Red Rock Canyon on ulkoilmahörhön paratiisi

Tänään ei tarvita sanoja. Vain nämä kuvat. Las Vegas on jokaiselle jotain. Ulkoilmahörhö pääsi tänään vaeltamaan Red Rock Canyonille. Tänään ei ole muuta tarvittu.

Paitsi vähän jäätelöä.

Ja viiniä.

Olen onnellinen.

IMG_8668

IMG_8672 IMG_8695 IMG_8743 IMG_8764 IMG_8748 IMG_8723 IMG_8721

IMG_8727 IMG_8729 IMG_8733

 

 

IMG_8751 IMG_8766 IMG_8749 IMG_8756

Red Rock Canyon on luonnonsuojelualue reilun parinkymmenen kilometrin päässä Las Vegasista. Se on tunnettu punakivistään. Mahtava kiipeily- ja vaelluskohde etenkin näin talviaikaan, kun ilma on raikasta.

Tänään vuorille satoi lisää lunta. Me säästyimme kuitenkin sateilta ja saimme vaeltaa kunnon lenkin kiipeillen kalliolla.

Sanoinko jo, että olen onnellinen?
/Ämmä

Vaellus syöpäsairaiden tueksi: 250 kilometriä jalan kolmessa päivässä

Muutama viikko sitten sain viestin nuoruudenaikaiselta ystävältäni. Se tavallinen tarina; olimme yhdessä vaiheessa elämää kovin läheisiä, mutta sitten aika ja etäisyydet sekä eri tavoin kulkeneet elämät erottivat meidät. Nyt hän otti minuun yhteyttä kertoakseen ikäviä uutisia: hän, äiti, oli sairastunut aggressiiviseen aivosyöpään.

* * *

Kun tällaisen asian kuulee… niin, sinä tiedät, ei sitä pysty sanoin kuvaamaan. Eikä siihen ole nyt tarvettakaan. Voin vain lähettää kaiken rakkauden ja voiman hänen luokseen. Tällaisia tarinoita on ollut viime aikoina lähelläni suorastaan kummallisen paljon. Moni muukin lähellä oleva ihminen – kovin nuorikin – on sairastunut, ja jos useamman kerran olen joutunut pysähtymään tämän asian äärellä. Ehkä sinäkin? Onko syöpä todella näin yleinen sairaus?

Oli ystävälläni muutakin kerrottavaa. Kehotus, oikeastaan. Hän pyysi minua tutustumaan projektiin nimeltä ”Pekka kävelee”. Hän pyysi minua ottamaan yhteyttä Pekkaan – tässä blogissa tekemäni haasteet voisivat kenties saada uuden syvyyden hyväntekeväisyydestä.

kävelyhaaste kävelyhaaste2

Tein ystäväni toivomalla tavalla, ja tuo yhteydenotto Pekkaan todella johti kauneimpaan ja tärkeimpään haasteeseen tähän mennessä. Syövästä niskaotteen ottanut Pekka nimittäin kutsui minut hyväntekeväisyysvaellukselle: kulkemaan kanssaan 250 kilometriä jalan kolmessa päivässä.

Pekka kävelee -projekti on kävely syöpää vastaan. Pekka itse on sairastanut Glioblastoma Gradus IV-syövän, jonka ennusteena keskimäärin elinaikaa annetaan alle vuoden jopa hoitojen kanssa. Hänen diagnoosista on kuitenkin jo kaksi vuotta. Hän on saanut lääkäreiltään terveen paperit ja uuden mahdollisuuden. Jo vuosi extra-aikaa elämässä, ja Pekka haluaa nyt toteuttaa unelmiaan, joista yksi on pitkä vaellus. Kuluneena kesänä hän käveli 700 kilometrin matkan Turusta Ouluun ja tempauksella kerättiin rahaa Syöpäsäätiölle syöpätutkimusta varten.

”Osallistuin Movember-kävelyyn Helsingistä Järvenpäähän ja syntyi idea omasta, pidemmästä vaelluksesta. Kävellessä pidempää matkaa yhteen soittoon aivot heräävät uudestaan ajattelemaan kaikenlaista, sekä kanssamatkaajiin tutustuu ihan eri tavalla kuin muuten. Tyypillisesti jurotkin suomalaiset muuttuvat sosiaalisiksi. Tästä heräsi ajatus, tai oikeastaan tieto, että jos kävelisi tarpeeksi pitkälle, siis todella pitkälle, tapahtuisi jotain vielä kovempaa.”,  kertoo Pekka lähtökohdistaan kävelyyn.

IMG_1330

Kuva Pekan kesän vaellukselta

 

Hurjan 700 kilometrin matkan Pekka taivalsi yksin. Jo tuolla reissulla hänelle oli selvää, että vaellukset ja rahankeruu jatkuvat, mutta seuraavan kerran hän toivoo mukaansa myös muita ihmisiä. Siksi hän haastoi nyt minut mukaan. Vaikka haaste on kova, 250 kilometriä kävellen kolmessa päivässä, uskot varmasti, ettei minulla ole minkäänlaista tekosyytä olla yrittämättä.

Enkä usko, että sinullakaan on: me nimittäin haastamme nyt tällä yhteisellä vaelluksellamme niin yritykset kuin yksityiset lahjoittajat mukaan lahjoittamaan rahaa Syöpäsäätiölle per kävelty kilometri. Se kuinka paljon yhden kilometrin hinnaksi määrittää, on lahjoittajan päätettävissä. Eurokin on tärkeä! Lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee suomalaista syöpätutkimusta sekä auttaa sairastuneita ja heidän läheisiään. Tämä raha menee varmasti meitä kaikkia lähelle, ja siksi toivon, että voisimme yhdessä päästä lähemmäs Pekan keräysprojektin tavoitesummaa.

Kävelyhaaste on kova, suorastaan mahdoton, enkä ole ollenkaan varma kuinka siitä lopulta suoriudun. Mutta tuo kaikki on toissijaista: tässä haasteessa ei ole kyse näyttää kuinka minä jälleen kerran kokeilen omia rajojani. Tämä on tarina siitä kun kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaavat sattuman kaupalla ja lähtevät yhteiselle matkalle tärkeän asian äärellä – kertomus, jossa tutkitaan millaisia ajatuksia ja tuntemuksia päivämme vaelluksella synnyttävät. Ensisijaisesti tässä kyse on kunnianosoituksesta kaikille niille joka kolmannelle suomalaiselle, jotka sairastuvat josain elämänsä vaiheessa syöpään. Minä haluan auttaa avaamaan maailmaa, joka on itsellenikin täysin vieras. Haluan, että me (sinä ja minä) voimme oppia Pekalta sekä toisiltamme; yhdistyä heikkouden ja elämän peruskysymysten äärellä.

* * *

Itsellemme emme halua rahaa, vaan jokaisen sentin haluamme ohjata Syöpäsäätiölle. Jo nyt voit osallistua tukemaan Pekan rahankeraystavoitetta täällä. Mitä enemmän rahaa kerätään jo ennen kävelyämme ja harjoituslenkkien yhteydessä, sitä enemmän saamme voimaa suoriutua itse 250 kilomerin koetoksesta.

Jos kuitenkin haluat tukea kävelyämme, voit auttaa meitä hankkimaan parit hyvät vaelluskengät, kenties jotain muuta varustetta. Niitä tulemme tarvitsemaan, onhan tavoitteemme kulkea seuraavien aikojen saatossa treenilenkit mukaanlaskettuna 400 kilometriä jalan.

Itsellemme emme muutoinkaan tarvitse mitään, kävely kokemuksena ja yhteinen ajatuksenvaihto riittävät meille.

”Projektin tavoitteena on myös nostattaa tietoutta. Itse voin puolestani puhua aivosyövästä, mitä se on ja mitä se ei ole. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että vakavakin aivosyöpä (itselläni kaikista aggressiivisin tyyppi), ei tarkoita väistämättä kuolemantuomiota, tai sitä, että mitään ei enää pysty tekemään. Esimerkilläni haluan inspiroida niitä, jotka saavat vaikkapa nyt lääkärin diagnoosin, että kesä saattaa mennä hoidoissa (kuten minulla meni viime kesä), mutta siitä on mahdollista vielä kimmota takaisin ja tehdä vaativiakin asioita. 700 km kävely on vaativaa kenelle tahansa. Mutta kun viime kesällä kaikki oli kortilla, ja hoidotkin vasta loppuivat hetki sitten, todistan että mikään ei ole ohi, ennen kuin se on ohi; kaikki on mahdollista.”, kuvaa Pekka blogissaan.

Tässä tavoitteessa minä toivon voivani auttaa Pekkaa parhaalla mahdollisella tavalla. Raportoin ja dokumentoin haasteemme ja siihen valmistautumisen monin eri tavoin, ja otan tässä työssä ilolla vastaan apuasi ja idoitasi hyväntekeväisyyden hengessä. Tiedän, että MaiLifen seuraajissa ja ystävissäni on monta ihmistä, jotka varmasti voivat auttaa meitä esimerkiksi tiedonvälityksessä.

IMG_1289

Matka alkaa nyt. Pian lähdemme ensimmäiselle 50 kilometrin testilenkille. Tämän jälkeen edessä on 100 kilometrin treeni ja sitten myöhemmässä vaiheessa suuntaamme itse haastesuoritukseen: 250 kilometrin kävelyyn kolmessa päivässä. On harjoiteltava kunnolla, on testattava varusteita – on vielä paljon asioita, joita on varmistettava ennen matkaan lähtöä.

Sinä voit lahjoitusten lisäksi osallistua projektiin niin tietysti tätä blogia ja Pekka kävelee -Facebookryhmää seuraamalla kuin ehdottamalla meille reittejä. Missä voisimme treenata 50 ja 100 kilometriä ja missä taivaltaa 250? Kerron tarkemmin lähipäivinä mihin ajankohtiin kävelymme sijoittuvat. Ja tietysti siitä kuinka valmistaudumme ja millainen kokonaisuus itse villistä vaelluksesta syntyy.

Tämä herätti sinussa varmasti tunteita. Voit myös olla minuun yhteydessä mihin tahansa tämän haasteen herättämään kysymykseen tai ehdotukseen liittyen. Me ilman muuta otamme avosylin vastaan kaikki ideat ja ajatukset!

Katso vielä nämä kaikki linkit, jotta pääset kiinni siitä, mikä tämä haaste on

Pekka kävelee -Facebook
Pekan blogi
Pekan Syöpäsäätiö-keräys

/Ämmä, joka omistaa tämän kaikille teille lähellä oleville, jotka taistelette juuri nyt ❤

* * *

Faktaa: Gliooma

Glioomia eli aivojen tukisolujen kasvaimia todetaan vuosittain noin 400 suomalaisella. Glioomia on useita eri tyyppejä, jotka voivat käyttäytyä hyvinkin eri tavoin. Ne kasvavat ja leviävät aivokudoksessa.

Pahanlaatuisuudeltaan glioomat jaetaan luokkiin I–IV. Kaikista vuosittaisista glioomatapauksista noin 130 on glioblastoomia. Glioblastooma on pahanlaatuisin, luokan IV aivokasvain, ja sitä esiintyy kaikissa ikäluokissa.  Parantavaan hoitoon päästään vain harvinaisissa luokan I kasvaimissa, joita esiintyy yleensä vain lapsilla ja nuorilla. Glioblastoomia esiintyy enemmän miehillä kuin naisilla. Puolet glioblastoomapotilaista on alle 60-vuotiaita ja vain 5 % potilaista elää yli kolme vuotta (Risto Sankila, henkilökohtainen tiedonanto).

Keskushermoston kasvainten syntyyn ei voi itse omilla elämäntavoillaan vaikuttaa eikä myöskään tiedetä tapaa ehkäistä niitä. Kasvaimet eivät ole perinnöllisiä.

Lähde: Duodecim ja Terveyskirjasto

Kaamosta, turskaa ja tunteita

Minä syön taas irtokarkkia. Kirottu pimeä syksy! Jos pitäisi valita kolme asiaa millä elää, olisivat ne minulle näkkileipä mätitahnalla, irtokarkki ja suklaa. Voisin syödä näkkäriä kilokaupalla. Ja syönkin!

Støssä alkaa olla todella pimeää. Siis niinku koko ajan. Tuntuu, että joka päivä valkenee aina paljon myöhemmin kuin edellinen. Eilen valkeus (huom, ei valo) tuli kello 9.30 ja tänään vasta kello 10. Nyt valoisampaa on kello 10 ja kello 14 välillä. Tänään taas myrskyää ja irtokarkkia, näkkäriä ja sulaata kuluu.

Aamulla kävimme Hermannin kanssa vaeltelemassa Dronningrutaa. Siellä Sipsandin hiekkarannalla, josta jo aiemmin olen kertonut. Sininen hetki kesti koko meidän patikointimme ajan, 1,5 tuntia. Sininen rauhoittaa. Ehkä siitä syystä koko ajan väsyttää, vaikka kuinka treenaisin ja ulkoilisin.

IMG_8733

Huh, olen viime aikoina laittanut niin isoja paukkuja blogiini, kirjoittanut isoja reportaaseja ja tehnyt videoita, että tuntuu, että nyt on kaikki journalistiset hanat kiinni eikä oikein mitään järkevää ajatusta synny nyt. Täytynee lopettaa tämä päättömän tekstin suoltaminen.

Mutta onneksi minulla on tarjota jotain järjellistäkin. Kun nyt päästiin eilen taas videoitten makuun, niin tässä vielä tuorein Turskaa ja tunteita -vlogini. Nyt pääsetkin sitten kanssani koukutustuvalle. Tällaisia ajatuksia pyörii päässä, kun koukutan siimaa…

Director’s cut: Kyrren mökki

Muistatko, kun olin taannoin uusien ystävieni kanssa eräretkellä Kyrren mökillä? Se sellainen virkistysreissu työkavereitten kesken, josta puhuin ja joita ajattelin alkaa järjestää stressaantuneille suomalaistyöyhteisöille?

No. Mulla oli mukana myös videokamera. Tarkoitus oli kuvata Turskaa ja tunteita -videoblogia, mutta pätkää syntyi niin paljon, että tein tällaisen Director’s cut -version vain MaiLifen lukijoille…

Ja kun innokas, adhd-ominaisuuksilla varustettu eräretkeilijä stadilaiskoirineen päästetään videokameran kanssa vaeltamaan Norjan kauneinta vaellusreittiä Dronningrutaa ja yöpymään erämökissä, materiaalia syntyy. Tervetuloa mukaan vaellukselle! Ja kuka on mystinen seppä…?

Nyt minä muuten ymmärrän sen, miksi eräohjelmia juontavat yleensä aina miehet. Niillä ei tarvitse olla meikkiosastoa mukana kuvausreissulla. Kun taas meillä naisilla… no, kun tuotantobudjetti ei ole päätähuimaava ja meikkiosastosta karsitaan kuitenkin aina ekana, niin… onneksi vuoristomaisemat ovat kauniita!

Myös editointiosaston koulutusbudjetti on suhteellisen pieni ja käsikirjoitusosasto on tainnut nukkua koko tuotannon ajan, joten tällasella sympaattisen amatöörimaisella meiningillä mennään. Mutta tästä tuli aika hieno ja opettavainen video. Nauti!

Ps. Ihan vähän valehtelin: ei siellä majakalla ole majoitusta. Se onkin rauhoitettu alue. Se majoitusmajakka on toisaalla.