsastaa toisten hädällä. Myönnä et sun kiinnostus oli vain tehdä tuollainen video jota kuitenkin kohta käytät hyväkses jossain kun koitat epätoivoisesti löytää itselles jotain vitun töitä. Oikeesti tyydy siihen. Ja nythän sua kiinnostaa oonko mä se sama ihminen jolle jo kirjoitit aiemmin julkisesti vastauksen. Vai onko olemassa kenties useampiakin ihmisiä jotka vihaa sua?! Sillä voin kertoo et on! Taidat kävellä tuolla pitkin katuja nyt pää pystyssä ylpeänä kun oot muka saanut jotain aikaan.” *

Tähän tyyliin.

Palaute.

Nimettömänä taas, arvannet jo.

Siksi kirjoitan vielä kerran julkisen vastauksen. Ei ole kauaakaan siitä kun tein sellaisen viimeksi. Taas olen hieman ihmeissäni. Mutta palaute antoi kuitenkin uuden lahjan; mahdollisuuden kirjoittaa jostain paljon suuremmasta.

Tällaisesta:

Hyvä ystäväni,

Olen saanut viime päivinä lukuisia yhteydenottoja. Selvästi nyt pari viikkoa katsottavissanne ollut yksinäisyysreportaasi on saanut teidät tuntemaan monenlaisia tunteita ja käymään läpi erilaisia kokemuksia. Se oli tavoitteenikin.

Viikonloppuna kirjoitin näin: ”jotain on kai maailmassa kliksahtanut paikoilleen. Jokin pieni ajatuksen siemen. Jokin pala toimintaa, otettu askel, jota eivät ohjaa pelot, vaan usko mahdollisuuksiin. Olen valtavan kiitollinen kaikesta siitä luottamuksesta, jota minulle osoitatte. Kun yksi ihminen avautuu, heittäytyy koko sielullaan, on myös muiden helpompi toimia. Sen minä olen tällä viikolla ymmärtänyt.”

Olen todella ymmärtänyt ja oppinut viime viikkoina paljon. Mutta yhtä minä en ymmärrä: miksi sinä olet niin vihainen minulle? Siksikö, että uskallan? Koska teen erilaisia asioita ja nautin niistä? Siksikö, että freelancer-yrittäjänä joudun myös etsimään töitä? Että haluan kuulua ja vaikuttaa sekä käyttää siinä työssä parhaimpia puoliani?

Jostain syystä aktiivinen toimintani ja erilaiset hyväntahtoiset tempaukseni ovat herättäneet myös negatiivisia reaktoita ihmisissä, haluaisin ymmärtää miksi.

Sinä puhut tyytymisestä. Mihin sinä haluat minun tyytyvän? Siihenkö, että kohtelet minua sanoillasi kaltoin? Siihenkö, että elämä on paskaa ja kamalaa? Siihenkö, että minusta ei olisi mihinkään?

Eräs psykologi sanoi minulle kerran, että ihmisten suurin vastustus ja viha toisia kohtaan syntyy usein juuri niistä asioista, jotka heitä satuttavat itsessään eniten. Joudutko sinä tyytymään johonkin, mihin et halua? Ethän vain rajoita itseäsi liikaa?

Minua ei kiinnosta oletko sinä sama ihminen, joka minua on jo arvostellut, vai onko teitä useampia. Minua kiinnostaa se, millaisia ajatuksia tässä maailmassa liikkuu ja miten me kohtelemme toisia ihmisiä.

Ja nyt; jos oloasi helpottaa se, että saat arvostella minua, tee se. Mutta varmistakin, että tällaista paskaa et työnnä kenenkään sellaisen päälle, joka on liian heikko sitä kestämään. Kukaan ei ansaitse tulla toisen lannistamaksi tällä tavoin. Kenenkään ei tarvitse tyytyä toisen alentaviin sanoihin ja epäilyihin.

Ja minä sydämestäni toivon, ettei kukaan pistä sinuakaan kärsimään sellaisesta kivusta. Minä toivon, että sinä saat osaksesi kannustusta ja tukea siinä minkä koet itsellesi tärkeäksi. Toivon, että saat ymmärtää päivittäin olevasi arvokas. 

Tiedätkö, minä olen käynyt läpi sellaisen myllyn elämässäni (mitä ilmeisemmin olet siihen perehtynyt blogissani), etten ole ikinä ollut näin vahva ja rohkea. Olen kovin onnekas, että esimerkiksi tuohon yksinäisyysreportaasiini sain haastatella muita rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat kertoa vaikeistakin asioista. Ja siinä olet kyllä täysin oikeassa; tuo reportaasinihan oli minulta myös erinomainen työnäyte. Sellaista en häpeä sanoa enkä näyttää. En häpeä edes sanoa, että tarvitsen apua urallani.

Mutta nyt sinä saisit hieman hävetä.

Minä en käytä ketään hyväkseni. Muistathan sen. Edes oman hätäni kustannuksella kukaan ei ansaitse minulta kaltoinkohtelua.

Tulitko itse ajatelleeksi käyttäväsi minua nyt hyväksi kohteena vihallesi?

En voi uskoa, että minä olisin pahan olosi aiheuttanut. Mikä sen aiheuttaa? Mitä voisimme yhdessä sille tehdä?

Muista, että sinun ei tarvitse tyytyä pahaan oloon.

Kenenkään ei tarvitse tyytyä pelkoihin. Jos tyytyy, mitä kauneutta jää näkemättä? Mitä voimia jää käyttämättä? Mitä vaikutuksia jää saamatta aikaan? Millaista elämää jää elämättä?

Minä todellakin kävelen kaduilla pää pystyssä ja aion niin tehdä jatkossakin. Ylpeänä ja varmana itsestäni. Kiitollisena. Kuljen pää pystyssä nähdäkseni. Niin moni juoksee ympäriinsä kuin zombie, välittämättä, kiinnostumatta ja innostumatta, että niillä, joille on annettu riittävä rohkeus näyttää mallia on velvollisuus toimia uskaliaasti. Tiedätkö mitä minä myös ymmärsin viime viikolla? Sen, että minulla on nyt niin paljon voimia, etten aio tyytyä edes siihen, että tekisin kaiken kuten tähän asti. Aion tehdä vielä isommin, sillä en ole saanut vielä aikaan läheskään niin paljon kuin voin.

Muistathan, että kenenkään ei tarvitse tyytyä – kaikilla on voimaa toimia.

Ja minä lupaan, että tyydyn vasta sitten, kun saan sinutkin oivaltamaan nämä asiat. Mutta nyt en enää aio kirjoittaa sinulle tästä asiasta. Aion vain toimia.

Lämpimin ajatuksin,
Maija

Koska oli taas hieman vaikea löytää arjestani soveltuvaa kuvaa tämän tekstin yhteyteen, laitan tämän: kuvan roskiksen kannesta. Lauantaina odottaessani bussia ystävän rapujuhlista kotiin, näin tämän roskikseen raapustetun riimin.

*Palautteessa oli muitakin ajatuksia, mutta poimin tähän kehittävimmät niistä.