Mahdollisuutta ei voi koskaan menettää

Keskustelin muutama päivä sitten erään ystäväni kanssa. ”En voi ymmärtää, miten olet selvinnyt kaikesta tästä, ja vielä yksin”, hän sanoi kertoessani viime vuosina kokemastani ja ajatuksistani nyt.

Pysähdyin moneksi päiväksi tuohon kysymykseen. En löytänyt vastausta.

 

KYLLÄHÄN SE ON TUNNUSTETTAVA: en minä itsekään tiedä miten ja millä voimalla olen selvinnyt viimeiset vuodet ja kuukaudet elämässä näinkin selväjärkisenä.

Matkani varrella olen menettänyt rahani, kotini, rakkauteni, terveyteni – itsenikin läpikotaisin. Olen käynyt läpi sellaisia hetkiä, joista kukaan muu ei tiedä mitään, enkä minä itse ymmärrä, kuinka olen voinut ne hetket voimattomana voittaa. Joistakin päivistä on vain täytynyt tunkea läpi.

Vammautumiseni viisi kuukautta sitten oli vain kirsikka kakkuni päällä. Jumalan keskisormeksikin minä olen sitä heikkoina hetkinäni kutsunut, sillä luulin positiivisemman käänteen jo saaneen alkunsa. Mutta vielä oli koettava yksi äärilaita: ennen niin vahva kehoni petti minut ja minusta tuli fyysisesti heikko. Kun vammani laatu ja sen vaikutukset elämään alkoivat vähitellen syksyllä selvitä, minä ymmärsin, että tämänkin oli vielä tapahduttava osana prosessia, jonka olen viimeisten vuosien aikana kulkenut. Vaikka vastustin, oli lopulta helppo hyväksyä. Minun oli myös mukisematta koettava tämä äärilaita, vaikka se sysäsi minut taas uuteen taisteluun selviytymisestä.

Selviytymistaistelu on meinannut musertaa minut alleen monesti, mutta jotain kummallista tämän kaiken keskellä on. Jostain syystä minusta tulee koko ajan vain onnellisempi.

Tiedätkö, mikä tässä kaikessa on ollut hienointa?

Mahdollisuus.

Se, että vaikka kaikki muu menisi, mahdollisuutta ei voi koskaan menettää.

 

VAIKKA MINULLA EI OLEKAAN edelleenkään maallisilla mittareilla juuri mitään, ja käynnistän elämääni vammani aiheuttaman pitkän alamäen jälkeen taas uudelleen, on minulla yhtäkkiä koko maailma vieläkin kirkkaampana ja värikkäämpänä kuin ennen vammautumistani. Edessäni on joukko mahdollisuuksia, joihin voin tarttua ja katsoa mitä syntyy. Ei tarvitse pelätä valitseeko väärin tai saako sitä mitä nyt luulee haluavansa, sillä ilmankin pärjää.

Miksi ihmeessä sen, ettei ole mitään menetettävää, ymmärtää vasta silloin, kun menettää kaiken?

En ikinä halua kahdottaa tätä, vaikka elämäni saisikin pian toivomani (ja kenties jopa ansaitsemani) positiivisemman käänteen. Siksi kirjoitan sinullekin niin avoimesti polustani. Haluan, että ymmärrät sen, ettei kenelläkään meistä lopulta ole mitään menetettävää. Elämän on tarkoitus muuttaa muotoaan jatkuvasti, emmekä me sen kulkua voi kontrolloida, vaikka kuinka haluaisimme sitä yrittää.

Mutta juuri tuolla tuntemattomalla tiellä mikä tahansa on mahdollista. Jos vain antaa itselleen siihen luvan. Kun ymmärtää voivansa vain voittaa.

 

EN YLEENSÄ TEE TÄTÄ, mutta tänään, miettiessäni mitä haluan sinulle sanoa juuri nyt, on pakko. Alleviivata. Selitää syitä. Avata sinulle, mitä toivon sinulta tulevina aikoina – ja olen jo pitkään toivonut tähän mennessä.

Kun seuraat elämääni, kiinnitä erityinen huomio siihen, millaisia asioita tekee ihminen, jolla ei ole mitään menetettävää.

Kun luet tarinoitani, pysähdy pohtimaan millainen voima ihmisestä löytyy, jos niin vain haluaa.

Kun tapaat minut, katso miten minä hymyilen ja millaista iloa levitän ympärilleni.

Kun tarkastelet valintojani, ajattele: sinä voit toimia aivan samoin!

img_2963

Tähän viime kesänä otettuun kuvaan liittyy suuri mahdollisuus minun elämässäni. Toivottavasti pääsen siitä vielä sinulle joskus kertomaan. Ja jos en, en ole silti menettänyt mitään, vaan saanut paljon asioita, jotka ovat johtaneet minut eteenpäin kohti jotain, mitä en vielä edes tiedä. Kuulostaa ihan – anteeksi kielenkäyttöni – helvetilliseltä höpöhöpöltä, mutta niin minä nykyisin osaan ajatella.

Jos jokin asia ei mene kuten juuri nyt toivon tai suunnittelen, on se antanut minulle jonkin toisen mahdollisuuden. Tärkeintä on, että edessään oleviin mahdollisuuksiin tarttuu ja katsoo mihin ne vievät. Sen kai oppii silloin, kun ei ole mitään menetettävää.

/Ämmäsi

Mainokset

Onko elämän tärkein tavoiteltava tähtäin lapsi ja perinteinen parisuhde?

Raskaana oleva nainen on yksi kauneimmista muodoista, jonka tiedän. Täydellinen kehon kurvi ja onnellisuuden odotus, jota tuo figuuri huokuu.

Kokonainen nainen.

* * *

Seison kuntosalini ahtaassa pukuhuoneessa. Aiemmin aamulla olemme tehneet intensiivisen tv-haastattelun Ylen Kioski-ohjelmaan, puhuneet toimittaja Rakel Liekin kanssa sinkkuudesta ja lapsettomuudesta.

Ja nyt seison pukuhuoneessa. Minä, lapseton sinkku kolmenkympin pahemmalla puolella. Pää pyörii ajatuksia ja tulin niitä purkamaan. Pää pyörii ja ympärilläni hyörii: kymmenkunta raskaana olevaa naista valmistautumassa mammajumppatunnille.

Kymmenkunta täydellistä muotoa.

Hymähdän kohtalolle. Kuntosalin synttäriviikko ja ekstraohjelmaa; mammajumppaa täällä ei normaalisti ole. Mutta nyt, kun se on, minä olen tässä: muotojen keskellä ahtaassa pukuhuoneessa, päivänä, jona pohdin parittomuutta enemmän kuin aikoihin.

Katson tulevia äitejä ympärilläni: ”Miltä minä näyttäisin, jos minulla olisi raskausvatsa?”, jään itselleni kiinni ajattelemasta. ”Olisinko sitten täydellinen muoto? Kokonainen nainen? Voisinko vasta sitten tietää mitä on olla rakkaudesta täysi?”

Lapsi ja lapsettomuus, parisuhde ja… suhteettomuus?

Ympärilläni keinuu kauniita, eri kokoisia vauvavatsoja – toinen toistaan lähempänä tai kauempana päätepistettään. Vilkaisen niistä yhtä ja siirrän katseeni seuraavaan. Seuraavaan. Keskustelu Rakelin kanssa rullaa mielessäni.

Onko lapsi todella hienointa mitä elämässä voi olla? Parisuhde tärkein tavoiteltava tähtäin? Voiko täydellisen rakkauden tietää vasta kun on perinteinen parisuhde ja oma lapsi? Millainen on täydellisen naisen muoto?

IMG_8031

”Ei ihmisen kuulu yksin olla”, kirjoitin sinulle taannoin kokemuksestani lapsiperhe-elämästä, jota minulla oli taannoin siunattu mahdollisuus kokea Las Vegasissa. Voit lukea jutun tästä, sillä edelleen ajattelen, ettei meitä ole tehty yksinolemiseen.

 

Tuijotan itseäni peilistä. Vertaan omaa lättänää mahaani vierelläni seisovaan kumpuun. Mittailen muotojamme. Sitähän me aina teemme erilaisista asioista. Vertailemme. Rakennamme normeja siitä miten pitäisi olla – mikä on tavoiteltavaa ja oikein. Surkuttelemme niitä, jotka eivät pääse perille.

Ja siinä kuntosalini ahtaassa pukuhuoneessa kauniiden kumpujen pyöriessä ympärilläni minä, lapseton sinkku kolemkympin pahemmalla puolella, mietin: entä jos minä olen tyytyväinen näin? Onko täydeksi tullakseni odotettava päämäärää, jota ei ehkä ole minulle olemassakaan? Entä jos en haluakaan lapsia tai sitoumuksia? Entä jos tämä onkin hienointa mitä elämässä voi olla, sillä jo huomenna kaikki saattaa olla toisin?

Olisiko minulla lupa olla näin? Annanko itselleni luvan siihen?

Annatko sinä?

Entäpä, jos täydellinen rakkaus onkin tätä? Entä, jos tätäkin olisi täydellinen muoto?

* * *

Ajatukset viikon takaisen haastattelun jälkeen rullasivat näin yhdessä pienessä hetkessä. Monta muutakin kulmaa keskustelimme, ja tänään klo 19.30  Yle TV2:n Kioskin Rakelin kuplassa -ohjelmassa lisää ajatuksia parisuhteesta, parittomuudesta, lapsista ja lapsettomuudesta. Toivottavasti tulet mukaan! Ohjelma on muuten nähtävssä myös Yle Areenassa ja Youtubessa.

Keskustelu alkakoon!

/Äm

Näin #teriniitit ja muut somelynkkaukset vältettäisiin

”Me järkevät ihmiset olemme vastuussa myös siitä millaisia asenteita netissä toisinnamme ja millä tavoin sosiaalisessa mediassa reagoimme. Sosiaalinen aika muuttaa ensisijaisesti yksilöiden ja organisaatioiden toimintalogiikkaa – kyse ei ole vain erilaisista hauskoista sosiaalisen median kanavista, joissa voimme nopeasti jakaa elämäämme ja ajatuksiamme. Kun minun, pienen ihmisen, sanani voikin olla yhtäkkiä miljoonien edessä, minulle asettuu valtava vastuu siitä, millaista ajattelua ja toimintaa heijastan maailmaan, millaisen jäljen jätän. Haluanko sen olevan äkkipikaisen tuhoavaa vai harkitun rakastavaa?

Tämä mielessä pitäen; hengitä, ystäväni, hengitä, ennen kuin ilmaiset mielesi, sillä äkkipikainen pelko tuhoaa maailman. Äkkipikainen pelko muuttuu tarpeettomaksi vihaksi ja tarpeeton viha muuttuu tuhoavaksi todellisudeksi.”

* * *

Tämä marraskuussa kirjoittamani ajatus (lue tästä kokonaan) nousi mieleeni eilen, kun luin Helsingin Sanomien kuukausilitteestä kirjoituksen nettivihasta. Jutussa kuvailtiin tammikuussa myrskyn vesilasissa nostaneen ”teriniitti-gaten” anatomia ja todettiin someyleisön olevan armoton: ”Kun some suuttuu, väkijoukko lynkkaa ihmisen muutamassa tunnissa”.

* * *

”Tällästen asioiden takia vihaan somea. Joku kohtuu nobody sanoo mielipiteensä suht pienestä asiasta ja nyt se halutaan hengiltä?”, kuului eräs jutussa esiin nostettu Twitter-kommentti kohun jälkimainingeilta.

Se kolahti, sillä juuri tällaisten asioiden takia minäkin vihaan somea. Ajattelepa: mitä on jäänyt jäljelle näiden erilaisten, yhä useammin liekkeihin leimahtavien teriniitti-kohujen jäljiltä? Valtava määrä lopulta vain muutamassa päivässä ilmaan haihtunutta loskaa, joka kuitenkin sillä hetkellä, kun se sosiaalisessa mediassa naamallemme pärskähtää, on satuttanut monta – on lietsonut asennetta, joka sallii toisen ihmisen, ihan nobodyn, julkisen nöyryyttämisen.*

youwho

Minä en pidä paasaamisesta. En halua toistaa onttoja saarnoja, vaan mieluummin antaa konkreettisia kokeiltavia keinoja, jotka olen oman kokemukseni kautta oppinut. Kohtaan päivittäin työssäni ihmisiä, joiden kanssa puhun henkilöbrändäyksestä – siitä, kuinka tulla tietoiseksi omasta viestintäkäyttäytymisestään, persoonastaan ja vaikuttamisen tavoistaan sekä muovata vahvuuksistaan käsin tietoinen toimija myös netissä ja sosiaalisessa mediassa.

Siksi tänään mieleeni nousi myös tämä ”pyhä kolmiyhteys”, kolme askelta, jotka mielelläni ihmisille annan neuvoksi siitä kuinka tarkastella toimintaansa netissä. Tänään minä haluan nuo vinkit sinun kanssasi.

* * *

Ystäväni, valitse.

Astu askel isompaan kuvaan ja pohdi miltä sinä haluat netissä näyttää ja kuulostaa, millaisia asioita itsestäsi ja mielipiteitä korostaa. Mitä haluat maailmalle sanoa? Pohdi mikä on sinulle ominaista käyttäytymistä ja kuinka se netissä ilmenee? Olisitko sellainen myös toisen ihmisen kanssa kasvotusten? Pohdi hetki omia arvojasi, asioita, joita haluat puolustaa. Ajattele, kuinka sinä voisit netissä palvella muita parhaiten; millaisia asenteita välittää ja edistää. 

Kun valitset, pysähdyt tietoisesti pohtimaan myös mielipiteittesi kääntöpuolta. Tulet ymmärtäneeksesi sen, millaiset taustavoimat toimintaasi voivat vaikuttaa ja ymmärrät mistä reaktiosi joskus äkkipikaisiinkin kommentteihisi nousevat. Käsität minkä kannattaa antaa vaikuttaa käyttäytymiseesi netissä. Ystäväni, voit aivan yhtälailla haluta olla se, joka nostaa netissä kohuja ja tulee niistä huomioiduksi, se on ihan yhtä oikein; mutta erityisesti silloin kehotan sinua huomiomaan vinkkieni seuraavat kaksi vaihetta.

Mutta ensin, ystäväni, tee valinta. Millainen sinä olet?

Ystäväni, ota omistajuus.

Kun olet tehnyt valintasi siitä kuinka haluat tulla netissä nähdyksi ja kuulluksi, on aika ottaa omistajuus arvoistasi, tekemisestäsi ja sanoistasi. On aika ottaa vastuu. Kun omistat, seisot sanojesi takana, etkä vedä mielipidettäsi pois siksi, että se saa kritiikkiä; kun myrsky kenties nousee. Samalla myös näet ja tiedostat, että näkökulmia on useita eikä sinun ole välttämättä se ainoa oikea – ainoa todellisuus – eikä maailma mustavalkoinen. Kun otat omistajuuden, ymmärrät, että vain sinä olet ohjaksissa.

Siksi, ystäväni, elämässähän oikeastaan on kyse vain omistajuuden ottamisesta tekemiinsä asioihin – vastuusta omiin tekoihin ja sanoihin.

Ystäväni, valmistaudu.

Ole valmis! Kun valitset linjasi, sinun täytyy myös koettaa nähdä kumien taa, myös niihin reaktioihin ja palautteeseen, jota et nyt osaa kuvitella. Sen voi tehdä vasta, kun olet valinnut ja ottanut omistajuuden valinoihisi. Valmistaudu siihen, että valintasi tehtyäsi sinun on toimittava johdonmukaisesti ja systemaattisesti valitsemallasi tiellä. Valmistaudu etukäteen osaaksesi toimia hetkellä, jolloin huomio kohdistuu sinuun. Tiedosta millaisia reaktioita tekemäsi valinnat voivat muissa aiheuttaa ja varmista vielä kerran, että olet valmis ottamaan niistä omistajuuden. Kun valmistaudut ja ennakoit, osaat argumentoida näkemyksiäsi. Osaat keskustella!

Sillä, ystäväni, sitten kyse on vain toiminnasta; oman persoonan ja valintojen tuomisesta eloon. Nyt sinä olet siihen valmis ja parhaimmillaan vältät turhat kolhut osaten tuoda viestisi esiin oikealla hetkellä, oikealla tavalla.

* * *

Ystäväni, valitse, ota omistajuus ja valmistaudu! Ehkä kokeilet näitä kolme askelta tänään ja katsot kuinka ne alkavat vaikuttaa?

Turha viha ja kohut vältetään, kun me jokainen tulemme tietoiseksi omasta toiminnastamme, sen seurauksista ja otamme omistajuuden omasta elämästämme – teemme kaiken tuon ennen kuin tungemme sorkkamme kommentoimaan toisten touhuja.

 

*(Toim huom: Teri Niitin tapauksessa tämä koskee jutun molempia osapuolia: imettävää äitiä, kuvan kohdetta ja teriniittiä, kuvan ottajaa.)

Kohtalon ensimmäinen askel

Las Vegasissa on satanut kaksi päivää. Se on poikkeuksellista, sillä täällä harvemmin sataa näin paljon. Kaupunkia ympäröi tiukka ja korkea vuoristo, joka ei usein päästä sadetta lävitseen.

Mutta sitten kun pilviä painautuu vuorten taakse riittämiin, purkautuvat ne kaupungin ylle. Ja vasta sitten kun pilvet itse päättävät haihtua, aurinko voi rynnätä päällemme ja kirkastaa maailman. Näkymä on upea. Vuorille on satanut kaunista lunta.  Sinä tiedät – minä rakastan vuoria. Niissä on jotain.

lumi

aurinkoaamu

Las Vegasissa on aamu. Tänään pilvet ovat päättäneet poistua vierailultaan, ja nyt rakas ystävämme on kylässä. Luulen, että se on jäämässä taas pitkäksi aikaa. Aurinko!

Las Vegasissa on vasta varhainen aamu, mutta minä olen ollut hereillä jo pitkään. Heräsin aamuyöstä puoli neljän aikaan, enkä enää saanut nukuttua. Torkahdin kenties hetkeksi. Nyt silmissä viiraa ja olo on kohmeinen. Mutta kohmeesta huolimatta kaunis. Valtavan kaunis ja valoisa. Mutta kovin hassu. Outo ja silläviissiin.

Mieli pyörii. Pohtii kysymystä ja päätöstä, jonka sinullekin eilen esitin. Kohtalo. Omat kädet. Tämä vuosi. Mitä se tuo tullessaan? Vajaan viikon päästä on aika palata kotiin. En ajattele, että se on huono asia, en että se on hyvä.

Se on kohtalo. Askel yksi. Mennä takaisin Suomeen, ja katsoa miten elämä kääntyy. Ei sen kummempaa. Valintoja. Toisia valintoja. Seuraavia valintoja. Askeleita.

Las Vegasissa on satanut, vuorilla on lunta ja nyt aurinko paistaa. Minä syön eiliseltä illalliselta syömättä jääneen jälkiruokajuustokakun puolikasta. Siitä ajattelen, että se on hyvä asia. Las Vegasissa voi syödä juustokakkua aamiaiseksi sateen jälkeen.

Kohtalon ensimmäinen askel: tee valintoja ja nauti niistä.

Minä olen tehnyt ensimmäiset valinnat. Nautin niistä. Aion nauttia. Tulen nauttimaan.

lumi2

/Ämmäsi

Uskaltaako pelkuri tehdä isoja ratkaisuja?

Eilen se tapahtui taas. Se, että hortoilen koiran kanssa ajatuksissasani ulkona ja pohdin syntyjä syviä. Mielessäni on pyrörinyt nyt viime viikot iso kysymys: uskallanko? Uskallanko todella luottaa siihen, että elämä kantaa, ja että eräs iso valinta, jota nyt olen tekemässä ja jonka puolesta sydämeni palaa, kantaa. Uskallanko heittäytyä? Niin, taas kerran – uskallanko heittäytyä. Viimeiset heittäytymiset kun eivät ihan putkeen menneet. Minusta on tullut pelkuri.

Muistat varmaan, kun syksyllä pohdin kumman pistän etusijalle, uran vai perheen. Silloin haaveilin perheestä, mutta se nyt sitten ei toteutunutkaan. Paska. Elämä siis kai ohjasi vielä katsomaan tätä urakorttia. Ja nyt tuo kortti on todella selkeä. Minulla siintää edessäni aika mahtavia mahdollisuuksia. Tuntuu, että nyt on se tuhannen taalan paikka ja minulla mahdollisuus tehdä joka päivä vain asioita, joita rakastan. Jos vain uskallan. Jos uskallan luottaa siihen, että voisin elää ja tehdä työtä sillä tavalla. Nyt vain pitäisi painaa kaasu pohjaan, sillä oikeasti mikään muu vaihtoehtoi ei tunnu hyvältä. Vain tämä. Jos vain uskaltaisi.

Nyt on aika kriittiset viikot käsillä, sillä tuntuu, että on tehtävä isoja ratkaisuja. Niin paljon asioita on tapahtunut, jotka osoittavat, että aika on JUURI NYT. Pitää valita pelko tai usko. Tällä viikolla olen tajunnut jotain suurta; että juuri tuo pelkoni, että elämä ei kantaisi, rakentaa esteen sille, että elämä voisi kantaa ja tämä juttu onnistua. Juuri tuolla pelollani luon ymärilleni väärää energiaa ja estän hyvän syntymisen. Pelko on niin iso taakka, että se on kerta kaikkiaan vain työnnettävä pois jos haluaa onnistua.

Niin. Se tapahtui. Eilen. Että hortoilen ja pelkään. Ja heitän taas sen kysymyksen. Anna joku merkki. Ja sitten seuraavassa kulmassa törmään tähän

asiatjärjestyy

Kamppailetko sinä jonkun ison valinnan kanssa juuri nyt? Uskallatko heittää pelon syrjään ja uskoa siihen, että valinta, jota olet tekemässä on oikea? Tiedättekö, että minä taidan juuri nyt, tällä nimenomaisella hetkellä tehdä sen päätöksen. Että uskallan. Tämä tuntuu tosi järisyttävältä, oikeasti. Itken, sillä tuntuu, että joku ihan hirveä taakka lähtee pois harteilta. Pelko haluaisi hengittää niskaan sitkeästi. Mutta nyt ei enää saa pelätä, vaan on painettava kaasu pohjaan.

/Maija, on tehnyt nyt tämän päätöksen edessänne, eikä voi enää perääntyä

”Ei maailman vahvin tahto laukkuja pakkaa; se valitsee hyväksynnän”

Nyt on pakko avautua. Tunnustaa. Tätä asiaa en ole halunnut tai pystynyt kertomaan aiemmin. En oikein tiedä kummasta on kyse. Pystymisestä ehkä. En ole pystynyt kertomaan mitä on tapahtunut tänä syksynä. Parikin kertaa. Jotta minua ei pidettäisi… luovuttajana. Jotta ei vedettäisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta nyt on pakko tunnustaa, koska koin eilen ison kolauksen ja tajusin jotain olennaista. Tahdosta.

Olen tänä syksynä pakannut pari kertaa kassini ja ollut valmis lähtemään. No, siinä se tuli. Siis ihan konkreettisesti olen repinyt kaapista vaatteita ja muita tärkeitä tavaroita ja sullonut ne pikku nyssäkkääni. Ollut varaamassa lentolippuja ja sanonut hakevani loput perästä. Nukkunut pari yötä sohvalla vähän kuin harjoitellakseni matkaa yksin nyssäkkäni kanssa. Olen ollut luovuttamassa.

* * *

Minun tahtoni on vahva. Minun tahtoni on maailman vahvin! Se on tulipunainen ja piikikäs; sillä on kivenkova sydän. Jos jotain tahdon, niin olen tottunut sen saamaan. Aina. Ja tänä syksynä tahtoni on ollut tulistunut. Asiat eivät olekaan menneet sen mukaan ja yhtä nopeasti kuin se haluaa – ja sehän ei maailman vahvimmalle tahdolle sovi!

tahto

Tuo on minun tahtoni. Piirsin sen eilen Bli den du är -kurssillani. Keskustelimme tahdon voimasta ja siitä, kuinka ilmaisemme tahtoamme tänä päivänä. Kun tuli minun vuoroni, avauduin suurieleisesti:

”MINUN tahtoni on AINA ollut kivenkova. Olen AINA aikaisemmin elämässäni voinut luottaa, että MINÄ jos kuka saan sen mitä tahdon. Mutta nyt olen ihan uudessa tilanteessa; tuntuu, että MIKÄÄN ei kulje MINUN tahtoni mukaan. MIKÄÄN ei mene niin kuin MINÄ haluan. Vaikka minulla ON maailman kovin tahto!”, surkuttelin.

Opettajamme katsoi minua suoraan silmiini ja kysyi:

”Jos sinulla muka on maailman kovin tahto, niin miksi sitten et tahdo valita tahtoa?”

Tuijotin opettajaa kysymysmerkkinä.

”Miksi et tahdo valita hyväksyntää? Miksi kiukuttelet, kamppailet ja pakkaat laukkujasi? Miksi et tahdo valita hyväksyntää, suostumusta siihen, että asiat ovat nyt näin.”, hän jatkoi.

”Sinun tahtosi on niin voimakas, että voit tehdä tuon valinnan. Rakkautesi on suurin tahtosi! Luota siihen, että kun uskallat tahtoa rakkautta ja hyväksyntää, niin kaikki järjestyy. Ei sinun tahtosi niitä laukkuja pakkaa, se on pelko. Et sinä tahdo luovuttaa – koska sinulla ON maailman vahvin tahto”.

Kyynel vierähti silmästäni.

”Minulla on maailman vahvin tahto.”, ajattelin.

Elämäni skenaariot – näillä tavoin voisin toimia

Isossa elämän murrostilanteessa mielenliikahdukset ja -muutokset ovat valtavia. Yhtäkkiä voi olla yhtä mieltä ja jo heti seuraavassa tilanteessa toista. Niin kuin minä: ensin haluan tehdä yhdellä tavalla ja heti kohta toisella. Minun elämäntilanteessani asioiden pyörittely äärilaidasta toiseen on varmasti korostuneempaa, muun muassa siksi, että tunnistan itsessäni kaksi minua: Suomi-Maija ja Ruotsi-Maija. Tilanne kärjistyy ja mieli alkaa pyöriä hurrikaanin lailla erityisesti silloin, kun nämä Maijat törmäävät. Esimerkiksi juuri nyt, kun Helsingin reissun jälkeen asetan taas Suomi-Maijaa Ruotsi-Maijan muottiin. Vielä ennen matkalle lähtöä olin innoissani ajatuksesta, että löytäisin töitä Ruotsista, mutta juuri nyt en muuta halua kuin mennä takaisin ja pistää täydet paukut uusiin työsuunnitelmiin Suomessa. Ja viime viikolla pohdin lapsen saamista…

Heilahtelu äärilaidasta toiseen on ollut minulle kuitenkin välttämätöntä; se on antanut perspektiiviä. Tuntuu, että vain sillä tavalla voi löytää oikean tien. Tuon perspektiivin saamisen takia päätin tänään kokeilla tällaista: skenaarioiden kirjaamista. Kirjaan ylös kaikki näkemäni vaihtoehdot, jotka minulla on tässä elämäntilanteessani. En ota millään tavalla kantaa, mikä näistä olisi ”oikea” ratkaisu, vaan listaan vain kaikki mahdollisuudet, jotka minulla näillä raameilla olisi. Jotkut näistä vaihtoehdoista karsiutuisivat varmasti todellisessa päätöksentekotilanteessa suoraan pois. Jotkut näistä vaihtoehdoista vaatisivat toteutuessaan suurempia muutoksia, jotkut pienempiä ja toiset taas ovat karumpia, toiset pehmeämpiä – sellaisia ovat skenaariot, mahdollisia tapahtumamalleja. Loogisen ajattelun taitoni ei riitä tekemään tästä minkäänlaista kaaviota (joku toinen varmasti sellaiseenkin kykenee), joten tyydyn vain kasaamaan vaihtoehtoni kategorioihin, jotka ovat tässä elämäntilanteessani suurimmat kulmakivet: maa, työ, parisuhde ja ura versus lapsi.

skenaariot
”Maa”, jossa vaihtoehtoinani ovat:
1. Asun Ruotsissa
2. Asun Suomessa
3. Asun osaksi Ruotsissa ja osaksi Suomessa
”Työ”, jossa vaihtoehtoni ovat:
1. Teen Ruotsissa kokopäiväisesti oman alan työtä
2. Teen Ruotsissa kokopäiväisesti ei suoraan oman alan työtä
3. Teen Ruotsissa osin oman alan työtä ja osin ei oman alan työtä
4. Teen Suomessa töitä yrittäjänä
5. Teen Suomessa töitä toisen leivissä
6. Teen Suomesa töitä osin yrittäjänä ja osin toisen leivissä
7. Teen Suomessa ei oman alan töitä
8. Teen Ruotsissa osa-aikaisena oman alan töitä ja toimin osa-aikaisesti Suomessa yrittäjänä
9. Teen Ruotsissa osa-aikaisena ei oman alan töitä ja toimin osa-aikaisesti Suomessa yrittäjänä
10. Teen Ruotsissa osa-aikaisena oman alan töitä ja osa-aikaisesti Suomessa toisen leivissä
11. Teen Ruotsissa osa-aikaisena ei oman alan töitä ja osa-aikaisesti Suomessa toisen leivissä
”Parisuhde”, jossa vaihtoehtoni ovat:
1. Olen parisuhteessa
2. En ole parisuhteessa
3. Olen parisuhteessa, asun Ruotsissa
4. Olen parisuhteessa, asun Suomessa
5. Olen parisuhteessa, asun osin Suomessa, osin Ruotsissa
6. En ole parisuhteessa, asun Suomessa
7. En ole parisuhteessa, asun Ruotsissa
8. En ole parisuhteessa, asun osin Suomessa, osin Ruotsissa
”Ura vs. lapsi”, jossa vaihtoehtoni ovat:
1. Päätän satsata uraani, emme päätä saada lasta
2. Päätämme antaa lapselle mahdollisuuden, ja tämän konkretisoituessa siirrän uratavoitteeni tuonnemmaksi

whatsright

Positive Thinking

Ajatelkaa millaisessa maailmassa elämme! Meillä on niin paljon vaihtoehtoja valittavanamme (ja ehkä tässä minun esimerkissäni vielä enemmänkin sellaisia, joita en nopeasti keksinyt). Ja mitä me teemme? Valitamme, kun kaikki on niin päin prinkkalaa; että olemme uhreja, kun olemme ajautuneet johonkin epämiellyttävään tilanteeseen elämässä! Junnaamme paikallamme sekä satutamme itseämme ja läheisiämme, kun pelkäämme tai emme osaa valita mihin suuntaan kulkea.

Pitää vain valita. Pitää valita se vaihtoehto, joka eniten koskettaa sydäntä. Pitää vain päättää rohkeasti mitä polkua lähteä seuraamaan. Pitää olla pelkäämättä; vain valita ja toimia valintansa mukaisesti. Ja pitää olla valittamatta tällaisessa vaihtoehtoja pursuavassa maailmassa. On vain yksi mahdollisuus: valinta ja päätös.

/Maija, skenaarioiden äärellä – just saying…