Kurvit käyvät koviksi – mutta ajovakausjärjestelmä pelaa…

Tämän kesän minä olen kulkenut vuoroin kahdella ja vuoroin neljällä kumilla. Opetellut pyöräilemään ja autoilemaan.

Tiedätkö mikä näille lajeille on yhteistä?

Se, että ei kannata ajaa ilman käsiä. Sä muistat sen, kun lapsena ajoi fillarilla, nosti kädet ilmaan ohjaustangolta ja huusi, että ”isi katoooooo”…

Ja sitten törmäsi puuhun.

Ihan puuhun asti minä en törmännyt Ahveniston moottoriradalla viikko sitten Onnellisten Ajokoulun autoslalom-treenissä, mutta aika syvää off roadia kyllä kynnettiin, kun sisäinen jarimattilatvalani heräsi ja auto… no, se pääsi vähän käsistä.

Ja päälle rapsahti kymmenen sekuntia penaltia sekä opettajamme Jiri Katteluksen saarna.

* * *

Se torstaipäivä ja olemme tulleet moottoriradalle testaamaan millaisia pujottelijoita Onnellisten Ajokoulun kuskeista syntyy. Ja minä olen juuri kaartanut hurjan mutkan kaasu yksi rengas ilmassa huutaen ja toinen asfalttia kuopsuttaen. Se missä ne kaksi jäljelle jäävää rengasta sijaitsevat tuolla hetkellä, siitä en ole edelleenkään varma…

Puff. Off road.

”Ajoasento, ote rattiin ja miten siitä pidetään kiinni. Missä katse? Nyt kuljettaja Ilmoniemi kertaa ne ja lähtee uusinta-ajolle”, opettaja läksyttää ja heilauttaa ruutulippua.

20378118348_d3ab8e40d0_o

Vasen jalka tärisee. Sitä on tullut painettua ajaessa lattiaan apinan raivolla – ihan kuin se antaisi lisää tukea heiluvalle autolle. Mutta tuo tuki ei ainakaan edellisellä kierroksella ole auttanut. Ärsyttää nuo toilailut ja typerät virheet. Täällä otetaan aikaa, ja kymmenen sekuntia on paha lisä kisaan. Vaikka eihän tässä kisata. Ainakaan toisia vastaan.

Hahhah. Eipä vissiin. Minä ainakin kisaan Piia ja Jenniä vastaan. Ne ovat kovia mimmejä ja minua ahdistaa, kun ne eivät aja off roadia vaan täydellisen taitavasti pitkin baanaa – ja kovaa.

Kymmenen sekuntia! Kuka amatööri ottaa kymmenen sekunnin penaltit!

20566122325_66b85c44dd_o

20379425669_424d6a6181_o

Mutta toilailuaja ja typeriä virheitä tänne ollaan tultu tekemäänkin jotta opittaisiin ja oltaisiin taas piirun verran onnellisempia ja taitavampia kuskeja. Onnellisten Ajokoulussa olemme tulleet tutkimaan sitä mitä normaalissa liikenteessä emme pääsisi kokeilemaan. Tavallaan onneksi, sillä arjen  ajossa tällaisten pikajarrutusten tekeminen ja mutkien kurvaaminen tarkoittaisi jotain vaarallista ääritilannetta. Mutta täällä me voimme kokeilla turvallisesi kuinka auto käyttäytyy ja toimii ääritilanteissa; jarrutuksissa ja kaarteissa.

Ja sitä paitsi, kilpailuvietti ei ole lainkaan huono asia tällä radalla. Kun se puskee läpi kehon, unohtuu turha yrittäminen ja autonkäsittelyharjoitus tulee siinä sivussa vähän niin kuin vaivihkaa. Erityisesti porukkamme aremmille kuskeille kilpailuelementti on pelastava enkeli – se innostaa meitä kaikkia kokeilemaan uudelleen ja uudelleen ja lähes kilpailemaan siitä kuka pääsee seuraavaksi radalle.

* * *

NIIIIIIIRSK.

Renkaat jyystävät rataa.

Alan tajuta: Katse on pidettävä riittävän kaukana.

Tämä on nyt taas sitä ennakointia, jota ajokoulu on minulle joka kerta opettanut. Viimeksi taloudellisen ajon näkövinkkelistä, nyt rallin.

Kierros kierrokselta alan hahmottaa paremmin kuinka tärkeää ajamisessa on se, että keskittyy siihen mihin on menossa, eikä siihen missä tällä hetkellä ajaa. Ihan kuin normaalissa liikenteessäkin! Kierros kierrokselta alan uskaltaa painaa lisää kaasua.

”Ei niitä kaasuttamalla rikki saa!”, huutaa joku radan laidalla.

Painan vähän lisää kaasua. Offroad-mutka lähenee, huomaan, ja höllään pienen piirun verran.

Rrrooom. Näin se menee. Ei penalteja.

20557173762_d827fb2539_o

Akin kanssa pohdittiin autoilun syvintä olemusta.

 

Minulle on suuri yllätys se, miten luotettavia ja turvallisia nämä allani rullaavat Mazdat ovat. Pääsen kokeilemaan niistä monta ja huomaan, että ajovakausjärjestelmä ei petä vaikka kurvit käyvät koviksi. Autot pysyvät käsissäni, vaikka revittelen nyt jo tuhatta ja sataa! Alan myös oivaltaa, missä kohtaa pitää malttaa jottei käsistä lähtemisen – ja off roadin – vaaraa ole.

”Mä olen joskus miettinyt, että pitäisikö viedä bensakuitit kelaan joka kerta kun ajaa radalla. Täällä ei juuri arjen huolia tule mietittyä, kun keskittyminen tiehen ja ajamiseen on niin kokonaisvaltaista. Päänuppi relaa!” huikkaa eräs kouluttajistamme.

Niin. Minäkään en ole miettinyt kertaakaan mitään muuta kuin:

  1. tietä edessäni
  2. Piia ja Jenniä edessäni
  3. Piia ja Jenniä takanani (mitä ei tapahdu koskaan)

Olen onnellinen. Suorastaan täynnä energiaa ja testosteronia. Kyllä tämä ajokoulu lupauksensa pitää. Tänään olemme hioneet kuntoon omaa ajovakausjärjestelmäämme; siitähän tässä on ollut ensisijaisesti kyse. Ja nythän se pelaa taas piirun verran paremmin.

”Vien kuitit Kelaan”, päätän.

20539869006_af727c7f82_o

Mutta ennen Kelaan marssimista ajan vähän Mazdaa ja treenaan ensi viikonlopun Eco Run -kilpailuun. Kyllä, minut haastettiin taloudellisen ajon kisaan kokeilemaan kykyjäni. Onhan se nyt päivän selvää, että yhdellä taloudellisen ajamisen harjoittelulla ja yhdellä rallipäivällä, olen valmis kisakuski…

Tästä viikosta tulee hurja. Jos siitä selviän, niin varmaan taas pykälän vahvempana ihmisenä pääsen starttaamaan syyskuun.

Lauantaina nimittäin lähtee Mazdan kisatiimi Lahteen ja polkaisee kaasun pohjaan. Voin kertoa, että tästä tulee jännää. Ajaessani autolla olen oivaltanut, että nämä tällaiset haasteet, jotka vaativat taitoa, eivätkä vain päättäväistä päätä ja kykyä vetää oma fysiikka huippuun, ovat kaikista pelottavimpia. Ja sitten tietysti sunnuntaina, se 140 kilometrin Tour de Helsinki -pyöräily….

Niin nyt ihan oikeasti leikki sikseen, tätä tyttöä pelottaa… Jos pääsen maaliin, on sekin juhlan arvoinen suoritus.

20378121680_47632c7408_o

Tässä muuten esittelyssä meidän Eco Run -tiimi: Jaana tulee kartturiksi. Paitsi on vielä vaarana, että roolit muuttuvat jos pupu tulee pöksyyn…

 

//Ämmä, kaasu pohjassa uuteen viikkoon

Peura ajovaloissa, saimaannorppa rantakivellä ja muita tarinoita taloudellista ajamisesta Onnellisten Ajokoulussa

– Ajattelepa polkupyöräilijää: miten hän lähestyy liikennevaloja?, kysyy liikenneopettaja Jiri Kattelus minulta kun olemme ajaneet yhden kierroksen.

Taloudellisen ajamisen testiajo Helsingin kaupunkiliikenteessä. Minun kulutuksekseni normaalilla ajotyylilläni on muodostunut 8,9 litraa/100 km.

Jiri on pudistanut päätään. Ja heristänyt sormeaan.

Minä yritän piirtää mieleeni kuvaa pyöräilijästä liikennevaloissa.

Peura ajovaloissa.

Sen minä näen juuri nyt.

Nolottaa. Katson Jiriä neuvottomana. Mitä se fillaristi nyt sitten oikein tekee? En minä tiedä. Olen viimeksi ajanut fillaria pari vuotta sitten Ruotsissa kotikaupungissani, jossa oli yhdet liikennevalot…

Autoa olen ajanut taas paljon enemmän, mutta selvästikin hyvin epätaloudellisesti. Jarrutuksia, pysähdyksiä, vaihteiden venksuttamista, suhteellisen epäennakoivaa ajotapaa, ajoreittejä, joilla on valtava määrä kääntymisiä vasemmalle. Onneni on siis istua tässä uuden Mazda 2:n penkissä Onnellisten Ajokolussa juuri nyt tutkimassa tapaani ajaa.

IMG_2353

– Kun pyöräilijä huomaa edessään punaiset liikennevalot, se lopettaa polkemisen, jotta vauhti hidastuisi. Polkupyöräilijä ei halua, että vauhti pysähtyy, sillä sitten hän joutuu hyppäämään pois pyörän selästä, Jiri avaa.

Niin, niinhän minäkin teen fillarilla. Mutta miksi en autolla?

– Punaiset valot eivät tarkoita, että tarvitsee pysähtyä. Ne tarkoittavat vain, että niiden ohi ei saa mennä, opettajani jatkaa.

Kun minä näen punaisen, minä painan heti jarrun pohjaan. Ja kaikki muutkin mahdolliset polkimet. Saattaisin vetää käsijarrunkin päälle. Mutta nyt, kun Jirin analyysin ja ohjeistuksen jälkeen aloitamme toisen ajokierroksen tajuan, että liikennevaloja lähestyessä suunta onkin aivan toinen; kaikki polkimet ylös, ei alas!

– Nykyään autot ovat sellaisia, että ne eivät sammu, vaikka nostaa kaikki polkimet ylös. Ja sen tekeminen on taloudellista! Antaa auton rullata rauhassa ja valot ehtivät taas vaihtua vihreälle, Jiri kuvailee.

Edessäni valoissa on liuta autoja. Painan jarrun pohjaan ja saan Jiriltä kysyvän katseen.

– Meillä ihmisillä on joku sellainen hassu jonottamisgeeni, että kun näemme jossain jonon, haluamme mennä siihen jatkeeksi. Katsopa vasenta kaistaa, siellä ei ole ketään. Voit kaartaa sinne.

Mutta eikö aina ole ajettava oikeaa kaistaa, ihmettelen.

– Laissa sanotaan vain, että on ajettava vapaana olevaa oikeaa kaistaa. Vain kaistapää pysähtyy jonon jatkoksi.

Ja niin minä rullaan, rauhassa vasemmalle kaistalle. Perääni ehtii joku toinenkin kuski, joka painaa torven pohjaan. Säikähdän. Nainen liikenteessä.

– Mahtavaa, että tuo tyyppi tööttäsi!  Jiri intoilee. Se tarkoittaa, että kerrankin hänkin joutui ajamaan taloudellisesti!

Valot ehtivät juuri vaihtua vihreälle eikä minun tarvitse pysähtyä.

Ykkönen.

Kaasua. Kevyesti poljinta hipaisten.

Ykkönen huutaa.

Huutaa.

Kakkonen.

Kaasua.

Nirsk.

Kolmonen.

?

– Talodellinen ajaminen ei tarkoita hitaasti ajamista, se on itse asiassa hyvin reipasta menoa, Jiri kommentoi.

Hän kehottaa minua painamaan kaasua reilummin kerralla. Liikkeelle lähdettyä ykkösvaihde pitäisi vaihtaa mahdollisimman nopeasti kakkosvaihteelle. Ja kakkoselta voi vaihtaa suoraan neloselle! Vaiheita saa jättää väliin, toisin kuin olen ajatellut. Ja aina pitäisi käyttää mahdollisimman suurta vaihdetta.

Minä jyystän viittäkymppiä kolmosella, mutta opettaja kannustaa pistämään nelosta silmään. Hän hymyilee.

Minäkin hymyilen. Isoja oivalluksia. Ja nämä vain ajaessa. Auton kunnossapitoon ja huoltoon liittyy monta tärkeää asiaa, niistä sovimme keskustelevamme myöhemmin.

IMG_2351

Nyt olemme kaartaneet kakkoskierrokselta takaisin lähtöruutuun. Katsomme mittareita. Tämän kierroksen kulutus 6,9 litraa. Jiri näpyttää laskintaan.

Ensimmäisellä kierroksella keskikulutus 8,9, ajoaika 15 minuuttia. Keskimääräinen nopeus 20 km/tunnissa. Pysähdyksiä 8 kappaletta.

Toisella kierroksella keskikulutus 6,9, ajoaika 12 minuuttia. Nopeus 25 km/tunnissa. Pysähdyksiä 5 kappaletta.

Kierrosten välissä noin 10 minuuttia keskustelua, ja nopeammin perillä, reippammalla vauhdilla ja huomattavasti vähemmän autoa ja luontoa kuormittaen. Ja karkeasti minun vuosittaisilla ajokilometreilläni laskettuna tällaisessa ajossa säästäisin lähes 1 000 euroa polttoainekuluissa.

Aika nopeasti ja vaivattomasti oman ajotapansa voi muuttaa taloudellisemmaksi. Kyse on vaan, että ajattelee. Ihan vähän. Ei peuraa ajovaloissa, vaan itseään ja saimaan norppaa lekottelemassa rantakivellä Saimaan rannalla.

FullSizeRender

/Ämmä, joka seuraavaksi pohtii taloudellista ja turvallista polkupyöräliikennettä astuen parin viikon päästä fillarin selkään 345 kilometrin pyöräilyhaasteeseen

* * *

Mazdan #OnnellistenAjokoulu tekee epävarmoista kuskeista varmempia, liian varmoista mukavampia ja kaikista paljon onnellisempia liikenteessä. Ajokulttuuri muuttuu paremmaksi, kun olet itse onnellisempi ratin takana. Pienten valintojen avulla ajaminen kuormittaa vähemmän niin autoa, ympäristöä kuin kuskin hermoja. #OnnellistenAjokoulussa opitaan, että asioita uudella tavalla katsomalla voi saavuttaa paremman tulevaisuuden.

Vuoden 2015 Onnellisten Ajokoulussa on kaksi ryhmää, joista toista vetää Anna Perho ja toista Aki Linnanahde.

Itse opetuksesta vastaa Ajoakatemia ja sen pääopettaja Minna Sillankorva. Minna on naisten rallin maailmanmestari vuodelta 1991 ja kouluttanut suomalaisista parempia kuljettajia jo 20 vuoden ajan. Apuna Minnalla on yhtä kokenut ajokouluttaja Jiri Kattelus, joka toimii Ajoakatemian lisäksi myös virallisena autokoulun opettajana Parolan Autokoulussa.

Syksyllä Onnellisten Ajokolulaisten taloudellisen ajon taitoja testataan Eco Runissa

 

Liikenneturvallisuus on omia valintoja – Onnellisten Ajokoulun inssiajossa

Kyllähän minä vähän olen sellainen. Liikennepoliisi. Niinku virkaatekevä siviilissä. 

Missä tahansa liikenteessä kuljenkin, olen koko ajan vähän tuntosarvet pystyssä. Kiinnitän paljon huomiota siihen, kuinka muut ajavat moottoriajoneuvoilla, polkevat polkupyörällä tai miten jalankulkijat käyttäytyvät. Se on minulle luontaista. Tulee ihan automaattisesti. Liikenneopettaja-isän kyydissä lapsuuden istuneena siltä ei ole voinut välttyä. On analysoitu nopeudet, ryhmittymiset, liikennekulttuuri ja mahdolliset kolarin paikat. Ihmetelty kuinka vähän turvavälejä ihmiset jättävät autolla ajaessaan tai kuinka väärällä tavalla ohituskaistoja liikenteessä usein käytetään. Kauhisteltu ylinopeuksia. Ihan vähän heristelty sormea muille kun ne eivät osaa ajaa.

Ehkä ensi syksynä minulla on vielä kovemmat natsat siviililiikennepoliisiuteen. Silloin minä ”valmistun” Onnellisten Ajokoulusta. 

Ensimmäinen inssiajoni, se oikea, vuonna 1999 meni aika putkeen. En tiedä mikä vaikutus oli sillä, että isäni hyppäsi insinööriajooni takapenkille mukaan. Ehkä hän hämäsi riittävästi tutkinnon vastaanottajaa, ja suoriuduin koeajostani puhtain paperein.

Tai siis melkein puhtain. Yksi merkintä papereissani oli: ajoin moortoritiellä hetken liian hiljaa, 70 kilometriä tunnissa kahdeksankympin alueella. Mutta se oli vain huomautus, ja inssini meni läpi ensiyrittämällä.

inssi1

Tätä taustaa vasten on tavallaan hauskaa todeta, että kahden viikon takaisen Onnellisten Ajokoulun uusintainssiajoni papereissa on yksi merkintä: ylinopeus (ja aika kova sellainen). Kaasujalka on vuosien varrella muuttunut näemmä vähän raskaammaksi. Oikeassa inssiajossa tämä ei olisi jäänyt vain huomautukseksi. Ylinopeus oli aika hurja. 

* * *

Onnellisten Ajokoulu käynnistyi toissa viikolla toden teolla inssiajolla ja teoriakokeella. Jouduimme tosipaikan eteen heti alussa.

Minä lähdin liikenteeseen opettajamme Jiri Katteluksen valvovan silmän alla. Suoritus Helsingin kaupunkiliikenteessä oli lähes täysi kymppi, mutta se yksi kova ylinopeus romutti koko homman ja inssini olisi oikeassa tilanteessa ollut hylätty. Se oli aika kova pala. Miten en huomannut, että vedin kahtakymppiä yli nopeusrajoituksen? Se vain tapahtui huomaamattani. En edes halua ajatella mitä siitä olisi voinut seurata. Kuinka usein minulle käy näin liikenteessä ajaessani ilman että huomaan ollenkaan?

inssi2

Pohdin ylinopeuttani pitkään. Se nolotti. Kuulin, että moni muukin tiimiläisistäni oli kompastunut. Onko ylinopeus liikenteessä todella näin yleistä? 

Tiimini johtaja Aki kiteyttää omassa Onnellisten Ajokoulun blogissaan myös minun ajatukseni niin hyvin, että lainaan tässä suoraan hänen oppiansa ylinopeustilanteesta (joka meillä muuten sattui aivan samassa paikassa…):

”Ajoin merkittävää ylinopeutta paikassa, jossa kaikki muutkin samaan aikaan liikenteessä olleet autot ajoivat liian kovaa. Viidenkympin rajoitus jäi näkemättä, koska se ei ole siinä tutussa kohdassa normaalisti ollut ja siksi painoin menemään niin kuin ennenkin. Ja juuri se on vaarallista. Se, että emme enää huomioi muuttuneita liikennemerkkejä tutulla reitillämme, koska ajamisesta on tullut niin rutiininomaista. Kuinka monta kertaa olet itse ajanut tutun työmatkan niin, että et oikeastaan muista koko ajomatkasta yhtään mitään? Tuleva palaveri pyörii mielessä ja sitten oletkin jo työpaikan pihassa. Minä olen useamman kerran ja se pysäytti.”

Inssiajo oli hyvä lähtölaukaus ajo-opetuksellemme Onnellisten Ajokoulussa. Tuli kartoitettua omat vahvuudet ja heikkoudet asiantuntijan kanssa. Huomioitua, että pienikin huolimattomuus voi johtaa isoihin lopputuloksiin. Tajuttua, että liikenneturvallisuus on omia valintoja. 

”Mazdan uudet automallit tarjoavat paljon tekniikkaa avuksi turvallisuuden lisäämiseksi, mutta silti se tärkein tekijä olen minä itse. Niin olet sinäkin. Toivottavasti meidän tuottamamme sisältö saa sinutkin miettimään näitä samoja asioita joita olen itse pohtinut, vaikka et nyt ajoukoulussamme olisikaan. Niin se vain on, että mitä useampi mies tuolla liikenteessä kokee herätyksen, sitä mukavampaa meillä kaikilla on. Koskee myös joitakin naisia.”, jatkaa Aki blogissaan.

Niin. Ainakin minua koskee. Minä koin inssiajossani hyvin tarpeellisen herätyksen. On katsottava ajaessaan aina vähän kauemmaksi, ennakoitava. Oltava läsnä ajossa. Otettava vastuu ajamisestaan.

inssi3

Ehkä ensi syksynä, kun valmistun Onnellisten Ajokoulusta, olenkin ennen kaikkea itse vielä vähän osaavampi kuski liikenteessä. Sitä toivon. Ehkä se on tärkeämpää kuin toimia siviilipoliisina muille. Ehkä minunkin ajamisestani löytyy jotain korjattavaa. Ehkä on parempi lopettaa muille sormen heristely ja keskittyä siihen, kuinka minusta tulee onnellisempi kuski.

Lue Akin blogi kokonaisuudessaan täältä.  Ja mikä ihmeen Onnellisten Ajokoulu, lue tästä.