Mysteeri

Tämä on mun uuden vuoden tina.

img_4891

Onko se sun mielestä

a) avain

b) revolveri

c) (kaksipäinen) pippeli

?

Noi on palttiarallaa ne ainoot vaihtoehdot, joita se voi olla, mutta jos keksit vaihtoehdon d), sitäkin voit ehdottaa. Mut tää on nyt mysteeri. Ja ainoa asia, jonka pystyn tänään jakamaan tai sanomaan. On nääs ollut ihan hemmetin vaikea päivä. Ehkä avaudun siitä huomenna.

Heippa.

/Äm, kaivautuen peiton alle

Tajutonta tajunnanvirtaa

No kyllähä mää täällä oon vaikka ootkin ehkä ihmetellyt, että maako sen on niellyt. Oikeastaan, ei sekään kaukana ole ollut, mutta kyllä suurin selitys tälle yli viikon kestäneelle hiljaisuudelle on se, että ei ole käynyt kertaakaan mielessä päivittää blogia. Ehkä tästäkin työstä on joskus hyvä ottaa taukoa.

Aika! Se kulkee hirveää kyytiä, enkä voi kuvitellakaan kuinka nopeaan se sinulla vilahtelee, jos täällä jalkavammaisen etananhitaassa maailmassakin viikot lipuvat ohi silmien. Enkä ole ikinä elämässäni ollut näin onnellinen siitä miten nopeasti joulukuukin on kulkenut. Tasan kuukausi leikkauksestani, ajattele! Jossain kohtaa tätä kulunutta kuukautta en ollut ihan varma, miten tänne asti päästäisiin. Ja jossain kohtaa näitä kohta neljää kuukautta, joita polvivammani on hallinnut… Uuuuh. En edes halua ajatella millainen matka on kuljettu. Mutta täällä ollaan ja kohta  vaihtuu vuosi. Halleluja!

Minä olen taas täällä. Siis kotonani. Onnekseni pääsin jouluksi vaihtamaan maisemaa veljeni ansiosta; hän tuli hakemaan minut Keski-Suomeen joulun viettoon. Sitten majailin vielä pari päivää toisen veljeni luona Tampereella. Makoiluahan tämä elämä vielä suurimmalta osalta on ollut, mutta onneksi ainakin neljä seinää ympärillä ovat hetkeksi vaihtuneet. Voin nimittäin kertoa, että viikko sitten meinasi pää räjähtää yksin kotona olemiseen.

Tämä on se syy, miksi en ole kirjoittanut: ei ole mitään merkityksellistä sanottavaa, vain tällaista mieleen juolahtavaa höpinää. Mutta pakko kai se on välillä olemassaolostaan ilmoiteltava.

Ja polven tilasta tiedotettava! Nääs toissaviikkoisen ison polven edistysaskeleen jälkeen toipumisen tahti on taas hidastunut, ja jouluna tuntui jo hetken, että koko kehitys on pysähtynyt täysin. Mutta sitten taas eilen tuntui, että kävely alkoi vihdoin sujua. Varaan jo vammautuneelle jalalle hyvin, ja kaksi kertaa on jo käynyt mielessä, että tässähän voisi alkaa haaveilla kyynärsauvoista luopumista. Toivon, että se tapahtuu pian, mutta samalla tiedän, että se vaatii aika iso henkistä työtä; voin nimittäin kertoa, että kuluneen kolmen ja puolen kuukauden aikana nuo kaksi kepukkaa ovat lähes kasvaneet kiinni käsiini ja rakentuneet mielessäni sellaiseksi psykologiseksi turvaksi. Erityisesti täysin poissuljetulta tuntuu mielessäni se, että voisin ikinä kyetä kulkemaan portaita ilman sauvoja. En edes enää muista miten portaissa astutaan saati että luottaisin omien jalkojeni ikinä kykenevän siihen.

Että siinäpä meille sitten ihmeitä seurattavaksi ensi vuonna. Haaste kai sekin: milloin ja millaisen työn tehtyäni pääsen kulkemaan portaat ensimmäisen kerran. Pistetäänpä tämä mieleen ja palataan, kun haaste on suoritettu.

Niin. Tämän tajuttoman tajunnanvirran lisäksi ei ole muuta sanottavaa tai kuvia, joita voisin jakaa. Olen ottanut koko jouluna yhden kuvan. Siinä etualalla on vammajalkani sohvalle nostettuna niin, että hennosti saattaa kuvasta havaita leikkausarpeni ja taustalla on joulukuusi. Ei ole siinä mitään nähtävää, joten…

Laitan sen nyt sitten tähän.

img_4829

Sellainen meno.

Over and out. Yritän keksiä hieman mielenkiintoisempaa kerrottavaa ensi kerralla.

/Ämmäsi

 

Täällä poissa minä olen tasan

Las Vegasissa on vuoden 2015 toiseksi viimeisen päivän aamu. Yläkerrasta kuuluu Black Sabbathin Paranoid -kappale. Vähän rahisten se soi, sillä joku veivaa täällä talossamme sitä suoraan kännykän kaiuttimelta. Just sillai riittävän rouheaa tähän vuoden toiseksi viimeiseen aamuun:

Finished with my woman ’cause she couldn’t help me with my mind
People think I am insane because I’m frowning all the time
All day long I think of things but nothing seems to satisfy
Think I’ll lose my mind if I don’t find something to pacify
Can you help me, occupy my brain?
Oh yeah.

Naurattaa.

Paranoid!

Minä?

strip10

Viimeistelen aamulla aloittamaani kirjoitusta nyt ennen nukkumaan menoa. Kävimme aiemmin illalla Las Vegas Bulevardilla a mm. Wynn-hotellissa. Siellä tarjolla oli tällaista kukkaloistoa.

strip9

”Finished with my woman ’cause she couldn’t help me with my mind”

Minun ei pitänyt kirjoittaa minkäänlaista summausta tälle vuodelle. Ajattelin säästää sinua ja antaa vuoden vaihtua omaa vauhtiaan, sillä olen tainnut tehdä koonteja elämästä tälle vuodelle jo aivan riittämiin. Onhan sitä jo lätisty.

Mutta sitten kuulen Paranoidin yläkerrasta rahisevalta kännykän kaiuttimelta, ja on vain pakko kirjoittaa. Näinhän nämä aina syntyvät; jokin sysää tekstin liikkeelle, enkä minä oikeastaan tiedä mitä syntyy, mutta kenties jokin pieni ja tärkeä ajatus.

* * *

”People think I am insane because I’m frowning all the time”

Pieni ja tärkeä tapahtuma ainakin: vuosi sitten uuden vuoden aattona Norjassa kissa pissasi pipooni. Muistatko tämän? Vuosi 2015 alkoi kissan pissa päässä ja minä ennustin sen tietävän suurinta onnea.

En tiedä vielä kuinka vuosi 2015 päättyy, mutta yhden asian tiedän; voi pojat, kuinka paljon onnea voikaan tuoda se, että kissa pissaa pipoon ja kun itse vetää tuon pipon päähänsä juuri vuoden vaihtuessa. Tämä vuosi on ollut hurja. Hurja, mutta upea ja suurinta onnea täynnä. Tiukkoja tunteja ja monia sekopäisiä sekunteja, mutta täyttä elämää.

Paranoid.

strp11

strip1

Kuva: Matias Savolainen

strip5

Kuva: Matias Savolainen

”Think I’ll lose my mind if I don’t find something to pacify”

Tiedätkö miten käy, kun astun pois Suomesta isompiin ympyröihin ja etäälle?

Tiedätkö, miten käy, kun on täällä poissa?

Minä rauhoitun.

Oletko sinä kokenut saman?

Vaikken tiedä vielä millaiset vuoden 2015 viimeiset tunnit ovat, tiedän kyllä varmaksi sen, että iso maailma tekee minulle hyvää.

Voisi ajatella, että ulkomaille reissuun lähtiessä päälle iskee valtava kiire nähdä ja kokea, mutta niin ei käy minulle. Aina kun  astun isompaan maailmaan ja perspektiiviin, minä rauhoitun.

Minulla on ollut suuri onni elämässäni kokea vain yhden vuoden aikana valtava määrä asioita ja tuntea iso joukko tunteita. Täällä poissa minä ymmärrän etäisyyden, välimatkan, pienuuden, suuruuden, merkityksen ja merkityksettömyyden. Ymmärrän minut, sinut, meidät, teidät, ilon, surun, nopeuden ja hitauden – tasapainon ja tasapainottomuuden.  Tyytyäisyyden ja tyytymättömyyden!

Ymmärrän äärilaidat ja niiden välissä kulkevan keskitien. Kun minä olen täällä poissa, asetun keskitelle, äärilaitojen väliin ja olen tasan.

Täällä poissa minä olen rauhassa.

Paranoid?

strip8

Mä ja mun apinat Wynn hotelli-kasinossa

strip3

strip4

”All day long I think of things but nothing seems to satisfy.”

Olen viime päivinä useaan otteeseen ihmetellyt, miksi kirjoittaminen ei luista nyt aivan tavalliseen malliin. Ei ole ollut valtavaa tarvetta jakaa jokaista kiveä ja kantoa jotka täällä käännän. Ne eivät ole merkityksettömiä itselleni tai sinulle kertomieni kertomusten aiheina, mutta jostain syystä moni asia ei täällä purkaudu sanoiksi tietokoneen ruudulle. Luulen, että niiden aika tulee myöhemmin. Nyt olen vain halunnut lähettää sinulle välähdyksiä rauhastani käsin.

Täällä poissa tajuaa, että joidenkin asioiden aika on juuri nyt ja joidenkin toisten joskus myöhemmin. Täällä ymmärtää mitä tarkoittaa nyt ja mitä tarkoittaa myöhemmin. Täällä osaa nähdä, miten palaset yhtyvät toisiinsa ja erkanevat muista. Täällä ymmärtää miten suuri maailma on. Tajuaa, että moni omassa arjessa isolta tuntuva asia onkin jossain toisessa perspektiivissa ja mittakaavassa vain pieni juttu. Ei ole kiire, ei tarvitse näyttää. Voi vain elää.

Siksi minä rauhoitun täällä poissa.

Täällä poissa minä olen tasan.

Täällä poissa minä olen tyytyväinen.

Not a Paranoid?

* * *

”Can you help me, occupy my brain?”

Täällä poissa liian pienet ympyrät alkavat tuntua myös hieman ahdistavilta. Toissa yönä heräsin ensimmäistä kertaa ajatukseen siitä, että kohta koittaa paluu takaisin Suomeen. Minä rakastan Suomea, ja haluan olla myös siellä, mutta toivon voivani tuoda mukanani sinulle ja minulle tämän isomman ympyrän. Tilan hengittää. Kannustuksen, ilon, hymyn ja auringon. Haluaisin voida kantaa mukanani tämän rauhan ja ymmärryksen ääriaidoista.

Se tekisi meille kaikille hyvää. Haluaisin, että sinäkin voisit olla tasan. Ehkä oletkin jo?

Uuden vuoden aloittaminen täällä poissa, maailmassa, jossa tunnen olevani tasan, on suurin lahja, jonka voin saada. Olen kiitollisempi kuin aikoihin. Et ylläty, kun kerron, että minulla ei ole pienintäkään tietoa, mitä ensi vuonna tulee tapahtumaan. Mutta täällä poissa minä hyväksyn, että mitä tahansa voi tapahtua – annan itselleni luvan nauttia siitä, että kaikki on mahdollista. Sillä minulle on.

Ja niin on sinullekin, rakas ystäväni!

* * *

”Oh yeah.”

On jännä kutina. Blogini on kulkenut taas jonkinlaiseen risteyspisteeseen, ja vaikken vielä tiedä mitä nämä sueraavaksi lausumani sanat tarkoittavat, tiedän, että ne ovat tärkeät: blogissani tapahtuu jonkinlainen muutos lähiaikoina. Tuntuu siltä, että kaksi vuotta kuljettuani pois elämäni isoimmasta muutoksesta, eräs aikakausi on suljettu. Tämä ei toki koske edes blogiani, vaan koko muuta elämääni. Seikkailullani Vegasissa on merkityksellinen rooli tulevissa tapahtumissa.

Täällä poissa tiedän, että tämä puolentoista kuukauden mittainen ajanjakso on asetettu tielleni tarkoituksella. Ja tiedän, että tuleva vuosi on yksi tärkeimmistä ja suuntaa näyttävimmistä jaksoista elämässäni. Ehkä sinunkin?

NOT a Paranoid!
Anymore.

strip6

/Ämmä, toivoen sinulle ihanaa uutta vuotta 2016. Perässä tullaan!

Vuoden 2014 Grande Finale

Millaiset olivat sinun vuotesi 2014 viimeiset hetket?

Minä seison pää kiinni vessan peilissä, leuka vähän yläviistoon kohetettuna ja suu keskittyneesti auki. Laitan ripsiväriä ripsiin. Suhaisen sitä vähän kulmakarvoihinkin, ne ovat niin vaaleat, hyvä kun erottaa mihin otsa loppuu ja mistä silmät alkavat. Mutta minä olen täällä muuttunut niin laiskaksi itseni ehostajaksi, että ripsiväri ripsissä ja kulmissa saa riittä.

Harjaan hiukseni hartaasti, vilkaisen suortuvia harteillani ja päätän jättää ne kerrankin sitomatta. On niin paljon käytännöllisempää aina nostaa ne mahdollisimman pienelle sykerölle päälaelle. Sillinhajua tarttuu niihin sitten mahdollisimman vähän. Pyöritän pientä kiharaa sormen ympäri ja suihkautan siihen hiuslakkaa.

Ihan vähän parfyymia korvan taakse! Milloin viimeksi?

Puen päälleni nätin valkoisen paidan. Onhan uuden vuoden aatto, nyt voi vähän koreilla ja unohtaa koukutustuvalta käryävät hupparit. Arvioivasti päätä puolelta toisele pyörittäen katson itseäni peilistä ja päätän sujauttaa vielä heiluvat korvakorut korvaan. Ja ihan vähän vielä parfyymiä.

Sukaisen kädelläni koiran karvoja ojoon. Olkoon sekin siistinä tulevan vuoden kunniaksi. Se pääsee mukaani aaton viettoon Laurin perheen luokse vaikka siellä on nyt kissa hoidossa. Enhän minä parasta ystävääni jätä yksin ottamaan vastaan uutta vuotta! Kissa saakoon yläkerran valtakunnakseen ja Herra Koira juhlikoon kanssamme alakerrassa, olemme päättäneet konfliktien välttämiseksi. Uusi vuosi otetaan vastaan sopuisin mielin. Nyt kenenkään ei tarvitse joutua riitelemään.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/b9e/55593472/files/2015/01/img_9273.jpg
Naurua riittää. Me vietämme mukavan rentoa iltaa yhdessä. Kissa yläkerrassa sängyn alla ja koira alakerrassa ruokapöydän alla. Miksiköhän ne haluavat tunkea aina jonkun huonekalun alle? Parfyymi tuoksahtelee korvani takana. Olen siitä tietoinen koko ajan, sillä tuo tuttu tuoksu on muuttunut minulle lähes tuntemattomaksi, niin kauan siitä on. Kun viimeksi.

Istun ruokapöydässä ja katsahdan kelloa. Kohta on mentävä ulkoiluttamaan koira. Ulkona sataa kaatamalla ja tuulee kuin viimeistä päivää, mutta edes huono keli ei estä niitä, jotka ovat raahanneet selkä vääränä kaupasta raketteja keskiyötä varten. Meidän on ehdittävä ulos ennen kuin taivas räjähtää; rakas ystäväni ei ole rakettien rakastaja.

Kiinnitän koiran hihnaansa ennen kuin avaan sitä ja kattia erottavan oven. Nostan eteisen lattialle tipahtaneen piponi päähän ja vedän kunnolla takin hupun sen päälle suojaamaan sateelta.

Kävelen. Pysähdyn. Kamala lemu. Käryääkö jossain lehmän lanta? Haistelen ilmaa. Eivät kai ne tähän aikaan vielä lannoita peltoja? Lehmiä täällä ei ole.

Ei. Haju tulee jostain lähempää. Revin takkia pois päältäni, haistelen huiviani. Nostan pipon pois päästäni…

Olen polvillani kylpyammeen vieressä roikuttaen päätäni ylösalaisin ammessa ja katson miten sampoo valuu hiuksistani veden mukana viemäriin. Heippa vaan nätit hiukset. Parfyymi ei ole enää pitkään aikaan tuoksunut korvieni takana.

Sellaiset olivat minun vuoteni 2014 viimeiset hetket.

Elämän ihanaa mustaa sarkasmia. Vuoden 2014 loppuhuipennus, grande finale! Kissa on pissannut pipooni. Mielenosoitus! Ja nyt minun takkini ja pääni haisevat siltä kuin lehmä olisi istunut piereskellen pääni päällä viikon.

Millaiset olivat sinun vuotesi 2015 ensimmäiset hetket?

Minä istun sohvalla puristaen koiraa sylissäni. Muut ovat lähteneet ulos ampumaan raketit. Hiukset olen märkänä ja kampaamatta nostanut mahdollisimman pienelle sykerölle päälaelleni. Katson ikkunasta kun hätäraketit paukkuvat taivaalla. Niin, näillä norjalaisilla on kummallisia tapoja; kalastajat paiskivat täällä jokaisen uuden vuoden alkaessa kalastusveneittensä hätäraketteja taivaalle. Koira makaa sylissäni. Siinä sillä ei ole mitään hätää.

Sellaiset ovat minun vuoteni 2015 ensimmäiset hetket.

Punaisten hätärakettien leimutessa taivaalla ajattelen: Minullakaan ei ole tässä mitään hätää. Minun seuraavat hetkeni vuonna 2015 tulevat olemaan täynnä onnea, päätän. Kun kissa pissaa pipoon, eihän se muuta voi tarkoittaa kuin suurinta onnea!

Millaiset sinun vuotesi 2015 seuraavat hetket tulevat olemaan?

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/b9e/55593472/files/2015/01/img_9310.jpg
/Ämmä, ja Samppanjapissiksen paluu. Suihkun jälkeen sain kokeneimpana kunnian korkata keskiyön kuohujuomamme ja vaikka vähän pelotti, niin olihan se taito siellä vielä hallussa. Kerran Samppanjapissis, aina Samppanjapissis. Tai ehkä tästedes Samppanjakissanpissis