Villiä menoa Vegasissa

Kolme päivää on vain livahtanut ohi silmien. Havaihduin aamulla herätessäni, etten ole kirjoittanut mitään moneen päivään. Olen halunnut vain keskittyä nauttimaan elämästä ja kohtaamisista Vegasissa. Joulupäivän vietin vaihto-oppilasperheeni kanssa. En edes ottanut kuvia päivän aikana, sillä joskus vain haluaa keskittyä olennaiseen; nauttimaan ajasta rakkaiden ihmisten kanssa. Söimme, pelasimme Domino-peliä ja jaoimme joululahjoja. Joulupäivä oli ihana.

Mutta niin oli Tapaninpäiväkin. Tapasin ystävääni, jonka kanssa vietimme paljon aikaa yhdessä vaihto-oppilasaikoinani. R.J. oli yksi parhaista ystävistäni Vegasissa. Nykyisin hän asuu Nevadan osavaltion pääkaupungissa Renossa, mutta oli jouluomallaan käymässä täällä, joten meille tarjoutui upea mahdollisuus tavata.

Yksi ainoa sana on mielessäni tällä hetkellä: kiitollisuus. Käsittämätön kiitollisuus. En voi vieläkään ymmärtää, että olen täällä ja saan viettää aikaa näiden rakkaiden ihmisten kanssa. Nämä tyypit olivat joskus tärkeimpiä ihmisiä elämässäni, ja on hauska miten heidän tapaamisensa palauttaa mieleen monia jo unohtuneitakin muistoja. R.J:ta en ole tavannut 16 vuoteen, mutta tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut. Vuodet saattavat tuoda jotain pieniä viilauksia ihmiseen, mutta kyllä me aika samanlaisina pysymme. R.J:n kanssa oli yhtä hauskaa kuin aina ennenkin. Me olemme edelleen yhtä villejä ja vauhdikkaita sekä tietysti käsittämättömän hyvännäköisiä kuin 16 vuotta takaperinkin.

No, on mielessä kyllä toinenkin sana: väsymys. Vielä kaksi päivää yöllisen seikkailumme jälkeen olen kuolemanväsynyt. Mutta oli kaiken väärtti. Kävimme R.J.n ja hänen ystävänsä Shawnin kanssa maailman suurimman maailmanpyörässä, vasta reilun vuoden täällä olleessa, High Rollerissa ja kiertelimme Las Vegasin yössä. Villiä menoa… Mutta mikä tapahtuu Vegasissa, sen täytyy tulla jaettavaksi kanssanne.

 

out2

The High Roller, kasinokävelykadulta kuvattuna. Korkeimmillaan se nousee 168 metrin korkeuteen.

out4

Ja meillä tietysti happy hour -liput maailmanpyörän ravintolavaunuun. Kierros kesti 30 minuuttia, joten baaritiskillä ehti notkua.

out5

Täytyy etsiä jostain vanhoista arkistoista kuva R.J:sta ja minusta vuosien takaa, niin voin todistaa teille, että näytämme ihan samoilta nyt kuin silloinkin.

out7

Voi näitä maisemia, kunpä näkisit!

out3

Joulun tunnel The Linq-kasinon pihalla.

out1

Snapchattailya… Shawn ja R.J. hommissa.

out6

What happens in Vegas, must be shared with the whole world. Parrots elämässä ovat racket ystävät, jotka säilyvät vuosista ja välimatkoista huolimatta!

 

Tällaista menoa. En suostu sanomaan vielä ääneen, että kahden viikon päästä on lähtö pois täältä. En halua. Mutta tänään edessä on vielä uusi hieno päivä. Toivottavasti tänään jo vähän helpottaa tämän villin yön Vegasissa aiheuttama väsymystila…

/Ämmä

Jännitys

Jos olenkin yleensä hyvä kuvaamaan kokemuksia ja tunteita sanoin, en ole varma pystynkö siihen tällä kertaa. Eilen oli hieno päivä, jonka jäljiltä olen vieläkin vähän ihmeissäni.

Menneisyys, tärkeä elämänvaihe, aikuiseksi kasvaminen, itsenäistyminen, elämäni hienoin vuosi, uudet kulttuurit, uudet maat, seikkailu, rakkaus, kiitollisuus, aika, jolloin minusta tuli minä… Nuo sanat purkautuivat ensimmäisenä näppäimille, kun päästän ulos tunteet ja ajatukset, jotka liittyvät eiliseen.

Lähes kaksikymmentä vuotta sitten Cindy, tämä upea nainen, neljän lapsen yksinhuoltaja Las Vegasin esikaupungista, otti minut, villin nuoren naisen vieraasta maasta osaksi perhettään ja tarjosi minulle elämäni vuoden; ajanjakson, jonka edelleen rankkaa yhdeksi elämäni hienoimmista ja tärkeimmistä vuosista – edelleen. Hän lähti mukaan vaihto-oppilasohjelmaan ja tarjosi minulle ehdottomasti upeimman kodin ja perheen, jonka olisin koskaan voinut saada. Hän vei minua paikkoihin, matkustimme monissa eri amerikkalaisissa kaupungeissa, jutteli kanssani elämästä, oli tukeni ja turvani, mutta ennen kaikkea; hän rakasti minua aivan kuten yhtä omista lapsistaan.

Ja sitten eilen minä tapasin hänet! Viimeksi olemme nähneet kymmenen vuotta sitten kun vierailin Vegasissa viimeksi.

cindy2

Ja nyt tullaan siihen osaan, jota en osaa kiteyttää sanoiksi.

Oletko sinä tavannut joskus jonkun tärkeän, jossain vaiheessa elämääsi hyvin merkittävänä osana olleen ihmisen vuosien jälkeen?

Vaikka minäkin olen tehnyt elämässä uskaliaasti jos jotain, eilen lähtiessäni ajamaan kohti Cindyn kotia minua jännitti ihan hirvästi. Paljon enemmän kuin monesti muulloin. En oikeastaan tiedä miksi. Mutta sen tiedän, että en osaa kuvata noita tunteita näpyttämällä näitä nappuloita.

Jännitys syntyy kai aina siitä odottamattoman tunteesta; kun ei tiedä mitä tapahtuu ja kuinka reagoi näihin tilanteisiin. Jännityksen tunne tarvitaan onpa kyse sitten mistä tahansa Minulla jännitys purkaantuu aina ennen h-hetkeä kummallisella ajatuksella; haluan jättää koko asian tekemättä. Aivan kuten eilen. Ajattele! Mietin, että en haluaisi lähteä Cindyn luokse ollenkaan, että olisi vain helpompi olla menemättä, ettei tarvitsisi jännittää.

Jännää. Jännitys on jännää. Miksi ihmeessä ihminen jännittää? Mikä on jännittämisen tarkoitus? Ehkä me emme ilman jännityksen tunnetta saisi koskaan mitään aikaan. Jos ei tarvitsisi vähän puskea itseään jonkin jännityksen kynnyksen ylö kohti tuntematonta.

Ja sitten tajuta, kuinka turhaa jännittäminen oli. Kun astuin Cindyn ovesta eilen sisään, oli kuin välissämme ei olisi ollut vuosia lainkaan. Juttu jatkui kuin ennen.

cindy1

Lounaalla meksikolaisessa ravintolassa tapasimme mys Amerikan vaihto-oppilasperheeni tyttären, Carrien. Me olimme vaihto-oppilasvuotenani erottamattomat.

 

meksikolainen

Ja tämä on syntinen salaisuuteni: meksikolainen ruoka. Mitä lähemmäs Amerikassa menee Meksikon rajaa, sitä autenttisempaa ja parempaa meksikolaista saa. Tähän ruokaan minä rakastuin parikymmentä vuotta sitten.

 

Ihana ja jännityksen sekainen päivä eilen. Onneksi reissua on jäljellä vielä kuukausi, ja ehdimme nähdä lähes koko perheen voimin vielä monta kertaa. Olen menossa viettämään myös joulua heidän kanssaan.

/Ämmä, maailman kiitollisin tästä mahdollisuudesta olla Amerikassa ja tavata rakkaita ihmisiä

Amerikan Au Pair ja seikkailujen syvin olemus

Kaikki seikkailut alkavat hurjalla hämmennyksellä.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan. Tiedät, miltä minusta tuntuu juuri nyt.

Kun olo on sanalla sanottuna hämmentynyt.

Ja pöllähtänyt.

Ja sekava.

Hurjan hämmentynyt, pöllähtänyt ja sekava on olo juuri sillä hetkellä, kun on repäissyt itsensä irti normaalista arjesta ja uomastaan. Sillä hetkellä, kun on astunut sisään tuntemattomasta ovesta tietämättä mitä sen sisäpuolella on.

katu

Näkymä kotikadullani. Voi miten olenkaan kaivannut noita vuoria ja palmuja!

 

Kaikki seikkailut päättyvät ennalta-arvaamattomiin löytöihin ja mielettömiin yllätyksiin.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan.

Sanoinkuvaamaton.

Kiitollinen.

Sanoinkuvaamattoman kiitollinen on olo sillä hetkellä, kun on tehnyt jotain ennalta tuntematonta sekä oppinut jotain uutta ja arvaamatonta. Kokenut sellaista, jota ei voisi omassa arjessaan kuvitellakaan.

* * *

Kaikkien seikkailujen kaava on samanlainen: ne alkavat jännittävästä tuntemattomasta ja päättyvät uskomattomiin löydöksiin – juuri siitä syystä, kun alussa mikään ei ole ollut tuttua ja hämmennys on ollut valtava.

Se on seikkailujen suola.

Siksi minä tartun seikkailun mahdollisuuteen, kun sellainen minulle tarjoutuu ja elämäntilanne antaa myötä. Erityisesti silloin, kun kyseessä on toisten ihmisten auttaminen.

caution

Miten sitä voikaan ihminen olla näin sekaisin? Olen nyt pari päivää totutellut elämään Amerikassa. Aikaero ja väsymys pistävät pään tietysti virraamaan, mutta hämmennystä aiheuttaa myös se, että olen taas hypännyt sellaiseen, mistä en tiennyt etukäteen yhtään mitään. Tartuin vain kiinni, kun sain tilaisuuden tehdä taas hetken ajan jotain ihan muuta. Sehän on minun elinvoimani salaisuus; että saan kokeilla asioita, jotka eivät välttämättä normaalivirtaani kuuluisi ja haastaa itseäni uusiin juttuihin – ja sitten tietysti jakaa kokemukseni sinun kanssasi ja kenties tarjota jotain ajateltavaa. Se on minulle seikkailujen suola.

Muistat Maija Poppasen, joka lennähti sateenvarjollaan Bankin perheeseen suositussa elokuvassa? Niin on käynyt nyt minulle. Minä olen laskeutunut erään tuttavaperheeni kanssa Amerikkaan lastenvahdiksi auttamaan kahden suloisen tytön hoidossa vanhempien työskennellessä! Ajattele. Minä luonneroolissani, Poppasena! Se on kenties sinulle vielä tuntematon puoli minusta. Mutta jos en en ole sitä aiemmin tullut maininneeksi, kerrottakoon viimeinkin nyt, että minä rakastan lapsia (ja lapsetkin kenties vähän minuakin…). Lapset ovat maailman hauskinta porukkaa, ja meillä aikuisilla olisi heiltä paljon opittavaa! Siksi minulle on lottovoitto voida osallistua pikkuisten elämään. Varsinkin, kun minulla ei ole omia lapsia.

Jotain ihan muuta. Olisitko arvannut tätä? Jotain ihan muuta kuin kohta vuoden takainen seikkailuni Norjassa. Pidin lähtöni salaisuutena ja olen nyt saanut monta ”huolestunutta” viestiä siitä, kuinka pitkäksi ajaksi olen reissuun lähtenyt. Paluulippu on tammikuun puolivälissä, joten silloin palaan Suomeen, älä huoli. Vaikka eihän sitä toki voi koskaan tietää mitä täällä tapahtuu… Kuten sanottu, seikkailut päätyvät aina odottamattamattomiin yllätyksiin.

Mahdollisuus lähteä tarjoutui yllättäen, päätös tehtiin nopeasti ja sitten vain mentiin. You know my style! Niinhän ne parhaimmat seikkailut alkavat. Jos jotain olen elämässäni oppinut, on se se, että on aina hyvä jättää ovi avoimeksi yllättäville mahdollisuuksille oppia ja kokea jotain uutta – tehdä jotain ihan muuta kuin kukaan, itsensä mukaan luettuna, osaisi odottaa.

Kun on mahdollisuus, miksi ei taas tarttuisi toimeen?

muistoja8

Tuossa olen minä ystäväni Sarahin kanssa Prom-juhlapäivänä kauan sitten Las Vegaissa elämäni yhdellä edelleen tärkeimmistä seikkailuista. Tuon vaihto- oppilasvuoden aikana Las Vegasista tuli minulle tärkeä paikka.

 

Flashback. Sinähän ehkä jo tiedät, että olen ollut vajaa parikymmentä vuotta sitten vaihto-oppilaana Las Vegasissa. Myös siitä syystä tämä reissu oli minulle tärkeä, sillä pääsen palaamaan taas pitkästä aikaa minulle tärkeään paikkaan. Kun astuin toissa päivänä tähän upeaan taloon, josta nyt tulee kotini seuraaviksi viikoiksi, tuntui aivan samalta kuin silloin kun avasin lukioikäisenä isäntäperheeni kodin oven täällä. Nyt olen taas astunut toisten perheen elämään ulkopuolisena, ja mietin miten sovin tähän palaan. Olen lähtenyt matkaan tietämättä millainen arjestani täällä muodostuu. Jännä tunne, joka vie minut muistoissani takaisin noihin nuoruuteni vuosiin. Hyvin voimakas fyysinen reaktio, jossa sekoittuvat niin jännitys, innostus kuin pieni pelkokin: mitä seuraavaksi tapahtuu?

Mutta sitähän seikkailu juuri on; jännitystä, innostusta ja pelkoakin. Sitä, että antaa mennä ja katsoo mitä syntyy. Sinäkin pääset nyt mukaani matkalle Las Vegasiin kuulemaan mitä aika lasten kanssa minulle opettaa, tapaamaan rakkaita vaihto-oppilasaikani ystäviä ja isäntäperhettäni sekä kuulemaan mitä amerikkalaiset täällä auringon alla ajattelevat elämästä. Haluan tuoda sinulle palan tätä maailmaa ja ajatuksia, jotka täällä syntyvät.

Poppasena Poppasen paikalla, Amerikan Au Pairina.

Iloa ja Las Vegasin valoa Suomeen, rakkaat ystäväni! Seikkailu alkakoon!

aupair

/Ämmä, joka nauraa ajatukselle siitä, että on nyt tehnyt kaikki teini-ihmisten elämään kuuluvat asiat Las Vegasissa: ollut ensin vaihto-oppilas ja nyt au pair! Mitähän seuraavaksi?

”Oven takaa löytyy täysin avoin maailma odottamassa tutkimista”

Olen siivonnut koko päivän kaappejani. Lajitellut vaatteita, heittänyt tarpeetonta pois. Löysin eräästä unohtuneesta kansiosta kasan papereita, ja niiden joukosta erityisen aarteen: vaihto-oppilasjärjestölleni vaihtooppilasvuoteni jälkeen kirjoittamani evaluaatioesseen.

Onpa hassua! Tuolloin, 15 vuotta sitten olen juuri palannut Las Vegasista (kyllä, olin vaihtarina Vegasissa…) ja kirjoittanut nämä ajatukset koontina opeistani. Tämä tuli kuin tilauksesta; vähän niin kuin olisin lähettänyt tähän päivään itselleni viestin siitä, mitä tärkeää on tärkeä muistaa nyt kun lähden taas, vähän niin kuin toiselle vaihtarivuodelle. Lue nyt, millaisia ajatuksia olin paperiin kirjoittanut! Olen ollut aika viisas 17-vuotiaana, vaikka itse sanonkin… Ja ajatellut aika samoin kuin nykyäänkin. Huolestuttavaa?

vaihtarit

Vasemmalla minä (!) ystävieni Alenan ja saksalaisen Sarahin kanssa.

”Vaihtovuoteni oli kaikin puolin täydellisesti onnistunut. Kaiken uuden kokemisen ja näkemisen, uuden elämäntyyylin oppimisen ja matkustamisen lisäksi koko se käsitys, joka minulla oli ympäröivästä maailmasta muttui täysin. En osannut kuvitellakaan miten täysin ihmiselämä voi muuttua noinkin lyhyen ajanjakson aikana. Vuosi muutti minut täydellisestim niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Ulkoisesti en ole enää se pyöreäposkinen kuusitoistavuotias, vaan jo paljon aikuistuneempi.

Aikuistuneempi olen myös ajatuksiltani, osaan ajatella asioita nyt jo järjen kanssa. Koko vaihto-oppilaaksi lähteminenkin oli hetken huumaa, joka siten jättikin minuun paljon syvemmät jäljet kuin osasin ajatellakaan. Nyt olen erittäin onnellinen päätöksestäni. Tämä vuosi oli juuri se jota olin kaivannut, monessa mielessä.

Ennen lähtöäni asetin itselleni vain muutaman tavoitteen siinä pelossa ettei vuodesta tulisikaan ihan sitä mitä olin kuvitellut. Mikä tahansa elinympäristö tulikaan olemaan, joka päiväistä ihanuutta tai ei. päätin vakaasti sopeutuvani siihen. Päätin etten tule kesken vuoden kotiin vaikka miten kävisi, ehän halunnut olla ”looseri”. Vakaa päätökseni oli myös saada ystäviä, sellaisia läpi elämän säilyviä.

Näin jälkeenpäin harmittelen, etten asettanut itselleni muita selviä päämääriä, niin hienosti onnistuin toteuttamaan ne vähäiset, jotka minulla olivat. Alkuvaikeuksien kautta sopeuduin amerikkalaiseen elämään. Nopeasti tuloni jälkeen elämä muuttui ihan jokapäiväiseksi, aivan kuten olisin aina elänyt tuossa yhteiskunnassa. Joihinkin tapoihin tottuminen vei kauemmin kuin toisiin, jotkut asiat omaksuin aivan heti kättelyssä. Huomasin, että ihminen pystyy luomaan itselleen aivan uudenlaisen elämän. Nyt minulla on kaksi kotia, kaksi kulttuuria. 

Ystäviäkin sain paljon. Aluksi kaikki tuntui hankalalta, tuntui, ettei kukaan halunnut olla kaverini. En kuitenkaan ole tottunut olemaan yksin, ja puheliaana ihmisenä hakeuduin toisten seuraan. Harmittavaa mutta totta on se, etteivätihmiset tule tuppisuun luokse. Jokaisessa asiassa on aluksi annettava itse yli sadan prosentin panostus. Sitten asiat lähtevät rullaamaan jo ihan omalla painollaan.

Toiset ihmiset sekä heidän kauttaan saamani kokemukset ja vaikutteet olivat minulle tärkeintä tämän vuoden aikana. Juuri ihmisten kautta sain koettua erilaisia asioita. Näistä uusista tuttavuuksista ja heidän mukanaan tuomista erilaisista elämän vivahteista muodostui minulle se ”elämän suola” joka teki joaisesta päivästä mielenkiintoisen. He tutustuttivat minut tähän uuteen ympäristöön ja sen asukkaisiin.

Jo etukäteen kannattaa valmistautua, että alun ensimmäisen kuukauden, parinkin aikana joutuu elämiseen panostamaan ihan eri tavala kuin aikaisemmin on joutunut. Koko ajan täytyy olla varpaillaan, valmiina kohtaamaan uusia asioita ja haasteita. On varauduttava antamaaan itsestään täydet sata prosenttia. Jo ensimmäiset viikot määräävät millainen lopusta ajasta tulee. Jos päivät mieluummin kuluvat omassa huoneessa, omissa oloissa, on myös lopusta ajasta luvattavissa hieman alle mahdollisuuksien elämistä. Koskaan ei kannata linnoittautua pieneen huoneeseen ovaen taakse. Oven takaa löytyy täysin avoin maailma odottamassa tutkimista.”