Kovin kummallisia elementtejä ja ilmiöitä

No nyt en ihan täysin tiedä mistä on kyse, mutta suuren osan valveillaoloajastani olen viime päivinä katsonut erilaisia kehonrakennuksesta ja crossfit-kisoista kertovia dokumentteja Netflixistä.

Ehkä joku tutkija on perehtynyt tähän kuntoutujan arkeen, mutta minä olen nyt oman kokemukseni kautta todennut sen sisältävän kovin kummallisia elementtejä ja ilmiöitä.

Suurin niistä on kipu. Ja kivunlievitysyrityksistä aiheutuva väsymys, se erityisen mielenkiintoinen hetki, kun istuma-asennossa ollessaan ja suht skarpiksi vielä itsensä sekunnin sadasosaa aiemmin tunteneena huomaakin, että tajunta kadonnut ja sitä on nukahtanut pystyyn.

Ja järjetön suolanhimo! Suklaata ei tee yhtään mieli, mutta koska sitä minulta löytyy varmaan seitsemää eri sorttia, työnnän sitä suuhuni välittämättä siitä, etten sitä edes yhtään halua. Olo on välillä aika huono, oksettava, mutta onneksi suolanhimo kuitenkin pistää minut syömään.

Lääkeet aiheuttavat vatsan sekavuuden lisäksi myös hienoista kevytpäisyyttä – jos nyt vaatisit kirjoittamaan jotain syvää ja sykähdyttävää… huh, tämäkin tekee jo tiukkaa. Lääkkeitä olen jo onneksi voinut vähentää, mutta ei niitä ilman kyllä vielä selviä. Eilen tuntui iltasella jo hetken, että vähän helpottaisi, mutta kun lähdin yöunille vähennetyin lääkkein, heräsin tuskassa vain pari tuntia nukuttuani. Unet ovat miten sattuu, mutta onnekseni olen kuitenkin pystynyt nukkumaan öisinkin suhteellisen hyvin.

Siitä olen varma, että kohta tämä sängyssä makaaminen alkaa kuitenkin ahdistaa. Onneksi pääsen nyt jo suhteellisen sujuvasti ylös sängystä ja liikkumaan. Niille itse asiassa tulee suuri tarve tasaisin väliajoin, sillä jalka kaipaa liikettä.

img_4550

Viime päivien kuvasato on heikohkoa. Jostain syystä minunkaan ei ole juuri tullut kuvia napsittua. Nämä kuvat tiistailta sairaalasta.

 

Menneet päivät ovat sulautuneet kummalliseksi mössöksi, ennen tätä hetkeä en edes ole muistanut blogiani tai sen päivittämistä. Suurin huomio keskittyy itsensä kuuntelemiseen. On tunnustettava, että juuri nyt jaksan esimerkiksi vastata vain hyvin rajattuun määrään läheisteni yhteydenottoja, pahoittelut siis, jos en ihan jokaiselle minuun yhteyttä ottavalle heti vastaa. Kovin paljon ei ole nyt tarvetta jakaa mitään kenenkään kanssaan, jos olen rehellinen. Toki päivittäin tulee hetkiä, jolloin haluaisi kysyä joltain asiantuntijalta, onko oma outo fiilis ihan normaali. Kyllä tämä touhu minut aika herkäksi ja vähän pelokkaaksikin on vetänyt.

 

Skarpeimmilla hetkillä on tunnusteltava jalkaa ja tehtävä pieniä kuntoutussarjoja. Nekin vievät muuten järjettömän määrän energiaa. Jännä tunne on se, kun ei yhtään tiedä, tekeekö liian vähän tai liian paljon tässä vaiheessa toipumista. Kaikki on vain omien arvailujen varassa, mutta nämä ovat niitä hetkiä, joissa yhteys omaan kehoon ja oppiminen tuntemaan sitä paremmin kehittyvät valtavasti.

img_4549

 

Toki itkukin välillä iskee. Kivun ja muiden outojen tuntemusten vuoksi on välillä tirautettava muutama kyynel. Eniten itkettävät asiat, joita epäilee epänormaaleiksi, vaikka todennäköisesti kaikki tuntemukseni ja kokemukseni juuri nyt ovat kovin normaalia leikkauksen jälkeistä elämää. Kaikki ennalta kokematon ja tuntematon saa hännityksen pintaan, kuten eilen kun kävin ensimmäistä kertaa suihkussa. Oli kutsuttava ystävä avuksi, koska jännitin mitä polvea suojaavien siteiden alta paljastuisi. Mutta kaikki oli hienosti, leikkaushaava on isohko mutta siististi kurottu kasaan metallisin hakasin.

 

Vielä toistaiseksi myös veritulpanestolääkkeen pistäminen itse vatsaan on muutaman ahdistuneen kyyneleen arvoinen suoritus (tätä en osannut ajatella joutuvani tekemään). Uusin jännitys on tunne, joka syntyy polvessa nyt kun turvotus on siitä vähän laskenut ja alan tuntea leikkaushaavani umpeen kurovat metalliset hakaset. Hauskaa, jalassa on rivi niittejä, mutta niistä syntyvä tunne ei ihan aina ole niin hauska.

img_4551

Uusi tutkimusmatkahan tämä leikkaus ja siitä toipuminen minulle ovat. Ja nämä juuri kirjoittamani sanat ovat varmaan ihan käsittämätöntä tajunnanvirtaa, mutta ne nyt kuulumisinani purkautuivat näppäimistöltä. Tämä saattaa olla maailmanhistorian huonoimmin kirjoittamani teksti, tuntuu nimittäin, että sitä mukaan kun kirjoitan, olen jo ehtinyt unohtaa kirjoittamani. Minua aina ahdistaa se, jos esimerkiksi sairaus- tai väsymystilani vaikuttaa kykyyni kirjoittaa. Mutta ehkä tämä on juuri siitä syystä ihan ok teksti.

Mutta ne kehonrakennusdokumentit! Jostain syystä tekee mieli katsoa tarinoita ihmisistä, jotka valmistautuvat johonkin suureen kehon koetokseen ja urheilusuoritukseen. Ja koska Netflixissä jostain syystä vain kehonrakennusdokumentteja, niitä on nyt katsottava. Onhan tässä käsillä toki yksi aika hurja fyysinen koetos, ehkä alitajunta työstää nyt urheiludokumenttien kautta jotain tärkeää.

 

/Äm, jonka seuraava haaste on mennä nyt paistamaan kohta jääkaapista ulos kävelevät kanapalat pannulla. Ainoa asia, joka oli ”muista varmasti tehdä ennen leikkausta” -listallani oli paistaa ja pakastaa kanat. Ni. Enpä muistanut.

 

Mainokset

Palautuminen

Kaikki tämä massiivinen etukäteisvalmistautuminen 24 tunnin pyöräilykoetokseen (lue sarkasmi…) ja yhtä en ollut osannut ajatella etukäteen ollenkaan: palautuminen.

Hassua oli tänään klo 12 aikaan ajatella, että tasan 24 tuntia taaksepäin lopetin elämäni mielenkiintoisimman 24 tunnin ihmiskokeen. Ja siinä, elettyäni 24 tuntia elämää sairaan (siistin) pyöräilysuorituksen jälkeen totesin, että onhan se 24 tunia aika pitkä aika.

Pitkä aika, mutta muuten olen kyllä kaikissa mittasuhteissa yllättynyt, miten helpolta suoritukseni on tuntunut sen aikana ja sen jälkeen. Perspektiivi on hukkunut; nyt tuntuu, että olisihan sitä varmaan kovempaakin kilometrimäärään pystynyt. Jännä, miten jonkin ennalta isolta tuntuneen asian tehdässään ja siitä suoriutuessaan se alkaakin näyttää kovin pieneltä.

Kovin pieneltä tuntuu kyllä nyt oma pääkin  ja se, että sieltä ei synny tällä hetkellä yhtään ainoaa kirkasta ajatusta (pahoittelut tavalleni poikeeavasta kovin puutteellisesta ajattelusta sekä poukkoilevasta tekstistä tässä postauksessa, mutta tämä on parasta mihin juuri nyt kykenen). Väsyttää. Palautuminen on kovaa vauhtia käynnissä, mutta se mihin en ollut valmistautunut etukäteen lainkaan on se, kuinka minun oikeastaan pitäisi palautua.

Pää ja väsymys ovat, ihmeellistä mutta totta, kuitenkin ainoita minua vaivaavia asioita. Olen todella ihmeissäni, että hiertynyttä ja herkkää alapäätä lukuunottamatta mitään paikkaa ei juuri särje. Jalat toimivat, ja voin kävellä lähes normaalisti. Reisissä ei tunnu MILTÄÄN! Olenko ollutkaan pyörän päällä koko viikonloppuna.

Siksi en oikein nyt tiedä miten suhtautua tähän palautumisvaiheeseen. Olisi kyllä pitänyt selvittää vaikka Miralta pyöräilyvinkkejä kysellessäni (luitko jo tämän ”Ex-kilpapyöräilijä Mira Kasslinin vinkit 24 tunnin pyöräilyhaasteeseen” -jutun?) mitä minun pitäisi palautuakseni tehdä. Kuinka syödä (nyt tuntuu, että voisin syödä niin paljon kuin mahdollista mitä tahansa kissoja ja koiria ja Esterin perseestä satelevia mustikkaan meneviä mummoja.. ok, en taida yrittää tuottaa nyt mitään kielikuviakaan…). Miten levätä? Milloin voin alkaa liikkumaan kunnolla uudelleen, milloin kroppa on täysin palautunut?

Jos osaat auttaa, kommentoi mielellään vinkkejäsi!

Se ainakin on varmaa, että näin 24 tuntia 24 tunnin suorituksen jälkeen ei kannata tavoitella kovin isoja. Vähän jopa ahdistaa, kun olisi monta hommaa hoidettavana ja asioita suunniteltavana, mutten yksinkertaisesti näin vähillä unilla kykene ratkaisemaan kovin suuria ongelmia. Siksi on kai nyt vain uskallettava ottaa iisiä tämä päivä.

IMG_2337

Tältä näyttää muuten ihminen joulukuusenkoristeissaan klo 6.15 aamulla, kun takana on 14 tuntia, 100 kierrosta ja 270 kilometria ja kun hän on juuri yrittänyt nukkua (siinä onnistumatta) tunnin Alastaron ulkokatsomon penkeillä makuupussissa. Voin kertoa, että olo just nyt on ihan samanlainen.

Taidan syödä taas jotain.

/Äm

Pyllyrasvaa ja mittaushommia – fillarivinkkejä hakemassa Suunnolla

Pakko tunnustaa, että olen ihan vähän innoissani. Tosin en todellakaan siitä syystä, että tautini ei ota laantuakseen ja vielä tänäänkään ei treenata. Se ajaa minut kohta hulluuden partaalle. Sitkeä on tauti!

Intoni johtuu siitä syystä, että tänään oivalsin jotain suurta urheiluun ja liikkumiseen liittyen. Minä olen sellainen liikkuja, varmaan aika tyypillinen ja perinteinen naisihminen, että minulle urheilu tarkoittaa erityisesti hyvää oloa ja peruskunnon ja -kestävyyden ylläpitämistä. Minulle tärkeintä on liikkua paljon, jotta vireeni pysyy yllä (ja siitäkin syystä tietysti nyt sairaana tämä paikallaan oleminen rasittaa mieltä). En varsinaisesti ole mikään kisaaja, vaikka omia rajojani tykkäänkin kokeilla ja välillä vetää fyysisesti todella rankkoja suorituksia ihan äärirajoilla – kyllä sekin saa minut syttymään.

Mutta se mikä ei ole minua niin saanut syttymään on suorituksen mittaaminen ja analysointi. Jokaisen suorituksen mittaaminen itsessään ei tuota minulle ääretöntä mielihyvää eikä minun ole aiemmin tarvinnut analysoida jokaista treenikertaani atomeiksi. Enemmänkin olen halunnut juosta sen tavallisen arkilenkkini sinä tavallisena arkilenkkinä, enkä ole kokenut siinä olevan niin paljon hohtoa, että sitä kannattaisi mitata muuta kuin sykemittarista suoraan saatavien tietojen kuten syke, aika ja matka suhteen.

Jokainen meistä on erilainen sporttaaja ja eri asiat motivoivat meitä; toisille taas mitattava tieto ja sen analysointi on koko suorituksen ydin.

Mutta nyt tämä Hullun Polkaisu saa minussa esiin aivan uuden puolen. Minä nimittäin hihkun intoa juuri siitä, että tällaisessa minulle äärimmäisessä tai uudessa kokemuksessa matkalla apunani on Ambit3-sporttikelloni, josta saan aivan uuden ulottuvuuden koetokseeni. Ehkä se on siinä, että tämä fillarihaaste on sellainen selkeä kokonaisuus, jotain vähän ekstraa kuin se peruslenkki tai salitreeni, joka onkin saanut minut kiinnostumaan siitä, millaisia mitattavia kulmia fillarimatkassa voi olla.

Hullun Polkasu taitaa olla sellainen juttu, jossa vihdoin saan otettua Ambit kolmoseni kunnolla käyttöön. Muistatko kun kerroin esimerkiksi Bodom Trail -polkujuoksukisasta ja siitä miten (vähän huolestuttavan) huonosti kelloani tunsin?

suunto2

Kävinkin tänään Suunnolla hakemassa vinkkejä fillarisuoritukseeni ja neuvoja Ambit3 Sport -sporttikelloni käyttöön. Suunnon oma fillarispesialisti Mikko auttoi minua tutkimaan kelloani ja yhdessä mietimme millaista dataa voisin matkalla kerätä. Mietimme mikä voisi olla minua (ja sinua kotijoukoissa) kiinnostavaa tietoa. Mikko antoi hyviä ohjeita laitteeni parempaan hyödyntämiseen ja nyt seuraavat päivät tutustun siihen vielä itse vähän tarkemmin.

Mutta summa summarum: nyt olen aivan uudella tavalla motivoitunut suoritukseni seuraamisesta myös mittalaittein. Minun on ollut hieman vaikea itse ymmärtää, että nykyään nämä aktiivisuuskellot ovat varsinaisia tietokoneita – ja että ne toimivat yhdessä tietokoneen kanssa. Jotenkin olen vielä ollut vähän vanhakantainen ja olettanut, että kaikki tieto, mitä saatavissa on, saadaan itse kellosta, vaikka kellohan on vain puoli ruokaa.

Ambitini lisäksi seuraavina päivinä tutustumisen alla on myös Movescount-ohjelma. Sieltä minä sitten nimittäin tulen tekemään sinulle (kunhan vaan toivottavasti osaan…) oikein kunnon elokuvaa Polkasun reitistä ja matkasta. Hurjaa!

Ja mikä tärkeintä: Ambitillani on nyt Samppanja-aplikaatio, joka kertoo kuinka monta samppanjalasia voi juoda (surutta) suorituksessa kuluneilla kaloreilla!

suunto1

Tässä me Mikon kanssa paritamme. Se herätti minussa (tarpeettomia?) naurunpurskahduksia. Paritamme siis Ambitiani sykevyöhöhön. Jotta saan mitattua ja tutkittuani fillarisuoritukseni sykkeitä.

 

Mutta ennen ensi viikkoa ja torstain starttia vielä vähän opetellaan. Ja jännitetään. Toivon, että huomenna olen jo kunnossa ja pääsen jo vähän fyysisen treenin makuun.

Kysyin muuten vielä Mikolta, joka tuli suoraan viikonloppuna Tahkolla järjestetystä TahkoMTB-maastopöräilytapahtumasta, vinkkejä fillarisuoritukseeni.

Ne tulivat kuin apteekin hyllyltä:

1. Varmista, että pyörä on kunnossa (onneksi minä saan takuuvarmasti hyvän pyörän näillä näkymin Iikan Pyörävarikolta!)
2. Juoma- ja ruokahuolto on tärkein, varaa hyvät eväät matkalle (huh, tässä minua auttaa personal trainerini Tiia)
3. Vaikka alussa homma tuntuu helpolta ja luistaa hyvin, älä ota liian kovaa vauhtia ja lähtöä. Se kostautuu nopeasti, viimeistään toisena päivänä.
4. Lähde keskivaiheilla tai mieluummin loppupäässä. Himohullut menee edellä, ja niiden vauhtiin ei kannata lähteä, jotta ehtii nauttia reissusta ja näköaloista.
5. Rasvaa pyllyä. (kyllä luit oikein). Hanki kunnon rasva ja lätki reippaasti takamukseen suorituksen ajaksi. Hiertymät ovat pahinta mitä voi olla. Illaksi sitten vielä erikseen Bepanthenia.

Niin, apteekin hyllyltä. Myös sitä rasvaa berberiin. Olen nyt kaikkien käymieni keskustelujen jälkeen 100 prosenttisesti varma siitä, että fillaroinnissa ei mitään muuta tärkeää kuin keskittyä pyllyyn. Jokainen minua neuvova on antanut minulle jonkin vinkin, joka koskee takapuolta. Millaisen pyllyvinkin sinä voisit minulle antaa?

/Ämmä, joka ekaksi polkasee vähän Ambittia kiinni Movescountiin ja lähtee sitten etsimään pyllyrasvaa