MaiLife Haaste: Mihin sinä haluat haastaa minut?

On aika lanseerata uusi osio blogissani: MaiLife Haaste. Mihin sinä haluaisit minut haastaa? Johonkin rajoja rikkovaan, heittäytymistä vaativaan? Ehkä rohkeaan repäisyyn tai mielikuvitukselliseen juttuun? Johonkin uuteen tai jännään vanhaan tuttuun? Hulluttelun hetkeen tai mielenkiintoiseen retkeen?

MaiLife Haaste on kutsuni sinulle heittätyä kanssani leikkiin. Opettaa minulle joku uusi taito tai laittaa minut pelkojeni äärilaidoille. Sinä päätät. Ja minä – niin, jos minulla on pokka – otan haasteen vastaan, suoritan sen ja raportoin siitä tekstein, kuvin ja videoin. Kuten tämän UIT:n minulle heittämän ”Kymmenen sekuntia revyynäyttelijänä” -haasteen.

diiva1

diiva8

The game is on! Anna palaa! Laita meiliä maija@ilmoniemi.com. Ja muista – aina on myös mahdollista, että minä haastan sinut johonkin…

/Maija, haasteitanne odottaen

UIT-haaste: Diiva on syntynyt!

ilosofiaalku

Siinä he nyt sitten ovat edessäni, kaikki UIT:n iloiset näyttelijät. Kumartamassa lavalla onnistuneen Ilosofian oppitunti -esityksensä jälkeen. Hiki on puskenut ohimoiltani jo kauan ennen loppukumarruksia. Minua odottaa UIT-haaste. Kohta testaan miltä tuntuu olla revyynäyttelijä.

Koitan liimata takamustani penkkiin tiukemmin. Jos vaikka jotkut juuret ehtisivät kasvaa alleni ja sitoa tähän tuoliin ennen kuin noutaja tulee…

maijailo

Koitan hakata käsiäni yhteen ja saada näyttelijät palamaan vielä yhdelle kumarruskierrokselle. Ei. He eivät enää säntää lavalle. Kumarrukset on kumarrettu, aplodit hakattu. Yleisö alkaa virrata ulos katsomosta. Kaikki tämä äänekäs puheensorina ja nauru ympärilläni ja voin silti kuulla sydämeni hakkaavan ulos rinnastani.

”It’s now or never”, Elvis jyskyttää aivoissani.

Katson Mirkkua, kuvaajaani. Katseessamme on sellainen nopea, ohikiitävä yhteyden hetki:

”Mitä tahansa sinulle tapahtuu, minä tulen pelastamaan”, kuvittelen Mirkun sanovan.

Sitten. Sivuovi aukeaa, ja maailman hehkuvin näyttelijä Sari Siikander kutsuu minut lavan taakse; sä tiedät, sellainen avaruuksiin ulottuva valonsäde loistaa hänen ympärillään ja osoittaa suoraan kohti minua. Huokaisen syvään. Hiki tunkee jo läpi sormenpäistäni. Voivatko kynnet hikoilla? Sekunnit hidastuvat ja raahaan kävelykäskyjäni tottelemattomia jalkoja perässäni – matka katsomosta ovelle, jolla Sari odottaa, kestää ikuisuuden.

”Niin ohikiitävää ikäääväää jaaa rieeeemuuuu joka hetkeeeeen värääääähtääää.” – mistä tuo Juha Tapio nyt tuohon olalleni tuli laulamaan?

Tuijotan kävellessäni tiukasti maahan aivan kuin jokainen askel voisi olla viimeinen ennen maanummeniin tippumista. Juuri ennen kuin nostan katseeni kohti edessäni seisovaa Saria, saan ripustettua kasvoilleni reippaan ilmeen.

”Heiiiiiiiiih”, huokaisen viimeisillä keuhkoistani tulevilla ilmoilla.

Astun ovesta sisään, onko enää vaihtoehtoja? RÄMPS. Reipas kasvo murenee. Tärisen jännityksestä. Näyttelijät ja tanssijat kuhisevat ympärilläni. Siis Suomen upein näyttelijäkaarti tuossa noin vaan. Meinaan pyörtyä: Tällaistako täällä on? Tänne minä olen aina halunnut. Koetan moikata coolisti paria tyyppiä, vähän kuin oltaisiin vanhoja kavereita. Törmään seinään pyörähtäessäni ympäri teatraalisen kevyesti. Rämps. Vaihdamme Sarin kanssa muutaman sanan ja kiitän hätäpäissäni minuun esityksessä vaikutuksen tehnyttä tanssijaa, Suvi Salospohjaa. Lauloi kuin enkeli! Olisinpa minä hän edes yhden illan!

Sari antaa käteeni vatteen, valkoisen kaavun ja legginssit. Siirrymme syrjään vaihtamaan niitä päälleni. Orkesterin pojat huutelevat jotain sivummalta. Vastaan heille jotain käsittämätöntä mongerrusta. Juha Tapio päässäni yltyy ujeltamaan ohi kiitäviä hetkiään vielä kovemmin. Vaattet, korut pois, kaapu päälle, legginsit jalkaan. Ja tsuip. Lavalle.

diiva1

Törötän lavalla kuin talitintti talvihangessa ja tanssijoita alkaa lipua luokseni. Sari Siikander seisoo vieressäni, Mirkku räpsii kuvia. Tuossa on se enkelitanssijakin! Huokaisen uudelleen. Tässä sitä ollaan. Ohjaaja-koreografi Reija Wäre kävelee katsomon käytävää pitkin kohti minua. Jep.

Sari antaa ohjeita – jostain ulkoavaruudesta, siltä tuntuu! Koreografia. Rämps. Vaatteenvaihto. Rämps. Lavalle takaisin kun viimeinen tanssija on poistunut sieltä. Puolet ohjeista menee korvasta sisään ja saman tien toisesta ulos. Jotenkin pystyn ymmärtämään, että tanssimme ensin pätkän Ilosofian oppitunnin avauskoreografiaa ja sitten minun pitää juosta lavan taakse vaihtamaan vaatteet ensimmäistä kohtausta varten. Aikaa vaatteenvaihtoon on kymmenen sekuntia. KYMMENEN! Haasteeni on harjoittella Sarin roolit näytelmän ensimmäisissä kohtauksissa.

katsomo

Ajatus harhailee takaisin katsomoon. Niin. Istuessani vielä hetki sitten turvallisesti katsomossa yleisöstä kuului kohinaa:

Miten ihmeessä nuo näyttelijät pystyvät tuollaisiin pikavaatteenvaihtoihin?”

Edellisessä kohtauksessa he näyttelevät yhden roolin ja muutaman sekunnin päästä ovat jo lavalla toisessa hahmossa. Minä kiinnitän huomiota myös siihen miten nopeasti näyttelijät pystyvät vaihtamaan itsensä roolista toiseen. Ei helppo juttu. Tivaan asiaa Sarilta ja hän kertoo sen olevan hyvän harjoitusprosessin tulos.

Rooli vaihtuu automaattisesti kun hahmon vaatteet vaihtaa päälle. Kuuden viikon harjoitusprosessissa hahmot hioutuvat valmiiksi eikä niiden vaihtamista enää tarvitse erikseen miettiä.”

No, mehän nähdään kohta miten rooli vaihtuu. Mitäs me ammattilaiset inspiroitais?

lava

”Rauhassa ja housut pois napakasti”, Sari ja Reija ohjeistavat vaatteenvaihtoa ennen tanssin alkua.

Kuulen Mirkun kameran laukaisimen kolinan päässäni kovempana kuin kirkonkellon. Tanssi. Rämps. Pyörin kuin hyrrä koettaen seurata tanssijoita. Mietin enkelitanssijaa ja haluaisin olla kuin hän.  Koitan toistaa hänen liikkeitään. Jep.

Pässä raksuttaa ohje ”rauhassa ja housut pois napakasti”.

”Vaihtoooooooon”, Reija kajauttaa.

En tiedä mitä tehdä, Sari tyrkkää selästä lavan sivuun. Ai niin, hänhän näytti minulle jo poistumistien ja ohjeet kuinka toimia.

”Mitääääääää!”, huudan. Juoksen lavalta, tanssijat jatkavat koreografiaansa.

Lavalle takaisin, kun viimeinen tanssija on poistunut, kymmenen sekkaa”, Reija huutaa perään.

Ensimmäinen kirosana.

Tupsahdan rappuset alas, niistähän Sari varoitti, muistan. Kavan takana kaksi pukijaa odottaa minua vaatteiden kanssa. Minun pitää itse vetää paita pois päältä ja laittaa uusi tilalle. Pukija vetää housut jalastani ja laittaa uudet tilalle ja työntää kengät jalkaan. Toinen laittaa peruukin päähäni.

KYMMENEN. Kiskon paitaa pois päältäni.

YHDEKSÄN. Toinen kirosana.

KAHDEKSAN. ”Rauhassa ja housut napakasti pois.”, hoen itselleni.

SEITSEMÄN. Pukija työntää housut jalkaani

diiva5

diiva6

KUUSI. Paita on päällä.

VIISI. En saa housun sepalusta kiinni.

NELJÄ. Kolmas kirosana.

KOLME. Varpaat eivät asetu varvastossuihin oikein. Meinaa tulla neljäs kirosana.

KAKSI. Peruukki on päässäni.

diiva7

YKSI. ”Laaaaaaavaaaalllleeeeee!!!!”, kaikki huutavat yhteen ääneen.

NOLLA. Tanssija poistuu lavalta prikulleen samaan aikaan kun minä törötän siellä valmiina. Tästä lähtisi liikkeelle Ilosofian oppitunti -näytelmässä Sari Siikanderin ja Puntti Valtosen Aarrekartta-kohtaus.

diiva8

aarrekartta

Seuraavat sekunnit muuttuvat mössöksi päässäni. Kansa hurraa. Mielessäni näen koko salin täynnä yleisöä hakaten käsiään yhteen seisten ja heitellen kukkapaketteja lavalle. Enkelitanssija on selvästi vähän kateellinen minulle… Taputan häntä selkään ja kiitän hyvästä yhteistyöstä. Coolimmin kuin koskaan elämässäni. Diiva poistuu nyt lavalta. Tai ihan kohta, ensin on kysyttävä Reijalta, pääsenkö tällä koe-esiintymisellä mukaan UIT:n ensi kevään showhun. Reija katsoo Saria. Sari katsoo Mirkkua. Mirkku katsoo minua. Jotain ne siinä puhuvat, suut liikkuvat kuin mutelle laitetussa televisio-ohjelmassa, mutta minä kuulen mielessäni vain ääneen, joka sanoo:

”Maija, sinä olet tähti! Diiva on syntynyt!”

Sari halaa minua. Jos kuolema tulee nyt, niin saa tulla!

diiva9

Pieni hetki ihmiskunnalle, mutta yhden ison maailman kokoinen minulle. Ole tyytyväinen itseeni. Ja kiitollinen UIT:lle, että he haastoivat minut kokeilemaan revyynäyttelijän työtä. Pikavaihdot ovat todellakin hurjaa hommaa. Ja se tanssiminen, no, ehkä Reija vielä voisi minua vähän opettaa lisää. Kiitos UIT, kiitos Ilosofian oppitunti. Kiitos Mirkku Merimaa Photography kaikista näistä upeista kuvista!

* * *

Sano tässä nyt sitten jotain kaiken kiteyttävää elämänviisautta. No, on mulla yks:

”Rakas blogiystäväni, heittäydy! Heittäydy kaikkeen hauskaan, heittäydy elämään; pistä itsesi välillä äärirajoille, ja ota vastaan haasteet, joita maailma sinulle tarjoaa. Ja naura! Aina kun on mahdollista. Kaikkialla! Kaikelle! Kaikille! Itselle! Sillä ilman iloa ei ole elämää!

/Maija, Oman elämänsä Diiva. Isolla Deellä.

Ps. Lue tästä vielä eilinen postaukseni UIT:n Ilosofian oppitunnista

UIT-haaste, osa 1: Ilosofian oppitunti

Jes! Vihdoin sain kuvia UIT-vierailustani! Niitä on niin paljon ja niin monta hyvää, kiitos Mirkku Merimaan, että tämä tarina tulee nyt parissa osassa. Osa tänään ja osa huomenna.

Se haaste, sehän sinua kiinnostaa! Sen kanssa joudut odottamaan vielä huomiseen. Sillä ennen sitä on pohjustettava hieman mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse. Ei nimittäin ollut ihan pikkujuttu aivan pyytämättä ja yllätyksenä tulla kutsutuksi katsomaan UIT-revyyynäytelmä Ilosofian oppituntia saati sitten nousta itse lavalle testaamaan revyynäyttelijän työtä.

ilosofia1

Bloggaan viime metreillä ennen esitystä…

 

Niin kauan kuin muistan olen koko lapsuuteni jokaisena uuden vuoden päivänä tiirannut silmä kovana televisiosta taltiointia UIT:n vuosittaisesta näytelmästä. Muistatko sinä miten ne lähetettiin vuoden vaihtuessa Yleltä. Lähetetäänkö edelleen, sitä en muuten tiedä… Euroviisujen lisäksi UIT:n show oli minulle vuoden kohokohta. Marjatta Leppänen, Jaakko Salo – kaikki mahtavat näyttelijät, upea musiikki, hauskat sketsit ja näyttävät tanssiesitykset! Voi miten minä rakastin tuota showta. Mutta koskaan en päässyt sitä itse katsomaan. Ja nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen oli minun hetkeni koittanut!

maijailo

Mitä enemmän vieressa istuvat ihmiset nauroivat, sitä äänekkäämmin itsekin uskalsi höröttää ääneen.

Tiedättekö, että elämää ei ole ilman iloa! Sen minä totesin istuessani Ilosfian oppitunnilla Hakaniemen musiikkiteatterissa. Ja jokaisen tulisi pitää huolta siitä, että hankkiutuu ilon ja naurun pariin säännöllisin väliajoin. Minähän olen paasannut sinullekin niin monta kertaa siitä kuinka elämää ei saisi ottaa liian vakavasti. Ja nyt Ilosofian oppitunnin nähtyäni tajusin, että tämähän se minua on vuodesta toiseen jaksanut kiehtoa revyyteatterissa: ilo, nauru ja heittäytyminen. Niitä minä pääsin tällä kertaa kokemaan niin yleisössä kuin lavalla.

ilosofiaalku

tanssija

Musiikki, tanssi ja teatteri! Jotenkin se sellainen revyyteatterin monipuolisuus on minusta kiehtovaa. En halua paljastaa mitään, koska vaadin, että menet katsomaan shown itse – se on mahdollista Helsingissä vielä kesäkuun seitsemänteen asti ja sitten kiertueella Tampereella, Kuopiossa ja Härmässä! Niitä lippuja saat täältä! 

Mutta sen vaan sanon, että kun sellainen vajaan kymmenen suomalaista insinööriltä näyttävää suomalaismiestä tanssii lavalla flamencoa tai kun Heikki Helan Tamperelaismieshahmo esittää Kummelia lavalla tai kun Sari Siikander vetää Jutta Urpilaisen roolin uskottavammin kuin ex-SDP johtaja itse, ei voi muuta kuin ihmetellä näiden näyttelijöiden valtavia lahjoja. Yleisön nauramaan saaminen ei ole mikään helppo nakki! Mutta siellä me vaan kaikki rätkätimme katketaksemme.

ilosofia2

Mikko Rantanivan Arto Nyberg ja Sari Siikanderin Jutta Urpilainen sana-assosiaatiopelissä.

Ilosofian oppitunti ei kuitenkaan ollut vain naurunkäkätystä alusta loppuun. Se oli mielestäni yllättävän koskettava paljon laajemmalla tunneskaalalla. Koska itse elän vahvasti musiikin kautta, pari upeaa laulua (Kiitos muun muassa Heikki Helan, Sari Siikanderin ja Mikko Rantanivan) saivat minut melkein kyyneliin. Teatteri todella saa tuntemaan!

sarireja

Sari Siikanderin ja Reija Wären oppikoulussa…

Pääsin juttelemaan esityksen jälkeen näyttelijä Sari Siikanderin ja ohjaaja-koreografi Reija Wären kanssa. He kertoivat, että revyyssä heille olennaista on kaksi asiaa: monikerroksisuus ja yleisö. Reija sanoi, että hänelle ohjaajana hienointa on päästä rakentamaan esitystä, joka tarjoaa jokaiselle jotain. Toiselle se on musiikki, toiselle tanssi, kolmannelle taas teksti. Ja ohjaajan haaste on saada homma toimimaan kaikilla tasoilla. Kukaan ei takuuvarmasti lähde teatterikatsomosta tyhjin käsin, sen minäkin voin taata. ”Revyytä on helppo lähestyä ja tulla katsomaan – kaikki katsojat saavat jonkun kokemuksen ja elämyksen mukaansa teatterista poistuessaan.” , Reija kiteytti.

Kysyin Sarilta kuinka hän illasta toiseen jaksaa virittää itsensä iloon (varsinkin päivinä, jolloin ei aina itseä naurata). Hän katsoi minua, katsoi penkkiä yleisössä, taputti sitä kädellään ja totesi: ”Se on tämä. Ihminen, joka tässä penkissä istuu. Yleisö. Heille me tätä juttua teemme, he saavat minut syttymään illasta toiseen.” 

sarireja2

Minä kävelin ulos Ilosofian oppitunnilta yhtä upeaa musiikkiteatterielämystä rikkaampana; pitkäaikainen haaveeni nähdä UIT:n revyy livenä oli toteutunut. Kävelin Hakaniemen musiikkiteatterista ulos myös yksi järjettömän upea kokemus takataskussani: haaste, josta kerron sinulle lisää huomenna!

/Maija, ihan vaan kertoen, että kysyin Reija Wäreltä pääsenkö mukaan ensi vuoden showhun, ni ainakin oman tulkintani mukaan pääsen… 😉

Ps. Mirkku Merimaa Photgraphylle erityiskiitos näistä kuvista

Vapaus käteen jää!

Huomenta ihqut! Vai onko se ihqt? Ilman UUta? Jännä fiilis tänään. Vähän niin kuin uusi elämä alussa. Kevyt, mutta jännittävä olo. Olen kuunnellut tänään jo pariin otteeseen Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -biisiä. Se on varmasti sinullekin tuttu jos suomalaista radiota kuuntelet. Mutta miten tarkkaan olet pysähtynyt kuuntelemaan sen sanoja ja tarinaa? Minä olen kuunnellut tätä biisiä tiuhaan viimeisinä aikoina; jotenkin sen sanoma kiteyttää niin paljon tästä minun elämänkeissistäni. Että kun elämässä menettää kaiken, niin mikä jää jäljelle? Vapaus. Kun lähtee koti, rahat, rakkaus, kotimaa, terveys, mieli, niin ei ole enää mitään menetettävää. On vaan vapaus.

 

Ja vapaus on meillä kaikilla, vaikka ei olisikaan käynyt ihan yhtä pohjalla kuin vaikka minä. Jos jotain voisin toivoa sinulle tänään, se olisi se, että miettisit, mitä menetettävää sinulla oikeastaan on. Jos painit jonkin ison päätöksen tai uuden suunnan kanssa, miksi et vain rohkeasti kokeilisi tarttua toimeen? Koska minun mielestäni on aivan turhaa odottaa siihen, että elämä pakottaisi tekemään unelmista totta! Meillä kaikilla on siihen mahdollisuus juuri nyt. Ei tarvitsemenettää kaikkea, jotta voisi uskaltaa. Saatko kiinni mitä ajan takaa? Minä nimittäin olen nyt huomannut tekeväni kaikki päätökset elämässäni ajattelemalla ”Mitä menetettävää minulla on, miksi en voisi tehdä näin?”

Minulla on edessä jännä päivä. Illalla menen UIT:hen ensin Ilosofian oppitunti -esitykseen ja sen jälkeen hyppään itse lavalle ottamaan vastaan minulle heitetyn haasteen; testaamaan millaista näyttelijän työ on oikeasti. Jännittää. Ei mitään hajua mitä tuleman pitää. Mutta onneksi ei ole mitään menetettävää! 🙂

/Ämmä, vapaa kuin taivaan lintu

Amatööri meets the tähdet – minut haastettiin UIT:n lavalle!

Minä tärisen. Siis vapisen päästä varpaisiin ja pelkään. PELKÄÄN! Mihin sitä on tullut lähdettyä!?

Kerroin sinulle eilen paljastamatta vielä mistä on kyse, kuinka sain TODELLA sairaan ja pelottavan ehdotuksen; tästä voit lukea mitä eilen kirjoitin. Mutta se yhteydenotto – se tuli ihan puskista. Hullu kun olen, päätin tarttua siihen.

uit1

Minut on haastettu. Eikä ihan mihin tahansa, vaan näyttelemään yhdessä Suomen eturivin ja kevään kuumimpien näyttelijöiden kanssa. Viikon päästä keskiviikkona astun siis UIT-musiikkiteatterin lavalle ja kokeilen, miltä tuntuu näyttellä Ilosofian oppitunti -revyyn ensimmäinen tanssikohtaus. Amatööri meets the tähdet! Voi hyvää päivää…

Tämä ei todellakaan ole mikään ihan pieni pala kakkua minulle, vaan todella jännittävä haaste, joka vaatii aikamoista uskallusta venyttää rajoja – mennä nyt kokeilemaan ammattinäyttelijäiden työtä! Mutta toisaalta kun tuollaiselta taholta haastetaan johonkin näin käsittämättömään juttuun, niin eihän sitä mahdollisuutta voi jättää käyttämättä. Vaikka pelottaa ihan kamalasti!

uit2

Minulla on aikaa valmistautua tähän varmaan noin minuutti keskiviikkona ja sitten hypätään lavalle. Eikä siinä vielä kaikki. Vedän päälle Sari Siikanderin roolivaatteet ja joudun tekemään lavan takana kaikki hänen pikavaatteenvaihtonsa, joihin on aikaa noin kymmenen sekuntia. En tiedä itsekään täysin mistä on kyse, mutta kaipa se sitten selviää!

Eikä siinäkään vielä kaikki; tämä kohtaus, jossa olen mukana plus vaatteenvaihdot takahuoneessa taltioidaan videolle. Sinä siis pääset näkemään tämän shown ensi viikolla! Luvassa varmasti aikamoinen ilosofian oppitunti…

uit3

Niin tota, ihan tää nyt vaan tiedoksi sulle. Että jos ajattelet ihan vähän hyviä ajatuksia tähän suuntaan nyt seuraavan viikon, niin olisi edes joku mahdollisuus onnistua…

Kun haluat tietää jo etukäteen millainen tuo kohtaus on, ehdit vielä katsomaan UITn Ilosofian oppitunnin vappuna tai ensi viikolla. Ja esityksethän jatkuvat 7.6. asti Hakaniemen musiikkiteatterissa, joten aikaa sinulla on mennä katsomaan tuo koko upea show! Katso lisää tästä!

uit4

/Maija, huomauttaen että in case häviän mystisesti maan kamaralta ennen ensi keskiviikkoa, voidaan olettaa että tällä haasteella on ehkä mahdollisesti jotain pienehköä vaikutusta katoamiseeni